Suomen Lähetysseura, Ulkomaanosasto VUOSIRAPORTTI 2013 Perhekasvatustyön tukiohjelma Anna-Kaarina ja Matti Palmu Taustaa Perhekasvatustyön tukiohjelma 2010 2014 on edennyt päätösvaiheeseensa. Tämä ohjelmapohjainen hanke ilman maantieteellistä rajausta kohdistuu maihin, joissa Suomen Lähetysseuralla on yhteistyökumppaneita. Hankkeessa kannustetaan yhteistyökumppaneita ottamaan perhenäkökulma huomioon kaikessa toiminnassa ja tuetaan yhteistyökumppaneita niiden kouluttaessa vastuuhenkilöitä perhetyöhön. Vuonna 2010 hanke oli 60-prosenttisesti kehitysyhteistyö- eli KYT-hanke. Toisellekin toimintavuodelle 2011 saatiin KYT-varoista vielä osittaista tukea toimintakuluihin. Vuodesta 2012 alkaen hanke on ollut kokonaan seurakuntarahoitteinen. Hanke suunniteltiin alun alkaen nelivuotiseksi, mutta vuonna 2012 osastonjohtaja päätti, että se jatkuu vielä viidennelle vuodelle, eli kokonaiskestoksi tulee näin 2010 2014. Perhetyön kouluttajien Anna-Kaarina ja Matti Palmun konsultaatiomatkojen kohdemaat 2010-12 olivat Venäjä, Israel (2x), Etiopia (2x), Tansania, Nepal (2x), (Hongkong ja) Taiwan, Thaimaa (2x), Kambodzha (2x) sekä Singapore. - Lisäksi Marja ja Jussi Hankela tekivät koulutusmatkan Namibiaan syksyllä 2011. PERHEKASVATUSTYÖN TUKIOHJELMA 2013 TOIMINTAVUOSI 4 / 5 Neljännen toimintavuoden kohdemaat olivat 1. Nepal (viisi viikkoa), 2. Kambodzha (vajaat 3 viikkoa), 3. Thaimaa (vajaa viikko), 4. Israel ja Palestiinalaisalueet (kolme viikkoa), 5. Tansania (kuusi viikkoa). [Lisäksi vierailimme perhetyönkin asioissa vapaaehtoispohjalta Bangladeshissa (1½ viikkoa) sekä Etiopiassa (1½ viikkoa).] Ulkomaan matkapäiviä kertyi yhteensä varsinaisilla työmatkoillamme 119 (ed. vuosina 127+103+91). [ Vapaaehtoistyön matkoista kertyi vielä lisäksi 19 päivää.] Kotimaan matkapäiviä oli vuoden aikana 9 (ed.v. 23+27+23). Koko vuoden aikana oli 127 matkapäivää (ed.v. 150+130+114). [Bruttona matkapäiviä kertyi siis 127+19 eli 146 päivää.] A) Neljä työmatkaa ulkomaille 2013; Arviointia perhetyön tilanteesta SLS:n viidellä työalueella 1) Nepal Tämä oli kolmas koulutusmatkamme Nepaliin. Matka toteutui Nepalin viisivuotisen 1.2. 6.3.2013 projektin suunnitelmien mukaisesti. Olimme useimmissa työtilanteissa nepali-työtoveriemme Manoj ja Anjila Pradhanangan kanssa. He myös hoitivat lähes kaikki käytännön järjestelyt. FELM-Nepalin osuus oli myös merkittävän suuri. Lähetysseuran kirkollisen työn tärkeä kumppani Nepalissa on NCFN, Nepalin evankelisten seurakuntien yhteisö. Sen piirissä on noin 1.500 seurakuntaa, joita Nepalissa on kaikkiaan noin 10 15.000. Kristittyjä maassa on arviolta1,5 2 miljoonaa. Nepalin paikallinen perhetyön koulutusohjelma, Family Training Project, alkoi vuonna 2010. Projektista vastaa NCFN, käytännössä sen johtajuuskoulutusosaston (LTD) johtaja Manoj Pradhananga, yhdessä Anjila-vaimonsa kanssa. Anjilan mahdollisuuksia osallistua työhön on rajoittanut perheen erittäin vilkas 3-vuotias kuopus. Nepalin perhetyön koulutukset ovat edenneet hienosti. Manoj & Anjila alkoivat perheseminaarien pidon 2007. Yhdessä pidimme 2010 kolme peruskurssia, kouluttajakurssit aloitettiin 2011. Niitä on pidetty kuudella paikkakunnalla. Vuonna 2014 saavutettaneen projektin tavoite, 50 nepalipariskunnan kouluttaminen perhetyöhön. Kouluttajakurssi on Nepalissa kolmivaiheinen: 1) Alkuosa, 2) opetusharjoittelu, josta edellytetään kirjallinen raportti, sekä 3) kakkososa. Kurssien kesto on 4+4 päivää, yhteensä 64 oppijaksoa, eli sikäläisittäin neljä opintoviikkoa (credit hours).
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 2 Kouluttajakurssit ovat sujuneet rohkaisevan hyvin. Me Palmut olemme pitäneet alussa vain muutaman johdantotunnin, sitten on kurssilaisten vuoro. Kurssilaisille osoitetaan aiheet, joista he pitävät vuoroin harjoitustunnin. - Palautekeskustelun vedimme vuoroin me tai Manoj&Anjila. Yllättävän hyvin nuo koulutettavat pariskunnat selviytyvät, vaikka koulutustausta vaihtelee todella paljon, maisterista jotenkuten lukutaitoiseen. Kursseilla on tähän mennessä ollut 60 pariskuntaa, joista 34 on käynyt myös kakkososan. Vain muutamat ovat ennen opettaneet yhdessä pariskuntina, useimmat vaimot eivät olleet ylipäätään koskaan opettaneet. Nämä kahdenopetustilanteet olivat rohkaisuja erityisesti vaimoille: Hei, minäkin osaan ja voin olla opettamassa!. Kirjoittamamme Perhetyön osallistujan kirja painettiin nepaliksi 1000 kappaleen painoksena vuonna 2012. Kurssilaisilla on käytössään myös Kouluttajan käsikirjasta poimitut Ohjeet kouluttajalle -osiot monistettuina. Kursseilla on havaittu, että varsinainen Perhetyön kouluttajan käsikirja kannattaisi myös kääntää nepaliksi. Ristiriitaa SLS:n kehitysyhteistyön (KYT) ja ns. kirkollisen työn (KIT) välillä Saimme 2010, ennen ensimmäistä Nepalin-vierailuamme ulkomaanosaston KYTyksiköstä evästyksen, että meidän tulisi luoda yhteyksiä myös FELM-Nepalin KYT -kumppaneihin ja heidän projekteihinsa. 2010 olimmekin mukana KYT-kumppaniseminaarissa; jotkut ilmaisivat heti, että heidän ohjelmissaan voisi luontevasti opettaa myös perheasioita. Sittemmin paikallinen SLS:n KYT-koordinaattori ohjeistettiin kuitenkin Suomesta siten, että emme jatkossa päässeetkään mukaan vuosiseminaariin. Vuoden 2013 KIT-kumppaneiden seminaarissa yksi tavoite oli luoda yhteyksiä KIT- ja KYT -projektien/kumppanien välille. Ikävä kyllä mukana oli vain yhden KYT-projektin paikallinen edustaja - joka toivoi perhetyön koulutusta projektiinsa. Kehitys- ja srk-hankkeiden jyrkkä ero Nepalin työalueella on ikävää. Tiukka kehitys- ja srk-työn erottelu on länsimaista maahantuotua ajattelutapaa. Näissä maissa halutaan olla erottelematta hengellistä palvelua muusta. Perhetyö on esimerkki ihmisen auttamisesta kokonaisuutena. Kursseilla lähdetään Jumalan luomistyöstä, puhutaan mm. hengellisen elämän hoidosta, tunneilmaisusta, vuorovaikutustaidoista, perheen taloudenhoidostakin, pyhästä ja arjesta. Perhetyön kautta voidaan palvella ihmisiä ja heidän perheyhteisöjään laaja-alaisesti, repimättä erilleen pyhää ja arkea. Vaikuttaa siltä, että Nepalissa KYT-projektihallinnossa ei perhetyötä arvosteta. Kurssilaisiamme on kyllä rohkaistu palvelemaan niin seurakunnissa kuin kehitysprojektienkin ohjelmissa. Eräskin pariskunta on kouluttanut näkövammaistyön projektissa. Perheasioiden opettamiselle on kysyntää monilla ei-kirkollisillakin tahoilla, eri maissa, kuten esim. Etiopian ja Tansanian muslimien, Venäjän, Mongolian tai manner-kiinan kommunistitaustaisten, Bangladeshin muslimien ja hindujen, Taiwanin tai Thaimaan buddhalaisten, tai sitten Nepalin hindutaustaisten perhekuvioiden parissa. Seurakuntapuolella Nepalin perhetyö on hyvissä käsissä. Manojin&Anjilan tueksi on jo löytynyt toinen kouluttajien kouluttajapariskunta Paul&Rita Rana Magar. Uudet Simon&Rina Pathak sekä Shyam&Tina Shahu ovat kasvamassa vastuuseen. Vielä viidenneksi on Filippiinien-opinnoiltaan palaamassa teologipariskunta; mies ehkä ottaa Manojin vastuun LTD:n johdossa, jos Manojin perhe lähtee opiskelutauolle 2014. Teologiset seminaarit ovat oma haasteensa. Ebenezer (NEBS) on yksi KIT-kumppanimme. Rehtori on valveutumassa siihen, että perhetyön perusteet tulisi saada opetussuunnitelmaan, ja että joku opettajista lähetettäisiin perhetyön kouluttajakurssille. Assemblies of God -seminaarissa (NTC) olemme myös pari kertaa vierailleet. Ilmeinen tarve olisi sielunhoidon (counselling) koulutukselle seminaareissa. Aivan erityinen ilo oli se, että FELM-Nepalin eli Lähetysseuran työntekijöiden edustus oli vahvasti mukana tämän vuoden kursseilla: Takon pariskunta yhdellä, Westerlingit toisella ja hallintojohtaja Mukunda vaimoineen kolmannella. Oli myös hienoa, että Janne Hassinen oli Suomesta mukana tuolla kolmannella kurssillamme.
