PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014



Samankaltaiset tiedostot
3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen.

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: klo Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: klo Paikka: HO/Paasikivi

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: klo 17 Paikka: HO / Paasikivi

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: klo Paikka: HO / Paasikivi

KERHOJEN KUULUMISET 13/2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: klo Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä.

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana)

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä:

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi.

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

3. Työjärjestys Vuoden 2015 budjetin ensimmäinen käsittely siirrettiin kohdaksi 9. Hyväksyttiin esityslista (liite 1) muutoksin.

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.)

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous.

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013. Aika: klo Paikka: HO/Paasikivi

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla:

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen)

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle.

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

Kymenlaakson Osakunta

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi.

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

Pykälä ry:n Pöytäkirja 1/08 Yleisvaliokunnan kokous

Kymenlaakson Osakunta

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2006 HALLITUKSEN KOKOUS

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Pykälä ry. Pöytäkirja /2015

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä.

Kuopion kampusvaliokunnan kokous

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Kymenlaakson Osakunta

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

PÖYTÄKIRJA /2011

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous /2012 Paikka: Pihlajatie 17 A 15

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

PÖYTÄKIRJA II. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo. 1 Kokouksen avaus. Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

Läsnä: Topias Mattinen (PJ), Eero Mäkipää (Sihteeri), Jesse Rahkola, Serafia Kari, Viveka Laaksonen

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14)

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Nuorisokeskus Anjalan saunarakennus, Ankkapurhantie 15, Anjala. Puheenjohtaja Mirja Tuominen avasi kokouksen klo 18:50.

PÖYTÄKIRJA /2014

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

PÖYTÄKIRJA 3/

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

PÖYTÄKIRJA /2011

Transkriptio:

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 Aika: 11.7.2014 klo 18:00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Juhani Takkunen Paula Talonen Iina Jokilaakso Kari Tuominen Sofia Seittenranta Vekkeli Poissa: Mari Teinilä Anna Zitting 1. Avaus Kuraattori avasi kokouksen klo 18.43. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Työjärjestys Varapuheenjohtajan valinta siirrettiin kohtaan 5. Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi tehdyin muutoksin. Ulkojäsenhakemus siirrettiin saapuneen postin eteen kohdaksi 10. 4. Edellisen ja sitä edellisen kokouksen pöytäkirja (liitteet 2 ja 3) Toiminnanohjaaja kommentoi 9. ja 10. kokousten pöytäkirjojen kohtia ja ilmoitti tiettyjen kohtien olevan epäselviä. Korjaukset tehtiin. Hallituksen 9. ja 10. kokousten pöytäkirjat hyväksyttiin tehdyin muutoksin.

5. Varapuheenjohtajan valinta Sofia Seittenranta Vekkelin eron jälkeen hallituksen varapuheenjohtajan paikka vapautui. Olga Penkkilä ehdotti itseään varapuheenjohtajaksi. Vastaehdokkaita ei ilmoittautunut eikä vastalauseita lausuttu. Olga Penkkilä valittiin hallituksen varapuheenjohtajaksi. 6. Ilmoitusasiat Toiminnanohjaaja ilmoitti, että Osakunnan lukkojen vaihtoprojekti on loppusuoralla. Asia on sujunut suuremmitta ongelmitta. 7. Tehdyt edustusvierailut Kukaan ei ollut käynyt edustamassa missään. Kuraattori kertoi ilmoittautuneensa tulevalle Savolaisen Osakunnan Tervahöyryristeilylle. 8. Toiminnanohjaajan asiat Toiminnanohjaajalla ei ollut erityistä asiaa. 9. Taloudenhoitajan asiat a. Momenttien säätäminen (vieraanvaraisuusmomentti) Vieraanvaraisuus jäsenille momentin kohdassa oli tullut pieni virhe, mutta momentista on silti käytetty yli puolet. Todettiin, että momentteja ei kuitenkaan aleta nyt säätämään. Shampoot vieraanvaraisuusmomenttiin. Taloudenhoitajan mielestä ei ole syytä ryhtyä rajoittamaan kahvimomenttia. Myös pienhankinnat momentista on jo käytetty yli 70%. Juhani Takkunen ehdotti, että välitilinpäätöstä läpikäytäessä katsottaisiin momenttien toimivuus ja tehtäisiin tarvittavia muutoksia. Kuraattori sanoi, että asia sopii syksyn aikatauluun mahdollisen lisäbudjetin yhteyteen. Sofia Seittenranta Vekkelille myönnettiin läsnäolo ja puheoikeus kokouksessa. 10. Ulkojäsenhakemukset a. Ulkojäsenhakemus (liite 4)

