Kauhavan kaupunki 1(9) Ehdotukset vuoden 2016 budjetin henkilöstösuunnitelmaan 1) UUDET VAKINAISET VIRAT TAI TOIMET Yksikkö: Tekninen toimi/yhdyskuntatekniikka / puistot ja yleiset alueet Esitys: Kokopäiväisen puutarhurin toimi 1.4.2016 alkaen Tällä hetkellä kaupungilla on yksi ympäri vuoden työskentelevä puutarhuri. Kaupungin puutarhuri joutuu suurissa määrin itse osallistumaan töihin kentällä, jolloin hänellä ei jää aikaa töiden suunnitteluun ja johtamiseen. Kaupungissa on neljä taajamaa ja näiden hoitaminen käy yhdelle puutarhurille suhteettoman raskaaksi. Puutarhurilta edellytettäisiin puutarhapuolen koulutusta. Taloudelliset vaikutukset: Puutarhuri 32.736 (26.400 x 24 %). Yksikkö: Tekninen toimi/ Tekninen hallinto Esitys: Rakennuttamispäällikön virka Kauhavan kaupungin lähivuosien investoinnit rakennuksiin ja infraan ovat noin 10 milj.. Rakennuttamisen hoitaminen ostopalveluna maksaa noin 1-1,5 % hankkeen arvosta, eli vuositasolla noin 100.000 150.000. Rakennuttamista ei ole sisällytetty minkään viran toimenkuvaan, vaan sitä on tällä hetkellä hoitanut kiinteistöpäällikkö oman työn ohessa. Investointien suuren määrän vuoksi tehtävän sivutoiminen hoitaminen ei enää onnistu jos halutaan saada aikaan paras mahdollinen lopputulos. Rakennuttamispäällikön palkka vyörytettäisiin investointihankkeisiin. Taloudelliset vaikutukset: Rakennuttamispäällikkö 66.960 (54.000 x 24 %)
Kauhavan kaupunki 2(9) Yksikkö: Sivistystoimi /varhaiskasvatus / esiopetuksen aamu- ja iltapäivähoito ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Esitys: Päivähoidon ohjaajan virka, alue esiopetuksen aamu- ja iltapäivähoito ja koululaisten apip-toiminta 1.8.2016 alkaen Tällä hetkellä esiopetuksen aamu- ja iltapäivähoidon ja koululaisten apip-toiminnan esimiestyö ja hallinto (asiakasmaksut, työajanseuranta) hoidetaan sivistyksen hallinnossa. Toiminnan kehittäminen ja sujuminen edellyttää keskittymistä esimiestyöhön, mikä nykyisessä järjestelyssä ei ole mahdollista. Toiminnan sujuvuuden ja ennakoitavuuden kannalta on tärkeää panostaa esimiestyöhön ja johtamiseen. Tällöin myös esiopetuksen aamu- ja iltapäivähoidon ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan henkilöstöä voidaan käyttää joustavasti hyödyksi myös varhaiskasvatuspalvelujen järjestämisessä. Näiden työntekijöiden käyttäminen varhaiskasvatuksessa esim. loma-aikoina tuo vastaavasti henkilöstösäästöä, kun sijaista ei tarvitsisi palkata. Henkilöstöresurssin käyttö järkevöityisi. Taloudelliset vaikutukset: Päivähoidon ohjaaja 40.176 (32.400 x 24 %) Henkilöstöresurssin käytön kautta syntyy säästöjä. Varhaiskasvatuksen esimiestyöstä on vähenemässä uudelleen järjestelyjen kautta vuoden 2016 aikana yksi toimi, jonka tilalle tulee vastaavasti tämä virka. Yksikkö: Sivistystoimi / perusopetus / Nahkalan koulu Esitys: Rehtorin virka Tällä hetkellä Nahkalan koulussa on 255 oppilasta ja Pihlajapuiston koulussa 16. OVTES:n mukaisia perusopetusryhmiä on 21. Rehtorin virka voidaan OVTES:n mukaan perustaa kouluun, jossa on vähintään 13 perusopetusryhmää. Nahkalan koulun ja Pihlajapuiston hallinnot on yhdistetty 