ARVOKAS ELÄMÄ - HANKETIEDOTE 1/2012 1 Perhekuvan piirsi Vappu 5 v. Vammainenkin lapsi on ensisijaisesti lapsi Arvokas elämä -hankkeen aloitusseminaari oli juuri Lapsen oikeuksien päivän alla 18.11.2011 Jyväskylässä. Lisäksi vuoden alussa 12.1. järjestettiin Jämsässä alueellinen teemaseminaari, jossa myös painopisteenä oli vammaisen lapsen ihmisoikeudet ja osallisuus - lapsilähtöisyys. Seminaareihin osallistui yhteensä 122 eri alojen edustajaa; perhehoitajia, kasvatusalan, sosiaalija terveyspalveluiden, järjestöjen, hallinnon ja oppilaitosten edustajia. Seminaarien puheenvuoroissa luotiin pohjaa tulevalle kehittämiselle painottamalla mm. lapsen tukitoimien toteuttamista osana perheen normaalia arkea, moniammatillista yhteistyötä, perheen kulttuurin kunnioittamista, vanhempien kuulemista ja kokemusten huomioon ottamista sekä palveluiden räätälöintiä perheen tarpeisiin. Terveisiä Jämsän teemaseminaarista Mikä on onnistuneen yhteistyön arvoitus? Erityispedagogiikan professori (emerita) Paula Määttä: - Yhteistyön onnistuminen punnitaan jokaisessa vanhemman ja ammatti-ihmisen tapaamisessa: mitä ajattelen lapsesta, vanhemmista, yleensä yhteistyön merkityksestä. Onnistuneen yhteistyön portaat: lapseen ja kehitysyhteisöihin liittyvät taidot, joustavuus, ystävällisyys, herkkyys, positiivisuus positiivinen suhtautuminen perheeseen. Puheenaiheina olivat myös kommunikaatio- ja vuorovaikutus ja perhehoidon lisääminen perheiden tukimuotona. Kuvassa 12.1.2012 Jämsän seminaarissa professori Paula Määttä
2 Jämsän seminaarissa paneuduttiin myös kommunikaation ja vuorovaikutuksen tukemiseen tutustumalla videoavusteiseen ohjausmenetelmään eli VIG-menetelmään, jota on menestyksellä käytetty erityisesti erityisen tuen tarpeessa olevien lasten ohjauksessa. Kuva 12.1.2012 Jämsän seminaarissa Aila Viinikainen esitteli videoavusteista vuorovaikutuksen ohjausmenetelmää VIG-menetelmää. Terveyttä, voimia - uskoa tulevaisuuteen - vammaisten lasten perheiden palvelut lähipalveluina Millaisia ovat vammaisten lasten perheiden tarpeet ja miten niihin parhaiten vastataan? Oikeat palvelut oikeaan aikaan? Onko palveluiden järjestämisessä vanhemmat tulleet kuulluiksi? Kannatteleeko moniammatillinen kasvatuskumppanuus vanhempia jaksamaan? Onko työotteemme ratkaisukeskeinen? Ovatko kohtaamiset voimaannuttavia? Jämsän seminaarissa 12.1.2012 perheen puheenvuorossa Sari Hämelehto välitti vanhempien toiveita: tärkeää perheille olisi saada apua, neuvoja silloin kun vanhemmat eivät itse jaksa, osaa tai heille tapahtuu jotakin yllättävää. Vertaistuki ja hyvä tukiverkosto auttavat. Myös sujuva byrokratia helpottaisi arjen elämää. Asenteissa vammaisuuteen on vielä parannettavaa. Vanhempien kokemukset kehittämisen peruspilarina Arvokas elämä hankkeen toiminnan suunnittelussa huomioidaan vammaisten lasten vanhempien kokemukset ja perheiden tarpeet. Työntekijät tekevät mm. kotikäyntejä sekä perhehoitajien työhön tutustuessaan sekä tapaavat vanhempia ja eri järjestöjen edustajia. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiön Vanamon perhehoitoyksikkö toimii vanhempien vapaan ja omaishoidon vapaapäivinä lasten hoitokotina. Yhteistä vanhempien ja lasten perhepäivää vietettiin 18.2.2012. Lasten yhteisen liikuntasalihetken aikana isät ja äidit pohtivat odotuksiaan ja toiveitaan kehittämiselle. Vanhemmat arvostavat kuulemista ja mielipiteen huomioon ottamista, turvallista, osaavaa hoitopaikkaa vapaiden aikana sekä palveluiden läheisyyttä. Huolta kannettiin ajan riittämisestä sisaruksille, pitkiä kuljetuksia ja vammaisten lasten oikeuksien toteutumista yhdenmukaisuutta mm. terveyspalveluissa. Vertaistapaamisia toivotaan lisää ja teemoitetut keskustelut voivat antaa vanhemmillekin uusia näkökulmia vanhempana toimimiseen. Kuva Airi Ahonen 18.2.2012 Vanamon perhepäivä.
