metalliliiton studera MED glädje opinto opas2013 Kaikille jäsenille Ammattiosaston toimihenkilöille

Samankaltaiset tiedostot
KOHTI UUTTA TEOLLISUUsLIITTOA

metalliliiton kunskap och handling opinto opas2015 Kaikille jäsenille Ammattiosaston toimihenkilöille

Yleinen järjestökoulutus:

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019

Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät 1 pv

TYÖPAIKKOJEN JA AMMATTIOSASTOJEN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN KOULUTUSKYSELY

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

metalliliiton opinto opas2016 OsaAvaan joukkueeseen Kom med i vårt kunniga lag Kaikille jäsenille Ammattiosaston toimihenkilöille

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

Yksityinen sosiaalipalveluala. Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA

Yhteistyöllä vahva liitto

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

Luottamusmiesten perusopinnot 1 ja

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

KT Yleiskirjeen 14/2014 liite 2

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

KT Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ (13)

AMMATTIOSASTOJEN KOULUTUS 2017

Yleiskirjeen 16/2012 liite 4

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010

Sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY

Förtroendemannakurser

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

1. Luottamusmieskurssit

Förtroendemannakurser

JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv

AY-TOIMIHENKILÖTUTKINTO - ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ay-työntekijöille

metalliliiton kunskap och handling opinto opas2015 Kaikille jäsenille Ammattiosaston toimihenkilöille

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 4. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009

Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto

KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017

KT Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

Ammattiliitto Nousu ry KOULUTUSOHJELMA 2016


Yleiskirjeen 18/2013 liite 4

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

YLEISKIRJE A 1/ Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010

TSN:n luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät

Elämä ja työ -kansanopistopäivät klo15.00

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2011, sovittu

Tietotekniikan koulutus Savonlinnassa

Yrityksille tietoa TTT-asioista

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Förtroendemannakurser

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille

Raportointi: Vuoden 2015 tulokset

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011

Työnantajan tuen piiriin aktiivien kuuluva koulutus vuonna JHL

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2007

Kohderyhmänä työnantajan edustajat ja luottamushenkilöstö.

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka JHL ry Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi (5 pv)

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

Lapin ammattiopistossa

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

LUOTTAMUSMIESTEN PERUSOPINNOT

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 5

1. Förtroendemannakurser

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2012

1. Luottamusmieskurssit

YHL:n koulutukset henkilöstön edustajille vuonna 2019

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

Työsuojeluvaalit 2017

Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

1. Luottamusmieskurssit

metalliliiton opinto opas2017 OsaAvaan joukkueeseen Kom med i vårt kunniga lag Kaikille jäsenille Ammattiosaston toimihenkilöille

VARMUUTTA - VOIMAA - VERKOSTOITUMISTA. Rakennusliiton koulutukset 2015

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

1. Luottamusmieskurssit

KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 2 1 (14)

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2012

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi Verkostokuulumisia

Opinto-opas. Näin haet! Edunvalvojien opinnot. Koulutusta kaikille jäsenille MURIKKA-OPISTON KOULUTUSTARJONTA 2018

YLEISKIRJEN 24/2007 LIITE 4 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008

Transkriptio:

metalliliiton opinto opas2013 Kaikille jäsenille Ammattiosaston toimihenkilöille Metallityöväen Liitto ry Postiosoite PL 107, 00531 Helsinki Käyntiosoite Hakaniemenranta 1 Vaihde 020 77 4001, Telekopio 020 77 41050 Kotisivu www.metalliliitto.fi Metallarbetarförbundet rf Postadress PB 107, 00531 Helsingfors Besöksadress Hagnäskajen 1 Växel 020 77 4001, Fax 020 77 41050 Hemsida www.metalliliitto.fi Luottamusmiehille ja työsuojelutehtävissä toimiville ILO IRTI opiskelusta studera MED glädje metalliliitto 2012

40 41 murikka Valtakunnallinen koulutus 5 8 Luottamusmieskurssit Luottamusmiesten perus- ja jatkokurssit Palkkatekniikan kurssi Työsuojelukurssit Työsuojelun perus- ja jatkokurssit Täydennyskoulutus Työsuojelun täydennyskurssi Riskin arviointi Kaivosalan täydennyskurssi Peltialan täydennyskurssi Metallin täydennyskurssit: Kemikaalit työpaikalla Tekninen huolto ja kunnossapito Hyvinvointi työyhteisössä Työn sisällön kehittäminen Voimavarat ja muutoksenhallinnan välineet Paikallinen sopiminen Yhdenvertaisuus työpaikalla Edunvalvojan neuvottelutaito Työntutkimuksen perusteet Yritystalous Pitkäkestoinen koulutus Muutoksen eväät (3 kk) Järjestötehtäväkoulutus Järjestötoimijan peruskurssi Ammattiosaston johtaminen Yhdessä toimien puheenjohtaja ja sihteeri! Opintosihteerikurssi ja -jatkokurssi Kokoustoiminta ja neuvottelutaito Jäsenhuollon kurssi Jäsenrekisteriohjelmakurssi Taseri-kirjanpidonkurssi Järjestäjäkurssi Taloudenhoito Minä vaikutan Kuntavaikutttajan ABC Ay-liikkeen historia Toiminta tutuksi nuorisokurssi Ammattiosaaston kansainvälinen toiminta Veteraani jaostojen vetäjäkurssi Työelämän taitoja vahvistava koulutus Tietotekniikan perus- ja jatkokurssi Kansantalous Puheviestintä Ilo puhua! Kirjoitan siis ajattellen Ihmissuhteet työpaikalla Hyvä lehtijuttu Autoalan kurssit Kurssia varten vapaata Työnantajan tukema koulutus Kurssikustannukset Matkakulut Muu taloudellinen tuki Työttömyys ja Murikan-kurssit Oppilasjäsenet Muksut mukaan -kurssit Kurssin suunnittelu ja paikallinen koulutus järjestäminen NÄIN järjestät! Aiheet Kurssituki Opintosihteerin rooli 61 65 Markkinointi 64 65 Ammatillinen osaaminen Kiljavan kurssit MUU Hallintoedustuskurssi Työväen Sivistysliiton kurssit Verkkokoulutus 66 67 metalls OCH FFC:S KURSER SÖK SÅ HÄR! 69 71 Metalls kurser och seminarier FFC:s kurser och seminarier ABF:s kurser 11 13 15 23 24 25 37 39 45 47 50 NÄIN HAET! 52 53 Alueellinen koulutus 55 59 Helsinki ja Uusimaa / Varsinais-Suomi ja Satakunta / Häme ja Pirkanmaa / Kymi ja Savo-Karjala / Vaasa ja Keski-Suomi / Oulu ja Lappi Ansökan till kurserna Ekonomisk stöd Ledigt för kursen Annat ekonomiskt stöd Arbetslöshet och permitering Elevmedlemmar 70 71 KOULUTUSSOPIMUS / utbildningsavtal(tt-sak) Murikka-opiston kurssikalenteri 73 77 78 79 KURSsi- JA ASIAHAKEMISTO 80 KYSY! 81 Klikkaa hiirellä kurssin nimeä tai sivunumeroa. Pääset haluamaasi kohtaan opasta! metalliliiton opinto opas2013 Tähän opinto-oppaaseen on koottu koulutustarjonta mahdollisimman kattavasti kaikille jäsenille ammattiosaston toimihenkilöille luottamusmiehille ja/tai työsuojelutehtävissä toimiville sekä osin muille luottamushenkilöille mukaan maksutta 3 13-vuotiaat lapset autoala mukana

