Kulttuurihenkinen lenkkipolku Rautatieasemalta vanhalle hautausmaalle

Kulttuurihenkinen lenkkipolku Rautatieasemalta vanhalle hautausmaalle

Kulttuurihenkinen lenkkipolku (opas polulle löytyy Vesiviskurilta ja kirjastolta) 1. Vesiviskuri 2. Lapinlahden asema-alue 3. Puut aseman kellarin nurkalla 4. Arttula 5. Vanha apteekki 6. Fuuga Savonia 7. Sotaan lähteneiden muistomerkki 8. Kylänraittia 9. Kivenhakkaaja 10. Aino ja kirjasto 11. Kirkko 12. Mykkälä ja muita vanhoja rakennuksia 13. Vanhan kirkon paikka 14. Vanha hautausmaa ja sankarihautausmaa 15. Aurinkotuuli

Kulttuurihenkinen lenkkipolku Rautatieasemalta vanhalle hautausmaalle Kulttuurihenkistä lenkkipolkua ovat olleet toteuttamassa Lapinlahden kunnasta hyvinvointi-, kulttuuri- ja atk-osaajat, Lapinlahti-Seura ja Lastu. Paperinen opas polulle löytyy Lapinlahden aseman Vesiviskurilta postilaatikosta sekä kirjastolta. Polun sähköinen materiaali löytyy Lapinlahden kunnan sivuilta osoitteesta http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut. 1. Vesiviskuri Vesiviskuri rakennettiin hirrestä ja sen sisällä oli 20 m³-vetoinen vesisäiliö. Vesisäiliö oli viskurin toisessa kerroksessa. Viskurissa oli pönttöuuni, jossa poltettiin puita säiliön alla talvella, jotta vesi ei jäätynyt. Kun höyryveturi ajoi viskurin viereen, vesi saatiin laskettua ränniä pitkin höyryveturiin. Veturi vesitettiin (juotettiin). Samassa yhteydessä täydennettiin "vesitenderin" päällä oleva halkovarasto. Puunotonpuolet olivat molemmin puolin vesiränniä, jotta puun otto voitiin toteuttaa molemmilta suunnilta saapuviin juniin vesitäydennyksen aikana. Halkoja käytettiin pitkään veturien pääasiallisena polttoaineena: kelpaavalle puulle oli tarkat säännöt. Halutuinta puuta oli koivu, kuusi, mänty ja leppä kelpasivat myös. Puut piti olla kaadettu noin vuotta ennen ostohetkeä ja halkojen piti olla puoli- tai kokometrisiä. Polttopuiden myynti oli paikallisille hyvä lisäansiokeino. Halkojen myyjät pinosivat halot kolmeen pinoon viskurin ympärillä olevalle nykyiselle linja-auto- aukean alueelle. Pinot tehtiin siten, että puut säilyivät kuivina. Siitä kuivat halot siirrettiin viskurin katon alle tarpeen mukaan katkottuna. Viskuri oli käytössä 1901-1975. Käytöstä poiston jälkeen Lapinlahden viskuri aiottiin ensin myydä polttopuiksi tai kesämökin tarpeiksi, mutta sitten se Matin ja Liisan aseman perustajan, Koski-Vähälän pariskunnan, ostamana siirrettiin Matin ja Liisan huoltoaseman alueelle. Sieltä se palautettiin yli 30 vuoden kuluttua kutakuinkin sille paikalle, missä se aikoinaan palveli höyryvetureita. Se palautettiin lecaharkoista rakennetun kivijalan päälle vähän ennen juhannusta 2012, keskellä yötä viidessä osassa ja neljällä lavalla. Matin ja Liisan asemalla viskuri toimi mm. Marimekon myymälänä. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/vesiviskuri