1.8.2015 alkaen siten, että kouluissa on yksi yhteinen esimies, koulunjohtaja. Hänellä on kuitenkin oma luokka opetettavana, opetustunteja 19. Koulunjohtajalla on OVTES:n mukaista opetusvelvollisuuden huojennusta 12 vkt. Hänellä on siksi ylitunteja. Tämä johtamisratkaisu ei tue koulunjohtajan esimiestehtävää. Kahden koulun toimintakulttuurin yhtenäistäminen ja 21 perusopetusryhmän koulun johtaminen ja kehittäminen eivät voi onnistua luokanopettajan vakanssilla, johon on yhdistetty koulunjohtajan tehtävä. Taloudelliset vaikutukset: OVTES:n mukainen opetusvelvollisuus 13-23 perusopetusryhmän koulussa on 12 viikkotuntia. Tällä hetkellä OVTES:n mukainen koulunjohtajan tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen on myös12 viikkotuntia, kun perusopetusryhmiä on 13 tai yli. Tämän huojennuksen jälkeen koulunjohtajalle korvataan ylitunteina ne tunnit, jotka hän pitää sen huojennusten jälkeisen tuntimäärän jälkeen. Koulunjohtajien ylituntipalkkio on suurempi kuin luokanopettajien. Rehtorin virka ei tuo lisäkustannuksia nykytilanteeseen verrattuna, mutta mahdollistaa koulun johtamisen ja kehittämisen selkeästi nykytilannetta paremmin. Saadun selvityksen perusteella Rehtorin viran perustaminen on tarkoituksenmukainen rat-
Kauhavan kaupunki 3(9) kaisu koulun johtamisen kannalta. Rehtori rekrytoitaisiin julkisella haulla. Yksikkö: Sivistystoimi / varhaiskasvatus / varhaiserityiskasvatus Esitys: Kiertävä erityislastenlastentarhanopettaja KELTO Varhaiserityskasvatuksen henkilöstössä toimii yksi erityisestä tuesta vastaava toimenhaltija, varhaiserityiskasvatuksen suunnittelija. Hän vastaa sekä Kauhavan kaupungin, että myös Evijärven ja Lappajärven alueista. Suosituksen mukaan erityislastentarhanopettajan vastuualueella on 250 lasta. Tällä hetkellä vastuualueeseen kuuluu yli 700 lasta. Lapsimäärä edellyttäisi kolmen erityislastentarhanopettajan työpanosta. Erityislastentarhanopettajan työ peruspalveluissa on myös ennaltaehkäisevää työtä, jolloin lapsen on mahdollista saada varhaista tukea kasvuunsa ja kehitykseensä jo siinä vaiheessa kun tuen tarvetta havaitaan. Taloudelliset vaikutukset: Erityislastentarhanopettaja 39.680 (32.000 x 24 %) Yksikkö: Sivistystoimi / varhaiskasvatus / Ylihärmän päiväkoti Esitys: 6 lastenhoitajaa ja 4 lastentarhanopettajaa Elokuussa 2016 aloittaa toimintansa uusi Ylihärmän päiväkoti. Uuteen päiväkotiin tulee kolme uutta kotiosastoa, jota varten tulee palkattavaksi uutta henkilöstöä. Tarve on 6 lastenhoitajaa ja 4 lastentarhanopettajaa. Taloudelliset vaikutukset: (6 x 27.000 + 4 x 30.200) = 282.800 Vähennyksenä voidaan huomioida päiväkoti Möttiääsen ja ryhmis Kurkoosen lakkauttamisen myötä tuleva säästö henkilöstökuluissa, sekä kahden perhepäivähoitajan eläköityminen vuonna 2016 (30.200 + 7 x 27.000 + 2 x 25.000) 269.200. Todellinen vaikutus henkilöstökulujen osalta 16.865 (13.600 x 24 %) Ainakin kaksi lakkautettavan yksikön lastenhoitajaa voidaan todennäköisesti siirtää uuteen yksikköön työnjohto-oikeuden perusteella. Ulkoisella haulla tarvinnee siten rekrytoida enintään 4 lastenhoitajaa ja 4 lastentarhanopettajaa.
