Varhaiskasvatusjohtajan virka alkaen, virkavaalin vahvistaminen

Samankaltaiset tiedostot
Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanjohtajan viran täyttö 143/ /2017 KHALL

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

4 että hakuilmoitus julkaistaan -sivustolla,

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Päivähoidon henkilöstösuunnittelutyöryhmän esitys henkilöstöstä

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1


PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa alkaen

Hallintojohtajan viran täyttäminen

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen KH

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Tekla Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Valmistelu: kunnansihteeri Maarit Parrila, p

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Kunnanhallitus

Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös , Rakennustarkastajan virkavaali (vakanssinro )

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Hakuaika alkaa ja päättyy klo Liitteenä on hakuilmoitus.

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen


Perusturvalautakunta Johtosääntömuutokset alkaen 124/ /2011

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone.

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu

Transkriptio:

Sivistyslautakunta 128 23.08.2016 Kunnanhallitus 194 03.10.2016 Sivistyslautakunta 164 15.11.2016 Sivistyslautakunta 181 13.12.2016 Sivistyslautakunta 14 31.01.2017 Sivistyslautakunta 28 07.03.2017 Varhaiskasvatusjohtajan virka 1.8.2017 alkaen, virkavaalin vahvistaminen 27/01.01.01/2017 SIVLTK 23.08.2016 128 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Sivistysosastolla on seitsemän tehtäväaluetta. Niistä sekä eu ro määräi ses ti että henkilöstömäärän kannalta toiseksi suurin on var haiskas va tuk sen tehtäväalue. Sen henkilöstömäärä on n. 57 hen ki lö työvuot ta ja vuotuiset toimintakulut n. 3,3 miljoonaa eu roa. Teh tä vä alueen tilivelvollinen viranhaltija on var hais kas va tus joh ta ja. Teh tä vä alueen hallinnossa työskenteli vuonna 2015 vielä nel jä työntekijää (varhais kas va tus joh ta ja, varhaiskasvatusohjaaja, päi vä ko din joh ta ja se kä toi mis to sih tee ri). Tällä hetkellä hallinnon hen ki lös tö mää rä on al le 3 hen ki lö työ vuot ta. Varhaiskasvatusta koskevat lukuisat viimeaikaiset muutokset (mm. var hais kas va tus lain voimaantulo, subjektiivisen päivähoito-oikeuden ra jaus, päi vä hoi to mak sui hin liittyvät asiat, yksityisen päivähoidon järjes tä mi sen asiat ym.) ovat työllistäneet erityisesti var hais kas va tusjoh ta jaa, joka on vastannut myös osastonsa kokonaisuudesta. Kolmen johtavan viranhaltijan malli on varhaiskasvatuksessa käy tännös sä osoittautunut erittäin hyvin toimivaksi. Var hais kas va tus joh ta ja, var hais kas va tus oh jaa ja sekä päiväkodinjohtaja voivat tar vit taes sa sijais taa toisiaan myös vuosilomien, sairauspoissaolojen ym. ai ka na niin, että päivähoitopalveluiden järjestäminen on häiriötöntä ja kun talai sia pystytään palvelemaan ympäri vuoden, myös lomakausina. Varhaiskasvatuksen tehtäväalueen viranhaltijoiden työnjako on selkeä: varhaiskasvatusjohtaja vastaa kokonaisuudesta, kun nan ul kopuo li sis ta yhteistyöasioista (mm. ylikunnallinen päivähoitopaikkojen os to ja myynti ym. seudulliset kehittämisasiat), yksityisen päi vä hoidon asioista (mm. Koljolan päi vä ko ti), kou lu jen yhteydessä toimivien esi ope tus ryh mien täydentävstä päi vä hoi dosta sekä var hais kas va tuksen talouden ja hallinnon hoi ta mi ses ta. Var hais kas va tus oh jaa ja vastaa perhepäivähoidosta toi mien hoi ta jien lähiesimiehenä (21 per hepäi vä hoi ta jaa) ja kou lu lais ten aa mu- ja il ta päi vä toi min nan koor dinaat to rin tehtävistä. Päi vä ko din joh ta ja vastaa kun nan kahden oman

