SIVIILIEN SUOJELU -seminaari

SIVIILIEN SUOJELU -seminaari Aika: Torstai 8.5.2014 klo 13.30 17.00 Paikka: Kiasma, Helsinki Seminaarin avaus Kehitysministeri Pekka Haavisto Kehitysministeri Pekka Haaviston kertoi puheenvuoronsa alussa, kuinka siviilien suojelusta tuli lähes epätoivoinen kysymys aikoinaan Darfurin kriisissä. Hän muisteli, kuinka ilmavoimat lastasivat lentokoneisiin pommeja pudotettavaksi kylien päälle. Tällä menetelmällä tuhottiin sairaaloita, kaivoja ja tapettiin summittaisesti valtava määrä siviilejä. Monet humanitaariset järjestöt pitivät tilannetta mahdottomana ja alkoivat vaatia alueelle lentokieltoaluetta, jotta siviilien tappaminen saataisiin pysäytettyä. Oltiin mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä sotilaat kehottivat järjestöjä neuvottelemaan sanoen, että lentokieltoalue olisi valtava sotilasoperaatio. Haaviston mukaan esimerkiksi Punainen Risti pysyi tiukasti kannassaan, etteivät he tee sotilaiden kanssa yhteistyötä humanitaarisen avun toimittamisessa. Tämä johtikin siihen, että joillain alueilla avustussaattueisiin oli hyökätty. Haavisto muistaa tilanteen, jossa kaksi Punaisen Ristin autoa oli kaapattu. YK sanoi etenevänsä ylhäältä alaspäin ja raportoivansa tilanteesta ensiksi turvallisuusneuvostolle. Haavisto kysyi heiltä, olivatko he soittaneet sissipäällikölle, jonka kontrollissa alue oli. Tätä pidettiin kummallisena ajatuksena, mutta kun Haavisto soitti kyseiselle sissipäällikölle, jeepit löytyivät yllättävän nopeasti. Haavisto näkee tässä opetuksen: kun aseellinen ryhmä sanoo neuvotteluissa kontrolloivansa tiettyä aluetta, tältä ryhmältä voidaan myös edellyttää kontrollia sillä alueella ja vaatia vastuuta tämän alueen tapahtumista. Jo sodan aikana osapuolia on muistutettava siitä, että kaikista teoista joudutaan lopulta vastaamaan oikeudessa. Tämä on näkymätöntä työtä, eräänlaista tuhon lieventämistä, eikä vielä osa rauhanneuvotteluja, mutta sillä voi olla suuri vaikutus tapahtumien kulkuun. Haavisto kertoi saapuneensa juuri Suomeen Etelä-Sudanista. Amnesty oli vastikään julkaissut ihmisoikeusraportin, jossa se vaatii tiettyjä eteläsudanilaisia johtajia vastaamaan viime aikojen hirmutöistä kansainvälisessä rikostuomioistuimessa (ICC). Ministerin mukaan Etelä-Sudanissa johtajat ovat tällaisesta kansainvälisen rikosoikeuden trendistä yllättyneitä, sillä perinteisesti menneet rikokset oli sovittu johtajien kesken. Enää peli ei vetele näin, vaan valtiolla on vastuu suojella siviilejään muuten kansainvälinen yhteisö tutkii oikeustoimilla. Tämä on uusi ja yllättävä näkökulma monille. Haaviston mukaan Sudanin hallinto Khartumissa saattaa tietysti tasapuolisuuden nimissä tukea ICC:n toimia Etelä-Sudanissa, sillä tuomioistuin on aiemmin asettanut Sudanin presidentin Omar al-bashirin syytteeseen sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Vuosia sitten Haavisto oli ollut Juban kaupungin ulkopuolella pienessä telttakylässä, jossa oli paikalla myös Herran vapautusarmeijan (LRA) väkeä. Ryhmällä on synkkä maine erityisesti lapsille tehdyistä rikoksista. Paikalla oli myös LRA:n intellectual wing, asiantuntijaryhmä, joka tuki LRA:n toimintaa vapautustaisteluna hallitsevaa presidenttiä vastaan. Haavistosta tuntui siltä, että taistelijoiden ja asiantuntijoiden käsitykset LRA:n toiminnasta olivat täysin eri planeetoilta. Neuvotteluissa pohdittiin muun muassa sitä, millä alueella aseista riisutut sissit selviäisivät hengissä kostoiskuilta. Tulisiko heidät lähettää Sveitsiin pakoon? Tämä

