1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 13.1.2011. Hallintoelin on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Arvostellessaan opintosuoritusta on puheenjohtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä oltava läsnä vähintään kolme. Todettiin.
2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja hyväksyminen Edellisen kokouksen pöytäkirja on kokouskutsun liitteenä. Kommentit ja korjauspyynnöt. Hyväksyttiin.
3 Ilmoitusasiat Tutkimusneuvoston päätös infrarahoituksesta (myönnetty 180 000 ). Dekaanin päätös tohtoriopiskelijoiden työkausista. Tutkimustoimikunnan kokoukset keväällä 2011pidetään klo 14.00 alkaen seuraavina päivinä: 15.2., 15.3., 12.4., 10.5., 7.6. Professorin tehtävään hakeneita on kahdeksan. Tiedote hakeneista pyydetään lähettämään koko henkilökunnalle. Rekrytointipakettiin on ollut seitsemän hakijaa. UniOGS-työryhmän työskentely alkaa 18.1.2011 Oulun normaalikoulun pedagoginen tutkimus- ja kehittämisstrategia on suunnitteilla. Asia otetaan esille seuraavassa TUTKAn kokouksessa. Todettiin.
4 Esitarkastajien määrääminen MSc, MA Hannah Straussin väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle MSc, MA Hannah Strauss on pyytänyt tiedekuntaa nimeämään esitarkastajat hänen väitöskirjaksi tarkoittamalleen tutkimukselle For the Good of Society: Public participation in the siting of nuclear and hydro power projects in Finland. Oulun yliopiston opetuksen johtosäännön 17 :n mukaisesti tiedekuntaneuvosto määrää väitöskirjojen esitarkastajat. Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan 16.2.2010 päättänyt delegoida väitöskirjojen esitarkastajien nimeämisen tutkimustoimikunnalle. Esitarkastajien esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain (434/2003) 28 :ssä määrätään. Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan väitöskirjaksi tarkoitetulle tutkimukselle määrätään vähintään kaksi esitarkastajaa, joiden tulee kolmen kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta antaa yhdessä tai erikseen perusteltu kirjallinen lausunto, jossa ehdotetaan väittelyluvan myöntämistä tai sen epäämistä. Tiedekuntaneuvosto päättää väittelyluvan myöntämisestä em. tarkastajien lausunnon perusteella. Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan tutkimus käsitellään jatkotutkimusseminaarissa ennen varsinaista tarkastusta. Straussin tutkimus on käsitelty seminaarissa 22.11.2010. esitys Nimetään esitarkastajat työn ohjaajan, professori Timo Järvikosken tekemän esityksen perusteella. Nimetään professori Timo Järvikosken esityksen mukaisesti esitarkastajiksi professori Steven Yearley (University of Edinburgh) ja YTT ja dosentti Tapio Litmanen (Jyväskylän yliopisto). Valtuutetaan puheenjohtaja nimeämään ohjaavan professorin esityksestä toinen tarkastaja Yearleyn mahdollisen kieltäytymisen varalta.