Kauhavan kaupunki 4(9) Yksikkö: Sivistystoimi / perusopetus / Alahärmän kirkonkylän koulu Esitys: Rehtorin virka Tällä hetkellä Alahärmän kirkonkylän koulussa on esioppilaat mukaan lukien 216 oppilasta. OVTES:n mukaisia perusopetusryhmiä on 17. Rehtorin virka voidaan OVTES:n mukaan perustaa kouluun, jossa on vähintään 13 perusopetusryhmää. Koulunjohtajalla on suorina alaisinaan 16 päätoimista opettajaa ja 16 ohjaajaa. Hänellä on kuitenkin oma luokka opetettavana, opetustunteja on 20. Koulunjohtajalla on OVTES:n mukaista opetusvelvollisuuden huojennusta 12 vkt. Hänellä on siksi yhdeksän ylituntia. Tämä johtamisratkaisu ei tue koulunjohtajan esimiestehtävää. 17 perusopetusryhmän ja 32 työntekijän koulun johtaminen ja kehittäminen eivät voi onnistua luokanopettajan vakanssilla, johon on yhdistetty koulunjohtajan tehtävä. Tässä vaiheessa esitys on rehtorin virka / apulaisrehtorin virka johtuen siitä, että kasvatus- ja opetuslautakunnan tuodaan esitys Alahärmän koulukeskuksen johtamisen kokonaisjärjestelystä. Taloudelliset vaikutukset: OVTES:n mukainen opetusvelvollisuus 13 23 perusopetusryhmän koulussa on 12 viikkotuntia. Tällä hetkellä OVTES:n mukainen koulunjohtajan tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen on myös 12 viikkotuntia, kun perusopetusryhmiä on 13 tai yli. Tämän huojennuksen jälkeen koulunjohtajalle korvataan ylitunteina ne tunnit, jotka hän pitää sen huojennusten jälkeisen tuntimäärän jälkeen. Koulunjohtajien ylituntipalkkio on suurempi kuin luokanopettajien. Rehtorin virka ei tuo lisäkustannuksia nykytilanteeseen verrattuna, mutta mahdollistaa koulun johtamisen ja kehittämisen selkeästi nykytilannetta paremmin. Saadun selvityksen perusteella Rehtorin viran perustaminen on tarkoituksenmukainen ratkaisu koulun johtamisen kannalta. Rehtori rekrytoitaisiin julkisella haulla. 2) MÄÄRÄAIKAISTEN VIRKOJEN / TYÖSUHTEIDEN VAKINAISTAMISET Yksikkö: Sivistystoimi / varhaiskasvatus / Perhepäivähoito Esitys: kahden määräaikaisessa perhepäivähoitajan toimessa olevan vakinaistaminen 1.1.2016 alkaen Kauhavalla on tällä hetkellä vakituisessa perhepäivähoitajan toimessa 40 perhepäivähoitajaa, joista kahdeksan on varhaiskasvatuksen/sivistystoimen muissa tehtävissä. Määräaikaisessa työsuhteessa on kuusi perhepäivähoitajaa. Perhepäivähoitaja työtä tekee tällä hetkellä 38 työntekijää. Kortesjärven alueella ja Kauhavalla Pernaan alueella työskentelee molemmissa yksi vakinaistettava henkilö. Molemmilta alueilta on jäänyt ja jäämässä perhepäivähoitajia eläkkeelle ja päivähoitopaikkojen tarve alueilla jatkuu edelleen. Molemmilla on perhepäivähoitajan kelpoisuus. Taloudelliset vaikutukset: n. 45.000, työntekijöille varattu palkkaus perhepäivähoitoon vuodelle 2016, koska tarve jatkuu edelleen. Kun määräaikaisuudelle ei ole riittäviä perusteita, tulee työsuhdetta käsitellä toistaiseksi voimassaolevana työsopimuslain mukaisesti.
