Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua"

Transkriptio

1 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2013 lopussa työtöntä työnhakijaa. Määrä väheni kausiluonteisista syistä johtuen kuukauden aikana (mm. kouluvuoden alkaminen) 2334 henkilöllä. Vuotta aiempaan verrattuna työttömyys kasvoi 5726 henkilöllä (+23 %). Taantuma pysyy sitkeästi päällä, sillä työttömyyden vuositason muutos on ollut maaliskuusta 2013 alkaen (=puoli vuotta) henkilöä. Syksy näyttää kääntyykö trendi alenevaan vai ylenevään suuntaan? Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 13,0 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %. Pirkanmaan työttömyys aleni kuukauden aikana koko maahan verrattuna keskimääräistä vähemmän, sillä työttömyysasteen ero koko maan keskiarvoon kasvoi kahdella prosenttiyksiköllä ja erotus oli nyt 1,9 %-yksikköä. Avoimet työpaikat Elokuun aikana oli haussa yhteensä 5158 työpaikkaa, joista uusia paikkoja oli Uusien työpaikkojen määrä väheni viime vuodesta 726 paikalla (-18 %) ja niitä oli elokuun 2013 aikana vähemmän kuin kolmen aiemman vuoden elokuussa; kts. seuraavan sivun kaavio. Uudet avoimet työpaikat elo heinä elo elo 2013/ muutos lkm muutos % Tampere ,2 Nokia ,0 Sastamala ,6 Lempäälä ,4 Kangasala ,8 Ylöjärvi ,4 Pirkkala ,2 Valkeakoski ,6 Orivesi ,9 Akaa ,5 Ikaalinen ,6 Vesilahti ,0 Virrat ,8 Parkano ,2 Pälkäne ,0 Mänttä-Vilppula ,3 Hämeenkyrö ,2 Ruovesi ,0 Urjala ,1 Punkalaidun ,0 Juupajoki ,0 Kihniö ,3 Pirkanmaa ,4 PIRKANMAAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO Puh Pellavatehtaankatu 25, PL 587, Tampere kirjaamo.pirkanmaa@te-toimisto.fi

2 2(12) Työttömien määrä ja työttömyysaste ym. koko toimiston alueella Työttömien kokonaismäärässa mukana olevien lomautettujen määrä kasvoi viime vuodesta 792 henkilöllä (+77 %) ja myös ns. ryhmälomautetut ovat nyt henkilökohtaisesti työnhakijoina TE-toimistossa. Elokuun aikana työllistettiin palkkatuella ja starttirahalla 499 henkilöä, työvoimakoulutukseen pääsi 292 henkilöä ja työllistymistä edistävän palvelun aloitti 712 henkilöä, joten palveluihin meni yhteensä 1503 henkilöä, joka oli 775 henkilöä (+106 %) enemmän kuin heinäkuussa. Kuukauden lopussa työllistettynä, työvoimakoulutuksessa ja muissa palveluissa oli yhteensä 7392 henkilöä. elo heinä elo elo 2013/ muutos lkm / % Työttömien määrä / 22,5 Työttömistä lomautetut / 77,0 Työttömien osuus työvoimasta 13,0 13,9 10,7 Uudet työpaikat kuukauden aikana / -18,4 Työpaikat kuukauden lopussa / -1,5 Työllistetyt / -22,6 Työvoimakoulutuksessa / 3,9 Työllistymistä edistävissä palveluissa ?? Työttömien määrä ja työttömien osuus työvoimasta kunnittain Työttömien määrä kasvoi vuoden aikana Pirkanmaan kaikissa kunnissa. Pirkanmaan alhaisin työttömyysaste 7,7 % oli Punkalaitumella ja korkein 15,7 % Tampereella. Työttömyys kasvoi suhteellisesti eniten Sastamalassa (+41 %). Kiikoinen liittyi vuoden 2013 alussa Sastamalaan, joten Sastamalan ja koko Pirkanmaan vuoden 2012 lukuihin on lisätty vertailtavuuden vuoksi tuolloiset kiikoislaiset työttömät. Taulukko seuraavalla sivulla.