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 3 [1.b. Bangladesh Nepalista palatessa poikkesimme myös Bangladeshissa. Vierailimme vapaaehtoistyönteki- 6.-17.3.2013] jöinä tuolla Kylväjän (ELK) työalueella. Vedimme lyhytmuotoinen perhetyön koulutuksen Bangladesh Lutheran Mission - Finnish (BLM-F) -järjestön työntekijöille. Heistä puolet oli kristittyjä, toinen puoli muslimeita ja hinduja. - BLM-F:n työ, jota Suomen ulkoministeriö osaltaan rahoittaa, oli meille virkistävä esimerkki siitä, että paikalliset toimijat voivat avoimin mielin todeta, että perhetyö on tarpeen myös KYT-hankkeiden osana. Meille oli uudenlainen haaste kouluttaa ryhmää, jossa oli jäseniä useammasta uskontokunnasta. Kokemus oli rohkaiseva. Kerroimme avoimesti, että toimimme kristillisestä taustastamme käsin. Kysyimme kurssin päättyessä nimenomaan myös hindu- ja muslimiosallistujilta, miten he arvioivat perhetyön koulutuksen tarvetta KYT-hankkeessa ja omissa uskonnollisissa yhteisöissään. Molempien vastaukset olivat avoimen myönteisiä: Perhetyö on tarpeen meille kaikille, ei siinä ole eroa uskontokunnittain. Haasteita ja ongelmia on kaikilla, opetusta myös tarvitaan kaikille 2) Kambodzha Matka oli Anna-Kaarinalle toinen, Matille kolmas vierailu Kambodzhaan. 3. 21.5.2013 Lähetysseura on aikaisemmin ollut Kambodzhan-työssä mukana lähinnä kehitysyhteistyötä tekevän ICC -järjestön työyhteydessä. Nyttemmin SLS on pyrkinyt aktiivisesti tukemaan myös seurakuntatyötä maassa; se on mukana Mekong Mission Forumissa ja sitä kautta Cambodia Cooperation (MMF-CC) -yhteistyössä. Etsittäessä mahdollisuuksia seurakuntatyöhön Kambodzhassa perhetyö on varsin luonteva ja selkeästi myös tarpeellinen päänavaus seurakunnalliseen työhön. Vuonna 2011 todettiin, että ICC:n projekteissa on perhetyön elementtejä, mutta missään projektissa ei ole ollut suoranaisesti avioliittoa, parisuhdetta ja sitä kautta perhettä ja sukuperhettä vahvistavaa työtä. Seurakuntatyössä toimivat kertoivat, että perhetyötä kipeästi tarvitaan, mutta sitä ei maassa kukaan tee. Tilanne näyttää edelleen olevan sama. Vierailimme 2013 kurssiemme jälkeen mm. Peace Bridges -järjestössä, joka tekee rauhantyötä kriisityönä. Ennakoivaa tai vahvistavaa perhetyötä eivät hekään tee. Kirkollinen/seurakunnallinen kenttä Kambodzhassa on hyvin sirpaleinen. Singaporen LCS-kirkon perustama Kambodzhan luterilainen kirkko (Lutheran Church in Cambodia, LCC) on nuori, hyvin pieni kaksine seurakuntineen. Missouri-taustainen toinen luterilainen kirkko ELCC on sekin varsin nuori, mutta isompi kuin LCC. Kolmas luterilainen kirkko (Abundant Life Church) miettii liittymistä jompaankumpaan. Yhteistyökuviot, joita 2011 kaavailtiin, eivät ottaneet tuulta. Kambodzhan Evankelisten tahojen yhteisö (Evangelical Fellowship of Cambodia, EFC) oli kiinnostunut, muttei ole tarttunut toimeen. Nyt LCC:n Perhetyön työryhmä harkitsee lisäjäsenien kutsumista mukaan (ICC, EFC, ELCC). - Danmissionin lähettipastori Anne-Mette Jürgensen on aktiivinen työryhmän jäsen. Hänen CEPA-ohjelmansa on hyvä yhteistyötaho etsittäessä perhetyön koulutukseen jo työssä olevia seurakuntatyöntekijöitä. Pastori Joseph Keo Thuy, joka on kääntänyt Perhetyön kirjan khmerin kielelle, on ollut ja jatkossakin on ensiarvoisen tärkeä monesta syystä. Hän on paikallisten joukossa melko pitkälle koulutettu (M. Div. -tutkinto, LTS-Hongkong). Josephin Tree of Life -seurakuntaverkosto (17 srk:aa) on hyvä lähtökohtaryhmä perhetyön koulutuksen alkuvaiheissa. Joseph on pitänyt perhetyön opetussarjan paikallisessa kristillisessä FM-radiossa. Singaporen LCS-kirkon Kambodzhassa toimiva tytärjärjestö (LWM) suunnittelee palkkaavansa Josephin päätoimisesti perhetyöhön. Se olisi erinomainen ratkaisu Kambodzhan työn tulevaisuutta ajatellen. Vuoden lopulla näyttää huonolta sikäli, että Singaporen kirkko ei ole löytänyt varoja palkkaukseen. Lähetysseura teki 2012 yhteistyösopimuksen Singaporen LCS-kirkon (ja sitä kautta Kambodzhassa toimivien LWM/LCC:n) kanssa. LCS-lähetysjohtaja (Missions Director) Mrs. Sally Lim on antanyt tärkeän panoksen Kambodzhan perhetyössä. Kambodzhan perhetyöstä vastaa sikäläinen Perhetyön työryhmä (LCC Family Ministry Working Group) Sally Limin johdolla. Jäsenet ovat asialle innostuneita. SLS:n budjettitukea tarvitaan vielä useita vuosia.