tuntuisi nurinkuriselta kaiken sen jälkeen, mitä he olivat tehneet. Lopulta neuvottelut kariutuivat siihen, että Joseph Kony:lle asetettiin ICC:n syyte. Tässä tullaan Haaviston mukaan niin sanottuun rauha ja oikeus - dilemmaan, joka jakaa paljon mielipiteitä. Haavisto totesi International Crisis Group -järjestön julkaisseen kiinnostavan raportin Nigeriassa koulutyttöjä siepanneesta Boko Haram -järjestöstä. Siinä kerrotaan liikkeen historiasta ja terrorikampanjan alusta sen jälkeen, kun sen entinen johtaja Mohammed Yusuf teloitettiin poliisin hyökkäyksen jälkeen vuonna 2009. Haaviston mukaan olisi hyvä pohtia sitä, mistä ääriliikkeiden toiminta juontuu, vaikka historia ei tekoja oikeutakaan. Nigeria on köyhä alue, jossa rajan yli tapahtuu ihmiskauppaa paljon. On mahdollista, että tytöt on jo kuljetettu naapurimaihin. Joka tapauksessa iskut ovat aiheuttaneet sen, ettei lapsia uskalleta laittaa kouluun, mikä on tietysti erittäin vahingollista. Nyt kansainvälinen yhteisö on alkanut liikehtiä tyttöjen vapauttamiseksi. Viimeksi Kiina ilmoitti olevansa valmis auttamaan. YK:n operaatiot ovat muuttuneet niin, että yhä useammin rauhanturvaajat toimivat alueilla, joissa mitään sopimusta ei ole edes hyväksytty, saati valvottu. Tämä on Haaviston mukaan tehnyt operaatioista paljon vaarallisempia ja vaativampia. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa on toiminut YK-operaatio UNMISS, mutta nyt Intergovernmental Authority on Development (IGAD) suunnittelee omaa operaatiotaan, jolla olisi vahvempi mandaatti. Siviilien suojelu YK-operaatioiden mandaateissa Puheenjohtaja Johanna Sumuvuori, KATU KATUn puheenjohtaja Johanna Sumuvuori välitti aluksi virkavapaalle jääneen pääsihteeri Anne Palmin tervehdyksen Etyj-missiolta Ukrainasta. Hän myös korosti, ettei ollut paikalla tutkijana vaan kansalaisaktivistina ja KATUn edustajana. Hän sanoi olevansa erityisen kiinnostunut poliittisesta keskustelusta rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan sisällöistä: mitä näillä sanoilla on ennen tarkoitettu ja mitä niillä tarkoitetaan nyt? Suomi liittyi YK:n jäseneksi 1955 ja osallistui jo vuonna 1956 ensimmäiseen rauhanturvaoperaatioonsa Suezin kriisin yhteydessä, jolloin voidaan puhua perinteisestä rauhanturvaamisesta. Perinteiseksi rauhanturvaamiseksi Sumuvuori käsittää poliisi- ja valvontatehtävät, jotka perustuivat konfliktin osapuolten suostumukseen. Se tulisi erottaa laajennetusta rauhanturvaamisesta, joka vuonna 2000 voimaan tulleessa rauhanturvalaissa määriteltiin aiempaa laajempana valtuutena voimankäyttöön siviilien suojelemiseksi. Sumuvuoren mukaan suomalainen rauhanturvalainsäädäntö syntyi kylmän sodan aikana, jolloin turvallisuuspoliittinen todellisuus aika lailla erilainen kuin nykyään, vaikka voimapolitiikan paluusta onkin puhuttu Ukrainan kriisin yhteydessä. Vuonna 1984 säädettiin ensimmäinen kokonaisvaltainen rauhanturvaamislaki, joka perustui vielä perinteiseen valvonta- ja tarkkailutehtäviä painottavaan rauhanturvaamiseen. Kylmän sodan aikaan oli tärkeää estää kriisien kärjistyminen suurvaltojen väliseksi konfliktiksi, kun ydinaseuhka leijui ilmassa Kylmän sodan jälkeen tilanne oli erilainen: Eurooppa yhdentyi ja aseellisten konfliktien luonne muuttui enemmän valtioiden sisäisten