Lähde: Farmit. 2009. Tuhoeläimet - tunnistuskuvat. Sisältö Tuhoeläimet 1. Viljan tuholaiset... 3 1.1. Tuomikirva... 3 1.2. Viljakirva... 4 1.3. Elokirva... 5 1.4. Tähkäsääski... 6 1.5. Vehnäsääski... 7 1.6. Hessenin sääski... 8 1.7. Kahukärpänen... 9 1.8. Kirpat...10 1.9. Etanat...11 1.10. Viljakukko...12 2. Avomaanvihannesten tuholaiset...13 2.1. Porkkanakemppi...13 2.2. Porkkanakärpänen...14 2.3. Peltolude...15 2.4. Hernekääriäinen...16 2.5. Hernekärsäkäs...17 2.6. Hernekirva...18 2.7. Herneripsiäinen...19 2.8. Rapsikuoriainen...20 2.9. Perhosten toukat...21 2.10. Kaalikoi...22 2.11. Kirpat kaalikasveilla...23 2.12. Kaalikärpänen...24 2.13. Sipulikärpänen...25 2.14. Sipulikoi...26 2.15. Etanat...27 3. Perunan tuholaiset...28
3.1. Koloradonkuoriainen...28 3.2. Keltaperuna-ankeroinen...29 3.3. Ruskohaiskiainen...30 4. Öljykasvien tuholaiset...31 4.1. Kirpat öljykasveilla...31 4.2. Peltolude...32 4.3. Rapsikuoriainen...33 4.4. Rapsikärsäkäs...34 4.5. Kaalikoi...35
1. Viljan tuholaiset 1.1. Tuomikirva Tuomikirva (Rhopalosiphum padi) on yleisin viljojen kirva, joka aiheuttaa suurimmat vioitukset ohralla ja kauralla. Kirvoja esiintyy runsaasti noin joka 3.-4. vuosi. Kirva imee kasveista nesteitä, ja kuluttaa täten kasvin energiaa. Jos kirvat siirtyvät keväällä viljoihin luonnonheinien kautta, voivat ne levittää viljoihin heinissä säilyvää kääpiökasvuviroosia. Siksi myöhään kylvetyt heinikoiden ympäröimät viljat saavat usein viruksen. Ohralla ja kauralla sadonalennus voi olla 20-30 %, joka johtuu versojen lukumäärän vähenemisestä ja jyvien painon alenemisesta. Kirvat talvehtivat munina tuomen silmujen tyvellä. Munista kehittyvät kirvasukupolvet lisääntyvät edelleen tuomessa. Kirvojen lukumäärästä riippuen touko-kesäkuun vaihteessa muodostuu siivellinen sukupolvi, joka lentää viljoihin joko suoraan, tai heinikoiden kautta. Viljojen tuhot riippuvat siitä, missä kasvuvaiheessa kirvat niihin saapuvat. Kirvojen lukumäärä voi lisääntyä 30-kertaiseksi viikossa. Viljojen tähkiessä muodostuu taas siivellinen kirvasukupolvi, joka lentää heiniin. Heinistä kirvat leviävät syysviljoihin, ja niistä edelleen talvehtimaan tuomiin. Tuomikirvaa torjutaan kemiallisesti runsaina kirvavuosina. Kirvojen paras torjumisaika on heti sen jälkeen, kun kirvat ovat tulleet kasvustoon, eivätkä vielä ole ehtineet aiheuttaa tuhoja. Torjuntaan sopivat Fastac, Sumi Alpha ja Mavrik. Jos on ennustettu runsasta kirvavuotta, kannattaa kylvää tiheämpään, jolla voi kompensoida kirvojen aiheuttamaa versojen lukumäärän vähenemistä. Kasvustolle kannattaa antaa lisätyppeä jyvien täyttymisen aikaan. Kuva: Helteellä kirvat hakeutuvat viljan tyviosaan. Kirvahavaintoja tehdessä on koko oras nostettava maasta.
1.2. Viljakirva Viljakirva (Sitobion avenae) ei aiheuta yhtä suuria tuhoja kuin tuomikirva, sillä se siirtyy viljoille vasta kesäkuun lopulla, eikä lisäänny yhtä nopeasti kuin tuomikirva. Viljakirvan kemiallinen torjunta on erittäin harvoin tarpeen. Kirva imee kasveista nesteitä, ja kuluttaa täten kasvin energiaa. Jos kirvat tulevat kasvustoon aikaisin, ne voivat vähentää versojen lukumäärää. Yleensä kirvavioitus aiheuttaa jyvien koon pienenemistä. Kirvat talvehtivat luonnonheinissä, joista ne saattavat levittää viljoihin heinissä säilyvää kääpiökasvuviroosia. Viljakirvat talvehtivat monivuotisissa heinissä, joista ne siirtyvät viljoihin kesäkuun lopulla. Kirvakanta lisääntyy enimmillään 9 kertaiseksi viikossa. Jos on ennustettu runsasta kirvavuotta, kannattaa kylvää tiheämpään, jolla voi kompensoida kirvojen aiheuttamaa versojen lukumäärän vähenemistä. Kasvustolle kannattaa antaa lisätyppeä jyvien täyttymisen aikaan.
1.3. Elokirva Elokirva (Metopolophium dirhodum) on viljan kirvoista harvinaisin, ja esiintyy yleensä muiden kirvalajien kanssa. Elokirva on kauttaaltaan vaalean vihreä. Se viihtyy viljoissa keskiosissa lehtien pinnalla. Kirvat imevät kasveista nesteitä, ja kuluttavat kasvin energiaa. Jos kirvat tulevat kasvustoon aikaisin, ne voivat vähentää versojen lukumäärää. Yleensä kirvavioitus aiheuttaa jyvien koon pienenemistä. Elokirvat talvehtivat ruusukasvessa, joista ne siirtyvät viljoihin kesäkuun lopulla. Kirvakanta lisääntyy enimmillään 7 kertaiseksi viikossa. Elokirva esiintyy aina muiden kirvalajien kanssa, ja tulee torjuttua muiden kirvojen torjunnan yhteydessä. Jos on ennustettu runsasta kirvavuotta, kannattaa kylvää tiheämpään, jolla voi kompensoida kirvojen aiheuttamaa versojen lukumäärän vähenemistä. Kasvustolle kannattaa antaa lisätyppeä jyvien täyttymisen aikaan.
1.4. Tähkäsääski Tähkäsääski (Sitodiplosis mosellana) on oranssinkeltainen vehnän tuholainen. Pahimmillaan puolet jyvistä voi surkastua tähkäsääsken vioituksesta. Tähkäsääsken vioituksesta jyvät jäävät surkastuneiksi, ja jyvien laatu heikoksi. Tähkäsääsket talvehtivat koteloina maassa noin 5-10 cm:n syvyydessä, josta ne mönkivät keväällä pintaan. Sääsket munivat vehnän tähkiin ennen vehnän kukintaa. Munista kuoriutuvat toukat vioittavat kukkapohjaa ja muodostuvaa jyvää. Syksyllä toukat pudottautuvat maahan ja ryömivät multaan talvehtimaan. Talvehtiva kotelo ei välttämättä kuoriudu seuraavana keväänä, vaan voi jatkaa lepoasteena 5-6 vuotta. Ongelmasta voi siis tulla varsin pitkäaikainen. Puinnin jälkeen olkien poltto tuhoaa oljissa lymyilevät toukat. Maahan jo kaivautuneita toukkia ei voi enää hävittää, mutta jos tähkäsääskiä on ollut runsaasti, ei lohkolla kannata viljellä vehnää seuraavana vuonna. Jos kaikesta huolimatta viljelee samalla lohkolla vehnää, kannattaa seuraavana kesänä torjua tähkäsääsket kasvinsuojeluruiskutuksin. Torjuntakynnys ylittyy, kun tähkäsääskiä on 1 kpl/ 6-7 tähkää ennen kukintaa, tai illansuussa kasvustoa liikuteltaessa yli 10 sääskeä lähtee lentoon. Kemialliseen torjuntaan sopivat pyretroidit, esimerkiksi Sumi Alpha ja Fastac. Ruiskutukset olisi tehtävä illalla klo 20 ja 24 välillä tyynellä, sateettomalla ja lämpimällä säällä, jolloin tähkäsääsket ovat liikkeellä.