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 4 Verkostoituminen on ensiarvoisen tärkeätä erityisesti perhetyön tapaisessa uudessa toimintamuodossa. Perhetyön koulutuksiin tulisi jatkossa saada mukaan useampia kehitysprojektien työntekijöitä (nyt oli yksi ICC:stä). Opetusaineiston saatavuus ja käyttö seurakunnissa on elinehto perhetyön kehittämiselle. Tekemämme Perhetyön kirjan khmerinkielinen käännös painettiin 2013, ja kouluttajakurssin käyneet ovat saaneet sen työkalukseen. Perhesuhteiden palikat (alun perin Parisuhteen palikat ) -työväline on myös tullut tutuksi kurssilaisille. Alusta alkaen tavoitteena on ollut paikallisten kirkkojen vastuunkantajien kouluttaminen tekemään perhetyötä. Koulutus on juuri sitä, mitä SLS-perhetyön ohjelma tarjoaa. Vastuu itse työstä on jo nyt siirtynyt paikallisille vastuukantajille. Kokemuksemme useammasta maasta on se, että perhetyön koulutus kannattaa järjestää kaksi-kolmivaiheisesti. Jotta löydetään paitsi taidollisia, myös asialle innostuneita kouluttajia, on tarpeen ensin järjestää peruskursseja. Niiden osallistujilla on mahdollisuus henkilö- ja pariskuntakohtaiseen ahaa-elämykseen siitä, että Tätä tarvitaan! Tästä on hyötyä minulle ja meille! Tätä haluan välittää muillekin! Peruskurssien osallistujista yleensä löytyy niitä kipinän saaneita, joita on mielekästä kouluttaa kouluttajiksi. Näin tapahtuikin vuoden 2012 peruskursseilla Kambodzhassa. Kambodzhan perhetyön koulutusrakenne näyttää nyt seuraavalta: JO PIDETYT: 1) 2012: Kaksi Avioliiton peruskurssia; niiden osallistujista (mukana oli 23 pariskuntaa) valittiin osallistujat kouluttajakoulutukseen; 2) 2013: Kaksi Perhetyön kouluttajakurssia (osa1), yhteensä 15 pariskuntaa; TULEVAT: 3a) 2013-14: Kouluttajakurssin käyneiden harjoittelujakso kirkoissaan; 3b) 2014-2015: (Perhetyön työryhmän seurannassa) koulutettujen järjestämänä useampia Avioliiton peruskursseja uusille, ehkä myös uusien kirkkojen pareille; 3c) 2014-2015: Uusia kouluttajakurssin 1-osioita uusille ryhmille; 3d) 2015-2016: Jatkokursseja (Refresher Course) kouluttajakurssin käyneille, ja 3e) 2015-2016: Kouluttajakurssi(t) kouluttajakurssin 1-osion käyneille. 3) Thaimaa Olemme tehneet tätä ennen kolme koulutusmatkaa Thaimaahan, 2009 ja 2010 yhdessä 21 25.6.2013 ja 2011 Matti Palmu yksinään. Tämän neljännen vierailun Thaimaahan teimme Kambodzhan-matkamme sivutuotteena. Aikaisemmat vierailumme Thaimaan ELCT-kirkkoon olemme tehneet kirkon nimenomaisesta kutsusta. Dr. Banjob, nykyinen piispa, on meitä sinne kutsunut. Piispa on myös pontevasti esittänyt, että kirjamme tulisi kääntää thaiksi, jopa molemmat niistä. Vuoden 2011 avioparileirin jälkeen näytti siltä, että nyt kirkko oikeasti alkaa perhetyön. Kirkon kakkosmies, Rev. Kaew oli vaimoineen mukana, ja hän lupasi viedä perhetyön kehittämisajatuksen kirkkohallitukseen: Tästä on ollut hyötyä paitsi työlleni myös perheelleni Tämä on osa kirkon henkilöstökoulutusta Olen täällä nähnyt, että on parempi puhua kuin säilöä asioita tai tunteita Kirkonkin päätöksenteossa olisi parempi jos kuuntelisimme osapuolia ennen kuin teemme päätöksiä Rev. Kaew ei nähtävästi koskaan vienyt asiaa kirkkohallitukseen, eikä perhetyössä muutenkaan ole tapahtunut edistystä. Karjalaiset olivat Singaporesta käsin valmiit auttamaan ELCT-perhetyössä - heitä ei kuitenkaan siihen pyydetty. Thaimaan-yhteistyökumppanimme on pieni kirkko, jolla on kovin rajoitetusti voimavaroja. Kirkon talous on ahtaalla ja työntekijöistä on pulaa. Silti kirkko tuhlaa voimavaroja. Työntekijöitä erotetaan tai siirretään syrjään. Vuoden 2011 lopussa kirkko lopetti erinomaisen toimintamuodon, keskustoimistolla toimineen sielunhoitokeskuksen. Se oli ja on tappio myös kirkon perhetyön kokonaisuutta ajatellen.
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 5 Mrs. Wandee, joka oli kirkon sielunhoitokeskuksen työntekijä, on tohtorikoulutettava, pätevä nainen paikallaan. Kirkon johto ei kelpuuttanut hänen työtään. Mrs. Wandee perusti yksityisen sielunhoitokeskuksen, joka sai virallisen rekisteröinnin vuoden 2013 alussa toimintaansa Bangkok Institute of Theology n (BIT) yhteydessä. Opetusaineiston saatavuus ja käyttö seurakunnissa on elinehto perhetyön kehittämiselle. Tekemämme Perhetyön (osallistujan) kirjan kääntäminen thai-kielelle on edennyt, joskin hitaasti. Mr. Paitoon on ollut ja on innolla mukana. Piispa totesi meille, että käännöstyötähän hoitaa diakoniatoimisto ja siellä Paitoon. Monet asiat ovat Thaimaan ELCT-kirkon perhetyötä ajatellen kesken. Keskustelimme taas LST-seminaarin dekaanin, Mrs. Monrudeen kanssa siitä, että perhetyö tulisi saada mukaan opetussuunnitelmaan (curriculum). Edistystä ei ole näköpiirissä. Useat kirkon työntekijät ovat ilmaisseet mielenkiintonsa ja intonsakin perhetyön suhteen. Olemme monella taholla saaneet kokea, että työ ei ala eikä se ainakaan jatku, jos paikalliset kirkon johtajat itse eivät innostu tekemään tarpeelliseksi näkemäänsä työtä - tai ainakin päättämään, että heidän kirkossaan sellaista tehdään. Huolenaiheita: Keväällä 2013 Thaimaan-työtoverimme ehdottivat, että ELCT-kirkko lähettäisi Kambodzhan-kouluttajakurssillemme thaipariskunnan, kun kursseja ei ehkä tule olemaan Thaimaassa. ELCT ei kuitenkaan ketään sinne lähettänyt. Tavatessamme sitten ELCT:n piispan, Dr. Banjobin, keskustelimme perhetyöstä hänen kirkossaan ja työn mahdollisuuksista. Pahoittelimme, ettei Kambodzhan-kurssille löytynyt tulijoita. Tuolloin piispa kertoi: Meillä ei ensinnäkään ollut sopivia eikä riittävästi englantia taitavia tulijoita. Kirkkohallitus torjui esityksen pontevasti: EI ketään meidän kirkostamme Kambodzhaan kurssille, jonka järjestämisessä FELM on mukana! Olimme juuri saaneet tiedon FELM in uusista Kambodzhan-työntekijöistä, emmekä mitenkään halunneet lähettää ketään siihen maahan perheasioita oppimaan. Piispa sanoi kyllä luottavansa meihin, mutta että he eivät halunneet lähettää ketään kurssille, jonka sisällöstä heillä ei voinut olla täyttä varmuutta, viitaten näin FELMin viimeaikaisiin lähettämispäätöksiin. Kirkollisen työn kumppanimme Kambodzhassa on LCC-kirkko, jonka presidentin tointa hoitaa (kunnes paikallinen valitaan) Singaporen LCS-kirkon piispa Terry Kee. Meitä Lähetysseuran perhetyöntekijöinä huolestuttaa se mahdollisuus, että Thaimaan kirkon tapainen reaktio saattaa olla mahdollinen muidenkin kirkkojen kohdalla. On aivan mahdollista, että SLS:n työntekijät tai yleisemmin SLS:n työ - ei pelkästään perhetyö - tulee muuallakin torjutuksi. Näin voi tapahtua, jos kirkot tekevät tulkintansa Lähetysseuran linjasta samaan tapaan kuin ELCT teki Thaimaassa. Nuorissa kirkoissa ei kysellä ensisijaisesti Suomen lakeihin tai Suomen kirkkoon liittyviä kysymyksiä. Siellä kysellään Raamattuun liittyviä kysymyksiä. Raamattukysymyksiin pyydetään vastauksia, ei pelkästään johtajilta, vaan nimenomaan Lähetysseuran läheteiltä heidän arkityössään maailmalla. Näitä kysellään läheteiltä eri maiden kirkkojen kanssa toimiessa, muiden muassa meiltä perhetyön matkoilla. Mitä tuolloin vastaamme, kun nuorissa kirkoissa kysytään, miten Suomen Lähetysseura tulkitsee Raamatun Sanaa perhe- ja parisuhdekysymyksissä? 3) Israel Tämä oli kolmas koulutusmatkamme Israeliin ja Palestiinalaisalueille (edelliset 14.8. 5.9.2013 2011 ja 2012). Matkan lähtötilanne vaikutti todella hyvältä. Aluepäällikkö toivotti lämpimästi tervetulleeksi ja kertoi, että työalueella halutaan todella satsata perhetyöhön SLS:n tulevaa työtä suunniteltaessa. Saisimme kulkea yhdessä työstä jatkossa vastuun kantavien lähettien kanssa, saisimme tutustuttaa uudet lähetit meille syntyneeseen verkostoon, saisimme jakaa tietotaitoamme heidän kanssaan kulkiessamme. Olimme sopineet aluepäällikön kanssa, että kuljemme eri koulutuspisteissä yhdessä Leena ja Jari Honkakarin kanssa. Tämä ei sitten toteutunut, kun Honkakarit päättivät keskeyttää työkautensa. Olimme valtaosassa tilanteita kahdestaan.
