Kuva: Suomi-yhtiön arkisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuva: Suomi-yhtiön arkisto"

Transkriptio

1

2 Suomi-yhtiön rakennuttama kiinteistö Vanhankirkon puiston laidalla vihittiin käyttöön vuoden 1911 toukokuussa. Suurmiesten kortteli Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Suomikortteli sijaitsee ydinkeskustassa osana Paratiisilintukorttelia (nro 66), jota voidaan syystä nimittää suurmiesten kortteliksi. Johan Wilhelm Snellman asui elämänsä viimeiset vuodet 1855 alkaen nykyisen Kalevankatu 6:den tontilla sijainneessa puutalossa, ja Elias Lönnrotin muistopatsas pystytettiin Lönnrotinkadun puolelle vuonna Lönnrotinkatu 5:n, Suomitalon, rakennutti Keskinäinen Henkivakuutusosakeyhtiö Suomi lähes 100 vuotta sitten. Talon julkisivun suunnitteli Armas Lindgren ja rakennuspiirustukset laati Onni Tarjanne. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1909 ja kiinteistö vihittiin käyttöön Kaikki yhtiön 62 työntekijää siirtyivät työskentelemään uuteen pääkonttoriin. Osa talon tiloista oli alkuun vuokrattuina yhtiön johtajille asunnoiksi. Jo vuonna 1919 Suomi-yhtiö tarvitsi kaikki tilat henkilökuntansa käyttöön. Vuosina Suomitalo sai tornimaisen lisäkerroksen, mikä entisestään korosti talon komeaa, linnamaista olemusta. Kesällä 1937 ryhdyttiin jälleen laajennustöihin. Yrjönkadun ja Kalevankadun kulmatontille rakennettiin liike- ja asuintalo. Jo suunnitteluvaiheessa uusi rakennus yhdistettiin joka kerroksestaan Lönnrotinkadun puoleiseen toimitaloon. Samassa yhteydessä vanha sisäpiha katettiin ja paikalle rakennettiin toimistohalli. Uuden rakennuksen Yrjönkadun puoleiselle seinustalle tilattiin reliefi Wäinö Aaltoselta. Teos tunnetaan nimellä Odottamaton vieras. Vuonna 1962 Suomi-yhtiö siirtyi yhdessä eri eläkeyhtiöiden kanssa tietokoneaikaan. Kalevankadun kiinteistössä tehtiin mittavat muutostyöt, ja talon ensimmäisessä kerroksessa aloitti toimintansa Tietokonepalvelu tuolloin Suomen suurimmilla ja tehokkaimmilla IBM-laitteistoilla.

3 Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Lönnrotinkatu 5:n julkisivun suunnitteli Armas Lindgren ja rakennuspiirrustukset laati Onni Tarjanne. Suomikorttelin historiassa merkittävintä osaa on näytellyt Suomi-yhtiö. Fuusioiden ja yrityskauppojen seurauksena talon käyttäjiä löytyy myös Vakuutusosakeyhtiö Pohjolasta ja OKO-ryhmästä. Yksi pitkäaikaisista Suomitalon vuokralaisista oli STT 1980-luvulla. Vuonna 2005 sekä Lönnrotinkatu 5 että Kalevankatu 6 siirtyivät saksalaisen säätiön omistukseen. Osa Kalevankatu 5:n tiloista on jo vuokrattu uusille käyttäjille, ja loputkin korttelin tilat valmistuvat vuokrattaviksi vuoden 2009 loppuun mennessä.

4

5 Ainutlaatuinen tilakokonaisuus Lönnrotinkatu 5 Helsingin sydämessä, Vanhankirkon puiston laidalla, sijaitsee vuonna 1911 Suomi-yhtiöiden pääkonttoriksi valmistunut jyhkeä arvokiinteistö. Talon sisätilat ovat parhaillaan saneerattavina. Mittavan remontin jälkeen tiloissa yhdistyvät historiallinen arvokkuus ja moderni tekniikka ainutlaatuisella tavalla. Tilat valmistuvat vuokrattaviksi vuoden 2009 lopulla. Lönnrotinkadun pian 100-vuotiaassa kiinteistössä on runsaasti ylellisiä yksityiskohtia sekä luottamusta ja arvokkuutta huokuvia tiloja. Kiinteistössä on kaikkiaan seitsemän kerrosta ja kellari, joissa on yhteensä 6826 m 2 vuokrattavaa toimisto- ja liiketilaa. Tilat vuokrataan ensisijaisesti kerroksittaina. Vuokrattavat kerrospinta-alat vaihtelevat noin neliön välillä, joiden tilajako voidaan joustavasti suunnitella ja toteuttaa vuokralaisen tarpeita vastaaviksi. Vuokrattavat pinta-alat/m 2 Kellari, liiketilaa kerros, liiketilaa kerros, toimistotilaa kerros, toimistotilaa kerros, toimistotilaa kerros, toimistotilaa kerros, toimistotilaa kerros toimistotilaa kerros toimistotilaa Yhteensä 6826 Lönnrotinkatu 5 Pohjakuvat Arkkitehtitoimisto Davidsson Oy.

