KOLARIN KUNTA HANNUKAISEN KYLÄN ASEMAKAAVA Kaavoittajan vastine kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin 15.11.2016 Kaavaluonnoksen nähtävilläolo 2. 31.12.2013 LAUSUNTO VASTINE 1. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (3.2.2014, yhteinen lausunto kaikkiin asemakaavoihin) a) Täydennettävä kaavan suhdetta valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin sekä arvioitava Täydennetään kaavaselostusta. kaavan vaikutukset valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden näkökulmasta. b) Varmistauduttava voimassa olevan ja muutettavana olevan yleiskaavan riittävästä ja ajanta- maankäyttöä ja on näin voimassaolevan OYK:n vas- Asemakaavan luonnos vastasi OYK luonnoksen 1. saisesta ohjausvaikutuksesta. tainen. Huomioitava voimassa olevan yleiskaavan ohjausvaikutus ja perusteltava siitä poikkeava asemakaavaratkaisu. c) Asemakaavaluonnoksessa annettu rakennuskielto sellaisenaan koskee myös asemakaavan mukaista rakentamista kiellon mittaisena aikana. Onko mielekästä antaa rakennuskieltoa, joka tulee voimaan asemakaavan voimaan tulon jälkeen. Kaavaselostuksessa tulee arvioida kaivoksesta aiheutuvia haittoja asuntola- ja palvelurakennuksille ja antaa tarkempia kaavamääräyksiä edellä mainittujen korttelialueiden käytöstä ja käyttömahdollisuuksista, jotta voidaan varmistua asemakaavan sisältövaatimusten täyttymisestä. Rakennuskiellon tavoitteena oli se, että uuden kaavan mukainen alueen muuttaminen kaivostoiminnan asuntola- ja palvelualueeksi voi tapahtua vasta kun kunta arvioi, että kaikki edellytykset täyttyvät. Haitat arvioidaan, jos kaavoitus jatkuu. 2. Fingrid (29.1.2014, yhteinen lausunto osayleiskaavaan ja kaikkiin asemakaavoihin) Ei huomautettavaa. 3. Lapin liitto (29.1.2014, yhteinen lausunto kaikkiin asemakaavoihin) Maakuntakaavan ohjausvaikutus toteutuu samanaikaisesti laadittavan Hannukaisen kaivos- Ei muutettavaa. alueen osayleiskaavan kautta. Asemakaavojen kaavaselostuksissa on riittävällä tavalla tuotu esille Tunturi-Lapin maakuntakaava ja kaava-alueita koskevat suunnittelumääräykset. 4. Liikennevirasto (18.12.2013, yhteinen lausunto kaikkiin asemakaavoihin) a) Ei huomautettavaa asemakaavaluonnoksista. Liikenneviraston käsityksen mukaan asemakaavat tarjoavat tarvittavat edellytykset ja raamit alueen tarkempaan jatkosuunnitteluun.
5. Metsähallitus (31.1.2014, yhteinen lausunto osayleiskaavaan ja asemakaavoihin) a) Kaavoituksessa on huomioitava mahdollisuudet, joiden avulla kaivostoiminnan vaikutukset matkailuun ja kansallispuistoon voidaan minimoida. Kaavassa tulee huomioida keinot, joilla voidaan minimoida ja estää melun ja pölyn suuntautuminen Ylläksen alueen suuntaan niin, että matkailu ja luonnossa virkistäytyminen ovat edelleen alueen vetovoimatekijöitä Käsitellään erityisesti Hannukaisen kaivosalueen osayleiskaavan yhteydessä. Todetaan keskeisimmät vaikutukset myös asemakaavan vaikutusten arvioinnissa. 6. Metsäntutkimuslaitos 24.1.2014 (yhteinen lausunto kaikkiin asemakaavoihin) Ei huomautettavaa 7. Muonion kunta (28.1.2014, yhteinen lausunto osayleiskaavaan ja kaikkiin asemakaavoihin) Ei huomautettavaa 8. Museovirasto Kaava-alueella on kaksi muinaisjäännöskohdetta. Ne sijaitsevat EK-EV aluevarauksella, jossa niiden suojelu ei ole varsinaisen rakentamisen uhkaama. Rakennetun kulttuuriympäristön suojelun osalta Museovirastolla ei ole huomautettavaa asemakaavasta. Jos kaavoitus jatkuu, tulee muinaisjäännösten paikka tarkemmin määritellä. 