2. Lapinlahden asema-alue Rautatieasema Kuopion ja Iisalmen väliset asema- ja pysäkkirakennukset suunnitteli Bruno Granholm, joka nimitettiin 1892 Rautatiehallituksen arkkitehdiksi ja joka toimi myöhemmin 20 vuoden ajan huonerakennustoimiston esimiehenä. Tyylillisesti rautatieasema edustaa ns. nikkarityyliä kuten myös esim. Lapinlahden kirkko. Tyyli näkyy rikkaina ulkovuorauksen puu- ja maalauskoristeina esim. ikkunoiden ja ovien vuorilistoissa ja räystään alla olevissa konsoleissa. Lapinlahden asema rakennettiin v. 1900-1902. Rakennuksessa oli alun perin asemapäällikön yhden huoneen ja keittiön suuruinen asunto ja toisessa päässä odotushuone ja pieni toimisto. Rakennusta laajennettiin v. 1927 rakentamalla eteläpäähän uusi odotushuone ja suurentamalla asemapäällikön asunto nykyisen kokoiseksi. Seuraava suurempi remontti tehtiin 1970-luvun lopulla, jolloin rakennus viemäröitiin ja siihen saatiin mm. sisävessa. Lapinlahden kunta hankki asema-alueen omistukseensa ja se vihittiin kunnostuksen jälkeen kulttuurimatkailun käyttöön vuonna 2000. Asemarakennuksen vieressä on pieni Matti ja Liisa - patsas. Se on taidevalaja Eino Koistisen tekemä ja muistuttaa Juhani Ahon Rautatie -kirjan päähenkilöiden, Matin ja Liisan, matkasta Lapinlahdelle rautatietä katsomaan. Kuva Lapinlahti-Seura Tavaramakasiini Lapinlahdelle saapui melko vähän tavaraa, yleensä yksi vaunukuorma päivässä, jonka tavarat asemamies huolehti makasiiniin. Pääasiassa kuorma oli kauppoihin myytäväksi menevää tavaraa, joka toimitettiin asemalta kauppoihin tavallisesti hevoskuljetuksella. Posti tuli myös päivittäin omalla postivaunulla asemalle ja kuljetettiin hevoskuljetuksella eteenpäin. Mitä Lapinlahdelta sitten vietiin, kuivamaidosta Marskin patsaaseen? Alkuvuosina sieniä ja marjoja, saha- ja puutavaraa. Nykyisinkin aseman lastausalueella voi nähdä isoja tukkikasoja odottamassa kuormausta. 1950-luvulla rakennettiin luiska makasiinin etuosaan. Se helpotti mm. eläinten kuljetusta sekä esim. Mannerheimin ratsastajapatsaan lastausta. Tavaramakasiiniin vei pohjoisen puolelta erillinen lisäraide, joka on myöhemmin purettu.

Käymälä Tämä tarpeellinen laitos sijaitsi asemarakennuksesta viskuriin päin n. 20 metrin päässä. Ulkokäymälässä oli omat puolet naisille ja miehille. Joskus 50-luvulla huussin reiän muoto oli kuin "salmiakki", ennen kuin ne muutettiin pyöreäksi. Käymälästä tuli kesäisin varsin tukeva, paha haju. Käymälästä päästiin eroon sisävessan valmistuttua 70-luvulla. Kaksoisvahtitupa kellareineen Asuntojen rakentaminen kuului tiiviinä osana rautatierakentamisen yhteyteen, sillä usein radat vedettiin sellaisille seuduille, joissa asuntoja ei ollut työntekijöille muutoin saatavissa. Asuntoihin kuului kaksi maakellaria eli kuoppaa. Isomman tilavuus 80 m³ ja pienemmän 30m³.. Kellareissa oli pieni eteinen, jossa oli lämmitettävä uuni. Tämä oli VR:n tapa rakentaa kellareita. Kellari oli jaettu kolmeen ovelliseen osaan, joissa oli laarit. esim. perunoiden säilytykseen. Pienempi kellari, joka oli vain asemapäällikön käytössä, sijaitsee asemarakennuksen vieressä. Asemapäällikön kellarin vieressä oli marjapensaita. Lautarakenteisessa asuintalossa eli kaksoisvahtituvassa eli kasarmissa oli kolme asuntoa: sähköttäjälle ja ratamestarille, joilla kummallakin oli käytössään kaksi huonetta ja keittiö sekä asemamiehelle, jolle oli varattu keittiö ja yksi huone. Vahtituvan vieressä on ollut hyvin hoidettu kasvimaa. Kaksoisvahtitupa on nykyisin majoituskäytössä. Pumppuhuone Koska asema sijaitsi kaukana lähimmästä vesilähteestä, rakennustöiden yhteydessä lunastettiin kapea maakaistale, joka johti asemalta länteen Onkiveden rannalle. Kaistale oli toista kilometriä pitkä, mutta leveydeltään vain muutamia kymmeniä metrejä. Sen rannan puoleiseen päähän rakennettiin pumppuhuone veturien tarvitseman veden nostamiseen. Samaan rakennukseen tehtiin pumpunhoitajalle pieni kahden asuinhuoneen asunto. Pumppu toimi höyryvoimalla. Uuniin oli alettava lappaa halkoja 0,5-1 h ennen pumppauksen käynnistämistä. Vettä pumpattiin 2-3 kertaa päivässä. Aluksi sovittiin pumppaamisajoista, mutta myöhemmin vesiviskurissa oli sähkökello, joka ilmoitti veden vähenemisestä ja pumppuasemanhoitaja tiesi käynnistää säiliön täyttämisen. Vuonna 1944 pumppuasema paloi, mutta tilalle rakennettiin samoilla piirustuksilla uusi. 4 tuuman kokoinen valurautaputki lienee edelleen paikoillaan maahan kaivettuna ja kulku noudattelee melkein Pumppurannantietä. Pumppaamosta juontaa myös tien nimi. Dieselkaluston tulon myötä pumppuhuone jäi tarpeettomaksi ja se purettiin Lapinlahden Kuivamaidon lämpökeskustyömaan tieltä, mutta asema-alueella sijaitsevissa taloissa asuttiin aina vuoteen 2000 asti.