6

7 UPEA GRANIITTITALO YDINKESKUSTASSA Kalevankatu 6 Kiinteistö valmistui vuonna 1938 Suomi-yhtiöiden henkilökunnan käyttöön. Talossa on käytetty parhaita mahdollisia materiaaleja. Upea sisäaula on marmoria ja kerroksiin kuljettavat hissit on pinnoitettu visakoivulla. Kiinteistön tilat jakautuvat seitsemän eri kerrokseen, joissa vuokrattavaa huoneistoalaa on yhteensä 5251 m 2. Talo on sisätiloiltaan kauttaaltaan remontoitu vanhoja rakenteita ja materiaaleja kunnioittaen. Toimistotilat ovat pääosin vuokrattu, mutta vapaitakin tiloja on vielä jäljellä. Kiinteistön pohjarakenne luo useita vaihtoehtoja tilajaolle. Kerros voidaan jakaa helposti 3 4 eri käyttäjän kesken, jolloin jokainen vuokralainen saa omat, eriytetyt toimitilat. Katu- ja kellaritasossa on myös tarjolla tasokasta liiketilaa. Kalevankatu 6 tarjoaa valioluokan tilat ydinkeskustassa erittäin houkuttelevaan neliöhintaan. Vuokrattavat pinta-alat/m 2 Pohjakerros, liiketilaa krs, liiketilaa krs, toimistotilaa krs, toimistotilaa krs, toimistotilaa krs, toimistotilaa krs, toimistotilaa Yhteensä 5251 Pohjakuva Arkkitehtitoimisto Davidsson Oy. Kalevankatu 6

8 LÄHELLÄ KAIKKEA Helsingin ydinkeskusta takaa jo sijainnin puolesta kaikki työelämässä tarvittavat palvelut kävelymatkan säteellä. Monet liike-elämän keskeiset toimijat ovat sijoittuneet läheisiin keskustakortteleihin. Kiinteistössä on kellarikerroksessa tilava ja viihtyisä lounasravintola. Sekä Lönnrotinkadun että Kalevan-kadun puolella on edustavat aulatilat, joissa voidaan keskitetysti järjestää asiakkaiden vastaanotto sekä tarvittavat turva- ja vartiointipalvelut. Suomikortteli peruskorjataan kauttaaltaan vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Uusi vuokralainen voi luonnollisesti vaikuttaa kiinteistöpalvelujen laajuuteen sekä muutostöitä edellyttäviin tilaratkaisuihin.

9 KESKEINEN SIJAINTI Suomikortteli sijaitsee Helsingin sydämessä rajautuen toiselta laidaltaan Vanhankirkon puistikkoon ja toiselta puolen legendaariseen Hotelli Torniin. Lönnrotinkadun Suomitalosta on mahtavat näkymät yli puiston Bulevardille. Viereisessä puistikossa sijaitseva Elias Lönnrotin patsas muistuttaa alueen historiallisesta arvosta. Julkiset liikenneyhteydet Suomikorttelin kiinteistöihin ovat erinomaiset, ja autoilijoille on runsaasti parkkitilaa lähialueen paikoitushalleissa. 1 4 Stockmann 2 Rautatieasema 3 Forum Kampin keskus 5 Hotelli Torni

10 Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Suomikorttelin kiinteistöt omistaa: TMW Pramerica Property Investment GmbH

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista

Lisätiedot

Lönnrotinkatu 11. Helsinki

Lönnrotinkatu 11. Helsinki Lönnrotinkatu 11 Helsinki Lönnrotinkatu 11, sijainti E12 VANTAA 45 E75 Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä. 600 metrin säteellä sijaitsevat mm.

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan

Lisätiedot

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.