Ulkojäsenhakemusta ei hyväksytty. 11. Saapunut posti Erityistä postia ei ollut tullut kesän aikana. 12. Saapuneet kutsut Kutsuja ei ollut tullut. 13. Valiokuntien ja kerhojen kuulumiset a. Kerhojen rahankäyttö Kierros käytiin suullisesti ja mukaan laitettiin myös maininnat tähänastisesta rahankäytöstä. Kari Tuominen kertoi, että Kesäretkelle on saapumassa Uppsalan första Kurator seuralaisineen ja Korp! Sakalasta noin kymmenen henkilöä. Taloudenhoitaja ilmoitti, että UAV on täydellisesti keskellä vuosibudjettiaan. Kesä ja tauko toiminnassa. Pelikerholla ja Kokkikerholla lienee paljon rahaa käyttämättömänä, koska heillä ei ole ollut toimintaa. Näytelmäkerholla sen sijaan on ollut toimintaa, mutta rahankäytöstä ei ole tarkkaa tietoa. Taloudenhoitaja ilmoitti, että HoNK on käyttänyt 60 euroa budjetistaan improharjoituksiin ja speksisponsseihin. Juhani Takkunen ehdotti Kokkikerholle mahdollista kesätoimintaa yhteisruokailun merkeissä Koivuniemessä. Keskusteltiin inaktiivisten kerhojen puheenjohtajien valtuuksista ja hallituksen mahdollisuuksista rohkaista toimintaa. Yleisvaliokunnassa ei Juhani Takkusen mukaan ole ollut odottamattomia asioita, joskin kaikki on sujunut tavanomaisen hyvin. Projektien toteutuminen on pitkälti kiinni virkailijoiden vapaa ajasta. Taloudenhoitaja sanoi YVK:n budjetin näyttävän hyvältä, joskin joitakin kuitteja saattaa vielä puuttua. Koivuniemen sisustusprojektin budjetti on pysynyt kurissa. Pop klubbenin puheenjohtajan kanssa tulisi keskustella siitä, miten kerhon jäsenien karsiminen ei hämäläis osakuntalaisuuden vuoksi on sujunut. Taloudenhoitaja sanoi Pop klubbenin rahankäyttötilanteen olevan epäselvää hänellekin. Kerhon jäsenmaksuissa on ollut ongelmia. SnookerHO:lla ei ole ollut paljon toimintaa snookerturnauksen jälkeen. Rahaa ei olla vielä käytetty uusiin välineisiin.

Äijäkerho järjestää elokuussa Oktoberfestin. Suunniteltu olutpöytätapahtuma toukokuun lopulle ei toteutunut ennakoidun vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Dammarit ovat menossa hyvin budjetin rajojen sisään. Sofia Seittenranta Vekkeli kertoi, että Liikuntavaliokunta on järjestänyt paljon ekskursioita, joissa on ollut melko hyvin osallistujia. LVK:n budjettitilanne on keskusteltu puheenjohtajan kanssa läpi, eikä se vaikuta ongelmalliselta. HOL ei ole saanut määrärahastaan ensimmäistä puolikasta, koska toimintakertomus on palauttamatta. HOResin budjetti on puolessavälissä. Lynces Academici ei ole ollut yhteydessä taloudenhoitajaan eikä kuraattoriin, eikä näin ollen ole vielä saanut rahaa toimintaan. Iina Jokilaakson mukaan HOT on käyttänyt rahoistaan 0%, sillä kerho ei ole palauttanut toimintakertomusta eikä tilintarkastusta eikä näin ollen saanut rahaa. Kerholla on kuitenkin ollut toimintaa. Tilintarkastusta ei ole vieläkään tehty. Nousi kyseenalaiseksi, mihin kerho on aikaisemmin käyttänyt saamansa määrärahat, jos se voi kuitenkin jatkaa toimintaa kurssimaksuillaan. Toiminnanohjaaja kommentoi, että HOTin bileet ovat olleet suuria ja että hän suunnittelee palaamista järjestelmään, jossa HOT tekee tilahakemuksen ja palauttaa tilat. Bileissä on ollut paljon Osakunnan ulkopuolisia ihmisiä eikä osallistujilta ole aina kysytty opiskelijakortteja. Tulevaisuudessa mahdollisesti rajoitetaan juhlien kokoa ja määrätään voimassaolevaksi sääntö osakuntalais avec suhteesta myös Tanssikerhon bileissä. Iina Jokilaakso lupautui valistamaan HOTin virkailijoita oikeanlaisesta Osakunnan tilojen käytöstä. Jokilaakso ehdotti, että syksyn alussa hallitusvastaavat kysyvät ongelmallisten kerhojen ongelmista toiminnanohjaajalta ja ottavat vastuun kerhojen toiminnan korjaamisesta. Kerhojen puheenjohtajat tulee kutsua erikseen virkailijakoulutukseen, jos he eivät muuten tule. JVK on käyttänyt 48% taloudestaan tähän mennessä. Hankintamomentti on mennyt yli, mutta isot hankinnat oli hyväksytetty hallituksella. Juhlamestari on innostunut vuosijuhlista, mutta hänellä ei vieläkään ole paria. Ompeluseura on käyttänyt 22% tarjoiluihin. Mimmikerho on käyttänyt budjetistaan puolet, kommentoitiin että toiminta on ollut hyvää.