Kauhavan kaupunki 5(9) Yksikkö: Vapaa-aikatoimi Esitys: Taideohjaaja/kirjastovirkailija Taideohjaajan toimen määräaikainen työsuhde päättyy 31.12.2015. Toiminnan jatkumisen kannalta on tärkeää, että tämä toimi vakinaistetaan. Taideohjaajan työaika on 1 htv jaettuna taidegalleriatoiminnan, kirjastotoimen ja museotoimen kesken, koska vuodesta 2016 kyseiset toiminnot sijaitsevat saman katon alla. Työ sisältää galleriatoiminnan suunnittelua ja toteutusta, taidelainaamotoimintaa ja taide- ja museotyöpajoja sekä muita museotöitä. Tehtävään sisällytetään myös kirjastovirkailijan tehtäviä. Vakinaisella taideohjaajalla turvataan vapaa-aikatoimen palvelut ja uuden galleriatilan nykyaikainen toiminta. Samalla taidegallerian ja puukko- ja tekstiilimuseon aukioloaikoja pystytään pidentämään, kun yhtenäistetään kirjaston ja aukioloaikoihin. Taloudelliset vaikutukset: n. 34.000 euroa. Kirjastovirkailijan määräaikaista työsuhdetta on jatkettu 31.7.2016 saakka. Kirjastoihin tulee itsepalvelulaitteistoa käyttöön alkuvuoden 2016 aikana. Yksikkö: Puhtauspalvelut Esitys: Vuoden 2015 loppuun määräaikaisina valitut 1,78 laitoshuoltajan tointa vakinaistetaan 1.1.2016 alkaen. 1 htv tarvitaan Ylihärmän terveysaseman laitoshuoltajan toimeen ja 0,78 htv Ylihärmän palvelupisteen laitoshuoltajan tehtäviin+ paloaseman sosiaalitilojen siivoukseen. Toimet ovat olleet määräaikaisia elokuu 2014 lähtien. Henkilöt näihin toimiin on valittu eläkkeelle lähteneiden tilalle. Taloudelliset vaikutukset: n. 42.000 Henkilöstöjohtajan kannanotto Ko. toimia hoitavien henkilöiden työsuhteet siis vakinaistettaisiin. Kun määräaikaisuudelle ei ole riittäviä perusteita, tulee työsuhdetta käsitellä toistaiseksi voimassaolevana työsopimuslain mukaisesti.
Kauhavan kaupunki 6(9) Yksikkö: Musiikkiopisto Esitys: Määräaikaisena ollut bändin tuntiopettajan virka esitetään vakinaistettavaksi 1.8.2016 alkaen. Tuntimäärä on ollut alle 16 opetustuntia viikossa, joten tuntiopettajuus olisi sivutoimista näillä opiskelija- / opetustuntimäärillä. Taloudelliset vaikutukset: Määräaikaisena tuntiopettajana olleen opettajan palkkakulut ovat sisältyneet jo aikaisempinakin vuosina musiikkiopiston palkkamenoihin. Kyseessä ei siis ole uusi palkkameno. Määräaikaisena tuntiopettajana on ollut henkilö, jolla on AMK- tason pätevyys, joten taloudellisia vaikutuksia tulee ainoastaan siitä, mikäli tulevalla virkaan valitulla tuntiopettajalla on YAMK tai ylempi korkeakoulututkinto. Tällöinkin vaikutukset ovat + 2 % nykyisiin palkkamenoihin verrattaessa. Virka siis täytettäisiin vakituisesti julkisen haun kautta. Yksikkö: Musiikkiopisto Esitys: Lappajärven pianonsoiton opetusta on hoidettu määräaikaisesti ja tuntitilannekehitys vaikuttaa siltä, että pianonsoiton opetusta sekä opetuspisteen säestystä ja yhteismusisoinnin ohjausta tulee jatkossakin olemaan melko runsaasti. Tällä hetkellä lukuvuonna 2015 16 opetusta on 14,67 tuntia viikossa ja säestystä 1,33 eli yhteensä 16 viikkotuntia. Opettajatilannetta ko. tuntien osalta on selvitelty ja selvitellään edelleen. Tällä hetkellä vaihtoehtoina ovat seuraavat mallit: A) Lappajärven opetuspisteen pianonsoitonopetus sekä säestyksestä vastaaminen muodostaa yhden vakinaistettavan tuntiopettajan viran 1.8.2016 alkaen. Tuntiopettajan tuntimäärät voivat oppilas- ja opetustuntitilanteen vaihtuvuuden vuoksi muuttua lukuvuosittain niin, että tuntiopettajuus on joko sivutoimista tai päätoimista. B) Lappajärven opetuspisteen pianonsoitonopetuksen tunnit järjestetään siten, että nykyisten kolmen pianonsoiton viranhaltijan tunteihin lisätään jaetusti nämä opetustunnit, jolloin ylitunteja tulisi tällä tuntimäärällä 5,33 tuntia / viranhaltija, mikäli viranhaltijat suostuvat näihin ylitunteihin. Tässä vaiheessa henkilöstösuunnitelmaan tehdään siis esitys / optio yhden vakinaisen pianonsoiton tuntiopettajan virkaan 1.8.2016 alkaen. Täten on varauduttu vaihtoehto A:han riippumatta siitä, mihin tulokseen selvitystyössä päädytään. Taloudelliset vaikutukset: Nämä opetustunnit palkkamenoineen ovat jo sisältyneet musiikkiopiston henkilöstökuluihin. Työ teetettäisiin esityksen mukaisesti uudella henkilöllä. Muussa tapauksessa nykyiset viranhaltijat joutuisivat tekemään saman työpanoksen ylitunteina.