Lisätiedot

Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta

Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta Eteläesplanadi 8 Helsinki ydinkeskusta Vuoden 2016 lopussa vapautuva arvokiinteistö Helsingin ydinkeskustassa. Uuden käyttäjän tarpeen mukaan muunneltavia toimistotiloja 50 300 henkilön organisaatiolle.

Lisätiedot

ANTINKATU 1 TOIMISTO, JOKA FUNKKAA

ANTINKATU 1 TOIMISTO, JOKA FUNKKAA ANTINKATU 1 TOIMISTO, JOKA FUNKKAA PAINOTALOSTA TOIMITILOIKSI // antinkatu1.fi PARHAALLA PAIKALLA TOIMIVAA TOIMISTOTILAA Funkkiskiinteistö A1 valmistui vuonna 1952 valtion kirjapainon käyttöön. Kiinteistö

Lisätiedot

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, 00100 Helsinki Mikonkatu 13 Mikonkatu 13 Helsingin ydinkeskustassa, vain muutaman askeleen päässä Rautatieasemasta ja keskellä

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 RAKENNUS Rakennus on rakennettu kahdessa osassa. Vuonna 1933 rakennetun Kasarmikadun puoleisen rakennuksen on suunnitellut Johan Sigfrid Siren

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

Kalevankatu 30 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Kalevankatu 30 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Kalevankatu 30 KAMPPI / HELSINKI Toimisto- ja liiketilaa keskeisellä paikalla Vanhassa ja luonteikkaassa tehdasrakennuksessa sijaitsevia nykyaikaisia toimistotiloja vain kivenheiton päässä kauppakeskus

Lisätiedot

Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI Fennia-talo tarjoaa upeat puitteet yrityksellesi Fennia-talona tunnettu Mikonkatu 17 on upea, historiallinen arvokiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa,

Lisätiedot

Helsingin Eteläesplanadi 12

Helsingin Eteläesplanadi 12 Eteläesplanadi 12, ydinkeskusta 00130, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Upea, finanssialan värikästä historiaa pitkään nähnyt toimisto- ja liiketilakiinteistö Esplanadin puiston etelälaidalla.

Lisätiedot

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, 00100 Helsinki Mikonkatu 13 Mikonkatu 13 Helsingin ydinkeskustassa, vain muutaman askeleen päässä Rautatieasemasta ja keskellä

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI ETELÄESPLANADI 8, HEINKI Amanda on historiallinen arvokiinteistö Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa. Talo on perinteisesti tunnettu rahoitusmaailman kohtaamispaikkana. Esplanadin puoleinen kolmikerroksinen

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Meren rannalle Keilaniemen sydämeen nousee uusi, kestävän kehityksen periaatteella toteutettava toimistokiinteistö. Keilaranta :n uudisrakennuksen suunnittelussa on

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Hiekkakivellä päällystetty rakennus on 1980-luvun tyylin ja Helmer Stenrosin arkkitehtuurin komea toteutus, talo, joka jää mieleen. Mäkelänkatu 91 rakennettiin

Lisätiedot

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia vuokraa: NYKYAIKAISTA TOIMITILAA 20-400 henkilön organisaatioille fenniatilat.fi/sentnerikuja1 Tilaratkaisut Sentnerikuja 1 sisältää vuokrattavia

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki

TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1 Antinkatu 1, 00100 Helsinki MIELENKIINTOINEN FUNKKISKIINTEISTÖ Rakennushistorialtaan mielenkiintoinen funkkiskiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla Kampissa ja tarjoaa

Lisätiedot

BULEVARDI 21, HELSINKI

BULEVARDI 21, HELSINKI WWW.BULEVARDI21.FI Sekä rosoinen että kodinomainen JA RIPAUS INDUSTRIAL TWISTIÄ BLVRD21 on oiva esimerkki urbaanista arkkitehtuurista. Se on sopivan rouhea ilman liikaa kiillotettua pintaa. Se saa olon

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2 TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU 543,5 m2 610,5 m2 RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen ja kotimaisen

Lisätiedot

Kuvit teellinen visiokuva alueesta.

