Oranssi uhka ja muita muistoja lukuvuodelta

Samankaltaiset tiedostot
Opiskelijakunnan uusi puheenjohtaja haluaa lukiosta paremman paikan

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

Nuorten erofoorumi Sopukka

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti?

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Preesens, imperfekti ja perfekti

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Ohjeita lapsiperheille

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

Opiskelijakunta. puheenjohtaja haluaa lukiosta paremman paikan

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

MISTÄ VOIMIA ARKEEN. Pidämme puolta pidämme huolta Seminaari kylpylähotelli Päiväkummussa PPPH -Seminaari Kaisu Ylikoski

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

Vastuuta ja valikoimaa

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE

Terveiset Nuorten väkivaltafoorumista - Väkivallaton perintö. Nokireki Katriina Pesäpuu ry Kotka

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Eriarvoistava kieli ja köyhyys

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Löydätkö tien. taivaaseen?

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto )

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Seuraava päivä onkin lauantai eikä ole koulua. Isä lähtee pelaamaan jalkapalloa heti aamusta ja me jäädään äidin kanssa

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen

Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut-

Vastaväitteiden purku materiaali

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 1 Asenteet

Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa:

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari Siirtolaisuusinstituutti, Turku.

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Elämän kartat. yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

P. Tervonen 11/ 2018

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

9.1. Mikä sinulla on?

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

Lapsuus ja nuoruus. jatkuu. sairastumisen. jälkeenkin! Perhepsykoterapeutti,esh Outi Abrahamsson

Oppilaskysely Opetuspalvelut

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE!

Huomaa minut! - menetelmäopas palautteen keräämiseen alle kouluikäiseltä lapselta. Mitä minä haluan? Elma 3 v.

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Transkriptio:

Oranssi uhka ja muita muistoja lukuvuodelta 2016-2017 Lukion aikana nuoren oletetaan kasvavan päätöksiä rohkeasti tekeväksi, sivistyneeksi nuoren aikuisen aluksi. Nuoruusiän päätöksistä merkittävän suuri osa pelottaa lähinnä niiden tärkeyden ja oman kokemattomuuden vuoksi. Pelko tulevasta, ja ennen kaikkea tärkeistä päätöksistä, seuraakin meitä jokaista läpi koko elämän. Pelko ei välttämättä näy päällepäin, mutta siellä se on. Uskokaa pois. Kulunutta lukuvuotta pohtiessani mieleeni eivät tule käydyt kurssit, muut opiskelijat, opettajat tai koulun tapahtumat. Mieleeni tulvii muistoja keskusteluista ja omista pohdinnoistani, jotka liittyvät nykyiseen maailmantilanteeseen. Ajatuksissani on se aamu, kun Donald Trump oli selvästi ääneen lausutuin nimi Järvenpään lukion käytävillä. On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka vahvasti jokin muutos jossain Yhdysvaltojen hallituspolitiikassa vaikuttaa meihin lukiolaisiin. Vaalipäivän jälkeinen aamu näkyi 16 19-vuotiaiden opiskelijoiden lisäksi ennen kaikkea lukion opettajissa. Opettajan ammatissa poliittinen puolueettomuus on sen aamun perusteella vain urbaani legenda. Jos myöhemmin elämässäni päädyn pohtimaan toisen lukiovuoteni tapahtumia, voin kuvitella muistelevani Trumpia ja Euroopassa tapahtuneita terrori-iskuja. Parin viime vuosikymmenen varrella Lähi-idässä jo arjeksi muodostuneet terrori-iskut ovat alkaneet lisääntymään Euroopan alueella, jopa täällä pohjolassa asti. Pariisi, Bryssel, Manchester, Pietari, Tukholma spekulointi siitä, että Suomi olisi seuraavan hyökkäyksen kohde, kasvaa koko ajan. Uskon myös pohtivani tulevaisuudessa tämän kevään kuntavaaleja ja omaa panostani

