OULU 2013 B 113 ACTA Heidi Kurvinen UNIVERSITATIS OULUENSIS B HUMANIORA "EN MÄ OO MIES ENKÄ NAINEN. MÄ OON TOIMITTAJA" SUKUPUOLI JA SUOMALAINEN TOIMITTAJAKUNTA 1960- JA 1970-LUVULLA OULUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU; OULUN YLIOPISTO, HUMANISTINEN TIEDEKUNTA, HISTORIA
ACTA UNIVERSITATIS OULUENSIS B Humaniora 113 HEIDI KURVINEN "EN MÄ OO MIES ENKÄ NAINEN. MÄ OON TOIMITTAJA" Sukupuoli ja suomalainen toimittajakunta 1960- ja 1970- luvulla Esitetään Oulun yliopiston ihmistieteiden tohtorikoulutustoimikunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Linnanmaan Kaljusensalissa (KTK112) 24. elokuuta 2013 klo 12.00 OULUN YLIOPISTO, OULU 2013
Copyright 2013 Acta Univ. Oul. B 113, 2013 Työn ohjaajat Professori Olavi K. Fält Yliopistonlehtori Seija Jalagin Esitarkastajat Professori Tiina Kinnunen Dosentti Iiris Ruoho Vastaväittäjä Professori Tiina Kinnunen ISBN 978-952-62-0169-6 (Paperback) ISBN 978-952-62-0170-2 (PDF) ISSN 0355-3205 (Printed) ISSN 1796-2218 (Online) Kannen suunnittelu Raimo Ahonen JUVENES PRINT TAMPERE 2013
Kurvinen, Heidi, I am not a man nor a woman. I am a reporter. Gender and the profession of reporters in the 1960s and 1970s Finland University of Oulu Graduate School; University of Oulu, Faculty of Humanities, History, P.O. Box 1000, FI-90014 University of Oulu, Finland Acta Univ. Oul. B 113, 2013 Oulu, Finland Abstract The research observes the profession of reporters in the decades when the field underwent several different changes. The development of editorial hierarchy and the transition to a five day working week increased the need for reporters. At the same time, the strenghtening of trade union politics changed the field towards a more professional direction. In terms of gender, the profession became more balanced when the number of female reporters increased. Female reporters entered the field when the demand for new reporters became higher. However, the change was also connected to the overall development in the Finnish society. It was first and foremost women s opportunities for work that were negotiated in the role debate that was going on during the 1960s. When the debate turned into an official policy that was maintained through legislation, attention was paid to the gendered structures of working life. During the 1970s, women became a part of career world for good. Finnish working life remained segregated but the profession of reporters was one of the fields where both genders had the same duties. However, the profession was not equal in terms of gender. Female reporters were paid less than their male colleagues and they did not have the same opportunities for promotions. What is more, male reporters worked more often as special reporters whereas females remained as all round reporters. In addition, the vocational culture was still based upon masculine values. Within oral history, the gendered structures of the profession were overshadowed by the rhetorics of sameness. In other words, the profession was seen as equal in terms of gender. The explanation can be found in the Finnish gender culture that maintains the idea of gender neutrality of working life. However, the rhetorics also repeated the ideals of equality that prevailed during the 1960s and 1970s. Furthermore, other factors that divided the profession of reporters like age, political background and education also covered up the question of gender. The source material consists of oral history, archival sources and media texts. Sources form different periods of time are read against each other and the experiences of reporters are connected to the discourses of the 1960s and 1970s. Keywords: equality, femininity, gender, masculinity, media history, oral history, reporters