Vammainen lapsi ja perhe palveluissa prosessikoulutuksia kuntien työntekijöille Arvokas elämä hanke järjestää Vammainen lapsi ja perhe palveluissa prosessikoulutuksia kuntien työntekijöille ja johdolle alkaen 1.2.2012 Jyväskylästä ja jatkuen Äänekoskella 9.3.2012. Koulutukset toteutetaan kolmen iltapäivän muodostamana prosessina kolmen kuukauden jaksossa. Syksyllä koulutukset jatkuvat Jämsän seudulla ja Saarikassa. Koulutuksissa pohditaan ja puntaroidaan perhepalveluita eri. näkökulmista ja luodaan lasta ja perhettä tukevia toimintamalleja, joissa huomioidaan myös perhehoito. Perhehoidossa arki on arkea, juhla juhlaa yhdessä Perhehoitajien rekrytointi kampanja käynnistyy Kts. perhehoitajien hakuilmoitus www.arvokaselama.fi Perhehoitajien rekrytointi painottuu aluksi tukiperhetoimintaan ja lyhytaikaiseen perhehoitoon. Tarkoituksena on luoda edellytyksiä erityisen tuen tarpeessa olevien lasten perheille hengähtämiselle esimerkiksi kerran kuussa viikonloppuna tai muuna aikana. Tavoitteena on tukea näin vanhemmuutta ja jaksamista. Arvokas elämä hanke valmentaa uudet perhehoitajat ja järjestää jo toimiville täydennyskoulutusta, ryhmämuotoista tukea ja tavoitteena on luoda perhehoitajille toimivan tuen toimintamalli. Valmennusmateriaalina käytetään mm. Perhehoitoliiton KeVa valmennusmateriaalia. Useat perhehoitajat ovat aikaisemmin aloittaneet työnsä ilman valmennusta ja tukitoimia. Syksyllä tehdyn perhehoitajille tehdyn selvityksen mukaan työnohjaus toimii, mutta muussa ohjauksessa ja tuessa on kehittämisen tarvetta. 3 Uusi perhehoitajalaki 1.1.2012 velvoittaa kuntia nimeämään perhehoitajille yhteyshenkilön ja järjestämään valmennusta ja perehdyttämistä, työnohjausta, täydennyskoulutusta ja muita tukitoimia tarpeen mukaan Perhehoitajien hakukampanjat toteutetaan seutukunnittain ilmoittamalla infotilaisuuksista lehdissä ja muissa paikallisissa infopisteissä. Infotilaisuuksia järjestetään kevään aikana mm. Äänekoskella 23.2., Jyväskylässä 13.3. ja Jämsässä 25.4.. Infotilaisuuksissa on mukana perhehoidon asiantuntijoita, perhehoitajia ja vammaispalveluiden/lastensuojelun asiantuntijoita hanketyöntekijöiden lisäksi. Kuvassa KeVa-materiaalin kehittäjä Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen.