järjestämistyöstä uusia haasteita Koulutuksesta ja varsinkin oikeudesta koulutukseen on riittänyt puhetta jo pitemmän aikaa. Jos unohdetaan työnantajapuolen pöyristyttävä käytös asiassa, voi kai sanoa, että liittyy tähän jotain hyvääkin. Se hyvä on se, että koulutuksesta puhutaan ja eihän opiskelun merkitystä kukaan kehtaa kieltää. Arkipäivän päätökset ovat sitten eri asia. Metalliliitto järjestää koulutusta monella eri tasolla. Murikka-opisto on tämän toiminnan sydän. Syyskuun alussa tuli kuluneeksi 35 vuotta opiston toiminnan käynnistämisestä. Päätös opiston perustamisesta tehtiin vuonna 1971. Taustalla vaikutti se, että työmarkkinoilla oli saavutettu keskusjärjestösopimus koulutuksesta. Teollisuuden työpaikoille valittiin samaan aikaan runsaasti uusia luottamushenkilöitä. Kasvavan koulutustarpeen tyydyttämiseen ei enää riittänyt SAK:n kahden opiston tarjonta. Tarvittiin uutta koulutuskapasiteettia. Murikassa on vuosien mittaan käynyt jo lähes satatuhatta opiskelijaa. Tehtävää ja haasteita riittää edelleen runsaasti niin peruskoulutuksen, ammatillisen lisäkoulutuksen kuin työelämävalmiuksienkin parantamisessa. Toukokuussa pidetyssä Metalliliiton liittokokouksessa päätettiin edelleen turvata Murikka-opiston toiminta liiton talouden asettamissa rajoissa. Koulutuksen paino pistealueina ovat työpaikkojen luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen tieto taidot, työhyvinvointi sekä järjestäytyminen. Näiden kaikkien vahvistaminen tukee sopimusyhteiskuntaa. Ne antavat lisää työkaluja sekä järjestöjen että kansalaisyhteiskunnan aktiivisille toimijoille. Päätimme Tampereen liittokokouksessa aloittaa järjestämistyön. Sen avulla vahvistamme toimintaamme niillä työpaikoilla, joilla sitä jo on, ja lisäksi laajennamme toimintaa uusille työpaikoille. Järjestämistyön koulutus tapahtuu pääosin Murikassa. Alkuvaiheessa koulu tetaan hankkeen vetäjät ja jatkossa se porukka, joka kuitenkin on tässäkin asiassa se ratkaiseva lenkki. Tarkoitan työpaikkojen luottamushenkilöitä ja muita aktiiveja. Ilman tämän yli kymmenen tuhannen ihmisen panosta ei järjestäytymisen ja jäsenkiinnittymisen parantamiselle asetetuilla tavoitteilla ole onnistumisen mahdollisuutta. Edessä on kova urakka, mutta uskon, että se palkitsee niin osallistujansa kuin muutkin liiton jäsenet.. 2 Opinto-opas 2013 Riku Aalto, Metalliliiton puheenjohtaja Kiti haila kurssit 2010 3

Medlemskapets nya utmaningar Diskussionen kring utbildning och i synnerhet rätten till utbildning har förts redan en längre tid. Om vi förbiser arbetsgivarsidans märkliga agerande i frågan, kan man konstatera att diskussionen även fört något gott med sig. Det goda är att folk nu pratar om utbildning och ingen täcks ifrågasätta studerandets betydelse. En helt annan fråga är sedan hur detta tar sig uttryck i de vardagliga besluten. Metallförbundets utbildning sker på många olika nivåer. Hjärtat i vår utbildningsverksamhet är Murikka-institutet. I början av september detta år hade det gått 35 år sedan institutet inledde sin verksamhet. Beslutet om att grunda ett institut gjordes 1971. Till beslutet bidrog det faktum att ett avtal rörande utbildning hade uppnåtts på centralförbundsnivå. I samma veva valdes många nya förtroendevalda till industrins arbetsplatser. FFC:s två egna institut kunde inte längre tillfredsställa det ökade behovet av utbildning. Vi var helt enkelt i behov av mer utbildningskapacitet. Under årens lopp har nästan hundratusen studerande fått sin utbildning på Murikka. Än idag finns det behov av att förbättra medlemmarnas kunskaper inom grundutbildningen, den yrkesmässiga tilläggsutbildningen samt arbetslivsfärdigheterna. Metallförbundets kongress i maj beslöt trygga Murikka-institutets verksamhet inom förbundets ekonomiska ramar. Utbildningens tyngdpunkter är förutom att utveckla förtroendemännens och arbetarskyddsfullmäktiges kunskaper även främja välmående i arbetslivet samt organisering. Målsättningarna stärker avtalssamhället och dess aktörer; de aktiva inom olika slag av organisationer och övrig medborgarverksamhet. Vi beslöt på kongressen i Tammerfors att inleda ett organiseringsarbete, i syfte att förstärka vår verksamhet på arbetsplatserna samt även utvidga vår verksamhet till nya arbetsplatser. Organiseringsutbildningen sker i huvudsak i Murikka. I det första skedet utbildas projektets dragare och i fortsättningen det gäng som ändå i sista hand är den avgörande länken. Här syftar jag på de förtroendevalda på arbetsplatserna samt alla andra aktiva. De uppgjorda målsättningarna för organisering och medlemsförankring har inte en chans att lyckas utan alla dessa över tiotusen människors insats. Vi har en hård match framför oss, men jag tror att den belönar så väl deltagarna som alla förbundets medlemmar. Riku Aalto, ordförande i Metallförbundet Valtakunnallinen koulutus Murikan kurssit on pääsääntöisesti suunnattu työpaikkojen luottamusmiehille ja työsuojelutehtävissä toimiville sekä paikallisorganisaation toiminnasta vastaaville. Kursseilla keskitytään työehtoihin, työturvallisuuteen ja järjestötaitoihin sekä työyhteisön kehittämiseen. Kurssit kestävät kolmesta päivästä kolmeen kuukauteen. Murikan tarjonnassa on myös useita kursseja, joihin osallistuminen ei edellytä luottamus tehtävän hoitamista eikä aiempaa kokemusta ay-toiminnasta. Näillä kursseilla on mahdollista vahvistaa muun muassa viestintä- ja tietotekniikkataitojaan. Murikan kursseilla pääsee syventymään kulloiseenkin aiheeseen perusteellisesti. Tärkeää on myös tutustua liiton koko organisaatioon, sen valtakunnalliseen rooliin ja vahvuuksiin. Lisäksi kursseilla voi vaihtaa mielipiteitä sekä kokemuksia eri puolilta Suomea olevien ammattiyhdistysaktiivien kanssa. Metallin järjestämässä koulutuksessa tarinat ja kokemus kohtaavat. LUOTTAMUSMIESKURSSIT Luottamusmiehellä ja varamiehellä on oikeus koulutukseen Työpaikoilla tulee käydä säännöllisesti kahden kuukauden kuluessa luottamusmieskauden alkamisesta ja tämän jälkeen vuosittain keskustelu, jossa käsitellään työpaikan neuvottelujärjestelmälle asetettavia /asetettuja tavoitteita ja sen toimivuutta. Samalla suunnitellaan luottamusmiehen tehtävään liittyvän koulutuksen tarve, aikataulut ja tavoitteet. (Luottamusmiessopimus, TES). Luottamusmieskurssit kuuluvat työnantajan tuen piiriin. (TT-SAK yleissopimus, Teknologiateollisuus luku 5). Tukeen ovat oikeutettuja pääluottamusmies ja varapääluottamusmies, luottamusmies ja varaluottamusmies sekä tietyin edellytyksin ammattiosaston puheenjohtaja. Työnantaja maksaa ansiomenetyskorvauksen keskituntiansion mukaan ja ateriakorvauksen opistolle. Kurssitukea maksetaan: Luottamusmiesten peruskurssista ja jatkokurssista Palkkatekniikan kurssista Metallin täydennyskursseista Työntutkimuksen perusteet -kurssista Yritystalouden kurssista Edunvalvojan neuvottelutaito -kurssista Osallistujan areenat -kolmen kuukauden kurssista murikka 4 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 5

