1 Multian Sosiaalilautakunta Liite: 7/5/2012 26.9.2012 71 Toimeentulotukiopas
2 Mitä toimeentulotuki on? Toimeentulotuki on kunnan sosiaalitoimen myöntämä rahallinen etuus. Se on tarkoitettu viimesijaiseksi etuudeksi sellaisille henkilöille ja perheille, joiden tulot ovat hyvin pienet. Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. (Laki toimeentulotuesta 2 1) MITEN TOIMEENTULOTUKEA HAETAAN? Toimeentulotukea haetaan kunnan sosiaalitoimistosta. Sitä haetaan joko kirjallisesti lomakkeella, tai sovitusti sosiaalityöntekijän vastaanotolla. Toimeentulotuen hakemuksia saa sosiaalitoimistosta tai kunnan nettisivuilta. Hakemus palautetaan sosiaalitoimistoon. Mikäli kyseessä on uusi asiakas, sosiaalityöntekijä ottaa yhteyttä ja pyytää käymään sosiaalitoimistolla. Hakija voi myös varata suoraan ajan sosiaalityöntekijälle (puh. 040 3016 258). Koska toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto, selvitetään aina ennen tuen myöntämistä henkilön tai perheen mahdollisuudet saada toimeentulonsa muista tulonlähteistä. Toimeentulotuen hakija voidaan ohjata käyttämään ensisijaisia sosiaaliturvaetuuksia ja neuvoa niiden hakemisessa. Tällaisia etuuksia voivat olla esimerkiksi työmarkkinatuki eläke sairauspäiväraha lasten kotihoidon tuki asumistuki opintotuki elatusapu Varsinainen toimeentulotuki lasketaan NORMILASKELMALLA. Tätä laskelmaa varten tarvitaan henkilön/perheen tulotiedot ja menotiedot. Samassa taloudessa asuville perheenjäsenille lasketaan yksi yhteinen normilaskelma. 18 vuotta täyttänyt kotona asuva lapsi hakee kuitenkin itse toimeentulotuen, häntä ei oteta normilaskelmassa huomioon.
3 Normilaskelma tehdään kuukaudeksi kerrallaan. Jos asiakas hakee toimeentulotukea esimerkiksi elokuulle, toimittaa hän tulotiedot elokuulta, sekä laskut jotka erääntyvät elokuussa. Lisäksi toimeentulotukea haettaessa täytyy toimittaa sosiaalitoimistoon seuraavat asiapaperit: palkkalaskelma, mikäli perheessä on työssäkäyviä jäseniä tositteet muista tuloista pankkitiliotteet kahdelta edelliseltä kuukaudelta tosite asuntolainan korosta tositteet terveydenhuollon menoista muut menotositteet, kuten sähkölasku ja kotivakuutus lasten päivähoitomaksut, elatusmaksut työvoimapoliittinen lausunto yrittäjiltä tuloselvitys TULOT Tuloiksi katsotaan henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot. Näitä ovat esimerkiksi palkka- ja yrittäjätulot eläkkeet sairauspäivärahat kuntoutusrahat äitiys- ja vanhempainrahat työttömyysturvaetuudet koulutustuki opintoraha ja opintolaina asumislisä ja asumistuki lastenhoidontuki elatusapu ja elatustuki lapsilisä säästöt
4 MITÄ TULOJA EI OTETA HUOMIOON Palkkatuloista jätetään toimeentulotukea laskettaessa huomioimatta 20 % tai enintään 150 euroa. Jos tulot ovat ulosoton kohteena, niistä huomioidaan vain ulosoton jälkeen tosiasiassa käytettävissä oleva osuus. Toimeentulotukea myönnettäessä äitisavustusta, Kelan hoitotukea, vammaistukea tai lapsen hoitotukea ei oteta tuloina huomioon. Myöskään vähäisiksi katsottavia avustuksia ja ansioita ei oteta huomioon. MENOT Normilaskelmassa menoina otetaan huomioon 1. Asumiskustannukset, joita ovat Vuokra tai vastike (kohtuulliset vuokramenot) asuntolainojen korot kuukautta kohti taloussähkö (kohtuullinen taloussähkö) vesi- ja saunamaksut kotivakuutus lämmitys-, jäte-, ja nuohousmenot kiinteistövero 2. Terveydenhoitomenot, kuten lääkärin määräämien lääkkeiden omavastuuosuus terveyskeskusmaksut, sairaalamaksut hammashoitomenot silmälasit (kohtuulliset kustannukset) Yksityisen terveydenhoidon menoja ei oteta huomioon, ellei yksityisen terveyspalvelun käyttö ole välttämätöntä ja tarkoituksenmukaista. Tällöin voidaan ottaa huomioon omavastuuosuus. Asiasta on sovittava erikseen sosiaalityöntekijän kanssa. Menoina otetaan lisäksi huomioon 3. Päivähoitomaksut - ensisijainen keino on alentaa päivähoitomaksua perheen maksukyvylle sopivammaksi 4. Elatusapumaksut 5. Kohtuulliset työmatkakulut, jotka harkitaan tapauskohtaisesti ja jotka ovat maksimissaan 0,20 euroa/kilometri. Työmatkakorvausta maksetaan pääsääntöisesti vain sellaisista työmatkoista, jotka ovat yli 25 km/suunta. MITÄ MENOJA EI HUOMIOIDA
5 Asunto- ja opintolainojen lyhennykset pikavipit yritysvelat lisäverot sakot autoon liittyvät menot (lukuun ottamatta työmatkakuluja) Lisäksi ei myöskään huomioida perusosalla katettavia menoja, kuten ruoka-, vaate-, tai puhelinkuluja Henkilön ja perheen tilanteen huomioon ottaen joissain tapauksissa voidaan käyttää harkintaa menojen suhteen. Multian kunnassa on käytäntö, että harkinta vaatii aina kahden työntekijän päätöksen. Päätöksen toimeentulotuen myöntämisestä tekee viranhaltija. Päätös tulee tehdä seitsemän vuorokauden kuluessa siitä, kun asiakas on hakenut toimeentulotukea. Viranhaltijapäätökseen tyytymättömällä on oikeus hakea 14 vuorokauden kuluessa muutoksenhakua päätökseen Multian sosiaalilautakunnalta. Mikäli asiakas on antanut virheellistä tietoa taloudellisesta tilanteestaan, peritään toimeentulotuki takaisin.