päi vä ko din (Nup pu la ja Vappula) johtamisesta ja päi vä ko ti hen ki löstön esi mies teh tä vis tä se kä osin myös las ten tar han opet ta jan teh tä vistä. Aiemmin osas tol la työs ken nel leen toi mis to sih tee rin jäätyä eläkkeel le ko. työ teh tä vät on jaet tu organisaation si säi ses ti palk kaa mat ta uutta hen ki löä. Kunnanhallitus on 4.5.2015 131 päättänyt myöntää kun nan joh ta jalle luvan täyttää varhaiskasvatuksen johtajan virka määräaikaisesti ajak si 1.9.2015-31.7.2017. Tällä hetkellä sivistysosastolla ei ole näkö pii ris sä mitään sellaisia kuntarakenteeseen, eläköitymisiin tms. liitty viä syitä, jot ka puoltaisivat varhaiskasvatusjohtajan viran täyt tä mättä jättämistä tai täyttämistä vain määräaikaisesti. Päinvastoin, varhais kas va tuk sen pit kä jän tei sen kehittämisen kannalta ko. kes kei sen tehtäväalueen johtava viranhaltija tulisi palkata toistaiseksi voi mas sa olevaan virkaan, jolloin olisi paremmat mahdollisuudet mm. var haiskas va tuk sen pitkäjänteiseen pedagogiseen kehittämiseen. Valtuuston hyväksymässä talousarviokirjassa on hyväksytty var haiskas va tuk sen henkilöstörakenne suunnitelmavuosille 2017-2018 niin, että kunnassa on varhaiskasvatusjohtaja. Kun nan hal li tuk sen 18.1.2016 1 hyväksymien talousarvion täy tän töön pa no mää räys ten mukaan kaikkien vapautuvien vakanssien täyt tä mi seen ja mää rä aikais ten virkojen jatkamiseen tulee hakea kun nan hal li tuk sen lu pa. Kunnan nykyisen hallintosäännön mukaan lautakunnat päät tä vät esimiesasemassa olevien valinnasta ja palkkauksesta. Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että var haiskas va tus joh ta jan määräaikaisesti täytetty virka voidaan täyttää toistai sek si voimassaolevana 1.8.2017 alkaen. ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. KHALL 03.10.2016 194 Asian valmistelija: kunnanjohtaja Juhani Kylämäkilä Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen mukaisesti, et tä varhaiskasvatusjohtajan määräaikaisesti täytetty virka täytetään tois tai sek si voimassaolevana 1.8.2017 alkaen. hyväksyttiin yksimielisesti keskustelutta.

kunnanjohtaja Juhani Kylämäkilä, p. 044 4355 555 SIVLTK 15.11.2016 164 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Kunnanhallitus on päätöksellään 3.10.2016 194 hyväksynyt, että nyt määräaikaisesti 31.7.2017 asti täytetty varhaiskasvatusjohtajan vir ka voidaan täyttää toistaiseksi voimassaolevana 1.8.2017 alkaen. Hallintosäännön 31 :n mukaan lau ta kun nan teh tä viin kuuluu päättää esimiesasemassa olevien valinnasta ja palkkauksesta. 29 :n mu kaan viran ju lis taa haet ta vak si se, jonka tehtävänä on valita vi ranhal ti ja. Hallintosäännön 30 mukaan henkilöstön kel poi suus eh dot mää räy ty vät kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mu kai ses ti. Ellei lain sää dän nös tä muuta johdu, kelpoisuusehdoista päät tää se vi ran omai nen, joka valitsee viranhaltijan. Henkilöstöltä vaa dit ta vas ta kel poi suu des ta pidetään erillistä luetteloa. Nousiaisten valtuuston hyväksymässä luettelossa virkoihin vaa dit tavis ta kel poi suuk sis ta ei erikseen mainita varhaiskasvatusjohtajan virkaa. Var hais kas va tus lan 4 a mukaan lasten päivähoidon hen ki löstön kel poi suus vaa ti muk siin sovelletaan sosiaalihuollon ammatillisen hen ki lös tön kel poi suus vaa ti muk sis ta annettua lakia (272/2005) sekä sen no jal la an net tu annettuja säännöksiä, sellaisina kuin ne ovat voimas sa 1.1.2013. Oheismateriaalina on lautakunnalle tiedoksi Kun talii ton eri tyis asian tun ti ja Jarkko Lahtisen selvitys, miten var hais kas vatus joh ta jan viran kel poi suus vaa ti muk set tällä hetkellä määräytyvät sää dös ten mu kaan. Varhaiskasvatuslain 4 a ja lain 272/2005 10 3 momentin mukaan kel poi suus vaa ti muk se na las ten päivähoidon ammatillisiin joh to teh täviin on las ten tar han opet ta jan kelpoisuus sekä riittävä johtamistaito. 10 1 momentin mu kaisesti varhaiskasvatuksen hallinnollisiin joh toteh tä viin kelpoisuusvaatimus on tehtävään soveltuva ylempi kor keakou lu tut kin to ja alan tuntemus sekä niiden lisäksi riittävä joh ta mis taito. Nousiaisissa varhaiskasvatusjohtajan tehtäviin kuuluu hal lin nol listen tehtävien lisäksi mm. vas ta ta kou lu jen yhteydessä toimivista, esiope tus ta täydentävää päi vän hoi toa antavista yksiköistä ja toimia ao. henkilöstön lä hi esi mie he nä, se kä mahdollisesti myös työskentely lap si ryh mis sä. Siksi kel poi suus eh dok si on perusteltua määritellä varhais kas va tus lain 4 a :n sekä lain 272/2005 10 1 ja 3 mo ment tien mukaisesti säädetty kel poi suus se kä hallinnollisiin että lasten päi vähoi don ammatillisiin joh to teh tä viin. Muutettu päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää

1) julistaa Nousiaisten sivistysosastolla tois tai sek si voimassa olevan var hais kas va tus joh ta jan viran 1.8.2017 alkaen julkisesti haettavaksi. 2) varhaiskasvatusjohtajan viran kelpoisuusvaatimukseksi: teh tä vään so vel tu va ylempi korkeakoulututkinto, las ten tar han opet ta jan kel poisuus, alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito. 3) valtuuttaa sivistysjohtajan tekemään hakuilmoituksen. Sivistyslautakunta päättää siirtää seuraavan kohdan päätettäväksi seuraavaan kokoukseen: 4) asettaa valintaa valmistelemaan työryhmän ja nimeää sii hen si vistys joh ta jan lisäksi sivistyslautakunnan edustajat. Työ ryh män teh tä vänä on valita haastatteluun kutsuttavat hakijat, haastatella hakijat sekä tehdä sivistyslautakunnalle esitys var hais kas va tus joh ta jan va linnas ta. ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. SIVLTK 13.12.2016 181 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Sivistyslautakunta siirsi kohdan 4) päätettäväksi seuraavaan ko koukseen. Sivistyslautakunta päättää asettaa valintaa valmistelemaan työ ryhmän ja nimeää siihen sivistysjohtajan, hallintojohtajan (asiasta sovittu johtoryhmässä), sekä sivistyslautakunnan edus ta jat. Työryhmän tehtävänä on valita haastatteluun kutsuttavat ha ki jat, haastatella hakijat sekä tehdä sivistyslautakunnalle esitys var haiskas va tus joh ta jan valinnasta. ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Lautakunnan edustajiksi työryhmään nimettiin varapuheenjohtaja Markku Arvola sekä jäsen Kati Laaksonen.

SIVLTK 31.01.2017 14 Asian valmistelija: vs. sivistysjohtaja Kimmo Jalonen Varhaiskasvatusjohtajan virkaa oli julkisesti haettavana 22.12.2016-10.1.2017. Virkaa haki määräaikaan mennessä 11 hakijaa, joista kahdeksan oli virkaan kelpoisia. Hakijoista työryhmä (Markku Arvola, Kimmo Jalonen, Kati Laaksonen ja Juha Rinta-Jouppi) valitsi haastatteluun kolme henkilöä (Minna Halonen, Pia Kytösaho ja Satu Leppänen). Haastattelut pidettiin torstaina 26.1.2017 klo 13-16 Nousiaisten kunnantalolla. Haastattelujen jälkeen valintatyöryhmä punnitsi huolellisesti hakijoiden koulutusta, työkokemusta ja yleistä soveltuvuutta tehtävään. Työryhmä näkemys valinnasta on yksimielinen. Sivistyslautakunta valitsee varhaiskasvatusjohtajan virkaan 1.8.2017 alkaen KM Minna Halosen. Hänen kieltäytymisensä varalle valitaan varasijalle sosionomi YAMK Satu Leppänen. Varhaiskasvatusjohtajan tehtäväkohtainen palkka on 2860,00 e/kk. Viran täytössä ei määrätä koeaikaa. vs. sivistysjohtaja Kimmo Jalonen, puh. 044 4355 300 ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. vs. sivistysjohtaja Kimmo Jalonen, puh. 044 4355 300 SIVLTK 07.03.2017 28 Asian valmistelija: vs. sivistysjohtaja Kimmo Jalonen Muutoksenhakuaika varhaiskasvatusjohtajan valintapäätökseen on päättynyt. Oikaisuvaatimuksia valintapäätökseen ei ole tehty. Virkaan valittu KM Minna Halonen on ilmoittanut kirjallisesti ottavansa viran vastaan 1.8.2017 alkaen. Samalla hän on ilmoittanut irtisanoutuvansa lastentarhanopettajan tehtävästä 1.8.2017 alkaen. Sivistyslautakunta päättää vahvistaa varhaiskasvatusjohtajan viran virkavaalin. vs. sivistysjohtaja Kimmo Jalonen, puh. 044 4355 300 ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

vs. sivistysjohtaja Kimmo Jalonen, puh. 044 4355 300