Kurvinen, Heidi, "En mä oo mies enkä nainen. Mä oon toimittaja". Sukupuoli ja suomalainen toimittajakunta 1960- ja 1970-luvulla Oulun yliopiston tutkijakoulu; Oulun yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Historia, PL 1000, 90014 Oulun yliopisto Acta Univ. Oul. B 113, 2013 Oulu Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan toimittajan ammattia vuosikymmeninä, jolloin ala koki useita erilaisia muutoksia. Toimitushierarkian kehittyminen ja siirtyminen viisipäiväiseen työviikkoon lisäsivät toimittajien tarvetta ja samanaikaisesti ammatillisten etujen ajaminen muutti alaa professionaalimpaan suuntaan. Myös ammattikunnan sukupuolirakenne alkoi tasapainoistua, kun alalle tuli aiempaa enemmän naistoimittajia. Toimittajanaisten määrän kasvu vastasi lisääntyneen toimittajatarpeen aiheuttamaan kysyntään, mutta muutos liittyi myös suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneeseen kehitykseen. 1960-luvun roolikeskustelussa neuvoteltiin ennen kaikkea naisten työssäkäynnin mahdollisuuksista, ja tasa-arvokeskustelun valtiollistuttua päähuomio kiinnittyi työelämän sukupuolittuneisuuteen. Naiset siirtyivätkin 1970-luvulla työelämään jäädäkseen. Suomalainen työelämä säilyi kuitenkin eriytyneenä, ja toimittajan ammatti oli yksi niistä harvoista aloista, joilla naiset ja miehet tekivät samaa työtä. Tämä ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, että ala olisi ollut tasa-arvoinen. Toimittajanaisten asema oli miehiä heikompi niin palkkauksessa kuin urakehityksessäkin. Sukupuoli näkyi myös toimitustyössä, jossa erikoistoimittajan tehtävät menivät pääsääntöisesti miehille, kun taas naiset työskentelivät ennen kaikkea uutistoimittajina. Myös ammatillinen kulttuuri rakentui edelleen maskuliinisten piirteiden varaan. Toimittajien muistelupuheessa ammattikunnan epätasa-arvoa tuottaneet käytännöt peittyivät kuitenkin samanlaisuuspuheen alle ja ammatti näyttäytyi tasa-arvoisena. Yhtäältä tämä selittyy suomalaisella sukupuolikulttuurilla, joka ylläpitää ajatusta työelämän sukupuolineutraaliudesta. Toisaalta taustalla on nähtävissä 1960- ja 1970-luvulla vallinnut tasa-arvokäsitys, joka korosti sukupuolten samuutta. Sukupuolta peittivät tutkittavina vuosikymmeninä alleen myös muut toimittajakuntaa erottaneet tekijät, joita olivat ikä, poliittinen tausta ja koulutus. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu muistitiedosta, aikalaisteksteistä ja arkistoaineistoista. Eri aikoina syntyneitä lähteitä luetaan toisiaan vasten, ja toimittajien kokemukset kiinnitetään 1960- ja 1970-luvun ajattelumalleihin. Asiasanat: feminiinisyys, maskuliinisuus, mediahistoria, muistitieto, sukupuoli, tasaarvo, toimittajan ammatti
Kiitokset Every writer needs inspiration, and I found mine. Yhdysvaltalaisesta televisiosarjasta tutun dekkarikirjailija Richard Castlen slogan sopii hyvin myös tutkijalle. Tieteellinen työ edellyttää inspiraatiota, ja tässä tutkimuksessa sen lähde ovat olleet 1960- ja 1970-luvun toimituksissa työskennelleet naiset ja miehet. Ilokseni olen saanut kohdata pienen osan heistä tutkimusta tehdessäni. Vaikka kohtaamiset ovat olleet lyhyitä, vain yksittäisten sähköpostien tai muutaman tunnin tapaamisten mittaisia, on jokaisella niistä ollut tärkeä merkitys tutkimukselleni. Aluksi haluankin esittää lämpimät kiitokseni kaikille haastateltaville ja kirjoituskutsun vastaajille, jotka jakoivat kokemuksensa toimittajan työstä ja sukupuolesta kanssani. Kiitos teille! Olen tutkimusprosessin kuluessa kohdannut suuren joukon ihmisiä, jotka ovat eri tavoin vaikuttaneet elämääni ja työhöni tutkijana. Aloitin tutkimuksen tekemisen osana Suomen Akatemian Valta Suomessa -tutkimusohjelman rahoittamaa projektia Forcing the Way. Women in Professional Networks of Power and Knowledge in 20 th Century Finland. Projektin muut tutkijat, Seija Jalagin, Heini Hakosalo, Marianne Junila ja Niina Timosaari, ovat muodostaneet sen kotiyhteisön, jossa olen tutkimustani tehnyt. Kiitos teille kaikille ystävyydestä ja tutkijantaipaleeni tukemisesta! Seija on ollut paras mahdollinen ohjaaja, joka väitöskirjantekijällä voisi olla. Hän on jaksanut tukea ja kannustaa työn kaikissa vaiheissa, antanut lukemattomia kertoja palautetta teksteistäni, neuvonut tutkijanuraan liittyneissä asioissa ja kirjoittanut useita suosituksia apurahahakemusten liitteeksi. Lämmin kiitos Seija kaikista näistä vuosista! Heiniä kiitän erityisesti tekstieni kommentoimisesta ja monista tutkimuksentekoon liittyneistä neuvoista. Mariannelle kuuluu kiitos kuvioiden teon opettamisesta. Niina on ollut väitöskirjaprosessin alusta lähtien tärkeä ystävä. On ollut helpottavaa, kun tutkimuksenteon lomassa on voinut piipahtaa kahville ja vaihtaa kuulumisia niin työstä kuin muustakin elämästä. Kiitos Niina! Valtaprojektin naiset eivät ole ainoita oululaisia, jotka ansaitsevat kiitoksensa. Professori Olavi K. Fältiä kiitän tutkimukseni ohjaamisesta ja lukuisista apurahahakemuksiin kirjoitetuista suosituksista. Kiitokset myös siitä, että et koskaan kysynyt, eikö tutkimukseni ole jo valmis. Professori Jouko Vahtolaa kiitän Valtaprojektin johtajana osoittamastasi kiinnostuksesta tutkimustani kohtaan ja kirjoittamistasi suosituksista. Kari Alenius ja Juha Saunavaara ovat kommentoineet työtäni oppiaineen tutkijaseminaareissa. Kiitos teille antamastanne palautteesta! 7