1.5. Vehnäsääski Vehnäsääski (Contarinia tritici)) on sitruunankeltainen vehnän tuholainen, ei kuitenkaan yhtä haitallinen kuin tähkäsääski. Vehnäsääsken toukat tuhoavat siemenaiheen kokonaan, jolloin siementä ei muodostu. Vehnäsääsket talvehtivat kotelona maassa. Sääsket munivat siemenaiheisiin. Munista kuoriutuvat toukat vioittavat siemenaihetta. Niitä voi olla 20 kpl samassa siemenaiheessa. Syksyllä toukat pudottautuvat maahan ja ryömivät multaan talvehtimaan. Talvehtiva kotelo ei välttämättä kuoriudu seuraavana keväänä, vaan voi jatkaa lepoasteena kolmisen vuotta. Puinnin jälkeen olkien poltto tuhoaa oljissa lymyilevät toukat. Maahan jo kaivautuneita toukkia ei voi enää hävittää, mutta jos sääskiä on ollut runsaasti, ei lohkolla kannata viljellä vehnää seuraavana vuonna. Jos kaikesta huolimatta viljelee samalla lohkolla vehnää, kannattaa seuraavana kesänä torjua sääsket kasvinsuojeluruiskutuksin. Torjuntakynnys ylittyy, kun vehnäsääskiä on 1 kpl/1-3 tähkää ennen kukintaa, tai illansuussa kasvustoa liikuteltaessa yli 10 sääskeä lähtee lentoon. Kemialliseen torjuntaan sopivat pyretroidit, esimerkiksi Sumi Alpha ja Fastac. Ruiskutukset olisi tehtävä illalla klo 20 ja 24 välillä tyynellä, sateettomalla ja lämpimällä säällä, jolloin tähkäsääsket ovat liikkeellä.
1.6. Hessenin sääski Hessenin sääski (Mayetiola destructor) on aiheuttanut tuhoja lähinnä syysvehnällä päällekkäisviljelyyn siirtyneillä tiloilla. Kun sekä syys- että kevätviljat kylvetään samanaikaisesti keväällä, on hessenin sääskelle koko ajan tarjolla riittävästi ravintoa ja munimispaikkoja. Toukat syövät kasvupisteitä ja tuhoavat ne. Hessenin sääski talvehtii kotelona viljakasvin tyvessä. Keväällä kotiloista kuoriutuu n. 3 mm:n pituiset sääsket, jotka munivat alimpien kasvulehtien yläpinnalle. Munista kuoriutuu toukat, jotka aiheuttavat tuhoja. Toukat kotiloituvat syksyllä. Kaikkia kehitysvaiheita löytyy läpi kesän. Päällekkäisviljelyssä hessenin sääskelle ei löydy selvää torjuntavaihetta, sillä sääski ei lennä tai muni mihinkään tiettyyn aikaan ravinnon ollessa tarjolla jatkuvasti. Päällekkäisviljelystä luopuminen on paras torjuntakeino.
1.7. Kahukärpänen Kahukärpänen (Oscinella frit) vioittaa erityisesti syysviljoja. Aikuinen kahukärpänen on kiiltävän musta ja 2-3 mm:n pituinen. Toukka taas on valkoinen ja pieni. Kahukärpäsen toukat tunkeutuvat syysviljojen tyven sisään, ja tuhoavat pienet versot, ja ärsyttävät suuret voimakkaaseen versontaan. elää useimmilla heinäkasveilla ja viljoilla. Kahukärpästä tavataan koko maassa yleisesti, ja se voi Kahukärpänen talvehtii toukkana heinissä tai syysviljoissa. Ensimmäinen sukupolvi elää kevätviljojen oraissa, toinen tähkissä, jonka jälkeen kahukärpäset munivat syysviljojen tai heinien tyvelle, joissa kolmas sukupolvi talvehtii. Paras torjuntakeino on kylvää syysvilja tarpeeksi myöhään, eli silloin, kun päivän keskilämpötila on alle 10 C, jolloin kahukärpäset eivät enää muni. Jos kylvää aiemmin, voi syysviljojen oraat ruiskuttaa 1-4 -lehtiasteella (kasvuaste 11-14). Torjuntaan sopivat Sumi Alpha, Mavrik ja Fastac.
1.8. Kirpat Kirpoista suurimpia tuhoja viljoille tekevät ohrakirpat (Phyllotreta vittula). Kirpat vioittavat viljan oraita syömällä niihin reikiä. Kirpat syövät lehtiin reikiä, jolloin yhteyttävä lehtipinta-ala vähenee, sekä haihdutus lisääntyy. Viljan oraat ovat herkkiä 2-lehtivaiheeseen saakka. Myöhemmässä kasvuvaiheessa kirppojen aiheuttamien vioitusten merkitys vähenee. Myöhään kylvetyt kasvustot ovat erityisessä vaarassa varsinkin kuivina ja lämpiminä alkukesinä. Kirpat talvehtivat pientareilla, ja lähtevät lentoon kun lämpötila kohoaa yli +15 ºC. Kirpoilla on vain yksi sukupolvi vuodessa. Torjuntakynnys ylittyy, kun yli puolet orasasteella olevan ohran tai kauran, tai kolmannes vehnän lehtialasta on syöty. Torjuntaan sopivat Sumi Alpha ja Fastac.
