TALVIVAARA SOTKAMO OY

VESISTÖTARKKAILU 2013 16X154566 16X170605 6.5.2014 TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN TARKKAILU 2013 Osa IVa Pintavesien laatu

Talvivaara Sotkamo Oy Osa IVa Pintavesien laatu 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 TAUSTATIEDOT... 3 3 PÄÄSTÖJEN HAITALLISUUS... 4 4 NÄYTTEENOTTO, ANALYYSIT JA LÄHIVESIEN LUOKITTELU... 7 5 VEDEN FYSIKAALIS-KEMIALLINEN LAATU... 9 5.1 OULUJOEN VESISTÖALUE... 9 5.1.1 Järvet... 9 5.1.1.1 5.1.1.2 Salminen... 9 Kalliojärvi... 10 5.1.1.3 Kolmisoppi... 12 5.1.1.4 Jormasjärvi... 14 5.1.1.5 Nuasjärvi... 16 5.1.2 Joet ja purot... 17 5.1.2.1 Salmisenpuro... 17 5.1.2.2 Kuusijoki... 18 5.1.2.3 Kalliojoki... 19 5.1.2.4 5.1.2.5 Tuhkajoki... 20 Talvijoki... 21 5.1.2.6 Jormasjoki... 21 5.2 VUOKSEN VESISTÖALUE... 22 5.2.1 Järvet... 22 5.2.1.1 5.2.1.2 Ylä-Lumijärvi... 22 Kivijärvi... 23 5.2.1.3 Laakajärvi... 26 5.2.1.4 Kiltuanjärvi... 29 5.2.2 Joet ja purot... 30 5.2.2.1 5.2.2.2 Lumijoki... 30 Kivijoki... 30 5.2.2.3 Nurmijoki... 31 5.3 MUSTALIUSKEALUEEN LAMMET JA PUROT... 33 5.4 KAIVOSPIIRIN JA LÄHIALUEEN LAMMET, JÄRVET JA PUROT... 37 5.5 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET VEDEN LAADUSTA... 42 6 VIITTEET... 44 Liitteet Liite 1 Tarkkailualue ja näytteenottopaikat Liite 2 Veden laadun tarkkailutulokset v. 2013 Liite 3 Kipsisakka-altaan vuodon lisätarkkailun tulokset v. 2013 Liite 4 Kenttämittausten tulokset Liite 5 Kainuun ja Pohjois-Savon ELY:n tarkkailutuloksia v. 2013 Liite 6 Vesistöjen keskimääräiset metallipitoisuudet eri vuosina Liite 7 Kuvia veden laadusta, Oulujoen suunta Liite 8 Kuvia veden laadusta, Vuoksen suunta Pohjakartat Maanmittauslaitoksen aineistoja Copyright Pöyry Finland Oy

2 Pöyry Finland Oy Jaakko Saukkoriipi, FT Pirkko Virta, FM Eeva-Leena Anttila, FM Hanna Kurtti, DI Yhteystiedot PL 20, Tutkijantie 2 A 90590 OULU puh. 010 33280 sähköposti etunimi.sukunimi@poyry.com www.poyry.fi Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry Finland Oy:n antamaa kirjallista lupaa. Copyright Pöyry Finland Oy

1 JOHDANTO Talvivaaran kaivoksen tarkkailussa vuosi 2013 oli laajan tarkkailun vuosi, jolloin pintavesien tarkkailu sisälsi tarkkailusuunnitelman mukaisen veden fysikaalis-kemiallisen laadun tarkkailun, pintavesien biologisen tarkkailun sekä kalaston ja kalastuksen tarkkailun. Biologisen ja kalataloustarkkailun tulokset on raportoitu erillisissä osaraporteissa (IVb ja IVc). Vuonna 2013 toukokuuhun asti tarkkailu toteutettiin vuonna 2007 laaditun ja vuonna 2008 täydennetyn tarkkailusuunnitelman sekä kipsisakka-altaan vuodon vuoksi vuonna 2012 laaditun lisätöiden tarkkailusuunnitelman mukaan (Pöyry Environment Oy 2007, täydennys 2008 ja Pöyry Finland Oy 2012). Kainuun ELY-keskus on hyväksynyt lisätyöohjelman eräin muutoksin 21.1.2013 (Drnro KAIELY/5/07.00/2010). Kesäkuusta 2013 lähtien tarkkailua jatkettiin alkuperäistä suunnitelmaa täydentäen Kainuun ja Pohjois-Savon ELY-keskusten hyväksymällä tavalla (Kirje KAI- ELY/1/07.00/2013). Vuosien aikana tarkkailu on laajentunut toiminnan harjoittajan ja ELY-keskusten esitysten mukaisesti sekä näytteenottopaikkojen että analyysien osalta. Raportissa on hyödynnetty lisäksi soveltuvin osin Kainuun ja Pohjois-Savon ELYkeskusten seurantatuloksia alueelta. Vuonna 2013 tehtiin lisäksi sedimenttitutkimus, josta on laadittu erillinen raportti (Pöyry Finland Oy 2013). Tarkkailusta vastasi konsulttina Pöyry Finland Oy. Näytteenotosta ja fysikaaliskemiallisista määrityksistä vastasi Nab Labs Oy. 3 2 TAUSTATIEDOT Vuonna 2013 metallitehtaan tuotanto oli keskeytyksissä 14.11. 9.12.2013. Muuten tehtaan toiminta on ollut jatkuvaa lyhytkestoisia häiriöitä lukuun ottamatta. Louhinta ja malminkäsittely olivat keskeytettynä syyskuusta 2012 toukokuuhun 2013 asti ja keskeytettiin uudestaan marraskuussa 2013. Vuonna 2013 Talvivaaran kaivosalueelta johdettiin vesistöön vettä noin 5 705 498 m 3, josta noin 60 % (3 423 299 m 3 ) pohjoiseen Oulujoen vesistöön ja 40 % (2 282 199 m 3 ) etelän suuntaan. Kaivospiirin sisäisiä purkuvesipisteitä on yhteensä kahdeksan kappaletta. Etelän suuntaan ylijäämävedet on johdettu Lumijokeen noin 800 m Ylä-Lumijärven alapuolelle viikosta 13 lähtien (purkupisteiltä Kortelampi 1 & 2, Torvelansuo ja LoNe ylite). Viikolle 12 saakka vedet johdettiin Ylä-Lumijärven kautta Lumijokeen. Pohjoisen suuntaan vesiä on johdettu osin Salmisen kautta Kalliojärveen ja Kalliojokeen (Kärsälammen purkupisteen kautta) sekä Kuusijoen kautta Kalliojokeen (purkupisteiden Latosuo, Torrakkopuro ja Kuusilampi kautta). Kalliojoki laskee Kolmisoppeen ja siitä edelleen Tuhkajoen kautta Jormasjärveen. Syksyllä 2013 Talvivaara Sotkamo Oy on ottanut käyttöön kolmannen käänteisosmoosiyksikön (RO), jonka jälkeen valtaosa LONE-vesistä on johdettu käänteisosmoosiyksiköille ja siitä on valmistettu käyttövettä tehtaan vaativiin vedenkäyttökohteisiin. Lisäksi valtaosa vuonna 2013 ympäristöön johdetusta ylimäärävesistä oli alueelle kertynyttä sade- ja valumavettä. Kontaminoituja vesiä sisältäville alueille, kuten Kortelampi, kertyvät sade- ja valumavedet käsiteltiin jälkikäsittely-yksiköillä ennen johtamista ympäröiviin vesistöihin. Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivospiiri sijaitsee vedenjakajalla pienten latvapurojen ja järvien valuma-alueilla. Kaivosalueen lähivesien virtaamat ovat näin myös erittäin pieniä ja päästövesien laimennuspotentiaali alhainen. Kaivosalueen ympäröivien jokien virtaamia vuodelta 2013 on esitetty Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivostarkkailun taustatiedoissa kuvissa 4 ja 5 (Talvivaaran kaivoksen tarkkailu 2013, Osa I Tarkkailun tausta- Copyright Pöyry Finland Oy

tiedot). Oulujoen vesistöalueella sijaitsevan Kalliojoen virtaama on ollut ympäristöhallinnon vesistömallijärjestelmän mukaan kevään sulamiskauden aikoihin korkeimmillaan tasolla 6 m 3 /s. Alivirtaamajaksoilla Kalliojoen virtaama on luonnollisesti selvästi kevään tulvahuippua alhaisemmalla tasolla eli < 0,2 m 3 /s. Huomioitavaa on, että ympäristöön purettavien vesien määrä on suhteutettu Kalliojoen purkuhetken virtaamaan. Ympäristöön voidaan näin purkaa alivirtaamakausina vain pieniä määriä kaivosalueen käsiteltyjä päästövesiä. Talvivaaran kaivoksen purkuvedet sisältävät runsaasti mm. sulfaattia, mangaania ja natriumia. Vuonna 2013 jälkikäsittely-yksiköiltä vesistöön johdetuissa vesissä oli yksittäisiä ylityksiä ph:n, nikkelin ja sinkin osalta. Virtaamapainotteinen kuukausikeskiarvo ylittyi paikoin ph:n, kiintoaineen, nikkelin, sinkin ja raudan osalta. Kiintoaineen hehkutusjäännöksen neljännesvuosikeskiarvon ylityksiä mitattiin Kärsälammella, Kortelammella ja Torvelansuolla. Mangaanipitoisuuden tavoitteellinen kuukausiarvo ylittyi monin paikoin useaan otteeseen. Vaikka pitoisuusylityksiä havaittiinkin, kaivoksen vesistökuormitus pysyi luparajojen alapuolella lukuun ottamatta sinkkiä, jonka viikon 52 korkea kuormituspiikki kohotti sinkkikuormituksen yli luparajan. Mangaanikuormitus jäi kokonaisuudessaan alle luparajan, mutta etelän suuntaan kohdistunut kuormitus oli kuitenkin lähes 20 % yli Vaasan hallinto-oikeuden määräämän jakaumasäännön, jonka mukaan Vuoksen suuntaan saa johtaa enintään 40 % haitta-aineen vuosipäästöstä. Tarkemmat tiedot toiminnasta on esitetty kaivoksen toimesta laaditussa osaraportissa II Käyttötarkkailu ja päästöt vesistöön osa-raportissa III Päästötarkkailu. 4 3 PÄÄSTÖJEN HAITALLISUUS Kaivoksen toiminnassa muodostuvien ympäristöön johdettavien vesijakeiden käsittely sisältää sekä aktiivisen että passiivisen vaiheen. Aktiivisessa käsittelyvaiheessa vesijakeiden sisältämät metallit saostetaan niukkaliukoisina hydroksideina säätämällä veden ph selkeästi emäksiselle tasolle. ph:n säätöön käytetään pääosin sammutettua kalkkia (Ca(OH) 2 ). Päästövesien natriumpitoisuus on ollut koholla metallien talteenottoprosessissa käytettävän lipeän (NaOH) johdosta. Ympäristöön johdettavien vesijakeiden sulfaattipitoisuudet ovat koholla rikastusprosessista johtuen. Aktiivisessa käsittelyvaiheessa saostuu näin myös kipsiä (CaSO 4 2H 2 O). Huomioitavaa kuitenkin on, että lipeän käytön on havaittu häiritsevän kipsin saostumista. Aktiivisen käsittelyvaiheen jälkeen vedet johdetaan passiivisten käsittelymenetelmien, kuten lasketusaltaiden ja kosteikkojen kautta ympäristöön. Kalkkikäsittelyn johdosta ympäristöön johdettavien vesien ph on yleensä emäksisellä tasolla ja alkaliniteetti korkea. Kalkituksen myötä myös vesien kalsiumpitoisuudet ovat korkeita ja vedet kokonaiskovuudeltaan erittäin kovia. Lipeän käytön seurauksena ylijäämävesien natriumpitoisuus on myös koholla. Korkeahko suolapitoisuus näkyy myös kohonneina sähkönjohtavuuksina ja purkuvesien tiheyden kasvuna luonnonvesiin verrattuna. Tiheysero on ollut havaittavissa päästövesien kertymisenä vastaanottavien järvien alusveteen. Metalleista erityisesti mangaanipitoisuudet ovat olleet myös koholla ympäristöön johdettavissa vesissä. Sulfaatti- ja mangaanipitoisuuksia voidaankin pitää erittäin hyvinä kemiallisina indikaattoreina kaivosvesien vaikutusten leviämisen arvioinnissa. Seuraavassa on esitetty lyhyt vedenlaatumuuttujakohtainen kuvaus ympäristöön johdettavien vesien haitallisuudesta. Sulfaatti Sulfaatin suorista vesistöhaitoista merkittävin on vesien suolaantuminen ja sen aiheuttama vesien mahdollinen kerrostuminen. Sulfaatti ei ole sellaisenaan toksinen yhdiste, Copyright Pöyry Finland Oy

vaikkakin eräät vesikasvit ja eliöt ovat sille herkkiä. Suurissa pitoisuuksissa (useita tuhansia mg/l) sulfaatista on todettu olevan haittaa myös kaloille. Raja-arvoja tulkittaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että ne ovat sulfaatin suhteen laskennallisia ja voimakkaasti riippuvaisia altistuskokeissa käytetyn suolan (Na 2 SO 4, CuSO 4, yms.) kationiosasta. Esimerkiksi kupari on itsessään myrkyllinen suurissa pitoisuuksissa, ja sitä on käytetty veden varastoaltaissa levien torjuntaan. Suorien fysikaalisten vaikutusten (veden kerrostuminen) ohella sulfaatin epäsuorat vesistövaikutukset tulevat esiin sen pelkistyessä hapettomissa oloissa mikrobiologisesti sulfideiksi. Sulfaatti toimii mikro-organismien anaerobisessa hengityksessä elektroniakseptorina eli elektronin vastaanottajana, pelkistyen sulfidiksi (H 2 S ja HS - ). Sulfaatin pelkistyminen kytkeytyy myös hiilen kiertoon, sillä se on mahdollista vain, jos ympäristössä on sulfaatin pelkistykseen kykeneviä mikrobeja, hapettomat pelkistävät olosuhteet ja riittävä määrä käytettävissä olevaa hiiltä. Reaktiossa orgaanisesta aineksesta (elektronin luovuttaja) muodostuu vettä ja hiilidioksidia. Reaktiossa muodostuva rikkivety (H 2 S) on eliöille myrkyllinen jo erittäin pieninä pitoisuuksina, ja sitä kerääntyy pohjanläheisiin vesikerroksiin. Edellä kuvattu sulfaatin dissimilatorinen pelkistyminen on kuitenkin riippuvainen alusveden lämpötilasta, eli pelkistyminen on hitaampaa alhaisissa lämpötiloissa. Sulfaatin pelkistyminen sulfidiksi johtaa hapettomissa olosuhteissa niukkaliukoisten metallisulfidien (esim. FeS) muodostumiseen. Sulfaatin pelkistyminen voi näin aiheuttaa myös pohjasedimentin raudan kierron tyrehtymisen, mikä kytkee sulfaattikuormituksen vesien fosforipitoisuuteen ja rehevöitymiseen. Normaalissa raudan kierrossa pohjasedimenttiin kertynyt ferrirauta pelkistyy pelkistävissä olosuhteissa ferroraudaksi, joka liukenee alusveteen. Pelkistymisen yhteydessä sedimentistä vapautuu myös ferrirautaan sitoutunutta fosfaattifosforia. Normaaliolosuhteissa liuennut ferrorauta hapettuu takaisin kolmenarvoiseksi ferriraudaksi päätyessään ylempiin hapellisiin vesikerroksiin sitoen samalla liuenneen fosfaatin takaisin niukkaliukoiseen muotoon. Sulfaatin pelkistyessä tämä kierto kuitenkin häiriintyy ferroraudan sitoutuessa sulfidin kanssa niukkaliukoisiksi ferrosulfideiksi. Tällöin vedessä ei ole enää tarpeeksi rautaa, joka voi sitoa liuenneen fosfaattifosforin takaisin liukenemattomaan muotoon, ja fosforin sisäinen kuormitus kasvaa. Huomioitavaa kuitenkin on, että korkea alusveden sulfaattipitoisuus ei suoraan johda sisäisen fosforikuormituksen kasvuun. Sisäisen kuormituksen kasvu on riippuvainen myös sedimentin muista metalleista. Kerrostuneiden lähijärvien alusveden happitilanteen paraneminen ja hapetus-pelkistysolosuhteiden muuttuminen pelkistävistä hapettaviin voi myös aiheuttaa sedimenttiin sitoutuneen ferrosulfidin hapettumisen. Tällöin sulfidi hapettuu rikin oksidien kautta lopulta rikkihapoksi aiheuttaen alusveden ph:n alenemisen. Vastaavasti ferrorauta hapettuu ferriraudaksi, joka hydrolysoituessaan eli reagoidessaan veden kanssa happamoittaa myös alusvettä. Hapan vesi liuottaa myös muita metalleja sedimentistä lisäten niiden pitoisuuksia alusvedessä. Metallit Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (Vna 1022/2006 ja muutos 868/2010) määrittelee eri metallien ympäristönlaatunormit pintavesille. Nikkelin ympäristönlaatunormi on 20 µg/l, kadmiumin 0,08 0,25 µg/l ja vastaavasti lyijyn 7,2 µg/l. Metallien laatunormeja sovellettaessa niiden luontainen taustapitoisuus voidaan myös huomioida lisäämällä se laatunormiin (EQS + taustapitoisuus). 5 Copyright Pöyry Finland Oy