http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/lapinlahden-asema-alue 3. Puut aseman kellarin nurkalla Kasvit ovat läpi historian levinneet ihmisen mukana. Myös rautatiet jouduttivat kasvien siirtymistä paikasta toiseen. Uusien kasvilajien ilmaantumista Suomeen edisti erityisesti se, että kasakat toivat hevostensa rehun Venäjältä. Heinäkuormista varisi rautateiden varsille ja varuskuntien ympäristöön siemeniä. Osa näistä saapuneista kasveista sopeutui tänne hyvin. Suomalaisen puistokulttuurin alalla rautatiet olivat edelläkävijä. Asemien yhteyteen kuului 1870-luvulta lähtien puisto. Tällä oli puhtaasti käytännöllinen lähtökohta; höyryveturit tuprusivat ympärilleen solkenaan kipinöitä, joten tulipalon vaara oli alituinen. Puistot lehvistöineen toimivat ennaltaehkäisevästi etenkin lämpiminä vuodenaikoina, jolloin tulipalojen vaara myös oli suurin. Kipinävaaran ehkäisyn ohella viihtyisien ja istutuksiltaan huoliteltujen rautatiepuistojen katsottiin lisäävän rautateiden arvostusta ja kehittävän kansan makua. Asemapuistoja alettiin suunnitella ja toteuttaa keskusjohtoisesti. Ensimmäinen puutarhuri palkattiin rautateille 1873. Asemapuistoihin otettiin mallia Keski-Euroopasta ja Englannista ja vuosikymmeniksi vakiintui tavaksi käyttää kaartelevia polkuja, yksittäispuita, pensaita niin ryhminä kuin pensasaitoina sekä kukkapenkkejä ja -laatikoita. Asemapuistoissa on suosittu lehtipuuna lehmusta ja tammea, Pohjois-Suomessa koivua ja pihlajaa. Havupuista yleisimpiä ovat olleet sembramänty ja jalokuusi. Pensasistutuksissa syreeni, orapihlaja, kuusama, lumimarja ja heisi olivat käytetyimpiä. Perennat ja erilaiset kesäkukat kuuluivat asiaan. Mummon pelakuut ja monet koristekasvit ovat levinneet asemilta yleiseen käyttöön. Yksi omenapuulajike, jota edelleen kasvatetaan koristepuuna, on nimeltään Rautatieläinen. Tämä kaunis, riippuoksainen ja kestävä lajike jalostettiin ja monistettiin rautateiden keskuspuutarhassa Hyvinkäällä. Rautiearkkitehtuuri puistoineen ja asuinmiljöineen on omaleimainen osa suomalaista rakennusperintöä. (Matti Rinne, Aseman kello löi kolme kertaa, Suomen rautateiden kulttuurihistoriaa 2001) 4. Arttula Arttula eli Sinisen talon tarinaa. Sinisen värinsä kyseinen talo sai kuitenkin vasta 1970- luvun alussa, eikä talo ole tullut tunnetuksi ja jäänyt historiaan pelkän värinsä vuoksi. Asematien varrella olevaa Arttulan taloa voidaan pitää merkittävänä osana maakuntamme ja myös koko valtakunnan taide- ja yrityshistoriaa. Paikalla toimi vuodesta 1918 aina 1950- luvulle saakka maamme ensimmäinen taidevalimoyritys. Valimossa valettiin vuosikymmenten kuluessa lukematon määrä pronssiveistoksia. Taidevalaja Arttu Halonen