LUOTTAMUSMIESTEN PERUSKURSSI (5 PV) LUOTTAMUSMIESTEN JAtkokurssi (5+5 PV) Koulutuksen aloitusjakso luottamusmiehille. Luottamusmiehen peruskoulutus muodostuu perus- ja jatkokurssista. työpaikan luottamusmiehenä toimiminen edellyttää tehtävään kuuluvaa osaamista eli vähintään perustietojen hallintaa. luottamusmiehen tehtävät ja asema edunvalvontajärjestelmässä keskeisin työlainsäädäntö, työehtosopimus ja sen liitesopimukset paikallinen sopiminen tuotannossa ja edunvalvonnassa tapahtuvien muutosten kohtaaminen neuvotteluharjoitus 14. 18.1. 21. 25.1. 28.1. 1.2. 4. 8.2. 18. 22.2. 25.2. 1.3. 11. 15.3. 8. 12.4. 15. 19.4. 22. 26.4. 20. 24.5. 3. 7.6. 9. 13.9. 21. 25.10. Luottamusmiesten peruskurssin käyneille luottamusmiehille. Luottamusmiehen peruskoulutus muodostuu perus- ja jatkokurssista. jatkokurssi täydentää luottamusmiehen pätevyyttä ja osaamista yritykset pyrkivät tehostamaan työorganisaatiota ja tuotantomenetelmiä luottamusmieheltä vaaditaan yhä syvempää sitoutumista tehtäväänsä työpaikan edunvalvojana sekä omien tehtävien erinomaista hallintaa luottamusmiehen on etsittävä ja kehitettävä jatkuvasti uusia toimintatapoja työsuhteisiin liittyvien kysymysten ratkaiseminen yritystalous luottamusmiehen näkökulmasta työpaikkaneuvotteluun valmistautuminen ja neuvotteluharjoitus suullisen esityksen valmistelu ja toteuttaminen internetin hyödyntäminen tiedonhankinnassa ammattiyhdistystietoutta Kurssi on kaksiosainen, välissä on noin kuukausi: Alueellinen luottamusmiesten peruskurssi Kymi-sAvo-Karjala (2 pv+2 pv) Katso luottamusmiesten peruskurssi I vko 11. 15.2. II vko 18. 22.3 I vko 10. 14.6. II vko 2. 6.9. I vko 30.9. 4.10. II vko 28.10. 1.11. I vko 18. 22.11. II vko 9. 13.12. Alueella 14. 15.11. 4. 5.12. I vko 4. 8.3. II vko 15. 19.4 I vko 9. 13.9. II vko 7. 11.10. I vko 28.10. 1.11. II vko 25. 29.11. autoala mukana tälle viikolle voit maksutta ottaa mukaan 3 13-vuotiaat lapsesi 6 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 7

PALKKATEKNIIKAN KURSSI (5 PV) Luottamushenkilöille, työnvaativuustyöryhmän jäsenille ja muille palkkausjärjestelmästä kiinnostuneille. työntekijöiden edustajan on tunnettava työehtosopimuksen edellyttämän palkkauksen perusteet ja niiden oikea soveltaminen yrityksessä palkkatekniikan perusasiat ja työntutkimuksen käyttäminen Runsaasti käytännön harjoituksia: työn vaativuuden määritys ja pisteytys peruspalkka, työkohtainen palkan osuus ja henkilökohtainen osuus palkkaustavan valinta aikapalkka ja suorituspalkka palkan rakenteen ja määrän muutokset keskituntiansio erilliset lisät tulospalkkio ja tulospalkkiolisät palkkauksen osana palkan maksaminen 4. 8.2. 3. 7.6. 16. 20.9. 25. 29.11. JYRKI LUUKKONEN Valtakunnallinen koulutus 9

TYÖSUOJELUKURSSIT Työsuojelukurssit kuuluvat työnantajan tuen piiriin (TT SAK-yleissopimus, Teknologiateollisuus luku 5).Tukeen ovat oikeutettuja työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut, työsuojelutoimikunnan jäsenet sekä työsuojeluasiamiehet. Kurssitukea maksetaan työsuojelun peruskurssista ja jatkokurssista, työsuojelun täydennyskursseista ja Metallin täydennyskursseista. Työnantaja maksaa ansionmenetyskorvauksen keskituntiansion mukaan ja ateriakorvauksen opistolle. Lisäksi kurssitukea maksetaan työsuojeluvaltuutetulle Muutoksen eväät -kurssista (3kk) yhden kuukauden ajalta. Työsuojelun valvontalaki edellyttää, että työsuojeluvaltuutetulla ja varavaltuutetulla on oikeus saada koulutusta: Työnantajan tulee huolehtia siitä, että työsuojeluvaltuutetulla ja varavaltuutetulla on mahdollisuus saada yhteistoimintatehtäviensä hoitamiseksi asianmukaista koulutusta työsuojelua koskevista säännöksistä ja ohjeista sekä muista tehtävien hoitamiseen kuuluvista asioista ottaen huomioon heidän kokemuksensa ja aikaisemmin saamansa koulutus työsuojeluasioissa. Työnantajan ja työsuojeluvaltuutetun sekä varavaltuutetun on käsiteltävä koulutustarvetta ja -järjestelyjä kahden kuukauden kuluessa valinnasta. Koulutuksesta ei saa aiheutua kustannuksia eikä ansion menetystä työsuojeluvaltuutetulle eikä varavaltuutetulle. JYRKI LUUKKONEN Valtakunnallinen koulutus 11

TYÖSUOJELUN PERUSKURSSI (5 PV) TYÖSUOJELUN JAtkokurssi (5+5 PV) Työsuojelutehtävissä toimiville työntekijöiden edustajille. Kurssi on tarkoitettu työsuojelun peruskurssin käyneille. työpaikan työsuojeluyhteistoiminnan osaaminen vaatii työsuojelun perustietojen hallintaa kurssin oppeja voi hyödyntää omalla työpaikalla tapaturmien ehkäisemisessä ja työterveyden ylläpitämisessä työsuojelun peruskäsitteet, työn ja työympäristön yleisimmät haitta- ja kuormitustekijät sekä kemialliset aineet työpaikan työsuojeluyhteistoiminta sekä henkilöstön vastuut, oikeudet ja velvollisuudet työsuojeluasioissa työn ja terveyden vuorovaikutus sekä toimintatavat, joilla työpaikan terveyshaittoja selvitellään ja käsitellään pohditaan, miten oman työpaikan esimerkit sopivat säännöksiin ja sopimuksiin työsuojelutiedon kanavat ja yhteistyötahot 21. 25.1. 25.2. 1.3. 8. 12.4. 13. 17.5. 3. 7.6. 9. 13.9. 30.9. 4.10. 9. 13.12. työsuojelussa on etsittävä ja kehitettävä uusia toimintatapoja työterveyden ylläpitämiseksi ongelmia ratkaisemalla etenet helpommin kuin vaatimuksia esittämällä yritykset pyrkivät tehostamaan työorganisaatiota ja tuotanto koneistoa, joten työsuojelutehtävissä toimivilta henkilöiltä vaaditaan yhä syvempää sitoutumista tehtäväänsä ja oman osaamisensa kehittämistä työsuojeluorganisaation toimintatapojen ja henkilökohtaisen työsuojeluosaamisen kehittäminen Kurssi on kaksiosainen, välissä on noin kuukausi: 1. VIIKKO tuotantotapa-ajattelu ja työsuojelu työsuojelun yhteistoiminta ja ohjelmat työpaikan terveysvaarojen selvittely ja arviointi jakson yhteenveto ja välitehtävän valmistelu 2. VIIKKO oman työsuojelutoiminnan arviointia, välitehtävän purku ihmissuhdeviestintä ja yhdessä tekeminen työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen, työterveyshuolto työsuojelun yhteistoiminta ja edunvalvonta työpaikalla kehittämisyhteistyö ja työsuojelu muutostilanteissa tälle viikolle voit maksutta ottaa mukaan 3 13-vuotiaat lapsesi I vko 14. 18.1. II vko 11. 15.2. I vko 15. 19.4. II vko 20. 24.5. I vko 16. 20.9. II vko 14. 18.10. I vko 28.10. 1.11. II vko 25. 29.11. I vko 18. 22.2. II vko 8. 12.4. I vko 10. 14.6. II vko 2. 6.9. I vko 7. 11.10. II vko 4. 8.11. 12 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 13

TÄYDENNYSKOULUTUSTA TYÖSUOJELUN TÄYDENNYSKURSSI (3 PV) RISKIEN ARVIOINTI Työsuojelun perus- ja jatkokurssin suorittaneille. työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan selvittämään, tunnistamaan ja arvioimaan työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle aiheutuvat haitat sekä vaarat riskien arviointi ja hallinta toteutetaan yhdessä työntekijöiden ja heidän edustajiensa kanssa kurssi antaa perusvalmiudet osallistua vaarojen selvittelyyn ja terveysriskien arviointiin omalla työpaikalla asennus- ja huoltotöiden vaarojen tunnistaminen ja arviointi kemiallisille tekijöille altistumisen terveysvaikutukset; näiden riskien tunnistaminen ja arviointi kone- ja laiteturvallisuuden arviointi asenteet ja riskinotto työssä 3. 5.4. 21. 23.10. 14 Opinto-opas 2013 petri puromies Valtakunnallinen koulutus 15