Päivi Kynkäänniemeä kiitän moniin käytännön ongelmiin löytyneistä ratkaisuista. Historiatieteiden jatko-opiskelijoiden perjantaiklubi oli jatko-opintojen alkuvaiheessa tärkeä paikka tutkimuksen tekemisen iloista ja ongelmista puhumiseen. Kiitos Niina Timosaari, Tero Anttila, Juha Saunavaara, Inka Moilanen, Mikko Myllykangas ja Markus Mertaniemi. Tutkimustani ovat kommentoineet myös monet muiden yliopistojen ja tieteenalojen edustajat. Erityisen suuret kiitokset kuuluvat tutkimukseni esitarkastajille, historiantutkija Tiina Kinnuselle ja mediatutkija Iiris Ruoholle. Teidän perusteelliset lausuntonne ja terävät havaintonne auttoivat minua viimeistelemään työni lopulliseen muotoonsa. Tiina Kinnusta kiitän myös vastaväittäjäkseni lupautumisesta. Pohjoismaisen sukupuolentutkimuksen tutkijakoulun intensiivikursseilla olen saanut ohjausta Tuula Juvoselta, Katie Kingiltä ja Andrea Petöltä. Thank you for your guidance! Mediatutkija Tarja Savolaista kiitän käsikirjoitusseminaarissa antamistasi asiantuntevista kommenteista! Naistutkimuksen lehtori Vappu Sunnari ja Oulun yliopiston sukupuolentutkimuksen opintopiiriläiset ovat myös kommentoineet tekstiäni. Itämeren alueen integraation ja vuorovaikutuksen tutkijakoulun tapaamisissa työtäni ovat kommentoineet ainakin professorit Tytti Soila ja Raimo Salokangas. Kiitokset teille kaikille! Mediatutkija Maija Töyryä kiitän suosituksen kirjoittamisesta. Sanna Karkulehdolle kiitokset viimehetken avusta tutkimuksen kieliasuun liittyneessä kysymyksessä. Tutkimuksen kirjoittamisvaiheessa vierailin kolme kuukautta Tukholman yliopiston mediatutkimusyksikössä. Lämmin kiitos Tytti Soilalle, joka auttoi vierailun järjestämisessä ja antoi palautetta työstäni. Tack också för Madeleine Kleberg, Merja Ellefson, Kristina Lundgren och Alexa Robertson med vem jag hade möjlighet att diskutera om min avhandling. Christian Norocelia ja Tommy Strandvallia kiitän vapaa-ajan seurasta. Antiikkimessut, kulturnatt ja intialainen ruoka eivät olisi voineet tulla parempaan ajankohtaan. Vuokra-asunnon järjestymisestä iso kiitos kuuluu Martin Appelille. Nelli Kuorikoski tarjosi puolestaan kodin Nasukissalle matkan ajaksi. Kiitos Nasun hoidosta ja Tukholmaan lähetetyistä tilannepäivityksistä! Toimittaja ja tutkija Tiina Huokuna on ollut matkan varrella inspiroiva keskustelukumppani. Myös Suomen Journalistiliiton entinen koulutusasiamies, nyt jo eläkkeelle siirtynyt Jarmo Häkkinen on tutkimusprosessin alusta lähtien ollut tärkeä tuki. Kiitos Jarmo kaikesta avusta! Arkistojen henkilökunnasta erityiset kiitokset kuuluvat Päivälehden arkiston johtaja Pekka Anttalaiselle ja Tampereen yliopiston arkistoasiantuntija Petri Poikukselle. Emeritusprofessori Kaarle Nor- 8
denstreng auttoi ystävällisesti tiedotusopin laitoksen arkistoaineistoon tutustumisessa. Kiitokset teille kaikille suuresta avuliaisuudestanne! Tutkimukseni ei olisi syntynyt ilman rahoitusta. Valta Suomessa -tutkimusohjelman lisäksi työtäni ovat rahoittaneet Alfred Kordelinin säätiö ja Oulun yliopiston rahasto. Tutkimukseen liittyviin aineistonkeruu- ja konferenssimatkoihin olen saanut rahoitusta Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan tohtorikoulutusohjelmalta, Itämeren alueen integraation ja vuorovaikutuksen tutkijakoululta, Oulun yliopiston tukisäätiöltä, Oulun yliopiston akateemisilta, Suomalais-ruotsalaiselta kulttuurirahastolta ja Tiedotusopilliselta yhdistykseltä. Kiitokset kaikille rahoittajatahoille! Kiitokset kuuluvat myös valokuvaaja Leevi Korkkulalle, sanomalehti Kalevalle, Kansallisarkistolle, Keskustan ja Maaseudun arkistolle, Tampereen yliopiston viestinnälle ja Päivälehden arkistolle, jotka antoivat luvan julkaista tässä tutkimuksessa kuvituksena