KK 1486/1998 vp Kirjallinen kysymys 1486 Esa Lahtela /sd: Vajaakuntoisten työllistämistuen käytön kirjavuudesta eri työvoimatoimistojen välillä Eduskunnan Puhemiehelle Vajaakuntoisille on mahdollista myöntää työllistämistukea jopa kahden vuoden ajan. Kuitenkin joidenkin kuntien työvoimatoimistoissa on otettu tiukka kanta siten, ettei tukityötä anneta vajaakuntoisille sen pitemmäksi ajaksi kuin muillekaan työttömille. Tällainen työvoimatoimisto sijaitsee esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Pyhäselän kunnassa. Kun puhelimitse syyskesällä kysyin, miksi näin on, minulle vastattiin: "Jos yhdelle antaa pitemmän työllistämisjakson, joutuu antamaan kaikille." Tämä vastaus osoittaakin sen, miksi eri toimistojen välillä on suuria eroja. Muun muassa Pyhäselän kunnassa sijaitsevassa työvoimatoimistossa ei ymmärretä tai halutakaan ymmärtää sitä, mihin tarkoitukseen vajaakuntoisten työllistämistukijärjestelmä on luotu. Sillähän on juuri annettu työvoimatoimistoille mahdollisuus antaa harkinnanvaraisesti tukityötä pitemmäksi aikaa sellaisille henkilöille, jotka jonkin vamman tai sairauden johdosta eivät missään tapauksessa vapaille työmarkkinoille sijoitu. Tämä asia on monissa muissa Pohjois Karjalan työnvälitystoimistoissa ymmärretty, ja sitä mahdollisuutta on käytetty ihan kiitettävällä tavalla hyväksikin. Kuvaamani esimerkki osoit- taa vain, kuinka väljät raamit voivatjohtaa hyvin erilaiseen käyttäytymiseen ja toimintaan eri työnvälitystoimistoissa. Jos työvoimatoimiston johto ei halua tuntea sosiaalista vastuuta heikommista, se näköjään voi nykyisten säännösten mukaan näinkin menetellä. Kärsijöinä tällaisessa tilanteessa vain valitettavasti ovat vajaakuntoiset, jotka sattuvat asumaan tällaisen työvoimatoimiston vaikutuspiirissä. Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 :n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko Hallitus ollut tietoinen siitä kirjavasta käytännöstä, joka eri työvoimatoimistoilla on vajaakuntoisten työllistämisessä,ja mitä Hallitus aikoo tehdä, että työttömien yhdenvertaisuus voitaisiin taata eri työvoimatoimistojen alueilla, jolloin kaikkien työvoimatoimistojen alueilla vajaakuntoisilla olisi mahdollisuus puolta vuotta pitempäänkin tukityöjaksoon? Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 1999 Esa Lahtela /sd 280043
2 KK 1486/1998 vp Eduskunnan Puhemiehelle Valtiopäiväjärjestyksen 37 :n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva Puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaiselle jäsenelle kansanedustaja Esa Lahtelan näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen n:o 1486: Onko Hallitus ollut tietoinen siitä kirjavasta käytännöstä, joka eri työvoimatoimistoilla on vajaakuntoisten työllistämisessä, ja mitä Hallitus aikoo tehdä, että työttömien yhdenvertaisuus voitaisiin taata eri työvoimatoimistojen alueilla, jolloin kaikkien työvoimatoimistojen alueilla vajaakuntoisilla olisi mahdollisuus puolta vuotta pitempäänkin tukityöjaksoon? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Työllisyysasetuksen tuen ja palvelukokonaisuuden kestoa koskevan 35 :n mukaan työllisyysmäärärahoista voidaan myöntää henkilöstön palkkaukseen työllistämistukea enimmäisajaksi. Poikkeuksena on oppisopimuskoulutus, jonka perusteella työllistämistukea voidaan myöntää koko sopimuskauden ajaksi. Muutoin tuki voidaan pääsääntöisesti myöntää enintään 10 kuukaudeksi kerrallaan. Sen jälkeen, kun henkilö on ollut työllistettynä 10 kuukautta, ei häntä voida osoittaa uudelleen työllisyysmäärärarahoin tuettuun työhön, ennen kuin hän on ollut viimeisten kuuden kuukauden aikana vähintään viisi kuukautta työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa. Tätä viiden kuukauden vähimmäisaikaa sovelletaan kuitenkin vajaakuntoiseen työnhakijaan vasta sen jälkeen, kun hän on ollut työllisyysmäärärahoin työllistettynä kaksi vuotta. Vajaakuntoiselle työttömälle voidaan myös työllisyysasetuksen mainitun säännöksen mukaan järjestää palvelukokonaisuus siten, että työllistämistuella työllistämisen ja muiden toimenpiteiden, kuten esimerkiksi työvoimapoliittisen koulutuksen tai työllistymistä edistävän kuntoutuksen, yhteenlaskettu kesto on enintään 24 kuukautta kuitenkin siten, että tukityöllistämisen osuus palvelukokonaisuuden kestosta on enintään 10 kuukautta. Työllistämistukityön rinnalla järjestettävällä