1.9. Etanat Suomessa on useita etanalajeja, jotka tekevät tuhoja pelloilla, puutarhoissa ja kasvihuoneissa. Etanat syövät eläviä tai lahoavia kasveja, sienirihmastoa ja leviä. Monet elävät karikkeessa ja toimivat hajottajina. Etanoiden kieli muistuttaa raastinrautaa. Syödessään etanat raastavat kielellään pehmeitä kasvinosia. Pelloilla ja puutarhoissa tyypillisiä lajeja ovat peltoetana (Deroceras agreste), valepeltoetana (D. reticulatum), taimietana (Limax valentianus), keltajuovaetana (Arion fasciatus), tarhaetana (A. hortensis), lehtokotilo (Arianta arbustorum) ja uusin tulokas espanjan siruetana (Arion lusitanicus). Kasvihuoneista tapaa yleisimmin jättietanan (Limax maximus), sileäpurjeharjaetanan (Milax gagates) ja täplänapakotilon (Discus rotundatus). Etanat raapivat karhealla kielellään reikiä kasveihin. Eniten tuhoja etanat aiheuttavat kotipuutarhassa, mutta etanat voivat tuhota myös peltokasveja, esimerkiksi syödä rukiin oraat maata myöten. Runsaasti olkimassaa sisältävillä kevytmuokatuilla tai suorakylvetyillä lohkoilla etanavaara on suurin. Runsaat ja tiheät vihannesviljelmät ovat erityisen alttiita etanoiden tuhoille. Eniten vahinkoa etanat aiheuttavat kosteina kesinä. Etanat talvehtivat maassa yleensä munina, mutta joskus myös aikuisina. Runsasluminen ja leuto talvi suosii etanoiden talvehtimista. Etanat liikkuvat öisin ja suosivat kosteita paikkoja. Päivät ne viettävät tiheän kasvillisuuden, puunpalojen, multakokkareiden tai karikkeen alla kosteassa ja suojaisessa paikassa. Jos etanoita on haitaksi asti, ne kannattaa houkutella yhteen paikkaan, ja hävittää esim. kuumaan veteen upottamalla. Maahan levitetty märkä säkki tai lauta houkuttelee alleen etanoita. Samoin etanoita voi houkutella olutvadeilla, joihin etanat hukkuvat. Kuolleet etanat kannattaa kerätä pois puutarhasta, etteivät toiset etanat käytä niitä ravinnokseen. Pellolle voi levittää illalla sammutettua kalkkia 200 kg/ha kaksi kertaa puolen tunnin välein, kun etanat ovat näkyvillä kasvustossa. Kalkki saa etanan erittämään runsaasti limaa. Lopulta etana kuolee. Myös puutarhassa kalkin tai tuhkan sirottelusta on apua. Nurmikot kannattaa pitää leikattuina ja istutukset hoidettuina, etteivät etanat viihtyisi liian hyvin. Vihannesmaa on syytä pitää ilmavana ja kitkettynä. Kaikki turhat piilopaikat (jätekasat, laudanpätkät, astiat) kannattaa hävittää.
1.10. Viljakukko Viljakukko (Oulema melanopus) ei yleensä aiheuta merkittäviä vioituksia. Lämpiminä kesinä viljakukkoa saattaa kuitenkin esiintyä niin runsaasti, että kemiallinen torjunta on tarpeen. Viljakukko on 3-5 mm:n pituinen sinivihreä kuoriainen. Etuselkä voi olla punaisenruskea. Toukka on lyhyt, paksu, tumma ja limainen. Aikuiset kuoriaiset syövät vilja- ja heinäkasvien lehtiin pitkulaisia reikiä. Toukat syövät lehtiin pitkiä viirumaisia vioituskuvioita jättäen alapinnan keton jäljelle. Aikuiset talvehtivat kasvinjätteissä maassa. Keväällä aikuiset munivat lehtien yläpinnoille. Lämpiminä kesinä lisääntyminen voi olla nopeaa. Viileinä kesinä viljakukko ei yleensä aiheuta ongelmia. Suomessa torjuntakynnyksenä on ollut 1-2 toukkaa/lippulehtivaiheessa oleva kasvi. Ruotsissa taas torjuntakynnys ylittyy, kun lähes jokaisessa korressa on toukkia. Tuhot kehittyvät hyvin nopeasti. Torjunta pitäisi tehdä ennen kuin toukat ehtivät lippulehteen. Aikuisia viljakukkoja on vaikea torjua, mutta toukat tulevat torjuttua pyretroideilla, esimerkiksi Sumi Alphalla, Mavrikilla tai Fastacilla kirvatorjunnan yhteydessä.
2. Avomaanvihannesten tuholaiset 2.1. Porkkanakemppi Porkkanakemppi (Trioza apicalis) on noin kolmen millimetrin pituinen pitkäsiipinen hyönteinen, joka imee sarjakukkaisten kasvien lehtiä. Talvehtineet aikuiset ovat keväällä porkkanankeltaisia, mutta muuttuvat vihreiksi imettyään ravintoa kasveista. Toukat ovat kellanvihreitä ja litteitä, ja erittävät mesikastetta. Porkkanakempillä on suurin merkitys porkkanalle. Kempin imentä aiheuttaa lehtien sykeröitymisen, juurten parroittumisen ja kasvin kasvun pysähtymisen. Lehdet muuttuvat persiljamaisiksi, kasvit jäävät kitukasvuisiksi, ja sato pieneksi. Aikuiset talvehtivat kuusikoissa tai lumen alla olevissa oksissa. Ne lentävät kasvustoihin säästä riippuen toukokuun lopulta alkaen, ja pysyvät kasvustoissa elokuun alkuun saakka. Jos sää on lämmin, voivat kempit lentää pitkiäkin matkoja. Talvehtimispaikkaa lähimpinä olevat viljelmät ovat kuitenkin suurimmassa vaarassa. Kemppejä vastaan kannattaa suojautua harsoin ja verkoin, jotka levitetään heti kylvön jälkeen. Kemppien määrää tarkkaillaan liimapyydysten avulla. Kun kemppejä on 1 kpl pyydystä kohden viikon tarkkailuaikana, on kemiallinen torjunta tarpeen. Torjuntaan sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Fastac 50. Myös kylvöajalla voi ehkäistä ennalta kemppien tuhoja. Porkkanat kannattaa kylvää joko niin aikaisin, että ne ovat 2-3 -lehtiasteella toukokuun lopussa, tai sitten niin myöhään, että ne tulevat taimelle vasta kesäkuussa.
2.2. Porkkanakärpänen Porkkanakärpänen (Psila rosae) on noin puolen senttimetrin pituinen huonekärpästä muistuttava hyönteinen, jonka toukat vioittavat erityisesti porkkanan juuria. Toukat elävät ristikukkaisten kasvien, erityisesti porkkanan, persiljan ja palsternakan juuristossa, ja vahingoittavat satoa merkittävästi. Porkkanat sykeröityvät ja punertuvat. Kasvu pysähtyy. Kolmannen kehitysvaiheen toukat syövät porkkanoihin toukkareikiä, joiden kautta bakteeri- ja sienitaudit pääsevät iskeytymään juureen. Porkkanakärpänen talvehtii edellisen vuoden porkkanalohkolla kotelona. Kotelosta kuoriutuneet aikuiset aloittavat lentonsa kun tehoisan lämpötilan summa ylittää 260. Lennon huippu ajoittuu usein kesäkuun loppupuolelle, kun lämpösumma on noin 480. Aikuiset munivat valkoiset munansa ravintokasvin tyvelle. Munista kuoriutuneet toukat kaivautuvat kasvin juuristoon, ja käyttävät sitä ravinnokseen. Toukkavaiheen lopussa toukka koteloituu. Sukupolvia on Etelä- Suomessa kaksi, pohjoisemmassa vain yksi. Porkkanakärpäsen kotelot talvehtivat edelliskesän porkkana-, persilja- tai palsternakkaviljelmillä, siksi viljelykierto on tärkeä ennalta ehkäisevä torjuntakeino. Viljelypaikan valinnalla voi myös vaikuttaa, sillä porkkanakärpäset suosivat tuulelta suojaisia paikkoja. Harsojen ja verkkojen levitys heti kylvön jälkeen ehkäisee porkkanakärpäsen muninnan lohkolle. Porkkanakärpästen määrää tarkkaillaan liima-ansoilla, joita sijoitetaan lohkolle 3-5 kpl. Lohkojen välillä voi olla suuria eroja porkkanakärpästen määrässä. Kemiallisen torjunnan torjuntakynnys on 5 kärpästä/pyydys/viikko. Torjuntaan sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Fastac 50.