9. Pellon kunta (13.1.2014, yhteinen lausunto osayleiskaavasta ja asemakaavoista) Ei huomautettavaa. 10. Rovaniemen kaupunki (20.1.2014, yhteinen lausunto OYK ja asemakaavat) Valmisteluvaiheen aineiston perusteella kaivoshankkeella ei ole sellaisia vaikutuksia Rova- Ei muutettavaa niemen kaupungin alueelle, että kaavaa tulisi tarkentaa tässä vaiheessa. 11. Kolarin kunnan rakennuslautakunta (11.12.2013) Hannukaisen kylän asemakaava tulee laajentaa Laajennusta harkitaan, jos kaavoitus jatkuu. koskemaan myös Hannukaisen ranta-asemakaavan ulkopuolella olevia rakennettuja kiinteistöjä. 12. Kolarin kunnan tekninen lautakunta (22.1.2014) Kunnalle ei saa syntyä asemakaava-alueesta tai Kunnan ja kaivosyhtiön tulee tehdä sopimus yhdyskuntatekniikan rakentamisesta ja kunnossapidosta. siitä johtuvista muista seikoista minkäänlaisia rakentamis-, kehittämis-, tai ylläpitovelvoitteita tai kustannuksia. 13. Torniolaakson sähkö Oy (27.1.2014, yhteinen lausunto kaikkiin asemakaavoihin) Alueella on Tornionlaakson Sähkön jakeluverkosto. Yhtiö haluaa varata alueelle 5 puisto- Paikat varataan, jos kaavoitus jatkuu. muuntajan sijoituspaikat..
14. Ylläksen matkailuyhdistys ry (sama asemakaavoihin) a) YVA:n jälkeiset mittaustulokset saattavat osan Kaivossuunnitelma on tarkentunut kaavaprosessin YVA-lausunnon sisällöstä arveluttavaan valoon. aikana. Selvityksiä ja mallinnuksia on päivitetty suunnitelmien mukaan. b) Northland Mines Oy:n taloustilanne on epä- Hannukainen Mining Oy jatkaa kaivoshankkeen selvä. c) Luontomatkailulla voidaan nähdä muuta matkailua vahvempi yhteys paikalliseen talouteen ja kulttuuriin. valmistelua. Vaikutusten arviointia matkailuun ja virkistykseen on täydennetty osayleiskaavan kaavaselostuksessa. d) Kaavoitus tulisi keskeyttää, jolloin olisi mahdollisuus tutkia perusteellisesti kaivostoiminnasta matkailulle mahdollisesti aiheutuvia haittoja. Kaivoksen tarpeellisuutta Kolarin kunnalle tulee arvioida kriittisesti. Ympäristövaikutukset tulee tutkia uusien tutkimustulosten valossa. 15. Äkäslompolon kyläyhdistys a) Hannukaisen kaivoksen kaavoitus tulisi keskeyttää koska vaikutuksia matkailuun, porotalouteen ja asukkaiden elämään ei ole riittävällä tavalla selvitetty. b) Vaikutus Hannukaisen ja Kuerjoen ranta-asemakaavojen toteutumiseen on merkittävä. Hannukaisen kaivosalue on jo oikeusvaikutteisessa maakuntakaavassa EK alueena. Hannukaisen kylän asemakaavoitus voidaan keskeyttää, koska kaivossuunnitelma on muuttunut niin, että kylän aluetta voidaan käyttää rantakaavan mukaisesti Vaikutusten arviointia on täydennetty erityisesti samanaikaisesti vireillä olevassa osayleiskaavaprosessissa. Kaivossuunnitelmaa on muutettu niin, että kylän aluetta voidaan käyttää rantakaavan mukaisesti. Jos kylän asemakaavoitus keskeytetään, tulee kaivoksen toiminnot suunnitella ja toteuttaa niin, että niistä ei aiheudu ranta-asemakaavojen mukaiselle rakentamiselle kohtuutonta haittaa. Mallinnusten mukaan kaivostoiminta ei aiheuta ohjearvot ylittäviä tai terveydelle haitallisia vaikutuksia Hannukaisen kylän alueella eikä kauemmaksi.