(1885-1965) oli hankkinut paikan kodikseen ja yrityksensä sijaintipaikaksi Lapinlahden rautatieaseman läheisyyden vuoksi. Sijaintia mietittäessä rahti- ja postitoimistona toimineen aseman läheisyys oli merkittävä tekijä. Arttula oli mitä suurimmassa määrin myös taiteilijakoti. Pienehköä, vuonna 1918 hankittua kotia laajennettiin vuonna 1932, jolloin se sai nykyisen kokonsa. Hirsistä, laudoin vuorattua taloa ympäröi tavattoman kaunis kirsikka- ja omenapuiden sekä pensaiden somistama pihamaa. Varsinaisena valimona käytetty pajarakennus purettiin tontilta 1960-luvulla, jolloin jäljelle jäivät kipsihuone sekä sauna, aitta ja navettarakennus, jonka yhteyteen kuului sen ajan mukaisesti ulkokäymälä, huussi. Arttu Halonen oli kuollut vuonna 1965 ja hänen Mimmi-puolisonsa vuonna 1969. Heidän jälkeensä taloon muutti Artun ja Mimmin Tamara-tytär, jonka asuinaikana talo sai sinisen värinsä. Talo oli täynnä Halosen suvun sekä muiden mestariemme ja tunnettujen taitajien taide-esineitä. Tamara Halosen ikääntyessä nousi esiin kysymys talon kohtalosta. 1990- luvulla käytiin neuvotteluja talon mahdollisesta siirtymisestä kunnan omistukseen. Selvityksistä huolimatta hanke Arttulan tekemisestä Ainolan ja Halosenniemen kaltaiseksi taiteilijakoti-museoksi ei koskaan toteutunut. Tamara Halonen kuoli vuonna 2003 ja vuonna 2004 talo siirtyi kaupan kautta uudelle yksityiselle omistajalle. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkisetlenkkipolut/rautatieasemalta-vanhalle-hautausmaalle/arttula Kuva Lapinlahti-Seura Kuva Lastu 5. Vanha apteekki Nykyisen Yritystalon (jossa mm. optikko, pizzeria ja nuorisotilat) paikalla sijaitsi vuoden 1900 tienoilta alkaen aina vuoteen 1950 valkoiseksi maalattu puutalo, Lapinlahden apteekki. Se oli perustettu v. 1898 Iisalmen I apteekin apteekkarin Väinö J. Ignatiuksen haara-apteekkina.

Rakennuksen luoteiskulmassa oli sisäänkäynti. Sisään astuessasi tunsit lääkkeiden tuoksun, tiskin takana näit monet hyllyt ruskeita lääkepulloja, joiden kyljessä oli latinankielinen teksti. Lattialla oli posliininen sylkykuppi ja seinällä teksti: Älä sylje lattialle Spotta ej på golvet. Näin taisteltiin kansantautia, keuhkotautia, vastaan. Lääkkeet valmistettiin apteekissa, ja tarvittava materiaali viljeltiin itse omassa puutarhassa tai ostettiin toisista apteekeista. Lääkeaineita hankittiin myös ulkomailta. Vuonna 1950 valmistui viereiselle tontille nykyisen valtion virastotalon paikalle apteekkari Ilmari Hyvärisen uusi apteekkitalo. Hyvärinen oli apteekkarina Lapinlahdella 40 vuotta (1945-1985). Vanhasta apteekkitalosta saatiin vuonna 1951 noin kymmeneksi vuodeksi kovasti kaivatut tilat Lapinlahden yhteiskoululle, joka oli perustettu vuonna 1948. Edelliset kolme lukuvuotta oli koulua käyty iltapäivällä kansakoulun tiloissa. Kuva Matti ja Liisa -lehti http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihen kiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhalle-hautausmaalle/vanha-apteekki Liikuntavinkki: Voisiko Virastokeskuksen, Asematie 8 parkkipaikan reunalla oleva puomi olla alusta uudelle parkourtempulle tai pukkitappelulle kaverin kanssa. Tai voit vain istahtaa puomille seuraamaan kylänraitin elämää. 6. Fuuga Savonia Kunnantalon aulassa on prof. Raimo Puustisen lasimaalaus Fuuga Savonia 1982-83, joka on suunniteltu nimenomaan tähän tilaan. Kunnanhallitus päätti kunnanvaltuuston 100- vuotisjuhlakokouksessa 1974 hankkia Halosten taiteilijasuvun kunnioittamiseksi taideteoksen. 1979 järjestettiin viiden taiteilijan kutsukilpailu, jonka voitti Puustinen. Työ pystytettiin uuden virastotalon aulaan maaliskuussa 1983. Lasimaalaus koostuu kolmesta teemasta: Alin osa kuvaa Telppäsniityn herätystä 1796 ja se on jaettu

