PRO SOS - Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
Päijät-Hämeen PRO SOS: Hankkeen tavoitteena on Auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia henkilöitä pääsemään ja pysymään kuntoutumisen polulla ja etenemään kohti koulutusta ja työllistymistä. (hankkeen päätavoite) Määritellä ja kuvata sosiaalisen kuntoutuksen sisältö ja asiakasprosessi ja asiakkaan osallisuus prosessissa. Pilotoida, arvioida ja kuvata kokemusohjaaja -toiminta siten, että toiminta voidaan ottaa käyttöön myös hankkeen toiminta-alueen ulkopuolella.
Päijät-Hämeen PRO SOS /Hankkeen tuloksena: On syntynyt malli ja rakenne sosiaalisen kuntoutuksen tarpeen tunnistamiseen, on löydetty erilaisia keinoja vastata sosiaalisen kuntoutuksen tarpeeseen sekä toiminnan vaikutusten arviointiin. Em. tehtävissä myös tehtävärakenne on selkeytynyt. Kokemusohjauksesta on muodostunut yksi työkalu, jonka avulla voidaan tukea erityistä tukea tarvitsevien päihde- ja mielenterveyskuntoutujien arjen sujumista. Näiden edellä mainittujen tulosten johdosta, haavoittuvimmassa asemassa olevat asiakkaat saavat palveluja varhaisemmassa vaiheessa, suunnitelmallisemmin ja voivat halutessaan saada tukea myös vertaisiltaan
Päijät-Hämeen PRO SOS resurssit Budjetti yht. 170 000 2017-2018 1 työntekijä 62 500 / koko vuosi kokemusohjaajatoimintaan varataan osatyökykyisten (n. 4 henkilön) työllistämiseen ostopalveluin sekä ulkopuolisen työnohjaajan palkkioihin n. 10 000 / vuosi.
Sosiaalisen kuntoutuksen työmuodot Päijät- Hämeessä -ennakkokysely toimijoille 15.3.- 23.3.17 Kysely lähetettiin mm. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän sekä Heinolan ja Sysmän kaupungin sosiaalista kuntoutusta tuottaville organisaatioille, Pro SOS hankkeen kokemusohjaajille, Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatriselle säätiölle ja Avain-säätiölle. Kyselyä sai levittää vapaasti muille toimijoille. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa sosiaalisen kuntoutuksen toimintamuotoja, kohderyhmiä, tavoitteet ja toiminnan sisältö Päijät-Hämeen alueella.
Ennakkokyselyn tulokset
4. Onko organisaationne/toimipisteenne määritelyt itse sosiaalisen kuntoutuksen (eri tavoin tai täydentäen SHL:ssä esiintyvää määritelmää) ja jos on, niin miten määritelmä kuuluu? Avoimet vastaukset: ei vastausta
5. Organisaatiosi/ toimipisteesi tuottama/ hankkima sosiaalinen kuntoutus Vastaajien määrä: 21 Avoimet vastaukset: muu, mikä Kokemusohjaus (3 mainintaa) Etsivä sosiaalinen kuntoutus / yksilölliseen tarpeeseen rakennettava palveluverkosto (2 mainintaa)
6.Mitä sosiaalisen kuntoutuksen palveluita puuttuu? Mitä tarvitaan lisäksi? Vastaajien määrä: 15 Ammatillisesti ohjattua ryhmätoimintaa ja sen kehittämistä (esim. intensiivisemmäksi) (5 mainintaa) Olemassa olevien palveluiden kehittämistä, niiden saatavuuteen panostamista (esim. tuen tarpeen muuttuessa systeemi on jäykkä ) (5 mainintaa) Kokemusohjaus pysyvänä työmuotona (3 mainintaa) Verkostotyötä/yhteistyötä, yhteydenpidon kehittämistä ja hyvien käytäntöjen jakamista (3 mainintaa) Vertaisryhmätoimintaa (2 mainintaa) Sosiaalisen kuntoutuksen määritelmä (2 mainintaa) Matalan kynnyksen palvelua, joka ei vaadi sitoutumista (esim. nuorille aikuisille) (2 mainintaa) Ilta- ja viikonloppuihin painottunutta toimintaa, ohjausta/tukea Suunnitelmallisen sosiaalisen kuntoutuksen oma yksikkö Kotiin vietävää tukea Vapaaehtoistoimintaan osallistumista Saattaja palvelu asiakkaan kotoa asioille ja apu asioiden hoitamisessa Kuntoutusohjausta lisää Riittävät ohjaajaresurssit toteuttamaan sosiaalista kuntoutusta
7. Millaista tukea arvioitte tarjoamanne tuen lähinnä olevan? Voitte valita useamman vaihtoehdot. Kirjoitatteko kohdan jälkeen, mikä palvelu menisi eri tukimuotojen alle Vastaajien määrä: 21