käytetyt valokuvat. Arkistomatkojen tekeminen apurahatutkijan budjetilla ei ole ollut aina helppoa. Helpotusta tilanteeseen ovat tarjonneet ne ystävät ja sukulaiset, jotka ovat antaneet minun yöpyä luonaan. Kiitos Heli Roisko, Sanna Honkanen, Mervi Kurvinen ja Marja Seppänen. Heliä ja Sannaa kiitän myös vuosia jatkuneesta ystävyydestä. Vaikka välimatka on nykyisin pitkä, tapaamiset kanssanne ovat aina yhtä tärkeitä. Tutkimuksenteon lomassa tärkeitä hengähdystaukoja ovat tarjonneet myös Niina Kuorikosken, Tiina Junnon ja Jenny Kangasvuon kanssa pidetyt feministi-illanvietot. Useimmilla kerroilla mukana ovat olleet myös Okko Meinilä ja jättikissat Pippuri ja Rosmariini. Kiitokset teille kaikille ystävyydestänne ja mielenkiintoisista keskusteluista! Lämpimät kiitokset kuuluvat vanhemmilleni Maija-Liisa ja Terho Kurviselle, jotka ovat kouluvuosista asti kannustaneet minua opiskelemaan. Äitiäni kiitän erityisesti siitä, että hän vei minua pienestä pitäen museoihin ja tartutti rakkauden menneisyyteen. Vanhempani ovat auttaneet myös Nasun hoidossa monien lyhyempien työmatkojen aikana. Siskoni Mia Kurvinen ja hänen lapsensa Erik ja Emil ovat tuoneet toivottua vaihtelua työnarkomaanin elämään. Myös kummitätini Minna Halonen ja puolisoni vanhemmat Helena ja Matti Kuorikoski ovat olemassa olollaan muistuttaneet, ettei elämä ole pelkkää työntekoa. Isot kiitokset teille kaikille! Lopuksi haluan kiittää puolisoani Niina Kuorikoskea, joka on jakanut elämänsä kanssani koko väitöskirjaprosessin ajan. Kiitos Niina siitä, että olet antanut minun syventyä tutkimukseen, vaikka se on ajanut niin viikonloppujen kuin monien juhlapyhienkin ohi. Suurimmat kiitokset kuuluvat kuitenkin siitä, että olet uskonut minuun ja työni valmistumiseen silloinkin, kun itse en siihen uskonut. 9
Tämä työ ei olisi valmistunut myöskään ilman yhteisiä tee- ja ruokataukojamme, jolloin ajatuksia oli mahdollista lepuuttaa tv-sarjojemme parissa. Esitarkastusvaihetta edeltäneen tiukan työskentelyvaiheen henkireikänä ollutta Buffy the Vampire Slayer -sarjaa mukaillen: You saved me. A lot! Junassa matkalla Ouluun 7.5.2013 Heidi Kurvinen 10
Sisällys Abstract Tiivistelmä Kiitokset 7 1 Tutkimuksen lähtökohdat 13 1.1 Toimittajat historiallisessa kontekstissa... 14 1.2 Tutkimustehtävä... 19 1.3 Tutkimusta historian ja median välimaastossa... 22 1.4 Aiempi tutkimus... 25 1.5 Lähteet ja menetelmät... 30 1.6 Sukupuoli teoreettisena käsitteenä... 46 1.7 Sukupuolen analyysin tasot... 51 1.8 Keskeiset käsitteet... 53 2 Sanomalehtimiehistä toimittajiksi 59 2.1 Naistoimittajien määrä ei kasva suoraviivaisesti... 61 2.1.1 Keskivertotoimittaja on nuori mies... 62 2.1.2 T-ryhmä selittää osan liittojen naisjäsenkunnan kasvusta... 70 2.1.3 Kaikkien toimitusten ovet eivät aukene naisille yhtä helposti... 78 2.1.4 Ammattiyhdistykset avautuvat naisille vähitellen... 91 2.2 Toimittajakunnan nuorentuminen, politisoituminen ja kouluttautuminen peittävät sukupuolieroa... 101 2.2.1 Eri ikäpolvien käsitykset törmäävät toimituksissa... 102 2.2.2 Naiset maistereita miehet itseoppineita... 116 2.3 Yhteenveto... 139 3 Toimitustila säilyy maskuliinisena 143 3.1 Naistoimittajat eivät koe maskuliinisia piirteitä ongelmaksi... 144 3.1.1 Kodikasta flirttiä ja seksuaalista häirintää... 145 3.1.2 Työpäivän päätteeksi mennään Pressiklubille... 169 3.1.3 Ihanteena työlleen omistautunut Risto Reipas... 187 3.2 Toimituksissa neuvotellaan feminiinisyydellä ja maskuliinisuudella... 204 3.2.1 Maskuliinisten käytäntöjen omaksuminen ei tee naisista mukautujia... 204 3.2.2 Sukupuoli hämmentää miestoimittajia... 216 3.2.3 Sukupuolten rajan ylittäminen aiheuttaa konfliktin... 226 11