Ennalta ehkäisevä lähisuhde- ja kuritusväkivalta koulutus yhdessä Lapset ja perheet Kaste hankkeen kanssa Ennalta ehkäisevä lähisuhde- ja kuritusväkivaltakoulutukset: 15.3. Jämsä (Välkky) 21.3. Äänekoski, 29.3. 29.3. Viitasaari 17.4. Saarijärvi 4 Kts. tarkemmin ohjelma ja aikataulut www.arvokaselama.fi sivuilta. Ilmoittaudu www.arvokaselama.fi/ilmoittaudu (valitset pudotusvalikosta tapahtuma) Lapsen vammaisuus voi olla riski tulla kaltoinkohdelluksi. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan tämä riski voi olla AD/HD lapsella jopa seitsenkertainen verrattuna muihin lapsiin. Vanhempien väsymys ja keinottomuus erilaisen oppijan kanssa voi johtaa hallitsemattomiin tilanteisiin ja luoda vanhemmille riittämättömyyden tunnetta vanhempana. Tunnistavatko ammattilaiset perheiden avun ja tuen tarpeet? Miten perhe voisi saada tukea jo varhain? Kaste hankkeessa on kehitetty koulutusmalli lähisuhde- ja kuritusväkivallan ennaltaehkäisyyn. Arvokas elämä hanke on tehnyt yhteistyötä Kaste hankkeen kanssa ja sen yhteistyön tuloksena on päädytty järjestämään viisi yhden päivän mittaista koulutusta vammaisten lasten parissa työskenteleville ammattilaisille Keski- Suomen kunnissa. Kouluttajina toimivat Lapset ja perheet Kaste hankkeen kehittäjät Merja Pihlajasaari ja Markku Mäkinen. Kasvatuskumppanuus kannattelee lasta moniammatillinen koulutus ammattilaisille 15.2.- 25.5.2012 Tiedätkö todella vai perustuuko tietämyksesi kumppanistasi tulkintaasi ja olettamuksiisi? Millaista asiantuntemusta edustat työssäsi: kaikki tietävää asiantuntijaa vai dialogiseen vuoropuheluun pyrkivää modernia asiantuntijuutta kumppanuutta? Mitä on kumppanuusperustainen työote? Jo useat sadat varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat osallistuneet kasvatuskumppanuuskoulutuksiin viime vuosina myös Keski-Suomessa. Kasvatuskumppanuuskoulutus on prosessimuotoinen koulutus, jonka on koettu hyvin vahvistavan vuorovaikutustaitoja ja valmistavan kasvatuskumppanuuden kohtaamistilanteisiin. Prosessinomainen koulutus on menetelmiltään mukaansa tempaava ja virkistävä: perinteisiä kalvosulkeisia ei juurikaan näihin koulutuspäiviin sisälly vaan menetelmänä on omien kokemusten tarkastelu, toiminnalliset menetelmät ja elämäkertatyösken-
tely, joka on mahdollisuus myös ammatilliseen kasvuun. Miksi? Kasvattajan ja ihmissuhdetyötä tekevän ammattilaisen tulisi olla mahdollisimman hyvin tietoinen omista uskomuksistaan, olettamuksistaan ja ennakkoluuloistaan jotta voi kohdata asiakkaan erilaiset kokemukset sekoittamatta niitä omiinsa. Keskeneräisyyden tiedostaminen ja salliminen ovat mahdollisuus myös luoda asiakkaaseen suhde Moniammatillinen kasvatuskumppanuuskoulutus perhehoitajille ja muille vammaisten lasten parissa työskenteleville alkoi 15.2.2012. Ensimmäisen lähijakson palautteiden mukaan koulutus on mielenkiintoinen ja odottava. Kts. lisää kotisivuiltamme www.arvokaselama.fi Kirjaudu keskustelualueelle: Valitse itsellesi käyttäjätunnus ja salasana. Pyyntö lähetetään sivuston vastaavalle. Vahvistus lähetetään takaisin sähköpostiin osallistumisen hyväksynnän jälkeen. Ryhmiä perustetaan tarpeen mukaan. Sosiaalisen median koulutusiltapäivät Kuinka hyvin tunnet sosiaalista mediaa? Miten sitä voisi hyödyntää myös sosiaalialalla? Järjestämme sosiaalisen media (some) tutuksi koulutusiltapäiviä maakunnassa tämän kevään aikana. Koulutukset johdattavat somen käyttöön ja opastavat myös hankkeen sivustojen ja keskusteluryhmien käyttäjäksi. 