kolmeen osaan Matkalla, Crecendo (voimistuen) ja Tyyntyy iltaan. Seuraava osa eli Sodan harmaa raita kuvaa sotaa ja evakkovuosia. Ylin ja laajin osa Heinäpouta kuvaa nykypäivää ja sodan jälkeistä jälleenrakentamisen kautta. Puustinen on sanonut teoksestaan Olen yrittänyt tavoittaa Savon sydämen. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/fuuga-savonia 7. Sotaan lähteneiden muistomerkki Talvisota 30. marraskuuta 1939 13. maaliskuuta 1940 Jatkosota 25. kesäkuuta 1941 19. syyskuuta 1944 Mäentalon paikalla kunnan virastotalon yläparkkipaikan vierellä sijaitsee sotaan lähteneiden muistomerkki. Sekä talvisotaan ja jatkosotaan lähdettäessä Lapinlahden reserviläiset kutsuttiin kokoon Mäentalolle. Lapinlahtelaisia oli mukana talvisodassa noin 640 (joidenkin lähteiden mukaan 650) miestä. Heistä 102 kaatui. Jatkosotaan osallistui n. 730 lapinlahtelaista miestä, joista kaatui 173 miestä. Mäentalo, Kuva Lapinlahti-Seura http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/sotaan-lahteneiden-muistomerkki 8. Kylänraittia Vasemmalla on Namus-Kustin, Kusti Jääskeläisen, myyntikoju toisen laahkan vieressä. Nykyisen kirjaston alueella oleva kivitalo oli nahkuri Kettusen asuintalo ja nahkaverstaan myymälä. Oikealla Teuvo Kaikkosen leipomo ja kahvila. Vuosikymmenien aikana kirkonkylällä on toiminut useita kahviloita ja kioskeja. Teuvo Kaikkosella oli leipomo ja kahvila, josta perheelle tuli pääasiallinen toimeentulo. Hän oli myös Halos-sukuun kuuluva taiteilija, mutta maalausharrastukselle ei liiennyt aikaa tarpeeksi. Hyväluontoisena hän vielä esiintyi monenlaisissa tilaisuuksissa laulajana tai Kuva Matin ja Liisan Lapinlahtea -kirja

puhujana. Olipa 1930-luvulla pieni limonaditehdaskin. Namus-Kusti, Kusti Jääskeläinen, valmisti kotonaan punaista limunaatia ja nekkuja. Myynnissä oli myös kesäisin kirkonmenojen jälkeen harvinaista herkkua, jäätelöä. Hänen pieni myyntikioskinsa, johon mahtui vain pari asiakasta, sijaitsi Kaikkosen kahvilaa vastapäätä. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/kylanraittia Liikuntavinkki: Portaiden kipuaminen parantaa hapenottokykyä, ehkäisee sydäntauteja ja pidentää ikää. 9. Kivenhakkaaja Kivenhakkaaja veistoksessa (1907) Eemil Halosella oli mallina Eemilin serkku Viljami Halonen. Kivenhakkaaja-patsas on hankittu 1993, Lapinlahden kunnan 120- vuotisjuhlavuoden muistomerkiksi (kunnan juhlavuosi 1994). Kivenhakkaajaa on kehuttu: Halonen on hallinnut kivenhakkaajan asennon kuvaamisen katsoipa sitä miltä kuvakulmalta tahansa. Katse on kohdistettu juuri siihen kohtaan, mihin seuraavan lekan iskun on tarkoitettu osuvan. Teos on realistinen, ehkä jollakin tavoin arjen yläpuolelle kohoava, sillä onhan Eemil Halonen kuvannut raskasta työtä tekevän miehen sijasta voimakkaan ja jäntevän figuurin. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/kivenhakkaaja 10. Aino ja kirjasto Kirjaston sisäpihalla on Kaarlo Haltian Aino-veistos 1885. Veistos paljastettiin alun perin vuonna 1983 taidemuseon taidepuistossa, jolloin vietettiin Kaarlo Haltian syntymän 120- vuotisjuhlaa. Patsas siirrettiin kirjaston valmistuttua keskeisemmälle paikalle kirjaston edustalle. Haltia oli realismin ja kansallisromantiikan ajan taiteilija. Hän sai Aino-patsaasta valtionpalkinnon 1895 ja patsas on Ateneumin kokoelmissa. Lapinlahden kirjasto on Jyväskyläläisen Arkkitehtitoimisto Olavi Norosen suunnittelema rakennus, joka valmistui 1992. Noronen on suunnitellut myös kunnantalon ja Jussinpihan palvelukeskuksen. Kirjastorakennuksen nimi on Maailman kuva. Rakennuksessa sisääntulo korostuu, kuten yleensäkin Norosen rakennuksissa. Sisääntulon yllä on hieno