5 Ohjausryhmien nimeäminen Dekaani on tutkimustoimikunnan esityksen mukaisesti (kokous 23.11.2011) päättänyt jatkoopinto-oikeuksista seuraavasti: Hakija Nykyinen Opintooikeus Pääaine Ohjaaja (o), valvoja (v) tutkinto Aho Emilia KM KT kt Siljander (o, v) Sutinen (o) Aldea-Partanen Andra MA FT kt Syrjälä (v) Järvikoski (o) Belt Aino KM KT kt Siljander (o, v), Ulvinen (o) Bruce Judy Med KT kt Andreotti (o, v) Hireme, Hemi Med KT kt Andreotti (o, v) Te Rere Isopahkala Sanna KM KT kt Syrjälä (v), Sunnari (o), Estola (o) Kaivosoja Anna KM KT kt Järvikoski (o), Syrjälä (v) Leiviskä Anniina KM KT kt Siljander (o, v) Peltonen (o) Posio Auli KM KT kt Siljander (o, v), Kivelä (o), Latomaa (o) Rönkä Anna FM FT kt Sunnari (o), Anja Taanila (LTK, o) Tikkinen Siinamari KM KT kt Siljander (o, v), Sutinen (o), Juuso (o) Välitalo Riku KM KT kt Siljander (o, v), Sutinen (o), Juuso (o) Väyrynen Tuija KM KT kt Järvelä (o, v), Andreotti (o) Vahvistetun jatko-opintojen opetussuunnitelman mukaan jokaiselle väitöskirjatyölle nimetään ohjausryhmä, jonka nimeämistä esittävät jatko-opiskelija ja valvoja/ohjaaja yhdessä. Ohjausryhmään nimetään 3-4 henkilöä ml valvoja ja ohjaaja. Jatko-opintohakemuksista lausunnon antaneet asiantuntijat ovat ehdottaneet seuraavia henkilöitä ohjaajiksi sekä ohjausryhmän (or) jäseniksi:
Aho Emilia Aldea-Partanen Andra Belt Aino Bruce Judy Hireme, Hemi Te Rere Isopahkala Sanna Kaivosoja Anna Leiviskä Anna Posio Auli Rönkä Anna Tikkinen Siinamari Välitalo Riku Väyrynen Tuija Siljander, Sutinen Järvikoski Siljander, Ulvinen Andreotti Andreotti Syrjälä, Sunnari Estola Järvikoski, Luoma (or), Ulvinen (or), Kuure (or) Siljander, Peltonen Siljander, Kivelä, Latomaa Sunnari, Taanila, Luoma (or) Siljander, Sutinen, Juuso Siljander, Sutinen, Juuso Järvelä, Andreotti Lausunnonantajilta on tiedusteltu ohjausryhmän jäseniä niiden jatko-opiskelijoiden osalta, joilta ryhmä puuttuu. Ohjausryhmät nimetään saatujen esitysten perusteella. Nimetään ohjausryhmät seuraavasti: Aldea-Partanen Andra Bruce Judy Hireme, Hemi Te Rere Isopahkala Sanna Kaivosoja Anna Posio Auli Rönkä Anna Tikkinen Siinamari Välitalo Riku Väyrynen Tuija Järvikoski, prof. Dumitru Sandu, prof. Marian Preda, prof. Liviu Chelcea, Pentti Luoma Andreotti, prof. Doug Brown, prof. Wiremu Doherty Andreotti, prof. Doug Brown, prof. Wiremu Doherty Syrjälä, Sunnari, Estola Järvikoski, Luoma (or), Ulvinen (or), Kuure (or) Siljander, Kivelä, Latomaa Sunnari, Taanila, Luoma (or) Siljander, Sutinen, Juuso Siljander, Sutinen, Juuso Järvelä, Andreotti, Hanna Järvenoja Emilia Ahon, Aino Beltin ja Anna Leiviskän osalta ohjausryhmän jäsenistä päätetään myöhemmin. Tiedekunnan ulkopuolisille ohjaajille ei makseta erillistä korvausta ohjaustyöstä. Todettiin, että jatko-opiskelijoiden tulee saada oikea informaatio ohjausryhmän roolista. Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan ohjausryhmä seuraa opiskelijan edistymistä erikseen opiskelijan ja ohjaajan täyttämän tiedekunnan vahvistaman väitöskirjatutkimuksen seurantalomakkeen avulla. Opiskelija ja ohjausryhmä sopivat sisäisestä väitöskirjatyön ohjaukseen liittyvistä käytänteistä. Ohjausryhmän jäsenistä valvoja ja ohjaaja ovat vastuussa väitöskirjatyön ohjauksesta. Ohjausryhmän kuvaus tulee päivittää jatko-opintojen opetussuunnitelman uudistamisen yhteydessä.