3.3 Yhteenveto... 231 4 Sukupuolijakauman tasaantuminen ei murenna erillään pitämisen logiikkaa 233 4.1 Palkkauksessa suositaan miestoimittajia... 234 4.1.1 Naistoimittajat eivät laske alan palkkoja... 235 4.1.2 Aikakauslehdentoimittajat kritisoivat, sanomalehtinaiset vaikenevat... 245 4.1.3 Samapalkkaisuuskeskustelu institutionalisoituu... 253 4.2 Naiset uutisoivat kotimaan tapahtumista, miehistä tulee erikoistoimittajia... 270 4.2.1 Sukupuoliero muuttuu piiloiseksi... 271 4.2.2 Erikoisosastojen ainokaiset eivät horjuta miesten valtaasemaa... 289 4.2.3 Eteneminen uusille aloille tapahtuu hitaasti... 300 4.3 Toimittajanaisten tömähdykset lasikattoon eivät murenna miesten asemaa päällikköinä... 321 4.3.1 Naistoimittajien urahissi kiihtyy, mutta hitaasti... 322 4.3.2 Aikalaisteksteissä otetaan kantaa urakehityksen esteisiin... 338 4.3.3 Toimittajat haluavat tehdä juttuja... 350 4.3.4 Tunnolliset naistoimittajat spontaanien miesten maailmassa... 354 4.4 Yhteenveto... 370 5 Tasa-arvo tarkoittaa yhtäläisiä mahdollisuuksia 373 5.1 Tasa-arvo nousee otsikoihin, ei alan omiin keskusteluihin... 373 5.1.1 Juorukerhosta naiskysymyksen foorumiksi... 376 5.1.2 Ammattijulkaisujen sokea piste... 382 5.1.3 Naiskysymys nähdään laajempana yhteiskunnallisena kysymyksenä... 399 5.2 Kahvipöytäkeskusteluja barrikadien sijaan... 415 5.2.1 Toimittajalla ei ole sukupuolta... 416 5.2.2 Retorinen vahva nainen ja mielikuva toteutuneesta tasaarvosta pitävät yllä sukupuolineutraaliutta... 423 5.3 Yhteenveto... 438 6 Sukupuoli suomalaisissa toimituksissa 441 Lähdeluettelo 449 Liitteet 487 12
1 Tutkimuksen lähtökohdat Elämän kulku on tämä: miehet tekevät ja naiset saavat lapsia. Se tässä on suurin este. Kun valitset jonkun etelän nuoren naisen tehtävään, seuraava ilmoitus on äitiysloma. Ei lehti voi tulla toimeen ilman vastaavaa päätoimittajaa. 1 Näin kommentoi vuonna 2006 Turun Sanomien toimitusjohtaja Keijo Ketonen syitä siihen, miksi naisia oli niin vähän toimitusten päällikköviroissa. Ketosen selkeän sovinistinen kommentti sai hetkellisesti aikaan runsasta keskustelua toimituksissa vallinneista sukupuolittuneista käytännöistä, 2 mutta päätoimittajaruletin pyöriessä valinta osui edelleen todennäköisemmin mieheen kuin naiseen. Vuonna 2010 valmistuneessa pro gradu -tutkimuksessa Naisia toimitusten äijäkerrokseen Elina Lappalainen totesikin naispäätoimittajien puutetta selitettävän edelleen paitsi naisten haluttomuudella hakeutua kyseisiin tehtäviin, myös toimitusten maskuliinisena nähdyllä ammatillisella kulttuurilla 3. Tässä tutkimuksessa tarkastelen toimittajan ammattia 1960- ja 1970-lukujen Suomessa. Tutkin ammatin sukupuolittuneisuutta pohtimalla, miten 1960-luvun loppupuolella alkanut naistoimittajien määrän merkittävä kasvu vaikutti aikaisemmin miesvaltaisen ammatin sukupuolittumisen tapoihin. Työn taustalla on kysymys siitä, miksi nainen ei ole ollut varteenotettava kandidaatti päätoimittajaruletissa 2000-luvun Suomessakaan. Uralla eteneminen on kuitenkin ainoastaan yksi tutkimuksen keskeisistä teemoista. Sen lisäksi kiinnitän huomiota niin ammatilliseen kulttuuriin, työtehtävien jakautumiseen, palkkatasoon kuin toimittajien käsityksiin tasa-arvosta. 1 Esa Mäkinen, Miehet hallitsevat sanomalehtiä. Helsingin Sanomat 27.6.2006. 2 Ks. esim. Kalle Koponen, Etelä-Ruotsin mahtinainen tulee Helsingistä. Sydsvenskan-lehden poliittinen päätoimittaja Heidi Avellan vastustaa sukupuolikiintiöitä. Helsingin Sanomat 27.6.2006; Terttu Häkkinen, Miespäätoimittajat usein jo viisikymppisiä. (mielipide) Helsingin Sanomat 2.7.2006; Esa Mäkinen, Lehdistön naisten handicap on 33. Helsingin Sanomat 2.7.2006; Tuulikki Ukkola, Nainen ja päätoimittaja. Kaleva 17.7.2006; Milla Rautiainen, Sovinismia! Keijo Ketosen kommentti äitiydestä naisten uralla etenemisen esteenä suututtaa. Ilta-Sanomat 29.9.2006. Myöhemmästä keskustelusta ks. esim. Riitta Taulavuori, Lehtitaloissa meneillään johdon vaihtovuodet. Kaleva 1.10.2007; Elina Venesmäki, Ensimmäinen nainen. Journalisti 14/2009. 3 Lappalainen 2010, 156. 13
1.1 Toimittajat historiallisessa kontekstissa Roolikeskustelusta valtiolliseen tasa-arvopolitiikkaan Suomessa 1960-luvun viimeiset vuodet ja 1970-luvun alkupuoli olivat nopean yhteiskunnallisen murroksen aikaa. 4 Yhtäältä keskioluen vapautuminen ja e- pillereiden yleistyminen aiheuttivat henkisen murroksen, toisaalta kaupungistuminen ja vuosikymmenten taitteessa huippunsa saavuttanut muuttoliike Ruotsiin vaikuttivat suomalaisten työmarkkinoiden rakenteisiin. 5 Yhtenä aikakautta leimanneena piirteenä oli myös radikaalin nuorison yhdistyminen kumouksellisen vasemmistolaisuuden nimissä. 6 1960-luvun viimeisistä vuosista muodostuikin sukupolvikonfliktin näyttämö, jossa nuoriso haastoi valtaa pitäneen sukupolven ajattelutavat niin yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vallan kuin sukupolven ja sukupuolen näkökulmista. 