yhteiskunnallisiin päätöksiin. Tulen muistelemaan tämänhetkistä ahdistustani omasta tulevaisuudestani, kuten tulevista ylioppilaskirjoituksista ja ensi vuoden pääsykokeista. Trump sijaitsee noin seitsemäntuhannen kilometrin päässä Järvenpään lukiosta. Trumpin twiittejä seuraa lähes 30 miljoonaa ihmistä, eli Järvenpään lukion opiskelijamäärä noin 30 000-kertaisena. Omasta näkökulmastani katsottuna Trumpin ideologia koostuu vihasta ja pelosta, jota hän on hyödyntänyt politiikassaan runsaasti. Trumpin lisäksi ne miljoonat häntä äänestäneet ja hänen ideologiaansa tukeneet yhdysvaltalaiset vahvistavat suuresti tämänhetkistä globaalia, ja etenkin paikallista, pelonsekaista ilmapiiriä. Tämä viha ja pelko kukoistaa poliittisen maailman lisäksi siis myös yksityishenkilöissä. Olen varma, että toisen lukiovuoteni aikana olen antanut nykyisen maailmantilanteen vaikuttaa itseeni enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ehkä jopa enemmän kuin koskaan tämän jälkeen. Olen varma, että olen antanut pelon ajaa minua paikkoihin ja ajatuksiin, joihin muuten en olisi päätynyt. Olen vain täysi-ikäinen lapsi, joka nostaa opintolainaa Euribor-viitekorolla. Olen täysi-ikäinen lapsi, joka seuraa kaikenlaisia medioita monia tunteja päivässä. Olen epätäydellinen ja vaikutuksenalainen ihminen, joten annan tämän kaiken vaikuttaa itseeni. Pelko nykytilanteesta ja tulevasta on siis sanoinkuvaamattoman suuri. Eräs minulle tärkeä henkilö sanoi kuitenkin kerran, että jatkuvan pelon alla eläminen ei ole oikeaa elämää. Menen siis väkijoukkoon, turistikohteisiin, yleisötilaisuuksiin ja vietän kesän, niin kuin se pitäisikin viettää. Minä teen vaikeat päätökseni, koska olen vastuussa itse itsestäni.

Isona minusta tulee aikuinen Jos minä seison oikein korkealla varpailla, olen melkein aikuinen, ilmoitin viiden vuoden ikäisenä äidilleni. Äitini naureskeli ja sanoi, että lapsuudesta kannattaisi nauttia nyt, sillä myöhemmin sitä tulisi kaipaamaan. Minä kuitenkin epäilin sitä, sillä aikuisillahan ei ollut karkkipäivää. Miksi haluaisi olla taas lapsi, jos sai syödä karkkia kaiket päivät? Lapsena sitä ei mitään muuta halunnutkaan kuin olla aikuinen. Aikuisten elämä vaikutti niin helpolta, sillä heillä ei ollut kotiintuloaikoja. Sen lisäksi he saivat päättää, mitkä lelut kaupasta ostettiin. Pidin aikuisia suorastaan jumalina, ja joka ilta menin nukkumaan miettien, että huomenna olen jo päivän vanhempi. Jälkeenpäin aikuisuuden palvominen tuntuu niin sinisilmäiseltä. En ole läheskään aikuinen ja silti haluaisin olla taas lapsi. Vaikka lapsena onkin karkkipäivä erikseen. Veljeni täytettyä täysi-ikäisyyden rajan alkoivat vanhempani marmattaa hänelle jokaisesta kotityöstä, jonka hän jätti tekemättä. Et osaa edes käyttää pyykinpesukonetta ja sinunhan pitäisi olla aikuinen! Voiko siis itseään kutsua aikuiseksi, kun osaa pestä omat likapyykkinsä? Jos joku olisi kysynyt minulta viisi vuotta sitten, kuinka määrittelisin aikuisen, olisin sanonut, että aikuinen on joku, joka on täyttänyt 18 vuotta. Jos taas sama kysymys esitettäisiin nyt, en osaisi vastata. En minä tiedä, mikä on aikuinen. Vaikka olisin kuunnellut terveystiedon kurssilla, en luultavasti siltikään tietäisi vastausta. Ehkä sitä herää joku aamu ja peiliin katsoessaan toteaa, että minähän olen aikuinen. Tai sitten aikuisuus hiipii pikkuhiljaa, ja vuosien päästä huomaa olevansa ryppyinen. En minä tiedä, enhän ole

