1 EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE LAUSUNTO ASIASSA VALTIONEUVOSTON U-KIRJELMÄ 63 2016 vp (Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla) Tekijänoikeuden professori, OTT, VT Taina Pihlajarinne, Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta Artikla 11: Kustantajien lähioikeus Digitaalisten uutisten hyväksikäyttötavoista Nähdäkseni on syytä suhtautua lähtökohtaisen kriittisesti uusien lähioikeuksien, kuten kustantajien lähioikeuden, luomiseen. Digitaaliympäristö on sinänsä muuttanut perinteisiä asetelmia esimerkiksi uutisaineistojen arvonluontiketjussa. Eräissä tilanteissa kustannusalalla voi olla perusteltuja intressejä, joihin tekijänoikeusjärjestelmä ei nykyisellään täysin vastaa. Näin voi olla erityisesti silloin, kun moderneja linkitystekniikoita käytetään tosiasiassa sisällöntuotantoa vastaavilla tavoilla. Tulovirtojen jakautuminen digitaalisten aineistojen eri tilanteissa on kuitenkin epäselvä ja kiistanalainen kysymys. Keskeisin ongelma ehdotuksessa on, että siinä ei huomioida uutisaineistoja hyödyntävien internetpalvelujen heterogeenisuutta. Erot palveluiden luonteessa ja hyödyntämistavoissa ovat merkittäviä ja ne heijastuvat sekä palveluiden taloudellisiin vaikutuksiin, että sananvapausvaikutuksiin. On epäselvää, missä määrin esimerkiksi uutisaggregointi vaikuttaa haitallisesti lehtikustantajien mainostuloihin ja mainostilan hinnoitteluun, vai onko uutisaggregointi pelkästään hyödyllistä kustantajille. Ehdotuksessaan komissio on siteerannut tutkimusta, jonka mukaan 47 % kuluttajista lukee uutisartikkelien osat suoraan palveluntarjoajan sivulta siirtymättä linkin välityksellä lehtikustantajan sivustolle. On kuitenkin todennäköistä, että eri palveluntarjoajien palvelut ovat tässä suhteessa hyvin erilaisia, eikä näitä eroja ilmeisesti ole otettu huomioon komission hyödyntämässä tutkimuksessa. Esimerkiksi palvelut, jotka muodostuvat ainoastaan tavallisten vievien hyperlinkkien kokoelmista, ovat todennäköisesti vaikutuksiltaan puhtaasti hyödyllisiä uutistuottajille. Tämä perustuu siihen, että käyttäjälle ainoa tapa lukea artikkelista muuta kuin sen otsikko, on siirtyä uutistuottajan sivustolle tarjotun linkin kautta. Asia saattaa olla toisin palveluissa, joissa olennainen osa uutisaineistosta on
2 saatavilla suoraan uutisaggregaattoripalvelun sivustolta. Tällöin käyttäjän kannalta uutiaggregaattoripalvelu saattaa korvata uutistuottajien palveluja, millä seikalla voi olla negatiivinen vaikutus mainostuloihin. Tällaisia saattavat olla esimerkiksi palvelut, joissa kerätään automaattisilla toiminnoilla otteita uutisista (ns. snippets ), sisältäen tyypillisesti artikkelin otsikon, uutiseen liittyvän valokuvan ja muutamia ensimmäisiä rivejä uutisesta. On mahdollista, että tällaisten otteiden sisältämä tieto riittää täyttämään käyttäjän tiedontarpeen kyseisestä uutisesta ja että hän ei tällöin avaa linkkiä uutistuottajan sivustolle. Joissain tapauksissa palvelut voivat muodostaa kokonaisuuksia, jotka virtuaalisesti tarkasteltuna muistuttavat itsenäistä sanomalehteä, jolloin kyse on tosiasiallista sisällöntuottamista muistuttavasta tilanteesta. Hyödyntämistavat vaihtelevat siten puhtaasti uutistuottajia hyödyttävästä käytöstä aina sellaisiin tilanteisiin saakka, joissa voidaan perustellusti keskustella