7 1970-luvun alussa kulttuuriradikalismi kehittyi koko yhteiskunnan läpäisseeksi puoluepolitisoitumiseksi, jonka laineet löivät yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. 8 Laajempien yhteiskunnallisten mullistusten rinnalla alettiin keskustella naisen ja miehen rooleista. Tutkimuksessa tätä on tulkittu neuvotteluna uudesta sukupuolisopimuksesta 9, joka toteutui naisten palkkatyöläistymisen myötä 1970-luvun puolivälissä. Kotiäitisopimuksesta siirryttiin niin kutsuttuun samanlaisuussopimukseen. 10 Sukupuolikeskustelun keskeisenä virittäjänä oli vuonna 1966 perustettu Yhdistys 9, 11 joka oli aikansa ihanteiden mukainen yhden asian liike. Yhdistys keskittyi sukupuolten välisen tasa-arvon kysymyksiin ajamalla niin kutsuttua radikaalia sukupuolipolitiikkaa, joka kyseenalaisti vallinneet sukupuoliroolit. Purkamalla sukupuolten välistä kahtiajakoa yhdistys pyrki muuttamaan sekä naisiin että miehiin liittyneitä perusasenteita. 12 Sukupuolijärjestelmän murroksesta 4 Julkunen 1994, 186. 5 Ks. esim. Bergholm 2012, 80 81, 93; Relander 1997, 12; Roos & Haavio-Mannila 2008, 236. 6 Ks. esim. Rentola 2006, 161; Relander 1997, 11 12. 7 Ks. esim. Relander 1997, 13; Saarenmaa 2010, 225; Sumiala-Seppänen 2007, 280 291; Tuominen 1991, 386 391. Niin kutsutun isäkapinamyytin problematisoimisesta ks. esim. Kontula 2004, 235 239. 8 Ks. esim. Kolbe 1996, 7 13; Kontula 2004, 233; Roos & Haavio-Mannila 2008, 236 237. 9 En käytä omassa tutkimuksessani sukupuolisopimuksen käsitettä. Yvonne Hirdmanin sukupuolisopimuksen teoretisointiin nojaava käsite on kuitenkin vakiintunut tapa jaotella sukupuolten välisten suhteiden kehitystä 1900-luvun Suomessa. 10 Julkunen 1994, 180, 194; Pylkkänen 2009, 124 125. 11 Yhdistys 9:n taustalla oli vuonna 1965 toimintansa aloittanut Ryhmä 9. Ks. esim. Mickwitz 2008, 27 29. 12 Ks. esim. Julkunen 1994, 188; Mickwitz 2008, 30 31; Tuominen 1991, 222 228. 14
kertoo myös 1960-luvun viimeisinä vuosina avautunut seksuaalisuuskeskustelu, jonka seurauksena muun muassa homoseksuaalisuuden rikosleima purettiin vuonna 1971. 13 Joukkoviestimillä oli Yhdistys 9:n ohella keskeinen asema käydyssä roolikeskustelussa. Sukupuolikysymys nousi ensimmäisen kerran näkyvämmin esiin elokuussa 1965, jolloin Nya Pressen julkaisi Margaretha Mickwitzin artikkelin sukupuolirooleista. Yhdistys 9:n puheenjohtajaksi myöhemmin valitun Mickwitzin kirjoituksen jälkeen keskustelua alettiin käydä vilkkaasti niin oikeistolaisissa kuin vasemmistolaisissakin sanomalehdissä. 14 Keskeiseen asemaan nousivat myös ajanvietelehdet, joista etenkin naistenlehdet kommentoivat käynnissä ollutta keskustelua. Mediatutkija Laura Saarenmaan mukaan ajanvietelehdissä käytiin neuvottelua erilaisten feminismien välillä, mutta tilaa saivat myös hänen mieshegemoniaksi määrittelemänsä konservatiiviset äänenpainot. 15 Ehkä kiivainta kädenvääntöä ajanvietelehdissä käytiin koti- ja virkaäitiydestä, 16 johon yksittäiset lehdet ottivat kirjoituksissaan selkeän ja myös toisilleen vastakkaisen kannan. 17 Tasa-arvokeskustelun lippulaivana toiminut Yhdistys 9 hajosi vuonna 1970, minkä jälkeen tasa-arvoliike puoluepolitisoitui ja valtiollistui muun kulttuuriradikalismin tavoin. Vuonna 1972 perustettiin Suomen ensimmäinen Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE), joka omaksui toimintansa suuntaviivat radikaaliliikkeen ohjelmista, mutta kiinnittyi tiiviisti valtiolliseen päätöksentekoon. Naisten palkkatyön mahdollistanut sukupuolisopimus muotoiltiinkin 1970-luvun ensimmäisinä vuosina erilaisten yhteiskuntapoliittisten reformien avulla valtiofeminismin puitteissa. 18 Toimittajan ammatti osana suomalaisia työmarkkinoita Toimittajan työ ei ole lääkärin ja asianajajan ammattien tavoin yksiselitteisesti luokiteltavissa professioksi, ja osassa tutkimuksissa se onkin nähty semiprofessiona. Toisin sanoen ammatti jakaa tiettyjä klassisille professioille ominaisia piirteitä, mutta poikkeaa niistä toisilta osin. Yhtäältä ammattikunnalle ovat esimer- 13 Rydström 2007, 34. 14 Eskola 2008, 59 66. 15 Saarenmaa 2010, 229 235, 318 320. 16 Virkaäitiys on aikalaiskeskustelussa käytetty käsite. 17 Ks. esim. Koskela 2011, passim. Ks. myös Saarenmaa 2010, 226 227. 18 Holli 2003, 69, 121; Julkunen 1994, 188 189, 193; Pylkkänen 2012, 65. 15