Luontainen taustapitoisuus vaihtelee valuma-alueen ominaisuuksista riippuen. Vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden asetuksessa on nikkelin taustapitoisuudeksi määritetty 1 µg/l, kadmiumin 0,02 µg/l ja lyijyn 0,1 0,7 µg/l (868/2010). Mikäli metallien luontaiset taustapitoisuudet ovat geologisista syistä (esim. mustaliuskealueet) edellä mainittuja korkeampia, voidaan asetuksessa mainittua taustapitoisuutta korottaa asiantuntija-arviolla. Taustaselvityksen perusteella Talvivaaran alueen taustapitoisuudet ovat tavanomaista korkeammalla tasolla. Nikkelin pitoisuudet mustaliuskealueen puroissa ovat olleet n. 2 15 µg/l ja kadmiumin 0,02 0,54 µg/l (Kauppi ym., 2013). Tällöin nikkelin ympäristönlaatunormi (vuosikeskiarvo) voidaan nostaa tasolle 22 35 µg/l ja kadmiumin tasolle 0,1 0,8 µg/l. Huomioitavaa kuitenkin on, että ympäristönlaatunormilla tarkoitetaan metallien liukoista pitoisuutta koko vesimassassa. Lisäksi asetettu raja-arvo lasketaan nikkelipitoisuuden vuosikeskiarvolle, jolloin suositeltavana näytteenottotiheytenä on noin kerta kuukaudessa (12 näytettä/vuosi) (Vna 868/2010). Edellä mainituissa asetuksissa mainittujen prioriteettiaineiden vuosikeskiarvojen (AA-EQS) laskeminen koko vesimassassa ei ole kuitenkaan järkevää Talvivaaran kerrostuneissa lähijärvissä (Salminen, Kalliojärvi ja Kivijärvi), joissa ei tapahdu normaali järville tyypillistä kevään ja syksyn täyskiertoa. Koska vedenvaihto järvissä tapahtuu vain päällysvesikerroksesta ja päällys- ja alusveden sekoittumista ei tapahdu, on asetuksissa mainittujen prioriteettiaineiden päällysveden pitoisuustasoja verrattu tässä raportissa niille asetettuihin laatunormeihin. Uudessa Talvivaaran ympäristölupapäätöksessä (31.5.2013) on purkureiteille asetettu ns. sekoittumisvyöhykkeet, jossa nikkelipitoisuudelle asetettu ympäristönlaatunormi on 33 µg/l. Päätöksessä on kuitenkin linjattu, että nikkelin liukoinen pitoisuus vedessä saa ylittää sekoittumisvyöhykkeellä kyseisen ympäristönlaatunormin. Sekoittumisalue ulottuu Oulujoen suunnassa kaivosalueelta Kolmisoppeen saakka ja Vuoksen suunnalla Kivijärveen saakka. Kyseinen raja-arvo koostuu nikkelille asetetusta ympäristönlaatunormista 20 µg/l (AA-EQS) sekä sekoittumisvyöhykkeen vesille arvioidusta nikkelin taustapitoisuudesta 13 µg/l (Vna 1022/2006 ja muutos 868/2010). Jormasjärven nikkelin taustapitoisuus on GTK:n arvion mukaan 2 µg/l, jolloin nikkelin ympäristönlaatunormiksi Jormasjärvessä tulee edellä kuvatun mukaisesti 22 µg/l. Muualla ympäristönlaatunormi nikkelille on 21 µg/l (EQS+tausta). Nikkelin vedenlaatunormeja tarkasteltaessa tulee kuitenkin huomioida vedenlaatunormien mahdollinen tulevaisuudessa tapahtuva tiukkeneminen. Tähän liittyen on 12.8.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/39/EU, direktiivien 2000/60/EY ja 2008/105/EY muuttamisesta vesipolitiikan alan prioriteettiaineiden osalta. Jäsenvaltioiden on saatettava kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 14 päivänä syyskuuta 2015. Uuden direktiivin mukaan esimerkiksi nikkelin ympäristönlaatunormi tulee sisämaan pintavesien osalta olemaan jatkossa 4 µg/l (AA-EQS), ja samalla nikkelille asetetaan myös suurin sallittu pitoisuustaso (MAC-EQS) 34 µg/l. Huomioitavaa myös on, että vuosikeskiarvo määritetään jatkossa biosaatavana pitoisuutena, jonka määritysmenetelmää ei ole vielä standardoitu. Nikkelin ja direktiivissä lueteltujen muiden aineiden osalta tarkistetut ympäristönlaatunormit ovat voimassa 22. päivästä joulukuuta 2015 alkaen. Yksittäisiä metallipitoisuuksia tarkasteltaessa on myös huomioitava, että luonnossa metallien haitallisuudessa on yleensä kyse niiden yhteisvaikutuksista. Eli vaikka yksittäisen metallin pitoisuus ei nousekaan vesieliöstön kuolleisuutta aiheuttavalle tasolle, kuolleisuutta voi esiintyä muiden metallien lisätessä myrkkyvaikutusta (Kauppi ym., 2013). Metallien haitallisuus on myös riippuvainen niitä kompleksoivien eli sitovien orgaanis- Copyright Pöyry Finland Oy 6

ten aineiden määrästä (TOC/DOC) sekä veden kovuudesta (Ca:n ja Mg:n summa). Kovuuden ja orgaanisen aineen määrän kasvun on havaittu alentavan metallien haitallisia vaikutuksia (biosaatavuus alenee). Metallien haitallisuus on riippuvainen myös veden ph:n muutoksista ja erityisesti metallien käyttäytymisestä eri ph-alueilla. Mangaanilla ja alumiinilla on samankaltaisia vaikutusmekanismeja, vaikkakin hieman eri pitoisuustasoilla (WHO 2004). Toisin kuin monet muut metallit, kuten lyijy, alumiini ja nikkeli, mangaani ei saostu luonnonvesien ph-tasoissa (saostuu ph-tasossa 9-10). Mangaanin vaikutustaso lyhytaikaisillakin testeillä voi olla luokkaa 5-10 mg/l (esim. leväkasvun inhibitio, vesikirppujen LC50 ja kalojen lisääntyminen) (Mannio 2013). Vesien liukoisen ja partikkelimaisen orgaanisen aineksen on kuitenkin havaittu lieventävän myös mangaanin ja alumiinin haittavaikutuksia. 7 4 NÄYTTEENOTTO, ANALYYSIT JA LÄHIVESIEN LUOKITTELU Vuoden 2013 aikana Talvivaara Sotkamo Oy:n päästövesien vaikutuksia vastaanottavissa vesistöissä tarkkailtiin Oulujoen suunnalta väliltä Salminen Nuasjärvi ja Vuoksen suunnalta väliltä Ylä-Lumijärvi Kiltuanjärvi. Vesistötarkkailun näytteenottopaikkoja oli vuonna 2013 kaikkiaan 47. Näytteitä otettiin 2 31 kertaa vuodessa. Pisteiden perustiedot on esitetty taulukossa (Taulukko 1) ja sijainti liitteessä 1. Vesinäytteiden otosta ja näytteiden analysoinnista on vastannut Nab Labs Oy, jonka laboratoriot ovat Mittatekniikan keskuksen akkreditoimia testauslaboratoriota. Nablabsilla on käytössään standardin SFS EN ISO/IEC 17025 mukainen laatujärjestelmä. Tarkemmat tiedot akkreditoinnista löytyvät laboratorion akkreditointitunnuksella T111 osoitteesta www.finas.fi ( Akkreditoidut toimielimet testauslaboratoriot). Nablabsin akkreditointiin sisältyy analytiikan ohella myös vesi- ja vesistötutkimuksiin liittyvä näytteenotto. Näytteenoton akkreditoinnilla saavutetaan pätevyystaso, joka käsittää koko näytteenottotoiminnan eikä ainoastaan sertifioidut näytteenottajat. Hivenalkuaineanalytiikasta on vastannut alihankintana Jyväskylän yliopiston Ympäristöntutkimuskeskuksen akkreditoitu Ambiotica-laboratorio (FINAS akkreditoima testauslaboratorio T142). Näytteistä tehtiin ohjelmien mukaiset ja siihen myöhemmin lisätyt fysikaalis-kemialliset määritykset. Kaikki määritykset on tehty akkreditoinnissa hyväksyttyjen tai muutoin valvovan viranomaisen hyväksymien menetelmien mukaisesti. Vesistötarkkailun tulokset on esitetty liitteessä 2, kipsisakka-altaan vuotoon liittyvien lisätutkimusten tulokset liitteessä 3 ja kenttämittausten tulokset liitteessä 4. Hivenalkuaineet on analysoitu aiemmin sovittua tarkemmilla määritysrajoilla (/-) ja esim. metalleista on määritetty kesästä lähtien pääosin liukoiset pitoisuudet maastossa suodatetuista näytteistä. Joulukuussa ei saatu näytteitä järvipisteiltä huonon jäätilanteen vuoksi. Kainuun ja Pohjois-Savon ELY-keskusten tarkastelualueelta ottamien vesinäytteiden tulokset on esitetty liitteessä 6 (lähde: ympäristötiedonhallintajärjestelmä Hertta). Talvivaaran vaikutusalueen järvien ja virtavesien ekologista ja kemiallista tilaa ei ole tarkasteltu kokonaisravinteiden tai klorofylli-a-pitoisuuksien suhteen, sillä etenkin kaivosalueen lähimpien vesistöjen tilaan vaikuttavat ennen kaikkea veden muut fysikaaliskemialliset ominaisuudet kuin ravinteisuus. Tästä syystä ravinne- ja klorofylli-apitoisuuksiin perustuva vesistöjen ekologinen tilaluokittelu ei ole järkevää eivätkä saadut tulokset anna oikeaa kuvaa vesistöjen ekologisesta tilasta. Copyright Pöyry Finland Oy

Taulukko 1. Pintavesien fysikaalis-kemiallisen laadun tarkkailupisteet v. 2013. 8 paikka tunnus koordinaatit (YKJ) syvyys (m) vesistöalue Salmiseen laskeva puro Salpu 7100028 3548886 59.884 Salminen Sal 7100310 3548760 8,0 59.885 Salmisenpuro Salpu1 7100772 3549085 Kalliojärvi Kal1 7101700 3549170 5,0 59.885 Kalliojärvestä lähtevä Kal lä 7102390 3549161 59.886 Korentojoki Kor 7102545 3549445 0,5 59.885 Härkäpuro Härp1 7099819 3551902 59.885 Kuusijoki Kuujo 7102325 3550530 59.886 Kalliojokisuu Kal su 7102660 3550970 59.885 Kolmisoppi Kol1 7103470 3551420 13,7 59.885 Aittopuro 1) Ait 7104730 3550810 59.885 Kolmisoppi lähtevä Kol läh 7104300 3552660 59.885 Tuhkajoki 1 Tuh1 7105380 3554310 0,6 59.885 Talvijoki 1 Talvijoki 1 7102120 3557080 1,9 59.884 Jormasjärvi 5 Jor5 7104160 3556420 18,5 59.882 Jormasjärvi syv p3 Jor3 7106280 3556840 26,9 59.882 Jormajärvi, pohj.osa Jor8 7109581 3557428 11 59.883 Jormasjoki 9 FM8 7114700 3553300 59.881 Jormaslahti 6 FM6 7115840 3552650 2,1 59.811 Nuasjärvi 23 FM12 7117850 3552340 23,1 59.811 Ylä-Lumijärvi Ylu 7094310 3547740 1,0 04.645 Lumijärvi Lujä 7093920 3546180 1,4 04.645 Lumijoki Lum 7093110 3545530 04.645 Kivijärvi 7 Kiv7 7091497 3545068 5,0 04.645 Kivijärvi 2 Kiv2 7092940 3544380 8,1 04.645 Kivijärvi 10 Kiv10 7091372 3545815 n. 10 04.646 Kivijoki 4 Kivj4 7091378 3544757 04.646 Laakajärvi 9 Laa9 7088800 3546000 3,0 04.644 Laakajärvi 13 Laa13 7087416 3545139 10 04.644 Laakajärvi 081(= n. Laa 4) Laa081 7081505 3546110 21,4 04.644 Laakajärvi 12 Laa12 7077496 3551265 5,0 04.644 Kiltuanjärvi 4 Kil4 7078637 3541556 36 04.643 Mustalampi Mus 7096860 3547640 7,0 04.645 Valkealampi Val 7097140 3547540 6,5 04.645 Myllylampi Myl talvi 7095590 3549650 04.645 kesä 7095620 3549695 04.645 Mäkijärvi Mäk 7094400 3550320 11,2 04.645 Iso-Savonjärvi IsoS 7094100 3553490 15 04.646 Hoikkalampi Hoik talvi 7099560 3549680 59.885 kesä 7099640 3549570 59.885 Munninlampi Mun 7097180 3551970 59.884 Kivipuro 1 Kip1 7097970 3554935 59.884 Pirttipuro 1 Pirt1 7095995 3555265 59.884 Hakonen Hako1 7100360 3553900 15 59.885 Pikku Hakonen Phako 7100330 3553100 9 59.885 Raatelampi Raa 7103560 3554000 6 59.885 Kaivoslampi Kai 7098830 3552560 5 59.885 Syvälampi Syvä talvi 7099300 3552220 59.885 kesä 7099340 3552160 59.885 Härkälampi Här 7099640 3551980 3 59.885 Kuusilampi(Rahvaanmäki) Kuus 7100271 3551752 5 59.885 1) näytteet 2008, 2010 ja sen jälkeen joka kolmas vuosi Copyright Pöyry Finland Oy

5 VEDEN FYSIKAALIS-KEMIALLINEN LAATU 9 5.1 Oulujoen vesistöalue 5.1.1 Järvet 5.1.1.1 Salminen Tässä luvussa käsitellään Oulujoen vesistöalueen purkureitti väliltä Salmisenpuro Nuasjärvi. Kuvia veden laadusta on esitetty liitteessä 7. Salminen on ollut voimakkaasti kerrostunut lämpötilan, happipitoisuuden ja sähkönjohtavuuden suhteen vuodesta 2010 lähtien, eikä tässä ollut havaittavissa muutoksia alkuvuoden 2013 aikana (Kuva 1). Salmisen päällysveden (1 m) happitilanne on vaihdellut vuoden aikana hyvän ja huonon happitilanteen välillä. Päällysveden ph on vastaavasti vaihdellut happamasta lievästi emäksiseen. Kiintoainetta päällysvedessä esiintyi vuonna 2013 vaihtelevia määriä, ja sameutta vedessä esiintyi ajoittain. Alusvedessä sekä kiintoainepitoisuudet että sameusarvot olivat suuria. Salmisen vesi oli kaikilla näytteenottokerroilla erittäin kovaa. Salmisen päällysveden sulfaattipitoisuus oli korkeimmillaan (4000 mg/l) vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä, mutta laski loppuvuodesta marraskuussa tasolle 240 mg/l. Sulfaattipitoisuuden tavoin myös päällysveden sähkönjohtavuus laski alimmilleen (~ 53 ms/m) marraskuussa. Laskeva trendi oli havaittavissa myös nikkelin (Ni) liukoisissa pitoisuuksissa. Päällysveden liukoisen nikkelin keskimääräinen pitoisuus oli 31,4 µg/l (n=11) jääden nikkelille asetettua sekoittumisvyöhykkeen ympäristönlaatunormia (33 µg/l) alhaisemmalle tasolle. Liukoisen kadmiumin (Cd) vuosikeskiarvo oli vastaavasti 0,03 µg/l (n=11) ja uraanin 1,0 µg/l (n=11). Päällysveden keskimääräinen mangaanipitoisuus oli noin 5000 µg/l vuonna 2013. Edellä mainituista vedenlaatumuuttujista poiketen Salmisen päällysveden kemiallinen hapenkulutus (COD Mn ) kohosi merkittävästi loka-marraskuussa 2013 ollen korkeimmillaan tasolla 32 mg/l. Syvyys [m] 0,0 1,0 2,0 3,0 4,0 Salminen vko 5 Sähkönjohtavuus [ms/m] 0 200 400 600 800 1000 1200 vko 8 vko 13 vko 15 vko 22 5,0 6,0 Kuva 1. Salmisen sähkönjohtavuus eri syvyyksissä vuoden 2013 kenttämittaustuloksissa. Copyright Pöyry Finland Oy

10 5.1.1.2 Kalliojärvi Salmisen alusveden (6,7 7,1 m) happitilanne oli kerrostuneisuuden johdosta huono koko vuoden 2013. Alusveden ph oli myös alhainen (ph 4). Alusveden sulfaattipitoisuuksissa oli havaittavissa laskeva trendi vuoden 2013 aikana. Ero päällys- ja alusveden sulfaattipitoisuuksissa oli kuitenkin merkittävä myös loppuvuodesta, alusveden sulfaattipitoisuuden ollessa tasolla 9200 mg/l marraskuussa. Alusvedestä mitatut sähkönjohtavuudet noudattivat likimain samaa trendiä sulfaattipitoisuuden kanssa. Alusveden nikkelipitoisuuksissa ei ollut havaittavissa selkeää laskevaa tai nousevaa trendiä vuoden 2013 tarkkailutuloksissa. Alusveden keskimääräinen liukoisen nikkelin pitoisuus oli 4420 µg/l (n=11). Liukoisen kadmiumin keskimääräinen pitoisuus oli vastaavasti 1,1 µg/l (n=11) ja liukoisen uraanin 387 µg/l (n=6). Salmisen kerrostuneisuuden purkautumisesta ei näin vuoden 2013 tarkkailutulosten perusteella ollut tunnistettavissa mitään merkkejä. Salmisen kokonaisravinnepitoisuuksissa esiintyi vuonna 2013 runsaasti vaihtelua. Päällysvedessä kokonaisfosforipitoisuudet olivat < 3 51 µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet 310 1200 µg/l. Avovesikaudella touko-lokakuussa päällysveden kokonaisfosforipitoisuus oli keskimäärin 13 µg/l, mikä viittaa vähäravinteisuuteen Forsbergin ja Rydingin (1980) määrittämien rehevyystason luokkarajojen perusteella. Päällysveden kokonaistyppipitoisuus oli avovesikaudella keskimäärin 512 µg/l eli keskiravinteisille vesille tyypillistä tasoa. Nitriitti-nitraattityppeä vedessä oli useimmiten hyvin vähän (< 5 µg/l) lukuun ottamatta syyskuun ja marraskuun näytteenottokertoja, jolloin pitoisuudet olivat 35 ja 30 µg/l. Ammoniumtyppeä päällysvedessä oli 53 200 µg/l, ja suurimmillaan pitoisuudet olivat touko-kesäkuussa. Fosfaattifosforipitoisuudet olivat päällysvedessä vastaavasti alhaisia eli 5 µg/l. Salmisen alusvedessä (6,7 7,1 m) kokonaisfosforipitoisuudet olivat 5 50 µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet 1600 5300 µg/l. Fosfaattifosforia ja nitriitti-nitraattityppeä alusvedessä esiintyi vähän. Huonosta happitilanteesta johtuen ammoniumtypen pitoisuudet olivat koholla (1200 1500 µg/l). Päällysveden klorofylli-a-pitoisuudet olivat pieniä, ja keskimääräinen klorofylli-a-pitoisuus 2,0 µg/l oli karuille vesille tyypillisellä tasolla. Salmisen tavoin myös Kalliojärvi on ollut lämpötilan ja suolaisuuden suhteen pysyvästi kerrostunut vuodesta 2011 lähtien. Kalliojärven päällysveden (1 m) happitilanne vaihteli välillä huono-erinomainen vuoden 2013 aikana. Päällysveden ph vaihteli vastaavasti erittäin happamasta happamaan. Alimmillaan päällysveden ph (ph = 3,6) oli alkuvuodesta tammikuussa. Kalliojärven päällysveden kiintoainepitoisuudet olivat useimmilla näytteenottokerroilla verrattain pieniä ja vesi oli lievästi sameaa. Alusvedessä kiintoainesta ja sameutta esiintyi selvästi enemmän kuin päällysvedessä. Järven vesi oli erittäin kovaa kaikilla näytteenottokerroilla lukuun ottamatta tammikuun kierrosta sekä maaliskuun näytteenottokertaa, jolloin päällysvesi oli pehmeää (kokonaiskovuus 0,66 mmol/l). Kalliojärven päällysveden sulfaattipitoisuus oli korkeimmillaan (3700 mg/l) huhtikuussa, mutta laski loppuvuodesta tasolle 630 mg/l. Päällysveden sähkönjohtavuus noudatti odotetusti sulfaattipitoisuuden trendejä. Kalliojärven päällysveden liukoisen nikkelin vuosikeskiarvo oli 139 µg/l (n=13) ja liukoisen kadmiumin 0,09 µg/l (n=13). Kalliojärven päällysveden uraanipitoisuus oli korkeimmillaan (43 µg/l) tammikuussa 2013, mutta laski loppuvuodesta noin tason 1 µg/l tuntumaan. Kalliojärven päällysveden keskimääräinen nikkelipitoisuus ylittää myös nikkelille Oulujoen suunnan sekoittumisvyöhykkeellä asetetun ympäristönlaatunormin 33 µg/l. Edellä esitetyistä vedenlaatu- Copyright Pöyry Finland Oy

muuttujista poiketen päällysveden kemiallisen hapenkulutuksen arvo oli korkeimmillaan tasolla 23 mg/l marraskuussa 2013. Kalliojärven alusveden (4 4,5 m) happitilanne oli huono koko vuoden 2013. Alusvesi oli myös aika-ajoin erittäin hapanta ph:n vaihdellessa välillä 3,5 5,8. Alusveden sulfaattipitoisuus oli keskimäärin 4100 mg/l (n=13). Alusveden metallipitoisuudet olivat myös selkeästi koholla verrattuna päällysveden vastaaviin pitoisuuksiin. Alusveden liukoisen nikkelin vuosikeskiarvo oli noin 378 µg/l (n=13) ollen korkeimmillaan (500 µg/l) lokakuussa 2013. Liukoisen kadmiumin pitoisuus oli korkeimmillaan 0,25 µg/l elokuussa ja vastaavasti uraanipitoisuus 32 µg/l kesäkuussa 2013. Alusveden keskimääräinen liukoisen kadmiumin pitoisuus oli 0,2 µg/l (n=7). Kalliojärven tiheysgradientti aleni alkuvuoden 2013 aikana ollen pienimmillään huhtikuussa 2013 (vko 15, Kuva 2). Havaitusta muutoksista huolimatta Kalliojärven kerrostuneisuus ei purkautunut kevään 2013 aikana, vaan järvi on säilynyt edelleen suolakerrostuneena myös loppuvuoden 2013 mittauksissa. 11 Syvyys [m] 0 1 2 3 4 5 6 Kalliojärvi Sähkönjohtavuus [ms/m] 0 200 400 600 800 vko 5 vko 7 vko 9 vko 11 vko 13 vko 15 vko 22 vko 26 vko 32 vko 34 vko 38 vko 42 vko 45 Kuva 2. Kalliojärven sähkönjohtavuus eri syvyyksissä vuoden 2013 kenttämittaustuloksissa. Kalliojärven ravinnepitoisuuksissa esiintyi runsaasti vaihtelua vuonna 2013. Päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet olivat < 3 20 µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet 200 1600 µg/l. Typen määrä oli suurimmillaan vuoden alkupuoliskolla ja pitoisuudet laskivat loppuvuotta kohti. Avovesikaudella touko-lokakuussa keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus oli 9 µg/l, mikä viittaa vähäravinteisuuteen. Kokonaistyppipitoisuus oli avovesikaudella keskimäärin 618 µg/l eli melko reheville vesille tyypillistä tasoa. Nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat päällysvedessä alle määritysrajan kaikilla vuoden 2013 näytteenottokerroilla ja myös fosfaattifosforia esiintyi erittäin vähän. Ammoniumtypen pitoisuudet olivat 80 410 µg/l (vuosikeskiarvo 189 µg/l). Kalliojärven alusvedessä (4,0 4,5 m) esiintyi vuonna 2013 runsaasti kokonaistyppeä, 1600 3000 µg/l. Pitoisuudet olivat kuitenkin keskimäärin pienempiä kuin edellisvuonna. Nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat alle määritysrajan kaikilla näytteenottokerroilla. Alusveden happitilanne oli koko vuoden huono, ja suurin osa typestä esiintyi ammoniummuodossa. Alusveden kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 3 31 Copyright Pöyry Finland Oy

