LUKUVUOSISUUNNITELMA Liite 2 Kirkonkylän koulu

Samankaltaiset tiedostot
1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Opettajat. Tuntikehys

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Malvaan koulu. Lukuvuoden työsuunnitelma

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

Kalkkisten koulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren koulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

Koulussamme kokoontuu kaksi oppilaskerhoa. Lisäksi koulussamme toimii Kimmo Ketolan liikuntakerho keskiviikkoisin.

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

koulun nimi Valmistava opetus

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA

Luokka A

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

Koulun nimi lukuvuosi Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

KIRKONKYLÄN KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Opetus ja opetusjärjestelyt

Simonkylän koulun lukuvuosisuunnitelma

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Länsi-Asikkalan koulu koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila

Länsi-Asikkalan koulu. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila

KIRKONKYLÄN KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen.

MUHOKSEN KUNTA. Hyrkin koulu

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

PYHTÄÄN KUNTA Sivistyslautakunta

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE Sepänmäen koulu

Kalkkisten koulu

KANGASNIEMEN KUNTA SIVISTYSTOIMI PERUSOPETUS LUKUVUOSISUUNNITELMA KOULUN NIMI: Sisällysluettelo

Kevätlukukausi

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET

Pihlajaniemen koulu. 1. Koulun tiedot. Pihlajaniemen koulun Lukuvuosisuunnitelma Koulu: Pihlajaniemen koulu

Koulutoimi. Virat ja toimet. Tuntiresurssi. Koulu: Iisveden koulu. Lukuvuosi:

MUHOKSEN KUNTA HYRKIN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren alakoulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI

kaikki luokat Kaikki luokat 2.luokat 1.-5.lk 3.-6.lk 5. luokat 4.-6.luokat Kaikki luokat

lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TERVETULOA ATALAN KOULUUN! Vanhempainilta

LEPPÄLÄN KOULU KOULUKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (11) Sivistyslautakunta. Esityslista 6/2018. Kokousaika ke kello 17:30

VYK ANIANPELLON KOULU koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Koulumestarintie 1 Postinumero ja postitoimipaikka VÄÄKSY

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

MUHOKSEN KUNTA. Kylmälänkylän koulu

LUKUVUOSISUUNNITELMA Yhteiskoulu Lukuvuosi Anne Rossi (Aulikki Nevanpää )

Lukuvuositiedote

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat

Luokka

Sotkamon lukion lukuvuosisuunnitelma lukuvuonna

opetustunnit yleisopetus vkt erityisopetus vkt kh myöntänyt käytössä

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola Kuopio

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/ Lukuvuosi _ R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

PÖYTÄKIRJA 2/

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

MUHOKSEN KUNTA HYRKIN KOULU

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

MUHOKSEN KUNTA HYRKIN KOULU

Koulun nimi lukuvuosi Lapijoen koulu

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

KANGASNIEMEN KUNTA SIVISTYSTOIMI PERUSOPETUS LUKUVUOSISUUNNITELMA ALAKOULUT. KOULUN NIMI: Äkryn koulu Sisällysluettelo

Joululoma Pääsiäisloma Vappu Muut lomapäivät. alkaa

Elina Pehkonen, l.-2. lk luokanvalvoja, lk musiikki. Joustava alkuopetus, opetusta 26 vkh

opetustunnit yleisopetus vkt erityisopetus vkt kh myöntänyt käytössä

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna

KIVIJÄRVEN KUNNAN PERUSKOULUN VUOSISUUNNITELMA LUKUVUODEKSI TAINIONMÄEN KOULU. Vuosisuunnitelman käsittely

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

KANGASNIEMEN LUKIO TOIMINTASUUNNITELMA LV Opetussuunnitelmaa on käsitelty lukion opettajien kokouksessa

Paraisten lukion lukuvuosisuunnitelma

Koulutoimi. Virat ja toimet. Tuntiresurssi. Oppilasmäärä. Luokka Oppilasmäärä yhteensä Oppilaita tytöt pojat

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Runsas vuosi sitten tuli kuluneeksi 130 v. siitä, kun ensimmäiset oppilaat aloittivat koulunkäyntinsä. tässä koulurakennuksessa.

Transkriptio:

LUKUVUOSISUUNNITELMA 2012 2013 Liite 2 Kirkonkylän koulu Kasvatus- ja opetustoiminta Toiminta-ajatus/tavoiteasettelu Koulumme antaa perusopetusta luokille 1-6 Loviisan kaupungin opetussuunnitelman mukaisesti. Kasvatamme lapsia ohjaten, näyttäen esimerkkiä ja vaatien hyvää käytöstä. Johdonmukainen lempeä lujuus luo yhteisöön turvallisuutta. Tavoitteemme on kasvattaa lapsista itseään ja muita arvostavia eheitä ihmisiä, joilla on hyvät valmiudet siirtyä yläluokille. Ki-va koulu -projekti jatkuu. Lukuvuoden painopistealueet Noudatamme Kelpo-työryhmän suunnitelmaa, päihteetön koulu. Lukuvuoden rytmi Koulu alkaa ti 14.8.2012 Koulupäivä la 15.9. Syysloma pe 19.10 ma 22.10 Vapaa pe 7.12. Syyslukukausi päättyy pe 21.12. Kevätlukukausi alkaa ma 7.1.2013 Hiihtoloma, vko 8 18.-.22.2 Lukuvuosi päättyy la 31.5. Oppilaat/Elever Oppilasmäärät: 1-luokka: 2 tyttöä ja 2 poikaa, yhteensä 4 oppilasta 2-luokka: 2 tyttöä ja 5 poikaa, yhteensä 7 oppilasta 3-luokka: 2 tyttöä ja 4 poikaa, yhteensä 6 oppilasta 4-luokka: 4 tyttöä ja 5 poikaa, yhteensä 9 oppilasta 5-luokka: 6 tyttöä ja 1 poika, yhteensä 7 oppilasta 6-luokka: 5 tyttöä ja 4 poikaa, yhteensä 9 oppilasta Kolme perusopetusryhmää, asteet 1-2, 3-4, 5-6 42, 30 perheestä Kuljetukseen oikeutettuja oppilaita on kuusi: 2.lk 2, 4.lk 1, 5.lk 2, 6.lk 1. Liitteenä allekirjoitettu luettelo kuljetusoppilaista, esitetään kokouksessa.

Tuntikehys/Timramen Koulun tuntiresurssi ja sen jakautuminen esi-, perus- ja tukiopetuksen kesken: 73 tunnista 1 on varattu tukiopetukseen. Esikoulu toimii päiväkodissa. Jakotunnit ryhmittäin 1 ja 2 lk ei jakotunteja 3 ja 4 lk yksi MA ja yksi EN 5 ja 6 lk yksi MA ja yksi EN Opetushenkilöstö/Undervisningspersonalen Opetushenkilökunta/opetettavat luokat Luokanopettajat, opetustunnit: Koulunjohtaja Sirpa Marjanen pääosin 1-2 lk lisäksi koko koulun MU, 3-6 TS sekä 3 ja 6 EN Anne Jurvanen pääosin 3-4 lk lisäksi koko koulun KU, 5-6 ÄI sekä 4 ja 5 EN Päätoimiset tuntiopettajat: Fanny Stam pääosin 5-6 lk lisäksi koko koulun LI ja TN, 1-2 ja 3-4 UE sekä yksi tunti 3-4 YL Koulunkäyntiavustajat/avustettavat luokat tai ryhmät sekä pääasiallinen tehtävä: Avustajan tarve on suurin luokilla 4 ja 6 sekä syyslukukauden 1-2 -luokalla. Riitta Malm on luokkatilassa toisena aikuisena tai ottaa pienen ryhmän eri tilaan. Koulussa työskentelevä muu sivistystoimen alainen henkilökunta Erityisopettaja pitää neljä tuntia viikossa. Koulukuljetusten lähtöajat ma 14.00, kerhon aikana 15.00 ti 14.45 ke syyslukukauden 13.00, 14.45 to 14.00 pe 14.00

Muu toiminta Tapahtumat, tilaisuudet ym vastaavat, jotka poikkeavat koulun normaalista arkipäivästä (teemapäivät, retket, yhteistyöt, kummitoiminta, leirikoulut, urheilupäivät) 5-6 toimii kummeina 1-2-luokalle. Heillä on yhteisiä tunteja silloin tällöin ja kummit auttavat pieniä retkillä ja aina tilaisuuden tullen. Esikoululaiset käyvät 1-2 luokan kanssa LI-, MU- ja TN-tunneilla muutaman kerran. 17.8. 4-6 Tallinvintin näyttelyssä 20.8. 0-6 koulurauhan julistus Ungernilla ja käynti museossa 29.8. 3-6 koulujenväliset yleisurheilukisat Loviisan kentällä, päivä avoin 6.9. 1-6 seurakunnan nimikkolähettien vierailu koululla la 15.9. klo 9.00 12.00 Kodin ja koulun päivä avoimet ovet 3-4 Valkmusassa syyskuussa 1.10. 1-6 valokuvaus 1.-5.10. osallistumme Vipinää välkälle -kampanjaan 2.11. 1-6 seppeleenlasku sankarihaudalla 30.11. 1-6 pikkujoulunviettoa iltapäivällä marraskuussa 0-6 uintimatka Karhulaan / Kouvolaan 51. vk:lla 0-6 joulukirkko 20.12. joulujuhla illalla, koulupäivä päättyy 12.00 keväällä 0-6 yhdistetty teatteri- ja uimahallimatka Kotkaan tai Kouvolaan 3-6 koulujenväliset hiihtokilpailut 5-6 yökoulu 1-6 poliisin vierailu 1-6 osallistuu Liikuntaseikkailuun 2 uimaopetus viitenä keskiviikkona Esplanadissa liikuntatoimen järjestämänä 3-6 sähly-, jalkapallo- tai pesäpallo-ottelu Tesjoen koulua vastaan 1-6 kevätretki toukokuussa Verlaan ja Repovedelle Koulunpidon yleiset järjestelyt Järjestyssäännöt, valvonnat, pelastussuunnitelma, kriisisuunnitelma Koulun järjestyssäännöt hyväksytty JTK 1/2010 5.