KAIVOSALAN TÄYDENNYSKURSSI (3 PV) Kaivosalan luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. kurssi parantaa luottamushenkilöiden valmiuksia työpaikan ja ammattiosaston edunvalvontatehtävissä tutustutaan paikallisen sopimisen käyttämiseen ja kehittämiseen työpaikalla lisätään valmiuksia vastata kaivosalan eduinvalvonnaisiin haasteisiin ja työturvallisuuteen saadaan asiantuntijaluentojen ja osallistujien kautta ajankohtaista tietoa alalta, mikä osaltaan tukee työpaikan edunvalvontatyötä osallistujat saavat ajankohtaista tietoa myös työehtosopimukseen ja työsopimuslakiin liittyvistä kysymyksistä 6. 8.5. PELTIALAN TÄYDENNYSKURSSI (3 PV) Peltialan luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. parantamaan peltialan luottamushenkilöiden valmiuksia työpaikan ja ammattiosaston edunvalvontatehtävissä tutustutaan paikallisen sopimisen käyttämiseen ja kehittämiseen työpaikalla lisätään valmiuksia vastata peltialan haasteisiin saadaan asiantuntijaluentojen ja osallistujien kautta ajankohtaista tietoa alalta, mikä osaltaan tukee työpaikan edunvalvontatyötä osallistujat saavat ajankohtaista tietoa myös työehtosopimukseen ja työsopimuslakiin liittyvistä kysymyksistä : 7. 9.10. METALLIN TÄYDENNYSKURSSI (3PV) KEMIKAALIT TYÖPAIKALLA Työnantajantuki Työsuojelun perus- ja jatkokurssin käyneille työsuojelutoiminnasta vastaaville. syventää osallistujien tietoja metalliteollisuuden työpaikoilla käytettävistä kemikaaleista kemikaalien turvallinen käyttö työpaikoilla keinot, joilla työntekijöitä voidaan suojella kemiallisten tekijöiden vaaroilta ja haitoilta kehityssuunnitelman laatiminen kemikaalihaittojen hallintaan : 25. 27.3. METALLIN TÄYDENNYSKURSSI (3 PV) TEKNInEN HUOLto JA KUNNOSSAPito Teknisen huollon ja kunnossapidon luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. parantamaan teknisen huollon ja kunnossapidon luottamushenkilöiden valmiuksia työpaikan ja ammattiosaston edunvalvontatehtävissä palkkarakenteen kehittäminen tutustutaan paikallisen sopimisen käyttämiseen ja kehittämiseen työpaikalla lisätään valmiuksia vastata teknisen huollon ja kunnossapidon haasteisiin saadaan asiantuntijaluentojen ja osallistujien kautta ajankohtaista tietoa alalta, mikä osaltaan tukee työpaikan edunvalvontatyötä osallistujat saavat ajankohtaista tietoa työehtosopimukseen ja työsopimuslainsäädäntöön liittyvistä kysymyksistä 11. 13.11. 16 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 17

METALLIN TÄYDENNYSKURSSI (4 PV) HYVINVOINTI TYÖYHTEISÖSSÄ Kurssi on tarkoitettu työpaikan luottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille ja -asiamiehille, työhyvinvointiprojektissa mukana oleville sekä työpaikan yhteistoimintaryhmien jäsenille. Hyvinvointi työssä on kaikille tärkeä asia. Hyvinvoiva työntekijä on innovatiivinen, tuottava ja jaksaa työelämässä pidempään. Henkilöstön hyvinvointi luo edellytyksiä myös menestyvälle liiketoiminnalle. Työelämän laatua kehitetään yhteistyössä paikallisesti, työn arjessa. tietoa: uusia näkökulmia työelämän laadulliseen kehittämiseen toisilta oppimista: toimivia käytäntöjä muilta työpaikoilta kehittämistä: tavoitteet, resurssit ja kehittämisen prosessit kurssin aikana on mahdollisuus suorittaa TTK:n työhyvinvointikortti, hinta kurssin yhteydessä on 20 4. 7.2. 20. 23.5. 23. 26.9. 11. 14.11. METALLIN TÄYDENNYSKURSSI (5 PV) TYÖN SISÄLLÖN KEHITTÄMINEN Työsuojelu- ja luottamushenkilöille täydennyskoulutukseksi yrityksen toimintaympäristön muuttuminen ryhmämäinen työn organisointi ja palkkaustapojen kehittäminen työn sisällön vaikutus työn kuormittavuuteen ja terveyteen työn sisällön muutokset ja uudet ammattitaitovaatimukset toiminnan kehittäminen ja työn uudelleenmuotoilu 11. 15.2. 14. 18.10. METALLIN TÄYDENNYSKURSSI (3 PV) VOIMAVARAT JA MUUTOKSEN HALLINNAN VÄLINEET Luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, ja muutoksen vaikutuksia on hyvä arvioida myös luottamushenkilön jaksamisen näkökulmasta syvennetään näkemyksiä metalliteollisuuden muutosprosesseista ja kytketään ne opiskelijoiden omiin kokemuksiin pohditaan muutoksen hallinnan keinoja ja jaksamisen strategioita henkilökohtaisesta näkökulmasta selkiytetään luottamustehtävän ja muun elämän välistä suhdetta 27. 29.5. 3. 5.12. miten terveys kestää jatkuvaa työn tehostamista ja kasvavia vaatimuksia miten palkkaustapoja kehitetään ammattitaitovaatimuksien ja työtapojen muuttuessa kehittämällä työn sisältöä voidaan vaikuttaa työntekijöiden osaamiseen, terveyden ylläpitoon, työssä jaksamiseen ja palkan kehittymiseen 18 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 19

METALLIN TÄYDENNYSKURSSI (5 PV) PAIKALLINEN SOPIMINEN Luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille, henkilöstön edustajille sekä erilaisiin yhteistyöryhmiin kuuluville. paikallinen sopiminen on lisääntynyt jotta neuvotteluasetelmat olisivat mahdollisimman tasavertaiset, on työpaikan edunvalvojilla oltava riittävästi sopimiseen liittyvää osaamista kurssilla opitaan, mitä paikallisella sopimisella tarkoitetaan miten sopimisprosessi toimii, ja mitä mahdollisuuksia työehtosopimus antaa paikalliselle sopimiselle paikallisen sopimisen säädöslähteet tulevat tutuiksi, samoin sopimuksen kirjoituskäytännöt keskustelujen ja harjoitusprosessien kautta vaihdetaan kokemuksia paikallisesta sopimisesta ja sopimisen hyvistä käytännöistä 10. 14.6. 11. 15.11. METALLIN TÄYDENNYSKURSSI (3 PV) YHDENVERTAISUUS TYÖPAIKALLA Luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille, erilaisten yhteistyöelimien henkilöstöedustajille, kaikille yhdenvertaisuuden edistämisestä kiinnostuneille. Kurssilla tarkastellaan kahta työelämän lakia: tasa-arvolakia ja yhdenvertaisuuslakia. Tasa-arvolaki velvoittaa yli 30 hengen työpaikat tekemään yhdenvertaisuus-/tasa-arvosuunnitelman. Kurssi auttaa laatimaan suunnitelman ja toimimaan, jos työpaikalla havaitaan välitöntä tai välillistä syrjintää. tutustut tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain velvoitteisiin tasa-arvon edistämisessä opit harjoituksen kautta yhdenvertaisuus-/tasa-arvosuunnitelman etenemisen: kartoituksen, tavoitteet, toimenpiteet, tiedottamisen ja seurannan opit, miten laajoista ja koko työyhteisöön vaikuttavista asioista on kysymys tiedät, miten menetellä syrjintätilanteissa tiedät, mitä uutta lainsäädännössä on saat esimerkkejä muilta työpaikoilta 25. 27.3. EDUNVALVOJAN NEUVOTTELUTAITO (5 PV) Työpaikkojen luottamus- ja työsuojelutehtävissä toimiville. neuvottelu on prosessi, jossa on eri vaiheita neuvottelutilanne alkaa jo valmistelusta ja päättyy mahdolliseen neuvottelutuloksen arviointiin, tiedottamiseen ja seurantaan neuvottelussa on kysymys ryhmäviestintätaidoista ja vaikuttamisesta neuvottelemalla voidaan ratkaista erilaisia arkipäivän pulma tilanteita, joihin työehtosopimus ei välttämättä anna suoraan vastausta neuvottelutaitoja on hyvä harjoitella turvallisessa ympäristössä neuvotteluissa koettuja ongelmia neuvottelijoiden roolit erilaisia neuvottelutyylejä ja -tyyppejä, neuvottelun teoriaa pienempiä ja yksi isompi valmisteltu neuvotteluharjoitus neuvotteluharjoituksen analysointi ratkaisukeskeisyys neuvottelun pöytäkirjamuistion laadinta ja lehdistötiedote 25.2. 1.3. 13. 17.5. 21. 25.10. 20 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 21