2.3. Peltolude Peltolude (Lygus rugulipennis) on noin puolen senttimetrin pituinen ruskeanvihertävä hyönteinen. Sillä on selässään selkeästi erottuva V- muotoinen kuvio. Peltolude vioittaa pahimmin mansikkaa ja muita marjakasveja, sekä vihanneksia, sokerijuurikasta, ristikukkaisia öljykasveja ja puiden taimia. Lude imee kasvin nesteitä, ja vioittaa samalla kukkia ja kasvupisteitä. Luteet vioittavat marjakasvien kukkia, jonka seurauksena syntyy "nappipäisiä" ja epämuodostuneita marjoja. Sokerijuurikkaalla kasvupiste tuhoutuu, kehitys hidastuu ja kasvi jää pieneksi. Naatti voi haarautua. Rypsin koko taimi voi kuolla kasvupisteen vioittumiseen. Kaalilla luteen imentä aiheuttaa epämuodostumia. Peltolude talvehtii aikuisena pientareilla ja metsien reunoissa. Toukokuussa luteet lentävät avoimille viljelyksille parveilemaan, jonka jälkeen luteet munivat ruohomaisille kasveille. Talvehtineet luteet kuolevat kesä-heinäkuussa. Munista kehittyvät uudet aikuiset leviävät ympäristöön heinäkuun alkupuolesta lähtien. Luteita esiintyy eniten metsänreunojen ja niittyjen läheisyydessä. Viljelypaikan valinnalla voi vaikuttaa luteiden määrään lohkolla. Harso tai hyönteisverkko estää luteiden siirtymisen keväällä mansikalle ja vihanneksille. Luteiden määrää voidaan tarkkailla liima-ansoilla. Tarkkailu auttaa torjunnan ajoituksessa. Pahoina ludevuosina kemiallinen torjunta voi olla tarpeen. Ruiskutukset tehdään mansikalla ennen kukinnan alkamista, ja muilla kasveilla tarpeen mukaan. Torjuntaan sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Fastac.
2.4. Hernekääriäinen Hernekääriäinen (Cydia nigricana) on noin puolen senttimetrin pituinen ruskeanharmaa perhonen. Sen etusiipien kärjissä on tummanruskeita viiruja. Hernekääriäisen toukat, eli "hernemadot" elävät palkojen sisällä ja syövät herneitä. ja ulosteilla. Hernekääriäinen on herneen pahin tuholainen Suomessa. Toukat pilaavat satoa syömällä herneitä ja sotkemalla palkojen sisällön seitillä Hernekääriäinen talvehtii toukkana edellisvuoden hernelohkolla maahan kaivautuneena. Keväällä toukka koteloituu, ja aikuinen perhonen kuoriutuu kesäkuussa. Perhoset munivat kukinta-aikana herneisiin. 10-12 vrk:n kuluttua toukat kuoriutuvat munista, kaivautuvat kehittyvien palkojen sisälle, ja käyttävät siemeniä ravinnokseen. Hernekääriäisen tuhoja voi ehkäistä ennalta. Jos herneen kasvupaikka valitaan niin, ettei edellisvuonna hernettä viljelty 2 kilometriä lähempänä, jäävät hernekääriäistuhot yleensä pieniksi. Hernekasvusto kannattaa myös kyntää välittömästi sadonkorjuun jälkeen, jolloin kaikki toukat eivät ehdi kehittyä. Aikaisilla lajikkeilla ja aikaisella kylvöllä voidaan vähentää kääriäistuhoja. Aikaisin ja pitkään kukkivista hernelajikkeista voidaan perustaa viljelmän ympärille houkutuskaistat, joilta kääriäiset sitten torjutaan. Hernekääriäisten määrää voi tarkkailla feromonipyydysten avulla. Pyydyksiä on oltava 2 kpl lohkoa kohti, ne asetetaan pellolle kesäkuun puolessa välissä ja kääriäisten määrää tarkkaillaan joka toinen päivä. Torjuntakynnys ylittyy, kun pyydyksestä löytyy 5-10 kääriäistä kahdella peräkkäisellä tarkastuskerralla. Tuoreherneellä torjuntakynnys on matalampi. Torjunta-aika on 8-12 vrk:n kuluttua havainnosta. Torjuntaan sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Fastac 50.
2.5. Hernekärsäkäs Hernekärsäkkäitä on monta toisiaan muistuttavia lajeja. Yleisin niistä on juovahernekärsäkäs (Sitona lineatus), joka on noin puolen sentin pituinen kapea ruskeanharmaa kuoriainen. Muita lajeja ovat uurrehernekärsäkäs, keltahernekärsäkäs ja sukashernekärsäkäs. Aikuiset hernekärsäkkäät syövät herneen taimia. Pyöreät syöntijäljet lehtien reunoissa ovat hernekärsäkkäiden tekemiä. Erityisesti kuivina kesinä kärsäkkäät saattavat syödä pienet taimet kokonaan. Hernekärsäkkäiden toukat elävät herneen juuristossa, ja vioittavat typpeä sitovia juurinystyröitä, jolloin kasvu vähenee. Hernekärsäkkäät talvehtivat aikuisina pientareilla ja muissa monivuotisissa heinäkasvustoissa. Ne leviävät hernepeltoihin taimettumisen aikaan, käyttävät taimia ravinnokseen, ja munivat taimien tyvelle. Munista kuoriutuvat toukat kaivautuvat maahan, ja syövät juurinystyröitä. Harso tai verkko heti kylvön jälkeen estää hernekärsäkkäiden tuhot. Kärsäkkäiden liikkumista kannattaa seurata liimaansoilla. Ensimmäisten vioitusten ilmaannuttua peltojen reunoille, saattaa reunaosien ruiskutus olla tarpeen. Torjuntaan sopivat Sumi Alpha, Mavrik ja Fastac 50.
2.6. Hernekirva Hernekirva (Acyrthosiphon pisum) on yleinen hernekasveilla esiintyvä kirva, joka aiheuttaa imentävioituksia. Sen aiheuttamat tuhot ovat yleensä vähäisiä, ja kemiallinen torjunta on harvemmin tarpeen. Hernekirva on noin 3 mm:n pituinen ja väriltään vaaleanvihreä. Hernekirva imee verson kärkiä, kukintoja ja palkojen alkuja. Imennästä aiheutuu epämuodostumia ja kasvu häiriintyy. Lisäksi kirvat voivat levittää herneisiin haitallisia viruksia. Hernekirvat talvehtivat munina monivuotisilla hernekasveilla, kuten apilalla, linnunherneellä, sinimailasella ja virnoilla. Kirvat leviävät herneisiin kukinnan alkaessa, ja lisääntyvät. Niillä on useita sukupolvia kesän aikana. Jos kirvoja on 10 %:ssa versoista kukinnan aikana, ja keskimäärin 5 kirvaa versossa, voi kemiallinen torjunta olla tarpeen. Torjuntaan sopivat Mavrik ja Sumi Alpha.
2.7. Herneripsiäinen Herneripsiäinen (Kakothrips pisivorus) on erityisesti sokeriherneen tuholainen, mutta voi vioittaa kaikkia herneitä ja papuja. Ripsiäinen on musta parin millimetrin pituinen hyönteinen. Ripsiäiset imevät versojen kärkiä ja kukkia, jonka vuoksi palot voivat epämuodostua. Tuhoja on eniten kuivina ja lämpiminä kesinä. Herneripsiäiset talvehtivat koteloina maassa noin 20 cm:n syvyydessä. Aikuiset kuoriutuvat kesä-heinäkuussa. Aikaiset lajikkeet ja aikainen kylvö ovat ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä. Herneripsiäisten määrää kannattaa tarkkailla kukinnan aikana. Ruiskutukseen sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Fastac.
