Tutkimus & Kehitys - yksikkö M 19/3812/2000/1 Inari 3812 11 Kari A. Kinnunen 19.10.2000 Lemmenjoen alueen Karuojalta heinäkuussa 2000 löydetyn Karpaasi-kultahipun (74,9 g) tutkimukset
1 Karpaasi nimelle ristitty kultahippu on suurin kesällä 2000 Lapista löytyneistä ja kuuluu parinkymmenen suurimman tunnetun Lapin kultahipun joukkoon. Löytäjien pyynnöstä hippua on tutkittu GTK:ssa. Hippu on saatu talteen jo lapiokaivuvaiheessa, joten rännitysvaihe ei siihen ole päässyt muuntamaan sen alkuräistä pintarakennetta. Raportissa annetaan tutkimustulokset, jotka on saatu näyttettä tuhoamattomilla analyysija muilla tutkimusmenetelmillä. Hippu on ensimmäinen tutkittu isomus Lemmenjoen kultaalueen koillisreunasta ja peräisin uudelta huuhdonta-alueeelta. Hipun tutkimukseen kiinnitettiin tästä syystä erityistä tarkkuutta. Löytäjät: Jouko Korhonen ja Jari Järvinen Hipun nimi: Karpaasi. Löytäjän Jouko Korhonen mukaan syyt tämän nimen valinnalle ovat monitahoiset kertoen selvennykseksi seuraavaa: Ensinnäkin meillä oli taannoin kullanhuuhdontakilpailuissa joukkueen nimi Karuojan Karpaasit, mukana oli naapurivaltaukselta Jallu Korhonen. Toisaalta hipussa näkyy sopivasta suunnasta katsottuna kuin karkean puoleiset miehen kasvot, joten päätimme antaa hipulle nimen Karpaasi. Näin siis kertoo Jouko Korhonen itse. Löytöaika: 15 heinäkuuta vuonna 2000 Löytöpaikka: Jouko Korhosen valtaus Karuoja rek no 5277/1, Lemmenjoki, Inari, korkeus merenpinnasta: 310 m (Kuva 1). Peruskartta: 3812 11 Koordinaatit: X 7627,0 Y 450,7 Löytöpaikan kuvaus löytäjien perusteella: Karpaasi-hippu löytyi noin 0,5 m syvyydeltä. Kaivu tapahtui nykyisen puron pohjalta, noin 1,5-2 m syvältä. Maaperä oli tällä kohtaa karkeaa soraa, jonka seassa oli päänkokoisia kiviä (Kuva 2). Maa-aines oli erittäin kovaa ja sen irroittamiseen käytettiin polttomoottorikäyttöistä kallioporakonetta, jossa oli maakiila (rautakangen terä). Karpaasihippu löytyi, kun tällä kallioporakoneella irrotettua maata lapioitiin ränniin. Hippu näkyi maassa soran seassa, josta Jouko Korhonen poimi sen käsin talteen (Kuva 3). Siten hippu ei ehtinyt missään vaiheessa lapiolle, eikä ränniin saakka. Montun seinämistä otetuissa valokuvissa näkyy selkeästi kolme maaperän kerrosta. Ylimmäinen kerros on noin puoli metriä paksu ja tyypiltään soraa. Keskimmäinen kerros on ruskeaa huuhtoutunutta sedimenttiainesta ja paksuudeltaan sekin keskimäärin noin puoli metriä. Karpaasi-hippu löytyi tämän kerroksen alaosasta. Keskimmäinen kerros sisältää myös eniten hienokultaa. Pohjimmaisessa harmaammassa kerroksessa kultaa on tavattu vähän ja sekin erittäin hienojakoista kooltaan. Mielenkiintoinen lisähavainto on pegmatiittisten savukvartsilohkareiden löytyminen samoista kaivannoista. Osa savukvartsista on ollut hiontakelpoista Jouko Korhosen kertoman mukaan. Muita korukiviä kultamontuista ei vielä ole tavattu.