MIELIPITEET (Lähes kaikki ovat antaneet mielipiteen samalla sekä osayleiskaavasta, että kylän asemakaavasta. Tähän koottu mielipiteet, jotka koskevat kylän asemakaavaa) 1. Hannukaisen kylän asukkaat, 12 allekirjoittanutta (31.12.2013) a) Turvarajaksi 500m tai louhoksen reuna 1000 m lähemmästä vakituisesta asunnosta. b) Rakennuskielto kylän alueella tarpeeton. Jos kaivoshanke tarvitsee kylän alueita, voi kylän siirtää. c) Ylläksentien siirto tarpeeton. Louhinta, turvarajat ja toiminnan ehdot tulee tehdä siten, ettei vaikutuksia tiehen. Ylläksentielle on jo korjaussuunnitelma. d) Asumisen ja yritystoiminnan kannalta nykyisen Hannukaisen kylän sijainti on erinomainen. e) Asuminen kaivoksen lähellä on mahdollista. Asukkailla kokemusta aiemmasta kaivostoiminnasta. Kaivostoiminta ja kylän olemassa olo nykymuodossaan on mahdollista. f) Sivukivialue lähellä tietä sijoitettu huonolle paikalle näkymien ja valumien kannalta. Louhoksen lähin reuna ulottuu n. 400 metrin etäisyydelle EV-alueella sijaitsevasta vakituisesta asunnosta. Tässä kohdassa louhinta tapahtuu jo lähes 20 metrin syvyydessä. Lisäksi on huomioitava se, että asunnon ja louhoksen välissä on rakennettu suojavalli. Kaivossuunnitelmaa on tarkistettu. rakennuskieltoon. Kaivoksen suunnitelmia on tarkistettu eikä Ylläksentien siirto ole enää tarpeen. Ei muutettavaa. Kaavaselostuksessa on arvioitu vaikutukset asumiseen ja yritystoimintaan. Ei muutettavaa. Ks. edelliset vastineet. Tarkistetun kaavamerkinnän mukaan alue on sivukivien ja/tai pintamaiden läjitysalue (siv). Kaivossuunnitelman mukaan alueelle tullaan sijoittamaan pintamaita. Aluetta on siirretty kauemmaksi tiestä ja tien ja läjitysalueen väliin on osoitettu kaavassa suojavalli (suv). Pintamaiden läjitysalue ei tule näkymään tielle. Suojavallin näkymä- ja muut vaikutukset arvioitu kaavaselostuksessa. Valumavesien käsittely hoidetaan tarkemmassa suunnitelmassa. 2. Ilpo Hyvärinen (23.12.2013, samalla mielipiteellä Hannukaisen kylän asemakaava ja Hannukaisen OYK, ID 13519 Asemakaavaan pitäisi lisätä 1 km suojavyöhyke, sillä voi olla merkitystä lunastustilanteessa. Jos asemakaavassa on osoitettu alue kaivostoimintaa varten, kiinteistön omistajalla on oikeus kaivostoimituksessa vaatia kaavaan merkityn alueen lunastamista kokonaisuudessaan. Kaivossuunnitelmaa on tarkistettu. 1 km suojavyöhyke Äkäsjoen varren muut loma-asunnot on osoitettu osayleiskaavassa voimassa olevan rantayleiskaavan mukaisena.
3. Kaija ja Kauko Jestoi (15.1.2014, samalla mielipiteellä Hannukaisen kylän asemakaava ja Hannukaisen OYK, ID 13572) Kiinteistön korvaaminen kaavan hyväksymisen jälkeekutuksia, että alueen käyttötarkoitusta olisi tar- Kylän alueelle ei arvioida kohdistuvan sellaisia vaipeen Äkäsjoen varren muut loma-asunnot on osoitettu osayleiskaavassa voimassa olevan rantayleiskaavan mukaisena. 4. Reino ja Tuula Lantto (31.12.2013, samalla mielipiteellä Hannukaisen kylän asemakaava ja Hannukaisen OYK) Vapaa-ajan asunto Hannukaisen ranta-asemakaavan alueella Äkäsjoen varrella. hyke Kaivossuunnitelmaa on tarkistettu. 1 km suojavyö- Kaivoksen haitallisien ja terveydelle vaarallisien vaikutuksien vähentämiseksi 1-2 km suojavyöhykkeen kutuksia, että alueen käyttötarkoitusta olisi tar- Kylän alueelle ei arvioida kohdistuvan sellaisia vai- perustaminen kaivoksen ympäristöön. Suojavyöhyke tulee kaavassa selkeästi määritellä ja osoittaa. peen osoittaa yleiskaavassa. Kylän aluetta ei asepeen muuttaa asemakaavalla tai aluetta olisi tar- Mikäli kaivoksen jatkotoiminnat pysäytettäisiin, tulee Hannukaisen nykyiset kaavat muuttaa asumidostu teta rakennuskieltoon, eikä kylän alueella muosen ja loma-asumisen asemakaavaksi. 