VÄLITUNTIVALVONNAT 2012-2013 KLO MA TI KE TO PE 009.45 SIRPA SIRPA SIRPA FANNY ANNE 010.45 ANNE ANNE ANNE ANNE FANNY 011.00 RIITTA SIRPA RIITTA SIRPA RIITTA 012.00 FANNY FANNY FANNY FANNY SIRPA 013.00 RIITTA RIITTA RIITTA RIITTA ANNE Pelastus- ja kriisisuunnitelma ovat opettajahuoneen ilmoitustaululla, opetushenkilökunta on käynyt ne läpi 13.8.2012. Palotarkastaja on hyväksynyt pelastussuunnitelman 19.10.2011. Kriisisuunnitelma on vuodelta 2004, jolloin sen laatimiseen osallistui myös terveydenhuolto, sosiaalitoimi, poliisi ja seurakunta. Koulutyön ohjanta ja kehittäminen Kaupungin yhteiset ohjaus- ja kehittämistavoitteet/osallistuminen/vastuu Toiminta järjestetään perusopetuslain mukaisesti. Opetuksen keskeisenä asiakirjana toimii opetussuunnitelma, jota kehitetään ja päivitetään jatkuvasti. Koulutuspäällikkö johtaa, tukee ja seuraa kaikkia yksikköjä ja ylläpitää yhteistyötä muiden tahojen kanssa. Vuoden avaintavoitteet ovat yleisen, tehostetun ja erityisen tuen toimintatapojen vakiinnuttaminen, kouluverkon selvittäminen ja koulukuljetusten tehostaminen sekä opettajien pitkäjänteisen koulutussuunnitelman laatiminen. Koulun omat kehittämiskohteet/osallistuminen/vastuu Opettajat valitsevat VESO-koulutusta (virkaehtosopimuksen mukainen) ja muitakin kursseja Loviisan lähikuntien yhteisestä Osaava-KKK tarjonnasta sekä esim. OPH:n tuottamasta tarjonnasta. Jurvanen oli elokuussa Luovan toiminnan kurssilla. Seuraavia ovat kaupungin järjestämä turvallisuuskoulutus 29.8., Asperger-koulutus 27.9 ja kolmiportainen tuki 29.9. Koulun kerhotoiminta Koulun kerhot ja niiden viikoittainen tuntimäärä Koulussa alkaa 27.8. Luovan toiminnan kerho kaikille oppilaillemme maanantaisin tunnin ajan. Kerhoa vetää luokanopettaja Anne Jurvanen.

Oppilashuolto Koulun oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu tarvittaessa useamman kerran lukuvuoden aikana. Ryhmään kuuluu koulun opettajat, koulukuraattori, koulupsykologi, terveydenhoitaja, erityisopettaja ja muita asiantuntijoita tarpeen mukaan. Terveydenhoitaja on tavattavissa koululla Terveydenhoitaja tarkastaa kaikki lapset, lääkäri ensimmäisen ja viidennen sekä fysioterapeutti neljännen luokan. Koulun ja kodin yhteistyö Kodin ja koulun päivää vietetään la 15.9.2012 klo 9.00-12.00 ja vanhempainiltaa syyskuussa. Vanhempainvartit aloitetaan syyskuussa. Pikkuoppilaiden mukana kulkee reissuvihko ja vanhemmat voivat ottaa yhteyttä kouluun myös sähköisesti ja puhelimitse. Wilma tulee käyttöön vanhempainillan jälkeen. Yleiset tiedotteet jaetaan tarvittaessa repuissa. Opetushenkilökunnan jäsen osallistuu vanhempainyhdistyksen kokouksiin. Koulun yhteydet sidosryhmiin Sidosryhmien osallistuminen koulun toimintaan esim. vanhempainyhdistykset Koululla on vanhempainyhdistys Pohdintapipot, joka järjestää koululaisille discoja ja mahdollisuuksien mukaan muita tilaisuuksia. Seurakunnan kirkkoherra ja kanttori pitävät päivänavauksia ja joitakin oppitunteja. Koululaiset käyvät joulu- ja kevätkirkossa. Hammashoitaja tekee valistusta hammashoitolassa. Poliisi vierailee keväällä. Käymme lasten kanssa lainaamassa kirjaston antia. Muita Loviisan koululaisia tavataan urheilukilpailuissa ja kulttuurisektorin järjestämissä tilaisuuksissa. Koulun toiminnan arviointi Koulun toimintaa arvioi johtokunta, joka vie asioita tarvittaessa eteenpäin esim. lautakuntiin. OPH suorittaa tutkimuksia ja kyselyjä, joihin on vastausvelvollisuus. Koulutuspäällikkö tekee havaintoja ja tiedottaa sekä ohjeistaa kouluja yhtenevästi. Osallistumme mahdollisuuksien mukaan valtakunnallisiin matematiikan MAKEKOtesteihin.