Kuvit teellinen visiokuva alueesta. UUSI KAUPUNGINOSA SK A TU KA U A EN U K IV IS N.K LL RE A O U TE ST Kuvit teellinen visiokuva alueesta. 2 TU TU 3 FREDRIKSBERG HERÄÄ HENKIIN. HELSINGISSÄ KALLION KUPEESSA, SIINÄ SATA- MAN JA RAUTATIEN

Lisätiedot

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO , 02100 ESPOO ESPOON TAPIOLASSA Historiallisesti merkittävä rakennus on keskeiselle paikalla Tapiolan keskustan välittömässä läheisyydessä. Puistomaisessa ympäristössä sijaitseva kiinteistö liittyy saumattomasti

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat POHJAKUVAT Smart Premises Uudet toimitilat Joustavasti erilaisia tiloja Toimistotila on mahdollista remontoida täysin yrityksen tarpeiden mukaan: Avotoimisto parilla neuvotteluhuoneella Huonetoimisto,

Lisätiedot

Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy

Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy Malminkaari 23, Malmi 00700, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Näkyvällä paikalla Helsingin Malmilla sijaitseva toimistorakennus. Malminkaari 23 on toimistokiinteistö erinomaisella sijainnilla

Lisätiedot

ALBERTINKATU 25 00180, HELSINKI

ALBERTINKATU 25 00180, HELSINKI 00180, HELSINKI DÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ 14.393 m 2 Myynnin kohteena osoitteessa Albertinkatu 25, 00180 Helsinki sijaitseva kiinteistö (tontti+rakennus) Albertinkadun ja Bulevardin kulmassa sijaitsevalla

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN ARVOKIINTEISTÖ KUOPION KESKUSTASSA TARJOUSTEN PERUSTEELLA PERUSTIETOA KOHTEESTA Myynnin kohteena Kuopiossa sijaitsevat Maanmittauslaitoksen virastorakennus ja saunarakennus

Lisätiedot

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI SORVAAJANKATU 15, HELSINKI Kiinteistö KOY Sorvaajanalue hallitsee vuokrasopimuksen nojalla 4386 m² suuruista vuokratonttia katuosoitteessa Sorvaajankatu 15. Tontilla sijaitsee vuonna 1991 rakennettu toimisto-

Lisätiedot

Menestystarina jatkuu

Menestystarina jatkuu Menestystarina jatkuu Kaikki tietävät Autotalon Kamppia on kehitetty kaupunkilaisia palvelevana alueena yli 100 vuotta. Sotien jälkeen Helsingin keskustaan rakennettiin kiihtyvään tahtiin liikerakennuksia,

Lisätiedot

ANTINKATU 1 00100, HELSINKI

ANTINKATU 1 00100, HELSINKI 00100, HELSINKI DÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ 15.567 m 2 Myynnin kohteena osoitteessa Antinkatu 1, 00100 Helsinki sijaitseva kiinteistö (tontti+rakennus) Kiinteistöllä on yksi toimistorakennus, jossa 8 maanpäällistä

Lisätiedot

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS 1 Kiinteistö M² ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS PK²:n suuri rakennusala on onnistuneesti sijoitettu julkisivultaan ja massoittelultaan puutarhakaupungin mittakaavaan. Maanpäälliset kuusi kerrosta on jaettu

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa Noin 200 työpistettä Laadukasta toimistotilaa Helsingin ydinkeskustassa Kevan omistama, moderni toimistokiinteistö vapautuu kokonaisuudessaan vuokrattavaksi sopimuksen

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI Paras paikka bisnekselle Helsingin ytimessä, Narinkkatorin reunalla seisoo Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema kolossaalinen talo. Sen suojellun julkisivun taakse

Lisätiedot

OSA 01 RAKENNUS & HISTORIA OSA 02 PALVELUT & SIJAINTI 14 OSA 03 POHJAKUVAT

OSA 01 RAKENNUS & HISTORIA OSA 02 PALVELUT & SIJAINTI 14 OSA 03 POHJAKUVAT 02 OSA 01 RAKENNUS & HISTORIA 08 OSA 02 PALVELUT & SIJAINTI 14 OSA 03 POHJAKUVAT OSA 01 Viihdettä, nautintoja ja modernit toimistotilat. K25 yhdistää tämän päivän työelämän toiminnot boutique-tyylisiin,

Lisätiedot

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä Vuokraus: Senaatin Notariaatti Oy Jukka Myyryläinen, 0400-688 861 Mats Kuhlefelt, 0400-500 285 www.senaatinnotariaatti.fi Insinöörinkatu 7 B, 00880 Helsinki Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa Noin

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

K o y E l i m ä e n k a t u 1 5

K o y E l i m ä e n k a t u 1 5 KOy Helsingin Elimäenkatu 15 Kiinteistö Rakennus on valmistunut vuonna 1974 ja peruskorjattu 1990-luvun lopulla. Kiinteistön tilat soveltuvat sekä toimisto- että pienteolliseen käyttöön. Tilat ovat viimeksi

Lisätiedot

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.