alueellisten kriisien suuntaan. EU-jäsenyyden ja etenkin EU:n kriisinhallintakonseptin kehittämisen myötä Suomen rauhanturvalainsäädäntö joutui muutospaineiden alle. Humanitaarisen intervention käsite haastoi 1990-luvulla suvereenin valtiotoimija-ideologian ja nosti esiin kansainvälisen yhteisön mahdollisuuden puuttua sisällissotiin. Rauhanturvaamislakia muutettiin esimerkiksi vuosina 1995 ja 2000, koska kansainvälinen kehitys ja Jugoslavian hajoamissodat vaikuttivat näkemykseen, että tarvitaan entistä vaativampia kriisinhallintatoimia. Uudistuksilla haluttiin erityisesti vahvistaa humanitaarista avustustoimintaa ja siviilien suojelua. Vuonna 2000 tehdyssä rauhanturvaamislain uudistuksessa voimankäytön rajoja laajennettiin siviiliväestön suojaamisen mahdollistamiseksi ja samalla lain nimi lyhennettiin rauhanturvaamislaiksi. Presidentti Mauno

Koivisto teki historiallisen vierailun ulkoasiainvaliokuntaan toukokuussa 2000 ollessaan kuultavana hallituksen rauhanturvaamislakiesityksestä. Suomen presidenttejä ei oltu aiemmin kuultu asiantuntijana valiokunnassa. Hallituksen esityksessä täsmennettiin rauhanturvaamislakia siten, että lause joka aiemmin kielsi suomalaisia osallistumasta "rauhaanpakottamiseksi katsottavaan toimintaan" poistettiin. Koivisto oli kuulemisessa huolissaan YK:n yli kävelemisestä ja toivoi syvää harkintaa aina ulkopuolisiin kriiseihin osallistuttaessa. Eduskunta hyväksyi rauhanturvaamislain muutokset kesäkuussa 2000 ja laki vahvistettiin elokuussa. Lain soveltamisalaa muutettiin siten, että laki mahdollistaa suomalaisen rauhanturvaamisorganisaation osallistumisen YK:n erityisjärjestön tai viraston pyynnöstä humanitaariseen operaatioon tai sen suojaamiseen. Sumuvuoren mukaan lain täsmentäminen ei sinänsä vielä muuttanut sitä, millä perusteella Suomi voi operaatioihin osallistua. Käytännössä keskustelua käytiin lähinnä laajenevasta rauhanturvaamisesta. World Trade Centerin iskujen jälkeen Euroopan unioni halusi myös uudistaa kriisinhallintakapasiteettiaan ja parantaa valmiuttaan myös nopean toiminnan operaatioihin. EU toteutti ensimmäiset kriisinhallintaoperaationsa vuonna 2003, mutta idea nopean toiminnan taistelujoukoista sai ideansa jo vuoden 1999 EU:n huippukokouksesta. Vuonna 2006 astui voimaan uusi laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta, joka korvasi vuonna 1984 säädetyn rauhanturvaamislain. Lakimuutos perustui valtioneuvoston vuonna 2004 tekemään tarkasteluun rauhanturvaamislain saattamisesta "ajan tasalle", kuten puolustusministeriön kotisivuilla todetaan. Lain keskeisimpänä sisällöllisenä muutoksena voi pitää rauhanturvaoperaatioiden mandaatin muutosta. Uudessa sotilaallisen kriisinhallinnan laissa säädettiin, että kriisinhallintaoperaatioon voidaan lähteä myös tapauksessa, jossa YK:n turvallisuusneuvosto ei ole antanut operaatiolle valtuutusta. Peruslähtökohtana säilyi kuitenkin YK:n valtuutus. Vuotta aikaisemmin oli hyväksytty erillinen laki siviilihenkilöstön asemasta kriisinhallintatehtävissä eli siviilikriisinhallintalaki. Siviilikriisinhallinnasta on säädetty erikseen lailla siviilihenkilöstön asemasta kriisinhallintatehtävissä. Sumuvuoren mukaan suojeluvastuun periaatteessa vaikein kysymys liittyy väliintulon oikeutukseen ja sen varmistaminen, että kyseessä todella oli kansanmurha, sotarikokset, etninen puhdistus tai rikokset ihmisyyttä vastaan, joita vastaan