3 3(12) Työttömät ja työttömyysaste elo heinä elo elo 2013/2012 (suluissa työvoiman määrä) muutos lkm muutos % Tampere (110394) / 15, / 16, / 13, ,0 Nokia (15668) 2022 / 12, / 13, / 10, ,4 Ylöjärvi (15106) 1563 / 10, / 11, / 8, ,8 Kangasala (14616) 1504 / 10, / 10, / 7, ,6 Sastamala (11249) 942 / 8,4 986 / 8,8 669 / 6, ,8 Lempäälä (10279) 1022 / 9, / 11,1 790 / 7, ,4 Valkeakoski (9696) 1158 / 11, / 12, / 11,3 78 7,2 Pirkkala (9080) 895 / 9,9 963 / 10,6 702 / 8, ,5 Akaa (8131) 963 / 11, / 13,3 751 / 9, ,2 Mänttä-Vilppula (4853) 557 / 11,5 607 / 12,5 533 / 10,7 24 4,5 Hämeenkyrö (4834) 550 / 11,4 551 / 11,4 427 / 8, ,8 Orivesi (4275) 452 / 10,6 515 / 12,0 400 / 9, ,0 Ikaalinen (3261) 321 / 9,8 354 / 10,9 252 / 7, ,4 Virrat (3032) 283 / 9,3 307 / 10,1 275 / 8,8 8 2,9 Pälkäne (3035) 320 / 10,6 329 / 10,9 252 / 8, ,0 Parkano (2991) 280 / 9,4 304 / 10,2 219 / 7, ,9 Urjala (2344) 302 / 12,9 322 / 13,7 250 / 10, ,8 Vesilahti (2033) 186 / 9,1 201 / 9,9 134 / 6, ,8 Ruovesi (2026) 191 / 9,4 164 / 8,1 166 / 8, ,1 Punkalaidun (1309) 101 / 7,7 115 / 8,8 76 / 5, ,9 Kihniö (922) 81 / 8,8 89 / 9,7 75 / 7,9 6 8,0 Juupajoki (912) 86 / 9,4 86 / 9,4 71 / 7, ,1 Pirkanmaa ( ) / 13, / 13, / 10, ,5 Työttömyyden kehitys koko toimiston alueella ja kunnittain Pirkanmaan työttömyyden elokuun 2013 kuukauden aikainen kausiluonteinen alenema oli 2334 henkilöä, joka oli 117 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Tampereen kehitys oli tässä suhteessa positiivisempaa, sillä siellä kuukausitason vähenemä oli enemmän kuin vuotta aiemmin; elokuu 2013: ja elokuu 2012:

4 4(12) Työttömyys väheni elokuun aikana kausiluonteisesti kaikissa henkilön työvoiman kunnissa. Työttömien määrä väheni elokuussa kausiluonteisesti kaikissa yli henkilön työvoiman kunnissa. Hämeenkyrön vähenemä oli 1 henkilö (550/551).

5 5(12) Työttömyys aleni elokuun aikana kausiluonteisesti kaikissa henkilön työvoiman kunnissa. Työttömien määrä väheni elokuussa kausiluonteisesti kaikissa muissa alle 2100 henkilön työvoiman kunnissa paitsi Ruovedellä, jossa oli kasvua 27 henkilöä (+16 %) sekä Juupajoella, jossa määrä pysyi samana kuin heinäkuussa (=86 työtöntä).