5. Riku Salminen (31.12.2013, samalla mielipiteellä Hannukaisen kylän asemakaava ja Hannukaisen OYK, ID 13603) Kiinteistö on myyty ranta-asemakaavalla vahvistettuna lomatonttina. Kaavan hyväksymiseen liittyen Kylän alueelle ei arvioida kohdistuvan sellaisia vai- Kaivossuunnitelmaa on tarkistettu. voisi olla lisäehto, esim. maanomistajien kanssa on kutuksia, muuttaa asemakaavalla tai aluetta olisi tar- päästävä oikeudenmukaiseen sopimukseen kiinteistön kaupasta ennen kaavan hyväksymistä. Kiinteistönomistajilla on oikeus saada korvaus arvottoteta rakennuskieltoon. peen osoittaa yleiskaavassa. Kylän aluetta ei asemaksi muuttuneista lomakiinteistöistä. Ranta-asemakaavojen alueilla käyttötarkoitukset Yksittäisen kansalaisen tulisi voida luottaa viranomaisen laatimaan ja vahvistamaan kaavaan. Mi- Äkäsjoen varren muut loma-asunnot on osoitettu pysyvät voimassa olevien kaavojen mukaisina. käli muutoksia tehdään jälkikäteen, tulisi aiheutuvat menetykset kompensoida täysimääräisesti jo mukaisena. osayleiskaavassa voimassa olevan rantayleiskaavan silloin kun asia on tapahtunut. 6. Virve ja Christian Egeland Jensen (31.12.2013, samalla mielipiteellä Hannukaisen kylän asemakaava ja Hannukaisen OYK, ID 13605) Asemakaavaa ei tulisi vahvistaa ennen kuin kaivosyhtiö on tehnyt sopimuksen lunastuksesta rakenhyke Kaivossuunnitelmaa on tarkistettu. 1 km suojavyönusten- ja tontinomistajien kanssa ja Kolarin kunnan tavoitteet uusista vastaavista rakennuspaikutuksia, että alueen käyttötarkoitusta olisi tar- Kylän alueelle ei arvioida kohdistuvan sellaisia vaikoista on toteutunut. peen osoittaa yleiskaavassa. Kylän aluetta ei ase- 1 km suojavyöhyke tulee selkeästi määritellä kaavassateta Kaavaa ei tule vahvistaa siinä asetetun rakennuskiellon vuoksi, koska rakentamattomien tonttien omistajat joutuvat maksamaan kiinteistöveron, vaikka kaivostoiminta ei alkaisikaan.
7. Outi Mähönen ja Terho Liikamaa (30.12.2013, samalla mielipiteellä Hannukaisen kylän asemakaava ja Hannukaisen OYK, ID13596) Ensisijainen haittojen (melu, pöly, tärinä ym.) vähentämistoimi on 1 km suojavyöhykkeen perustaminen louhosten ympärille. Suojavyöhyke, johon Hannukaisen kylän asemakaavaalue pääosin sisältyy, tulee selkeästi määritellä ja osoittaa kaavoilla. Suojavyöhykkeen sisällä olevien kiinteistöjen lunastusvaade tulee selkeästi tulla esille myös kaavaselostuksesta. Mikäli jostain syystä (Natura-arviointi, ympäristölupa) kaivostoiminnan suunnittelu pysäytetään tai kaivostoiminnan edellytykset poistuvat täysin, tulee Hannukaisen nykyinen ranta-asemakaava palauttaa asumiseen ja loma-asumiseen tarkoitetuksi asemakaava-alueeksi. Kaivossuunnitelmaa on tarkistettu. 1 km suojavyöhyke Natura-arviointi on päättynyt. Samanaikaisesti kaavoituksen kanssa on laadittu hankkeen ympäristölupahakemusta. 8. Raimo Roininen ja Anja Aalto (29.12.2013, samalla mielipiteellä Hannukaisen kylän asemakaava ja Hannukaisen OYK, ID 13597) a) Maanomistajille aiheutuva haitta tulee korvata. Kaivossuunnitelmaa on tarkistettu. Kaivostoiminta ja asemakaava merkitsevät että alueen käyttötarkoitusta olisi tar- kohtuutonta toiminnan rajoittamista lomaasuntojen ja asuntojen maanomistajille. peen osoittaa yleiskaavassa. Kylän aluetta ei ase- Yleisten etujen turvaaminen vaatii erityistä tarkkaavaisuutta ja paneutumista virkamiehiltä teta rakennuskieltoon. Suunnitelman mukaan kaivos voidaan rakentaa niin, että siitä ei ja kunnan valtuustolta sekä kaivosyhtiöltä. aiheudu b) Miten osalliset