siitä, onko kyse vapaamatkustamisesta toisen tuottaman sisällön avulla. Lisäksi edelleen uutistuottajan luonne vaikuttaa uutisaggregoinnin vaikutuksiin. Pienet ja yleisölle tuntemattomammat uutistuottajat voivat hyötyä näistä palveluista enemmän kuin suuret, sillä uutisaggregointi parantaa näiden näkyvyyttä. Komission ehdotuksessa ei ole käsitelty ehdotuksen sananvapausvaikutuksia lukuun ottamatta lyhyttä mainintaa siitä, että ehdotuksella olisi vain rajattu vaikutus sananvapauteen. Kuitenkin uutisten hyödyntäminen erilaisilla alustoilla edistää tiedon vapaata leviämistä. Toisaalta myös kannustimien luominen laadukkaan sisällön luomiseksi on tärkeää yhteiskunnallisen keskustelun ja median moninaisuuden kannalta. On lisäksi merkillepantavaa, että erilaisten palveluiden vaikutukset sananvapauteen ovat varsin erilaisia. Jotkut palvelut koostuvat pelkästään uutisartikkeleista, mutta esim. sosiaalisen median palveluissa hyödynnettävät uutisartikkelit herättävät yhteiskunnallista keskustelua. Hakukonepalvelut puolestaan ovat välttämättömiä tiedon löytämiseksi internetistä ja tiedon vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi. 1 1 Toki on mahdollista, että erilaiset palvelut katsotaan sellaisiksi sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 2000/31 ja tietoyhteiskuntakaaren mukaisiksi tietoyhteiskunnan palveluiksi, jotka saavat vastuuvapauden. EUT on linjannut tallennuspalvelun tarjoajan vastuuta esimerkiksi ratkaisussaan Google France SARL ym. v. Louis Vuitton Malletier SA ym. (C-236/08 ja C-237/08). Se totesi, että indeksointipalvelun tarjoaja saa hyväkseen tallennuspalvelun tarjoajan vastuuvapauden, mikäli sillä ei ole sellaista aktiivista roolia, jonka vuoksi se tuntee tallennetut tiedot tai valvoo niitä. Jos kyseisellä palvelun tarjoajalla ei ole tällaista roolia, se voi olla vastuussa mainostajan pyynnöstä tallentamistaan tiedoista vain, jos tämä palvelun tarjoaja ei ole viipymättä poistanut näitä tietoja tai estänyt pääsyä niihin saatuaan tiedon niiden tai kyseisen mainostajan toiminnan laittomasta luonteesta.
3 Tulisikin tarkastella, missä määrin eri palvelut ovat aidosti tiedonhaku- ja etsintäpalveluita ja missä määrin niiden toiminta rinnastuu sisällöntuotantoon. Tehtävän tekee vaikeaksi se, että palveluiden väliset erot ovat epäselviä ja hienojakoisia. Tästä johtuen tekijänoikeuden kontekstissa on vaikea aikaansaada sääntelyä, jonka avulla olisi mahdollista huomioida palveluiden erot täysimääräisesti. Vaikuttaa siltä, että nyt esillä olevassa ehdotuksissa palveluiden merkittäviin eroavaisuuksiin ei ole kiinnitetty juuri lainkaan huomiota. Väite heikosta neuvotteluasemasta Ehdotus rakentuu ajatukselle uutiskustantajien heikosta neuvotteluasemasta ja vastaavasti uutisia hyödyntävien palveluiden vahvasta asemasta. Tulee kuitenkin arvioida, onko ehdotettu lähioikeus välttämätön uutistuottajien kannustimien ylläpitämiseksi, tai onko sillä edellytyksiä johtaa toivottuun lopputulokseen eli neuvotteluaseman parantumiseen. Aikaisemmat kansalliset lähioikeusjärjestelmät ovat epäonnistuneet tavoitteen täyttämisessä (esimerkiksi Saksa). Ehdotuksessaan komissio myöntää tämän, mutta se näyttää olettavan, että EU-tasoinen vastaava järjestelmä voisi sen sijaan johtaa toivottuihin tuloksiin. On epäselvää, mihin tämä oletus