Juristikerhon määrärahasta keskusteltiin. Kerho sponsoroi kohtuullisesti retkiä ja risteilyitä, joissa on paljon osakuntalaisosallistujia. Kommentoitiin, että Juristikerhon toiminta on ollut vuosien varrella aktiivista ja pitkäjänteistä ja rahankäyttö on ollut järkevää. Olga Penkkilä kertoi, että kerholla on ollut kesällä jo Suomenlinnan ekskursio ja kerhon viikonloppu on tulossa Koivuniemeen. Viinikerho on käyttänyt budjetistaan noin 60%. Viinitasting järjestetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Koivuniemessä. Koulutusvaliokunta ei ole tehnyt kesällä paljoakaan, tosin kesällä oli fuksiviikonloppu jossa oli fuksejakin. Koulutusraha on käytetty ensiapukurssiin, maakuntavastaavan rahaa ei yhtään. Keskusteltiin lyhyesti maakuntavastaavan toiminnasta. Fuksihämäys on melko valmis julkaisuun muutamia artikkeleita lukuunottamatta. Taloudenhoitaja kertoi Kulttuurivaliokunnan toiminnan olleen laadukasta ja että budjettia on käytetty 35%. Sponsorointeja on tehty pieniä summia useisiin tapahtumiin. Taloudenhoitaja kommentoi, että loppukevään ekskursio Tohtori Zivago musikaaliin oli vienyt suunniteltua vähemmän määrärahoja. Viestintävaliokunnan kuluja ovat olleet nettisivutoimikunnan palkitseminen ja taittokoulutus. Taidekerholla ei ole ollut toimintaa alkuvuoden jälkeen. Luontokerho ei ole käyttänyt suurta osaa budjetistaan. Leffaklubi on ollut hyvin esillä ja rahankäyttö maltillista: 40% on käytetty, mikä antaa joustoa fuksitoiminnalle. Nörttikerho ei ole käyttänyt budjettiaan lainkaan, vaikka laneja on järjestetty. Toiminanohjaaja sanoi, että laneille tullaan tekemään hankintoja. Juhani Takkunen kommentoi, että Nörttikerhon tapahtumat ovat olleet pitkälti omakustanteisia tai ilmaisia. Koirakerho on ollut ilmeisen inaktiivinen eikä myöskään ole käyttänyt rahaa. Taloudenhoitajan mielestä yleisesti valiokunnat eivätkä kerhot ole käyttäneet liikaa budjettiaan, ja fuksitoimintaan olisi hyvä laittaa rahaa. 14. Hallituksen toimintatapadokumentin hyväksyminen (liite 5) Toimintatapadokumentti on tarkoitettu hallituksen omaan käyttöön. Dokumenttia kommentoitiin

vielä lyhyesti. Dokumentti hyväksyttiin ja otettiin käyttöön, mutta sen parantelu ja muutokset sallitaan tarvittaessa. 15. Ehdotus takautuvasta jäsenkirjaamisesta (liite 6) Päätettiin käsitellä ehdotus myöhemmin sähköpostilla. 16. Määräraha anomukset Määräraha anomuksia ei ollut tullut. 17. Tilahakemukset Tilahakemuksia ei ollut tullut. 18. Muut asiat Taloudenhoitaja ilmoitti majoittaneensa tamperelaisia teekkareita toiminnanohjaajan luvalla yhden yön Osakunnan tiloissa. Kari Tuominen ilmoitti, että Osakunnalle on mahdollisesti tulossa syksyllä stipendiaatti Filiae Patriaelta. 19. Kokouksesta tiedotettavat asiat Erityisiä tiedotettavia asioita ei ilmennyt. Juhani Takkunen kysyi, saako hän jakaa pääkirjan otteen omille virkailijoilleen. Hallitus totesi, että no miksei. 20. Seuraava kokous Päätetään seuraava kokous erikseen elokuulle. Käsitellään tase ja alustava lisäbudjetti iltakoulussa. 21. Kokouksen päättäminen Kuraattori päätti kokouksen kello 20.35 Tämän pöytäkirjan vakuudeksi Hämäläisten talossa

Pekka Hassinen Kuraattori Jenni Rönkkö Sihteeri