µg/l, eli näytteenottokertojen väliset erot tuloksissa olivat isoja. Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat alle määritysrajan kaikilla näytteenottokerroilla. 12 5.1.1.3 Kolmisoppi Kolmisoppi on edellä mainituista kahdesta järvestä poiketen säilyttänyt aikaisemmin luonnonmukaisille järville tavanomaiset ominaispiirteet, mikä on ollut nähtävissä järven vesimassan sekoittumisena kevään ja syksyn täyskiertojen yhteydessä. Kolmisopen päällysveden (1 m) happitilanne vaihteli huonosta hyvään vuoden 2013 aikana. Päällysveden ph vaihteli vastaavasti maltillisemmin pysyen keskimäärin lievästi happamalla tasolla koko vuoden. Kolmisopen vedessä oli useimmilla näytteenottokerroilla vain vähän kiintoaineista ja vesi oli lähes kirkasta tai lievästi sameaa. Päällysvesi oli useimmiten pehmeää, mutta syvemmissä kerroksissa kovuus vaihteli keskikovasta kovaan. Toukokuun näytteenottokierroksella myös päällysvesi oli keskikovaa. Kolmisopen päällysveden sulfaattipitoisuudet ovat nousseet tasaisesti vuoden 2013 aikana. Päällysveden sulfaattipitoisuus oli alimmillaan (94 mg/l) tammikuussa ja korkeimmillaan (550 mg/l) lokakuussa 2013. Päällysveden liukoisen nikkelin vuosikeskiarvo oli 23,7 µg/l (n=12) ja vastaavasti liukoisen kadmiumin 0,2 µg/l (n=12). Kolmisopen päällysveden uraanipitoisuus oli korkeimmillaan (2,4 µg/l) toukokuussa 2013. Loppuvuodesta liukoisen uraanin pitoisuus oli korkeimmillaan tasolla 0,25 µg/l. Kolmisopen alusveden (12,1 13,7 m) happitilanne vaihteli huonosta välttävään vuoden 2013 aikana. Alusveden ph vaihteli vastaavasti välillä 5,6 6,6. Alusveden sulfaattipitoisuus on vaihdellut välillä 190 1100 mg/l ollen korkeimmillaan huhtikuussa 2013. Alusveden sulfaattipitoisuudet pysyttelivät kuitenkin koholla ( 600 mg/l) myös loppuvuodesta 2013. Alusveden sulfaattipitoisuuden nousu on ollut havaittavissa myös Kolmisopen päällys- ja alusveden tiheysgradientin voimistumisena huhti-lokakuussa 2013. Tiheysgradientin havaittiin kuitenkin heikentyneen marraskuussa 2013 (Kuva 3). Järven sulfaattipitoisuudet ovat tarkkailutulosten perusteella kasvaneet merkittävästi edellisvuosiin verrattuna, mikä on nähtävissä myös järven kesä- ja talvikerrostuneisuuden äärevöitymisenä. Vaikka suolakerrostuneisuus purkautuisikin kevään 2014 kierron yhteydessä, voi Kolmisopen päällys- ja alusveden välinen tiheysgradientti voimistua, talvi- ja kesäkerrostuneisuuden vallitessa, järveen kohdistuvan kuormituksen jatkuessa tulevina vuosina. Huomioitavaa tosin on, että Talvivaara Sotkamo Oy:n sulfaattikuormitukselle asetetut lupaehdot tiukentuvat vuonna 2014 ja edelleen vuonna 2015 (PSAVI 52/2013/1). Copyright Pöyry Finland Oy

13 Kuva 3. Kolmisopen sähkönjohtavuus eri syvyyksissä vuoden 2013 kenttämittaustuloksissa. Kolmisopen alusveden liukoisen nikkelin vuosikeskiarvo oli noin 57 µg/l (n=12) ja vastaavasti liukoisen kadmiumin 0,27 µg/l (n=12). Kolmisopen keskimääräinen kadmiumpitoisuus koko vesimassassa (päällys- ja alusveden vuosikeskiarvo) oli 0,24 µg/l ylittäen kadmiumille asetetun ympäristölaatunormin kovuusluokissa 1 4. Kolmisopen alusveden liukoisen uraanin keskimääräinen pitoisuus oli 0,43 µg/l (n=6). Alusveden uraanin kokonaispitoisuus oli korkeimmillaan tasolla 1,6 µg/l alkuvuodesta 2013. Kolmisopesta lähtevän veden happitilanne oli keskimäärin tyydyttävä vuoden 2013 aikana. Lähtevän veden ph vaihteli tarkkailujakson aikana välillä 5,6 7,9. Kolmisopen päällysveden tavoin myös järvestä lähtevän veden sulfaattipitoisuudessa on ollut nouseva trendi vuoden 2013 aikana (Kuva 4). mg/l 700 600 500 400 300 200 100 0 Sulfaatti Kuva 4. Kolmisopesta lähtevän veden sulfaattipitoisuuden kehitys vuoden 2013 aikana. Copyright Pöyry Finland Oy

Kolmisopesta lähtevän veden liukoisen nikkelin vuosikeskiarvo oli 23,9 µg/l (n=15), liukoisen kadmiumin 0,17 µg/l (n=15) ja liukoisen uraanin vastaavasti 0,24 µg/l (n=15). Kolmisopesta lähtevän veden mangaanipitoisuus oli keskimäärin noin 1270 µg/l (n=15) ja orgaanisen hiilen kokonaispitoisuus (TOC) keskimäärin 13,3 mg/l (n=7). Vuonna 2013 Kolmisopen päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet olivat 5 13 µg/l ja avovesikauden keskimääräinen fosforipitoisuus oli 9 µg/l. Kaikki arvot viittasivat vähäravinteisuuteen, ja pienimmillään fosforin määrä oli heinä-lokakuussa. Vuonna 2013 kokonaisfosforipitoisuudet olivat jonkin verran pienempiä kuin edellisvuonna. Kokonaistypen pitoisuudet vaihtelivat välillä 530 660 µg/l vuonna 2013, ja avovesikauden keskiarvo 540 µg/l viittasi keskiravinteisuuteen. Epäorgaanista typpeä esiintyi päällysvedessä jonkin verran. Nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat 17 110 µg/l ja ammoniumtypen pitoisuudet 33 93 µg/l. Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat alle määritysrajan jokaisella näytteenottokerralla. Vuonna 2013 Kolmisopen alusveden (12,0 13,7 m) kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 8 17 µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 440 1100 µg/l. Fosfaattifosforia alusvedessä esiintyi verrattain vähän eli 4 µg/l. Nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet vaihtelivat välillä < 5 230 µg/l. Ammoniumtypen pitoisuudet olivat 130 400 µg/l. Päällysveden klorofylli-a-pitoisuudet olivat 1,6 5,9 µg/l, ja avovesikauden keskiarvo 3,0 µg/l viittasi vähäravinteisuuteen. 14 5.1.1.4 Jormasjärvi Jormasjärven Talvilahden syvänteen (Jor5) päällysveden (1 m) happitilanne oli hyvä vuoden 2013 aikana. Päällysveden ph oli lievästi happamalla tasolla, vaihdellen välillä 5,8 6,6. Talvilahden vesi oli keväällä 2013 humuspitoista ja erittäin ruskeaa. Kiintoainepitoisuudet olivat koko vuoden hyvin pieniä, eikä samennusta juurikaan havaittu. Veden kovuus analysoitiin maaliskuussa, jolloin vesi oli pehmeää lukuun ottamatta yhdeksän metrin syvyydeltä otettua näytettä, jossa vesi oli keskikovaa. Talvilahden päällysveden sulfaattipitoisuus on noussut vuoden 2013 aikana aikaisempiin tarkkailuvuosiin verrattuna. Talvilahden syvänteen päällysveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 62 mg/l (n=6), kun se vuonna 2012 oli 49 mg/l (n=7) ja vuonna 2011 38,2 mg/l (n=5). Päällysveden nikkelin kokonaispitoisuus oli korkeimmillaan (35 µg/l) huhtikuussa. Loppuvuodesta liukoisen nikkelin pitoisuus laski kuitenkin tasolle 9,2 µg/l Talvilahden syvänteen päällysvedessä. Päällysveden liukoisen kadmiumin vuosikeskiarvo oli 0,09 µg/l (n=4). Päällysveden mangaanipitoisuus oli keskimäärin 118 µg/l. Alusveden (16,3 17,5 m) happitilanne oli hyvä lokakuussa 2013. Alusvesi oli päällysveden tavoin lievästi hapanta, ph:n vaihdellessa välillä 5,9 6,6. Talvilahden syvänteen alusveteen on tarkkailutulosten perusteella kertynyt myös suolapitoisempaa vettä, mikä näkyy alusveden sulfaattipitoisuuden ja sähkönjohtavuuden orastavana kasvuna vuoden 2013 aikana. Alusveden sulfaattipitoisuuden vuosikeskiarvo oli 112 mg/l (n=6), kun se vielä vuonna 2012 oli 73,4 mg/l (n=7). Alusveden liukoisen nikkelipitoisuuden vuosikeskiarvo oli 18,8 µg/l (n=4) ja liukoisen kadmiumin 0,17 µg/l (n=4). Jormasjärven keskiosan syvänteen (Jor3) päällysveden (1 m) happitilanne oli hyvä koko vuoden 2013. Päällysveden ph oli happamalla tasolla (ph 5,9) koko tarkkailujakson. Vesi oli kirkasta ja kiintoainetta esiintyi hyvin vähän kaikilla syvyyksillä. Vesi oli kaikilla näytteenottokerroilla pehmeää. Jormasjärven keskiosan syvänteen näytteenottopaikan päällysveden sulfaattipitoisuudessa oli Talvilahden syvänteen (Jor5) tavoin havaittavissa nousua edellisvuosista Copyright Pöyry Finland Oy

(Kuva 5). Päällysveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 60,5 mg/l (n=11). Päällysveden liukoisen nikkelipitoisuuden vuosikeskiarvo oli vastaavasti 10,5 µg/l (n=11) ja liukoisen kadmiumin 0,07 µg/l (n=11). Huomioitavaa kuitenkin on, että Jormasjärven pääaltaan eteläisen syvänteen nikkelipitoisuudet ovat olleet koholla jo vuonna 2008 (Kuva 5). Tuolloin nikkelin kokonaispitoisuus nousi korkeimmillaan tasolle 31 µg/l. Jormasjärven nikkelipitoisuuden kehitykseen on näin vaikutusta myös järven valumaalueen muulla maankäytöllä. Vertailun vuoksi Jormasjärven nikkelin taustapitoisuus on arvioitu Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) toimesta tasolle 2,0 µg/l. 15 SO 4 mg/l 120 100 80 60 40 20 0 Jormasjärvi Jor3 päällysvesi alusvesi Ni µg/l 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Jormasjärvi Jor3 päällysvesi alusvesi 1.1.07 1.7.07 1.1.08 1.7.08 1.1.09 1.7.09 1.1.10 1.7.10 1.1.11 1.7.11 1.1.12 1.7.12 1.1.13 1.7.13 1.1.07 1.7.07 1.1.08 1.7.08 1.1.09 1.7.09 1.1.10 1.7.10 1.1.11 1.7.11 1.1.12 1.7.12 1.1.13 1.7.13 Kuva 5. Jormasjärven keskisyvänteen (Jor3) päällys- ja alusveden sulfaatti- ja nikkelipitoisuus vuosina 2007 2013. Jormasjärven keskiosan syvänteen (Jor3) alusveden (22,6 25,5 m) happitilanne oli hyvä loka-marraskuussa 2013. Alusveden ph oli lievästi happamalla tasolla (ph 5,8) koko vuoden. Syvänteen alusveden sulfaattipitoisuuksissa havaittiin nouseva trendi edellisvuosiin verrattuna (Kuva 5). Alusveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 72,2 mg/l (n=11), kun se vuonna 2012 oli 59,7 (n=10). Alusveden sähkönjohtavuuden kehitys noudattaa samoja trendejä sulfaattipitoisuuden kanssa. Kaivoksen päästövesien vaikutukset ovat näin havaittavissa myös Jormasjärven syvänteiden (Jor5 ja Jor3) vedenlaadussa erityisesti suolapitoisten vesien orastavana kertymisenä syvänteiden alusveteen. Vaikutukset ovat nähtävissä myös kesä- ja talvikerrostuneisuuden äärevöitymisenä eli päällys- ja alusveden tiheysgradientin kasvuna kyseisinä aikoina. Huomioitavaa kuitenkin on, että Jormasjärven sulfaattipitoisuudet ovat edelleen eliöstölle ja kaloille haitattomalla tasolla. Alusveden liukoisen nikkelipitoisuuden vuosikeskiarvo oli 14,0 µg/l (n=11) ja liukoisen kadmiumin 0,12 µg/l (n=11). Vuonna 2013 Jormasjärven Talvilahden (Jor5) päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet olivat 6 23 µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet 330 1000 µg/l (n=6). Jormasjärven syvänteessä (Jor3) päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet olivat 7 21 µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet 340 520 µg/l (n=11). Avovesikauden keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus oli Talvilahdessa 7 µg/l (n=4) ja keskisyvänteessä (Jor3) 10 µg/l (n=6). Kumpikin arvo viittaa vähäravinteisuuteen. Touko-lokakuun keskimääräinen kokonaistyppipitoisuus oli Talvilahdessa 390 µg/l ja syvänteessä 412 µg/l. Kumpikin arvo viittaa melko karuihin olosuhteisiin. Sekä Talvilahdella että Jormasjärven syvänteessä (Jor3) kokonaisravinnepitoisuudet olivat keskimäärin pienimmällään kasvukaudella kesäaikaan. Epäorgaanista typpeä esiintyi vuonna 2013 kummallakin Jormasjärven näytteenottopaikalla päällysvedessä jonkin verran. Talvilahden nitriitti-nitraattitypen pitoisuus vaihteli välillä 18 86 µg/l ja ammoniumtypen välillä 10 17 µg/l (n=4). Syvänteen näytteenottopaikalla nitriitti-nitraattityppeä oli 11 94 µg/l ja ammoniumtyppeä 14 29 µg/l (n=7). Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat kummallakin näytteenottopaikalla useimmiten alle määritysrajan. Avovesikaudella Talvilahden klorofylli-a-pitoisuudet vaihtelivat välillä Copyright Pöyry Finland Oy

2,1 4,2 µg/l (keskiarvo 2,7 µg/l) ja syvänteen näytteenottopaikan välillä 1,8 6,9 µg/l (keskiarvo 3,9 µg/l) (Kuva 6). Talvilahdessa klorofyllin keskimääräinen pitoisuus viittasi vähäravinteisuuteen ja keskisyvänteen (Jor3) näytteenottopaikalla keskiravinteisuuteen. 16 chl-a µg/l Jormasjärvi Jor3 12 10 8 6 4 2 0 13.2.2007 13.8.2007 13.2.2008 13.8.2008 13.2.2009 13.8.2009 13.2.2010 13.8.2010 13.2.2011 13.8.2011 13.2.2012 13.8.2012 13.2.2013 13.8.2013 Kuva 6. Klorofylli-a:n pitoisuus Jormasjärven pääaltaan keskisyvänteen (Jor3) päällysvedessä vuosina 2008 2013. Alusveden kokonaisfosforipitoisuudet olivat sekä Talvilahdella että syvänteen näytteenottopaikalla 9 22 µg/l eli samaa tasoa kuin päällysveden pitoisuudet. Kokonaistyppipitoisuus vaihteli Talvilahden alusvedessä välillä 360 870 µg/l (keskiarvo 635 µg/l, n=6) ja syvänteen näytteenottopaikalla välillä 330 660 µg/l (keskiarvo 525 µg/l, n=11). Talvilahden alusvedessä esiintyi siis jonkin verran enemmän kokonaistyppeä kuin Jormasjärven syvänteessä. Vuonna 2013 Talvilahden alusveden nitriittinitraattityppipitoisuus vaihteli välillä 38 97 µg/l (keskiarvo 77 µg/l, n=4) ja ammoniumtyppipitoisuus välillä 17 170 µg/l (keskiarvo 117 µg/l). Jormasjärven syvänteessä nitriitti-nitraattityppeä oli 11 94 µg/l (keskiarvo 45 µg/l, n=7) ja ammoniumtyppeä 14 29 µg/l (keskiarvo 19 µg/l). Talvilahden alusveden fosfaattifosforipitoisuudet vaihtelivat välillä < 2 6 µg/l ja syvänteen (Jor3) pitoisuudet välillä <2 3 µg/l. Talvilahden alusvedessä esiintyi epäorgaanista typpeä selvästi enemmän kuin Jormasjärven syvänteessä, mutta epäorgaanisen fosforin osalta erot näytteenottopaikkojen välillä olivat verrattain pieniä. 5.1.1.5 Nuasjärvi Nuasjärven eteläisen syvänteen (FM12) päällysveden (1 m) happitilanne vaihteli tyydyttävästä erinomaiseen vuoden 2013 aikana. Päällysveden ph oli alueen vesille tyypillisesti hieman happamalla tasolla (ph 6,0). Vesi oli maalis-huhtikuussa humusväritteistä. Kiintoainesta ja sameutta Nuasjärven vedessä esiintyi hyvin vähän. Veden kokonaiskovuus analysoitiin helmikuussa, jolloin vesi oli erittäin pehmeää kaikilla syvyyksillä. Nuasjärven päällysveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 4,8 mg/l eli lähellä alueen luontaista taustatasoa. Päällysveden keskimääräinen liukoisen nikkelin pitoisuus oli 2,0 µg/l (n=4) ja liukoisen kadmiumin 0,02 µg/l (n=4). Nuasjärven pääaltaan eteläisen syvänteen alusveden (23,5 25,0 m) happitilanne vaihteli välttävästä hyvään ollen hyvällä tasolla lokakuussa 2013. Alusveden ph oli lievästi happamalla tasolla (ph 5,9) koko tarkkailujakson ajan. Alusveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 24,9 mg/l (n=7) ollen alhaisimmillaan loppuvuodesta 2013. Alusveden sulfaattipitoisuudessa ei ole kuitenkaan havaittavissa nousevaa trendiä edellisvuosiin verrattuna (Kuva 7). Copyright Pöyry Finland Oy

