Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja 2018 TE-palveluiden ohjausryhmä 2.6.2017
Kokeilualueet 3 maakunnallista kokeilua 5 yhden tai useamman kunnan alueella toteutettavaa kokeilua Mukana 68 kuntaa 8 TE-toimistoa Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi sekä Sastamala ja Punkalaidun Turku, Naantali, Paimio, Raisio Pori Rovaniemi, Kemi, Tornio, Sodankylä, Kemijärvi KESKI-POHJANMAA KESKI-SUOMI POHJOIS-KARJALA ja Heinävesi Kuopio, Siilinjärvi, Tuusniemi Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 5.6.2017 2
Tuetaan maakuntamalliin siirtymistä Kokeilut ovat osa pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmaa ja ohjelman kärkihankkeiden toimeenpanoa. Tavoitteena on vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä ja edistää kohderyhmiin kuuluvien työllistymistä luoda työnhakija- ja työnantaja-asiakaslähtöinen kokonaisvaltainen, hallinnonalojen rajat ylittävä kustannusvaikuttava toimintamalli kehittää työttömille tarjottavia palveluja ja niiden tuottamistapoja ja siten pohjustaa työvoima- ja yrityspalveluiden järjestämisvastuun siirtymistä maakunnille saada aikaan kustannussäästöjä työttömyyden julkiselle taloudelle (kunnat ja valtio) aiheutuvista kokonaiskustannuksista Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 5.6.2017 3
Kokeilun käynnistyminen ja kesto Hallituksen esityksen voimaantuloajankohdaksi esitetään 1.8.2017 Valiokuntakäsittely vielä kesken (TyV, PeV) Laki olisi voimassa vuoden 2018 loppuun Asiakkaita voitaisiin ohjata kokeiluun 30.9.2018 asti Kokeilut ovat käynnistyneet jo vuoden 2017 alussa siltä osin kuin kokeilun toteuttaminen ei edellytä säännösmuutoksia Maakunnallisissa kokeiluissa toimintamalleja ja palveluja kehitetään voimassa olevan lainsäädännön puitteissa Hallituksen esitys koskee viittä kuntapohjaista kokeilualuetta Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 5.6.2017 4
Kokeilun kohderyhmät Seuraavat työttömät työnhakijat: Satakunta: Ne alle 25-vuotiaat, jotka ovat olleet yhtäjaksoisesti työttöminä vähintään kuusi kk eivätkä tänä aikana työllistymistä edistävässä palvelussa sekä iästä riippumatta kaikki työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 200 päivää saaneet Varsinais-Suomi: Alle 25-vuotiaat sekä kaikki yhtäjaksoisesti vähintään 12 kuukautta työttöminä työnhakijoina olleet Pirkanmaa: Kaikki työmarkkinatukeen tai peruspäivärahaan oikeutetut Lappi: Kaikki yhtäjaksoisesti työttöminä vähintään 12 kk olleet jotka eivät tänä aikana ole olleet työllistymistä edistävässä palvelussa Pohjois-Savo: TYP-lain piiriin kuuluvat sekä kaikki yhtäjaksoisesti työttöminä vähintään 12 kk olleet, jotka eivät tänä aikana ole olleet työllistymistä edistävässä palvelussa Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 5.6.2017 5
Arvio lähtötilanteesta: Asiakasmäärät Lappi: 2 800 (noin 30 % kokeilualueen työttömistä) Pirkanmaa: 22 000 (noin 62 % kokeilualueen työttömistä) Varsinais-Suomi: 8 700 (noin 48 % kokeilualueen työttömistä) Pohjois-Savo: 3 200 (noin 33 % kokeilualueen työttömistä) Satakunta 1 700 (noin 21 % kokeilualueen työttömistä) (Yhteensä noin 38 400) TE-toimisto ohjaisi työttömiä kokeilun piiriin myös kokeilun aikana aina kohderyhmäkriteerien täyttyessä (ns. dynaaminen asiakaskohderyhmä). Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 5.6.2017 6
Kuntien toimivalta kokeilussa Kokeilussa laajennettaisiin kuntien toimivaltaa julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen tarjoamisessa kokeilun asiakaskohderyhmille Kunta vastaisi TE-toimiston sijaan kohderyhmänsä palveluprosessista ja julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta: huolehtisi työnhakijoiden haastattelusta, palvelutarpeen arvioinnista sekä työllistymissuunnitelman laatimisesta. vastaisi asiakkaidensa ohjaamisesta palvelutarpeiden mukaisiin julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin tai muihin tarpeen mukaisiin palveluihin myöntäisi palkkatukea asiakkaita palkkaaville työnantajille tekisi sopimuksen työkokeilun järjestämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 5.6.2017 7
Työelämäkokeilu Kahdella kokeilualueella kuntouttava työtoiminta korvattaisiin työelämävalmiuksia tukevalla työelämäkokeilulla. Kyseessä olisi uusi palvelu työttömälle. Työelämäkokeilua kokeilisivat Pori, Kuopio, Siilinjärvi ja Tuusniemi Työelämäkokeilua tarjottaisiin niille kokeilukuntien työttömille, joille tulisi tarjota kuntouttavaa työtoimintaa Työelämäkokeiluun sovellettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisen työkokeilun säännöksiä. Siten työelämäkokeilua voisi järjestää yrityksissä. Työelämäkokeiluun kuuluisi aina työkokeilua tiiviimpi tuki työttömälle Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 5.6.2017 8
Resurssit Kokeilulle ei ole osoitettu erillistä määrärahaa hallitusohjelmassa eikä hallituksen kärkihankkeiden rahoitusta koskevassa päätöksessä. Kokeilu toteutettaisiin suuntaamalla olemassa olevia henkilöresursseja ja työllisyysmäärärahoja uudelleen. TE-toimiston asiantuntijoita siirtyisi työskentelemään kokeiluun liittyvissä tehtävissä kunnan työnjohdon alaisuuteen Kunnat osoittavat omaa henkilöstöä kokeiluun Työllisyysmäärärahasta kiintiöitäisiin osa kokeilun kohderyhmään kuuluvien palveluihin Kokeiluhankkeiden toimeenpanon tueksi on käynnistynyt Valtioneuvoston kanslian rahoittama arviointi- ja toimintatutkimus (ns. TEAS-tutkimus). Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 5.6.2017 9