tähtitaivas-sommitelma, jota usein ei tule katsoneeksikaan. Myös sisällä on maailmaan ja planeettojen kiertoratoihin liittyviä koriste-elementtejä. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/aino-ja-kirjasto 11. Kirkko Lapinlahden kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store Kokkolasta. Rakennusmestari sai palkata päivätyöläisten lisäksi kuusi kirvesmiestä. Kirkko vihittiin käyttöön 10.10.1880. Puukirkko haluttiin rakentaa mm. hintasyistä. Kirkon koristeellisuuden pelättiin nostavan kustannuksia liikaa. Kirkon rakentamiseen varattiin 2500 hirttä, kivijalan kivet ja runsaasti lautatavaraa. Kirkkoon laitettiin kamiinalämmitys vuonna 1905. Kirkkoon tuli ensimmäiset urut vuonna 1908. Katto muutettiin 1913 paanukatosta peltikatoksi. Kirkkoon tehtiin laaja peruskorjaus 1955-56. 1950-luvun korjauksissa kamiinalämmitys muutettiin sähkölämmitykseksi. Kirkko maalattiin alkuperäiseen asuunsa 1975, välillä se oli harmaasävyinen. Kirkontornissa on kaksi kelloa. Ensimmäinen kello ostettiin Pietarista 1837. Sitä ennen kellona toimi taivutettu rautakanki. Toisen kellon valoi Claes Engelbrecht Helander Oulussa 1880. 2014 syksyllä automatisoitiin kellojen soittolaitteisto, samalla kellojen kielet korvattiin vasaramekanismilla. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/kirkko 12. Mykkälä ja muita vanhoja rakennuksia Mykkälän kestikievari Ennen auto- ja junakyytejä matkat tehtiin joko vesitse tai maita myöten jalkaisin ja hevospelillä. Valtamaanteiden varteen noin kahdenkymmenen kilometrin välein oli perustettu kestikievareita eli majataloja. Siellä yövyttiin ja siellä sai kestityksen ja hevoskyydin eteenpäin. Kun vaikkapa kruunun virkamies tuli virkamatkallaan Kuva Lapinlahti-Seura

kievariin, kyytimieheksi lähti hollipoika, joka saattoi olla vain toisella kymmenellä oleva nuorukainen. Mykkälässä toimi kestikievari vuosikymmeniä. Sieltä kyydittiin Kuopioon menijät Pajujärvelle, Iisalmelle menijät Taipaleeseen ja Nilsiään menijät Pinnunmäkeen. Kyytimaksu oli kymmenen penniä venäjän virstalta eli runsaalta kilometriltä. Kun rautatie muutti liikenneoloja Lapinlahdellakin runsas sata vuotta sitten, Mykkälänkin hevoset alkoivat vapautua kyytien teosta. Autolla liikkuvat matkustavaiset saattoivat kuitenkin vielä vuosien ajan pysähtyä Mykkälän majataloon, joka oli tullut kuuluisaksi hyvästä kohtelusta, siisteistä huoneista ja maukkaasta ruuasta. Tämä entisajan ABC on nykyisin yksityiskoti. Apula Apula on rakennettu 1800-luvun lopulla ja rakennuksessa toimi 1903 alkaen Lapinlahden ensimmäinen, opettaja A.J. Väänäsen omistama kirjakauppa. Väänäsen kuoltua vuonna 1904 kirjakauppaa piti hänen leskensä Liinu Väänänen. Se lopetti toimintansa 1920-luvun alussa, minkä jälkeen Liinu hoiti talossa kahvilaa. Taloa tarjottiin Lapinlahden kunnalle jo v. 1916 kunnanlääkärin asunnoksi, mutta tuolloin kauppa raukesi. Kunta osti rakennuksen v. 1928 ja se saneerattiin rakennusmestari M. Pitkäsen piirustusten mukaan kunnanlääkärin virka-asunnoksi ja vastaanottotiloiksi. Tuolloin rakennus sai nykyisen asunsa. Apula on betonisokkelille rakennettu taitekattoinen rakennus. Katemateriaali on tiili. Se on vuorattu vaakaponttilaudalla ja maalattu keltaiseksi. Vuoden 1928 korjauksen yhteydessä sen länsipuolelta purettiin osa ulkoseinää ja tilalle rakennettiin Kuva Lastu pitkä avokuisti. "Apula" nimisenä talo toimi lääkärin asuntona aina vuoteen 1964, jolloin se muutettiin eläinlääkärin virkaasunnoksi. Korjauksen yhteydessä ei talon ulkonäköön ja huonejärjestykseen tehty suurempia muutoksia. Ainoastaan vastaanottotilat jouduttiin muuttamaan uutta tarkoitusta vastaaviksi. Nykyisin talo on yksityiskoti. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/mykkala-ja-muita-vanhoja-rakennuksia