valtio on kykenemätön puolustamaan kansalaisiaan. Koska kriteereiden asettaminen on hankalaa, väliintulo perustuu aina tapauskohtaiseen harkintaan ja tulkintaan Sumuvuoren mukaan onkin tärkeä tiedostaa, että suojeluvastuun periaate on enemmän poliittiseen harkintaan perustuva mahdollisuus kuin kansainvälisoikeudellinen normi. Suojeluvastuuperiaatteen jälkeen on tehty myös muita aloitteita, kuten Brasilian responsibility while protecting, joka korostaa sitä, millä tavalla suojeluvastuuta toteutetaan. Sumuvuori pitää Suomen vahvuusalueina ovat erityisesti kokonaisvaltaista kriisinhallintaa, konfliktien ennaltaehkäisyä ja rauhanvälitystoimintaa. Hän muistuttaa, että vuoden 2006 uudesta laista poistettiin sana rauha ja siirryttiin puhumaan kriisinhallinnasta, joka on mentaalisesti kovempi ja sotilaallisempi. KATU on toiminnassaan painottanut juuri ennaltaehkäisyä hallinnan sijaan. Käytännössä sekä EU:n että Suomen panokset siviilikriisinhallintaan ovat Sumuvuoren mukaan heikkoja sotilaalliseen kriisinhallintaan verrattuna. Hänen mukaan siviilien suojeluakin pitäisi ajatella kokonaisvaltaisesti: suojeluvastuu sisältää myös ennaltaehkäisevän ulottuvuuden.

Siviilien suojelun toteutuminen UNIFIL-operaatioissa? Everstiluutnantti Asko Valta, Pääesikunta Osana Libanonin UNIFIL-operaatiota toimivan suomalaisen kriisinhallintajoukon edellinen komentaja everstiluutnantti Asko Valta aloitti osuutensa toteamalla, että kaikilla alueilla on omat totuutensa, joiden kanssa on pystyttävä toimimaan. Hänen esityksensä oli otsikoitu Siviilien suojelun toteutuminen UNIFILoperaatioissa? kysymysmerkillä siksi, ettei tätä tulisi hänen mukaansa ottaa koskaan annettuna. Valtan mukaan Libanonissa uskonto tai maailmankatsomus on kuin jalkapalloseura, jonka alueelliseksi kannattajaksi synnytään. Myös pakolaiset Syyriasta sijoittuvat Libanonissa uskonnollisten aluejakojen mukaan. Pitkään miehitetty Etelä-Libanon sen sijaan tuntuu muille libanonilaisille, kuten vaikkapa Beirutissa asuville, etäiseltä. Uskonto korostuu Libanonissa myös lipuissa. Suomalaisessa lipussa monien silmiin pistää risti ja siksi rauhanturvaajatkin saatetaan rinnastaa muinaisiin ristiretkeläisiin. Rauhanturvajoukon komentajana Valta on huomannut, että toiminta-alueen vakaumusten ja historian tunteminen on hyvin tärkeää, samoin kuin tosiasioiden tunnistaminen ja niiden tunnustaminen. Valtan mukaan siviilien suojelun keskeisenä haasteena on se, että nimenomaan siviilit tekevät usein pahimmat rikokset siviilejä vastaan. Toinen ongelma on se, etteivät siviilit saata haluta suojelua. Hizbollah on järjestönä ristiriitainen ja niin on Valtan mukaan myös ulkomaiden suhtautuminen siihen. Se on samalla sekä puolue ja aseellinen siipi, ja esimerkiksi EU:lla on eri kannat sen kumpaankin siipeen. Shiia-taustaisen Hizbollahin vastapainona ovat Libanonissa voimistuneet sunnien ääriradikaalit, joihin on vaikuttanut merkittävästi Syyrian sisällissota. Osa näistä ryhmistä pyrkii kostamaan Hizbollahille sen toiminnan Syyriassa. Valtan mukaan onkin tarpeellista kysyä, onko Libanon menossa kohti sisällissotaa? Paikallisten aseellisten ryhmien kanssa täytyy kuitenkin pystyä toimimaan. Sekä Hizbollahin että UNIFIL yhteinen intressi on paikallisten siviilien suojeleminen ääriryhmien terrori-iskuilta. Tavallaan tehdään siis erään tyyppistä yhteistyötä ilman sopimusta, puheita tai agendaa.