TYÖNTUTKIMUKSEN PERUSTEET (3 PV) YRITYSTALOUS (3 PV) Luottamustehtävissä toimiville. työntutkimusta käytetään työn tutkimiseen, suunnitteluun ja kehittämiseen työntutkimuksessa tarkastellaan kriittisesti tekijöitä, jotka vaikuttavat työsuorituksen tehokkuuteen ja taloudellisuuteen menetelmätutkimuksella parannetaan työnteon edellytyksiä poistamalla mm. liikunta- ja tukielinten vaivojen aiheuttajia tavoitteena on alentaa tuotantokustannuksia, parantaa tuottavuutta sekä vähentää työntekijöiden rasitusta ja parantaa työturvallisuutta ajanmittauksella mitoitetaan työpäivään ja työtehtävään kuluvaa aikaa, ja tuloksia käytetään menetelmien kehittämisessä ja työmäärän määrittämisessä luotettavat aikatiedot ovat tärkeitä tuotteiden hinnoittelussa, tarjouslaskelmissa, työn suunnittelussa ja suorituspalkkauksen perustana luottamusmiehen rooli työntutkimuksessa työntutkimus kokonaisuudessaan (aikatutkimukset, menetelmätutkimus ja ergonomia) harjoitusten avulla opetellaan työntutkimuksen eri lajeja Luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille sekä erilaisten yhteistyöelimien henkilöstöedustajille. luottamusmies ja henkilöstön edustajat joutuvat perehtymään yrityksen talouteen ja siihen liittyvään keskusteluun heidän pitää ymmärtää erilaisia taloudellisia raportteja, koska he osallistuvat henkilöstön edustajina erilaisiin kehitysryhmiin mm. neuvoteltaessa palkkausjärjestelmistä, jotka perustuvat yrityksen tulokseen perehdytään yrityksen toiminnan pyörittämiseen simulaatiopelin avulla pelissä laaditaan yritykselle strategia, tehdään toimintasuunnitelma ja budjetti, käydään kauppaa tarjousten pohjalta, toimitetaan asiakkaalle tuotteet ja laaditaan tilinpäätös lopuksi tehdään yrityksen taloudellisen tilan tulkinta ja arviointi tilinpäätöksen ja sen tärkeimpien tunnuslukujen avulla 28. 30.1. 4. 6.11. 6. 8.5. 22 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 23

PITKÄKESTOINEN KOULUTUS MUUTOKSEN EVÄÄT (3 KK) KOLMEN KUUKAUDEN KURSSI Vuonna 2014 1 kk:n kurssi Osallistujan areenat Muutoksen eväät -kurssi syventää luottamusmiesten, työsuojeluvaltuutettujen, liiton hallinnon edustajien ja muiden järjestöaktiivien osaamista. Se antaa valmiuksia itsenäiseen ongelmanratkaisuun, tutkimalla oppimiseen sekä oman toimintaympäristön analyysiin. Opiskelu koostuu kaikille yhteisistä opinnoista sekä valinnaisista opinnoista. Opiskelija voi vaikuttaa itse siihen, millainen opintokokonaisuus kurssista muodostuu. Yhteisiä kokonaisuuksia ovat mm: Työhyvinvointivalmentajan koulutusohjelma: Työorganisaatioiden avainhenkilöille tarkoitettu koulutuskokonaisuus työhyvinvoinnista ja sen kehittämisestä. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun kanssa. Todistuksen opintojen suorittamisesta myöntää yliopisto. Työehtosopimussimulaatio: Oppimiskokemus työehtosopimusneuvotteluista simulaatiopelinä. Tutkimalla oppiminen: Yksilöllinen ja syventävä tutkimusprosessi opiskelijan valitsemasta aiheesta. Opiskelua ja taidollista kehittymistä tukevat opinnot: Tietokoneen käytön perustaidot, tiedonhankinnan menetelmät, opinto-ohjaus, kirjallinen ja suullinen viestintä. Opintomatka Saksaan: Perehdytään saksalaisen yhteiskunnan ja teollisuuden muutosten luonteeseen sekä ammattiyhdistysliikkeen strategisiin valintoihin. Valinnaisilla opinnoilla opiskelija voi täydentää omaa oppimissuunnitelmaansa itselleen mielekkääksi kokonaisuudeksi. Valinnaisia opintokokonaisuuksia vuonna 2013: Tietotekniikan @- tai A-ajokortti Edunvalvojan taloustieto: kansantalous JÄRJESTÖTEHTÄVäkoulutus JÄRJESTÖtoimijAN PERUSteet (5 PV) Ammattiosastojen, seuturyhmien, työhuonekuntien ja jaostojen jäsenille sekä kaikille jäsenille, jotka ovat kiinnostuneet järjestötoiminnasta. jäsenyys on kaiken perusta kurssi antaa perustiedot ammattiyhdistysliikkeen toiminnasta, toiminta vuodesta ja päätöksenteosta tämä kurssi on perusta kaikelle järjestökoulutukselle opit ymmärtämään, miten ay-liike toimii, kuinka toimintavuosi rakentuu ja millä tavalla voit itse vaikuttaa asioihin jäsenyyteen liittyvät tekijät ja järjestäytymisen ylläpitäminen järjestötoimijoiden ja ammattiosaston perustehtävät ammattiosaston toimintaympäristö ja toimintaa ohjaavat säännöt hahmotat, miten organisaatio muodostuu ja mikä on roolisi siinä suunnittelet ammattiosaston toimintaa ja keskeisiä tapahtumia sekä harjoittelet kokousten pitämistä kurssi sisältää runsaasti erilaisia harjoituksia 21. 25.1. 10. 14.6. 23. 27.9. Murikassa 4.3. 31.5 Lisätietoja kurssin sisällöstä opettaja Marjo Nurmelta, marjo.nurmi(at)metalliliitto.fi Tietoja kurssin taloudellisesta tuesta koulutuksen toiminta-alueelta. 24 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 25

AMMATTIOSASTON JOHTAMINEN (5 PV) Ammattiosaston puheenjohtajille, varapuheenjohtajille, sihteereille ja taloudenhoitajille. Samasta osastosta mielellään useampi kuin yksi osallistuja. Edellytetään järjestötoiminnan peruskurssia tai vastaavia tietoja. Mitä: opitaan vuosirytmin mukaiset yhdistyksen toiminnot ja niihin liittyvien asiakirjojen valmistelu opitaan yhdessä tekemistä ja työn jakamista, tehdään yhdessä kehittämissuunnitelmia kurssi on käytännönläheinen, ja monet kurssin aikana tehtävät harjoitukset voidaan viedä suoraan omaan toimintaan kurssilla käsitellään järjestöjohtamista monesta näkökulmasta mietitään, miten ammattiosastoa johdetaan ja toimijoita motivoidaan, kuinka saadaan uusia ihmisiä mukaan toimintaan ammattiosaston johtotehtävissä oleville kurssi on yhteinen foorumi oppia toisilta ja vaihtaa ajatuksia 16. 18.1. 3. 5.12. OPINTOSIHTEERIKURSSI (3 PV) mitä johtaminen on, eri johtamistyylit järjestöjohtaminen ja tehtävät talousjohtaminen, kenelle se kuuluu toimikunnan pelisäännöt, suunnitelmallisuus, talouden ongelmatilanteet yhteiskuntavaikuttaminen ja sidosryhmän johtaminen viestinnän johtaminen, mm. yhteisöllinen media arkistoinnin pulmakohdat motivointi ja uuden jäsenen vastaanottaminen 18. 22.2. 9. 13.9. Yhdessä toimien puheenjohtaja ja sihteeri! (3PV) Kenelle: Seuturyhmien, ammattiosastojen, työhuonekuntien ja jaostojen puheenjohtajat ja sihteerit Miksi: puheenjohtajien ja sihteerien yhteistyötä sujuvaksi ja joustavaksi kun tehtävänjako on selkeä, on helpompi organisoida toimintaa niin, että erilaiset näkökulmat otetaan huomioon Ammattiosastojen ja seuturyhmien opintosihteereille ja opintotoiminnan järjestämisestä kiinnostuneille sekä opintotoiminnassa mukana oleville. kurssilta saa potkua ammattiosastojen ja seuturyhmien kurssitoimintaan sekä opintosihteerin ja opintojaostojen työhön opit opintosihteerin perustehtävät opit tunnistamaan koulutustasot ja ohjaamaan osaston ja seuturyhmän jäseniä koulutustilaisuuksiin paikallis- ja opistokoulutuksen tavoitteet ja toimintaympäristö käytännön toiminta ja lomakkeiden täyttö koulutustarpeen kartoitus ammattiosaston tai seuturyhmän koulutuksen vuosittainen suunnittelu onnistuneen koulutustilaisuuden järjestäminen ja markkinointi verkostoituminen 18. 20.3. 26 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 27