pidetään ajan tasalla, ja miten osalliset voivat osallistua ja vaikuttaa kaavaprosessissa? c) Eikö kaavoittajan pitäisi varmistaa, että hanke, jota kaavoitus koskee, on myös taloudellisesti toteutettavissa? d) 1 km suojavyöhykkeen tulee selkeästi osoittaa kaivostoimintaan liittyvänä. Selostuksessa selkeästi kirjattava, miksi 1km suojavyöhyke on muodostettu. Kaava ei tule hyväksyä ennen kuin on yhteisymmärrys kiinteistöjen arvosta vapaaehtoisessa lunastuksessa ja kauppa on toteutunut. e) Kaavaselostuksessa kuvattu aikataulu ei ole realistinen. kohtuutonta haittaa maanomistajille. Osalliset voivat antaa palautetta kaavasta useassa vaiheessa (OAS, kaavaluonnos/-luonnokset, kaavaehdotus). Kaavan nähtävilläoloista tiedotetaan lehdissä, kunnan ilmoitustaululla ja internetsivuilla. Lisäksi on järjestetty ja järjestetään mm. yleisötilaisuuksia. Kaavoitus oli tauolla silloin kun kaivoshankkeella ei ollut tiedossa toteuttajaa. Uuden kaivosyhtiön myötä kaivoksen suunnittelua ja kaavoitusta on jatkettu. Kaivossuunnitelmaa on tarkistettu. 1 km suojavyöhyke Kaavaselostuksessa kuvattu aikataulu on päivitetty. Selostukseen lisätty prosessikaavio, joka kuvaa kaivoshankkeeseen liittyviä eri lupavaiheita ja -menettelyitä.
f) Projektiin osallistuvien luovutusviranomaisten, mukaan lukien kaavojen myöntäjien tulisi vaatia, että kaivostoiminnan käynnistämiseen liittyy maiden lunastukset. 9. Ulla ja Jukka Reunanen (31.12.2013, ID 13608, ID13610, ID13612) a) Maininta, että Ylläksen matkailualueen hiihtoja luontoreitit sijaitsevat kauempana, on vanhentunutta tietoa. Äkäslompolon ja hankealueen välisellä alueella virkistyskäyttö on kasvanut ja sen laajenemiseen tarvitaan lisää alueita. b) Kaivoshankkeesta ei ole informoitu silloin, kun loma-asuntotontteja on myyty. Ostajat ovat uskoneet Ylläksen alueen säilyvän virkistys- ja matkailukäytössä. Kaivosyhtiö tulee ottamaan haltuun alueita kaivoslain mukaisesti. Kaavaselostuksen lähtötietoja ja vaikutusten arviointia on päivitetty ja täydennetty. Osayleiskaavaluonnos ja kaivossuunnitelma on voimassa olevan Tunturi-Lapin maakuntakaavan mukainen (hyväksytty ympäristöministeriössä 23.6.2010, vahvistettu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 16.5.2012). Ylläksen alue säilyy virkistysja matkailukäytössä. Nykyiset Kaivosalueen valtaukset on tehty vuonna 2006. Hankkeessa on kuulemisia suoritettu ja niitä tullaan toteuttamaan useissa yhteyksissä sekä kaavojen että lupien käsittelyn yhteydessä. Kaivoshanke on suunniteltu niin, että kaivospiirin ulkopuolelle ei muodostu kohtuuttomia vaikutuksia, joita pitäisi korvata. c) Kaivoshankkeen valmistelussa on hyvin vähän kuultu alueelle omaisuuttaan sijoittaneita ihmisiä. Kaivoshanke aiheuttaa loma-asuntojen arvon, käyttöarvon ja jälleenmyyntiarvon alennuksen. d) Selvitettävä ovatko kunta ja kunnan päättäjät kaivoshanketta tukevilla päätöksillä velvollisia korvaamaan kaivoshankeen aiheuttamat haitat. e) Kaivosalue tuhoaa jokirantamaisemat. Äkäsjoen varrelle ei ole osoitettu kaivostoiminnan aluetta. 10. Ilari Rantanen (31.12.2013, ID 13600) Mökki alueella EK-as/AP. Kuka määrittelee, milloin kaivostoiminnasta aiheutuneet vaikutukset ovat lieventyneet sille tasolle, ettei toiminnasta aiheudu kohtuutonta rasitusta alueen käytölle? Eikö olisi parempi lauseke tai ehto, jolla kaivosyhtiö velvoitetaan lunastamaan alue ennen kaivostoiminnan alkamista. Kunta voisi kaavalla vaikuttaa siihen, että kaivosyhtiö lunastaa mökin. Kaivossuunnitelmaa on tarkistettu. rakennuskieltoon, eikä kylän alueella muodostu tarvetta kiinteistöjen lunastukseen.