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 6 Aiemmat suunnitelmamme etiopialaisten seurakuntien vastuunkantajille järjestettävistä perhetyön koulutuksista eivät toteutuneet. Opetimme Natanian etiopialaisseurakunnassa, jonka Rivka-pastori on avulias ja yhteistyöhaluinen. Avioparikurssi palestiinalaisille Betlehemissä sen sijaan onnistui erinomaisesti. Raeda Mansour Betlehemin Diyar-keskuksessa on jatkossakin tärkeä ja kykenevä yhteistyökumppani. Puhuttaessa perhetyön tulevaisuudesta Israelissa on todettava, että Lähetysseuran neljä merkittävää yhteistyökumppania ovat juuri vuoden lopulla ilmoittaneet irtautuvansa yhteistyöstä SLS:n kanssa. Jos näin tapahtuu, suuri osa tähänastisesta kirkollisesta Israelin-työstämme on lähes umpikujatilanteessa - näin myös kolmella matkallamme rakenneltu yhteistyöverkosto Israelin perhetyön tulevaisuudesta. Vuoteen 2013 asti asia nähtiin siten, että Lena Levinin johtama Machaseh-järjestö on SLS:n Israelin-perhetyön omistaja ja sellaisena sopiva yhteistyökumppani Israelin perhetyötä kehiteltäessä. Tilanne on nyt täysin muuttumassa, kun ensinnäkin Machaseh ei halua jatkaa yhteistyötä FELM:in kanssa, ja toiseksi Machaseh ei muutenkaan vaikuttaisi mahdolliselta työn kokonaisvastuun ottajalta. Lähetysseuran toimii strategiansa mukaan vähemmistöjen oikeuksien turvaamiseksi. Israelissa ja Palestiinalaisalueilla alkanut perhetyö on selkeästi edistämässä noilla alueilla syrjäytyneiden tai parhaillaan syrjittyjen aseman kohentumista. Perhetyön kaikki tähänastiset kolme-neljä kohderyhmää ovat Israelissa ja Palestiinalaisalueilla vähemmistöryhmiä sekä (Israelin-arabeja lukuun ottamatta) myös syrjäytyneitä tai syrjittyjä: 1) Etiopialaiset, 2) Messiaaniset juutalaiset, 3) Palestiinalaiset kristityt, sekä 4) Israelin arabikristityt. Nämä pienet vähemmistöryhmät ovat, joskin kukin eri syistä, syrjittyjä ja sorrettuja. Kaikkien näiden vaikea tilanne on myös johtanut ja yhä johtaa eritasoisiin ongelmiin parisuhteissa ja perheissä. Näiden ryhmien parissa toimittaessa voidaan selkeästi nähdä, miten (SLS:n perhetyön tavoitteita lainaten) naisten ja lasten asema kohentuu kristillisen perhe-elämän vahvistumisen myötä, ja rauhantyön ja sovinnon siemen kylvetään kotona, avioliitossa ja perheessä!. Perhetyön tulee olla kulloisenkin kansanryhmän ja kulttuurin näköistä. Muotojen tulee olla erilaisia, mutta tarve on jokaisen kohdalla selvä. Etiopialaisten seurakuntien toiminta- ja hallintokulttuuri on monimutkainen vyyhti. Perhekuvioissa on paljon vahvistettavaa ja korjattavaakin, perheväkivalta on hälyttävän yleistä. SLS ei aikaisemmin ole toiminut etiopialaisten parissa Israelissa. Se kuitenkin olisi vähemmistöjen tukemisen, syrjittyjen auttamisen ja heikoimmassa asemassa olevien nostamisen näkökulmasta erinomaisen hyvin perusteltavissa. Toivottavasti yli 100.000 etiopialaisen ryhmä muistetaan, kun Lähi-idän perhetyötä suunnitellaan. Messiaanisten pastorien suhtautuminen meihin ja perhetyöstä opettamiseen on ollut ystävällinen. Hepreankielinen kouluttajan kirja voi sekin olla avaamassa joitakin ovia? Jaffan luterilaisessa Immanuel-kirkossa on paljon perhetyön mahdollisuuksia ja tarvetta. Seurakunnan sihteeri Ms. Eti on saanut Counselling-koulutuksen ja toivoisi perhetyön koulutusta seurakuntiin. Opetimme kolmena päivänä Immanuel-kirkolla, ja vastaanotto oli varsin ystävällinen ja muutenkin myönteinen. Palestiinalaiskristittyjen kurssi Betlehemissä oli riemastuttava kokemus. Raeda Mansour on pätevä nainen paikallaan, ja hän on myös organisoija. 2013 kehittyi ajatus Palestiinan, Haifan ja mahdollisesti Nasaretin seudun arabikristittyjen yhteistyöstä. Iso, oma kysymyksensä on perhetyön mahdollisuus Israelin arabikristittyjen parissa, alkaen Haifasta. Siellä avainasemassa ovat Pirkko Said sekä hänen miehensä Elias Said, joka on valmistumassa teologian maisteriksi. Saidit ovat kiinnostuneita ryhtymään jossain muodossa perhetyöhön, jos ovet siihen avautuvat. Eliaksella on hyvä yhteistyöverkosto Haifan arabiankielisten pastorien keskuudessa.
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 7 Olemme matkaraportissamme ehdottaneet Lähi-idän perhetyön kohdalle järjestelyä, missä SLS:n puolelta perhetyön vastuu olisi Pirkko ja Elias Saidilla. Se, miten perhetyö jatkossa organisoitaisiin, on toistaiseksi avoin kysymys. Sitä ei voida organisoida piispan johtaman luterilaisen kirkon (ELCJHL) puitteissa, koska kirkko ei ole lainkaan aktiivinen perhetyössä. Diyar Consortium on Lutheran-based, toimii Betlehemissä kirkon yhteydessä, mutta itsenäisenä toimijana, ei kirkon alaisuudessa. Tekemämme Perhetyön kouluttajan käsikirjan hepreankielinen käännös painettiin toukokuussa 2013. Lena Levin on levittänyt kirjaa messiaanisten keskuudessa. Edistysaskel oli se, että yksi messiaanisten johtaja, pastori Menno Kalisher, otti kirjan käyttöön seurakuntansa työssä. Caspari-keskus hoiti käännös- ja painatusasian. Osa kirjasta käännettiin arabiaksi 2013 Raeda Mansourin toimesta Betlehemin kurssia varten. Kirjan varsinaisen arabiankielisen käännöksen tarvetta ja käytännön mahdollisuuksia pohtivat nyt SLS:n puolella aluepäällikkö, toisaalta Ms. Raeda Betlehemissä ja Saidit Haifassa. Käännöstä voisi käyttää sekä Palestiinalaisalueilla että Israelin arabikristittyjen parissa. Lena Levinin mukaan tarvetta olisi myös raamattukoululla Egyptissä. [Arabiankieliselle käännökselle voisi olla tarvetta myös maahanmuuttajatyössä Suomessa, mm. Palmujen nimikkoseurakunnassa Kuopion Kallavedellä.] Työalueen lähettitilanne on huolestuttava. Lähettikunta on nopeassa tahdissa vaihtunut. Shalhevetja-keskuksen ja sen toimintojen - kuten monen muunkin työn - tulevaisuus on hyvin avoin. Lähetit ovat ymmällään, osin ahdistuneitakin. 2013 olisi ollut huutava tarve suoranaiselle kriisiavulle, jota lähetit eivät kuitenkaan saaneet. Lähettien kuuntelemiseen ei meillä tänäkään vuonna ollut niin paljon mahdollisuutta kuin olisi pitänyt olla. Lähi-idän lähettimme elävät aikamoisessa painekentässä, monista eri syistä. Lisäpainetta toi syksyn sodanuhka mm. naapurimaa-syyrian tilanteen takia. 4) Tansania Tämä oli toinen koulutusmatkamme Tansaniaan (edellinen oli huhtikuussa 2012). 29.10. 4.12.2013 Melkein kaikissa ohjelmissa viiden viikon aikana olimme yhdessä Pastori Anthony ja Mama Esther Kipangulan kanssa. Hyvän pohjan perhetyön koulutustoimille ovat luoneet Kipangulojen pitämät useat kymmenet avioliittoseminaarit, peruskurssit. Iringan yliopiston Changing Cultures -kehitysprojektin johtaja, pastori Kipangula, käänsi ja painatti projektissaan Perhetyön kouluttajan käsikirjamme swahiliksi. Kirjan aineistoa on käytetty ensin monistettuna ja sitten painettuna (2013) projektin Focus Group -ryhmissä ja TOT-kouluttajakursseilla. Perhetyötä tai varsinkin koulutusta siihen on ELCT-kirkossa hyvin vähän. Changing Cultures -projekti on yksi SLS:n KYT-hankkeista. Sen kohdealue on Iringan hiippakunnan ja Eteläisen hiippakunnan alueella. Projektin yhteydet hiippakuntiin ja niiden alemmille tasoille ovat kuitenkin heikot. Mafingan kurssille kutsuttiin muutama osallistuja Pohjois-Tansaniasta, Mwanzasta. Iringan TOT-kurssi taas oli monessakin mielessä toisenlainen. Mukana oli ryhmä Malawin kirkosta (ELCM). Ihanne olisi se, että kullakin työalueella olisi paikallinen vastuunkantaja huolehtimassa perhetyöstä. Pastori Kipangulassa olisi erinomainen mahdollisuus tällaiseksi henkilöksi Tansanian kohdalla. Meistä on ollut vahinko, että FELM-Tansanian taholta ei ole löytynyt kiinnostusta perhetyötä kohtaan. Ainakin kuusi ELCT:n hiippakunnista on jo nyt potentiaalisia perhetyön kohdealueita. Olisi varsin mielekästä järjestää joitakin tapaamisia ELCTkeskusviraston kanssa, jotta perhetyön (Pastori Kipangulan) tähänastiset vaiheet tulisivat kirkossa laajemminkin tietoon. Täten voitaisiin myös saada selkoa siitä, miten ELCT kirkkona näkee perheasiat oman työnsä kokonaisuudessa.