SO 4 mg/l 200 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 FM 12 päällysvesi alusvesi Ni µg/l 40 35 30 25 20 15 10 5 0 FM 12 17 päällysvesi alusvesi 1.1.07 1.7.07 1.1.08 1.7.08 1.1.09 1.7.09 1.1.10 1.7.10 1.1.11 1.7.11 1.1.12 1.7.12 1.1.13 1.7.13 1.1.07 1.7.07 1.1.08 1.7.08 1.1.09 1.7.09 1.1.10 1.7.10 1.1.11 1.7.11 1.1.12 1.7.12 1.1.13 1.7.13 Kuva 7. Nuasjärven pääaltaan eteläisen syvänteen (FM 12) päällys- ja alusveden sulfaattija nikkelipitoisuus vuosina 2008 2013. Huomioitavaa myös on, että sulfaattipitoisuudet ovat olleet syvänteen alusvedessä korkeimmillaan vuonna 2009 (Kuva 7). Talvivaara Sotkamo Oy:n päästövesien johtaminen Oulujoen vesistöalueelle aloitettiin syksyllä 2009. Alusveden nikkelipitoisuus vaihteli tarkkailujakson 2013 aikana välillä 1,2 10,0 µg/l. Tarkkailutulosten perusteella Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivospäästöjen vaikutukset eivät ole vielä selkeästi nähtävissä Nuasjärvessä. Eteläisen syvänteen alusveden kohonneet sulfaattipitoisuudetkin ovat todennäköisimmin peräisin joko Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin Lahnaslammen kaivoksen vanhoista pintavesipäästöistä tai muusta valuma-alueen maankäytöstä. Vuonna 2013 Nuasjärven päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 10 16 µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 340 480 µg/l. Avovesikaudella toukolokakuussa keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus oli 12 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 431 µg/l. Fosforin määrä oli vähäravinteisille vesille tyypillisellä tasolla ja typen määrä viittasi keskiravinteisuuteen. Fosfaattifosforipitoisuudet Nuasjärven päällysvedessä olivat alhaisia (< 2 4 µg/l). Nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet vaihtelivat välillä < 5 58 µg/l ja ammoniumtypen pitoisuudet välillä 17 60 µg/l. Pienimmillään ravinteiden määrä oli kasvukaudella elokuussa. Päällysveden klorofylli-a-pitoisuudet olivat avovesikaudella 2,9 9,7 µg/l ja keskimääräinen klorofyllipitoisuus 5,9 µg/l oli keskiravinteisille vesille tyypillisellä tasolla. Vuonna 2013 Nuasjärven alusveden kokonaisfosforipitoisuus vaihteli välillä 12 26 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus välillä 340 900 µg/l. Useimmiten ravinteita mitattiin alusvedestä jonkin verran enemmän kuin päällysvedestä. Nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat alusvedessä 24 150 µg/l ja ammoniumtypen pitoisuudet 26 53 µg/l. Fosfaattifosforin pitoisuudet vaihtelivat välillä 3 12 µg/l. Eniten fosfaattifosforia ja nitriittinitraattityppeä mitattiin alusvedestä heinä-elokuussa. 5.1.2 Joet ja purot 5.1.2.1 Salmisenpuro Salmisenpuron happitilanne oli hyvä lähes koko vuoden 2013. Puroveden ph vaihteli välillä 5,3 8,6 ollen korkeimmillaan alkuvuodesta, kun kalkkikäsiteltyjä vesiä johdettiin Salmiseen. Kokonaiskovuutta analysoitiin tammi-toukokuussa, ja puron vesi oli erittäin kovaa kaikilla näytteenottokerroilla. Kiintoaine- ja sameusarvoissa esiintyi vuonna 2013 melko runsaasti vaihtelua. Salmisenpuron sulfaattipitoisuus vaihteli välillä 330 4200 mg/l ollen korkeimmillaan huhtikuussa 2013 (Kuva 8). Liukoisen nikkelin keskimääräinen pitoisuus oli noin 36 µg/l (n=23), liukoisen kadmiumin pitoisuus 0,04 µg/l (n=23) ja liukoisen uraanin pitoi- Copyright Pöyry Finland Oy

suus 0,8 µg/l (n=23). Salmisenpuron liukoisen nikkelin pitoisuus oli korkeimmillaan (100 µg/l) tammikuussa 2013, mutta laski joulukuussa tasolle 12 µg/l. Salmisenpuron orgaanisen kokonaishiilen pitoisuus oli keskimäärin 13,3 mg/l (n=14) vuonna 2013. 18 Salmisenpuro 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 7.11.12 7.12.12 7.1.13 7.2.13 7.3.13 7.4.13 7.5.13 7.6.13 7.7.13 7.8.13 mg/l 7.9.13 7.10.13 7.11.13 7.12.13 Kuva 8. Salmisenpuron sulfaattipitoisuus vuosina 2012 2013. Salmisenpuron ravinnepitoisuuksia analysoitiin touko-joulukuussa. Tällöin kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 5 22 µg/l (keskiarvo 10 µg/l) ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 320 2300 µg/l (keskiarvo 320 µg/l). Avovesikaudella touko-lokakuussa keskimääräinen fosforipitoisuus oli 9 µg/l ja typpipitoisuus 664 µg/l. Fosforin määrä viittasi vähäravinteisuuteen, typen määrä taas runsasravinteisuuteen. Fosfaattifosforia Salmisenpurossa esiintyi yleensä vähän. Ammoniumtyppeä esiintyi jonkin verran jokaisella näytteenottokerralla. Nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat alle määritysrajan lukuun ottamatta syyskuuta, lokakuun alkua ja marraskuun loppupuolen näytteenottokertoja. 5.1.2.2 Kuusijoki Kalliojokeen kaivospiirin sisäpuolelta laskevan Kuusijoen veden ph-arvot vaihtelivat vuonna 2013 happamasta emäksiseen (ph 5,7 9,7). Kuusijoen vedenlaadussa olikin selkeästi nähtävissä eteläisen Kuusilammen, Torrakkapuron ja Latosuon vesien kalkkikäsittelyn vaikutus. Kuusijoen happitilanne oli tyydyttävä tai hyvä kaikilla näytteenottokerroilla. Veden sameus vaihteli purkupisteiden vesienkäsittelystä johtuen lievästi sameasta selvästi samentuneeseen. Myös kiintoainepitoisuuksissa esiintyi runsaasti vaihtelua. Veden kokonaiskovuutta analysoitiin tammi-toukokuussa, ja vesi oli kovaa tai erittäin kovaa kaikilla näytteenottokerroilla yhtä kertaa lukuun ottamatta. Kuusijoen sulfaattipitoisuudet vaihtelivat välillä 180 4500 mg/l (keskiarvo 1093 mg/l, n=23) (Kuva 9). Suurimmillaan sulfaatin määrä oli huhtikuun puolessa välissä ja pienimmillään helmikuussa. Kuusijoen liukoisen nikkelin vuosikeskiarvo oli 50,3 µg/l (n=23), liukoisen kadmiumin keskiarvo 0,23 µg/l (n=23) ja liukoisen uraanin keskiarvo 0,60 µg/l (n=23). Copyright Pöyry Finland Oy

19 Kuusijoki, SO 4 mg/l 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Kuva 9. Kuusijoen sulfaattipitoisuus vuosina 2012 2013. Kuusijoen ravinnepitoisuuksia analysoitiin touko-joulukuussa. Tänä aikana kokonaisfosforipitoisuudet olivat 11 61 µg/l (keskiarvo 25 µg/l) ja kokonaistyppipitoisuudet 430 1900 µg/l (keskiarvo 1000 µg/l). Avovesikaudella touko-lokakuussa keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus oli 24 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 845 µg/l. Fosforin keskimääräinen pitoisuus oli keskiravinteisille vesille tyypillisellä tasolla ja typen määrä viittasi runsasravinteisuuteen. Epäorgaanisen typen määrät vaihtelivat vuonna 2013 suhteellisen vähäisistä runsaisiin. Epäorgaanista fosforia esiintyi vedessä kasvukaudella vähän, mutta muina aikoina ajoittain runsaasti. 5.1.2.3 Kalliojoki Kalliojoen happitilanne oli keskimäärin hyvä koko vuoden 2013. Jokiveden ph oli myös alueen jokivesille tyypillisesti hieman happamalla tasolla ollen keskimäärin 6,1 (n=23). Kiintoaine- ja sameusarvoissa esiintyi vuoden aikana vaihtelua. Kalliojoen sulfaattipitoisuus oli korkeimmillaan (3100 mg/l) maalis-huhtikuussa ja alimmillaan (190 mg/l) joulukuussa 2013. Kalliojoen liukoisen nikkelin vuosikeskiarvo oli 47,3 µg/l (n=24), liukoisen kadmiumin 0,14 µg/l (n=24) ja liukoisen uraanin vastaavasti 0,85 µg/l (n=24). Kalliojoen sulfaatti- ja nikkelipitoisuuden kehitys vuonna 2013 on esitetty kuvassa (Kuva 10). SO 4 mg/l 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 1.1.2007 1.7.2007 1.1.2008 1.7.2008 Kalliojoki 1.1.2009 1.7.2009 1.1.2010 1.7.2010 1.1.2011 1.7.2011 1.1.2012 1.7.2012 1.1.2013 1.7.2013 Ni µg/l 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 1.1.2007 1.7.2007 1.1.2008 1.7.2008 Kalliojoki 1.1.2009 1.7.2009 1.1.2010 1.7.2010 1.1.2011 1.7.2011 1.1.2012 1.7.2012 1.1.2013 1.7.2013 Kuva 10. Kalliojoen sulfaatti- ja nikkelipitoisuus vuosina 2007 2013. Vuoden 2013 nikkelipitoisuudet ovat liukoisia pitoisuuksia. Copyright Pöyry Finland Oy

Kalliojoen ravinnepitoisuuksia analysoitiin huhti-joulukuussa. Tänä aikana kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 8 25 µg/l (keskiarvo 16 µg/l) ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 230 1600 µg/l (keskiarvo 710 µg/l). Avovesikaudella touko-lokakuussa kokonaisfosforipitoisuus oli keskimäärin 16 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 710 µg/l, joista kumpikin arvo oli keskiravinteisille vesille tyypillisellä tasolla. Nitriittinitraattityppeä Kalliojoen vedessä oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vain vähän ja ammoniumtyppeä esiintyi jonkin verran etenkin touko-kesäkuussa ja syksyllä. Fosfaattifosforipitoisuudet olivat Kalliojoessa alhaisia. 20 5.1.2.4 Tuhkajoki Vuonna 2013 Tuhkajoen veden ph-taso vaihteli happamasta emäksiseen (ph 5,5 8,3), mutta useimmilla näytteenottokerroilla vesi oli lievästi hapanta. Veden happipitoisuudet vaihtelivat tyydyttävästä erinomaiseen. Kiintoainesta vedessä esiintyi vähän, ja vesi oli useimmiten kirkasta tai vain lievästi sameaa. Veden kovuus vaihteli pehmeästä kovaan. Tuhkajoen sulfaattipitoisuudessa havaittiin Kolmisopesta lähtevän veden tavoin nouseva trendi vuoden 2013 aikana (Kuva 11). Purkuvesien vaikutukset olivat näin tunnistettavissa myös Tuhkajoessa. Tuhkajoen liukoisen nikkelipitoisuuden vuosikeskiarvo oli noin 21 µg/l (n=25), liukoisen kadmiumin 0,17 µg/l (n=25) ja vastaavasti liukoisen uraanin 0,22 µg/l (n=25). Tuhkajoen liukoisen nikkelin pitoisuuksissa oli myös havaittavissa hienoista nousevaa trendiä vuonna 2012 mitattuihin pitoisuuksiin verrattuna (Kuva 12). Tuhkajoen mangaanipitoisuus oli keskimäärin 1079 µg/l (n=23) ja orgaanisen hiilen kokonaispitoisuus noin 14 mg/l (n=14). mg/l 500 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 7.11.2012 7.12.2012 7.1.2013 7.2.2013 7.3.2013 7.4.2013 7.5.2013 7.6.2013 7.7.2013 7.8.2013 7.9.2013 7.10.2013 7.11.2013 7.12.2013 Kuva 11. Tuhkajoen sulfaattipitoisuus vuosina 2012 2013. Tuhkajoen ravinnepitoisuuksia analysoitiin huhtikuusta joulukuulle. Kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat tällöin välillä 5 26 µg/l (keskiarvo 11 µg/l) ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 450 960 µg/l (keskiarvo 613 µg/l). Avovesikaudella touko-lokakuussa keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus oli 15 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 547 µg/l. Kumpikin arvo viittasi keskiravinteisuuteen. Epäorgaanista typpeä esiintyi jonkin verran kaikilla näytteenottokerroilla ja fosfaattifosforin pitoisuudet olivat yleensä alhaisia. Copyright Pöyry Finland Oy

21 30 25 20 15 10 5 0 7.11.2012 7.12.2012 7.1.2013 7.2.2013 7.3.2013 7.4.2013 7.5.2013 7.6.2013 µg/l 7.7.2013 7.8.2013 7.9.2013 7.10.2013 7.11.2013 7.12.2013 Kuva 12. Tuhkajoen liukoisen nikkelin pitoisuus vuosina 2012 2013. 5.1.2.5 Talvijoki 5.1.2.6 Jormasjoki Vuonna 2013 Talvijoen vedenlaatua tarkkailtiin tammi-lokakuussa (n=8). Veden phtaso vaihteli happamasta lievästi happamaan (ph 4,7 6,5) ja happitilanne oli tyydyttävä tai hyvä. Sähkönjohtavuusarvot olivat luonnonvesille tyypillistä tasoa (2,3 6,5 ms/m). Talvijoen vesi oli turvemailla sijaitsevalle joelle tyypillisesti tummaa. Talvijoen kiintoaine- ja sameusarvoissa esiintyi myös melko runsaasti vaihtelua. Talvijoen sulfaattipitoisuudet vaihtelivat välillä 4,9 17,0 mg/l (keskiarvo 14,0 mg/l, n=8), mikä viittaa luontaista tasoa korkeampiin sulfaattipitoisuuksiin. Liukoisen nikkelin pitoisuudet vaihtelivat välillä 34 54 µg/l (n=3). Liukoista kadmiumia vedessä oli 0,12 0,44 µg/l (n=3) ja liukoista uraania 0,04 0,16 µg/l (n=3). Vuonna 2013 Talvijoen kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 12 56 µg/l (keskiarvo 27 µg/l) ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 490 1100 µg/l (keskiarvo 704 µg/l). Kasvukaudella kokonaisfosforipitoisuus oli keskimäärin 27 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 700 µg/l, joista kumpikin arvo viittaa runsasravinteisuuteen. Epäorgaanista typpeä esiintyi touko-lokakuussa verrattain vähän. Fosfaattifosforia esiintyi jonkin verran eli 4 10 µg/l. Vuonna 2013 Jormasjoen vedenlaatua tarkkailtiin maalis-marraskuussa (n=8). Joen vesi oli lievästi hapanta (ph 6,0 6,7) ja happipitoisuudet olivat tyydyttävää tai hyvää tasoa. Sähkönjohtavuusarvot olivat hieman koholla (13,7 20,2 ms/m) luonnonvesille tyypilliseen tasoon verrattuna. Jormasjoen vesi oli lähes kirkasta ja kiintoainesta vedessä esiintyi vain vähän. Jormasjoen sulfaattipitoisuudet vaihtelivat välillä 30 75 mg/l (keskiarvo 59 mg/l, n=8). Jormasjoen sulfaattipitoisuuksissa on ollut havaittavissa nouseva trendi loppuvuodesta 2011 lähtien (Kuva 13). Puhtaasti sulfaattipitoisuuksia tarkasteltaessa Talvivaara Sotkamo Oy:n vesistöpäästöjen vaikutusten voidaankin katsoa ulottuvan näin myös Jormasjokeen. Liukoisen nikkelin pitoisuudet vaihtelivat välillä 4,5 9,0 µg/l (keskiarvo 7,9 µg/l, n=6), liukoisen kadmiumin pitoisuudet välillä 0,01 0,07 µg/l (keskiarvo 0,05 µg/l, n=6) ja liukoisen uraanin pitoisuudet välillä 0,03 0,08 µg/l (keskiarvo 0,06 µg/l, n=6). Jormasjoen nikkelipitoisuuksissa ei ole ollut havaittavissa selkeää nousevaa trendiä vuosien 2008 2013 välillä. Jormasjoen mangaanipitoisuus on ollut tarkkailujaksolla korkeimmillaan (140 µg/l) marraskuussa 2013. Copyright Pöyry Finland Oy

80 70 60 50 Jormasjoki 22 mg/l 40 30 20 10 0 11.3.2008 4.6.2008 25.8.2008 23.2.2009 16.4.2009 Kuva 13. Jormasjoen sulfaattipitoisuus vuosina 2008 2013. 24.6.2009 29.7.2009 6.10.2009 5.11.2009 14.4.2010 Vuonna 2013 Jormasjoen kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 6 13 µg/l (keskiarvo 10 µg/l) ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 300 500 µg/l (keskiarvo 413 µg/l). Avovesikaudella keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus oli 10 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 413 µg/l. Fosforin määrä viittasi vähäravinteisuuteen ja typen määrä lähinnä keskiravinteisuuteen. Epäorgaanista typpeä esiintyi jonkin verran kaikilla näytteenottokerroilla. Ammoniumtypen pitoisuus oli poikkeuksellisen korkea (290 µg/l) syyskuun näytteenottokierroksella, mutta nitriitti-nitraattitypen pitoisuus oli samaan aikaan alle määritysrajan. Fosfaattifosforin pitoisuudet jäivät useimmiten alle määritysrajan pitoisuuksiin. 20.7.2010 13.10.2010 13.4.2011 21.7.2011 13.10.2011 10.4.2012 25.7.2012 8.10.2012 9.4.2013 17.7.2013 17.9.2013 6.11.2013 5.2 Vuoksen vesistöalue 5.2.1 Järvet Tässä luvussa käsitellään Vuoksen vesistöalueen purkureitti väliltä Ylä-Lumijärvi Kiltuanjärvi. Lisäksi kappaleessa käsitellään Nurmijoen koirakosken vedenlaatutuloksia. Kuvia veden laadusta on esitetty liitteessä 8. 5.2.1.1 Ylä-Lumijärvi Ylä-Lumijärven happitilanne parani selkeästi päästövesien purkamisen lopettamisen jälkeen alkuvuodesta (vko 13) 2013. Järven happitilanteen havaittiin kuitenkin heikentyvän loppuvuodesta 2013. Ylä-Lumijärven ph vaihteli alkuvuoden erittäin happamista olosuhteista (ph 4,6) loppuvuoden lievästi happamiin olosuhteisiin (ph 5,7). Järven veden kiintoainepitoisuuksissa ja sameusarvoissa esiintyi runsaasti vaihtelua vuonna 2013. Vesi oli tammi-maaliskuussa erittäin kovaa kaikilla näytteenottokerroilla. Huhtitoukokuussa vedenlaatu vaihteli keskikovasta erittäin kovaan. Ylä-Lumijärven vuoden 2013 keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 1687 mg/l (n=28), liukoisen nikkelin pitoisuus 416 µg/l (n=28) ja liukoisen kadmiumin pitoisuus 0,45 µg/l (n=28). Sulfaatti- ja metallipitoisuudet olivat kuitenkin korkeimmillaan alkuvuodesta ja pitoisuuksissa havaittiin selkeä laskeva trendi loppuvuodesta. Alkuvuoden erittäin korkeat pitoisuudet nostavat myös edellä mainittujen muuttujien vuosikeskiarvoja. Ylä- Copyright Pöyry Finland Oy