jatkuu.. Avoimet vastaukset: KEVYT TUKI Neuvontaa, ohjausta, seurantaa (2 mainintaa) Vertaistukea (2 mainintaa) Asiakkaan hakeminen kotoa, saattaminen palveluihin (esim. kokemusohjaajan avulla) (2 mainintaa) Palveluihin tutustumista Kotikäynnit harvakseltaan Starttipajatoiminta Avoimet vastaukset: PERUSTUKI Ryhmätoiminta, vertaistuki (3 mainintaa) Yksilöllinen tuki, elämänhallinnan tukeminen (2 mainintaa) Sosiaaliohjaus (2 mainintaa) Työpajatoiminta/työtoiminta (2 mainintaa) Jalkautuminen/tutustuminen erilaiseen toimintaan asiakkaan kanssa (2 mainintaa) Kotikäynnit Tuetun asumisen palvelut Avoimet vastaukset: INTENSIIVINEN TUKI Tiiviit kotikäynnit, kotoa palvelun aloittaminen (2 mainintaa) Psykososiaalinen tuki Yhdessä tekemistä, jopa puolesta tekemistä Yksilö- ja ryhmävalmennus
8. Organisaationne/toimipisteenne tuottaman sosiaalisen kuntoutuksen kohderyhmä Vastaajien määrä: 22 Avoimet vastaukset Kaikki 18-29-vuotiaat, joiden kuntoutuminen on siinä vaiheessa, että pystyy sitoutumaan palveluun. Neuropsykiatria
9. Organisaationne/ toimipisteenne tuottaman / hankkiman sosiaalisen kuntoutuksen tavoite Vastaajien määrä: 21 Avoimet vastaukset: Tavoitteet voivat olla kaikkea edellä mainittua.
10.Miten arvioitte toimintaanne? Vastaajien määrä: 21
jatkuu.. Avoimet vastaukset: käytössä on joku mittari, mikä? Toipumisorientaatioon perustuva Muutoksen ruori itsearviointi / Recovery orientaatio (2 mainintaa) Dialogissa asiakkaan kanssa täytettävä toimintakykymittari Tulostähti (Outcome Star) Yhteiskunnallisten vaikutusten arviointityökalu Sofie Arjen tutka Oma vaikuttavuus- ja suoritetilastointi Avoimet vastaukset: suunnitelmissa on ottaa käyttöön mittari, mikä? Kykyviisari (2 mainintaa) Toimintakyvyn mittaamisen olisi tarvetta saada jokin mittari Avoimet vastaukset: käytössä ei ole mitään mittaria, eikä suunnitelmia käyttöönotolle Odotamme hyvinvointikuntayhtymän yhteistä
jatkuu.. Avoimet vastaukset: arviointia yhdessä asiakkaiden kanssa, miten Säännöllinen henkilökohtainen palautekeskustelu/neuvottelu, kuntoutussuunnitelman tarkastus/arviointi sekä jatkosuunnitelmat (8 mainintaa) Vaikuttavuuslomake (2 mainintaa) Säännölliset ryhmäpalaverit sisällöstä ja toiveista jatkossa Kyselyt, suunnittelussa mukaan ottaminen Effica-dokumentointi Portfolio Avoimet vastaukset: arviointia yhdessä työntekijöiden kanssa, miten Pohtien yhdessä työryhmän kanssa työmenetelmiä ja caseja sekä jatkuva arviointi/keskustelu/kehittäminen (6 mainintaa) Viikkopalaveri, purkupalaveri, tiimit (2 mainintaa) Verkostotapaamiset (2 mainintaa) Työnohjaus Effica-dokumentointi Avoimet vastaukset: muuten, miten? Vaatii kehittämistä Ei tietoa miten mitataan
11. Miten sosiaalisen kuntoutuksen prosessi (ja sen eri vaiheet) toimivat mielestäsi? Onko prosessissa jotain solmukohtia ja missä ne sijaitsevat? Vastaajien määrä: 16 Resurssien puute (9 mainintaa) Työntekijäresurssia ei ole tarpeeksi ja vaihtuvuus on suurta. Palveluiden saaminen on hidasta eikä näin ollen oikeasta. Pikkukunnista on vaikea saada maksusitoumusta sosiaalisen kuntoutuksen ostopalveluihin (esim. Oskuun). Matalan kynnyksen palveluiden puute. Sosiaalinen kuntoutus on käsitteenä ja prosessina epäselvä (8 mainintaa) Mitä, kuka, kenen kanssa ja keille? Asiakkaille ei löydy yksilöllisesti sopivaa sosiaalisen kuntoutuksen paikkaa/prosesseja/toimintaa. Kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen raja on häilyvä Sosiaalinen kuntoutus vaatii suunnitelmallisuutta Asiakasosallisuuden ja jalkautuvan työn puute prosessissa (6 mainintaa) Sosiaalisen kuntoutuksen tiukka prosessiohjaus asettaa haasteita asiakaslähtöisyydelle. Sosiaalinen kuntoutus edellyttää etsivää työtä ja osallistamista, jotka mahdollistavat ohjauksen ja palvelutarpeen tunnistamisen sekä sopivan palvelun löytämisen. Asiakkaiden haasteelliset tilanteet ja pitkä tuen tarve. Asiakkaan sitoutuminen palveluun on ongelmallista.