6 6(12) Työttömyyden rakenne kunnittain 1 ) Rakenne- ja pitkäaikaistyöttömät Rakennetyöttömien (= pitkäaikaistyöttömät, toistuvaispitkäaikaistyöttömät, palvelun jälkeen työttömiksi jääneet ja palvelulta palvelulle siirtyneet) määrä lisääntyi vuoden aikana Pirkanmaalla 2544 henkilöllä (+17 %). Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä kasvoi 3316 henkilöllä (+46 %). Rakennetyöttömyys väheni huomattavasti Mänttä-Vilppulassa sekä jossain määrin Virroilla ja Ruovedellä. Pitkäaikaistyöttömyys aleni Mänttä-Vilppulassa, Virroilla sekä Parkanossa ja Kihniössä määrä pysyi samana. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi suhteellisesti eniten Ikaalisissa (+121 %), Lempäälässä (+86 %), Vesilahdella (+81 %), Pälkäneellä (+72 %) ja Urjalassa (+71 %). rakennetyöttömät muutos pitkäaikaistyöttömät muutos Työvoima yli /2013 8/2012 lkm / % 8/2013 8/2012 lkm / % Tampere / 18, / 46,0 Nokia / 26, / 62,4 Ylöjärvi / 20, / 57,1 Kangasala / 26, / 65,8 Sastamala / 18, / 23,1 Lempäälä / 23, / 85,9 Työvoima Valkeakoski / 5, / 25,4 Pirkkala / 14, / 41,4 Akaa / 6, / 41,4 Mänttä-Vilppula / -16, / -13,8 Hämeenkyrö / 19, / 55,0 Orivesi / 8, / 13,8 Työvoima alle 4000 Ikaalinen / 10, / 120,5 Virrat / -9, / -17,7 Pälkäne / 33, / 72,4 Parkano / 8, / -2,4 Urjala / 8, / 71,2 Vesilahti / 18, / 80,6 Ruovesi / -5, / 10,3 Punkalaidun / 20, / 18,8 Kihniö / 18, / 0,0 Juupajoki / 2, / 40,9 Pirkanmaa / 17, / 45,9

7 7(12) 2) Alle 25- ja yli 50-vuotiaat työttömät Nuorisotyöttömyyden vuositasomuutos kääntyi uudelleen negatiiviselle uralle, sillä kasvu oli nyt 1065 henkilöä (+32 %), kun se heinäkuussa oli ollut 932 henkilöä (+22 %). Yli 50-vuotiaiden työttömyys lisääntyi 1568 henkilöllä (+17 %). alle 25-v työttömät muutos yli 50-v työttömät muutos Työvoima yli /2013 8/2012 lkm / % 8/2013 8/2012 lkm / % Tampere / 31, / 14,3 Nokia / 33, / 20,8 Ylöjärvi / 40, / 27,7 Kangasala / 23, / 26,1 Sastamala / 54, / 49,6 Lempäälä / 13, / 38,4 Työvoima Valkeakoski / 36, / 1,9 Pirkkala / 43, / 16,1 Akaa / 55, / 20,6 Mänttä-Vilppula / -23, / 5,4 Hämeenkyrö / 55, / 12,2 Orivesi / 25, / 9,4 Työvoima alle 4000 Ikaalinen / 22, / 28,0 Virrat / 38, / 3,3 Pälkäne / 37, / 16,0 Parkano / 94, / 8,3 Urjala / 5, / 26,0 Vesilahti / 20, / 31,3 Ruovesi / -20, / 28,9 Punkalaidun / -8, / 22,5 Kihniö / 33, / 19,4 Juupajoki / 80, / 10,0 Pirkanmaa / 31, / 17,3