Lumijärven uraanipitoisuus oli korkeimmillaan (230 µg/l) helmikuussa 2013. Liukoisen uraanin pitoisuus laski kuitenkin loppuvuodesta (kesä-joulukuu) keskimäärin tasolle 0,81 µg/l (n=14). Huomioitavaa kuitenkin on, että järvi on edelleen huonossa tilassa, vaikka suoraa pintavesikuormitusta järveen ei enää kohdistukaan. Vuonna 2013 Ylä-Lumijärven ravinnepitoisuuksissa esiintyi runsaasti vaihtelua. Päällysvedessä kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä < 3 68 µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 130 4200 µg/l. Avovesikaudella touko-lokakuussa kokonaisfosforipitoisuus oli keskimäärin 7 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 417 µg/l. Fosforin keskimääräinen pitoisuus oli vähäravinteisille vesille tyypillistä tasoa ja typen määrä viittasi keskiravinteisuuteen. Päällysveden klorofylli-a-pitoisuudet vaihtelivat välillä < 1 1,3 µg/l (keskiarvo <1 µg/l) eli karuille vesille tyypillisellä tasolla. Ylä-Lumijärven päällysveden nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat vuonna 2013 yhtä poikkeusta lukuun ottamatta alle määritysrajan. Ammoniumtyppipitoisuus vaihteli tarkkailujaksolla välillä 25 410 µg/l eli pitoisuuksissa oli suuria eroja näytteenottojen välillä. Pienimmillään kokonais- ja ammoniumtypen määrä oli kasvukaudella. Ylä- Lumijärven fosfaattifosforipitoisuudet olivat alhaisia. 23 5.2.1.2 Kivijärvi Kivijärven Ahosaaren kaakkoispuolella sijaitsevan syvänteen (Kiv10) päällysveden (1 m) happitilanne oli keskimäärin tyydyttävä vuoden 2013 aikana. Päällysveden ph oli kahta mittauskertaa lukuun ottamatta alueen vesille tyypillisellä hieman happamalla tasolla (ph 6,0). Päällysvedessä kiintoainetta ja sameutta esiintyi vuonna 2013 vain vähän, mutta syvemmissä vesikerroksissa arvot olivat selvästi suurempia kuin päällysvedessä. Tammi-toukokuussa veden kovuus vaihteli kovasta erittäin kovaan kaikilla syvyyksillä. Ahosaaren kaakkoispuolella sijaitsevan syvänteen (Kiv10) päällysveden vuoden 2013 keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 691 mg/l (n=11). Huomioitavaa myös on, että päällysveden sulfaattipitoisuudet kohosivat loppuvuoden 2013 aikana ollen korkeimmillaan (1100 mg/l) lokakuussa. Päällysveden liukoisen nikkelin keskimääräinen pitoisuus oli 43,2 µg/l (n=11), liukoisen kadmiumin 0,08 µg/l (n=11) ja liukoisen uraanin vastaavasti 0,22 µg/l (n=7). Syvänteen alusveden (8,8 9,9 m) happipitoisuus oli huono koko vuoden ja ph lievästi happamalla tasolla (ph 6,3). Alusveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 5636 mg/l (n=11), liukoisen nikkelin pitoisuus 22,2 µg/l (n=11), liukoisen kadmiumin pitoisuus 0,01 µg/l (n=11) ja liukoisen uraanin pitoisuus vastaavasti 1,3 µg/l (n=7). Kivijärven pohjoisen syvänteen (Kiv2) päällysveden (1 m) happitilanne vaihteli välttävästä hyvään vuoden 2013 aikana. Päällysveden ph oli lievästi happamalla tasolla (ph 5,8). Päällysveden kiintoainepitoisuudet ja sameusarvot olivat alhaisia, mutta syvemmissä vesikerroksissa arvot kasvoivat selvästi päällysveden arvoihin verrattuna. Vesi oli yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kovaa tai erittäin kovaa kaikissa vesikerroksissa. Kivijärven pohjoisen syvänteen päällysveden sulfaattipitoisuus vaihteli välillä 240 1200 mg/l ollen korkeimmillaan lokakuussa 2013. Päällysveden keskimääräinen liukoisen nikkelin pitoisuus oli 36 µg/l (n=8) ja liukoisen kadmiumin pitoisuus 0,08 µg/l (n=8). Pohjoisen syvänteen alusveden (6,2 8,8 m) happitilanne oli huono koko vuoden ja ph lievästi happamalla tasolla. Alusveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 2563 mg/l (n=8), liukoisen nikkelin pitoisuus 45,6 µg/l (n=8) ja liukoisen kadmiumin pitoisuus vastaavasti 0,02 µg/l (n=8). Kivijärven pohjoisen syvänteen (Kiv2) kerrostuneisuuden purkautumisesta ei näin havaittu merkkejä vuoden 2013 tarkkailutuloksissa. Ki- Copyright Pöyry Finland Oy

vijärven pohjoinen syvänne (Kiv2) on ollut kerrostuneena vuodesta 2011 alkaen (Kuva 14). 3500 3000 2500 2000 1500 1000 SO4 mg/l 500 0 1.1.2007 1.6.2007 1.11.2007 1.4.2008 Kivijärvi2 1.9.2008 1.2.2009 1.7.2009 1.12.2009 1.5.2010 1.10.2010 1.3.2011 1.8.2011 1.1.2012 1.6.2012 päällysvesi alusvesi 1.11.2012 1.4.2013 1.9.2013 24 Kuva 14. Kivijärven pohjoisen syvänteen alus- ja päällysveden sulfaattipitoisuus vuosina 2008 2013. Kivijärven Ahosaaren länsipuolella sijaitsevan syvänteen (Kiv7) päällysveden (1 m) happitilanne vaihteli alkuvuoden välttävästä loppuvuoden hyvään happitilanteeseen. Päällysveden ph vaihteli vastaavasti välillä 5,7 6,8. Päällysveden kiintoainepitoisuus ja sameusarvo olivat alhaisia, mutta syvemmissä vesikerroksissa arvot olivat selvästi suurempia kuin päällysvedessä. Tammi-toukokuussa veden kovuus vaihteli kovahkosta erittäin kovaan kaikissa syvyyksissä. Ahosaaren länsipuolella sijaitsevan syvänteen (Kiv7) päällysveden vuoden 2013 keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 653 mg/l (n=12), liukoisen nikkelin pitoisuus 55,9 µg/l (n=12) ja liukoisen kadmiumin pitoisuus vastaavasti 0,09 µg/l (n=12). Päällysveden mangaanipitoisuus oli keskimäärin 8683 µg/l (n=12). Ahosaaren länsipuolella sijaitsevan syvänteen alusveden (3,7 4,4 m) happitilanne oli huono koko vuoden 2013. Alusveden ph oli alkuvuodesta selkeästi happamalla tasolla, mutta nousi loppuvuodesta lievästi happamalle tasolle ph 6,1. Alusveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 6033 mg/l (n=12), liukoisen nikkelin pitoisuus 1277 µg/l (n=12), liukoisen kadmiumin pitoisuus 0,73 µg/l (n=12) ja mangaanipitoisuus 180 mg/l (n=12). Kivijärven Ahosaaren läntinen syvänne oli vuoden 2013 tarkkailutulosten perusteella edelleen lämpötila- ja suolakerrostunut. Johdetut lisävedet alensivat kuitenkin päällysja alusveden välistä tiheysgradienttia tilapäisesti, mutta merkkejä kerrostuneisuuden purkautumisesta ei kuitenkaan havaittu (Kuva 15). Copyright Pöyry Finland Oy

Syvyys [m] 0 1 2 3 4 5 6 Kiv7 Sähkönjohtavuus [ms/m] 0 200 400 600 800 1000 vko 4 vko 8 vko13 vko 15 vko 21 vko 26 vko 31 vko 33 vko 38 vko 42 vko 45 25 Kuva 15. Kivijärven Ahosaaren länsipuolella sijaitsevan syvänteen (Kiv7) sähkönjohtavuus eri syvyyksissä vuoden 2013 kenttämittaustuloksissa. Vuonna 2013 päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat Kivijärven pohjoisosassa (Kiv2) välillä 5 12 µg/l (n=7), Ahosaaren länsipuolen syvänteen näytteenottopaikalla (Kiv7) välillä < 3 8 µg/l (n=11) ja Ahosaaren kaakkoispuolen näytteenottopaikalla (Kiv10) välillä 4 14 µg/l (n=11). Avovesikaudella touko-lokakuussa Kivijärven kokonaisfosforipitoisuudet olivat hyvin pieniä ( 8 µg/l) ja karuille vesille tyypillisellä tasolla. Avovesikauden kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat Kivijärven pohjoisosassa (Kiv2) välillä 220 560 µg/l (keskiarvo 423 µg/l, n=3), Ahosaaren länsipuolella (Kiv7) välillä 180 660 µg/l (keskiarvo 343 µg/l, n=6) ja Ahosaaren kaakkoispuolella (Kiv10) välillä 240 830 µg/l (keskiarvo 472 µg/l, n=6). Päällysveden typpipitoisuudet olivat siten hieman korkeampia Ahosaaren kaakkoispuolella (Kiv10) kuin Ahosaaren länsipuolella (Kiv7). Vuonna 2013 nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat alhaisia kaikilla Kivijärven näytteenottopaikoilla. Myös fosfaattifosforipitoisuudet olivat useimmiten alle määritysrajan tai hyvin alhaisia. Ammoniumtyppeä esiintyi jonkin verran kaikilla näytteenottopaikoilla, eikä pitoisuuksissa havaittu merkittäviä eroja näytteenottopaikkojen välillä. Avovesikauden klorofylli-a-pitoisuudet vaihtelivat Kivijärven pohjoisosassa välillä 2,0 6,3 µg/l (keskiarvo 3,5 µg/l), Ahosaaren länsipuolella (Kiv7) välillä 1,2 5,7 µg/l (keskiarvo 3,3 µg/l) ja Ahosaaren kaakkoispuolella (Kiv10) välillä 1,9 5,6 µg/l (keskiarvo 3,5 µg/l). Klorofyllin keskimääräinen pitoisuus oli kaikilla näytteenottopaikoilla keskiravinteisille vesille tyypillisellä tasolla. Kivijärven klorofyllipitoisuudet ovat tarkkailutietojen perusteella kuitenkin laskeneet edellisvuosista ja järven luontaisesta tilanteesta (Kuva 16). Copyright Pöyry Finland Oy

26 chl-a µg/l Kiv7 chl-a µg/l Kiv2 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 25 20 15 10 5 0 24.1.2008 24.7.2008 24.1.2009 24.7.2009 24.1.2010 24.7.2010 24.1.2011 24.7.2011 24.1.2012 24.7.2012 24.1.2013 24.7.2013 30.7.2008 30.1.2009 30.7.2009 30.1.2010 30.7.2010 30.1.2011 30.7.2011 30.1.2012 30.7.2012 30.1.2013 30.7.2013 Kuva 16. Kivijärven pohjoisen syvänteen (Kiv2) sekä Ahosaaren läntisen syvänteen (Kiv7) klorofylli-a-pitoisuudet vuosina 2008 2013. Vuonna 2013 Kivijärven alusveden kokonaistyppipitoisuudet olivat korkeita. Järven pohjoisosassa (Kiv2) alusveden kokonaistyppipitoisuus vaihteli välillä 1600 2400 µg/l (keskiarvo 2071 µg/l, n=7), Ahosaaren länsipuolen (Kiv7) syvänteen alusvedessä välillä 2000 5000 µg/l (keskiarvo 3064 µg/l, n=11) ja Ahosaaren kaakkoispuolella sijaitsevan syvänteen (Kiv10) alusvedessä välillä 2900 4600 µg/l (3891 µg/l, n=11). Alusveden nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat alle määritysrajan pitoisuuksissa kaikilla näytteenottopaikoilla. Alusveden fosfaattifosforipitoisuudet vaihtelivat pohjoisella syvänteellä (Kiv2) välillä < 2 12 µg/l ja Ahosaaren koillispuolelta (Kiv10) välillä < 2 42 µg/l. Ahosaaren länsipuolella alusveden fosfaattifosforipitoisuudet olivat alle määritysrajan. Alusveden kokonaisfosforipitoisuudet olivat vuonna 2013 selvästi edellisvuotta pienempiä Kivijärven pohjoisosissa. Ahosaaren länsipuolella (Kiv7) myös päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet olivat laskeneet edellisvuodesta. 5.2.1.3 Laakajärvi Laakajärven Kivilahden (Laa9) happitilanne oli hyvä lähes koko tarkkailujakson. Kivilahden veden ph oli happamalla tasolla (ph 5,7). Kiintoainepitoisuudet olivat alle määritysrajan koko vuoden ajan eikä sameutta esiintynyt. Maaliskuussa vesi oli erittäin pehmeää. Kivilahden liukoisen nikkelin pitoisuus oli vuonna 2013 keskimäärin 4,2 µg/l (n=6) ja liukoisen kadmiumin pitoisuus 0,02 µg/l (n=6). Kivilahden veden keskimääräinen mangaanipitoisuus oli 440 µg/l (n=9) ja sulfaattipitoisuus 69 mg/l. Kaivospäästöjen vaikutukset ovatkin näin vuoden 2013 tarkkailutulosten perusteella realisoituneet selkeimmin lahden päällysveden suolaantumisena. Laakajärven Iso Aittolahden syvänteen (Laa13) päällysveden (1 m) happitilanne oli keskimäärin hyvä ja ph happamalla tasolla (ph 6,1) vuonna 2013. Kiintoainetta vedessä oli hyvin vähän. Päällysvesi oli kirkasta ja sameutta havaittiin syvemmissä vesikerroksissa vain ajoittain. Tammi-toukokuussa päällysvesi oli useimmiten erittäin pehmeää, syvemmissä vesikerroksissa kovahkoa tai kovaa. Iso Aittolahden päällysveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 54,0 mg/l (n=13) ja mangaanipitoisuus 273 µg/l. Päällysveden nikkelipitoisuus laski lokakuussa tasolle 2,0 µg/l ollen alhaisimmillaan koko vuoden aikana. Korkeimmillaan (6,3 µg/l) nikkelipitoisuus on ollut syvänteen päällysvedessä toukokuussa 2013. Päällysveden nikkelipitoisuuksissa ei ole ollut havaittavissa selkeitä trendejä vuosien 2011 2013 tarkkailutulok- Copyright Pöyry Finland Oy

sissa (Kuva 17). Laakajärven nikkelin taustapitoisuus on arvioitu Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) toimesta tasolle 1,0 µg/l. 27 Ni µg/l 30 25 20 15 10 5 0 Laakajärvi 11 (13) päällysvesi alusvesi 1.6.2011 1.9.2011 1.12.2011 1.3.2012 1.6.2012 1.9.2012 1.12.2012 1.3.2013 1.6.2013 1.9.2013 1.12.2013 Kuva 17. Laakajärven Iso Aittolahden syvänteen (Laa13) alus- ja päällysveden nikkelipitoisuus vuosina 2011 2013. Iso Aittolahden syvänteen (Laa13) alusveden (5,6 9,6 m) happitilanne vaihteli alkuvuoden huonosta loppuvuoden hyvään happitilanteeseen. Alusveden ph oli päällysveden tavoin happamalla tasolla koko vuoden 2013. Syvänteen alusveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 152 mg/l (n=12) ja mangaanipitoisuus 1420 µg/l (n=12). Alusveden liukoisen nikkelin pitoisuus oli korkeimmillaan alkuvuodesta, mutta laski loppuvuodesta. Kaivospäästöjen vaikutukset ovat tarkkailutulosten perusteella havaittavissa erityisesti Iso Aittolahden syvänteen alusvedessä. Vaikutukset ovat kuitenkin tähän mennessä konkretisoituneet pääosin syvänteen päällys- ja alusveden tiheysgradientin hienoisena kasvuna (Kuva 18). Laakajärven syvänteiden päällys- ja alusveden tiheysgradientin voidaankin olettaa kasvavan lähitulevaisuudessa kaivoksen päästövesien juoksutusten jatkuessa sekä jo purettujen vesien edetessä Vuoksen vesistöalueella. Tiheysgradientin voimistuminen konkretisoituu entistä voimakkaampina eroina päällys- ja alusveden sähkönjohtavuuksissa. Huomioitavaa tosin on, että Talvivaara Sotkamo Oy:n sulfaattikuormitukselle asetetut lupaehdot tiukentuvat vuonna 2014 ja edelleen vuonna 2015 (PSAVI 52/2013/1). Copyright Pöyry Finland Oy

Syvyys [m] 0,0 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 6,0 7,0 8,0 9,0 10,0 Laa13 Sähkönjohtavuus [ms/m] 0 10 20 30 40 50 60 vko 4 vko 7 vko12 vko 15 vko 21 vko 26 vko 31 vko 33 vko 38 vko 42 28 Kuva 18. Laakajärven Iso Aittolahden (Laa13) syvänteen sähkönjohtavuus syvyyden funktiona vuoden 2013 mittaustuloksista. Laakajärven keskiosan syvänteen (Laa081) päällysveden (1 m) happitilanne oli keskimäärin hyvä koko vuoden 2013. Päällysveden ph vaihteli välillä 5,4 6,1, ollen happamimmillaan huhtikuussa 2013. Kiintoainepitoisuudet olivat alhaisia, ja vesi oli pääosin kirkasta. Laakajärven keskiosan vesi oli tammi-toukokuussa erittäin pehmeää kaikissa syvyyksissä. Laakajärven keskiosan syvänteen (Laa081) päällysveden raskasmetallipitoisuudet olivat likimain Iso Aittolahden syvänteen päällysveden pitoisuuksien tasolla. Laakajärven keskiosan syvänteen päällysveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 34,6 mg/l (n=9) ja mangaanipitoisuus 91,6 µg/l (n=9). Syvänteen alusveden (22,2 24,4 m) happitilanne vaihteli alkuvuoden huonosta loppuvuoden hyvään happitilanteeseen, alusveden ph:n ollessa likimain päällysveden tasolla. Alusveden sulfaattipitoisuus oli keskimäärin 48,4 mg/l (n=9) ja mangaanipitoisuus 633 µg/l (n=9). Alusveden raskasmetallipitoisuudet olivat likimain samalla tasolla Iso Aittolahden syvänteen (Laa13) alusveden pitoisuuksien kanssa. Kaivospäästöjen vaikutukset ovatkin näin havaittavissa suolapitoisten päästövesien orastavana kertymisenä myös Laakajärven keskiosan syvänteen alusveteen. Ero Laakajärven keskisyvänteen (Laa081) päällys- ja alusveden sähkönjohtavuuksissa on kuitenkin alhaisempi verrattuna Iso Aittolahden syvänteeseen (Kuva 18). Laakajärven eteläosassa (Laa12) vesi oli vuonna 2013 melko hapanta (ph 5,4 6,1). Veden happipitoisuus oli päällysvedessä tyydyttävää tai hyvää tasoa, ja myös alusveden happitilanne oli kaikilla näytteenottokerroilla hyvä. Kiintoainepitoisuudet ja sameusarvot olivat alhaisia. Eteläosan syvänteen päällysvesi oli kokonaiskovuudeltaan erittäin pehmeää. Laakajärven eteläosassa veden metallipitoisuudet olivat pääosin samaa tasoa kuin Laakajärven keskiosassa. Vuonna 2013 Laakajärven neljän näytteenottopaikan (Laa9, Laa13, Laa081 ja Laa12) päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 8 24 µg/l ja avovesikauden Copyright Pöyry Finland Oy