5 Vieraile www.arvokaselama.fi sivustolla: löydä facebook ja keskustelufoorumit! Hankkeen kotisivut avattiin marraskuussa. Sivustoa on rakennettu ahkerasti toimittajan kanssa ja niitä kehitetään koko ajan toimivammaksi. Sivuston perusajatus on tarjota informaatiota ja kutsua vuorovaikutukseen. Sivut kutsuvat perhehoitajia, vanhempia, ammattilaisia ja yhteistyökumppaneita vuorovaikutukseen ja tiedonhankintaan ja jakamiseen. Sivujen lisäksi tiedotamme sähköpostitse ja face to face tilanteissa kuten koulutuksissa, työkokouksissa. Hankkeen tilaisuuksien kaikki julkaistavat materiaalit löytyvät kotisivuilta ja/tai facebookista. Löydä mm. aloitusseminaarien materiaalit ja videoesitykset. Sosiaalisen median koulutusiltapäivät ovat 23.2.2012 klo 12.00 16.00, Jyväskylä, Matarankatu 4, MAT 202 22.3.2012 klo 12.00 16.00, Saarijärvi, kansalaisopiston ATK-luokka 19.4.2012 klo 12.00 16.00, Äänekoski, Keski-Suomen opiston ATK-luokka 29.8.2012 klo 12.00 16.00, Jämsä, Jämsän sairaalan auditorio Välkky
6 Studia generalia luento: Mielen hyvinvoinnin lautasmalli Mitä lapsi tai nuori tarvitsee? Ajankohtaista muualla Koske tiedottaa: 10.5.2012 Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 10 vuotta! juhlatapahtuma: POSITIIVISELLA POLULLA Koske X- tapahtuma mm. sosiologi, psykologi, yhteisöpedagogi Thomas Johanssonin luento. Katso lisätietoja: www.koske.fi www.positiivisetpolut.fi Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore luennoi 13.3.2012 klo 13.30-15.30 Jyväskylässä pääkirjaston Minnansalissa, Vapaudenkatu 39-41. Tilaisuus on maksuton. Luennon tarkoituksena on tarjota perusmalleja lasten ja nuorten mielenterveyden tukemiseen, elämänhallintaan ja hyvinvointiin. Usein puhutaan lähinnä ongelmista, mutta nyt tavoitteena on syventyä siihen, mikä tuottaa pärjäämistä ja miten vanhemmat ja kasvattajat voivat tukea lapsen tai nuoren elämäniloa ja energiaa. Tavoitteena on myös tukea kodin ja koulun yhteistyötä ja lisätä keskustelua lasten ja nuorten kasvatusvastuusta, joka on jokaisella aikuisella. Luennolle ilmoittautuminen: www.arvokaselama.fi/ilmoittaudu tai sähköposti arvokaselama@ksvs.fi Kaste hanke tiedottaa: Kaste II ohjelma hyväksytty: Painopisteenä Kaste-kehittämisessä on palveluiden kehittäminen moniammatillisena yhteistoimintana, jossa mukana järjestöt, seurakunnat ja yksityiset palvelujen tuottajat. Keskeistä perhepalveluiden uudistamisessa on perhekeskus-toimintamalli, verkostomainen työtapa ja kumppanuus. Kaste hanke kouluttaa: 26.4. Työkaluja työkalupakkiin, Kristillinen opisto. Tiedustelut markku.makinen@jkl.fi Järjestäjä Jyväskylän kristillinen opisto: 15.-16.3.2012 Sirkku Niemelä, lasten ja nuorten psykologi, PsL: Lasten ja nuorten psyykkiset häiriöt. Milloin syytä huolestua? Maksullinen kouutus 180. Kysy lisää puh. 014 3348000
Arvokas elämä lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena hankkeen tavoitteet Yhteystietomme kehittää vammaisten lasten ja nuorten perheiden tarpeita vastaavat palvelut lähipalveluina: kehityksellinen tuki lapsille ja tuki vanhemmuuteen ja jaksamiseen lisätä vammaisia lapsia hoitavien perhehoitajien määrää ja vahvistaa heidän osaamistaan valmentamalla ja kouluttamalla sekä luomalla pysyvyyttä ja jatkuvuutta tukevia rakenteita vahvistaa työntekijöiden osaamista Paula Korkalainen Projektipäällikkö paula.korkalainen@ksvs.fi, puh. 0400 619 323 Airi Ahonen Projektityöntekijä airi.ahonen@ksvs.fi puh. 0400 214 498 Käyntiosoite: Matarankatu 4, 1.krs, 40100 Jyväskylä Kotisivut: www.arvokaselama.fi Olemme myös facebookissa. 7
8