kiksi muotoutuneet ammattieettiset säännöt ja toimittajat ovat eri maissa järjestäytyneet ammattiyhdistyksiin, toisaalta ammatissa on korostunut ryhmätyön merkitys eikä se ole edellyttänyt tiettyä koulutusta. 19 Kiistellystä luonteestaan huolimatta ammattikunnan professionalisoituminen on edelleen yksi mediahistorioitsijoita kiinnostavista teemoista. 20 Mediatutkijat Svennik Høyer ja Epp Lauk ovat kuitenkin muistuttaneet, ettei ole ollut yhtä toimittajan ammatin professionalisoitumisen kaavaa, vaan kehitys on ollut aina sidoksissa kuhunkin kansalliseen kontekstiin. 21 Ruotsalaisessa tutkimuksessa toimittajakunnan professionalisoitumisen on katsottu tapahtuneen vähitellen 1900-luvun kuluessa, 22 mutta kehityksen huippu ajoitetaan yleensä 1960-luvulle. 23 Ruotsin tavoin ammatti sai 1960-luvun Suomessa aiempaa professionaalimpia piirteitä, kun toimittajien koulutustaso nousi ja sitoutuneen sanomalehdistön merkitys väheni. 24 Vaikka nykytoimittajillekin tuttu kysymyspatteristo mitä, kuka ja missä oli tullut suomalaisten toimittajien uutistyön lähtökohdaksi jo 1940-luvulla, 25 ammatille oli 1950-luvun jälkipuoliskolle asti leimallista ammatillisten käytäntöjen vaatimattomuus. Toimittajat päätyivät alalle usein sattumalta, ilman koulutusta, eivätkä uutistyön kriteerit olleet vielä kehittyneet. Toimittajanuransa 1940-luvulla aloittanut, toimittajakoulutuksen pioneereihin lukeutuva Antero Okkonen onkin esittänyt juttujen ainoana kriteerinä olleen, että niiden piti olla sujuvasti kirjoitettuja. Taustoittamista suomalaisessa journalismissa ei ollut vielä omaksuttu uutistyön lähtökohdaksi. 26 Esko Salminen on puolestaan kuvannut 1950-luvun journalismia tulipalojournalismin ajaksi, jolle leimallisia piirteitä olivat onnettomuuksien metsästäminen ja liikuttavat hautajaiskuvaukset. 27 1900-luvun alun suomalainen toimittajakunta oli miesvaltainen, 28 eikä ala poikkea tässä suhteessa muista länsimaista. 29 Naiskirjoittajat olivat kuitenkin osallistuneet lehtityöhön sanomalehdistön historian alusta lähtien kirjoittamalla 19 Ks. esim. Høyer & Lauk 2003, 8 12; Nygren 2008, 13 19; Pietilä 2012, 67 89. 20 Ks. esim. Birgit Petersson 2006: Från journalist till murvel. Journalistyrkets professionalisering från 1900 till 1960-talet. Sylwan. Del 16. Nordicom, Göteborg. Suomessa Pirjo Munck tekee tällä hetkellä väitöskirjaa toimittajan ammatin professionalisoitumisesta vuosina 1771 1921. 21 Høyer & Lauk 2003, 6 8, 12. 22 Petersson 2006, passim. 23 Ks. esim. Jonsson 2002, 244; Weibull 1991a, 17 18. 24 Ks. esim. Keränen 1984, 25 29, 92 93; Okkonen 1979, 75 78; Salminen 1988, 266 267. 25 Salminen 1988, 271. 26 Okkonen 1979, 74. 27 Salminen 1988, 251. 28 Vehmas 1963, 21 23. 29 Ks. esim. Chambers et al. 2004, 15; Lang 1999, 4 5; Whitt 2008, xvi. 16
runoja ja erilaisia tarinoita ja ensimmäiset varsinaiset lehtinaisetkin aloittivat työnsä 1800-luvulla. 30 Toimittajanaiset huomioitiin esimerkiksi vuonna 1893 julkaistussa katsauksessa Nainen ja naisen työ Suomessa. Vaikka rajan tekeminen kirjoittavien naisten ja ammattitoimittajien välillä ei ollut helppoa, raportissa saatettiin todeta, että useat naiset ovat aputoimittajia aikakauskirjoissa ja sanomalehdissä, muiden muassa neiti Hanna Andersin, neiti Anna Edelheim y.m. Eräs nainen on valtiollisen sanomalehden vastuunalainen johtaja. Naisten tiedettiin myös toimittavan naisliikkeen omia lehtiä (Koti ja yhteiskunta, Hemmet och samhället). 31 Ensimmäiset naistoimittajat aloittivat samoihin aikoihin, kun Suomen teollistuminen siirsi naiset laajemminkin kodin piiristä julkisen elämän piiriin. Aluksi työtätekevät naiset olivat nuoria ja naimattomia, kun taas naimisissa olevien naisten työssäkäynti yleistyi vasta maailmansotien välisenä aikana. 32 Toimittajat erosivat kuitenkin muusta väestöstä, sillä osalla varhaisimmista naistoimittajista ura avautui nimenomaan aviomiehen kautta. He eivät olleet myöskään työläisperheiden äitejä, jotka olisivat siirtyneet palkkatyöhön taloudellisesta pakosta, 33 sillä useimmilla naistoimittajilla oli säätyläistausta. He tulivat perheistä, joissa tyttöjen kouluttautumista pidettiin arvossa, ja monet varhaisista naiskirjoittajista olivat aktiivisia naisasianaisia. Varhaiset lehtinaiset osallistuivat myös ammattialan kehittämiseen, sillä heidän joukkoonsa kuului alan uranuurtajia, kuten matkajournalismin kehittäjä Adelaïde Ehrnrooth. 