Hipun koko: 31 x 31 x 19 mm (Kuvat 4 ja 5) Hipun paino: 74,9 g Ominaispaino: 11,5 (mittaus: Kerstin Hagelberg, GTK) Väri: kellertävän ruskea 10 YR 5/4 (Munsell järjestelmän mukaan) 2 Pyöristyneisyys: särmikäs (angular Powersin sedimentogeenisten rakeiden asteikolla) ja heikosti pyöristynyt (Bermannin kultahippuluokituksessa) Muodon kuvaus: Kullan kallioperässä vallinnut alkuperäinen muoto on säilynyt hyvin, sillä vain hipun kulmat ovat pyöristyneet. Hipun muodossa ilmenee kultamineralisaation rakenne, josta se on peräisin. Rakenteeltaan kultapitoinen kallioperän kohta on sisältänyt vierasmuotoisia kultarakeita välimassana omamuotoisten (nyt jo pois liuenneitten) omamuotoisten (karbonaatti?)rakeiden välissä. Mineralisaatio on ollut raekooltaan 3-6 mm. Kolojen läpileikkaus hipun pinnan tasossa on suunnikasmainen, jossa terävien kulmien avautumiskulma vaihtelee välillä 30-40 astetta. Suunnikasmaisten kolojen suurin läpimitta on keskimäärin 3,5 mm. Koloihin on tunkeutunut sedimenttiaineksena hiekkaa ja savea. Hiekkarakeet ovat detritaalista kvartsia, granaattia ja amfibolia. Hipun muotoa analysoitiin myös ImageTool kuva-analyysiohjelmalla (Kuva 8). Sen antamien parametrien mukaan hipun pidentyneisyys (elongation) on 1,10, pyöristyneisyys 0,25, kompaktisuus (compactness) 0,84 ja Feretin läpimitta 27,88. Hipun pintarakenne: Hipun pinnassa esiintyy kallioperässä, maaperässä ja ihmisen toiminnassa syntyneitä pintarakenteita (Kuva 6). Kallioperän alkuperäisestä juonimineralisaatiosta periytyvät piirteet ovat tyypiltään primaarikoloja ja mikroportaita. Maaperän kuljetustapahtumista periytyvät jäljet ovat painaumakoloja, mikrouurteita ja aaltopainaumia. Parissa mikroskooppisessa painaumakolossa on kullan sisään uponneena pieni murtunut kvartsirae. Maaperän jälkiin kuuluvat myös uuttumisessa ja saostumisessa syntyneet mikrokultakiteet ja ruskean kellertävät saostumat. Ihmisen kaivu- ja käsittelytoiminnan jäljet ovat hipussa erittäin vähäiset, sillä kiillottuneita ulottumia on hipussa vain muutama. Hipun ulokkeet ovat taipuneet pyöreiksi sienimäisiksi rykelmiksi. Mekaaniset kulutusjäljet puuttuvat primaarikolojen pohjista. Hipusta havaitut pintarakenteet ovat Lapin hipuille luonteenomaisia ja osoittavat hipun kuluneen ja muotoutuneen enimmäkseen moreenikuljetuksessa. Kemiallinen koostumus: Hipun kemiallinen koostumus määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen Otaniemen toimitalon pyyhkäisyelektronimikroskoopin energiadispersiivisellä analyysilaitteistolla (Kuva 7).Tällä laitteistolla hipun koostumus voidaan määrittää näytettä mitenkään käsittelemättä ja tuhoamatta. Laitteistoa käytti geologi Marja Lehtonen. Hipusta määritettiin kemiallinen koostumus luonnolliselta pinnalta ja muutamasta harvasta kaivauksessa syntyneen naarmun pohjasta. Lisäksi hipun pinnan hienorakenteista otettiin kuva. Yhteensä hipun pinnasta analysoitiin neljä pistettä. Niissä kullan kemiallinen koostumus vaihteli
seuraavalla välillä: 94-98 painoprosenttia kultaa ja muu osa hopeaa ja kuparia. Muita alkuaineita hipussa esiintyy niin vähän, että laitteiston erotuskyky ei riitä niiden luotettavaan analysointiin. Naarmujen kohdalla koostumus oli: Au 98,57; Ag 1,43; yhteensä 100,0 painoprosenttia. Au 96,82; Ag 3,18; yhteensä 100,0 painoprosenttia. Hipun luonnollisella pinnalla koostumus oli: Au 94,05; Ag 5,54; Cu 0,41; yhteensä 100,0 painoprosenttia. Au 96,12; Ag 3,71; Cu 0,17; yhteensä 100,0 painoprosenttia. Kemiallisen koostumuksen tulkintaa: 3 Karuojalta Jäkäläpään itäreunalta löytyneen Karpaasi-hipun kemiallinen koostumus vastaa muiden Lemmenjoen alueelta tähän mennessä tutkittujen isomushippujen koostumusta. Miessijoelta löydetty Pikku-Mammutti (251 g) ja Puskuojalta tavattu Iivari-kultahippu (127 g) sisältävät Au 95-96, Ag 3-4 ja Cu 0,1-0,2 painoprosenttia. Ivalojoen alueella kullan koostumuksen vaihtelu on suurempaa. Tankavaaran alueella kulta on näitä alueita (Lemmenjoen ja Ivalojoen alue) puhtaampaa tyypillisesti noin 98 painoprosenttia Au. Karpaasihipun kemiallinen koostumus vaihtelee siis tavanomaista enemmän eri analyysipisteissä. Tämä seikka voi osoittaa kullan kiteytyneen kallioperän mineralisoituneissa juonissa useassa vaiheessa. Valokuvat: Karpaasihipun, sen löytöympäristön ja tutkimusvaiheiden kuvat on koottu albumimuotoon raportin loppuun. Espoossa 19.10.2000 Kari A. Kinnunen