Lisätiedot

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI Valoisat toimitilat Fenniakorttelissa Paulon Talo on monipuolinen toimisto- ja liikekiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa, Fenniakorttelissa. Helsingin

Lisätiedot

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa Kaipaatko yrityksellesi uutta toimisto- tai liiketilaa. NYT sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus saada modernit toimitilat historiallissa

Lisätiedot

ORIONKATU 2, ORIMATTILA

ORIONKATU 2, ORIMATTILA ORIONKATU 2, ORIMATTILA KOY ORIMATTILAN VIRASTOTALO (N. 73 % OSAKEKANNASTA) SENAATTI-KIINTEISTÖT Lintulahdenkatu 5 A, PL 237 00531 Helsinki Vaihde 0205 8111 Y-tunnus 1503388-4 www.senaatti.fi MYYNTIKOHDE

Lisätiedot

Arvokiinteistö vuodesta 1927

Arvokiinteistö vuodesta 1927 Arvokiinteistö vuodesta 1927 Historia Arkkitehti Carl Armfelt suunnitteli kiinteistön alun perin asuinkäyttöön vuonna 1890, minkä jälkeen vuonna 1927 arkkitehti Ole Gripenberg piirsi talon toimistotaloksi.

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Sinimäentie 10 Sinimäentie 10, 02630 Espoo

Kiinteistö Oy Sinimäentie 10 Sinimäentie 10, 02630 Espoo Kiinteistö Oy Sinimäentie 10 Sinimäentie 10, 02630 Espoo Arkkitehtuuriltaan näyttävä Sinimäentie 10 sijaitsee Sinimäen alueella Espoossa näkyvällä paikalla Turun moottoritien vieressä, Kehä I:n ja Kehä

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Hiekkakivellä päällystetty rakennus on 1980-luvun tyylin ja Helmer Stenrosin arkkitehtuurin komea toteutus, talo, joka jää mieleen. Mäkelänkatu 91 rakennettiin

Lisätiedot

Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI Mikonlinna tarjoaa yrityksellesi upeat puitteet Moderni toimisto- ja liikekiinteistö keskeistä sijaintia ja monipuolista palvelutarjontaa arvostaville yrityksille. Mikonlinna

Lisätiedot

BULEVARDI 21, HELSINKI

BULEVARDI 21, HELSINKI BULEVARDI 21, HELSINKI WWW.BULEVARDI21.FI Sekä rosoinen että kodinomainen JA RIPAUS INDUSTRIAL TWISTIÄ BLVRD21 on oiva esimerkki urbaanista arkkitehtuurista. Se on sopivan rouhea ilman liikaa kiillotettua

Lisätiedot

Erottajankatu 5 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi

Erottajankatu 5 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi Erottajankatu 5 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI Arvokkuutta henkivä kiinteistö Tämä historiallista arvokkuutta henkivä vuonna 1910 valmistunut toimisto- ja liiketilakiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla

Lisätiedot

Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi

Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI Tehokkaat pohjaratkaisut Kasarmitorin laidalla Kasarmikatu 36 sijaitsee Helsingin keskustassa, historiaa henkivän Kasarmitorin laidalla. Aluetta luonnehtii merelliseen

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa

PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa Kaipaatko yrityksellesi uutta toimisto- tai liiketilaa. NYT sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus saada modernit toimitilat historiallissa

Lisätiedot

Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki

Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, 00580 Helsinki Trooli - Lautatarhankatu 10 Lautatarhankatu 10 on moderni toimistokiinteistö, joka sijaitsee

Lisätiedot

Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI Ainutlaatuinen toimitilakokonaisuus Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintie 18 on entinen sanomalehti Hufvudstadsbladetin liikepalatsi, jossa lehden toimitus yhä

Lisätiedot

tilat ja muuntelumahdollisuudet

tilat ja muuntelumahdollisuudet Miestentie 1 tilat ja muuntelumahdollisuudet Vuonna 1986 rakennetussa talossa on yhteensä n. 6 500 neliötä vuokrattavaa tilaa. Rakennuksessa on 3 henkilöhissiä ja tavarahissi. Autopaikkoja on yhteensä

Lisätiedot

Arvokiinteistö vuodesta 1927

Arvokiinteistö vuodesta 1927 Arvokiinteistö vuodesta 1927 Historia Arkkitehti Carl Armfelt suunnitteli kiinteistön alun perin asuinkäyttöön vuonna 1890, minkä jälkeen vuonna 1927 arkkitehti Ole Gripenberg piirsi talon toimistotaloksi.