34 1800- ja 1900-lukujen taitteessa naisia alettiin palkata niin kouluihin, konttoreihin kuin myymälöihinkin. Samanaikaisesti syntyi runsaasti uusia toimihenkilöja palveluammatteja, ja ammatillinen kenttä muuttui voimakkaasti. 35 Toimittajakunnassa naistyövoiman lisääntyminen ei kuitenkaan näkynyt, sillä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä naistoimittajien määrä säilyi marginaalisena. Yksittäisiä naisia palkattiin esimerkiksi Uuteen Suomeen, Hufvudstadsbladetiin ja Turun Sanomiin, mutta useimmissa sanomalehdissä toimitustyö säilyi kokonaan miesten käsissä. Suomen itsenäistyessä varsinaisia naistoimittajia oli alle kymmenen, vaikka naiset osallistuivat muuten innokkaasti yhteiskunnalliseen toimintaan 30 Zilliacus-Tikkanen 2005, 20 26, 46 51. 31 Nainen ja naisen työ Suomessa 1893, 35. 32 Hytönen & Koskinen-Koivisto 2011, 9; Rahikainen 2001, 18 19, 23 24, 27, 30; Suoranta 2002, 119 120. 33 Hytönen & Koskinen-Koivisto 2011, 9 10; Rahikainen 2001, 18 32. 34 Keränen 1984, 95 96, 135; Zilliacus-Tikkanen 2005, 48 49, 163 165. 35 Rahikainen 2001, 18. 17
ja kirjoittivat myös sanomalehtiin. 36 Vielä vuonna 1925 Suomen Sanomalehtimiesten Liiton jäsenistä vain 2,2 prosenttia oli naisia (8 naista 369 jäsenestä). Vuoteen 1937 mennessä naisten osuus oli kasvanut 6,5 prosenttiin (30 naista 459 jäsenestä). 37 Naistyövoiman arvostus nousi merkittävästi toisen maailmansodan aikana, jolloin naisia käytettiin monissa aiemmin miehille luokitelluissa tehtävissä. 38 Työvoimapula näkyi myös toimittajan ammatissa, jossa miesten joutuminen rintamalle avasi naisille entistä paremmat mahdollisuudet hakeutua alalle. 39 Toimittajanaisten lukumäärä jatkoi kasvuaan myös 1950-luvulla, 40 vaikka yhteiskunnassa koettiin sodan jälkeen ainakin osittain paluu perinteisiin sukupuolirooleihin. 41 Suomalaisten toimittajanaisten ammatillinen kehitys erosikin esimerkiksi heidän yhdysvaltalaisten kollegoidensa uramahdollisuuksista. Yhdysvalloissa naistoimittajat joutuivat sodan jälkeen usein joko eroamaan tai palaamaan naisille kohdennettujen palstojen toimittajiksi. 42 Suomessa naistoimittajien lukumäärän lisääntyminen näkyi toimitusten ohella populaarikulttuurissa, jossa naistoimittajahahmoja alettiin käyttää aiempaa enemmän. Esimerkkeinä voidaan mainita elokuvat Kultamitalivaimo (1947), Professori Masa (1950) ja Radio tekee murron (1951) sekä romaanit Olen sanomalehdentoimittaja (1942), 43 Vihreä solmio (1945) ja Neekerityttö 44 peilaa (1957). Lopullisesti naiset raivasivat tiensä toimittajan ammattiin vasta 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin murros naisten palkkatyöhön osallistumisessa tapahtui myös muilla aloilla. Laajamittainen siirtyminen ammatillisen ja akateemisen koulutuksen piiriin vähensi 1960-luvun alussa hetkellisesti naisten osuutta palkanan- 36 Keränen 1984, 96, 207. 37 Zilliacus-Tikkanen 2008, 142. Vuoden 1937 osalta naistoimittajien lukumäärästä on kahtalaista tietoa. Henrika Zilliacus-Tikkasen tilasto pohjaa Suomen Journalistiliiton kaikkien aikojen jäsentilastoon. Vuonna 1937 julkaistussa Suomen sanomalehdistön matrikkelissa naispuolisia toimittajia on kuitenkin listattu 35. Suomen sanomalehdistön matrikkeli 1937, passim. 38 Ks. esim. Hytönen & Koskinen-Koivisto 2011, 10; Hytönen & Koskinen-Koivisto 2009, 141 143; Steel 2011, 108. 39 Ks. esim. Keränen 1979, 68; Salminen 1988, 256. 40 Naistoimittajien osuus Suomen Sanomalehtimiesten Liiton jäsenistöstä nousi 6,5 prosentista 19,5 prosenttiin vuosien 1937 1958 välisenä aikana. Vuonna 1968 naistoimittajia oli jo 24,9 prosenttia liiton jäsenistä. Zilliacus-Tikkanen 2008, 142. Ks. myös Malin-Perho 1995, 8. 41 Ks. esim. Mustola 2007, 216, 223, 228. Sotavuosina tapahtuneesta miesvaltaisen alan naisistumisesta ja sen aiheuttamasta keskustelusta ks. myös Paaskoski 2008, 176 178. 42 Marzolf 1977, 74 76. Ks. myös Wilmot Voss 2010, 16. 43 Kirjan kirjoitti toimittaja Tuuli Reijonen salanimellä Meri Horsma. 44 Neekeri on toimittajista 1900-luvun Suomessa käytetty nimitys, jota he myös itse käyttivät. Suomessa nimitys oli selkeän positiivinen, kun taas muissa Pohjoismaissa sanoihin bladneger ja tidningsneger liittyi negatiivinen kaiku. 18