6 Jatko-opiskelijoiden ohjaajavaihdokset käsitteli kokouksessaan 23.11.2011 jatko-opiskelijoiden ohjaajavaihdoksia. Avoimeksi jäivät seuraavien jatko-opiskelijoiden ohjaajat, jotka ovat sittemmin tarkentuneet seuraavasti: Kannasmaa Heather Meriläinen Hanna Oikarinen Juho Sarenius Vesa-Matti Kielinen Marko, tiedusteltu Vanessa Andreottia toiseksi ohjaajaksi Riitta-Liisa Korkeamäki Sanna Järvelä tiedusteltu Harry Silferbergiä (TaY) ja Peter Hästötä (LuTK) Nimetään ohjaajat seuraavasti: Meriläinen Hanna Oikarinen Juho Sarenius Vesa-Matti Riitta-Liisa Korkeamäki Sanna Järvelä Peter Hästö Koska professori Andreotti on ilmoittanut, että ei voi ryhtyä Heather Kannasmaan toiseksi ohjaajaksi, tiedusteluja jatketaan. Tarkistetaan professori Juhani Suorttin ohjauksessa olleiden henkilöiden ohjaajatilanne.
7 Jatkokäsittelyssä TUTKAn vuosikello käsitteli kokouksessaan 7.12.2010 TUTKAn vuosikelloa ja päätti seuraavassa kokouksessa ajoituksen siitä, missä kokouksessa kukin esillä ollut asia käsitellään. Esillä oli seuraavia asioita: 1) Tutkimuspainotteisen opettajankoulutuksen kehittämisalan tutkimuksen eteenpäin vieminen mahdollisesti yhteisellä seminaarilla tai pienemmillä palavereilla. 2) Ulkopuolisen tutkimusrahoituksen hakeminen. Akatemian rahoitusta tulee hakea enemmän, sillä hakuaktiivisuutta seurataan. 3) Jatko-opiskelijahaku (hakuaika päättyy 31.3.2011) pidetään ennallaan. Ennen hakua hakuohjeet ja valintakriteerit tulee selkeyttää. 4) Jatko-opintojen opetussuunnitelma tarkistetaan tutkimustoimikunnan päätöksen 12.10.2010 mukaisesti. Osa-aikainen (50 %) jatko-opintojen koordinaattori tulisi voida palkata. keskustelee ja päättää jatkotoimista. Päätettiin seuraavista toimenpiteistä: 1. Kansainvälisten referee -artikkelien kirjoittamisen seuranta organisoidaan siten, että kartoitetaan sekä käsikirjoitusvaiheessa että prosessissa/arviointikierroksella olevat artikkelit. Samalla selvitetään ideoita julkaisukäytännön tehostamiseksi. Johanna Sitomaniemi-San laatii kyselyn, jonka Sanna Järvelä tarkistaa. Kysely lähetetään kaikille tutkijoille täytettäväksi. 2. Järjestetään tutkimusperustaisen opettajankoulutuksen kehittämisalaan liittyvä tilaisuus ensisijaisesti 2.3.2011 (varalla 23.3.2011) klo 12-15. Tavoitteena on pohtia tutkimuksen toimenpideohjelman fokuksia tutkimusperustaisen opettajankoulutuksen näkökulmasta. Tilaisuus voi olla avoin myös muiden tiedekuntien tutkijoille ja se voi sisältää puheenvuoroja eri tutkimusryhmistä sekä round table -osion. Tilaisuuden suunnittelusta vastaa työryhmä
Sanna Järvelä, Hannu Soini (kokoonkutsuja), Eetu Pikkarainen ja Katri Jokikokko, Ryhmä voi täydentää itseään muilla asiantuntijoilla. 3. Ulkopuolisen tutkimusrahoituksen osalta pyritään hyvien käytäntöjen jakamiseen järjestämällä muutamia tilaisuuksia helmi-maaliskuussa. organisoi tilaisuudet yhdessä Pauliina Raution kanssa. 4. Jatko-opiskelijahaku on vielä keväällä 31.3.2011 mennessä. Johanna Sitomaniemi-San työstää lausunnonantajien lomakkeen hakua varten. Samoin Johanna Sitomaniemi-San ja Pauliina Rautio suunnittelevat hakijoille suunnatun erillisen infon, joka järjestetään helmikuussa, sekä opiskelemaan hyväksytyille opiskelijoille tarkoitetun Tervetuloa opiskelemaan tilaisuuden myöhemmin keväällä. 