OPINTOSIHTEERIEN JAtkokurssi (3 PV) KOKOUSTOIMINTA JA NEUVOTTELUTAITO (5 PV) Ammattiosastojen ja seuturyhmien opintosihteereille ja opintotoiminnan järjestämisestä kiinnostuneille sekä opintotoiminnassa mukana oleville. joskus on työlästä saada koulutustarjonta ja -tarpeet kohtaamaan toisensa; kurssilla etsitään erilaisia rekrytoinnin työkaluja ammatillisen pätevyyden kartuttaminen työpaikalla on tärkeää; millaisia mahdollisuuksia opintosihteereillä on ohjata jäseniä kehittämään ammatillista osaamistaan? erilaiset mahdollisuudet järjestöllisen koulutustarpeen kartoittamiseksi miten rakennetaan koulutuspolkuja? hakeva toiminta koulutuksen rekrytoinnissa ammatillisen osaamisen kehittäminen tietopaketteja ohjaamiseen ja tiedottamiseen 7. 9.10. Ammattiosaston puheenjohtajille, sihteereille, toimikunnan jäsenille ja jäsenille, joita asia kiinnostaa. kokous- ja neuvottelutaidot ovat osa kansalaistaitoja, jotka jokaisen tulisi hallita perustasolla kokous on prosessi, joka alkaa valmistelusta ja päättyy päätösten täytäntöönpanoon kurssilla opit, miten voit vaikuttaa päätöksiin kokouksissa ja neuvotteluissa harjoitamme neuvottelutaitoa joka päivä työssä ja työpaikan ulkopuolella mutta vain harvoin analysoimme, olisiko toimintaa muuttamalla tai neuvottelukumppania auttamalla voinut saada paremman lopputuloksen kokousprosessin eri vaiheet ja kokouksen toimihenkilöiden tehtävät kokoustoiminnassa voit opetella joko sihteerin tai puheenjohtajan tehtäviä neuvottelutaidon perusasiat: valmistautuminen, neuvottelukulttuuri ja argumentointi opiskelijat, jotka haluavat oppia sihteerin taitoja ja työtapoja, harjoittelevat kokouspapereiden tekemistä kurssin aikana pidettäville kokouksille ja laativat pöytäkirjat harjoitellaan äänestys- ja vaalitilanteita sekä neuvottelutaitoja ratkotaan yhdessä eteen tulevat pulmatilanteet 28.1. 1.2. 30.9. 4.10. autoala mukana 28 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 29

JÄSENHUOLLON KURSSI (3 PV) Jäsenasioiden ja työttömyysturvan kanssa tekemisissä oleville, kuten työttömyyskassan asiamiehille, taloudenhoitajille ja jäsenhuoltajille. jäsenasioissa ja työttömyysturvaan liittyvissä kysymyksissä viimeisin päivitetty tieto on tehtävän kannalta tärkeää osaat neuvoa ammattiosastossa tai työpaikallasi jäsenyyteen liittyvissä asioissa ja kertoa, mitä työttömyysturvalaki edellyttää jäsenyyteen ja työttömyysturvaan liittyvät ajankohtaiset asiat jäsenmaksujärjestelmässä ylläpidettävät osoite- ja jäsenmaksurekisterit sekä työnantajien maksurekisteri jäseneksi liittyminen, muutokset jäsenyydessä, jäsenmaksun maksaminen, jäsenmaksuvapautukset ja vapaajäsenyys, työttömyyskassan asiamiehen tehtävät ammattiosastolle lähetettävät tulosteet, kuten jäsenkohtaisten selvitysten yhteenveto, varojenjako ja rästilistat työttömyyspäiväraha, vuorotteluvapaa ja työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen liittyvät asiat, oikeus etuuksiin, etuuksien suuruus, kesto, hakeminen ja maksaminen viimeisimmät lainsäädännön muutokset 15. 17.5. JÄSENREKISTERIOHJELMAKURSSI (TITAANI) (3 PV) Ammattiosastojen jäsenhuollosta vastaaville ja taloudenhoitajille, jotka hallitsevat tietotekniikan perustaidot. Koska käytössä on jokaisen kurssilaisen oman ammattiosaston aito jäsen rekisterikanta, kurssille voivat osallistua ainoastaan henkilöt, joille ammattiosasto on myöntänyt oikeuden käsitellä jäsenrekisteritietoja. jäsenrekisteriohjelma Titaani auttaa ammattiosaston jäsentietojen yllä - pitämisessä sekä vastaa erilaisiin jäsenhuollon ja järjestötoiminnan tarpeisiin jäsenrekisteriohjelman tietokannan rakenne ja hyödyntäminen osaston toiminnassa asentaminen, päivittäminen ja tietokannan ylläpito ohjelman toiminnot, tiedon ylläpito, poiminnat ja raportit 3. 5.4. TASERI-KIRJANPIDON KURSSI (3PV) Ammattiosaston taloudenhoitajille sekä tilintarkastajille. Kurssi on lisäkoulutusta henkilöille, joilla manuaalisen kirjanpidon perusteet ja normistot ovat hallinnassa. Tietotekniikan perustaidot ovat eduksi. liiton suosittelema kirjanpito-ohjelma Taseri on tarkoitettu yhdistyskäyttöön ohjelma on helppokäyttöinen ja soveltuu hyvin myös pienille ammattiosastoille Taserin asentaminen ja käyttöönotto kurssi on laajaa kirjanpitoharjoitusta, jossa perehdytään ohjelman toimintoihin: tilikauden avaamisesta tilinpäätösvienteihin ja -raportteihin 25. 27.3. 30 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 31

UUsi kurssi Järjestäjäkurssi (5 pv) TALOUDENHOITO (5 PV) Kenelle: Kurssi on tarkoitettu ammattiosastojen vapaaehtoisille järjestäjille, joiden valinta tapahtuu alueilla kevään 2013 aikana. Miksi: Metalliliitto käynnistää 2013 järjestämiskampanjoita, joiden tarkoituksena on vahvistaa järjestäytymisastetta, luottamushenkilöverkostoa ja jäsenaktiivisuutta työpaikoilla vahvistetaan yritysdemokratiaa ja lisätään ymmärrystä siitä, millaisia mahdollisuuksista liiton jäsenillä on olla aktiivisena osapuolena oman työpaikkansa kehittämisessä Mitä: haetaan vastauksia kysymykseen, millainen on järjestäytynyt työpaikka mietitään, mikä motivoi toimimaan liitossa välineitä järjestämistyön toteuttamiseen kampanjan suunnittelu ja toteuttaminen Murikassa 25.2. 1.3. 8. 12.4. 7. 11.10. Kurssi antaa perustiedot ammattiosastojen taloudenhoitajille ja toiminnantarkastajille (tilintarkastajille) ammattiosaston taloudenhoidosta. taloudenhoito on laajempi käsite kuin pelkkä kirjanpito ammattiosaston taloutta tulee hoitaa suunnitelmallisesti ja ohjaavan lainsäädännön sekä osaston sääntöjen mukaisesti kurssi antaa opiskelijalle käytännönläheisesti perustiedot manuaalisesta kirjanpidosta sekä sitä ohjaavasta normistosta, mm. kirjanpitolain määräyksistä kirjanpidossa eletään ammattiosaston toimintavuosi tilinavauksesta tilinpäätökseen tutuksi tulevat palkkioiden maksut, veronpidätykset, ym. korvaukset toiminnantarkastusta (tilintarkastus) käsitellään yhdistyslain mukaisesti 4. 8.2. 32 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 33