13. Vanhan kirkon paikka Vanhan hautausmaan pohjoispuolella oli seurakunnan rukoushuone vuosina 1826 1881. Puisen rakennuksen suunnitteli tunnettu kirkonsuunnittelija Carlo Bassi. Tilaa siinä oli noin 400 hengelle. Lämmityslaitteita ei ollut ja rakennus oli muutenkin hatara ja ahdas. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/vanhan-kirkon-paikka 14. Vanha hautausmaa ja sankarihautausmaa Viljamakasiini Lainajyvästö- eli pitäjänmakasiinijärjestelmä on peräisin Ruotsinvallan ajoilta. Isonvihan jälkeen maa oli suurelta osin saatettu autioksi ja tarvittiin erityisiä toimenpiteitä viljelyn edistämiseksi. Katovuosien varalle alettiin 1800-luvun puolivälin jälkeen rakentaa viljamakasiineja, Lapinlahdelle se saatiin 1858. Täältä saattoi huonoina vuosina lainata siemen- ja leipäviljaa. Aluksi toiminta kuului kirkolle, kunnan perustamisen jälkeen kunnalle. Rakennuksen omistus siirtyi kunnallisasetuksen mukaan manttaalikunnalle, joka v. 1953 lahjoitti rakennuksen kotiseutuyhdistykselle kotiseutumuseotiloiksi. Nykyisin sitä ei pidetä avoinna, sillä kotiseudun historiasta kertova näyttely Elettiin sitä ennen vanhaan on Pappilan kivinavetassa. Vanha hautausmaa Kappalainen Johan Johnsson laati lahjakirjan 26.3.1830 Lapinlahden vanhasta hautausmaasta. Johansson oli ensimmäinen tälle hautausmaalle haudattu (k. 20.8.1831). Juho Mykkänen ja Tahvo Ollikainen vahvistivat puumerkillään luovuttavansa ilmaiseksi, ikuisiksi ajoiksi, viljelykseen sopimattoman maa-alan rukoushuonekunnan hautausmaaksi. Aluetta laajennettiin vuonna 1858. Hautausmaa oli käytössä vuoteen 1887, mutta osa siitä otettiin käyttöön 1900-luvun sotien sankarihautausmaaksi. Muu osa aluetta on metsäistä puistoa, jossa on jäljellä alkuperäisiä hautamuistomerkkejä. Kansalaissodan kahdeksan lapinlahtelaista vainajaa haudattiin 1918 vanhan hautausmaan eteläpuolelle. Paikalle pystytettiin Arttu Halosen graniittinen sankaripatsas (On ehkä sittenkin Eemil Halosen tekemä, Tauno Räisänen: Lapinlahden seurakunta 100-vuotias). Kaikkiaan Lapinlahdella kirjoilla olleita kansalaissodassa kuolleita tiedetään 27, sekä punaisten että valkoisten puolelta (Sotasurmat-tiedoston mukaan). Talvisodan aikana kaatuneita vainajia on haudattu tänne 102 ja jatkosodan vainajia 173. Arttu Halonen suunnitteli haudat lopulliseen kuntoon 1940 ja hänen tekemänsä on polvistunutta soturia kuvaava reliefi 1941. Sankarihaudoilla oli talvisodan jälkeen valkoiset

puuristit, myöhemmin vaihdettu punagraniittisiin pienoiskiviin 1946. Lähellä sankaripatsasta on Pajujärveltä kotoisin olleen jääkärikapteeni Kosti Kauppisen hauta. Hän on tiettävästi ainut lapinlahtelainen Saksassa 1. maailmansodan aikana koulutuksen saanut jääkäri. Tarina kertoo, että hän lähti salaa kotijoukoiltaan jääkärioppiin. Suurten nälkävuosien muistomerkki Laatassa on teksti Anna meille jokapäiväinen leipämme. Kivi on tuotu Mäkikylästä ja se muistuttaa leipää. Sen on tuonut tälle paikalle Hannes Martikainen. Nälkävuosina 1867-68 rakennettiin hätäaputöinä mm. Nerkoon kanavaa. Alikuntoiset työläiset sairastuivat helposti kulkutauteihin, mm. lavantautiin. Mahdollisesti jopa 200 kanavatyömaalla menehtynyttä on haudattu vanhalle hautausmaalle. Kerrotaan, että vainajia kuljetettiin heinähäkeittäin työmaalta ja sairastuvasta yhteishautaan Lapinlahdelle. 1860-luku muistetaan Suomessa kato- ja nälkäaikana, jolloin poikkeuksellisen huonot vuodet seurasivat toisiaan. Valtio järjestikin hätäaputöitä ja sellaisena alkoi Lapinlahdella Nerkoon kanavan kaivattaminen, joka oli ankeudellaan Lapinlahden historian pahin työmaa. Nälkää paenneita miehiä tuli tänne lähitienoon lisäksi Kainuusta ja Pohjanmaalta asti. Työmiesten määrä nousi jopa 1500 henkeen. Nälän uuvuttamat miehet tekivät kovaa lapiotyötä häviävän pienellä palkalla, asustelivat tienoon taloissa ja ulkorakennuksissa. Kunnalliskodin palon muistomerkki Vanhan hautausmaan itäreunalla on kolmenkymmenen kunnalliskodin mielisairasosaston tulipalossa menehtyneen viimeinen leposija. Tulipalossa menehtyi 31 henkilöä yksi on haudattu muualle. Palo syttyi illalla 22.4.1966. Palon syy jäi epäselväksi. Vain 7 potilasta ja osaston emäntä pelastuivat. Tämä traaginen onnettomuus aiheutti lainmuutoksen eduskunnassa: enää ei saanut jättää potilaita valvomatta varsinkaan lukkojen taakse. Kunnalliskodin tulipalo on itsenäisen Suomen tuhoisin tulipalo. Virroilla sattui v. 1979 lähes yhtä tuhoisa kunnalliskodin palo, jossa menehtyi 27 ihmistä. Eemil Halosen veistos Semper Excelsior ( Yhä/Alati korkeammalle ) 1934, alkuperäinen teos on Helsingin Hietaniemen hautausmaalla, Ernst