Paneelikeskustelu: Näkökulmia siviilien suojelun toteutumiseen Moderaattori: Johanna Sumuvuori, KATU Panelistit: Oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino, Punainen Risti Vanhempi rauhantyön asiantuntija Matthias Wevelsiep, Kirkon Ulkomaanapu Suomalaisten kriisinhallintajoukon Libanonissa ent. komentaja, everstiluutnantti Asko Valta, Pääesikunta Jani Leino aloitti paneelikeskustelun kertomalla, että Punaisen Ristin suuri haaste on pysyä neutraalina paikallisten ihmisten silmissä. Konfliktin keskellä elävä saattaa joutua kärsimään siitä, että tekee yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden kanssa. Vaikka rauhanvälittäjänkin roolia on pidetty neutraalina, on sekin loppujen lopuksi aina politiikan tekoa, johon Punainen Risti ei voi osallistua. Leino esitteli myös maailmalla kohua herättäneen kuvan, jossa ranskalainen sotilas Malissa käyttää pääkallokuvioitua huivia suojanaa. Kärjistäen voidaan sanoa, että tämä oli se, mitä siviilit Malissa näkivät YK-intervention edeltäjänä. Ongelmana tämän hetken konflikteissa on pirstaloituminen. Esimerkiksi Syyriassa voidaan joutua neuvottelemaan 30 ryhmän kanssa siitä, että apu saadaan toimitettua perille. Leinon mukaan kontekstin tunteminen ja sitoutuminen on avainsana, jotta paikallisten ja eri toimijoiden välille saadaan muodostettua luottamussuhde. Matthias Wevelsiep totesi aloituspuheenvuorossaan, että Keski-Afrikan tasavalta (CAR) on ollut vahvasti esillä maailman mediassa ainakin ennen Ukrainaa. CAR:in konflikti on tosiasiassa kuitenkin hyvin vanha, eivätkä viime vuoden tapahtumat siksi ole kovin yllättäviä. Maata on pyritty määrittelemään eri termeillä. Hauraan valtion ja epäonnistuneen valtion sijaan uutena konseptina on alettu käyttää ilmaisua haamuvaltio. Naapurimaista ei juuri ole apua CAR:in konfliktin purkamisessa, sillä niiden omat konfliktit ovat osasyy tilanteeseen CAR:issa nyt. Konflikteja onkin tarkasteltava alueellisesti, eikä näkökulmaa tulisi lukita valtionrajojen mukaan. Tällä hetkellä CAR:ssa on vaikea saada selkeitä vastauksia siitä, kuka on siviili ja millaisia ryhmiä asejoukot ovat. Anti-balakat oli jossain määrin suojeluryhmä aluksi, mutta kääntyi nopeasti toiseen suuntaan. Toisaalta paikallisten suojelumekanismien vahvistaminen voi olla ainut mahdollisuus edistää siviilien turvallisuutta ennen kansainvälisen rauhanturvaoperaation aloittamista syksyllä ja myös tämän jälkeen. Wevelsiep kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan CAR:ssa nopein tapa päästä politiikkaan mukaan saattaa olla aseistautuminen ja osallistuminen rauhanneuvotteluiden. Tämä voi johtaa jatkuvaan eliitin vaihtoon. Onkin syytä pohtia, ovatko rauhanneuvottelut aina positiivinen asia, vai voidaanko myös niitä käyttää välineenä valta-aseman takaamiseen. Asko Valtan mukaan Suomessa on tapana ajatella, että siviilit valitsevat sotilaat suojelemaan siviilejä, mutta kaikkialla ei ajatella näin. Jossain päin miesten perinteinen rooli on olla taistelija (warrior) ja samalla oman heimonsa ts. siviilien suojelija, mutta se - AK 47 ja mies - ei tee hänestä vielä sotilasta. Esimerkiksi mahdollisen Boko Haram -liikkeen kohdalla tulisi kysyä, pitäisikö sotilaiden suojella tyttöjä vai kouluja, vai tuhota Boko Haram -liike vai toimia siviilien kanssa yhteistyössä liikkeen murentamiseksi vai toimia Boko Haram -liikkeen kanssa niin, että se lopettaisi radikaalin aseellisen toimintansa? Siis mitään nopeaa ja vain sotilaallista ratkaisua ei ole. Valta muistutti, että sodan ensimmäinen uhri on totuus ja kun totuuksia on monta, myös kansainvälisten yhteisön ja sen joukkojen toiminta on vaikeampaa. Aina ei hänen mukaansa ole paras ratkaisu tuoda eurooppalaista ratkaisua vaikka afrikkalaiseen ongelmaan - kuten Libyassa on huomattu.