perustuu. Ainakin pohjoismaiden osalta lienee niin, että kustantajille on käytännössä laajasti luovutettu taloudellisia työsopimussuhteessa tai muussa sopimussuhteessa tuotettuun uutisaineistoon. Mikäli näiden oikeuksien perusteella neuvotteluissa ei ole saavutettu toivottuja lopputuloksia, on kyseenalaista, missä määrin uuden oikeuden perustaminen tältä osin parantaisi tilannetta. Heikko neuvotteluasema saattaa johtaa myös siihen, että kustantajat ja uutisaggregointipalvelun tarjoajat solmivat runsaasti sopimuksia, joiden perusteella aggregaattorit saavat hyödyntää aineistoa ilmaiseksi. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista ottaen huomioon mm. sopimisesta aiheutuvat transaktiokustannukset. Oikeudenhaltijoiden mahdollisuudet käyttää teknisiä suojakeinoja Komissio ei ole myöskään arvioinut sitä, mikä merkitys tulisi antaa uutistuottajien mahdollisuudelle hyödyntää erilaisia teknisiä keinoja uutisaineiston hyödyntämisen estämiseksi. Erilaisten teknisten keinojen avulla voidaan estää sekä linkittämistä että aineiston muuta hyödyntämistä (niin sanotut metatagit ja robot.txt, RSS-syötteiden avulla oikeudenhaltijat aktiivisesti edistävät aineiston hyväksikäyttämistä). Näiden keinojen mahdollinen hyödyntämättä jättäminen herättää kysymyksen, onko oikeudenhaltija hiljaisesti hyväksynyt aineiston hyväksikäyttämisen. Toki tekijänoikeudellisesti
4 on hankalaa määritellä, millainen velvollisuus oikeudenhaltijalla on aktiivisesti hyödyntää näitä mekanismeja. On kuitenkin ilmeistä, että nämä mahdollisuudet tulisi huomioida arvioitaessa lainsäätäjän interventiotarvetta. Ehdotetun lähioikeuden kohde ja sisältö Ehdotetussa artiklassa on määritelty oikeuden kohteeksi press publications. Oikeuden sisällön osalta ehdotuksessa viitataan infosoc-direktiivin 2 ja 3(2) artikloissa määriteltyihin oikeuksiin (kappaleen valmistaminen ja yleisölle välittäminen). Linkittämisen osalta siten oikeudet määräytyisivät myös uuden lähioikeuden osalta EUT:n käytännön mukaisesti. Tämä on myös nimenomaisesti mainittu ehdotuksen johdantokappaleessa 33: "protection does not extend to acts of hyperlinking which do not constitute communication to the public". Näin ollen ehdotuksella ei ole vaikutusta linkittämisen oikeudelliseen arviointiin. Lähioikeus kattaisi ehdotuksen mukaan lehtijulkaisuiden digitaalisen käytön. Tämä merkitsisi, että kaikenlaisissa digitaalisissa palveluissa tapahtuva aineiston hyödyntäminen kuuluisi yksinoikeuden alaan. On esimerkiksi epäselvää, ulottuisiko aineiston hyödyntäminen blogeissa yksinoikeuden piiriin, vaikka tällainen käyttö ei varmasti ole kustantajien taloudellisten intressien kannalta relevanttia. Niin ikään oikeuden kohteen laajasta määrittelystä johtuen oletettavasti kuinka pienen tahansa aineiston osan hyödyntäminen merkitsisi lähioikeuden loukkaamista. Esimerkiksi uutisaggregointipalveluissa voi tapahtua kappaleenvalmistamista ja yleisölle välittämistä otettaessa uutissivuilta otsikoita, valokuvia tai uutiskatkelmia ( snippets ). Lähtökohtaisesti yksinoikeuden piiriin voisi kuitenkin kuulua myös vain hyvin lyhyiden uutisartikkelien otsikoiden toistaminen vievien hyperlinkkien kokoelmiin perustuvissa palveluissa. Ehdotettavaan lähioikeuteen sovellettaisiin kuitenkin Infosoc direktiivin (direktiivi tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa, 2001/29) 5 artiklassa määriteltyjä rajoituksia ja poikkeuksia, jotka tosin ovat jäsenvaltioille yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vapaaehtoisia. Siten esimerkiksi siteerausoikeuden nojalla (Infosoc-direktiivi 3d artikla) olisi mahdollista hyödyntää uutisaineistoa, mutta tällöin edellytetään ns. siteeraustarkoitusta, eli esim. tarkoitusta arvioida tai kritisoida siten, että siteeraaminen edistää luovaa työtä tai toimii sen tukena. Esimerkiksi osien ottaminen uutisartikkelista sen käsittelemää aihetta koskevaan kommentaariin voisi olla rajoitussäännöksen perusteella sallittua. Kuitenkaan esimerkiksi erilaisten hakukoneiden toimintoja ajatellen on yleensä katsottu, että siteerausoikeuteen ei voida tehokkaasti vedota. On varsin ilmeistä, ettei säännöstä voida myöskään soveltaa muihin tilanteisiin, joissa on kyse
5 automaattisilla toiminnoilla tapahtuvalla digitaalisen aineiston keräämisestä, kuten esimerkiksi uutisaggregointipalveluissa. Mikäli ehdotus hyväksytään, tulisi ainakin oikeuden sisältöä merkittävästi rajoittaa. Paras tapa olisi sitoa oikeuden kohde tekijänoikeudelliseen omaperäisyysvaatimukseen. Myös esimerkiksi laaja rajoitus esimerkiksi siten, että oikeuden ulkopuolelle jäisi sellainen uutisaineiston hyödyntäminen, joka ei olisi haitallista oikeudenhaltijoiden perustelluille intresseille, voisi olla omiaan vähentämään mahdollisesti luotavan uuden lähioikeuden haitallisia vaikutuksia. Vähintäänkin esimerkiksi eikaupallinen käyttö ja lyhyiden aineistonosien hyväksikäyttö tulisi rajata ehdotuksen ulkopuolelle, vaikkakaan tällaiset rajaukset eivät toki olisi missään tapauksessa riittävän kattavia haitallisten vaikutusten estämiseksi. Esimerkiksi Saksan lähioikeussäännöksessä oikeus ulottuu vain kaupalliseen hyödyntämiseen ja siinä on nimenomaisesti rajattu pois yksittäiset sanat tai kaikkein pienimmät tekstiotteet (vapaa suomennos). Myös Espanjan kansallisessa säännöksessä on rajattu oikeuden ulkopuolelle esim. epäolennaiset sisällön osat (vapaa suomennos). Oikeuksien laajentuminen, sirpaloituminen ja monimutkaistuminen Uuden lähioikeuden luominen monimutkaistaisi ja pirstaloisi tekijänoikeussääntelyä entisestään. Sen puolesta on esitetty argumentti siitä, että tasapuolisuus edellyttäisi uutistuottajien lähioikeutta, sillä esimerkiksi radio- ja tv-tuottajilla on lähioikeus. On kuitenkin huomattava, että ehdotus ei suoranaisesti aseta eri kustantajia samanarvoiseen asemaan, sillä esimerkiksi kirjakustantajia ja tieteellisiä kustantajia lähioikeus ei koske. Toki tämä voidaan perustella komission esittämällä tavalla niillä eroilla, joita on aineiston hyödyntämis- ja liiketoimintamekanismeissa. On kuitenkin ilmeistä, että mikäli lehtikustantajien lähioikeus toteutetaan, tästä seuraa uusia vaatimuksia heihin rinnastettavilta tahoilta uusien lähioikeuksien perustamiseksi. Tämä puolestaan merkitsisi oikeuksien hallitsematonta laajentumista sekä tekijänoikeusjärjestelmän jatkuvaa monimutkaistumista ja fragmentoitumista. Lähioikeus tuottaisi uutistuottajille itsenäisen neuvotteluaseman ilman, että heidän tarvitsisi nojautua heille luovutettuihin oikeuksiin. Tämän seikan käytännön merkitys vaihtelee sen mukaan, kuinka jäsenvaltioiden lainsäädännössä suhtaudutaan tekijänoikeusluovutuksiin. Pohjoismaissa, joissa tekijänoikeuksien taloudelliset komponentit voidaan vapaasti luovuttaa, lehtikustannusalalla oikeudet on sopimuksin varsin kattavasti luovutettu kustantajille. Toki jäsenvaltioiden erilaiset järjestelmät aiheuttavat fragmentaatiota markkinoilla, kun lehtikustantajien asema voi perustua monenlaisiin