Lisätiedot

Trooli - Panimokatu 4. Laadukasta toimitilaa trendikkäällä sijainnilla Kalasatamassa Panimokatu 4, Kalasatama, Helsinki

Trooli - Panimokatu 4. Laadukasta toimitilaa trendikkäällä sijainnilla Kalasatamassa Panimokatu 4, Kalasatama, Helsinki Laadukasta toimitilaa trendikkäällä sijainnilla Kalasatamassa Panimokatu 4, Kalasatama, 00580 Helsinki Trooli - Panimokatu 4 Kalasataman Trooliin kuuluva Panimokatu 4 on moderni ja palveleva toimistokiinteistö,

Lisätiedot

Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI Helsingin ydinkeskustassa kaikki on lähellä Halosen talona tunnettu toimisto- ja liikekiinteistö sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Kiinteistölle on erinomaiset julkisen

Lisätiedot

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara Sointuvaa tilaa Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa www.toimitilat.lahitapiola.fi Tavataan Sellon kulmilla Sointu eli entinen Lähivakuutustalo sijaitsee Ratsukadun

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 1.154 m2 AURAKATU 8 20100 TURKU KLUUVIKATU 5 0100 HELSINKI RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen

Lisätiedot

Sijoituskohde Toimistokiinteistö Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta. 18.6.2015 Luottamuksellinen 1

Sijoituskohde Toimistokiinteistö Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta. 18.6.2015 Luottamuksellinen 1 Sijoituskohde Toimistokiinteistö Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta 18.6.2015 Luottamuksellinen 1 Sijainti Osoite Alue Voimalaitoksentie 50, 29200 Harjavalta Kohde sijaitsee Nakkilan kunnassa Harjavallan

Lisätiedot

Helsingin Runeberginkatu 5. Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, Helsinki

Helsingin Runeberginkatu 5. Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, Helsinki Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, 00100 Helsinki Helsingin Runeberginkatu 5 Perusparannushankkeen läpikäynyt Autotalokorttelin Runskivuori-toimistotalo sijaitsee keskeisellä paikalla

Lisätiedot

TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki TK21 Teollisuuskatu 21 TK21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa haluttua toimitilaa edustavin palveluin vilkkaassa

Lisätiedot

Avaintekijät menestykseen

Avaintekijät menestykseen Avaintekijät menestykseen Elimäenkatu 17 19 on vuonna 1999 rakennettu moderni toimistokiinteistö, joka sijaitsee Vallilassa, aivan Helsingin keskustan tuntumassa. Muuttovalmiit tilat sopivat avo/huonetoimistoiksi

Lisätiedot

MATTILANNIEMI. Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä

MATTILANNIEMI. Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä MATTILANNIEMI Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä 2 Luonto ja huipputeknologia kohtaavat Puistomainen Mattilanniemen alue sijaitsee keskeisellä paikalla vain 15 minuutin kävelymatkan päässä Jyväskylän

Lisätiedot

Helsingin Hiomotie 5

Helsingin Hiomotie 5 Hiomotie 5, Pitäjänmäki 00380, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Helsingin Pitäjänmäessä sijaitseva avaria tilaratkaisuja mahdollistava toimistokiinteistö. Hiomotie 5 on toimitilakohde,

Lisätiedot

HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI

HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI HÄMEENTIE 11 3 SIJAINTI, YHTEYDET & PALVELUT Saavutettavuudeltaan Hämeentie 11 hakee vertaistaan: Hämeentie on Lahden ja Porvoon moottoriteille johtava valtakatu Valmis

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Myytävät

Lisätiedot

HÄMEENTIE 11 HELSINKI SINCE 1928

HÄMEENTIE 11 HELSINKI SINCE 1928 HÄMEENTIE 11 HELSINKI SINCE 1928 TRENDIKÄSTÄ TOIMITILAA TALOSTA NIMELTÄ VÄINÖ Väinöt ovat vahvasti läsnä tämän vuonna 1928 valmistuneen kiinteistön historiassa. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Väinö