aikuinen. Pala kakkua Lukio on kuin kakku. Jos sitä syö liikaa kerralla, iskee pahoinvointi ja täytyy oksentaa. Toisaalta lautanen pitäisi saada tyhjäksi ennen kuin ruoka-aika, usein kolme vuotta, päättyy. Lopussa ei suinkaan jää ruokalevolle sijaa, vaan pitäisi jaksaa vielä pestä ainakin neljän ylioppilasaineen likatiskit. Valkolakki on monelle lopulta aikamoinen hikilakki, jos opiskelun ottaa tosissaan. On tutkittu juttu, että kaikista Suomen opiskelijoista juuri lukiolaiset kokevat koulunkäynnin rankimmaksi. Olen lukenut, että lukiolaistytöillä on riski saada burn out alta parikymppisenä, ja lukioiden pojat muuttuvat kyynisiksi eivätkä enää jaksa välittää. Omat havaintoni kakun äärellä eivät todista toista. Kakkulautasen ääreltä ei poikkipuolista sanaa kuunnellapuhumisen uskotaan auttavan ahdistukseen. Vaan tämänpä kakkulautasen ääreltä ei poikkipuolista sanaa kuunnella. Jos lukiolainen antaa ymmärtää olevansa väsynyt, ovat repliikit sinähän olet vasta lukiossa ja kovasta maailmasta ei lukiossa ole vielä tietoakaan tuttua tylytystä sukulaisilta, sediltä ja tädeiltä sekä omilta vanhemmilta juurikin kaikilta, jotka eivät ole itse olleet tämän kakkukattauksen äärellä enää vuosikymmeniin. Suomen koulujärjestelmähän on erinomainen, ei omalla nuorella ole sen rattaissa mitään hätää, uskotaan. Lukio ei ole helppo pala kakkuaveikkaan, että vuosikymmenissä tämän kakun suutuntuma on päässyt vähän väljähtymään. Samoin kuin työelämässä pauhataan yhteiskunnan raadollistumisesta, ei

ole lukiokaan varmasti tänään enää sama kuin neljäkymmentä vuotta sitten. Englannin kielessä on sanonta a piece of cake, jota voisi suomessa vastata helpon nakin käsite. Lukio ei ole helppo pala kakkua. Kakku pitäisi siis saada maistumaan paremmalta. On toki hyvä, että lukio valmentaa stressiin, kiireeseen ja paineeseen, sillä niitä kohdataan varmasti myöhemmässä elämässä. Mutta miten käy yhteiskunnan, jos eläkepommin ja työvoimapulan kynnyksellä kaksin käsin töihin revittävä nuoriso voi pahoin jo lukiossa? Jokainen voi paremmin, jos kakun kitkerän kirsikan voi vaihtaa johonkin mieluisampaanratkaisu ei ole vain tunkea torttuun lisäaineita, vaan tehdä perusteellisempi korjaus kakun raakaaineisiin. Valoa luo uuteen lukion opetussuunnitelmaan puuhattava valinnaisuuden määrän lisäys. Toki jokainen voi paremmin, jos kakun kitkerän kirsikan voi vaihtaa johonkin itselle mieluisampaan sekä kykyihin, jatko-opintoihin ja urasuunnitelmiin nähden hyödyllisempään. Samoin tulisi kehittää opiskelijahuoltoa ja sen resursseja kuulla opiskelijoiden kuulumisia. Liian monet luisuvat nykyään yksin pöydän alle potemaan pahaa oloaan. Koulujen tulisi miettiä, miten opiskelijalle kasaantuvia liiallisia suorituspaineita voitaisiin keventää inhimilliselle tasolle. En ole itse täällä koulunpenkillä näkemässä uutta opetussuunnitelmaa, mutta lienee silti mielenkiintoista kuulla millaista ruokahalua kakun äärellä on tulevaisuudessa. Jos kakku on yhä äitelä ja aiheuttaa vatsanväänteitä, en lakaisisi autenttisia lautasten ääreltä kuuluvia kommentteja suoraan biojäteastiaan vain omien lukiovuosieni varjolla.