Wevelsiep muistutti, että Afrikasta kokonaisuutena puhuessa tulisi olla varovainen, sillä alue on todella laaja ja moninainen, kuten myös konfliktit Afrikan ei maissa. Usein ratkaisuna nähdään nopeasti järjestetyt vaalit, mutta ne voivat liian aikaisin pidettyinä vain tuoda lisää vaikeuksia. Valta ja Leino sanoivat olevansa samaa mieltä siitä, että julkisessa keskustelussa laitetaan usein epärealistiset odotukset kansainvälisille operaatioille. Näin on käynyt esimerkiksi Libyassa, jossa tilanne ei todellakaan ole ohi. Leinon mukaan eräs toimittaja kysyi kerran, että miksi suomi ei lähettänyt hornettia Libyaan. Miksi lähetetään vain humanitaarista apua? Leinon mukaan Suomen lisäarvo Libyan tilanteelle on kuitenkin merkittävämpi, kun lähetetään humanitaarista apua yhden Hornet-hävittäjän sijaan. Valta totesi, että Suomessa on yleistä, että kun uutisoidaan konfliktialueelta, niin kuvassa eivät näy esimerkiksi rokotus- tai oikeusvaltiokoulutusohjelmat, vaan yleensä sotilas aseen kanssa. Yleisökysymys: Kuinka suomalaiset toimijat valitsevat, mihin kriisiin tehdään operaatio? Leinon mukaan Punainen Risti ei ole kovin innostunut integrated approach -näkökulmasta, jossa tehdään tiivistä yhteistyötä kokonaisvaltaisesti monen eri toimijan välillä. Järjestön hankkeissa on huomattu, ettei aina voi samanaikaisesti neuvotella pöydässä ja pyrkiä esimerkiksi tarkkailemaan vankien kohtelua. Punaisen Ristin toimintaa määrää avun tarve, ei yhteinen suunnitelma painopistealueineen. Leino kuitenkin toivoisi parempaa dialogia siitä, mihin valtion kannattaisi panostaa konfliktialueilla, sillä Punainen Risti ja muut järjestöt voivat tuoda hyvän käytännönnäkökulman keskusteluun. Vaikka valtion tehtävänä on hahmottaa kokonaiskuva, on tärkeää, että tietoa tuodaan suoraan kentältä, eikä monen byrokraattisen filtterin läpi suodatettuna. Myös Valta kertoi rauhanturvaoperaatioista, että hänen kokemuksensa mukaan operaatioiden tapahtumista saattaa päätyä hyvinkin paljon todellisuudesta poikkeava, kevennetty versio virallisiin raportteihin. Wevelsiep harmitteli sitä, että konfliktit ovat kansainvälisesti trendikkäitä kovin vähän aikaan. Samaan aikaan on monta konfliktia joissa voi tehdä jotain, mutta kansainvälinen yhteisö toimii valitettavasti paljon sen hetken trendien mukaan. On kuitenkin erittäin tärkeää, että hankkeen toteutetaan kestävästi ja pitkällä aikavälillä. Valta kysyi, onko sotilaiden lähettäminen lopulta ministeriötasolla osa ulkopolitiikkaa vai kehitysapua? Hän kuvasi ministeriöitä savupiipuiksi, joista on toistaiseksi puuttunut selkeä niin kutsuttu katalysaattori tulevaisuudessa kriisinhallintastrategian mukainen menettely saattaa toimia tällaisena. Valta myös muistutti, että sotilasoperaatiot ovat usein se nopein ja näkyvin ratkaisu, sillä sotilaiden perusolemukseen kuuluu jatkuva suunnittelu ja valmius. Syntyvä ongelma tulisi ratkaista jo tätä ennen diplomatialla ja siviilikriisinhallinnalla. Kysymys on, missä kulkee raja itsenäisen valtion sisäisiin asioihin puuttumisessa ja kansallisen yhteisön päätöksessä puutua asiaan kohdemaan suvereniteetista piittaamatta. Usein sotilailla on siis suunnitelma jo valmiina tilanteessa kuin tilanteessa. Yleisökysymys: Miten määritellään siviilien suojelu? Onko kyseessä todella reaktiivinen vai proaktiivinen suojelu? Asko Valtan mukaan sotilaiden tehtävä on perinteisesti suojata humanitaarisen avun toimittaminen sitä tarvitseville ja