6 luovutuksiin ja lähioikeus tältä kannalta yhtenäistäisi tilannetta neuvotteluissa. Kansallisella tasolla toteutettavat lähioikeudet puolestaan aiheuttavat lisää eroja kansallisiin järjestelmiin. Kuitenkin on selvää, että EU-tasolla toteutettava lähioikeus monimutkaistaisi aineiston hyödyntämisestä sopimista. Ehdotuksella ei ole vaikutusta tekijänoikeuksiin ja kun hyödyntämiseen tarvittaisiin lupa joissain tilanteissa sekä tekijöitä että lehtikustantajilta, tämä voisi olla haitallista lisenssien hankkimisen kannalta. Lisäksi turhia neuvottelukustannuksia voisi aiheutua, mikäli kustantajien heikosta neuvotteluasemasta johtuen päädyttäisiin sopimuksiin, joiden perusteella esimerkiksi uutisaggegointipalvelun tarjoajat saisivat maksuttoman lisenssin aineiston hyödyntämiseen. Yhteenveto: Kustantajien lähioikeuden ongelmana on, ettei siinä ole otettu huomioon niitä eroja, joita erilaisilla uutisia hyödyntävillä palveluilla on sekä taloudellisilta vaikutuksiltaan että sananvapausvaikutuksiltaan. On epäselvää, parantaisiko lähioikeus lainkaan kustantajien neuvotteluasemaa sillä tavalla, kuin mitä on väitetty. Lähioikeuden kattama ala on liian laaja. Lähioikeus pirstaloisi ja monimutkaistaisi tarpeettomasti tekijänoikeusjärjestelmää. Uuden lähioikeuden luomiseen tulisikin käsitykseni mukaan suhtautua kielteisesti. Artikla 12 EUT:n ratkaisussa Hewlett-Packard Belgium SPRL v. Reprobel SCRL, Epson Europe BV C-572/132 katsottiin, että jäsenvaltioiden yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmässä ei voida jakaa kustantajille korvausta. Ehdotetun direktiivin 12 artiklan mukaan, mikäli tekijä on siirtänyt tai lisensoinut oikeuden kustantajalle, tämä muodostaa riittävän perustan kustantajalle vaatia osa korvauksista, joita suoritetaan tekijänoikeuteen tehdyn rajoituksen tai poikkeuksen mukaisen käytön perusteella. Tämä oikeus koskisi myös esimerkiksi kirjakustantajia ja tieteellisiä kustantajia. Ehdotus merkitsisi oikeustilan muuttamista siitä, mikä se on ollut mainitun ennakkoratkaisun jälkeen. En pidä tarkoituksenmukaisena ratkaisua, jossa suoraan lain nojalla syntyisi kustantajalle oikeus jälkikäyttökorvaukseen. Ehdotuksella puututtaisiin sopimusvapauteen tekijöiden ja kustantajien välillä, ja se voisi perusteettomasti heikentää tekijöiden asemaa. Artikla 13 2 EUT perusteli ratkaisua siten, että yksityisestä kopioinnista suoritettavan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenhaltijoille heidän teostensa kappaleiden valmistamisesta ilman heidän lupaansa aiheutunut vahinko, ja toisaalta kustantajat eivät ole direktiivin 2001/29 2 artiklassa tarkoitettuja yksinomaisen kappaleenvalmistusoikeuden haltijoita, koska viimeksi mainituille ei aiheudu minkäänlaista vahinkoa näissä kahdessa poikkeuksessa tarkoitetulla tavalla. EUT totesi, että kustantajille myönnettävän hyvityksen seurauksena olisi, että kappaleenvalmistusoikeuden haltijoilta vietäisiin täysin tai osittain sopiva hyvitys, johon heillä on oikeus.