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 8 On hyvin tiedossa, että Seuran budjettitilanne on vaikea. Kipanguloiden perhetyön mahdollisen laajentumisen kulut eivät varmastikaan mahdu työalueen tavanomaiseen budjettiraamiin. Kysymys onkin se, nähdäänkö perhetyö Tansaniassa sellaiseksi uudeksi tulevaisuuden työmuodoksi, että sille järjestettäisiin lisärahoitusta. On ollut pettymys huomata, että KYT-hallinnon suhtautuminen kansainvälisen perhetyön hankkeeseen on ollut hyvin nuivaa. Iso pettymys oli myös se, että pastori Kipangulan lukuisat työtehtävät vaikuttivat sen, että emme viiden viikon aikana löytäneet juuri lainkaan aikaa palautekeskusteluun ja yhteiseen tulevan suunnitteluun. Pettymys oli myös todeta, että SLS:n työaluejohdon tuki tai kannustus, itse asiassa kiinnostuskin täysin puuttui. [5.b. Etiopia 4-14.12.2013] Tansaniasta palatessa poikkesimme jokusia päiviä myös Etiopiassa. Vierailimme vapaaehtoistyöntekijöinä opettamassa EECMY-perhetyön ohjelman järjestämällä perheneuvonnan kurssilla. Osallistujat olivat kirkon raamattukoulujen opettajia. Tapasimme entiset työtoverimme pastori Genetin ja vaimonsa Aberashin sekä perhetyön työryhmään kuuluvat SEKL-lähettitoverit Helena ja Tapio Räisäsen. Tapasimme entisen esimiehemme, kirkon seurakuntatyön johtajan, pastori Yonas Yigezun (joka vieraili Suomessa kirkkopäivillä 2013) sekä EECMYkirkonjohtajan, pastori Wakseyoum Idossan ja apulaispääsihteerin, Ato Paulos Shunen. B) Perhetyön opetusaineistosta Sopiva koulutusaineisto on eräs tärkeä tekijä perhetyötä edistettäessä. Laatimamme Perhetyön kouluttajan käsikirja (ja/tai siihen liittyvä Osallistujan kirja) on vuoden 2013 lopulla saatavana useilla eri kielillä: C) Ulkomaanosaston perhetyöstä Suomessa Anna-Kaarina & Matti Palmu, 1) Strengthening the Family A Trainer s Handbook for Family Ministry", 2) Learning together How to Strengthen the Family A Participant s Book for Family Ministry A) Painettu: 1) englanti, 2) amhara (Etiopia), 3) mandariini-kiina (tradit.sanamerkit), 4) venäjä, 5) mongoli, 6) oromo (Etiopia), 7) nepali, 8) swahili (Tansania), 9) khmer (Kambodzha) ja 10) heprea. B) Käännös valmiina: 11) vietnam, 12) indonesia, 13) mandariini-kiina (yksinkertaiset sanamerkit) C) Käännös tekeillä: 14) tagalog (Filippiinit), 15) thai, 16) arabia. Lisäksi Namibian ELCIN-kirkossa on valmistettu Avioliittoon aikovien opaskirja useiden kirjoittajien yhteistyönä. Etiopian Mekane Yesus -kirkko on painattanut Helena ja Tapio Räisäsen kirjoittaman nuorten opettamiseen tarkoitetun käsikirjan Strengthening the Youth - A Trainer s Handbook for Teaching the Young People About Love, Sex, Dating and Marriage (englanniksi, amharaksi ja pian oromoksi). 1) Avioliittoleirit Lähetysseuran erityisen perhetyön alkuna Suomessa pidetään Kirsti Ijäksen aloittamia lähettien avioliittoleirejä, joita pidettiin vain SLS:n läheteille 1988 1997. Vuodesta 1998 alkaen läheteille on tarjottu mahdollisuutta osallistua ns. tavallisille avioliittoleireille. 2000-luvun alussa paikaksi vakiintui Kalajoen kristillinen opisto, missä leirit on järjestänyt Kansanlähetys yhdessä SLS:n kanssa. Leirit ovat olleet hyödyllisiä paitsi pariskunnille itselleen myös sytyttäjänä ja innostajana perhetyöhön työalueilla. Me Palmut olimme vuosittain 1995 2011 vastuunkantajina lähetystyöntekijöille tarjottavilla avioliittoleireillä. Toimitimme kutsut tälle leirille kaikkien kirkon lähetysjärjestöjen ja Fidan kotimaahan palaaville läheteille.
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 9 Kesän 2012 leiristä alkaen vastuunkanto siirtyi meiltä Marja ja Jussi Hankelalle. Vetäjä-luennoitsijoina toimivat 2013 paitsi Hankelat myös Botswanan-lähetit Maarit ja Eero Haltia. Me olimme mukana leirin lopulla perjantai-illasta sunnuntaihin pitämässä yhden luennon ja hoitamassa pari muuta ohjelmaosiota. Lähettipariskuntia oli mukana kolme, kolmesta järjestöstä (SLS-Venäjä, SEKL-Japani ja Fida-Espanja). 2) Perhetyön päivät Vuodesta 2002 alkaen on vuosittain järjestetty perhetyön koulutus- ja neuvottelupäiviä, jotka ovat myös pienimuotoisia TOT eli Training of Trainers -tyyppisiä kursseja. Nyt 12:nnetta kertaa järjestetyt päivät pidettiin Lohjan Vivamossa. Vuoden 2013 päivien aiheena oli Perhetyön palikat. Vierailevana luennoitsijana oli Kataja ry:n toiminnanjohtaja Liisa Välilä, joka esitteli Parisuhteen palikoita ym. työvälineitä puhuen laajemminkin perhetyöstä. Parisuhteen palikat -menetelmää Taiwanin työalueella esittelivät Tuija-Riitta ja Jouni Heiskanen. Janne Hassinen sekä Raija ja Mikko Peura puhuivat dialogisesta työotteesta ja Janne vielä työntekijän hyvinvoinnista. Yhdessä pohdittiin käsitystä perheestä eri maissa, erilaisia perhenäkökulmia, jne. ja käytiin keskustelua perhe- ja raamattukäsityksestä. Lähetysseuran uusista linjauksista keskusteltaessa mukana oli myös SLS:n ulkomaantyön johtaja Rolf Steffansson. Tänä vuonna ei mukana ollut ulkomaisia vieraita. Perhetyössä yhteistyö on voimaa ja verkostoituminen on tärkeää. Päiville oli kutsuttu perhetyöstä kiinnostuneita tai sitä tekeviä työntekijöitä kaikista lähetysjärjestöistä. Eri syistä johtuen nyt ei ollut mukana edustajia muista lähetysjärjestöistä. Mukana oli 10 lähettiä kuudelta eri työalueelta: Kambodzha, Malawi, Taiwan, Tansania, Venäjä ja Viro. Kaikkiaan 22 osallistujan joukossa oli myös koulutussihteeri Kirsti Sirviö Kirkon lähetystyön keskuksesta. 3) Ohjausryhmä SLS:n ulkomaanosaston Perhetyön ohjausryhmän puheenjohtaja on Janne Hassinen ja varapuheenjohtajana Palmujen Suomen-esimies Kari Salonen. Jäseninä ovat olleet Palmujen lisäksi Marja ja Jussi Hankela. Ohjausryhmä kokoontui 2012 kuusi kertaa. D) Henkilökohtaista ja lopuksi Anna-Kaarina Palmu Lopuksi Kuluneen vuoden aikana olen toiminut lähinnä Skypen välityksellä työnohjaajana yhdelle Kylväjän työntekijälle. Tämän lisäksi olen yrittänyt olla tukena muillekin työtovereille, jotka ovat kaivanneet kuuntelijaa, matkoilla ja niiden jälkeen Suomessa. Perhekasvatustyön tukiohjelman neljäs vuosi on nyt takana. Monet ja erityisesti pitkät koulutusmatkat ulkomaille koettelivat voimia ja osittain myös kärsivällisyyttä. Väsymys tuntuu, enemmän kuin työn paljouden siihen ilmaantuneiden ristiriitojen vuoksi. Kuten perhetyön päivilläkin kävi selväksi, iso huolenaihe on monien lähettien paitsi hämmennys myös pelko ja ahdistus toisaalta heidän työkirkkojensa kannanottojen ja toisaalta SLS:n tekemien linjausten aiheuttamassa rajussa ristiriitatilanteessa. Läheteille tarvittaisiin erityistä tukea; monet tuntevat huolta ja pelkoakin tulevista seurauksista erityisesti yhteistyökirkkojen ja muiden yhteistyökumppanien taholta. Vuoden päättyessä kuitenkin päällimmäisenä on suuri ilo työn etenemisestä useissa eri maissa. Jumala on jälleen osoittanut hyvyytensä ja huolenpitonsa, antanut riittävän määrän voimia ja terveyttäkin. Kiitos myös Lähetysseuralle siitä, että meidän on annettu palvella kansainvälisen perhetyön monipuolisissa kuvioissa. Vantaan Kaivokselassa 10.1.2014 Anna-Kaarina ja Matti Palmu [Kooste perhetyön näkymistä Lähetysseuran työalueilla sivuilla 10 14]