6 NORMILASKELMA Normilaskelmassa huomioidaan aiemmin mainittujen tulojen ja menojen lisäksi PERUSOSA. Perusosa on yhteisnimitys niille menoille, joita ei muina menoina oteta huomioon. Perusosalla tulee kattaa esimerkiksi ravintokulut vaatemenot henkilökohtainen hygienia ja kodin puhtaus sanomalehdet, Internet-yhteys ja puhelinmenot televisiolupa harrastus- ja virkistysmenot auton käytöstä johtuvat menot muut vastaavat henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon liittyvät menot Perusosa on laskennallinen summa, joka otetaan normilaskelmassa huomioon. Perusosa lisätään muihin menoihin. Perusosan suuruus riippuu perheen/ruokakunnan koosta. Sen suuruus esimerkiksi yksin elävällä henkilöllä on 461,05 euroa. Jokaista ruokakunnassa olevaa henkilöä kohti määritellään tietyn suuruinen perusosa. Perusosat vuonna 2012: Yksin asuva 461,05e/kk Yksinhuoltaja 507,16 e/kk Avio- ja avopuolisot 391,89e/kk 18 v. täyttänyt vanhempien luona asuva 336,57e/kk Yhteisasuja 391,89e/kk 1. 10-17-vuotias lapsi 322,74e/kk alle 10-vuotias lapsi 290,46e/kk 2. 10-17-vuotias lapsi 299,68e/kk alle 10-vuotias lapsi 267,41e/kk VUOKRAMENOJEN KOHTUULLISUUS Vuokramenoista huomioon otetaan vuokran kohtuullinen määrä, joka on määritelty seuraavasti:
7 1 hengen taloudessa 350e/kk, 2 hengen taloudessa 450 e/kk. 3 henkilön taloudessa 550 euroa 4 hengen taloudessa 600 euroa. 5 hengen taloudessa 650 euroa 6 hengen taloudessa 750 euroa, sekä siitä eteenpäin 50e/hlö. Tämän osuuden ylittävää summaa ei oteta vuokramenona huomioon. Asiakkaan tulee toimittaa kuitti tai tiliote, jolla pystyy todistamaan että vuokra on maksettu, mikäli asiakas asuu muissa kuin Multian kunnan omissa vuokra-asunnoissa. TAKUUVUOKRA Sosiaalitoimisto voi avustaa pienituloisia, toimeentulotukeen oikeutettuja takuuvuokran maksamisessa siten, että kunta myöntää maksusitoumuksen takuuvuokraan. Tällöin takuusumma palautuu kunnan tilille vuokrasopimuksen päätyttyä. MUUTTOAVUSTUS Muuttoavustusta voidaan maksaa pienituloiselle henkilölle tai perheelle harkinnan mukaan korkeintaan 80 euroa oman kunnan alueella, ja ulkopaikkakunnalle muutettaessa korkeintaan 300 euroa. Avustus myönnetään kustannusarviota ja tositteita - kuten esimerkiksi muuttoauton kustannusten kuitteja -vastaan. HAUTAUSKUSTANNUKSET Hautauskustannuksissa otetaan huomioon arkun hinta edullisimman arkun mukaan. Lisäksi toimeentulotukea voidaan myöntää vainajan vaatteisiin, kuljetukseen kappelille sekä tuhkaukseen. Enimmäissummana hautajaiskuluista huomioidaan 500 euroa.