Kauhavan kaupunki 7(9) Yksikkö: Ruokapalvelut Esitys: Toiminnan kannalta on tärkeää että kaikki määräaikaiset, jotka ovat 2015 vuoden loppuun, vakinaistetaan 2016 vuoden alusta alkaen. 6 määräaikaisista on otettu aikoinaan eläkkeelle jääneiden tilalle (Härmän keskuskeittiö kokki 1,rptt 1,Nahkalan koulun keittiö rptt1, Kortesjärven keskuskeittiö kokki 1, Metsäkulman päiväkoti /voltin koulun keittiö rptt1, Kauhavan keskuskeittiö rptt 1) ja yhden määräaikaisen työaikaan on lisätty 50 % työmäärän lisäännyttyä, kun Kirkkorannan päiväkodin lapsilukumäärä kasvoi sen valmistuttua (Pellavatiellä ollut aikoinaan 50 % rptt tämän työntekijä lisäys 50 % = 1 työntekijä). Lisäksi Ylihärmän päiväkodin valmistuttua n. elokuusta alkaen 2016 50 % työntekijän tilalle tarvitaan kokopäiväinen työntekijä. Taloudelliset vaikutukset: n. 144.237 Katson, että asiassa olisi syytä menetellä esityksen mukaisesti. Kun määräaikaisuudelle ei ole työsopimuslain mukaisia perusteita, tulee työsuhdetta käsitellä toistaiseksi voimassaolevana. Yksikkö: Vapaa-aikatoimi Esitys: Nuoriso-ohjaaja Nuoriso-ohjaajan määräaikainen työsuhde päättyy helmikuussa. Toiminnan jatkumisen kannalta on tärkeää, että toimi vakinaistetaan. Nuoriso-ohjaajan pääasiallisena tehtävänä on mm. nuorisotilatoiminta, nuorisovaltuustotoiminta, kouluyhteistyö ja leirit sekä retket ja muu yhteistyötoiminta 3- sektorin toimijoiden kanssa. Lisäksi nuoriso-ohjaaja työskentelee tiimin jäsenenä vapaa-aikatoimen yhteisissä tapahtumissa ja muissa toiminnoissa. Nuoriso-ohjaajalta vaaditaan kasvatuksellista työotetta, hyviä ja monipuolisia ohjaustaitoja, innostuneisuutta, oma-aloitteisuutta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Vakinaisen täyttämisen pääpaino korostuu siihen, että nuoriso-ohjaaja on yhtenä tuttuna aikuisena lasten ja nuorten elämässä. Hyvä luottamus nuorten kanssa ja laadukas toiminta luodaan vain useamman vuoden yhteistyöllä. Työaika painottuu iltoihin ja viikonloppuihin. Nuoriso-ohjaajan toimen pätevyysvaatimuksena on vähintään nuoriso- ja vapaa- ajanohjaajan perustutkinto sekä vankka työkokemus ja kiinnostus nuoriso-ohjaajan tehtävistä. Kauhavan kaupungissa on pelkästään peruskoulu- ja lukioikäisiä lapsia ja nuoria yhteensä noin 2300 henkeä. Taloudelliset vaikutukset: n. 34.000 euroa. Kyse siis siitä, että jatkossa ko. toimi täytettäisiin vakituisesti ulkoisen haun kautta. Ei huomauttamista.