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 10 E) KOOSTE - Perhetyön nykyisiä ja tulevia näkymiä SLS:n työalueilla eri puolilla maailmaa Nyt on perhetyön aika, eri puolilla maailmaa. Jumala on avannut ja avaa uusia ovia perhetyölle, eri maissa eri muodoissa: VENÄJÄ Venäjällä Lähetysseuran yhteistyökirkko, Inkerin kirkko, aloitti perhetyön jo pari vuosikymmentä sitten. Perhetyötä ovat johtaneet vuoroin useat Lähetysseuran lähetystyöntekijät. Tällä hetkellä koordinanaattorina toimii Christina Heikkilä. Hannu ja Elina Heikkilä toimivat perhetyöntekijöinä ja asiantuntijoina, yhteinen työpanos on yksi henkilötyövuosi. Heikkilät tarjoavat koulutusta sekä auttavat työn suunnittelussa. Heikkilät kiertävät eri seurakunnissa pitämässä seminaareja. Kirkkoon on perustettu työryhmä, joka koostuu neljästä eri seurakunnissa toimivasta avioparista. Työryhmässä ovat myös Christina ja Andrey Heikkilä sekä Elina ja Hannu Heikkilä. Työryhmä kokoontuu kaksi-kolme kertaa vuodessa, toimien Inkerin kirkon diakoniatoimikunnan yhteydessä. VIRO Viron ev. lut. kirkko EELK (Eesti Evangeelne Luterlik Kirik) kutsui Pia Ruotsalan perhetyön koordinaattoriksi vuodesta 2013. Hän vastaa kolmesta työmuodosta: perheneuvonnan käynnistäminen, seurakuntien perhetyön tukeminen ja vaikuttamistyö. ISRAEL / Palestiinalaisalueet Perheneuvontatyö EELK:ssa käynnistyi. Pia Ruotsala rekrytoi kahden psykologin ja kahden teologin tiimin, josta puolet toimii vapaaehtoisina perheneuvojina. Viron valtion ja kuntien kanssa solmittiin kumppanuussopimus, joka takaa taloudellisen tuen kirkon perheneuvonnalle. Pia Ruotsala vieraili seurakunnissa ja rovastikunnissa mm. kouluttamassa ja auttamassa perhetyön suunnittelussa. Keväällä aloitettiin perhetyön foorumit, joihin kootaan perhetyöstä kokemusta omaavia seurakunnan työntekijöitä pohtimaan seurakunnallisen perhetyön kysymyksiä. Foorumeiden tavoitteeksi arkkipiispa on asettanut sen, että niiden pohjalta kootaan EELK:n perhetyön teesit". Parisuhteen palikat -kouluttajien koulutus alkoi ja palikkatalo-materiaali tehtiin viroksi. Pia Ruotsala on Evankelisen Allianssin ekumeenisen avioparityöryhmän jäsenenä ollut järjestämässä tapahtumia ja luomassa kristillistä parisuhdetyön verkostoa; hän myös johti valtakunnallisen perheleirin. Vaikuttamistyön tavoitteenasettelussa merkittäviksi nousivat perheyhteyden vaaliminen, lapsiperheiden köyhyyden sekä perheväkivallan ja syrjäytymisen vähentäminen. Yhteistyö Viron Ruokapankin ja EAPN (European Anti-Poverty Network) Viron kanssa lähti käyntiin. Perheväkivalta-asioissa luotiin yhteys sosiaali- että oikeusministeriöön; alan asiantuntijat (mm. turvakoti-järjestöt) olivat halukkaita yhteistyöhön. Viron Kirkkojen Neuvoston alaisuudessa toteutettiin isyys-mediakonfressi. Pia Ruotsala kirjoitti artikkeleita, piti perheaiheisia radiohartauksia ja tiedotti eri kanavilla vaikuttamistyön teemoista. Aktiivisesti tuotiin esille myös kirkon roolia Viron perhetyössä. Perhetyön päävastuun kantaa arkkipiispa Andres Põder, EELK:n kirkkohallitus ja Lapsi- ja Nuorisotyön Yhdistys (LNÜ). Kumppaneina ovat Viron Kirkkojen Neuvosto, Viron Evankelinen Allianssi, Viron Sosiaaliministeriö, kunnat ja eri järjestöt (kuten Ruokapankki, EAPN ja Hedelmöityshoito Tukikeskus), sekä EELK:n Teologinen Instituutti. Perhetyö Israelissa ja Palestiinalaisalueilla on pyrkinyt antamaan tukea kolmelle syrjitylle kansanosalle: a) messiaaniset juutalaiset, b) etiopialaiset messiaaniset, ja c) palestiinalaiskristityt ja Israelin arabikristityt. Palmut vierailivat Israelissa 2011, 2012 ja vielä 2013. Kaikkiin kolmeen ryhmään on luotu yhteyksiä perhetyön merkeissä:
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 11 a) Messiaaniset juutalaiset: Lähetysseuran Shalhevetja-keskuksessa Jerusalemissa toimii Machaseh-järjestö. Merkittävä osa järjestön työtä on perheasioissa kriisiin ajautuneiden tukitoiminta. Järjestön johtaja, Mrs. Lena Levin oli todennut, että vakavien kriisien välttämiseksi tulisi järjestää ennakoivan perhetyön koulutusta. Tässä tarkoituksessa hän aikanaan kutsui Palmut kouluttajiksi, ja huolehti siitä, että Palmujen Perhetyön kouluttajan käsikirja käännettiin heprean kielelle. SLS maksoi Casparikeskukselle käännöstyön. Lena Levin on auttanut solmimaan yhteyksiä merkittävimpiin messiaanisten juutalaisten johtaviin pastoreihin: Ruven Berger, Oded Shoshani ja Meno Kalisher, sekä etiopialaisyhteisön johtava pastori Brille Belay. Elokuussa 2013 Palmut opettivat perheasioita Tel Aviv - Jaffan Immanuel-kirkon eri tilaisuuksissa. Vastaanotto oli avointa ja ystävällistä; tarvetta enempäänkin perhetyön opetus- ja koulutustoimintaan Tel Avivin seudulla olisi. b) Etiopialaisten seurakunnat: SLS ei aikaisemmin ole tehnyt työtä Israelissa asuvien etiopialaisten keskuudessa. Suomesta käsin Kylväjän entinen Israelin-lähetti Marjatta Airaksinen auttoi luomaan yhteyksiä tähän ryhmään, johon kuuluu 10 seurakuntaa, jotka kokoontuvat 16 eri toimipisteessä. Palmut ovat vierailleet 8 seurakunnassa Jerusalemissa, Tel Avivissa, Nataniassa ja Haifassa pitäen perustason perheopetusjaksoja. Vuonna 2012 he pitivät Nataniassa perhetyön kouluttajakurssin alkujaksoja viidestä eri seurakunnasta tulleille osallistujille. Natanian seurakunnan pastori Rivka Ayeline on ollut tärkeä yhteyshenkilö etiopialaisten suuntaan. Tämän koulutuksen jatko-osien järjestäminen 2013 ei käynyt mahdolliseksi. Etiopialaisten parissa on voitu käyttää Palmujen molempia kirjoja, paitsi englanninkielisiä myös Etiopiassa painettuja amharankielisiä sekä 2013 Israelissa painettuja hepreankielisiä versioita. c) Palestiinalaiskristityt ja Israelin arabikristityt: Silloinen kehitysyhteistyökoordinaattori Karita Laisi järjesti 2011 Palmuille tapaamiset piispa Munib Yonanin ja Vanhankaupungin kirkkoherran, pastori Ibrahim Azarin kanssa. Piispa delegoi asian Betlehmiin, missä pastori Mitre Raheb delegoi asiat Kansainvälisen keskuksen Diar Consortiumin diakonissalle, Mrs. Raida Mansourille. Hän johtaa Young Families -ohjelmaa, johon Palmut toivottiin kouluttajiksi. Palmut pitivät 2012 perustason perheopetusjaksoja ryhmille Betlehemissä, Nabluksessa ja Taybeh ssa. Vuonna 2013 he pitivät Avioliiton peruskurssin Betlehemin Diar-keskuksessa. Elokuussa 2013 luotiin verkostoa Israelin arabikristittyjen keskuudessa tehtävää perhetyötä ajatellen. Palmut vierailivat Haifassa Pirkko ja Elias Saidin sukuperheen luona mm. esitellen Perhesuhteiden palikat -menetelmää. Betlehemin Diar-keskuksen rouva Raida Mansour oli hyvin avoin sille mahdollisuudelle, että syntyisi toimintayhteys Palestiinan arabikristittyjen ja Israelin (Haifan) arabikristittyjen keskuudessa tehtävässä perhetyössä. Mahdollisia yhteistyökumppaneita ovat myös Anis ja Nawal Barhoum The House of Light -järjestöstä Nasaretin seudulta. SLS:n aluepäällikkö on suunnittelemassa Palmujen käsikirjan käännättämistä arabiaksi. a-c) Perhetyö Israelissa: Vuoden 2013 lopulla perhetyön tulevaisuus Israelissa on vakavien kysymysten edessä. On mahdollista/pelättävissä, että SLS:n yhteys useisiin Israelissa toimiviin yhteistyökumppaneihin katkeaa. Jos niin käy, on perhetyön tulevaisuus enemmän kuin epävarma, kun yksinään SLS ei sitä Israelissa voi tehdä. ETIOPIA Etiopian Mekane Yesus -kirkolla, toisella SLS:n suurimmista yhteistyökirkoista, on noin 6 milj. jäsentä; maan väkiluku on yli 90 milj. Mekane Yesus -kirkolla on 24 hiippakuntaa (synodia) ja noin 10.000 seurakuntayksikköä (mukaan lukien saarnapaikat). SLS on pääosin rahoittanut kirkon perhekasvatusohjelman sen alusta eli 2000 alkaen. Perhetyö on Etiopiassa vakiintunut kirkon työmuodoksi, ja se on hyvissä paikallisissa käsissä pastori Geneti Wayessan johdolla. Kouluttajakurssin (TOT) käyneitä on lähes 2000 ja ylemmän tason kouluttajien kouluttajakurssin (TOT-T) käyneitä yli 50. Kouluttajia on kirkon kaikissa hiippakunnissa. Lisäksi on valmennettu hiippakuntiin kouluttajia erityisesti nuorten seurusteluun ja seksuaalikasvatukseen keskittyen.