pitoisuudet välillä 8 16 µg/l (keskiarvo kaikilla paikoilla 11 12 µg/l). Avovesikauden keskimääräinen fosforipitoisuus viittasi vähäravinteisuuteen. Vuoden 2013 kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat Laakajärven neljällä näytteenottopaikalla välillä 340 560 µg/l ja avovesikaudella välillä 340 530 µg/l (keskiarvo 387 406 µg/l). Avovesikauden keskimääräiset kokonaistyppipitoisuudet olivat lähes keskiravinteisille vesille tyypillistä tasoa. Laakajärven päällysveden fosfaattifosforipitoisuudet olivat kaikilla näytteenottopaikoilla pääosin alhaisia. Laakajärven Kivilahden (Laa9) avovesikauden klorofylli-apitoisuudet vaihtelivat välillä 1,9 5,6 µg/l (keskiarvo 3,4, n=5), Iso Aittolahden (Laa13) pitoisuudet välillä 2,3 5,8 µg/l (keskiarvo 3,6 µg/l, n=5) ja Laakajärven keskiosan (Laa081) pitoisuudet välillä 1,6 5,2 µg/l (keskiarvo 2,7 µg/l, n=4). Laakajärven eteläosassa (Laa12) klorofylli-a-pitoisuudet vaihtelivat välillä 2,1 6,5 (keskiarvo 4,1 µg/l, n=3). Kivilahden, Iso Aittolahden ja eteläisen Laakajärven (Laa12) keskimääräiset klorofyllipitoisuudet olivat keskiravinteisille vesille tyypillisellä tasolla. Järven keskiosassa (Laa081) keskimääräinen pitoisuus jäi karuille vesille tyypilliselle tasolle. Iso Aittolahden (Laa13) syvänteen alusveden (7,7 9,3 m) kokonaisfosforipitoisuus vaihteli välillä 12 61 µg/l (keskiarvo 18 µg/l), Laakajärven keskiosan syvänteen alusveden (22,2 24,4 m) välillä 14 27 µg/l (keskiarvo 19 µg/l) ja Laakajärven eteläosan (Laa12) syvänteen alusveden (5,5 6,4 m) välillä 10 18 µg/l (keskiarvo 14 µg/l). Iso Aittolahden (Laa13) alusveden kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat välillä 350 720 µg/l (keskiarvo 537 µg/l), Laakajärven keskiosan (Laa081) alusveden pitoisuudet välillä 320 680 µg/l (keskiarvo 559 µg/l) ja Laakajärven eteläosan pitoisuudet välillä 400 520 µg/l (keskiarvo 440 µg/l). Fosfaattifosforipitoisuudet olivat Iso Aittolahden ja Laakajärven eteläosan (Laa12) alusvedessä alhaisia, mutta järven keskiosan syvänteessä (Laa081) fosfaattifosforipitoisuudet olivat koholla aika-ajoin. 29 5.2.1.4 Kiltuanjärvi Kiltuanjärven päällysveden (1 m) happitilanne oli hyvä lähes koko tarkkailujakson 2013. Päällysveden ph oli alkuvuodesta happamalla tasolla, mutta nousi loppuvuodesta lievästi happamalle tasolle (ph 6,0). Päällysveden kiintoainepitoisuus ja sameusarvo olivat alhaisia koko tarkkailujakson. Kokonaiskovuudeltaan päällysvesi oli erittäin pehmeää kaikissa syvyyksissä. Kiltuanjärven päällysveden vuoden 2013 keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 18,0 mg/l (n=8), liukoinen nikkelipitoisuus 1,8 µg/l (n=6), liukoinen kadmiumpitoisuus 0,02 µg/l (n=6) ja mangaanipitoisuus vastaavasti 51,0 µg/l (n=7). Kiltuanjärven alusveden (33,8 35,2 m) happitilanne oli hyvä ja ph lievästi happamalla tasolla (ph = 6) lokakuussa 2013. Alusveden keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 21,0 mg/l (n=8), liukoinen nikkelipitoisuus 1,7 µg/l (n=6), liukoinen kadmiumpitoisuus 0,02 µg/l (n=6) ja mangaanipitoisuus 163 µg/l (n=7). Kaivosvesien vaikutukset ovat tarkkailutulosten valossa havaittavissa myös Kiltuanjärven vesimassan hienoisena suolaantumisena. Kiltuanjärven päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 8 20 µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 380 640 µg/l. Avovesikaudella kokonaisfosforipitoisuus oli keskimäärin 12 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 465 µg/l. Keskimääräinen fosforipitoisuus viittasi vähäravinteisuuteen ja typpipitoisuus keskiravinteisuuteen. Epäorgaanista typpeä esiintyi jonkin verran, mutta fosfaattifosforin pitoisuudet olivat verrattain pieniä. Avovesikauden klorofylli-a-pitoisuudet vaihtelivat välillä 1,3 6,0 µg/l ja keskimääräinen klorofyllipitoisuus oli 3,7 µg/l viitaten keskiravinteisuuteen. Copyright Pöyry Finland Oy

Kiltuanjärven alusveden (34,0 35,2 m) kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 10 46 µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 400 610 µg/l. Fosfaattifosforin pitoisuudet alusvedessä vaihtelivat välillä < 2 10 µg/l. 30 5.2.2 Joet ja purot 5.2.2.1 Lumijoki Lumijoen happitilanne oli keskimäärin hyvä-tyydyttävä vuoden 2013 aikana. Lumijoen ph vaihteli välillä 4,5 7,2 ollen happamimmillaan helmikuussa 2013. Jokiveden kiintoainepitoisuuksissa ja sameusarvoissa esiintyi vuoden mittaan runsaasti vaihtelua. Lumijoen veden kokonaiskovuus vaihteli erittäin pehmeästä erittäin kovaan. Useimmilla näytteenottokerroilla vesi oli kuitenkin kovaa tai erittäin kovaa. Lumijoen vuoden 2013 keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 1188 mg/l (n=31), liukoisen nikkelin pitoisuus 69,0 µg/l (n=31), liukoisen kadmiumin pitoisuus 0,11 µg/l (n=31) ja liukoisen uraanin vastaavasti 1,15 µg/l (n=31). Lumijoen orgaanisen hiilen kokonaispitoisuus oli keskimäärin 16,2 mg/l (n=14). Orgaanisen hiilen pitoisuus oli joessa korkeimmillaan (24 mg/l) joulukuussa 2013. Lumijoen sulfaatti- ja nikkelipitoisuuden kehitys vuonna 2013 on esitetty kuvassa (Kuva 19). SO 4 mg/l Lumijoki Ni µg/l Lumijoki 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 28.3.2007 28.9.2007 28.3.2008 28.9.2008 28.3.2009 28.9.2009 28.3.2010 28.9.2010 28.3.2011 28.9.2011 28.3.2012 28.9.2012 28.3.2013 28.9.2013 1000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 28.3.2007 28.9.2007 28.3.2008 28.9.2008 28.3.2009 28.9.2009 28.3.2010 28.9.2010 28.3.2011 28.9.2011 28.3.2012 28.9.2012 28.3.2013 28.9.2013 Kuva 19. Lumijoen sulfaatti- ja nikkelipitoisuus vuosina 2007 2013. Vuoden 2013 nikkelipitoisuudet ovat kokonaisuudessaan liukoisia pitoisuuksia. Lumijoen ravinnepitoisuuksia analysoitiin huhti-joulukuussa 2013. Tällöin kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 5 28 µg/l (keskiarvo 13 µg/l) ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 82 1400 µg/l (keskiarvo 966 µg/l). Avovesikaudella touko-lokakuussa keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus oli 12 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 963 µg/l. Fosforin määrä viittasi vähäravinteisuuteen ja typen määrä runsasravinteisuuteen. Epäorgaanista typpeä esiintyi kaikilla näytteenottokerroilla, ja ajoittain pitoisuudet olivat suuria sekä ammoniumtypen että nitriitti-nitraattitypen osalta. Myös fosfaattifosforipitoisuuksissa havaittiin vaihtelua eri näytteenottokertojen välillä. 5.2.2.2 Kivijoki Kivijoen happitilanne oli hyvä lähes koko vuoden 2013. Jokiveden ph oli alkuvuodesta pääosin lievästi happamalla tasolla, mutta laski loppuvuodesta (marras-joulukuu) tasolle ph 5,6. Kivijoen kiintoainepitoisuus oli pääosin alhainen. Jokiveden kokonaiskovuus Copyright Pöyry Finland Oy

vaihteli pehmeästä kovaan, mutta useimmiten arvot viittasivat keskikovaan kovaan veteen. Kivijoen sulfaattipitoisuudessa oli selkeä nouseva trendi maaliskuusta vuoden 2013 lokakuun loppuun saakka, kunnes pitoisuus lähti ainakin tilapäisesti jyrkkään laskuun (Kuva 20). Kivijoen keskimääräinen sulfaattipitoisuus oli 655 mg/l (n=24), liukoisen nikkelin pitoisuus 37 µg/l (n=27), liukoisen kadmiumin pitoisuus 0,10 µg/l (n=26), liukoisen uraanin pitoisuus 0,39 µg/l (n=27) ja mangaanipitoisuus vastaavasti 5812 µg/l (n=25). Kaivospäästöjen vaikutukset ovatkin näin selkeästi havaittavissa Kivijoen vedenlaadussa. Kivijoen sulfaatti- ja nikkelipitoisuuden kehitys vuonna 2013 on esitetty kuvassa (Kuva 20). 31 mg/l Sulfaatti µg/l Nikkeli 1600 80 1400 70 1200 60 1000 50 800 40 600 30 400 20 200 10 0 0 Kuva 20. Kivijoen sulfaattipitoisuuden ja liukoisen nikkelipitoisuuden kehitys vuosina 2012 2013. Kivijoen ravinnepitoisuuksia analysoitiin huhtikuusta joulukuulle. Tällöin kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 4 20 µg/l (keskiarvo 9 µg/l) ja kokonaistyppipitoisuudet välillä 98 1100 µg/l (keskiarvo 388 µg/l). Avovesikaudella touko-lokakuussa keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus oli 7 µg/l ja typpipitoisuus 377 µg/l, ja kumpikin arvo viittasi vähäravinteisuuteen. 5.2.2.3 Nurmijoki Nurmijoen Koirakosken vedenlaatua tarkkaillaan Pohjois-Savon ELY-keskuksen toimesta. Lisäksi vesireitin Kiltuanjärvi-Koirakoski sähkönjohtavuutta sekä sulfaatti- ja mangaanipitoisuuksia tarkkaillaan Talvivaara Sotkamo Oy:n toimesta. Nurmijoen Koirakosken sulfaattipitoisuus oli keskimäärin 16,4 mg/l (n=7) vuonna 2013. Nurmijoen sulfaattipitoisuuksissa on ollut havaittavissa selkeä laskeva trendi loppuvuodesta 2011 lähtien (Kuva 21). Copyright Pöyry Finland Oy

SO 4 mg/l 50 40 30 20 10 0 Nurmijoki Koirakoski 32 Kuva 21. Nurmijoen Koirakosken sulfaattipitoisuus vuosina 2011 2013. Jokiveden ph vaihteli happamasta lievästi happamaan ja happitilanne oli hyvä. Joen kiintoainepitoisuudet olivat myös alhaisia. Nurmijoen liukoisen nikkelin pitoisuudet vaihtelivat välillä 1,3 2,2 µg/l, liukoisen kadmiumin pitoisuudet välillä 0,01 0,02 µg/l ja liukoisen uraanin pitoisuudet välillä 0,03 0,05 µg/l. Nurmijoen vuoden 2013 kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 16 17 µg/l eli keskiravinteisille vesille tyypillisellä tasolla. Kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat välillä 390 470 µg/l eli keskiravineteisille vesille tyypillisellä tasolla. Copyright Pöyry Finland Oy

5.3 Mustaliuskealueen lammet ja purot Tässä luvussa käsitellään kaivospiirin alueella sijaitsevien havaintopaikkojen, Kaivoslampi, Syvälampi, Härkälampi ja pohjoinen Kuusilampi (Rahvaanmäki), tuloksia. Tälle alueelle vedet kertyvät mustaliuskealueelta, joten vedet ovat luonnostaan happamia ja metallipitoisia. Myös sulfaattipitoisuus ja sähkönjohtavuus ovat luontaisesti koholla. Eteläisen Kuusilammen kautta tapahtuneet puhdistettujen ylijäämävesien juoksutukset ovat vaikuttaneet tämän alueen vesien laatuun. Näytteet otettiin maalis- ja elokuussa. Härkäpuron näytteitä on otettu tiheämmin eteläisen Kuusilammen kautta tapahtuneiden ylijäämävesien juoksutusten vuoksi, kesällä 2013. Härkäpuron happitilanne on vaihdellut välttävästä hyvään ollen keskimäärin tyydyttävä. Kokonaiskovuudeltaan puron vesi on ollut keskimäärin erittäin kovaa. Kovuus on kuitenkin vaihdellut käsiteltyjen ylijäämävesien juoksutuksesta riippuen keskikovasta erittäin kovaan. Härkäpuron ph on vaihdellut voimakkaan emäksisestä lievästi happamaan. Puroveden ph-taso on ollut voimakkaan riippuvainen kalkkikäsiteltyjen vesien juoksuttamisesta. Härkäpuron sulfaattipitoisuus on vaihdellut välillä 220 6200 mg/l ollen keskimäärin 2116 mg/l (n=16) (Kuva 22). Härkäpuron liukoisen nikkelin keskimääräinen pitoisuus on ollut 130 µg/l (n=16), liukoisen kadmiumin 0,49 µg/l (n=16), liukoisen uraanin 0,7 µg/l (n=15) ja mangaanipitoisuus 2888 µg/l (n=16). 33 mg/l 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Härkäpuro Kuva 22. Härkäpuron sulfaattipitoisuus vuosina 2012 2013. Syvälammesta näytteet otettiin kesällä tarkkailusuunnitelman mukaisesti lammen luusuasta. Härkälammessa oli vettä elokuussa vain 0,1 metriä, kun talvella kokonaissyvyys oli 2 metriä. Happitilanne oli kaikissa lammissa talvella välttävä Kaivoslammen päällysvesikerrosta lukuun ottamatta, missä happitilanne oli huono. Kesällä happitilanne oli Syvälammen luusuassa tyydyttävä, mutta muissa lammissa hyvä. Veden ph vaihteli laajasti. Kaivoslammessa ph vaihteli välillä 4,4 7,0, Syvälammessa välillä 4,3 5,9, Härkälammessa välillä 6,7 9,2 ja Kuusilammessa välillä 7,8 11,3. Alhaisimmillaan ph oli päällysvedessä kesällä Härkälampea lukuun ottamatta, missä ph oli kesällä korkeimmillaan. Emäksisintä vesi oli Kuusilammen alusvedessä talvella. Puskurikyky oli kulunut loppuun, kun ph oli alle 4,5. Vedet olivat erittäin kovia kokonaiskovuusmittausten perusteella talvella ja kalsium- ja magnesiumpitoisuuksien summan perusteella kesällä. Copyright Pöyry Finland Oy

Veden sähkönjohtavuudet ja sulfaattipitoisuudet olivat nousseet kaikissa lammissa edellisvuodesta selvästi johtuen sulfaattipitoisten ylijäämävesien juoksutuksesta. Sähkönjohtavuus vaihteli Kuusilammessa välillä 69 672 ms/m. Kaivoslammessa sähkönjohtavuuden vaihteluväli oli 137 636 ms/m, Syvälammessa 120 375 ms/m ja Härkälammessa 100 496 ms/m. Sähkönjohtavuudet olivat käsiteltyjen ylijäämävesien juoksuttamisesta johtuen kesän näytteissä selvästi suurempia kuin talvella. Sulfaattipitoisuudet olivat maaliskuussa tasoa 250 740 mg/l paitsi Kaivoslammen alusvedessä 2100 mg/l. Elokuussa sulfaattipitoisuudet olivat kaikissa lammissa tasoa 2000 4600 mg/l ollen korkeimmillaan Kuusilammen ja Kaivoslammen alusvedessä. Sulfaattipitoisuudet nousivat edellisvuodesta selvästi (Kuva 23). Kloridipitoisuudet olivat melko pieniä, 2 4 mg/l, korkeimmillaan Kaivoslammen alusvedessä talvella 10 mg/l. SO 4 mg/l 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 34 Kaivoslampi Syvälampi Härkälampi Härkäpuro Kuusilampi Kuva 23. Sulfaattipitoisuus mustaliuskealueella v. 2009 2013. Kiintoainepitoisuus vaihteli välillä 1 11 mg/l. Suurimmat pitoisuudet (10 11 mg/l) todettiin Kaivoslammessa, Syvälammessa ja Kuusilammen päällysvedessä maaliskuussa sekä Härkälammen päällysvedessä elokuussa. Härkälammessa oli hyvin vähän vettä elokuussa. Sameusarvot noudattelivat kiintoainepitoisuuksia vaihteluvälin ollessa 0,44 12 FTU. Kemiallisen hapenkulutuksen arvot (COD Mn ) olivat edellisvuoden tapaan varsin alhaisia eli tasolla 1,3 5,2 mg/l. Kokonaistyppipitoisuudet olivat pääosin tasoa 1100 2000 µg/l. Tätä alempia pitoisuuksia (580 790 µg/l) esiintyi Syvälammessa, Härkälammessa ja Kuusilammen päällysvedessä elokuussa. Elokuussa typpi oli Kaivoslammessa valtaosin ammoniumtyppenä, samoin kuin Kuusilammen alusvedessä. Muissa näytteissä ammoniumtypen osuus oli noin puolet. Nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat kesällä melko pieniä (< 5 30 µg/l). Kokonaisfosforipitoisuudet olivat pieniä, tasoa < 3 12 µg/l, ja fosfaattifosforipitoisuudet olivat kesällä Kuusilammen alusvettä lukuun ottamatta (3 µg/l) kaikissa näytteissä alle määritysrajan pitoisuuksissa (< 2 µg/l). Kasviplanktonin määrää kuvaavan a- klorofyllin pitoisuus oli Kaivoslammessa ja Syvälammessa karuille vesille ja Härkälammessa ja Kuusilammessa lievästi reheville vesille tyypillisellä tasolla. Metallit Metalleista nikkelin (Ni), sinkin (Zn), koboltin (Co) ja kuparin (Cu) pitoisuudet laskivat pääosin edellisvuodesta, jolloin pitoisuudet olivat aiempaa suurempia (Kuva 24). Pitoisuuksien lasku johtuu osaltaan ylijäämävesien kalkkikäsittelystä ennen vesien johtamista vesistöön. Elokuussa metallipitoisuudet määritettiin suodatetuista näytteistä eli pitoisuudet ovat liukoisia pitoisuuksia, mikä selittää myös osaltaan alentuneita pitoisuuksia. Copyright Pöyry Finland Oy

Liukoisen nikkelin pitoisuus oli Kaivoslammessa kesällä keskimäärin 240 µg/l, Syvälammessa 260 µg/l, Härkälammessa 13 µg/l ja pohjoisessa Kuusilammessa 61 µg/l. Ympäristölupapäätöksen mukaan nikkelipitoisuus saa olla yli 33 µg/l sekoittumisvyöhykkeellä, joka ulottuu Oulujoen suunnalla Kolmisoppeen asti. Liukoisen sinkin pitoisuus oli Kaivoslammessa kesällä keskimäärin 410 µg/l, Syvälammessa 370 µg/l, Härkälammessa < 0,5 µg/l ja pohjoisessa Kuusilammessa 46 µg/l (kokonaispitoisuus). Liukoisen kuparin (11 µg/l) ja koboltin (19 µg/l) pitoisuus oli korkeimmillaan Kaivoslammessa. Arseenin (As), kromin (Cr), elohopean (Hg), lyijyn (Pb), antimonin (Sb) ja vanadiinin (V) pitoisuudet olivat alhaisia tai alle määritysrajan kaikissa näytteissä. Liukoisen kadmiumin pitoisuus oli Kaivoslammessa kesällä keskimäärin 2,4 µg/l, Syvälammessa 1,5 µg/l, Härkälammessa 0,11 µg/l ja pohjoisessa Kuusilammessa 0,25 µg/l. Kaivoslammessa pitoisuudet olivat pienempiä kuin vuonna 2012. Liukoisen kadmiumin ympäristönlaatunormi AA-EQS vaihtelee välillä 0,08 0,25 µg/l ja suurin sallittu pitoisuustaso (MAC-EQS) välillä 0,45 1,5 µg/l veden kovuudesta riippuen. Taustapitoisuus huomioiden raja-arvo on 0,1 µg/l kovuusluokille 1 2. Talvivaaran alueella kadmiumin ympäristönlaatunormin taustapitoisuus huomioiden (tausta+eqs) on arvioitu olevan 0,1 0,8 µg/l. Kadmiumille asetettu suurin sallittu pitoisuustaso ylittyi Kaivoslammessa selvästi ja oli Syvälammen yksittäisessä näytteessä sama kuin MAC-EQS (luokka 5). Syvälammen vesi oli kokonaiskovuudeltaan erittäin kovaa, joten sille voidaan soveltaa suurimmaksi sallituksi kadmiumpitoisuudeksi 1,5 µg/l. Uraanin liukoiset pitoisuudet olivat pääosin tasoa 0,4 0,8 µg/l paitsi Kuusilammen alusvedessä, jossa se oli elokuussa 3,6 µg/l. Alumiinipitoisuuksissa (Al) on ollut vuosittain suurta vaihtelua, mutta Kuusilammen päällysveden keskimääräinen pitoisuus 234 µg/l oli edellisvuosia alhaisempi (liite 6). Mangaanin (Mn) pitoisuus oli lampien päällysvedessä keskimäärin 1875 4600 µg/l ollen korkeimmillaan Syvälammessa ja alimmillaan Kuusilammessa. Suurin mangaanipitoisuus, 12 000 µg/l, todettiin Kaivoslammen alusvedessä elokuussa. Mangaani- ja rautapitoisuus olivat poikkeuksellisen alhaiset Kuusilammen alusvedessä maaliskuussa johtuen korkean ph:n (11,3) aiheuttamasta metallien saostumisesta. Natriumpitoisuudet vaihtelivat välillä 6,7 850 mg/l ollen alimmillaan Kuusilammen alusvedessä talvella ja korkeimmillaan Kuusilammen alusvedessä kesällä. Myös muissa lammissa natriumpitoisuudet olivat kesällä suurempia kuin talvella. Kohonneet pitoisuudet johtuvat kipsisakka-altaalta Tammalammen puhdistamolle johdetuista natriumpitoisista vesistä, jotka johdetaan käsittelyn jälkeen eteläiselle Kuusilammelle. 35 Copyright Pöyry Finland Oy