UUsi kurssi MINÄ VAIKUTAN (5 PV) Liiton toiminnassa mukana oleville henkilöille (esimerkiksi vaaliehdokkaille) ja muille asiasta kiinnostuneille jäsenille. kaikki mitä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu, on politiikkaa tavalla tai toisella tiedätkö, miten yhteiskunnan rakenteet toimivat, miten päätökset syntyvät? miten ja millä tasolla voimme vaikuttaa yksilöinä tai järjestön jäseninä? kurssilla käsitellään vaikuttamista vaalikampanjassa; onnistunut vaalikampanja vaatii taitoja, joita kannattaa opetella ja joita voi hyödyntää myös sähköisten viestimien käytössä, etenkin sosiaalisessa mediassa mitä on poliittinen historia millaisilla keinoilla yhteiskunnassa vaikutetaan ja keneen tulisi vaikuttaa opit, miten ay-liike on vaikuttanut yhteiskunnalliseen kehitykseen yhteiskunnan päätöksentekorakenteet tulevat tutuksi miten vaikutetaan ammattiosastossa, seuturyhmässä, paikallisjärjestössä, aluetoiminnassa, omassa liitossa tai yhteiskunnassa ja Euroopan unionissa opit, mitä tarkoittavat politiikka, demokratia, lobbaus opit tuntemaan roolisi vaikuttajana ja suunnittelet vaikuttamiskampanjan; tutustut sähköiseen kampanjointiin 22. 26.4. 18. 22.11. OULUSSA 4. 8.11. kuntavaikuttajan abc (3 PV) Kurssi on tarkoitettu kunnallisiin päätöksentekoelimiin valituille uusille luottamushenkilöille, kuten valtuutetuille ja lautakuntienjäsenille ja heidän varajäsenilleen. uuden kuntapäättäjän on hyvä tuntea kunnallisen päätöksenteon taustalla oleva lainsäädäntö ja siihen liittyvä hyvä hallintotapa vaikuttamisen paikat päätöksenteon eri vaiheissa tulee tuntea päättäjän tulee ymmärtää, mistä hän kantaa vastuuta perusasioita kunta-alan lainsäädännöstä kuntatalous, toiminnan tavoitteet ja kunnan tulevaisuudennäkymät millä tavoin perussopimukset ohjaavat kuntayhtymissä mitä merkitsevät virkavastuu, salassapito, oikaisuvaatimus jne. milloin olet esteellinen päättämään asioista MurikaSSa 13. 15.3. AY-LIIKKEEN HISTORIA (3 PV) Kaikille ay-liikkeen historiasta kiinnostuneille jäsenille. kurssilla opiskellaan ay-liikkeen historiaa järjestöllisestä näkökulmasta sekä siltä kannalta, kuinka se on vaikuttanut sopimiseen ja työajan kehittymiseen taustoitetaan Suomen poliittista kehitystä ja lisätään opiskelijoiden valmiuksia paikallishistorian tutkimiseen ja opiskeluun minä ja historiani raudan ja teräksen tekijät Metalliliiton historiaa keskusjärjestön taivalta poliittinen historia nykyajan takana minne historia meitä vie? MurikaSSa 27. 29.5. 34 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 35

TOIMINTA TUTUKSI NUORISOKURSSI (5 PV) Kaikille alle 35-vuotiaille jäsenille. ammattiosastosi ja nuorisojaostosi tarvitsevat tulevaisuuden tekijöitä liiton organisaation tunteminen on lähtökohta toiminnalle, jolla voi vaikuttaa omiin sekä kavereiden asioihin ammattiosaston toiminta nuorisotoiminnasta edunvalvontaan, jäsenyyteen ja jäsenetuihin nuorten jäsenten vaikutusmahdollisuudet käytännön harjoituksia päätösten tekemisestä ja vaikuttamisesta omassa ammattiosastossa kurssi antaa avaimet aktiiviseen toimintaan ammattiosastossa tai sen nuorisojaostossa 13. 17.5. Ammattiosaston kansainvälinen toiminta (3 PV) Kurssi on suunnattu ammattiosastojen kv. vastaaville sekä kansainvälisistä teemoista kiinnostuneille luottamushenkilöille ja jäsenille kansainvälinen edunvalvonta on kansallisen edunvalvonnan rajat ylittävä jatke kurssilla tarkastellaan liiton ja kansainvälisen ay-liikkeen toimintatapaa ja sisältöjä arvioidaan globaalin talouden vaikutuksia suomalaisiin työmarkkinoihin ja ay-liikkeen edunvalvontaan yhä useampi Suomessa työskentelevä ihminen tekee työtä monikulttuurisessa työyhteisössä kurssilla käsitellään kansainvälisen ay-liikkeen ajankohtaista tilannetta ja teemoja sekä pohditaan muun muassa solidaarisuustoiminnan periaatteita ja haasteita perehdytään työelämään vaikuttaviin EU-säännöksiin kunnon työ (decent work) on ILO:n ja kansainvälisen ay-liikkeen esille nostama, työelämän kysymyksiin liittyvä asiakokonaisuus, jota käsitellään koulutusaineiston kautta 14. 16.1. veteraanijaostojen vetäjäkurssi (3 PV) Kurssi on tarkoitettu ammattiosaston tai seuturyhmien veteraanitoiminnasta vastaaville. kurssilla opitaan suunnittelemaan toimintaa siten, että otetaan huomioon muuttuva toimintaympäristö jaetaan omia kokemuksia ja kuullaan miten muissa ammattiosastoissa veteraanijaostotoimintaa on järjestetty perusasioita toiminnan suunnittelusta uusia toimintatapoja omaan ammattiosastoon, oman toiminnan arviointia tutustutaan valtakunnallisen eläkeläisjärjestön toimintaan sekä muiden ammattiosastojen veteraanijaosten toimintaan eläkejärjestöjen rooli nykyisin voisivatko veteraanit kerätä ja tallettaa elettyä aikaa? 18. 20.11. 36 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 37

TYÖELÄMÄN TAITOJA VAHVISTAVA KOULUTUS TIETOTEKNIIKAN PERUSKURSSI (5 PV) Jäsenille, jotka haluavat parantaa tietotekniikan perusvalmiuksiaan. Kurssin tavoitteena on innostaa uuden tekniikan oppimiseen ja käyttöön. Opiskelijalta ei edellytetä aikaisempaa tietokoneen käyttökokemusta. tietotekniikka tulee yhä vahvemmin osaksi työtä ja vapaa-aikaa; kurssi antaa valmiudet käyttää tietokonetta pelotta tietokoneeseen tutustuminen: syöttölaitteet (näppäimistöharjoittelua), keskusyksikkö ja sen toimintarakenne, oheislaitteet Windows-käyttöjärjestelmä: työskentelytilan muokkaus, apuohjelmat, resurssienhallinta internet: www-osoitteet, hakukoneet sähköposti: nettipostin tunnukset, postin lähettäminen ja vastaaminen, liitetiedoston lähettäminen, osoiterekisterin kokoaminen tietoturva: virukset ja haittaohjelmat, omien tietojen käyttö netissä Word: tekstin kirjoittaminen, muokkaaminen ja tallentaminen harjoituksia em. ohjelmilla mahdollisimman paljon 25.2. 1.3. 9. 13.9. 11. 15.11. JYRKI LUUKKONEN Valtakunnallinen koulutus 39