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 12 Palmut valmistelivat 2010 kirkon Perhetyön kokonaisstrategian 2011 2015, joka loi pohjan perhetyön jalkauttamiselle seurakuntatasolle. Lähetysseuran tukea tarvitaan enää kirkon perhetyön ohjelman budjettitukena. Vuoden 2012 keväällä ja vielä vuoden 2013 lopulla Palmut vierailivat lyhyesti Etiopiassa tavaten perhetyön vetäjiä (pastori Genneti Wayessa ja vaimonsa) sekä EECMY-kirkon johtoa. Palmujen tekemät Perhetyön kouluttajan käsikirja sekä Perhetyön osallistujan kirja on painettu Etiopiassa paitsi amharaksi myös oromo-kielellä. Vuonna 2013 kirkko julkaisi lisäksi SEKL:n lähettien Helena ja Tapio Räisäsen tekemän käsikirjan nuorten opettamiseen. TANSANIA Tansanian ev. lut. kirkko ELCT on toinen SLS:n suurimmista yhteistyökumppaneista. Sen 22 hiippakunnassa on yhteensä 6 miljoonaa jäsentä; maan väkiluku on 43 milj. ELCT:n ylläpitämän Iringan (ent. Tumainin) yliopiston puitteissa päättyi vuonna 2010 hiv-aids -projekti. Sen jatkona käynnistyi vuoden 2011 alussa uusi Kulttuurien muuttaminen -hanke. Uuden hankkeen suunnittelivat aikaisemman hankkeen vetäjä, Kati Kemppainen, ja uuden hankkeen vetäjä Rev. Anthony Kipangula. Vuonna 2012 Palmut pitivät yhdessä Kipanguloiden kanssa kaksi perhetyön peruskurssia (Morogorossa ja Iringassa) ja kahden kouluttajakurssin alkuosat (Makambakossa ja Mafingassa). Palmujen toisella vierailujaksolla syksyllä 2013 pidettiin kouluttajakurssin loppuosat (Makambakossa ja Mafingassa) ja kurssin alkuosa Iringassa. Palmujen tekemä Perhetyön osallistujan kirja painettiin swahiliksi vuoden 2013 alussa. NAMIBIA Namibiassa ennakoiva perhetyö alkoi 2006 10, kun SLS lähetti Marja ja Jussi Hankelan kehittämään työtä. He loivat Namibian ev.lut. kirkon (ELCIN) perhetyölle toimivan rakenteen ja saivat työn vauhtiin järjestämällä mm. perhetyön kouluttajakursseja. Työn suunnitteluun osallistui 20 ELCIN-kirkon työntekijää. Heistä 14 oli osallistunut 1996/1997 Suomen kirkon perheasiain keskuksen (KPK, Martti Esko, Liisa Tuovinen ym.) vetämiin lyhytkursseihin. Työtä on sittemmin johtanut kirkkohallituksen asettama johtokunta; työ on kirkon koulutus- ja kasvatusyksikön alaista. Ennakoiva perhetyö on löytänyt paikkansa Namibian kirkossa. Perhetyön tarve on laajalti tunnistettu, ja kirkon johto ainakin periaatteessa tukee työtä. Pastori Eeva-Liisa Shitundeni vastasi perhetyöstä sijaisena vakituisen ollessa opiskelemassa. Kuitenkin kirkko sulki perhetyön toimiston 2013 lopulla vedoten varojen puutteeseen. Kirkko lähetti perhetyötä johtaneen pastori Johannes Haufikun neljäksi vuodeksi opiskelemaan nimenomaan perhetyötä. Hän on nyt valmistunut sielunhoitoterapeutiksi (Psycho Clinical Pastoral Therapist specialized in Marriage and Family caring and Counselling). Ikävä kyllä pastori Haufiku ei valmistuttuaan pääsekään kokoaikaiseen perhetyöhön, vastoin alkuperäisiä suunnitelmia. ANGOLA BOTSWANA Angolan ev. lut. kirkko (IELA) on toivonut perhetyön aloittamista siellä. Jo syksyllä 1999 kirkko kutsui Palmut perhetyön opettajiksi teologiseen seminaariinsa. Näin ei tapahtunut, kun nämä pääsivätkin palaamaan Etiopiaan. Kirkko pyysi myöhemminkin opetusapua perheasioissa. Hankeloiden Namibian-matkan 2011 aikana pidettiin perhetyön yhteistyöseminaari. Mukana olivat Angolasta IELA-kirkon presidentti Tomas Ndawanapo puolisoineen ja kirkon sihteeri Dionisio Popawa. Kirkko on pyytänyt Namibian kirkolta apua perhetyön aloittamiseen, maassa kun on suuria ongelmia parisuhde- ja perheasioissa. Lähetysseuran apua tarvitaan työn alkuvaiheen rahoittamiseen. IELA-kirkko on pyytänyt käyttöönsä Palmujen Perhetyön kouluttajan kirjoja. Yhteistyökirkkomme Botswanan ev.lut. kirkko (ELCB) on ilmaissut kiinnostuksensa ennakoivan perhetyön aloittamiseen. Tarve on suorastaan huutava. Sen ovat ilmaisseet myös Maarit ja Eero Haltia, jotka tekivät vuosia sivutoimisesti perhetyötä Botswanassa. He pyrkivät vaikuttamaan siihen, että kirkko olisi ottanut perhetyön omaksi työmuodokseen. Botswanan aids-tilanne on hyvin vaikea, avioliittoinstituutio on siellä lyhyessä ajassa lähes tyystin kadonnut, ja parisuhteiden-perheiden tilanne on hälyttävän ongelmallinen. Kirkon tilanne on kuitenkin eri syistä ollut jo pitkään sellainen, etteivät tämän tapaiset uudet avaukset ole olleet mahdollisia.