8 SILMÄLASIT Silmälaseissa otetaan täysimääräisesti huomioon seuraavat kulut: Kehykset 80 euroa Linssipari yksiteho 50 euroa Linssipari moniteho 140 euroa EHKÄISEVÄ TOIMEENTULOTUKI Ehkäisevä toimeentulotuki on toimeentulotuen muoto, jota voidaan käyttää niissä tapauksissa, kun normilaskelmassa ei välttämättä vajetta synny, mutta henkilön tai perheen joutuminen toimeentulotuen asiakkaaksi voidaan välttää esimerkiksi kertaluontoisella avustuksella. Ennalta ehkäisevää toimeentulotukea voidaan käyttää esimerkiksi vuokrarästeihin. Ehkäisevän toimeentulotuen käyttö edellyttää aina huolellisesti tehtyä palvelusuunnitelmaa, jossa käydään asiakkaan kanssa lävitse keinot taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Lisäksi ehkäisevä toimeentulotuki edellyttää kahden työntekijän harkintaa. TOIMEENTULOTUEN TAKAISINPERINTÄ Joissakin tapauksissa sosiaalityöntekijä voi myöntää toimeentulotukea takaisinperintää vastaan. Esimerkiksi silloin, jos asiakas on hakenut Kelan etuuksia, mutta päätös viipyy, voidaan maksaa toimeentulotukea, joka sitten peritään pois myöhemmin tulevasta Kelan etuudesta. PERUSOSAN ALENTAMINEN Toimeentulotuen perusosaa joudutaan alentamaan, mikäli asiakas tai hänen perheeseensä kuuluva kieltäytyy hänelle tarjotusta työvoimapoliittisesta toimenpiteestä. Esimerkiksi: Jos asiakas on työtön ja hänelle tarjotaan työpaikkaa tai kuntouttavaa työtoimintaa, ja hän siitä ilman pätevää syytä kieltäytyy, on sosiaalityöntekijällä oikeus pudottaa perusosan määrää 20 prosenttia. Toistuvista kieltäytymisistä perusosaa saa pudottaa 40 prosenttia. Tällöin toimeentulotuen määrä pienenee.
9 Tämän taulukon avulla voit arvioida mahdollisuutesi toimeentulotukeen Menot euroa/kk Nettotulot euroa/kk Perusosa Vuokra tai yhtiövastike Vesi Sauna Ansiotulot Työttömyyspäiväraha Työeläkkeet Kansaneläkkeet Sähkö Sairaala- ja terveyskeskuskäynnit Päivähoitomenot Maksetut elatusavut Erityisistä tarpeista ja olosuhteista johtuvat menot Lapsilisä Elatusapu ja elatustuki Sairauspäiväraha Äitiys-, isyys- ja vanhempainraha Lastenhoidontuki Asumistuki Opintoraha tai opintolaina Muut tulot Menot yhteensä Tulot yhteensä Menojen ja tulojen erotus
10 ESIMERKKI NORMILASKELMASTA Aviopari hakee toimeentulotukea elokuulle. Heillä on kaksi lasta, 2- ja 6-vuotiaat. Mies on osa-aikaisessa työssä, ja tienaa 821e/kk netto. Vaimo saa kotihoidon tukea 385 euroa. Lisäksi he saavat asumistukea 380 e/kk ja lapsilisää 219,32e/kk. Menoina heillä on vuokra 540e/kk, sähkölasku 104 euroa (kolmelta kuukaudelta), sekä terveyskeskusmaksu 13,80euroa. Menot euroa/kk Nettotulot euroa/kk Perusosa äiti Perusosa isä Perusosa lapsi Perusosa 2. lapsi 391,89e 391,89e 290,46e 267,41e Ansiotulot 821 e, josta vähennetään 20 % = 656,80 e Vuokra tai yhtiövastike 540e Työttömyyspäiväraha Vesi Sauna Työeläkkeet Kansaneläkkeet Sähkö 104e Lapsilisä 219,32e Sairaala- ja terveyskeskuskäynnit 13,80e Päivähoitomenot Maksetut elatusavut Erityisistä tarpeista ja olosuhteista johtuvat menot Elatusapu ja elatustuki Sairauspäiväraha Äitiys-, isyys- ja vanhempainraha Lastenhoidontuki Asumistuki 385e 380e Muut tulot Menot yhteensä 1999,45e Tulot yhteensä 1 641,12e Menojen ja tulojen erotus -358,31euroa TULOT 1757,12 euroa MENOT 358,31 euroa = -358,31 euroa Eli toimeentulotukea myönnetään perheelle 358,31 euroa elokuulta. Seuraavassa kuussa lasketaan uusi normilaskelma. SOSIAALITOIMISTON AUKIOLOAJAT Maanantaisin klo 9-13 Tiistaisin klo 9-13
11 Keskiviikkoisin klo 9-15 Torstaisin klo 9-13 Perjantaisin klo 9-13 PUHELINNUMEROT Sosiaalityöntekijä 040 3016 258 Sosiaalijohtaja 040 3016 251 Palvelusihteeri 040 3016 252