Lisätiedot

Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi

Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE Muuntojoustavat tilat Tampereen sydämessä Tulli Business Park on kolmannen sukupolven toimitilaympäristö Tampereen sydämessä. Ihmiskeskeiset Stress Free Area -tilaratkaisut

Lisätiedot

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa

Lisätiedot

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-11 MUUNNELTAVAT TILAT s 12 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus sijoittuu Pitäjänmäen keskeiselle

Lisätiedot

Toimistot. Kaivokatu 8 ja Keskuskatu 6 00100 Helsinki

Toimistot. Kaivokatu 8 ja Keskuskatu 6 00100 Helsinki Kaivokatu 8 ja Keskuskatu 6 00100 Helsinki Sijainti Citycenter sijaitsee kaupungin parhaalla paikalla Kaivokadun ja Keskuskadun kulmassa rautatieasemaa vastapäätä. Kohde on saavutettavissa helposti kaikilla

Lisätiedot

yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta Property Nordic Finland Oy Marja Liisa Suutarinen, Asset Manager 0400 250 869, marjaliisa.suutarinen@genesta.

yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta Property Nordic Finland Oy Marja Liisa Suutarinen, Asset Manager 0400 250 869, marjaliisa.suutarinen@genesta. Miestentie 1 yhteenveto MIESTENTIE 1, 02150 ESPOO Miestentie 1 sijaitsee keskeisellä paikalla Otaniemen, Tapiolan ja Keilaniemen alueiden yhtymäkohdassa Kehä I:n varrella. Lähimmät naapurit ovat Aaltoyliopiston

Lisätiedot

EKOTEHOKAS KEILANIEMEEN. www.keilaranta1.fi

EKOTEHOKAS KEILANIEMEEN. www.keilaranta1.fi EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEEN www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijoittuu lähimmäksi tulevaa Keilaniemen metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA Villa Ensi Säätiö tarjoaa turvallista asumismukavuutta keskellä kauneinta Helsinkiä. Villa Ensin tuettua asumista tarvitseville henkilöille tarkoitetut huoneistot

Lisätiedot

Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa. Saari Business House. Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki.

Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa. Saari Business House. Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki. Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa Saari Business House Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki menestystekijä Monipuolisia toimitilaratkaisuja merellisessä Lauttasaaressa.

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Hiekkakivellä päällystetty rakennus on 1980-luvun tyylin ja Helmer Stenrosin arkkitehtuurin komea toteutus, talo, joka jää mieleen. Mäkelänkatu 91 rakennettiin

Lisätiedot

Kasva osaksi liike-elämän keskittymää

Kasva osaksi liike-elämän keskittymää Kasva osaksi liike-elämän keskittymää Joustavaa toimistotilaa Pitäjänmäellä Helsingissä. Tasokkaita toimistokiinteistöjä osoitteissa Kornetintie 3 ja Hiomotie 8, Helsinki Pitäjänmäki aktiivinen yritysalue

Lisätiedot

Robert Huberintie 2 Robert Huberintie 2, 01510, Vantaa

Robert Huberintie 2 Robert Huberintie 2, 01510, Vantaa Robert Huberintie 2 Robert Huberintie 2, 01510, Vantaa Toimisto, varasto ja liikekiinteistö Vantaan Aviapoliksessa. Toimisto-, varasto- ja liikekiinteistö sijaitsee Aviapoliksen ytimessä, kehä III:n ja

Lisätiedot

THINK 468, KEILARANTA

THINK 468, KEILARANTA THINK 468, KEILARANTA VISIOMME» Tarjota uusille käyttäjille täysin modernisoidut ja viihtyisät toimitilat, halutussa ja arvostetussa osoitteessa.» Toimistokerroksissa äärimmäistä tehokkuutta tai väljyyttä

Lisätiedot

THINK 468, KEILARANTA

THINK 468, KEILARANTA THINK 468, KEILARANTA VISIOMME» Tarjota uusille käyttäjille täysin modernisoidut ja viihtyisät toimitilat, halutussa ja arvostetussa osoitteessa.» Toimistokerroksissa äärimmäistä tehokkuutta tai väljyyttä

Lisätiedot

URBAANI TOIMISTOTALO BULEVARDI 21. Bulevardi 21, Helsinki

URBAANI TOIMISTOTALO BULEVARDI 21. Bulevardi 21, Helsinki URBAANI TOIMISTOTALO BULEVARDI 21 Bulevardi 21, 00120 Helsinki KUPARISTA ROUHEUTTA JA NYKYIIKKAA Rakennus valmistui 1961 arkkitehti Niilo Kokon signeeraamien piirustusten mukaan. Kiinteistö on oiva esimerkki