Murikka on palvellut 35 vuotta tiedon janoisia Metallin jäseniä. Murikan opetuksessa jäsenten omakohtaiset työelämän kokemukset nousevat väistämättä keskustelun aiheiksi. Juuri se tekee oppimisesta mielenkiintoista. Esimerkkien kautta läpikäydyt mutkik kaatkin asiat siirtyvät helpommin työelämän käytännöiksi. Omassa opistossamme ei vaadita perus tietoja tai taitoja, vaan voit tulla oppimaan edunvalvonta-, järjestö- tai työelämätaitoja sellaisilla valmiuksilla, jotka sinulla on. Missä? Murikka-opisto sijaitsee Tampereen Teiskossa Näsijärven rannalla. Opistolle pääsee yhtä vaivattomasti julkisilla kulkuneuvoilla kuin omalla autollakin. Opistolle on järjestetty jatkoyhteys Tampereelta. Millainen opiskelupaikka? Murikassa opiskelee vuosittain noin kolmetuhatta Metallin jäsentä. Kurssit kestävät kolmesta päivästä kolmeen kuukauteen. Kurssipäivät alkavat puoli yhdeksältä ja päättyvät viideltä; illat ovat kurssilaisten vapaa-aikaa. Opiskelutiloja on runsaasti. Majoitustilaa opistolta löytyy reilulle kahdellesadalle opiskelijalle. Majoitut yhden tai kahden hengen huoneissa, joissa on langaton verkko. Kirjastossa on tietokoneita, jotka ovat opiskelijoiden yhteisessä käytössä. 40 Opinto-opas 2013 2012 PETRI PUROMIES Majoituskäytävillä on tilat tv:n katse luun, pyykkäämiseen ja kahvinkeittoon. Opiskelijat kiittelevät vuodesta toiseen erityisesti Murikan omia ravintola palveluita. Opiskeluvireyttä pitävät yllä kaksi lämmintä ja maistuvaa ateriaa päivässä, aamupala sekä päiväkahvi. Mitä iltaisin voi tehdä? Murikan sisä- ja ulkoliikuntapaikat houkuttelevat viettämään aikaa terveellisesti. Sisätiloissa voi pelata sählyä, pallopelejä, treenata puntti salilla ja seinäkiipeillä. Ulkoliikuntamahdollisuuksia ovat luontopolulla liikkuminen, lenkkeily, soutaminen, pallopelit, pyöräily ja frisbeegolf. Uida ja saunoa voi uimahallissa ja rantasaunalla. Talvisin tarjolla on avantouintia ja hiihtoa. Voit myös levähtää ja nauttia laavulla luonnosta sekä upeasta järvimaisemasta. Iltaisin avoinna on Mutteri-klubi, jossa on mukava istuskella iltaa ja vaihtaa kuulu misia muidenkin kuin omien kurssilaisten kanssa. Lisätietoja ja ajo-ohjeet www.murikka.fi tai www.metalliliitto.fi 41 murikka

TIETOTEKNIIKAN JAtkokurssi (5 PV) kysymyksiin vastaaminen edellyttää kansantalouden peruskäsitteiden ja niiden keskinäisten riippuvuussuhteiden ymmärtämistä Kaikille jäsenille, joilla on tietotekniikan perusvalmiudet, ja jotka ovat halukkaita kehittämään taitojaan sekä oppimaan uusien ohjelmien käyttöä. Edellytetään peruskurssin suorittamista tai vastaavien taitojen hallitsemista. tekniikka kehittyy jatkuvasti, ohjelmat muuttuvat ja ilmaisohjelmien tarjonta kasvaa ajan tasalla pysyminen vaatii uuden oppimista Word: kuvien liittäminen tekstiin, tekstin muokkaus, joukkokirjeet Excel: taulukon laatiminen, kaavojen käyttö, kaavioiden tekeminen ilmaisohjelmien lataaminen internetistä ja niiden asentaminen sekä ohjelmien poisto Paint.net: ilmainen kuvankäsittelyohjelma, jolla harjoitellaan kuvien muokkausta ja käsittelyä PowerPoint: käsiteltyjen kuvien esittely grafiikkaohjelmassa, ohjelman perustoiminnnot 11. 15.2. 3. 7.6. 23. 27.9. 9. 13.12. ammattiyhdistysliikkeen kannalta tärkeät kansantalouden käsitteet ajankohtaiset taloudelliset tapahtumat ja ilmiöt 16.-18.9 puheviestinnän perusteet(5 PV) ilo puhua! Kurssi sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita oman puheilmaisunsa kehittämisestä. Erityisen suositeltava kurssi on niille, jotka työssään, luottamustehtävässään tai muissa edustustehtävissä tarvitsevat esiintymistaitoja. moni on esiintyjänä kokematon, mutta kurssi tarjoaa turvallisen ympäristön ottaa esiintymistaitoja haltuun ja lisätä varmuutta ja vakuuttavuutta totut olemaan puhujan roolissa, vahvistat perustelutaitojasi ja opit havainnollistamaan sanomaasi harjaannut puhe-esityksen valmistamiseen UUsi kurssi KANSANTALOUS (3PV) Kansantaloustiedon KURSSI Luottamushenkilöt ja kaikki jäsenet, jotka haluavat lisätä tietämystään kansantalouteen liittyvissä kysymyksissä luottamusmiehet, liiton hallinnon edustajat ja aikaansa seuraavat ammattiyhdistysaktiivit joutuvat ottamaan kantaa moniin taloudellisiin asioihin: miten taloudellinen kasvu lisää hyvinvointia, onko jatkuva tuottavuuden kasvattaminen kenenkään etu, miten mitataan Suomen kansainvälistä kilpailukykyä, miten määritellään palkankorotusvara, miten työllisyyttä voitaisiin parantaa jne. kurssi sisältää erilaisia harjoituksia ja palautekeskusteluja, joiden avulla vahvistat taitojasi kurssilla edetään helpommista harjoituksista kohti haasteellisempia oppimistehtäviä opiskelijat määrittävät etenemisvauhdin itse 21. 25.1. 9. 13.12. OULussa 4. 8.2. 42 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 43

KIRJOITAN SIIS AJATTELEN (5 PV) Kurssi on tarkoitettu sinulle, joka tarvitset parempaa kirjoitustaitoa, haluat kehittää kirjallista ilmaisuasi tai koet, että kirjoittaminen on sinulle vaikeaa mutta silloin tällöin tarpeellista. Kirjoitustaitojesi lähtötasolla ei ole merkitystä jokainen voi edetä taidoissaan. Kurssin harjoitukset räätälöidään opiskelijan tarpeisiin. omien mielipiteiden, kokemusten ja näkemysten siirtäminen kirjoitettuun muotoon ei aina ole helppoa moni kokee varsinkin aloittamisen vaikeaksi: ajatukset eivät tahdo valua päästä paperille kurssilla opit tekstin ideoimisen keinoja opit muokkaamaan tekstistäsi selkeämpää ja helppolukuisempaa saat apuja arjen kirjoitustehtäviin tai uutta potkua kirjoittamisharrastukseesi kurssi on harjoituspainotteinen: voit siis harjoitella oman mieltymyksesi mukaan joko asiatekstin tai kaunokirjallisen tekstin kirjoittamista voit myös tuoda mukanasi kurssille kirjoitustehtävän, johon sinun on työssäsi tai luottamustehtävässäsi tartuttava 18. 22.2. 18. 22.11. IHMISSUHTEET TYÖPAIKALLA (5 PV) Elämänmakuinen kurssi kaikille työyhteisönsä hyvinvoinnista ja kehittämisestä kiinnostuneille jäsenille. kiire, väsymys, muutospelko ja ristiriidat vaivaavat usein työyhteisöjä joitakin silloin tällöin, joitakin kroonisesti työilmapiirin kehittämiseen tarvitaan taitoa analysoida ongelmien taustaa, kykyä ymmärtää ihmisten erilaisia tapoja reagoida työyhteisön tapahtumiin, ihmissuhdeosaamista sekä rohkeutta tarttua ongelmiin tarvittaessa kurssilla harjoitellaan ongelmatilanteiden puheeksi ottamista, ratkaisu keskeistä toimintamallia sekä ihmissuhdejohtajuuden välineitä harjoitusmateriaalina ovat opiskelijoiden esiin tuomat tapaukset tutustutaan erilaisiin ryhmäilmiöihin, työyhteisön sosiaalisiin rooleihin, erilaisten reagointitapojen psykologisiin perusteisiin analysoidaan epätasa-arvoa aiheuttavia työyhteisöjen rakenteita 14. 18.1. 16. 20.9. 25. 29.11. HYVÄ LEHTIJUTTU (5 PV) Kenelle: Lehtijuttukurssi sopii ammattiosasto- tai työpaikkalehtien toimittajille, tiedottajille, yhteiskuntavaikuttamisesta kiinnostuneille sekä kaikille, jotka haluavat oppia lehtijutun kirjoittamisen perusteita. Sopii sekä aloittelijalle että kokeneemmalle kolumnistille. Miksi: monella on halua vaikuttaa, tuoda esiin mielipiteitään ja ajatuksiaan laajemmallekin yleisölle kurssilta saat itseluottamusta ja taitoa sekä käytännön apuvälineitä lehtijuttujen laatimiseen Mitä: kurssi on käytännönläheinen ja harjoituspainotteinen tutustumme erilaisiin juttutyyppeihin voit laatia uutisia, mielipidetekstejä ja pakinoita harjoittele haastatellen, kirjoita artikkeli tai reportaasi kaupan päälle saat näkemystä siitä, millainen on hyvin toimitettu lehti 4. 8.11. 44 Opinto-opas 2013 Valtakunnallinen koulutus 45