Ni µg/l 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 36 Zn µg/l 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Co µg/l 100 80 60 40 20 0 Cu µg/l 60 50 40 30 20 10 0 Kaivoslampi Syvälampi Härkälampi Härkäpuro Kuusilampi Kuva 24. Nikkelin, sinkin, koboltin ja kuparin pitoisuuksien vaihtelu vuosina 2009 2013 päällysvedessä (1 m). Kuusilampi = Kuusilampi Rahvaanmäki. Kuvassa on vuoden 2013 osalta esitetty maaliskuussa määritettyjen metallien kokonaispitoisuudet ja elokuussa määritetyt liukoiset pitoisuudet lukuunottamatta Härkäpuron ja Kuusilammen sinkkipitoisuutta, joka on kokonaispitoisuutena. Copyright Pöyry Finland Oy

5.4 Kaivospiirin ja lähialueen lammet, järvet ja purot Tässä luvussa käsitellään kaivospiirin alueella ja sen läheisyydessä sijaitsevien lampien, järvien ja purojen tuloksia, jotka eivät sijaitse varsinaisilla jätevesien purkureiteillä. Havaintopaikkoja on tarkkailussa yhteensä 12. Mustalampi, Valkealampi, Mäkijärvi, Myllylampi, Hoikkalampi, Munninlampi ja Pikku-Hakonen sijaitsevat kaivospiirin sisällä, Kivipuro ja Pirttipuro lähellä kaivospiirin itärajaa. Raatelampi, Hakonen ja Iso- Savonjärvi sijaitsevat kaivospiirin ulkopuolella. Lammet ja purot sijaitsevat osin Oulujoen ja osin Vuoksen vesistöalueella. Havaintopaikoista Hakonen ja Pikku-Hakonen, Kivipuro, Pirttipuro ja Munninlampi sijaitsevat mustaliuskealueen välittömässä läheisyydessä, mikä voi vaikuttaa kyseisten havaintopaikkojen veden laatuun. Näytteet otettiin vuonna 2013 kaksi kertaa, kerran talvella ja kesällä. Myllylammesta ja Hoikanlammesta näytteet otettiin kesällä lammen luusuasta. Liukoisia metallipitoisuuksia on määritetty vain yhden kerran kesällä, joten seuraavassa esitetty vertailu ympäristönlaatunormeihin perustuu vain näihin tuloksiin (nikkeli ja lyijy, tausta+eqs). Liukoisen kadmiumin pitoisuuksia on verrattu sille asetettuun suurimpaan sallittuun pitoisuustasoon (MAC-EQS). Vuoksen suunta Mustalampi oli lämpötilakerrostunut, alusvesi lähes hapetonta ja happitilanne huono myös päällysvedessä talvella (Kuva 25). Sähkönjohtavuus vaihteli välillä 4,9 7,8 ms/m, ja vesi oli lievästi hapanta (ph 6,1 6,6). Kiintoainepitoisuus ja sameusarvot olivat koholla alusvedessä. Vesi oli erittäin pehmeää tai pehmeää. Orgaanisen aineksen määrää kuvaava COD Mn -arvo vaihteli välillä 15 18 mg/l paitsi alusvedessä välillä 28 31 mg/l. Sulfaattipitoisuus oli edellisvuoden tasolla, keskimäärin 5,4 mg/l, ja hieman korkeampi kuin vuosina 2007 2011. Fosforipitoisuus oli koholla alusvedessä heikon happitilanteen vuoksi samoin kuin typpipitoisuus etenkin kesällä. Päällysveden ravinnepitoisuudet kuvastivat kesällä lievää rehevyyttä ja kasviplanktonin määrää kuvaava a-klorofylli pitoisuus rehevyyttä. Päällysveden alumiinipitoisuus oli keskimäärin 121 µg/l, mangaanipitoisuus 192 µg/l ja sinkkipitoisuus 20,5 µg/l (liite 6). Keskimääräiset liukoisen nikkelin (7,1 µg/l), lyijyn (0,29 µg/l) ja kadmiumin (0,04 µg/l) pitoisuudet olivat kesällä ympäristönlaatunormeja pienempiä. Valkealampi oli lämpötilakerrostunut, mutta ei kesällä niin selvästi kuin Mustalampi. Alusvesi oli talvella hapetonta ja kesällä lähes hapetonta, kun päällysveden happitilanne oli talvella välttävä ja kesällä hyvä. Sähkönjohtavuus oli alueelle tyypillistä luonnonvesien tasoa, 4 5 ms/m, ja veden ph oli välillä 5,8 6,3. Kiintoainepitoisuus ja sameusarvot olivat koholla alusvedessä. Vesi oli erittäin pehmeää. Orgaanisen aineksen määrää kuvaava COD Mn -arvo vaihteli välillä 7,0 14 mg/l. Sulfaattipitoisuus oli edellisvuoden tasoa, keskimäärin 3,9 mg/l. Fosforipitoisuus oli lievästi koholla alusvedessä, ja typpipitoisuus oli korkea (4200 µg/l) alusvedessä kesällä. Päällysveden ravinnepitoisuudet olivat kesällä karuille vesille tyypillisellä tasolla ja a-klorofyllipitoisuus oli lievästi reheville vesille tyypillisellä tasolla. Päällysveden alumiinipitoisuus oli keskimäärin 46 µg/l, mangaanipitoisuus 59 µg/l ja sinkkipitoisuus 6,3 µg/l (liite 6). Keskimääräiset liukoisen nikkelin (1,9 µg/l), kadmiumin (0,01 µg/l) ja lyijyn (0,29 µg/l) pitoisuudet olivat kesällä ympäristönlaatunormeja pienempiä. Myllylammen happitilanne oli talvella huono ja kesällä tyydyttävä. Sähkönjohtavuus vaihteli välillä 3,4 7,7 ms/m, ja vesi oli hapanta (ph 4,6 5,7) etenkin kesällä, jolloin näyte otettiin lammen luusuasta. Kiintoainepitoisuus ja sameusarvot olivat alhaisia. Vesi oli pehmeää. Orgaanisen aineksen määrää kuvaava COD Mn -arvo oli talvella korkeahko (23 mg/l), mutta kesällä alhainen (5,6 mg/l). Sulfaattipitoisuus oli koholla kesällä (28 37 Copyright Pöyry Finland Oy

mg/l) ja keskimääräinen pitoisuus 17,3 mg/l oli edellisvuosia korkeampi. Ravinnepitoisuudet olivat alhaisia typpipitoisuutta lukuun ottamatta, joka oli koholla (610 µg/l) talvella. Päällysveden alumiinipitoisuus oli keskimäärin 365 µg/l ja mangaanipitoisuus 525 µg/l (liite 6). Liukoisen nikkelin pitoisuus (190 µg/l) oli kesällä selvästi aiempina vuosina mitattua kokonaispitoisuutta ja myös ympäristönlaatunormia korkeampi. Liukoisen kadmiumin pitoisuus (0,57 µg/l) ylitti myös kadmiumille asetetun suurimman sallitun hetkellisen pitoisuustason (MAC-EQS). Kesällä määritetty liukoisen sinkin pitoisuus (420 µg/l) oli korkeampi kuin aiempina vuosina määritetyt kokonaispitoisuudet (liite 6). Mäkijärvi on syvempi kuin em. lammet, ja oli lämpötilakerrostunut. Alusveden happitilanne oli kesällä huonompi kuin talvella, mutta vesi ei ollut täysin hapetonta. Sähkönjohtavuus oli luonnonvesille tyypillisellä tasolla (2,0 2,9 ms/m) ja vesi oli melko hapanta (ph 5,4 6,2) ja erittäin pehmeää. Kiintoainepitoisuus oli alle määritysrajan. Orgaanista ainesta vedessä oli jonkin verran (COD Mn 15 18 mg/l). Sulfaattipitoisuudet olivat edellisvuosien tapaan alhaisia (2,8 4,0 mg/l). Fosforipitoisuus oli koholla alusvedessä kesällä (26 µg/l), mutta muutoin ravinnepitoisuudet olivat varsin alhaisia, ja myös a-klorofyllipitoisuus oli karuille vesille tyypillisellä tasolla. Päällysveden alumiinipitoisuus oli keskimäärin 175 µg/l ja mangaanipitoisuus 32 µg/l (liite 6). Keskimääräiset liukoisen nikkelin (1,6 µg/l), kadmiumin (0,02 µg/l) ja lyijyn (0,26 µg/l) pitoisuudet olivat kesällä ympäristönlaatunormeja pienempiä. Liukoisen sinkin keskimääräinen pitoisuus oli 6,2 µg/l. Iso-Savonjärvi oli lämpötilakerrostunut. Happitilanne vaihteli päällys- ja väliveden välttävä-hyvästä alusveden huonoon. Sähkönjohtavuus oli luonnonvesille tyypillistä tasoa (3,1 5,0 ms/m) ja vesi oli hapanta (ph 4,9 5,7) ja erittäin pehmeää. Kiintoainepitoisuus oli koholla alusvedessä. Orgaanisen aineksen määrä vaihteli vähäisestä kohtalaiseen (COD Mn 9,1 18 mg/l). Sulfaattipitoisuus vaihteli välillä 7,3 15 mg/l ollen korkein alusvedessä ja päällysvedessä hieman edellisvuosia korkeampi. Ravinnepitoisuudet olivat koholla alusvedessä kesällä, mutta päällysvedessä pitoisuudet olivat karuille vesille tyypillisiä. Kasviplanktonin määrää kuvaava a-klorofyllipitoisuus oli lievästi reheville vesille tyypillisellä tasolla. Päällysveden alumiinipitoisuus oli keskimäärin 235 µg/l ja mangaanipitoisuus 115 µg/l (liite 6). Keskimääräiset liukoisen nikkelin (18 µg/l), lyijyn (0,28 µg/l) ja kadmiumin (0,11 µg/l) pitoisuudet olivat kesällä ympäristönlaatunormeja pienempiä. Liukoisen sinkin keskimääräinen pitoisuus oli 55 µg/l. Oulujoen suunta Munninlampi oli lämpötilakerrostunut. Happitilanne oli talvella huono koko vesimassassa ja kesällä päällysvedessä hyvä ja alusvedessä välttävä. Sähkönjohtavuus vaihteli välillä 4,4 5,3 ms/m, ja vesi oli hapanta (ph 4,4 4,6). Kokonaiskovuus vaihteli talvella pehmeästä kovahkoon vesisyvyydestä riippuen, ja kesällä vesi oli erittäin pehmeää (Ca+Mg summa). Kiintoainepitoisuus oli lievästi koholla kesällä päällys- ja alusvedessä. Orgaanisen aineksen määrää kuvaava COD Mn -arvo vaihteli välillä 9,5 27 mg/l ollen alhaisin päällysvedessä kesällä. Sulfaattipitoisuus oli keskimäärin 12,5 mg/l. Ravinnepitoisuudet olivat kesällä päällysvedessä lievästi reheville vesille tyypillisiä samoin kuin a-klorofyllipitoisuus. Alusvedessä ravinnepitoisuudet olivat kesällä korkeita (kok.p 170 µg/l ja kok.n 1100 µg/l). Päällysveden alumiinipitoisuus oli keskimäärin 240 µg/l ja mangaanipitoisuus 105 µg/l. Keskimääräiset liukoisen nikkelin (17,3 µg/l), lyijyn (0,38 µg/l) ja kadmiumin (0,11 µg/l) pitoisuudet olivat kesällä ympäristönlaatunormeja pienempiä. Sinkin kokonaispitoisuus oli keskimäärin 48 µg/l. 38 Copyright Pöyry Finland Oy

Hoikkalammen happitilanne oli talvella välttävä-huono ja kesällä hyvä. Sähkönjohtavuus vaihteli välillä 7,7 8,2 ms/m ja veden ph välillä 5,6 6,5. Kiintoainepitoisuudet olivat alle määritysrajan ja myös sameusarvat alhaisia. Vesi oli erittäin pehmeää. Orgaanisen aineksen määrä oli talvella kohtalainen (COD Mn 15 17 mg/l) ja kesällä melko alhainen (9,2 mg/l). Sulfaattipitoisuus (21 22 mg/l) oli samaa tasoa kuin edellisenä vuonna. Ravinnepitoisuudet olivat melko alhaisia, kesällä karuille vesille tyypillisiä. Päällysveden alumiinipitoisuus oli keskimäärin 165 µg/l ja mangaanipitoisuus 46 µg/l. Liukoisen nikkelin (7,9 µg/l), lyijyn (0,07 µg/l) ja kadmiumin (0,05 µg/l) pitoisuudet olivat kesällä ympäristönlaatunormeja pienempiä. Liukoisen sinkin pitoisuus oli 27 µg/l. Kivipurossa vesisyvyys oli maaliskuussa 10 cm ja elokuussa 20 cm. Happitilanne oli talvella tyydyttävä ja kesällä välttävä. Sähkönjohtavuus (10,3 ms/m) oli noin kaksinkertainen em. lampiin verrattuna ja vesi oli hapanta (ph 4,5 5,4). Kiintoainepitoisuus (n. 9 mg/l) ja sameusarvot (10 11 FTU) olivat koholla. Vesi oli pehmeää. Orgaanisen aineksen määrä vaihteli COD Mn -arvona välillä 11 22 mg/l. Sulfaattipitoisuus vaihteli välillä 33 34 mg/l ja oli hieman kahden edellisvuoden keskimääräistä pitoisuutta pienempi. Ravinnepitoisuudet olivat kesällä karuille vesille tyypillisiä. Alumiinipitoisuus oli keskimäärin 1045 µg/l ja mangaanipitoisuus 250 µg/l. Liukoisen nikkelin pitoisuus (270 µg/l) oli kesällä ympäristönlaatunormia selvästi korkeampi, mutta pienempi kuin edellisen vuoden kokonaispitoisuus. Liukoisen kadmiumin pitoisuus (0,74 µg/l) ylitti myös ympäristönlaatunormin (MAC-EQS). Liukoinen lyijypitoisuus (0,09 µg/l) alitti ympäristönlaatunormin. Kesällä määritetty liukoisen sinkin pitoisuus (350 µg/l) oli korkea, mutta noin puolet pienempi kuin edellisvuoden kokonaispitoisuus (liite 6). Pirttipurossa vesisyvyys oli maaliskuussa 10 cm ja elokuussa 25 cm. Happitilanne oli talvella ja kesällä välttävä. Sähkönjohtavuus (10,4 ms/m) oli lähes sama kuin Kivipurossa. Vesi oli melko hapanta (ph 5,7 5,8). Kiintoainepitoisuus (11 16 mg/l) ja sameusarvot (12 37 FTU) olivat koholla selvimmin kesällä. Vesi oli pehmeää. Vedessä oli runsaasti orgaanista ainesta (COD Mn 28 44 mg/l). Sulfaattipitoisuus vaihteli välillä 31 34 mg/l ja oli kolmen edellisvuoden keskimääräistä pitoisuutta pienempi. Ravinnepitoisuudet olivat kesällä reheville vesille tyypillisiä. Alumiinipitoisuus oli keskimäärin 515 µg/l ja mangaanipitoisuus 220 µg/l. Liukoisen nikkelin pitoisuus (35 µg/l) oli kesällä ympäristönlaatunormia korkeampi, mutta selvästi pienempi kuin edellisen vuoden kokonaispitoisuus. Liukoisen kadmiumin (0,12 µg/l) ja lyijyn (0,33 µg/l) pitoisuudet olivat ympäristönlaatunormia pienempiä. Kesällä määritetty liukoisen sinkin pitoisuus (40 µg/l) oli selvästi edellisvuosien keskimääräisiä kokonaispitoisuuksia pienempi (liite 6). Pikku-Hakonen oli lämpötilakerrostunut. Happitilanne oli talvella tyydyttävä-välttävä ja kesällä hyvä-välttävä. Sähkönjohtavuus vaihteli välillä 4,2 6,5 ms/m ja ph välillä 5,2 6,1. Vesi oli erittäin pehmeää. Kiintoainepitoisuus oli alle määritysrajan tai sen tuntumassa paitsi alusvedessä, jossa se oli kesällä selvästi koholla (17 mg/l). Orgaanisen aineksen määrää kuvaava COD Mn -arvo vaihteli välillä 11 18 mg/l, poikkeuksena alusveden korkea pitoisuus kesällä (32 mg/l). Sulfaattipitoisuus oli edellisvuosien tasolla, keskimäärin 11,3 mg/l. Ravinnepitoisuudet olivat kesällä todettuja alusveden korkeita pitoisuuksia lukuun ottamatta alhaisia ollen kesällä päällysvedessä karuille vesille tyypillistä tasoa. Klorofylli-a pitoisuus kuvasti lievää rehevyyttä. Päällysveden alumiinipitoisuus oli keskimäärin 86 µg/l ja mangaanipitoisuus 58 µg/l. Keskimääräiset liukoisen nikkelin (8,4 µg/l), lyijyn (0,32 µg/l) ja kadmiumin (0,07 µg/l) pitoisuudet olivat kesällä ympäristönlaatunormeja pienempiä. Sinkin kokonaispitoisuus oli keskimäärin 41 µg/l. 39 Copyright Pöyry Finland Oy

Hakonen oli lämpötilakerrostunut. Happitilanne oli talvella tyydyttävä-välttävä ja kesällä hyvä-välttävä. Sähkönjohtavuus vaihteli välillä 5,8 9,4 ms/m ja ph välillä 5,9 6,6. Vesi oli erittäin pehmeää. Kiintoainepitoisuus oli alle määritysrajan tai sen tuntumassa paitsi alusvedessä, jossa se oli kesällä (7,7 mg/l). Orgaanisen aineksen määrää kuvaava COD Mn -arvo vaihteli välillä 8,3 11 mg/l. Sulfaattipitoisuus oli edellisvuosien tasolla, keskimäärin 18 mg/l. Ravinnepitoisuudet olivat lievästi koholla alusvedessä, mutta muuten alhaisia ja kesällä päällysvedessä karuille vesille tyypillisiä. Klorofylli-apitoisuus kuvasti puolestaan rehevyyttä. Päällysveden alumiinipitoisuus oli keskimäärin 55 µg/l ja mangaanipitoisuus 53 µg/l. Keskimääräiset liukoisen nikkelin (11,5 µg/l), lyijyn (0,23 µg/l) ja kadmiumin (0,08 µg/l) pitoisuudet olivat kesällä ympäristönlaatunormeja pienempiä. Sinkin kokonaispitoisuus oli keskimäärin 50 µg/l. Raatelampi oli lämpötilakerrostunut. Happitilanne oli talvella välttävä-huono ja kesällä hyvä-huono. Sähkönjohtavuus vaihteli välillä 3,8 5,6 ms/m ja ph välillä 6,3 6,9. Vesi oli erittäin pehmeää. Kiintoainepitoisuus oli alle määritysrajan kaikissa näytteissä. Orgaanisen aineksen määrää kuvaava COD Mn -arvo vaihteli välillä 13 22 mg/l. Sulfaattipitoisuus oli edellisvuosien tasoa, keskimäärin 3,0 mg/l. Ravinnepitoisuudet olivat kesällä päällysvedessä karuille ja/tai lievästi reheville vesille tyypillisiä, mutta klorofylli-apitoisuus oli varsin korkea (27,5 µg/l) eli reheville vesille tyypillisellä tasolla. Alusveden fosforipitoisuus oli kesällä myös koholla samoin kuin mangaanin (2100 µg/l) ja raudan (9500 µg/l) pitoisuus huonon happitilanteen vuoksi. Päällysveden alumiinipitoisuus oli keskimäärin 95 µg/l ja mangaanipitoisuus 64 µg/l. Keskimääräiset liukoisen nikkelin (2,4 µg/l), lyijyn (0,08 µg/l) ja kadmiumin (< 0,01 µg/l) pitoisuudet olivat kesällä ympäristönlaatunormeja pienempiä. Liukoisen sinkin pitoisuus oli kesällä keskimäärin 8,3 µg/l. Maaliskuun tulosten perusteella on todennäköistä, että 3 ja 6 metrin tulokset ovat vaihtuneet keskenään. Muiden alkuaineiden pitoisuudet olivat tässä kohdassa 4.5 käsitellyillä havaintopaikoilla pääosin pieniä. Uraanin kokonaispitoisuudet vaihtelivat välillä 0,03 0,14 µg/l ja liukoiset pitoisuudet välillä 0,02 0,29 µg/l ollen korkeimmillaan Myllylammessa. Natriumin pitoisuudet vaihtelivat pääosin välillä < 1 4,2 mg/l ollen korkeimmillaan Kivipurossa ja Pirttipurossa. Korkein natriumpitoisuus, 14 mg/l, mitattiin Pikku Hakosen päällysvedessä elokuussa. Koboltin pitoisuudet olivat pääosin melko pieniä, < 0,05 6,1 µg/l, paitsi Kivipurossa 17 18 µg/l. Kuparin pitoisuudet vaihtelivat välillä 0,3 5,1 µg/l ollen korkeimmillaan Kivipurossa. Kromin pitoisuudet vaihtelivat välillä < 0,2 1,1 µg/l ollen korkeimmillaan Munninlammessa. Bariumin pitoisuudet vaihtelivat välillä 7,2 42 µg/l ollen korkeimmillaan Valkealammen alusvedessä. Vanadiinin pitoisuudet vaihtelivat välillä 0,13 1,6 µg/l ollen korkeimmillaan Mustalammen alusvedessä. 40 Copyright Pöyry Finland Oy