Lisätiedot

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa

Lisätiedot

SUUNNITELMA AKTIA SÄÄSTÖPANKKI

SUUNNITELMA AKTIA SÄÄSTÖPANKKI AKTIA JA FORUM Kiinteistö Oyj Mannerheimintie 14 eli Aktian talo (arkkit. Kurt Simberg 1963) sijaitsee keskeisellä paikalla aivan Helsingin ydinkeskustassa. Sitä ympäröivät keskustan vetovoimaiset kaupan

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA

MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA MYYDÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ LIEKOLANKATU 13 SASTAMALA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Liekolankatu

Lisätiedot

Itämerenkatu 23 RUOHOLAHTI / HELSINKI. sponda.fi

Itämerenkatu 23 RUOHOLAHTI / HELSINKI. sponda.fi Itämerenkatu 23 RUOHOLAHTI / HELSINKI Joustavat toimitilat yrityksesi tarpeisiin Ruoholahden Ankkurissa yritysten käytössä ovat monipuoliset palvelut, ja tilat muunnellaan aina asiakkaan toiveiden mukaisiksi.

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

Kauppakeskus Family Center. Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, Lappeenranta

Kauppakeskus Family Center. Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, Lappeenranta Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, 53100 Lappeenranta Kauppakeskus Family Center Laadukkaat tarjoajat, reilut parkkialueet ja hyvä ruoka - Family Center Lappeenranta.

Lisätiedot

Rakuunamäen toimistotalo Lappeenranta

Rakuunamäen toimistotalo Lappeenranta Rakuunamäen talo Lappeenranta 1 2 Toimiva ja viihtyisä sijainti yrityksellesi Lappeenrannan Rakuunamäen talo rakennetaan idylliselle kasarmialueelle, lähelle keskustaa. Ympärillä on historiallista ilmettä,

Lisätiedot

yhteenveto VILHONVUORENKATU 11, 00500 HELSINKI

yhteenveto VILHONVUORENKATU 11, 00500 HELSINKI Vilhonvuorenkatu 11 yhteenveto VILHONVUORENKATU 11, 00500 HELSINKI Vilhonvuorenkatu 11 sijaitsee näkyvällä paikalla Sörnäisten rantatien ja Vilhonvuorenkadun kulmassa, n. 3 km pohjoiseen Helsingin keskustasta.

Lisätiedot

HATANPÄÄN KARTANO TARJOUSPYYNTÖASIAKIRJAT

HATANPÄÄN KARTANO TARJOUSPYYNTÖASIAKIRJAT HATANPÄÄN KARTANO TARJOUSPYYNTÖASIAKIRJAT Tampereen kaupunki Tampereen Tilakeskus Liikelaitos 15.10.2015 Hatanpään kartano Hatanpään kartanoajan katsotaan alkaneen 1689. Hans Henrik Boijen aikana 1700-luvun

Lisätiedot

Iso Roobertinkatu 21, Helsinki

Iso Roobertinkatu 21, Helsinki Toimistot Iso Roobertinkatu 21, Helsinki Iso Roobertinkatu 21, 00120 Helsinki Sijaintikartta Tämä toimisto- ja liikekiinteistö sijaitsee kävelykadun varrella keskellä Helsinkiä. Kiinteistö on helposti

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

Yhteydet. Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä

Yhteydet. Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä MÄKITORPANTIE 3 Yhteydet Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä Mäkitorpantie 3 sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Kehä 1:n ja Tuusulanväylän läheisyys mahdollistavat kätevän ja jouhevan

Lisätiedot

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO KIRKKOKATU 14 NURMES MYYNTIKOHDE Kiinteistö 541-111-142-2 sekä sillä sijaitsevat kolme virastotalorakennusta osoitteessa Kirkkokatu 14, 75500 Nurmes. SIJAINTI Kiinteistö sijaitsee

Lisätiedot

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja 4Tietokuja 4 4 Tietokuja Tietokuja 4 on laadukas, 6-kerroksinen toimistotalo Munkkiniemessä, Helsingissä. Toimistot sijoittuvat kahteen erilliseen siipeen, joiden välissä on upea lasinen atriumpiha. Pihalle

Lisätiedot