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 13 SLS:n kansainvälisen perhetyön hankkeen alkuvaiheessa (2010-) kehitysyhteistyökoordinaattori Karita Laisi ehdotti, että Palmut vierailisivat Botswanassa tutustumassa katulapsityön KYT-hankkeeseen päästen sitä kautta tunnustelemaan muunkin perhetyön aloittamismahdollisuuksia. Ajatuksesta luovuttiin, kun ei ollut kutsua kirkolta. Syksyllä 2011 Hankelat järjestivät Namibiassa yhteistyö- ja suunnitteluseminaarin, johon oli kutsuttu kolmen kirkon (Namibian ELCIN, Angolan IELA ja Botswanan ELCB) edustus. Botswanan kirkko halusi lähettää edustajansa, muttei sitä tehnyt. NEPAL THAIMAA Nepalissa alkoi 2010 siellä suunniteltu neli-viisivuotinen perhetyön koulutushanke, jossa paikalliset seurakunnat ovat yhdistäneet voimansa yli seurakunta- ja kirkkokuntarajojen. Nepalin perhetyön projektin Family Ministry Training Project on suunnitellut eri kirkkojen ja järjestöjen edustajien työryhmä. Projektista vastaa Manoj Pradhananga (Director of LTD /NCFN, National Churches Fellowsip of Nepal) vaimonsa Anjilan kanssa. - Palmut ovat vierailleet Nepalissa kolmesti 2010, 2011 ja 2013 (ja vierailevat vielä 2014) pitäen Pradhanangan pariskunnan kanssa perus- ja kouluttajakursseja. Tavoitteena on noin 50 pariskunnan kouluttaminen. Koulutetut opettavat paitsi omissa kirkoissaan kutsuttaessa myös kehitysyhteistyöprojekteissa. Palmujen tekemä Perhetyön osallistujan kirja painettiin nepaliksi 2012. Thaimaassa yhteistyökirkkomme (Evangelical Lutheran Church of Thailand, ELCT) on pieni ja johtajavaltainen. Palmut pitivät kirkon Luther-seminaarilla Bangkokissa 2010 "Basics of Family Ministry" -kurssin ja sen jälkeen lyhyen avioparikurssin. 2011 pidettiin avioparileiri kirkon työntekijäpariskunnille ja vielä perheneuvonnan seminaari, jonka järjestäjinä oli ELCT Grace Counseling Ministries (jonka toiminta on ikävä kyllä sittemmin loppunut). Kirkko toivoi Karjalaisten (Singaporesta käsin) pitävän aviopariseminaareja maaseutualueilla, mutta käytännössä kutsuja ei tullut - kirkko ei ole tarttunut toimeen perhetyön asioissa. Jotta perhetyö voisi oikeasti kasvaa, tarvittaisiin välttämättä kouluttajakoulutusta, ja jo hyvässä vauhdissa olleen Perhetyön kouluttajan kirjan käännöstyön loppuunsaattamista. Kirkko ei kuitenkaan ole nimennyt perhetyölle vastuuhenkilöä. Helteiden palattua Suomeen on ollut epävarmaa, miten Thaimaan perhetyön jatko varmistetaan. Jää nähtäväksi, josko perhetyön järjestäytyminen kehittyy tulevien vuosien aikana. Palmut tekivät 2013 lyhyen tilanteentarkistus- ja rohkaisukäynnin Bangkokiin palatessaan koulutusmatkalta Kambodzhasta. KAMBODZHA Kambodzhan-työssä Lähetysseura on aiemmin ollut mukana lähinnä kehitysyhteistyötä tekevän ICC -järjestön työyhteydessä. Nyttemmin Seura on pyrkinyt aktiivisesti tukemaan myös seurakuntatyötä maassa. FELM on mukana Mekong Mission Forumissa ja sitä kautta Cambodia Cooperation (MMF-CC) -yhteistyössä. Etsittäessä mahdollisuuksia seurakuntatyöhön Kambodzhassa perhetyö on varsin luonteva - ja selkeästi myös tarpeellinen - uusi päänavaus seurakunnalliseen työhön. Kambodzhan perhetyön lähtökohta oli Hongkongin luterilaisessa seminaarissa opiskelleen kambodzhalaisen pastori Josephin into kääntää Palmujen opetusaineistoa khmerin kielelle. Perhetyön kirjan khmerinkielinen käännös painettiin 2013. Mekongin silloinen alue-edustaja Tero Norjanen vaikutti merkittävästi siihen, että perhetyö saatiin alulle Kambodzhassa. Matti Palmu vieraili Kambodzhassa 2011 ja Palmut tekivät yhdessä ensimmäisen koulutusmatkan 2012. Keväällä 2013 Palmut pitivät kaksi kouluttajakurssia (kurssien alkuosat) Phnom Penhissä. Koulutuksiin pyritään saamaan mukaan myös kehitysprojektien työntekijöitä. Vuonna 2012 Kambodzhan perhetyöstä otti kokonaisvastuun Singaporen LCS-kirkon perustama Lutheran Church of Cambodia. LCS:n lähetysjohtaja Mrs. Sally Lim on ollut merkittävä vastuuhenkilö. Kambodzhan perhetyöstä vastaa sikäläinen Perhetyön työryhmä (LCC Family Ministry Working Group) Sally Limin johdolla. Jäsenet ovat asialle innostuneita. SLS:n budjettitukea tarvitaan vielä useita vuosia.
SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelman (Palmujen) vuosiraportti 2013 14 SINGAPORE Lähetysseura on tukenut Singaporen kirkkoa (Lutheran Church of Singapore, LCS) erityisesti thaisiirtolaisten parissa tehtävässä työssä. Kesään 2013 asti siinä työssä olivat entiset Thaimaan ja Venäjän lähetit Kaija ja Tapio Karjalainen. Matti Palmu vieraili Singaporessa 2011, jolloin järjestettiin perhetyön ohjelmia paitsi thai-seurakunnassa myös LCS-kirkon vastuunkantajille. LCS perusti 2011 sosiaalisen työn palvelujärjestönsä (LCCS) yhteyteen Perhetyön yksikön. LCS tekee lähetystyötä Kambodzhassa. Kirkon lähetysjohtaja Sally Lim on myös osaaikaisesti Kambodzhan-lähetystyöntekijä. Kirkko tekee lähetystyötä myös Manner- Kiinassa; siinä työssä mukana olevat vapaaehtoiset pyysivät, että Palmujen Perhetyön käsikirja käännettäisiin myös mandariini-kiinan yksinkertaisille sanamerkeille. Piispa Terry Leen toimesta niin tapahtuikin 2012. Näin ollen Singaporen kirkon työ voi olla yksi tulokulma ajateltaessa perhetyön mahdollisuuksia Manner-Kiinassa. TAIWAN Taiwanin yhteistyökirkkomme Lutheran Church of Taiwan (LCT) pyysi SLS:n apua kirkon perhetyön aloittamiseksi. SLS vastasi pyyntöön lähettämällä kokeneet taiwaninlähetit Tuija-Riitta ja Jouni Heiskasen. Palmutkin ovat kolmesti tehneet sinne koulutusmatkan Heiskasten perhetyön tukemiseksi. Kirkko on kuitenkin ollut hidas ottamaan vastuuta perhetyöstä. Hsinchun seminaari (CLS) kyllä käännätti Palmujen Perhetyön kouluttajan käsikirjan mandariini-kiinaksi (perinteisin sanamerkein). Heiskaset saivat toisella perhetyö-työkaudellaan hyvään vauhtiin Parisuhteen palikoiden käyttämisen ja siihen kouluttamisjärjestelmän. Taiwanissa tarvitaan ehdottomasti verkostoitumista toisten luterilaisten ja muidenkin kirkkojen kanssa. Siihen ovat Heiskaset jo löytäneet joitakin lupaavia alkuja, mm. yhteistyössä Mr. Brandonin perhetyöjärjestön kanssa. - LCT-kirkko on nimennyt perhetyöstä vastaavaksi työntekijäksi pastori Chen Hui-Long in. Hän on tutkinut Taiwanissa muiden perhetyön toimijoiden palveluita ja alkanut kehitellä kirkon perhetyöhön sellaista rakennetta, että mahdollisimman monet voisivat osallistua koulutukseen. Seurakunnissa järjestettävistä perhetyön kursseista vastasivat kesään 2013 asti Heiskaset. LCT:n työtoverien pyynnöstä alettiin tehdä palikoiden taiwanilainen opaskirja Vera Chenin (Neihun srk) ja David Chenin (Jiourun srk) kanssa jo loppuvuodesta 2011. Työ ei ilmeisesti ole valmistunut. Tuija-Riitta Heiskanen piti Hsinchun seminaarilla opiskelijoille Palikoiden esittelyn. Loput (Taiwanissa tehdyistä) palikkapaketeista (noin 40 laatikkoa) jätettiin seminaarille, josta niitä voi tarvittaessa tilata paitsi Taiwaniin, myös Kiinaan, Hong Kongiin ja Mekong-alueelle. HONG KONG ja Manner-Kiina a) Yhteistyökirkkomme Hongkongissa on Evangelical Lutheran Church of Hong Kong (ELCHK). Perhetyö Hongkongissa alkoi 1996 Lähetysseuran eläkkeellä olevan lähetin Ethel Witting-Chow n toimesta. Työ alkoi osana SLS:n huumetyötä, mutta se on jatkossa ollut paikallisen Tsing Yi Carpenter Lutheran Church -seurakunnan työtä. Ethel Wittingin mies Dr. Simon Chow on Hongkongin luterilaisen seminaarin rehtori. Jouni Heiskanen on esitellyt Palikat ELCHK:n sosiaali- ja perhetyöstä vastaaville kolmelle työntekijälle sekä yhdelle Ling Oin sosiaalityöntekijälle. Palmut pitivät vierailijaluennon seminaarilla 2009. Oli nähtävissä, että seminaari voisi toimia sillanpääasemana perhetyön leviämisessä paitsi Manner-Kiinaan myös useisiin muihin Kaakkois-Aasian maihin. Esimerkki seminaarin välittäjäroolista on se, miten yksi opiskelijoista vei seminaarilta perhetyön kipinän Kambodzhaan. b) Lähetysseuralla on paljon yhteyksiä Manner-Kiinaan. Kiinan aluepäällikkönä kesään 2013 toiminut Jouni Heiskanen oli avainasemassa Manner-Kiinankin perhetyötä kaavailtaessa. Eräs yhteistyökumppani voisi olla Rev. Xiao Anping, Wuhan Theological Seminary n vararehtori, jonka Palmut tapasivat Hongkongissa 2009. Hän oli kiinnostunut perhetyön koulutuksen aloittamisesta seminaarissaan. - Jouni Heiskanen vei erän Palikoita Yunnanin kristillisen neuvoston toimistolle nuorelle Ding-veljelle, joka oli siitä kovasti kiinnostunut. * * * * *