2.8. Rapsikuoriainen Rapsikuoriaiset (Meligethes aeneus) pureksivat öljykasvien kukkanuppuja ja syövät siitepölyä, jonka vuoksi kukinta myöhästyy ja heikkenee. Kun öljykasvien kukinta loppuu, siirtyvät rapsikuoriaiset kukka- ja parsakaalin kukintoihin, joihin ne syövät koloja. Rapsikuoriainen on öljykasvien pahin tuholainen. Sadon alennus voi olla satoja kiloja hehtaarilla. Kukka- ja parsakaalille rapsikuorisen merkitys on lähinnä sadon laadun alentajana. Rapsikuoriaiset syövät kaalin kukintoihin koloja, joista kaalin pilaantuminen alkaa. Rapsikuoriainen talvehtii pellon ja metsän reunoilla karikkeessa ja siirtyy rypsikasvustoihin touko-kesäkuun vaihteessa. Lohkon reunalla on normaalisti enemmän kuoriaisia kuin keskiosissa. Kaalikasvustoihin rapsikuoriaiset leviävät keskikesällä. Rypsikasvustojen tarkkailu kannattaa aloittaa varhaisessa kasvuvaiheessa, sillä kuoriaisia löytyy lehtiruusukkeista jo ensimmäisten nuppujen ilmestyessä. Kuoriaisten torjuntakynnys ylittyy, kun kuoriaisia on 1 kpl ruusukenuppu-vaiheessa olevaa kasvia kohti. Kukkivia kasvustoja ei saa enää ruiskuttaa. Ruiskutukset kannattaa tehdä illalla tai aikaisin aamulla, ja ruiskuttaa saman peltoaukean kaikki kasvustot samanaikaisesti. Torjuntaan sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Fastac. Kaaleilla rapsikuoriaisia voidaan torjua houkutuskaistojen avulla. Keltaisena kukkivat houkutuskaistat houkuttelevat kuoriaiset luokseen, josta ne torjutaan kemiallisesti.
2.9. Perhosten toukat Perhosten toukat vioittavat pahiten kaalia, lanttua ja naurista. Perhosten toukat ovat vihreitä ja usein keltaisen-, harmaan- tai sinisen sävyisiä. Niitä tavataan eniten keski- ja loppukesällä. Perhosia on monia eri lajeja, tyypillisimpiä ovat kaaliperhonen (Pieris brassicae), naurisperhonen (Pieris rapae) ja lanttuperhonen (Pieris napi). Perhosten toukat syövät isoja reikiä lehtiin ja kaalinkeriin, ja pilaavat sadon laatua. Jäljelle ei jää välttämättä muuta kuin suurimmat lehtisuonet. Perhosten toukkia torjutaan kuten kaalikoita. Kaalikasvustot voi peittää harsolla tai verkolla heti istutuksen jälkeen. Kemialliseen torjuntaan sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Fastac.
2.10. Kaalikoi Kaalikoi (Plutella xylostella) vioittaa ristikukkaisten kasvien lehtiä. Kaalikoin toukat ovat harmahtavia tai kirkkaanvihreitä. Aikuisten etusiipien takareunassa on vaalea aaltojuova. Väriltään aikuiset ovat muutoin harmaita. Toukat syövät lehtiin "ikkunakuvioita". Suurin merkitys kaalikoilla on kaalille ja rypsille. Kaalikoi tulee yleensä kaukolevintänä alkukesästä. Se ei ainakaan toistaiseksi ole pystynyt talvehtimaan kunnolla Suomessa. Aikuinen munii lehtien alapinnoille. Munista kuoriutuvat toukat syövät lehtiä niin, että vioituskohtiin jää läpikuultava kalvo, "ikkunakuvio". Kaalikasvustot voi peittää harsolla tai verkolla heti istuksen jälkeen. Kaalikoin esiintymistä kannattaa tarkkailla keltaisilla liima-ansoilla tai feromonipyydyksillä. Rypsillä torjuntakynnys ylittyy, kun toukkia löytyy 4-6 kpl / kasvi. Toukkia torjutaan lehtien alapinnoille suunnatuin pyretroidiruiskutuksin. Torjuntaan sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Fastac. Kuva: Tyypillistä kaalikoin toukan vioitusta ovat läpikuultavat "ikkunat" lehdissä.
2.11. Kirpat kaalikasveilla Kaalia vioittavat useat eri kirppalajit. Kirpat ovat joko keltajuovaisia tai kokomustia muutaman millimetrin pituisia kuoriaisia, jotka voivat tuhota kaalintaimet kokonaan. Kirpat syövät lehtiin reikiä, jolloin yhteyttävä lehtipinta-ala vähenee, sekä haihdutus lisääntyy. Sirkkataimivaiheessa kasvit voivat kuolla jos haihdunta on tarpeeksi voimakasta ja ilma lämmin. Myöhemmässä kasvuvaiheessa kirppojen aiheuttamien vioitusten merkitys vähenee. Kirpat talvehtivat pientareilla, ja lähtevät lentoon kun lämpötila kohoaa yli +15 ºC. Kirpoilla on vain yksi sukupolvi vuodessa. Kirppoja kannattaa alkaa havainnoimaan kasvustosta heti kylvön jälkeen. Kemiallinen torjunta on tarpeen ankarassa tuholaispaineessa. Torjuntaan sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Fastac. Yleensä avonaisen kasvupaikan valinnalla, harson käytöllä ja tarkasti ajoitetulla kylvöllä saadaan kirpat torjuttua riittävän hyvin. Siemenen peittaus isofenfossi-tehoaineella auttaa myös. Houkutuskasveilla (sinappi tai kiinankaali) kirpat voidaan ohjata pois kaalikasvustoista.
2.12. Kaalikärpänen Kaalikärpäsiä on kahta lajia, kaalikärpänen ja isokaalikärpänen (Delia radicum ja Delia floralis). Niiden toukat elävät ristikukkaisten, mm. lantun ja kaalin juurissa ja vioittavat niitä. Kaalikärpäset ovat noin puolen senttimetrin pituisia ja väriltään tummanharmaita. Ne muistuttavat tavallista huonekärpästä, mutta ovat pienempiä ja hoikempia. Toukat ovat valkoisia ja noin senttimetrin pituisia. Kaalikärpäset ovat kaalin, lantun, retiisin ja nauriin pahimpia tuholaisia. Toukka vaurioittaa juurta käyttäessään sitä ravinnokseen. Kasvin veden ja ravinteiden otto huononee ja kasvu hidastuu. Koko taimi voi kuolla. Satotappiot voivat olla merkittäviä. Kaalikärpänen talvehtii kotelona, ja kuoriutuu keväällä touko-kesäkuussa. Muninta alkaa noin viikon kuluttua kuoriutumisesta ja kestää kuukauden ajan. Kärpänen munii ravintokasvin tyvelle. Munista kuoriutuvat toukat kaivautuvat juuristoon syömään. Toukkavaihetta kestää 3-5 viikkoa, jonka jälkeen toukka koteloituu. Osa koteloista talvehtii, osa kuoriutuu jo kesällä. Isokaalikärpäsen elinkierto on hitaampaa. Kaalikärpäsiä voi torjua viljelykierron avulla. Kaali-, lanttu-, retiisi- tai nauris-viljelmä kannattaa sijoittaa mahdollisimman kauas edellisvuoden viljelmästä. Kaalikärpästen leviämistä voidaan ehkäistä myös verkoilla tai harsoilla, jotka levitetään heti kylvön/istutuksen jälkeen. Viljelmien lähellä olevat houkutuskasvit (kiinankaali) keräävät kaalikärpäset luokseen munimaan, jonka jälkeen munat ja kotelot hävitetään. Taimipaakun kastelu torjunta-aineessa ennen istutusta suojaa kasvia 3-4 viikon ajan. Kemialliseen torjuntaan sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Roxion. Torjuntakynnys ylittyy, kun yhteenlaskettu munamäärä koko kesältä on yli 10 kpl/kasvi. Munintaa seurataan viikoittain noin 20 kaalin juurelta, jotka merkitään kepeillä. Kasvien tyveltä kerätään maanäytteet, jotka tyhjennetään muoviastioihin. Joukkoon lisätään vettä ja hieman astianpesuainetta, sekoitetaan varovasti, annetaan maa-aineksen painua pohjaan, ja lasketaan pinnalle jääneet munat.