Nevalinnan haudalla. Siinä enkelihahmoinen nainen kohottaa käsivartensa ylöspäin. Veistos on Lapinlahden pitäjän arvokkain taideteos. Teos kunnioittaa ilman omaa syytään menehtyneiden muistoa. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/vanha-hautausmaa-ja-sankarihautausmaa 15. Aurinkotuuli Stefan Lindfors on suomalainen muotoilija, sisustusarkkitehti ja kuvanveistäjä. Lindfors on erittäin monipuolinen taiteilija: hän on suunnitellut muun muassa astioita, huonekaluja, valaisimia, vaatteita ja kankaita esimerkiksi Arabialle, Iittalalle, Marimekolle ja Martelalle. Hän on työskennellyt myös elokuva- ja televisio-ohjaajana: hän on tehnyt mainoksia esimerkiksi DNA:lle ja Nokialle sekä ohjannut HIM-yhtyeelle musiikkivideoita. Helsinki- Vantaan lentoaseman matkatavara-aulassa on Lindforsin tekemä aulan ilmeen uudistus. Lisäksi Lindfors on tehnyt opetustyötä taidealan korkeakouluissa. Lindfors on saanut useita kotimaisia ja ulkomaisia palkintoja. Aurinkotuuli-teos (1999) hankittiin Lapinlahden kunnan 125-vuotisjuhlien kunniaksi. Stefan Lindfors oli tuohon aikaan kuumin ja kansainvälisesti tunnetuin nykytaiteilijamme. Teos on 14 metriä korkea, ruostumattomasta teräksestä ja läpikuultavasta lasikuidusta tehty taideteos. Nyt voimme nähdä, että toteutus ei aivan vastaa tarjouksen kuvausta. Jostain syystä rakenteissa ei ole käytetty ruostumatonta terästä vaan galvanoitua vesijohtoputkea, joka on peitetty maalilla ja lasikuitu ei ole säilynyt läpikuultavana eikä lasikuituinen viiri jaksa pyöriä tuulen mukana. Myöskään valaistusta ei toteutettu suunnitellulla tavalla. Rakkaalla teoksella on monta lempinimeä: kiipeilyteline, eihveli-torni, hirven lypsyjakkara, hirvitorni. Teos herätti suuresti keskustelua ja eriäviä mielipiteitä valmistumisensa jälkeen. Välillä keskustelu laantuu, mutta yleensä se aika ajoin yhä vieläkin pulpahtaa pinnalle. Tässä mielessä teos on täyttänyt tehtävänsä erinomaisen hyvin: herättänyt keskustelua, tunteita, mielipiteitä, kirvoittanut uusia käyttötarkoitusajatuksia ja leikkimielisiä parannusehdotuksia. Kaiken kaikkiaan on se tuonut paljon iloa ja hupiakin vaikka alkuperäinen ajatus ehkä oli vakavampi. http://www.lapinlahti.fi/fi/kulttuurihenkiset-lenkkipolut/rautatieasemalta-vanhallehautausmaalle/aurinkotuuli

Osallistu kirjapalkinnon arvontaa ja anna palautetta sekä ideoita uusille poluille. Vastausaikaa 30.9.2017 saakka. Palauta vastauksesi kirjastolla (Mykkäläntie 2) olevaan laatikkoon tai kirjoita vastauksesi sähköpostiin jaana.hamalainen@lapinlahti.fi. Nimi Puhelin Sähköposti Missä muualla Lapinlahdella Vesiviskuri on sijainnut? a. Haminamäellä b. Matin ja Liisan asemalla c. Kunnanrannassa Mitä puita kasvaa aseman kellarin nurkalla? a. Koivu, vaahtera, mänty, kuusi, raita, pihlaja b. Saarni, kuusi, mänty, tammi, koivu, lehmus c. Leppä, haapa, koivu, kuusi, paju, mänty Kenen taiteilijan teos on Fuuga Savonia? a. Pekka Halosen b. Raimo Puustisen c. Pauno Pohjolaisen Kerro palautetta tästä polusta? Minne toivot lisää polkuja? Mitä sisältöjä (liikunta, luonto, taide, jne.) toivot poluille?