muutenkin lopettaa väkivaltaisuudet toiminta-alueella. Etelä-Libanon on Valtan mukaan esimerkki siitä, että siviilit tarvitsevat usein suojelua, myös omilta suojelijoiltaan, Libanonin tapauksessa Hizbollahilta. Omista kokemuksistaan hän painottaa, että rauhanturvaajien on reagoitava aina jos mahdollista positiivisen kautta. Siis ei saa provosoitua vaikka provosoidaan. Väärällä reagoinnilla upotaan helposti suohon, josta on vuosien työ päästä irti. Wevelsiep kertoi, ettei Kirkon Ulkomaanavun toimintaan kuulu erikseen siviilien suojelua sinänsä, mutta do no harm -periaatteessa ja minimivaatimuksissa tämä on sisällytettynä. Voidaankin kysyä, lasketaanko

suojeluksi esimerkiksi se, että KUA auttaa muslimilapsia pääsemään kouluun CARissa. CARissa on syytä muistaa, että asejoukkojen välisiä uhreja on vähän verrattuna siviiliuhreihin. Leino totesi, että tietyssä määrin voidaan aina puhua siviilien suojelusta, vaikka keinot vaihtelevat. Punaisella Risti pyrkii suojelemaan siviilejä esimerkiksi kouluttamalla sodan säännöistä ja valvomalla, että valtiot ja yksilöt noudattavat niitä. Siviilien osuus konfliktikuolemista on kasvanut suhteellisesti merkittävästi ja erityisesti 1990-luvun konfliktit nostivat siviilien suojelun kansainväliseen keskiöön. Johanna Sumuvuori totesi, että usein kansalaisyhteiskunnan puolelta löydetään paremmat ratkaisut siviilien mukaan ottamiseen. Konkreettisesti voisi avata rahaa siihen, että järjestöt voisivat riippumattomasti hakea tätä ja avata siviilikriisinhallintamomentti järjestöille. Leino muistutti, ettei hauraiden valtioissa ei ole järjestöjä vaan yhteisöjä, ei ole sellaista kansalaisyhteiskuntaa. Yleisökysymys: Ruandan kansanmurhasta on kulunut nyt kaksikymmentä vuotta. Miten näette siviilien suojelun nopeasti muuttuvassa tilanteessa, miten mandaatin rooli ja nopea muutos toimivat? Asko Valtan mukaan sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden mandaatti pitäisi aina oikeuttaa voimankäyttöön muutenkin kuin reaktiivisesti hyökkäyksen jälkeen. Jos paikalle lähetetään sotilaita, niin niille tulee antaa riittävät valtuudet. Poliittisena päätöksenä annetaan yleensä pienin mahdollinen mandaatti, vaikka YK-operaatioiden historiassa ei koskaan käytetty voimakeinoja enemmän kuin on ollut tarpeen. Wevelsiepin mukaan CAR on muuttunut nopeasti ja vahva mandaatti operaatioille on tärkeä. Nyt muodostetaan mandaattia syksyn operaatiolle, mutta siinä vaiheessa tilanne saattaa olla jo täysin toisenlainen. Leino kertoi, että Ruandan kansanmurha oli monien mielestä voitu välttää poliittisella tahdolla ja kunnon mandaatilla. Hän itse ei ole kovin optimistinen YK-joukkojen mandaatin kehityksestä. Sumuvuori muistutti, että operaatioiden mandaatti vaikuttaa aina jäsenmaiden halukkuuteen osallistua. Jos mandaatti on liian laaja, operaatiota ei välttämättä tule ollenkaan. Yleisökysymys: Onko operaatioissa mahdollista puuttua tarkemmin rajattuihin suojelun sektoreihin, kuten seksuaaliseen väkivaltaan? Wevelsiepin mukaan on tärkeää yhdistää pitkäaikainen kehitysyhteistyö rauhantyöhön, jotta esimerkiksi naisten oikeuksiin ja oikeusjärjestelmiin saadaan positiivinen muutos. Oleellista on, että kun jonnekin mennään, niin sinne mennään vahvasti ja toimitaan pitkällä aikavälillä. Muutkin panelistit olivat samaa mieltä. Leinon mukaan esimerkiksi korruptioon puuttuminen kestää kauan, kymmeniä vuosia, eikä sen vaikutusta turvallisuuteen pidä aliarvioida.