2.13. Sipulikärpänen Sipulikärpänen (Delia antiqua) on sipulin merkittävin tuholainen. Väriltään sipulikärpänen on harmaa ja tummaviiruinen, jalat ovat mustat. Toukat ovat valkeita noin senttimetrin pituisia, ja elävät sipulin maanalaisissa osissa. Sipulikärpäsen toukat vioittavat juuristoa, jonka vuoksi lehdet kellastuvat ja näivettyvät. Koko kasvi voi kuihtua. Sipulikärpänen talvehtii kotelona, ja kuoriutuu keväällä. Aikuiset kärpäset leviävät sipulikasvustoihin kesäkuun loppupuolella (kun lämpösumma ylittää 360 ). Kärpänen munii sipulin tyvelle. Munista kuoriutuvat toukat kaivautuvat juuristoon syömään. Toukkavaiheen jälkeen toukka koteloituu. Osa koteloista talvehtii, osa kuoriutuu jo kesällä, jos lämpöä riittää. Sipulikärpäsiä torjutaan viljelykierron avulla. Viljelmä kannattaa sijoittaa mahdollisimman kauas edellisvuoden viljelmästä. Sipulikärpästen leviämistä voidaan ehkäistä myös verkoilla tai harsoilla, jotka levitetään heti kylvön/istutuksen jälkeen. Viljelmien lähellä olevat houkutuskasvit (kylvösipuli) keräävät sipulikärpäset luokseen munimaan, jonka jälkeen munat ja kotelot hävitetään esim. muokkaamalla ne syvään maahan. Sipulikärpästä voidaan torjua upottamalla istukkaat ennen istutusta 15 minuutiksi 0,1 prosenttiseen Roxion-liuokseen tai kärpästen lentoaikana muninnan alkaessa Fastac 50-ruiskutuksella. Fastacin käyttömäärä 0,4-0,6 l/ha. Kuva: Sipulikärpäsen aiheuttamia aukkoja sipulikasvustossa.
2.14. Sipulikoi Sipulikoi (Acrolepiopsis assectella) vioittaa erityisesti purjoa ja ruohosipulia. Se on Suomessa verrattain uusi tulokas. Toukat syövät lehtiin "ikkunakuvioita", ja voivat vioittaa myös kasvupistettä. Sipulikoi munii naatteihin touko-kesäkuussa. Munista kuoriutuvat toukat syövät lehtiä niin, että vioituskohtiin jää läpikuultava kalvo, "ikkunakuvio". Toukat koteloituvat naatin sisälle. Sipulikoilla on 2-3 sukupolvea vuodessa. Sipulikasvustot voi peittää harsolla tai verkolla heti istutuksen jälkeen. Sipulikoin esiintymistä kannattaa tarkkailla keltaisilla liima-ansoilla tai feromonipyydyksillä. Toukkia voi torjua myös kemiallisesti pyretroidiruiskutuksin. Torjuntaan sopii Fastac 50.
2.15. Etanat Suomessa on useita etanalajeja, jotka tekevät tuhoja pelloilla, puutarhoissa ja kasvihuoneissa. Etanat syövät eläviä tai lahoavia kasveja, sienirihmastoa ja leviä. Monet elävät karikkeessa ja toimivat hajottajina. Etanoiden kieli muistuttaa raastinrautaa. Syödessään etanat raastavat kielellään pehmeitä kasvinosia. Pelloilla ja puutarhoissa tyypillisiä lajeja ovat peltoetana (Deroceras agreste), valepeltoetana (D. reticulatum), taimietana (Limax valentianus), keltajuovaetana (Arion fasciatus), tarhaetana (A. hortensis), lehtokotilo (Arianta arbustorum) ja uusin tulokas espanjan siruetana (Arion lusitanicus). Kasvihuoneista tapaa yleisimmin jättietanan (Limax maximus), sileäpurjeharjaetanan (Milax gagates) ja täplänapakotilon (Discus rotundatus). Etanat raapivat karhealla kielellään reikiä kasveihin. Eniten tuhoja etanat aiheuttavat kotipuutarhassa, mutta etanat voivat tuhota myös peltokasveja, esimerkiksi syödä rukiin oraat maata myöten. Runsaasti olkimassaa sisältävillä kevytmuokatuilla tai suorakylvetyillä lohkoilla etanavaara on suurin. Runsaat ja tiheät vihannesviljelmät ovat erityisen alttiita etanoiden tuhoille. Eniten vahinkoa etanat aiheuttavat kosteina kesinä. Etanat talvehtivat maassa yleensä munina, mutta joskus myös aikuisina. Runsasluminen ja leuto talvi suosii etanoiden talvehtimista. Etanat liikkuvat öisin ja suosivat kosteita paikkoja. Päivät ne viettävät tiheän kasvillisuuden, puunpalojen, multakokkareiden tai karikkeen alla kosteassa ja suojaisessa paikassa. Jos etanoita on haitaksi asti, ne kannattaa houkutella yhteen paikkaan, ja hävittää esim. kuumaan veteen upottamalla. Maahan levitetty märkä säkki tai lauta houkuttelee alleen etanoita. Samoin etanoita voi houkutella olutvadeilla, joihin etanat hukkuvat. Kuolleet etanat kannattaa kerätä pois puutarhasta, etteivät toiset etanat käytä niitä ravinnokseen. Etanoita voi torjua kemiallisesti Mesurol-etanansyötillä. Rakeista syöttiä sirotellaan suojattavalle viljelykselle käsin tai koneellisesti mieluiten iltapäivällä tai illalla. Pellolle voi levittää illalla sammutettua kalkkia 200 kg/ha kaksi kertaa puolen tunnin välein, kun etanat ovat näkyvillä kasvustossa. Kalkki saa etanan erittämään runsaasti limaa. Lopulta etana kuolee. Myös puutarhassa kalkin tai tuhkan sirottelusta on apua. Nurmikot kannattaa pitää leikattuina ja istutukset hoidettuina, etteivät etanat viihtyisi liian hyvin. Vihannesmaa on syytä pitää ilmavana ja kitkettynä. Kaikki turhat piilopaikat (jätekasat, laudanpätkät, astiat) kannattaa hävittää.