palvelukokonaisuudella työnhakijaa on puolestaan kannustettava ja hänen työllistymisedellytyksiään kehitettävä siten, että hänen valmiutensa palata työmarkkinoille tosiasiallisesti paranevat. Jos työnhakija on ajautunut tilanteeseen, jossa vain työttömyys-ja tukityöjaksot vuorottelevat, hän tosiasiassa syrjäytyy avoimilta työmarkkinoilta. Aiemmin voimassa olleessa työttömyysturvajärjestelmässä oli piirteitä, jotka ylläpitivät määräaikaisia tasan kuuden kuukauden pituisia työsuhteita. Työttömyysturvan uudistamiseen liittyen työministeriö lähetti 3.12.1996 päivätyn kirjeen paikallis-ja piirihallinnolle. Kirjeessä onkorostettu sitä, ettei työttömyysturvalain työssäoloehdon muutoksesta saisi seurata sitä, että työllistämistukijaksoja järjestettäisiin 10 kuukauden pituisiksi työssäoloehdon täyttämistarkoituksessa, vaan että työllistämistukijakson pituutta harkittaessa lähtökohtana on työnhakijan työmarkkinavalmiuksien parantaminen siten, että tukityöllistämisellä saataisiin entistä parempi työvoimapoliittinen vaikuttavuus. Edellä mainitulla kirjeellä ei kuitenkaan ole rajattu vajaakuntoisten työttömien erityistyöllistämistukia kuuteen kuukauteen. Suunniteltaessa vajaakuntoisille työnhakijoille työvoimapoliittisia toimenpiteitä on kiinnitettävä huomiota siihen, että vajaakuntoisten työllistymismahdollisuudet ovat lähtökohtaisesti usein muita työnhakijoita huonommat. Tämän vuoksi työllisyysasetuksen säännökset edelleen mahdollistavat vajaakuntoisten osalta pitempien tukityöjaksojen käyttämisen, jotta vajaakuntoisen työmarkkinavalmiuksia voitaisiin kehittää ja paluuta työmarkkinoille pysyvämpään työllistymiseen helpottaa. Voimassa olevien työllisyysasetuksen säännösten perusteella työvoimatoimisto voi tukityöllistää vajaakuntoisen kerrallaan enintään kahdeksi vuodeksi, jos tukityöllistämisen katsotaan edistävän vajaakuntoisen työmarkkina valmiuksia. Työministeriö seuraa kuukausittain työvoimapoliittisten toimenpiteiden tasoaja kohdentumista. Tukityöllistämisen määrän ja keston lisäksi huomiota kiinnitetään myös vajaakuntoisten tukityöllistämiseen ja sen vaikuttavuuteen
KK 1486/1998 vp 3 myös pitemmällä aikavälillä. Suomen työllisyysohjelman ja työministeriön asettamien vajaakuntoisten työllistämisen tulostavoitteiden saavuttamiseksi yksilöllisiä työvoimapoliittisia toimenpiteitä aiotaan jatkossakin tukea ja kehittää. Arvioitaessa työttömän työnhakijan tosiasiallista mahdollisuutta saada työtä työllistämistuen avulla ja tukityön kestoa on kuitenkin muistettava, että mahdollisuudet ovat riippuvaisia toisaalta määrärahojen ja tarjolla olevien työmahdollisuuksien määrästä ja toisaalta paikkakunnan työttömyydestä ja sen rakenteesta. Siten täysin samoja mahdollisuuksia tosiasialliseen työllistymiseen asuinpaikkakunnasta riippumatta ei mitenkään maan eri osissa ole mahdollista taata. Sen sijaan on selvää, että säädöksiä sovellettaessa harkintaperusteiden tulee olla yhtäläisiä eri puolilla maata jo kansalaisten yhdenvertaisuudenkin turvaamiseksi. Tämän johdosta haluankin todeta, että ministeriön toimeenpano-osastolta on jo oltu yhteydessä Pohjois-Karjalan TEkeskukseen kysymyksen johdanto-osassa mainitun asian ja edustaja Lahtelan työvoimatoimistosta saaman vastauksen johdosta. Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 1999 Työministeri Liisa Jaakonsaari
4 KK 1486/1998 vp Tili Riksdagens Talman I det syfte 37 1 mom. riksdagsordningen anger har Ni, Fru Talman, tili vederbörande medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Esa Lahtela undertecknade skriftliga spörsmål nr 1486: Har Regeringen varit medveten om olika arbetkraftsbyråers varierande praxis när det gäller att sysselsätta handikappade, samt vad ämnar Regeringen göra för att garantera att arbetslösa som kommer från olika arbetskraftsbyråers områden är jämbördiga så, att handikappade sökande oavsett arbetskraftsbyrå skulle ha möjlighet också tili en stödarbetsperiod som är längre än ett halvt år? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Enligt 35 sysselsättningsförordningen som föreskriver om stödets och servicehelhetens varaktighet kan av sysselsättningsanslagen beviljas sysselsättningsstöd för avlönande av personai för en viss maximitid. Endast på grundval av ett arbetsavtal som avses i lagen om läroavtalsutbildning kan sysselsättningsstöd dock beviljas för hela avtalsperioden. I övriga fall kan stödet i regel beviljas för högst 10 månader åt gången. Efter det att en person har varit sysselsatt i 10 månader, kan han inte på nytt anvisas sådant arbete som stöds med sysselsättningsanslag förrän han under de senaste sex månaderna har varit arbetslös arbetssökande vid en arbetskraftsbyrå i minst fem månader. Denna minimitid på fem månader tiliämpas på begränsat arbetsföra dock först efter att de har varit sysselsatta med stöd av sysselsättningsanslag i två år. För en handikappad arbetssökande kan med stöd av nämnda bestämmelse i sysselsättningsförordningen också ordnas en servicehelhet i viiken ingår en stödarbetsplats och andra åtgärder, såsom arbetskraftspolitisk utbildning eller sysselsättningsfrämjande rehabilitering och som sammanlagt varar högst 24 månader dock så att andelen av stödsysselsättning inom servicehelheten inte får överstiga 10 månader. A vsikten med att ordna en sådan servicehelhet och inte enbart en stödarbetsplats är att uppmuntra arbetssökande och utveckla deras sysselsättningsförutsättningar så att deras beredskap för återinträde på arbetsmarknaden faktiskt förbättras. Om arbetssökanden har hamnat i en situation där han endast har arbetslöshetsperioder och stödarbeten efter varandra, blir han i verklighten utslagen från den öppna arbetsmarknaden. I det tidigare utkomstskyddssystemet ingick vissa drag som upprätthöll arbetsförhållanden som varade exakt sex månader. 1 samband med revideringen av utkomstskyddet sände arbetsministeriet tili distrikts- och lokalförvaltningen ett brev, daterat 3.12.1996. 1 brevet betonades att ändringarna som gäller arbetsvillkoret i den nya lagen om utkomstskydd för arbetslösa inte får leda tili att man ordnar 10 månader långa stödarbetsperioder bara för att få arbetsvillkoret uppfyllt, utan att utgångspunkten vid övervägande av längden på en stödarbetsperiod bör vara att förbättra arbetssökandens arbetsmarknadsfårdigheter så att de arbetskraftspolitiska effekterna av stödsysse1sättningen blir bättre. Ovan nämnda brev betyder dock inte att sysselsättningsstöden för handikappade begränsas tili sex månader. När man planerar arbetskraftspolitiska åtgärder för handikappade arbetssökande bör man ta i betraktande att deras sysselsättningsmöjligheter ofta i princip är sämre än andra arbetssökandes. Därför ger bestämmelserna i sysselsättningsförordningen fortfarande en möjlighet att ordna längre stödarbetsperioder för handikappade för att deras arbetsmarknadsfårdigheter skall kunna förbättras och deras möjligheter att på nytt komma in på arbetsmarknaden och få mer permanent sysselsättning skall bli bättre. Med stöd av den gällande sysselsättningsförordningen kan arbetskraftsbyrån stödsysselsätta en handikappad person för högst två år åt gången, om stödsysselsättningen anses främja dennes arbetsmarknadsfårdigheter. Arbetsministeriet uppföljer månadsvis de arbetskraftspolitiska åtgärdernas nivå och inriktande. Förutom stödarbetets volym och längd fåster man uppmärksamhet också vid stödsysselsättningen av handikappade och dess verkningar
KK 1486/1998 vp 5 även på längre sikt. Både sysselsättningsprogrammet för Finland och arbetsministeriet har uppställt resultatmålen för sysselsättning av handikappade och för att de skall kunna uppnås skall man även i fortsättningen stöda och utveckla individuella arbetskraftspolitiska åtgärder. När man bedömer en arbetslös arbetssökandes faktiska möjlighet att få arbete med hjälp av sysselsättningsstöd och stödarbetets varaktighet bör man dock komma ihåg att möjligheterna beror å ena sidan på anslagen och antalet tillbudsstående arbetstillfållen och å andra sidan på ortens arbetslöshet och dess struktur. Att garan- tera alla som bor i landets olika delar oberoende av boningsort helt likadana faktiska möjligheter att få arbete är däremot inte möjligt. Klart är däremot att man i olika delar av landet skall använda enhetliga bedömningsgrunder vid tilllämpning av författningar, detta för att medborgarnas jämlikhet skall kunna garanteras. På grund härav vill jag konstatera att ministeriets verkställande avdelning redan har tagit kontakt med Norra Karelens T &E-central med anledning av det ärende som nämns i spörsmålets inledning och arbetskraftsbyråns svar på riksdagsledamot Lahtelas förfrågan. Helsingforsden 26 januari 1999 Arbetsminister Liisa Jaakonsaari