5. Opetussuunnitelman tarkistuksesta vastaa tätä tehtävää varten kokouksessa 12.10.2010 nimetty työryhmä Hannu Soinin johdolla. Dekaanille tehdään esitys osa-aikaisen jatkoopintojen koordinaattorin palkkauksesta esim. siten, että post doc -tutkijatohtorin työajasta 50 % suunnataan tähän tehtävään. Koordinaattorin tehtäväkuva tulee selkeyttää ja sen tulee sisältää ainakin seuraavat tehtävät: jatko-opiskelijoiden neuvonta ja ohjaus erityisesti hakuvaiheessa kansainvälisten jatko-opiskelijoiden ohjaus ja tuki jatko-opiskelijoiden koulutuksen suunnittelu ja koulutukseen osallistuminen opetussuunnitelmatyöhön osallistuminen ja yhteistyö UniOgs:n koordinaattorin kanssa. Sihteeri laatii dekaanille toimitettavan tehtäväkuvauksen. 6. Todettiin v. 2011 väittelevät ohjaajilta saatujen lausuntojen perusteella: Aldea-Partanen Andra, todennäköisesti väittelee Bluemink Johanna, esitarkastuksessa Bredikyte Milda, ollut seminaarikäsittelyssä, todennäköisesti väittelee Jokikokko Katri väit. 17.12.2010, tutkinto v. 2011 Kestilä Sointu (seminaari 17.12.), mahdollisesti väittelee v. 2011 Kontio Kimmo, ei tietoa Leinonen Rauni, toisen esitarkastajan lausunto tullut, tekee korjauksia Nurkkala Veli-Matti, todennäköisesti ei väittele Onodera Ryoko, ollut käsittelyssä Pennanen Harri, uusi seminaarikäsittely Safarova Svetlana, väittelee mahdollisesti loppuvuodesta Stevenson Blair, esitarkastajat nimetään 18.1. kokouksessa Strauss Hannah, esitarkastajat nimetään 18.1. kokouksessa Törmä Tiina, mahdollisesti väittelee Uitto Minna, mahdollisesti väittelee Varis Markku, väittelee v. 2011 Viljamaa Elina, epävarma
8 Esitarkastajien määrääminen MA Blair Stevensonin väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle esitys Oulun yliopiston johtosäännön 42 :n mukaan monijäsenisen hallintoelimen kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Kiireellisessä tapauksessa hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole kokouskutsussa mainittu. MA Blair Stevenson on pyytänyt tiedekuntaa nimeämään esitarkastajat hänen väitöskirjaksi tarkoittamalleen tutkimukselle Culture in a Classroom: A Self-Reflective Teacher Training Model with Inuit Teachers. Oulun yliopiston opetuksen johtosäännön 17 :n mukaisesti tiedekuntaneuvosto määrää väitöskirjojen esitarkastajat. Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan 16.2.2010 päättänyt delegoida väitöskirjojen esitarkastajien nimeämisen tutkimustoimikunnalle. Esitarkastajien esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain (434/2003) 28 :ssä määrätään. Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan väitöskirjaksi tarkoitetulle tutkimukselle määrätään vähintään kaksi esitarkastajaa, joiden tulee kolmen kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta antaa yhdessä tai erikseen perusteltu kirjallinen lausunto, jossa ehdotetaan väittelyluvan myöntämistä tai sen epäämistä. Tiedekuntaneuvosto päättää väittelyluvan myöntämisestä em. tarkastajien lausunnon perusteella. Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan tutkimus käsitellään jatkotutkimusseminaarissa ennen varsinaista tarkastusta. Stevensonin tutkimus on käsitelty seminaarissa 13.12. 2010. 1) Otetaan asia käsittelyyn. 2) Nimetään esitarkastajat työn ohjaajan, professori Vanessa Andreottin tekemän esityksen perusteella.
1. Päätettiin ottaa asia käsittelyyn. 2. Nimetään esitarkastajiksi professori Vanessa Andreottin esityksen mukaisesti professori Angus Hikairo Macfarlane (University of Canterbury) ja professori Donald Taylor (McGill University, Kanada). Valtuutetaan puheenjohtaja nimeämään esitarkastaja ohjaavan professorin esityksestä nimettyjen tarkastajien mahdollisen kieltäytymisen varalta.
9 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 13.48.