3. Perunan tuholaiset 3.1. Koloradonkuoriainen Koloradonkuoriainen (Leptinotarsa decemlineata) on vaarallinen perunantuhooja, jonka esiintymisestä on välittömästi ilmoitettava Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kasvintarkastukseen tai paikallisen TE-keskuksen kasvintarkastajalle. Aikuinen kuoriainen on 1 cm:n mittainen ja keltamustaraidallinen. Kuoriainen munii 10-30 munan ryhmiä perunanlehtien alapinnoille. Munat ovat soikeita, oranssinkeltaisia ja noin 1 mm:n pituisia. Munista kuoriutuvat toukat ovat aluksi tummanpunaisia, mutta muuttuvat kasvaessaan oransseiksi. Toukan kyljissä on kaksi riviä mustia täpliä. Aikuinen kuoriainen ja toukka kaikissa kehitysvaiheissa syövät perunan lehtiä. Koloradonkuoriainen tuhoaa perunakasvustot tehokkaasti luonnollisten vihollisten puuttuessa. Aikuinen kuoriainen ja toukka syövät perunasta lehdet pois kokonaan, eikä mukula pääse näin kehittymään. Kuoriaiset saapuvat yleensä Suomeen kaakkoistuulten mukana Venäjältä tai Baltian maista. Ne voivat tulla myös salamatkustajina puurekkojen tms. mukana. Yksi kuoriainen munii n. 2000 munaa. Munista kuoriutuvat toukat syövät perunan lehtiä noin 2-3 viikkoa, jonka jälkeen ne koteloituvat maahan muutaman senttimetrin syvyyteen n. 10-20 vrk:n ajaksi. Koteloista kuoriutuvat aikuiset syövät perunan lehtiä syksyyn saakka, jolloin ne kaivautuvat maahan 25-40 cm:n syvyyteen talvehtimaan. Koloradonkuoriainen on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Eurooppaan laji saapui ensimmäisen maailmasodan jälkeen amerikkalaisten laivojen kyydissä salamatkustajana. Suomessa tehtiin ensimmäinen havainto vuonna 1963 Bulgariasta tuotujen viinirypäleiden joukosta. Laji on yrittänyt levitä tämän jälkeen toistuvasti, mutta kaikki esiintymät on toistaiseksi saatu hävitettyä. Koloradonkuoriaiset voivat lentää passiivisesti jopa 200-400 km matkoja. Koloradonkuoriasepäilystä on ilmoitettava heti Eviran kasvintarkastukseen tai paikallisen TE-keskuksen kasvintarkastajalle. Tarkastajat antavat torjuntaohjeet. Kuoriaisia hävitetään pyretroidella, sekä maassa olevia koteloita liekityksellä.
3.2. Keltaperuna-ankeroinen Keltaperuna-ankeroinen (Globodera rostochiensis) on erittäin haitallinen perunan tuholainen. Ankeroinen on noin 0,5 mm:n pituinen sukkulamato. Kun pelto on kerran saastunut ankeroisilla, on niistä erittäin vaikea päästä eroon, ja viljely vaatii pitkiä viljelykiertoja ja kestäviä lajikkeita. Keltaperuna-ankeroinen kuuluu kasvinsuojelulainsäädännössä mainittuihin torjuttaviin kasvintuhoojiin, jonka esiintymistä kasvinsuojeluviranomaisen tulee seurata. Havainnoista tai epäilyistä on ilmoitettava kasvinsuojeluviranomaiselle. Keltaperuna-ankeroista vieläkin vaarallisempi tuholainen valkoperuna-ankeroinen (Globodera pallida) ei toistaiseksi ole onnistunut leviämään Suomeen. Valkoperuna-ankeroista on vaikeampi torjua kuin keltaperuna-ankeroista. Valkoperuna-ankeroinen kuuluu hävitettäviin kasvintuhoojiin, ja sen esiintymisestä on viipymättä ilmoitettava kasvinsuojeluviranomaiselle. Perunan juurissa kehittyvät ankeroiset tukkivat juuret ja estävät veden ja ravinteiden kulkeutumisen kasvissa. Ankeroisen vioittamat kasvit jäävät pieniksi, kärsivät veden puutteesta ja kellastuvat. Juuret ovat lyhyitä ja haaroittuvat voimakkaasti. Mukuloita muodostuu vain vähän, ja ne jäävät pieniksi. Keltaperuna-ankeroinen säilyy maassa kystina. Kystat ovat kestoasteita, joiden sisällä on satoja ankeroisen toukkia. Perunan juurista erittyvät aineet saavat kystien sisällä olevat toukat kuoriutumaan. Kystat voivat säilyä elinkykyisinä 15 vuotta. Toukat tunkeutuvat keväällä perunan juuriin. Naaraat kasvavat juurten sisällä kystiksi, jotka pullistuvat ja repäisevät juurten kuoren auki, ja näkyvät pieninä palloina juurten pinnoilla. Kystan kuori kovettuu ja tummuu, ja kysta muuttuu maassa pitkään säilyväksi kestoasteeksi. Kystat leviävät maa-aineksen mukana, siemenperunassa, taimissa, juurikkaissa, työvälineissä ja kaikissa kuljetusastioissa. Keltaperuna-ankeroinen on melko yleinen Etelä-Suomessa ja Hämeen perunaviljelmillä. Virallisilla siemenperunaviljelmillä sitä ei esiinny. Keltaperuna-ankeroista on helpointa torjua kasvinvuorotuksella. Perunaa viljellään enintään joka kolmas vuosi samalla paikalla käyttäen vuoroin kestävää ja altista lajiketta. Silloin ankeroismäärä ei pääse nousemaan haitallisen korkeaksi. Myös varhainen nosto rajoittaa ankeroisten lisääntymistä. Peruna pitäisi nostaa ennen kuin tehoisan lämpötilan summa ylittää 800 astetta. Kemiallista torjuntaa ei ole. Ennaltaehkäisevä torjunta on tärkeää. Virallisesti tarkistetun siemenperunan käyttö ja koneiden ja laitteiden puhdistus, jos niitä on käytetty tilan ulkopuolella estävät keltaperuna-ankeroisen leviämisen tilalle.
3.3. Ruskohaiskiainen Ruskohaiskiainen (Aclypea opaca) on noin 1 cm:n pituinen ruskeanmusta kuoriainen. Kuoriaisen toukat, ja joskus aikuisetkin, syövät perunan ja juurikkaiden lehtiä repaleiksi. Toukat voivat syödä myös ristikukkaisia ja viljojen oraita. Ruskohaiskiaisen torjuntaan sopivat Sumi Alpha ja Fastac. Ruskohaiskiaisen vioitus vähentää yhteyttävää lehtipinta-alaa ja lisää haihdutusta. Pahimmat tuhot ruskohaiskiainen aiheuttaa perunalla. Ruskohaiskiaisella on vain yksi sukupolvi vuodessa. Aikuinen talvehtii metsissä ja pientareilla karikkeessa. Talvehtimispaikoiltaan ne siirtyvät pelloille kasvustoihin ruokailemaan. Aikuinen munii noin sata munaa muutaman senttimetrin syvyyteen maahan. Munista kuorituvat toukat noin 5-10 päivän kuluttua. Toukkien kehitys aikuisiksi vie 10-21 päivää.