Kauhavan kaupunki 8(9) 3) MUUT MUUTOKSET (nimikkeiden muutokset ja nykyisellä henkilöstöllä tehtävät muutokset) Sivistystoimen hallinnon johtamisen kehittäminen Kahden perusopetuksen rehtorin vapauttaminen opetusvelvollisuudesta 1.8.2016 31.7.2017 Hallintopäällikön viran muuttaminen opetuspäällikön viraksi eläköitymisen yhteydessä 2017 Tutkitaan mahdollisuudet perustaa rehtorin virkoja koulunjohtajien tehtävien sijaan koko perusopetuksessa Erityisopetuksen rakenteen muuttuminen Luokkamuotoisen erityisopetuksen määrän väheneminen ja laaja-alaisen erityisopetuksen määrän lisääntyminen voi aiheuttaa tarvetta muuttaa vakanssien toimenkuvia. Kiertävän englanninopetuksen tarve vähenee hieman luonnollisen poistuman myötä. Avustajatarpeen kriittinen arviointi Kaikkia määräaikaisia työsuhteita ei voida jatkaa taloussuunnitelmakaudella. Määräaikaisen henkilöstön määrän kriittinen tarkastelu Pysyvien tehtävien määrä arvioidaan talousarviovuoden 2016 aikana. Yksikkö: Kehityskeskus/Lomatoimi Esitys: 2 maatalouslomittajaa vakinaistetaan Toiminnan kannalta on tärkeää että määräaikaiset maatalouslomittajat Ates Ferit ja Pääjärvi Veli-Pekka vakinaistetaan vuoden 2016 alusta. Määräaikaisuuden jatkumiselle ei löydy perusteita vaan tarve on muodostunut pysyväksi. Taloudelliset vaikutukset n. 65.080 (51.226 + sivukulut 27,05 %, lomitt.tapaturma 3,2 %) Katson, että asiassa on syytä toimia esityksen mukaisesti. Kaupungille asiasta ei seuraa taloudellisia vaikutuksia, koska Mela rahoittaa lomitustoimen. Yksikkö: Sivistystoimi / varhaiskasvatus / Metsäkulman päiväkoti Esitys: Lastenhoitaja Kirsi Niemen toimen muuttaminen lastentarhanopettajaksi 1.1.2016 alkaen. Uuden varhaiskasvatuslain myötä tulivat uudet tavoitepykälät varhaiskasvatukselle, joiden mukaan varhaiskasvatuksessa tulee huolehtia kasvatuksen ja opetuksen laadusta kiinnittämällä huomiota pedagogiikkaan ja suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen kasvatustyöhön. Lisäksi lakiin on kirjattu, että varhaiskasvatussuunnitelman laadinnasta vastaa lastentarhanopettaja. Lastentarhanopettajan tehtäväkuvassa painottuu pedagoginen osaaminen, kun taas lastenhoitajan työssä painottuu hoidollinen osaaminen. Varhaiskasvatuksen henkilöstön rekrytoinnissa tulee kiinnittää enemmän huomiota siihen,
Kauhavan kaupunki 9(9) että päiväkodeissa on riittävä määrä pedagogista osaamista. Metsäkulman päiväkodissa työskentelee lapsiryhmissä 4 lastentarhanopettajaa, joista yksi on päiväkodin johtaja. Päiväkodissa on kolme kotiosastoa, joten kahdessa ryhmässä on 1 lastentarhanopettaja ja yhdessä ryhmässä on kaksi lastentarhanopettajaa. Alle kolmivuotiaiden ryhmissä korostuu hoidollisuus, kun taas yli kolmivuotiaiden kohdalla opetus ja kasvatus. Metsäkulman päiväkodissa yhdessä yli kolmivuotiaiden ryhmässä tulisi opetuksen ja kasvatuksen osuutta vahvistaa. Kirsi Niemellä on vakituinen lastenhoitajan toimi ja hänellä on lastentarhanopettajan kelpoisuus myös lastenhoitajan kelpoisuuden lisäksi. Taloudelliset vaikutukset: Lastentarhanopettajan palkkaus on vuositasolla noin 4 200 korkeampi kuin lastenhoitajalla. (4 200 x 24 %) taloudellinen vaikutus 5 200