Mustalampi happi mg/l 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 0 2 4 6 syvyys m 13.3.2013 14.8.2013 Mäkijärvi happi mg/l 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 0 5 10 Valkealampi 41 happi mg/l 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 0 2 4 6 syvyys m 13. 3.2013 14. 8.2013 Iso-Savonjärvi happi mg/l 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 0 5 10 15 syvyys m 21. 3.2013 27. 8.2013 15 syvyys m 14. 3.2013 20. 8.2013 Hakonen happi mg/l 0,0 5,0 10,0 15,0 0 5 10 Pikku-Hakonen happi mg/l 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 0 5 15 syvyys m 26. 3.2013 15. 8.2013 10 syvyys m 21. 3.2013 15. 8.2013 Raatelampi happi mg/l 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 0 2 4 6 8 syvyys m 21.3.2013 20.8.2013 Kuva 25. Lampien ja järvien happitilanne v. 2013. Copyright Pöyry Finland Oy

5.5 Yhteenveto ja johtopäätökset veden laadusta Kaivoksen prosessivesiä on johdettu jälkikäsittely-yksiköiden kautta Oulujoen ja Vuoksen vesistöihin loppuvuodesta 2009 lähtien. Huomioitavaa kuitenkin on, että syksystä 2013 lähtien valtaosa puhdistetusta prosessivedestä (LONE-ylite) on johdettu käänteisosmoosilaitokselle (RO). Valtaosa ympäristöön puretuista vesistä koostuu näin kaivosalueelle kertyneistä sade- ja valumavesistä, jotka käsitellään ennen purkamista ympäristöön. Jätevesien vaikutus alkoi näkyä alkuvuodesta 2010 Salmisen ja Kalliojärven suunnalla pohjoisessa sekä Ylä-Lumijärven ja Kivijärven suunnalla etelässä mm. sähkönjohtavuuksien sekä sulfaatti- ja natriumpitoisuuksien voimakkaana kasvuna. Päästöjen seurauksena lähijärvet, Salminen, Kalliojärvi ja Kivijärvi kerrostuivat pysyvästi, ja järvien alusvesi on ollut pääosin hapetonta. Päällysveden sulfaattipitoisuudet kääntyivät lähijärvissä laskuun vuonna 2011, mutta nousivat jälleen vuoden 2012 lopulla kipsisakka-altaan vuodon seurauksena. Käsiteltyjen ylijäämävesien juoksutus vuonna 2013 eteläisen Kuusilammen kautta Kuusijokeen ja edelleen Kalliojokeen nosti edelleen sulfaattipitoisuuksia. Esimerkiksi Kolmisopessa päällysveden sulfaattipitoisuus nousi loppuvuodesta 2013 tasolle 500 mg/l. Jormasjärven keskiosalla sulfaattipitoisuus on kasvanut vuoden 2013 aikana tasolle 80 mg/l, mutta Nuasjärvessä pitoisuudet ovat olleet aiemmin havaittua tasoa. Vuoksen suunnalla Kivijoessa sulfaattipitoisuus kävi korkeimmillaan (1500 mg/l) lokakuussa 2013, mutta on sen jälkeen laskenut. Laakajärven pohjoisosalla sulfaattipitoisuus on ollut loppuvuodesta 2013 tasoa 60 80 mg/l, keskiosalla noin 45 mg/l, Kiltuanjärvessä noin 20 mg/l ja Nurmijoen Koirakoskessa vuonna 2013 keskimäärin 18 mg/l. Natrium-, sulfaatti- ja mangaanipitoisuudet laskevat vesireittiä alaspäin edetessä. Kaivospäästöjen vaikutukset ulottuvatkin vuoden 2013 tarkkailutietojen perusteella ja puhtaasti sulfaattipitoisuuksia tarkasteltaessa Jormasjokeen Oulujoen vesistöalueella ja Kiltuanjärveen Vuoksen vesistöalueella. Huomioitavaa kuitenkin on, että sulfaattipitoisuudet jäävät etäämmällä kaivosalueesta, kuten Jormasjärvessä ja Jormasjoessa sekä Laaka- ja Kiltuanjärvessä, eliöstölle ja kalastolle haitattomalle tasolle. Luontaisesta taustapitoisuudesta kohonneita sulfaattipitoisuuksia on tosin havaittu myös Nurmijoessa (Kuva 21), mikä voi osin olla seurausta Talvivaara Sotkamo Oy:n pintavesipäästöistä. Nurmijoen sulfaattipitoisuudet voivat tosin olla koholla myös muista syistä johtuen. Mitä etäämmälle kaivosalueesta siirrytään sitä todennäköisemmin vesistöjen pitoisuustasoihin vaikuttavat myös valuma-alueen muut pistekuormittajat ja hajakuormituslähteet. Kerrostuneiden lähijärvien (Salminen, Kalliojärvi ja Kivijärvi) tilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia vuoden 2013 aikana. Kaikki kolme järveä pysyivät edelleen suola- ja lämpötilakerrostuneena. Kalliojärven tiheysgradientin havaittiin heikentyvän huhtikuussa 2013, mutta tilanne palautui kuitenkin ennalleen loppuvuodesta. Lähijärvien kerrostuneisuuden purkautuminen johtaa alusveteen kertyneiden suola- ja haittaainepitoisten vesien liikkeelle lähtöön ja voi osaltaan heikentää vesireittien alapuolisten vesien tilaa. Päällys- ja alusveden tiheysgradienteissa tunnistettiin voimistumista myös Kolmisopessa ja Laakajärvessä. Kyseiset järvet eivät kuitenkaan menettäneet luontaisille järville tyypillisiä ominaisuuksia, mikä oli nähtävissä järvien vesimassan normaalina sekoittumisena etenkin Laakajärvessä. Kolmisopessa sekoittumista ei tapahtunut kevään täyskierron yhteydessä, mutta päällys- ja alusveden välisen tiheysgradientin havaittiin heikentyneen marraskuussa 2013. Kerrostuneisuuden purkautumisesta ei kuitenkaan saatu täyttä varmuutta vuoden 2013 tarkkailussa. Suolapitoisten kaivosvesien purkamisen jatkuminen Oulujoen ja Vuoksen vesistöalueille voi tosin tulevaisuudessa johtaa myös Kolmisopen ja Laakajärven päällys- ja alusveden välisen tiheysgradientin voimistumiseen. Huomioitavaa tosin on, että Talvivaara Copyright Pöyry Finland Oy 42

Sotkamo Oy:n sulfaattikuormitukselle asetetut lupaehdot tiukentuvat vuonna 2014 ja edelleen vuonna 2015 (PSAVI 52/2013/1). Salmisen alusvedessä sekä Lumijärvessä ja Ylä-Lumijärvessä esiintyi vuonna 2013 STUK:n ja/tai WHO:n juomavedelle antamia suosituksia (30 100 µg/l) korkeampia uraanipitoisuuksia. Nikkelille asetettu ympäristönlaatunormi ylittyi Oulujoen vesistöalueella välillä Salminen Kalliojoki ja Vuoksen vesistöalueella välillä Ylä-Lumijärvi Kivijoki. Huomioitavaa tosin on, että Talvivaara Sotkamo Oy:n ympäristölupapäätöksen (PSAVI 52/2013/1) mukaisesti nikkelipitoisuus saa ylittää nikkelille asetetun laatunormin välillä Salminen-Kolmisoppi Oulujoen ja välillä Ylä-Lumijärvi-Kivijärvi Vuoksen vesistöalueella. Myös Tuhkajoen liukoisen nikkelin vuosikeskiarvo oli koholla (21 µg/l). Mustaliuskealueen vedet ovat luonnostaan happamia, ja niissä on runsaasti metalleja sekä sulfaattia, mikä oli selvästi havaittavissa Kuusijoen yläosan lammissa sekä Härkäpurossa. Sulfaattipitoisuudet kasvoivat vuonna 2013 selvästi Kaivoslammen ja pohjoisen Kuusilammen välillä. Liukoiset nikkelipitoisuudet olivat korkeita Kaivoslammessa, Syvälammessa, Härkäpurossa ja Kuusilammessa, mutta ympäristölupapäätöksen mukaan nikkelipitoisuus saa olla yli 33 µg/l sekoittumisvyöhykkeellä, joka ulottuu Oulujoen suunnalla Kolmisoppeen asti. Liukoisen kadmiumin ympäristönlaatunormi ylittyi Kaivoslammessa, mutta ei Härkäpurossa, mikäli huomioidaan alueen yleinen taustapitoisuus. Uraanin pitoisuudet olivat pieniä. Mustaliuskealueen ulkopuolella sijaitsevissa järvissä ja lammissa sulfaattipitoisuudet olivat luonnonvesien tasoa tai lievästi koholla (n. 3 34 mg/l). Korkeimmat sulfaattipitoisuudet todettiin Kivipurossa ja Pirttipurossa sekä Hoikkalammessa, Hakosessa ja Myllylammessa. Sulfaattipitoisuudet olivat pääosin edellisvuosien tasoa, mutta pitoisuus kasvoi Myllylammessa ja lievemmin Iso-Savonjärvessä. Liukoisen nikkelin pitoisuus ylitti ympäristönlaatunormin kesällä selvimmin Myllylammessa ja Kivipurossa sekä Pirttipurossa, jossa pitoisuus oli alueen taustapitoisuus huomioiden laatunormin tuntumassa (35 µg/l). Liukoisen kadmiumin pitoisuus ylitti ympäristönlaatunormin (MAC- EQS) Myllylammessa ja Kivipurossa. 43 Copyright Pöyry Finland Oy

6 VIITTEET Geologian tutkimuskeskus, 2013, Lausunto Talvivaaran kaivoksen vaikutuspiirissä sijaitsevien Jormasjärven ja Laakajärven pintaveden nikkelin taustapitoisuuksista, 30.9.2013. Kauppi, S., Mannio, J., Hellsten, S., Nysten, T., Jouttijärvi, T., Huttunen, M., Ekholm, P., Tuominen, S., Porvari, P., Karjalainen, A., Sara-aho, T., Saukkoriipi, J. ja Maunula, M. 2013. Arvio Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaan vuodon haitoista ja riskeistä vesiympäristölle. Suomen ympäristökeskuksen raportteja, 11. Pöyry Environment Oy 2007. Talvivaara Projekti Oy. Talvivaaran kaivoksen tarkkailusuunnitelma. (Täydennetty viranomaispäätösten mukaiseksi 8.4.2008). Pöyry Finland Oy 2012. Talvivaara Sotkamo Oy. Kipsisakka-altaan vuoto, lisätöiden tarkkailusuunnitelma. Pöyry Finland Oy 2013. Talvivaara Sotkamo Oy. Sedimenttitutkimus v. 2013. 44 Copyright Pöyry Finland Oy

FM12 FM6 FM8 Jormasj Kal1 Salpu1 Sal Salpu Hoik kesä Hoik talvi Val Ait Kol1 Kal su Kuujo Kor Kal lä Syvä kesä Syvä talvi Kol läh Tuh1 Raa Kuus Phako Hako1 Härp1 Här Kai Kip1 Mun Jor3 Jor5 Talvijoki 1 Kiv2 Lum Lujä Mus Ylu Myl kesä Myl talvi Mäk Kaivospiirin raja IsoS Pirt1 Kiv7 (Kiv1) Kivj4 Kiv10 Laa9 Laa13 (Laa11) Laa081 (Laa4) Kilt 4 Laa12 0 1,2 2,4 km Pohjakartta: Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston lisenssi, versio 1.0, 1.5.2012

1(2) MENETELMÄLIITE, Nab Labs Oy Oulun laboratorio Analyysi Yksikkö Menetelmä Määritysraja Mittausepävarmuus Alkaliniteetti mmol/l O-Y-3 0,02 0,01mmol/l(0,02-0,1mmol/l) 12%(>0,1mmol/l) COD Mn mg/l SFS 3036:1981 0,5 0,5mg/l (0,5-4mg/l) 10 %(>4mg/l) CODCr mg/l K-061 30 10% Fluoridi mg/l ISO 10304-1 0,1 0,075mg/l (0,1-0,5mg/l) 15 %(>0,5mg/l) Happi mg/l 25813:1996 0,2 0,2mg/l (0,2-2mg/l) 10 %(>2mg/l) Kiintoaine mg/l 872:2005 1 0,5mg/l(1-3mg/l) 18 %(>3mg/l) Kloridi mg/l ISO 10304-1 0,1 0,05mg/l(0,1-0,5mg/l) 10 %(>5mg/l) Klorofylli-A µg/l SFS 5772:1993 1 20% Kok. N µg/l O-Y-088 50 15 % Kok. N mg/l SFS 5505:1988 0,5 15 % Kok. P µg/l O-Y-089 3 1,5µg/l(3-10µg/l) 15 %(>10µg/l) Kokonaiskovuus mmol/l SFS 3003 0,05 0,02mmol/l(0,05-0,2mmol/l) 10 %(>0,2mmol/l) NH4-N µg/l O-Y-77 5 3µg/l (5-30µg/l) 10 %(>30µg/l) NO2,3-N µg/l O-Y-78 5 2µg/l(5-20µg/l) 10 %(>20µg/l) NO2-N µg/l O-Y-78 2 10% ph SFS 3021:1979 0,2 PO4-P µg/l O-Y-079 2 1,5µg/l(2-10µg/l) 15%(>10µg/l) Sameus FTU ISO 7027:2000 0,25 0,2FTU(0,25-1FTU) 20 %(>1FTU) Sulfaatti mg/l 10304 0,1 0,1mg/l(0,1-1mg/l) 10 %(>1mg/l) Sähkönjohtavuus ms/m 27888 0,5 0,2mS/m(0,5-4mS/m) 5 %(>4mS/m) Tiosulfaatti mg/l ISO 10304-3 0,1-5mgPt/l(5-40mgPt/l) Väri komp. mg Pt/l ISO 7887:2012, komparaattori 5 10mgPt/l (>40mgPt/l) Öljyhiilivedyt C10-C23 µg/l O-Y-O20 50 40 % Öljyhiilivedyt C23-C35 µg/l O-Y-O20 50 40 % Öljyhiilivedyt C10-C40 µg/l ISO 9377-2:2001 50 40 % 0,05µg/l(0,05-0,2µg/l) Elohopea µg/l 17852:2008 0,05 14 %(>0,2µg/l) Elohopea µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,05 0,05-0,30 ± 0,03µg/l > 0,30 ±10 % Alumiini µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,5 0,5-3 ± 0,5 µg/l > 3 ±10 % Alumiini mg/l ISO 12020:2000 0,2 12 % Antimoni µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,05 0,05-0,30 ± 0,03µg/l > 0,30 ±10 % Arseeni µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,05 0,05-0,30 ± 0,03µg/l > 0,30 ±10 % Barium µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1)) 0,5 0,01-1,0 ± 0,06µg/l > 1,0 ±10 % Nab Labs Oy Y-tunnus / VAT no. FI 02831262 Betonimiehenkuja 1 A 02150 Espoo info@nablabs.fi www.nablabs.fi Raisionkaari 55 21200 Raisio Tikkalantie 2 26100 Rauma Nevantie 21 86710 Kärsämäki Nuottasaarentie 17 90400 Oulu Harjutie 14 69600 Kaustinen Laserkatu 6 53850 Lappeenranta Sievisenmäentie 8 C 40420 Jyskä Säterintie 8 37600 Valkeakoski Laskut PL 280 00101 Helsinki Puh. Hallinto 0404 503 101 Laboratoriopalvelut 0404 503 100 Ilmapäästömittaukset 0404 503 115

2(2) MENETELMÄLIITE, Nab Labs Oy Oulun laboratorio Analyysi Yksikkö Menetelmä Määritysraja Mittausepävarmuus BOD7ATU mg/l 1899-1:1998 2 20% Kadmium µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,01 0,01-0,10 ± 0,006µg/l > 0,10 ±10 % Kalsium mg/l ISO 11885: 09 modif. 1) 0,05 0,05-0,100 ± 0,006mg/l > 0,100 ± 6 % Koboltti µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,05 0,05-0,30 ± 0,03µg/l > 0,30 ±10 % Kromi µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,2 0,2-1,,2 ± 0,012µg/l > 1,2 ±10 % Kupari µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,1 0,1-1,0 ± 0,06µg/l > 1,0 ±10 % Lyijy µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1)) 0,05 0,05-0,30 ± 0,03µg/l > 0,30 ±10 % Magnesium mg/l ISO 11885: 09 modif. 1) 0,05 0,05-0,100 ± 0,012mg/l > 0,100 ± 6 % Mangaani µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,1 0,1-1 ± 0,06µg/l > 1 ±10 % Natrium mg/l ISO 11885: 09 modif. 1)) 0,1 0,1-0,20 ± 0,012mg/l > 0,200 ±6 % Nikkeli µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,2 0,2-1,2 ± 0,12µg/l > 1,2 ±10 % Rauta µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,5 0,5-3,0 ± 0,3µg/l > 3 ±10 % Rauta mg/l SFS 3047:1980 0,1 10% Rikki mg/l ISO 11885: 09 modif. 1) 0,1 0,1-0,5 ± 0,05mg/l > 0,50 ±10 % Sinkki µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,5 0,5-3 ± 0,3µg/l > 3 ±10 % Uraani µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,01 0,01-0,10 ± 0,006µg/l > 0,10 ±10 % Vanadiini µg/l ISO 17294-2:05 modif. 1) 0,05 0,05-0,30 ± 0,03µg/l > 0,30 ±10 % 1) Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus. Nab Labs Oy Y-tunnus / VAT no. FI 02831262 Betonimiehenkuja 1 A 02150 Espoo info@nablabs.fi www.nablabs.fi Raisionkaari 55 21200 Raisio Tikkalantie 2 26100 Rauma Nevantie 21 86710 Kärsämäki Nuottasaarentie 17 90400 Oulu Harjutie 14 69600 Kaustinen Laserkatu 6 53850 Lappeenranta Sievisenmäentie 8 C 40420 Jyskä Säterintie 8 37600 Valkeakoski Laskut PL 280 00101 Helsinki Puh. Hallinto 0404 503 101 Laboratoriopalvelut 0404 503 100 Ilmapäästömittaukset 0404 503 115