4. Öljykasvien tuholaiset 4.1. Kirpat öljykasveilla Aaltojuovakirppa (Phyllotreta undulata) sekä mutkajuovakirppa (Phyllotreta striolata) vioittavat öljykasveja pahimmin taimivaiheessa. Kirpat syövät lehtiin reikiä, jolloin yhteyttävä lehtipinta-ala vähenee, sekä haihdutus lisääntyy. Sirkkataimivaiheessa kasvit voivat kuolla, jos haihdunta on tarpeeksi voimakasta ja ilma lämmin. Myöhemmässä kasvuvaiheessa kirppojen aiheuttamien vioitusten merkitys vähenee. Kirpat talvehtivat pientareilla, ja lähtevät lentoon kun lämpötila kohoaa yli +15 ºC. Kirpoilla on vain yksi sukupolvi vuodessa. Kirppoja kannattaa alkaa havainnoimaan kasvustosta noin 5 päivää kylvön jälkeen. Torjuntakynnys on sirkkataimivaiheessa 1 kirppa kasvia kohti. Torjuntaan sopivat Sumi Alpha, Mavrik ja Fastac.
4.2. Peltolude Peltolude (Lygus rugulipennis) on noin puolen senttimetrin pituinen ruskeanvihertävä hyönteinen. Sillä on selässään selkeästi erottuva V- muotoinen kuvio. Peltolude vioittaa pahimmin mansikkaa ja muita marjakasveja, sekä vihanneksia, sokerijuurikasta, ristikukkaisia öljykasveja ja puiden taimia. Lude imee kasvin nesteitä, ja vioittaa samalla kukkia ja kasvupisteitä. Luteet vioittavat marjakasvien kukkia, jonka seurauksena syntyy "nappipäisiä" ja epämuodostuneita marjoja. Sokerijuurikkaalla kasvupiste tuhoutuu, kehitys hidastuu ja kasvi jää pieneksi. Naatti voi haarautua. Rypsin koko taimi voi kuolla kasvupisteen vioittumiseen. Kaalilla luteen imentä aiheuttaa epämuodostumia. Peltolude talvehtii aikuisena pientareilla ja metsien reunoissa. Toukokuussa luteet lentävät avoimille viljelyksille parveilemaan, jonka jälkeen luteet munivat ruohomaisille kasveille. Talvehtineet luteet kuolevat kesä-heinäkuussa. Munista kehittyvät uudet aikuiset leviävät ympäristöön heinäkuun alkupuolesta lähtien. Luteita esiintyy eniten metsänreunojen ja niittyjen läheisyydessä. Viljelypaikan valinnalla voi vaikuttaa luteiden määrään lohkolla. Harso tai hyönteisverkko estää luteiden siirtymisen keväällä mansikalle ja vihanneksille. Luteiden määrää voidaan tarkkailla liima-ansoilla. Tarkkailu auttaa torjunnan ajoituksessa. Pahoina ludevuosina kemiallinen torjunta voi olla tarpeen. Ruiskutukset tehdään mansikalla ennen kukinnan alkamista, ja muilla kasveilla tarpeen mukaan. Torjuntaan sopivat Sumi Alpha, Mavrik ja Fastac.
4.3. Rapsikuoriainen Rapsikuoriaiset (Meligethes aeneus) pureksivat öljykasvien kukkanuppuja ja syövät siitepölyä, jonka vuoksi kukinta myöhästyy ja heikkenee. Kun öljykasvien kukinta loppuu, siirtyvät rapsikuoriaiset kukka- ja parsakaalin kukintoihin, joihin ne syövät koloja. Rapsikuoriainen on öljykasvien pahin tuholainen. Sadon alennus voi olla satoja kiloja hehtaarilla. Kukka- ja parsakaalille rapsikuorisen merkitys on lähinnä sadon laadun alentajana. Rapsikuoriaiset syövät kaalin kukintoihin koloja, joista kaalin pilaantuminen alkaa. Rapsikuoriainen talvehtii pellon ja metsän reunoilla karikkeessa ja siirtyy rypsikasvustoihin touko-kesäkuun vaihteessa. Lohkon reunalla on normaalisti enemmän kuoriaisia kuin keskiosissa. Kaalikasvustoihin rapsikuoriaiset leviävät keskikesällä. Rypsikasvustojen tarkkailu kannattaa aloittaa varhaisessa kasvuvaiheessa, sillä kuoriaisia löytyy lehtiruusukkeista jo ensimmäisten nuppujen ilmestyessä. Kuoriaisten torjuntakynnys ylittyy, kun kuoriaisia on 1 kpl ruusukenuppu-vaiheessa olevaa kasvia kohti. Kukkivia kasvustoja ei saa enää ruiskuttaa. Ruiskutukset kannattaa tehdä illalla tai aikaisin aamulla, ja ruiskuttaa saman peltoaukean kaikki kasvustot samanaikaisesti. Torjuntaan sopivat Sumi Alpha, Fastac ja Mavrik. Kaaleilla rapsikuoriaisia voidaan torjua houkutuskaistojen avulla. Keltaisena kukkivat houkutuskaistat houkuttelevat kuoriaiset luokseen, josta ne torjutaan kemiallisesti.
4.4. Rapsikärsäkäs Rapsikärsäkäs (Ceutorhynchus assimilis) on lyijynharmaa ja kapeakärsäinen kuoriainen, joka tulee yleensä torjutuksi rapsikuoriaisruiskutusten yhteydessä. Jos rapsikuoriaisia ei ole torjuttu, voi rapsikärsäkkäiden määrä lisääntyä ja torjuntakynnys ylittyä. Torjuntakynnyksenä pidetään yhtä rapsikärsäkästä neljää kasvia kohti. Rapsikärsäkäsaikuinen vioittaa ristikukkaisten öljykasvien lehtiä, kukkia ja lituja. Toukat taas syövät lituja ja siemeniä. Aikuiset kärsäkkäät talvehtivat karikkeessa metsän ja pellon reunoilla. Kärsäkäs munii lituihin, joissa toukat kehittyvät. Rapsikärsäkkäällä on yksi sukupolvi vuodessa. Kemiallisessa torjunnassa käytetään pyretroidi-valmisteita, kuten Sumi Alpha, Mavrik ja Fastac. Ruiskutusajankohta on myöhäinen nuppuvaihe.
4.5. Kaalikoi Kaalikoi (Plutella xylostella) vioittaa ristikukkaisten kasvien lehtiä. Kaalikoin toukat ovat harmahtavia tai kirkkaanvihreitä. Aikuisten etusiipien takareunassa on vaalea aaltojuova. Väriltään aikuiset ovat muutoin harmaita. Toukat syövät lehtiin "ikkunakuvioita". Suurin merkitys kaalikoilla on kaalille ja rypsille. Kaalikoi tulee yleensä kaukolevintänä alkukesästä. Se ei ainakaan toistaiseksi ole pystynyt talvehtimaan kunnolla Suomessa. Aikuinen munii lehtien alapinnoille. Munista kuoriutuvat toukat syövät lehtiä niin, että vioituskohtiin jää läpikuultava kalvo, "ikkunakuvio". Kaalikoin esiintymistä kannattaa tarkkailla keltaisilla liima-ansoilla tai feromonipyydyksillä. Rypsillä torjuntakynnys ylittyy, kun toukkia löytyy 4-6 kpl / kasvi. Toukkia torjutaan lehtien alapinnoille suunnatuin pyretroidiruiskutuksin. Torjuntaan sopivat Sumi Alpha, Mavrik ja Fastac.