7 Ehdotetun säännöksen mukaan tällaisten tietoyhteiskunnan palvelujen tulisi yhdessä oikeudenhaltijoiden kanssa toteuttaa toimenpiteitä, jotta varmistetaan oikeudenhaltijoiden kanssa niiden teosten ja muun aineiston käytöstä tehtyjen sopimusten toimivuus tai estetään pääsy niihin teoksiin tai aineistoihin, jotka oikeudenhaltijat yhteistyössä palveluntarjoajien kanssa ovat nimenneet. Se, millaisia sopimuksia ehdotuksessa tarkoitetaan, on epäselvää. Välittäjien vastuukysymykset ovat herättäneet viime vuosina paljon keskustelua immateriaalioikeudessa. Välittäjien vastuuvapautta koskevat säännökset (tallennuspalveluiden osalta sähkökauppadirektiivi 14 artikla, ns. notice and take down -menettely) ovat peräisin aikakaudelta, jolloin roolit internetissä jakautuivat selkeämmin sisällöntuotanto- ja välittäjätoimintoihin. Nykyisessä tilanteessa roolit ovat sekoittuneet, mikä seikka heijastuu oikeudellisessa keskustelussa. Esimerkiksi tallennuspalvelut muodostavat kuitenkin heterogeenisen ryhmän palveluita (esimerkiksi Youtube, sosiaalinen media, sähköiset markkinapaikat jne). Sinänsä on perusteltua, että sisällöntuottamisen ja välittämisen erojen hämärtyessä arvioidaan erilaisten välittäjiksi katsottujen palveluiden rooleja ja tarvittaessa etsitään keinoja, joilla oikeudenhaltijat saisivat osansa palveluista kertyvistä tuloista. Tässä yhteydessä tulee kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon palvelussa on käyttäjien lataamaa aineistoa, millaisia velvoitteita välittäjille asetettaisiin sekä millaisia ovat suodatusjärjestelmien vaikutukset. Ehdotus koskee palveluita, joihin käyttäjät lataavat suuria määriä sisältöä. Se, mitä suurella määrällä tarkoitetaan, on epäselvää. Ehdotuksen toteutuessa tämä aiheuttaisi merkittävää epävarmuutta välittäjien näkökulmasta. Näin merkittävän epäselvyyden ollessa kyseessä ei ole riittävää, että avoimiin kysymyksiin saataisiin mahdollisesti myöhemmin selvyyttä EUT:n ennakkoratkaisuilla. Välittäjien tulisi kohtuudella pystyä ennakoimaan, kuuluuko palvelu säännöksen soveltamisalaan vai ei. Nyt käsiteltävässä ehdotuksessa ei ole tarkoitus muuttaa vastuuvapaussääntelyä. Suodatusjärjestelmien tulisi ehdotuksen mukaan olla tarkoituksenmukaisia ja kohtuullisia ( appropriate and proportionate ). Tältäkin osin välittäjille jäisi epäselväksi, millaisia keinoja heidän tulisi hyödyntää täyttääkseen asetetun velvoitteen. Riippuen kulloinkin sovellettavan suodatusjärjestelmän ominaisuuksista ja laajuudesta, velvollisuus niiden käyttöönottoon voisi
8 tosiasiassa myös loukata välittäjiä koskevan yleisen valvontavelvollisuuden kieltoa (sähkökauppadirektiivin 15 artikla). 3 Ehdotus merkitsisi, että välittäjät velvoitettaisiin järjestelyihin, jotka aiheuttaisivat niille runsaasti työtä ja kustannuksia. Tämä seikka voisi olla haitallinen erityisesti pienille toimijoille ja estää näiden tuloa markkinoille. Tämä olisi haitallista tekniikan ja palveluiden kehitykselle. Suodatusjärjestelmien käyttö ei ole ongelmatonta erityisesti sananvapausnäkökulmasta, sillä ne saattavat suodattaa myös esimerkiksi sellaista aineistoa, jonka osalta käyttäjä voisi tehokkaasti vedota tekijänoikeuden rajoitussäännöksiin (esim. siteeraus). Myös järjestelmien tehokkuus on kiistanalainen asia. Yhteenveto: Ehdotuksen hyväksyminen merkitsisi välittäjille heitä raskaasti työllistävää ja kustannuksia aiheuttavaa toimintavelvollisuutta. Tällä seikalla voisi olla vaikutusta ennen muuta pienempiin toimijoihin ja se voisi hyvinkin rajoittaa näiden tuloa markkinoille. Tämä puolestaan haittaisi teknologian ja digitaalisten palveluiden kehitystä. Ehdotuksen suuri ongelma on, että monelta osin direktiivissä määritellyt velvollisuudet jäävät epäselviksi. Epäselvyys vaikuttaisi säännöksen toteutuessa haitallisesti välittäjien toimintamahdollisuuksiin. Ehdotukseen tulisi käsitykseni mukaan tällaisenaan suhtautua kielteisesti. Helsingissä 20.2.2017 Taina Pihlajarinne OTT, VT, Tekijänoikeuden professori Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta 3 EUT katsoi ennakkoratkaisussaan Scarlet Extended v. SABAM C-70/10 ratkaisussa tarkastellun, hyvin pitkälle viedyn suodatusjärjestelmän käyttöönottovelvollisuuden asettamisen olevan kyseisen kiellon vastaista.