jatkuu.. Moniammatillinen yhteistyö (3 mainintaa) Päällekkäisen työn tekemiseen tulisi kiinnittää huomioita. Haastetta on erilaisten ammattilaisten välisessä työskentelyssä. Miten sijoittaa kokemusohjaus osaksi sosiaalista kuntoutusta? Mikä toimii? (2 mainintaa) Sosiaalisen kuntoutuksen asiakasohjaus onnistuu parhaiten asiakkaan tilanteen tuntevasta tahosta, kuten sosiaalityö, psykiatrisen palvelut, oppilaitos, nuorisopalvelut, oma tai läheisen yhteydenotto. Prosessi toimii hyvin ja sosiaalista kuntoutusta mietittäessä tarkennetaan tavoitteet ja toimintamallit.
12. Mitä muuta haluat sanoa sosiaalisen kuntoutukseen liittyen? Vastaajien määrä: 12 Kaipaan lisää tietoa ja haluan kehittää toimintoja (4 mainintaa) Sosiaalisen kuntoutuksen sisältö ja asiakasprosessi kaipaa määrittelyä (3 mainintaa) Mitä sosiaalinen kuntoutus on ja mitä se voisi olla? Käytännön työskentely/työnjako: sosiaalialan ammattilaisten ja kokemusohjaajien rooli? Palveluntuottajat, mitä kukakin tekee? Sosiaalisen kuntoutuksen muodot (3 mainintaa) Vertaistuki: Erilaisia ryhmiä eri asiakasryhmille ja mukaan kokemusasiantuntijoita/vertaisohjaajina. Matala kynnys: Ihmisen hyväksyminen sellaisena kuin on ja palvelun yksilöllinen räätälöinti ovat toimivia elementtejä. Yhteistyö asiakkaiden kanssa (yhteiskehittäjyys) Sosiaalisen kuntoutuksen toteuttaminen vaatii yksilöllistä ja intensiivistä työotetta. Sosiaalinen kuntoutus on ammatillista aikaa ihmiselle. Moniammatillisen yhteistyön merkitys on tärkeä (2 mainintaa) Yhteistyö mm. kolmannen sektorin, oppilaitosten ja kulttuuri -ja liikuntapalvelujen kanssa, jotta voidaan tuottaa tarpeisiin kohdistuvaa kuntoutusta, joka motivoi asiakkaita.
jatkuu.. Vaikuttavuuden arviointi on ensisijaista: Sosiaalinen kuntoutus vaatii yhtenäiset mittarit vaikuttavuuden seurantaan ja palvelujen arviointiin. Tärkeä palvelumuoto. Vähemmän byrokraattinen esimerkiksi verrattuna kuntouttavaan työtoimintaan, jossa mukana aina sosiaalitoimen lisäksi Te-toimisto. Toimintakeskukset ovat erinomainen pohja sosiaalisen kuntoutuksen väylille toiminnallisen lähtöajatuksen ja moniammatillisen tuen toimipisteenä. Syrjäkylät ja laajat kunnat haasteena; miten viedä palvelut saavutettavaksi (haaste motivoinnissa ja kulkemisissa)
13. Mitä odotuksia ja toiveita sinulla on työpajojen sisältöön ja toimintaan liittyen? Vastaajien määrä: 10 Konkreettisia toimia ja hyviä käytäntöjä: Teoreettinen määritelmä sosiaalisesta kuntoutuksesta, käytännön yhteistyö ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä sekä asiakasprosessin malli. (4 mainintaa) Seudullisesti yhteisen näkemyksen ja toimintamallin luominen: esim. oman työnkuvan selkeytyminen, yhteinen suunnittelu, yhteinen vaikuttavien sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen rakentaminen sekä arviointityökalun käyttöönotto. (3 mainintaa) Lisää tietoa sosiaalisesta kuntoutuksesta ja uusia ajatuksia (2 mainintaa) Rohkeaa, ennakkoluulotonta työskentelyä: tällä hetkellä sosiaalinen kuntoutus on selkeästi organisoitu vain entisissä Lahden kaupungin palveluissa, muilla toimijoilla ei ole selkeää linjaa.
Sosiaalisen kuntoutuksen asiakasprosessi (1. versio) OHJAUTU- MINEN/ MISTÄ ASIAKKAAT? (Kela, terveydenhuolto, oma organisaatio..) PALVELUTARPE EN-ARVIOINTI Monialaisen työryhmän kokoaminen Omatyöntekijän rooli? SOS.KUNT. PALVELUT -Kevyt tuki -Perustuki -Intensiivinen tuki SEURANTA/ ARVIOINTI -Mittarit -Yksilö- ja rakennetaso Mikä toimii/vastaa tarpeisiin? Mikä ei? Mitä puuttuu? Mitä on liikaa?