8 8(12) 3) Työttömät sukupuolen mukaan ja osatyökykyiset työttömät Miesten työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla enemmän kuin naisten ja kasvu kiihtyi verrattuna heinäkuuhun. Osatyökykyisen vuositason työttömyysmuutos kääntyi myös negatiiviseen suuntaan. naiset muutos miehet muutos osatyökyk muutos Työvoima yli /13 8/12 lkm / % 8/13 8/12 lkm / % 8/13 8/12 lkm / % Tampere / 20, / 21, / 10,3 Nokia / 17, / 32, / 11,7 Ylöjärvi / 21, / 39, / 17,2 Kangasala / 38, / 28, / 22,1 Sastamala / 31, / 49, / 58,5 Lempäälä / 24, / 34, / 13,7 Työvoima Valkeakoski / 9, / 5, / -0,6 Pirkkala / 27, / 27, / 17,9 Akaa / 17, / 38, / 1,7 Mänttä-Vilppula / 4, / 4, / 19,3 Hämeenkyrö / 26, / 30, / 19,8 Orivesi / 2, / 23, / -2,0 Työvoima alle 4000 Ikaalinen / 18, / 35, / 19,5 Virrat / 1, / 3, / -7,4 Pälkäne / 31, / 24, / 0,0 Parkano / 26, / 28, / 0,0 Urjala / 10, / 32, / 18,2 Vesilahti / 40, / 37, / 11,8 Ruovesi / 13, / 16, / 2,4 Punkalaidun / 27, / 28, / 27,3 Kihniö / -11, / 36, / -5,6 Juupajoki / 48, / 2, / -4,0 Pirkanmaa / 20, / 24, / 11,4

9 9(12)

10 Pitkäaikaistyöttömät ja alle 25-vuotiaat työttömät elokuu elokuu (12)

11 11(12)

12 Lisätietoja: Vesa Jouppila p , (sisällöntuotto Hannu Antikainen p ) 12(12)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.8.2013 Tilannekatsaus 31.7.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli heinäkuun 2013 viimeisenä päivänä 33473 työtöntä työnhakijaa, jossa oli lisäystä

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.6.2013 Tilannekatsaus 31.5.2013 Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli toukokuun 2013 lopussa 28854 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.7.2013 Tilannekatsaus 28.6.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli kesäkuun 2013 tilannekatsauspäivänä 31724 työtöntä työnhakijaa. Pirkanmaan työttömyys

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.11.2013 Tilannekatsaus 31.10.2013 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaalla oli lokakuun 2013 viimeisenä päivänä 31398 työtöntä työnhakijaa. Vuotta

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.3.2013 Tilannekatsaus 28.2.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli helmikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.5.2014 Tilannekatsaus 30.4.2014 Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32599 työtöntä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.7.2015 Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2015 lopussa 38233 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.10.2017 Syyskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.9.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.7.2014 Tilannekatsaus 30.6.2014 Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2014 lopussa 35630 työtöntä työnhakijaa, joka oli 3906

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2017 Marraskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2017) Pirkanmaan työttömyys väheni vuoden aikana 9179 henkilöllä Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.9.2017 Elokuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2017 viimeisenä päivänä

Lisätiedot

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.9.2016 Elokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2016) Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.8.2014 Tilannekatsaus 31.7.2014 Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2014 viimeisenä päivänä 36677 työtöntä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2015 Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.5.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2015 tilannekatsauspäivänä 34400

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.5.2018 Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli huhtikuun 2018 lopussa 23152 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.1.2016 Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2015

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.10.2016 Syyskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.11.2017 Lokakuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2017) Pirkanmaan työttömyyden alenema vuoden aikana yli 9000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.8.2016 Heinäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.7.2016) Työttömiä yli 40000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2016 tilastopäivänä 40539

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.4.2017 Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2016 Marraskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2016) Työttömyystilanteessa selvä käänne Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun 2016 viimeisenä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.11.2016 Lokakuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.7.2018 Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.6.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaalla oli kesäkuun 2018 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.6.2018 Toukokuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli toukokuun 2018 lopussa 21638 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2017 Huhtikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.4.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Tammikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.1.2017) Työttömyys aleni reippaasti sekä vuosi- että kuukausitasolla Pirkanmaalla oli tammikuun 2017

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.11.2015 Lokakuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.10.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun 2015

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.3.2016 Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.2.2016) Työttömyyden vuositasomuutos kääntyi uudelleen kasvuun Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.8.2017 Heinäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.7.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2017

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.1.2018 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.12.2017) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.7.2017 Kesäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.6.2016 Toukokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.10.2015 Syyskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2015) Työttömyydessä kuukausitasolla kausiluonteista alenemista Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.1.2017 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.12.2016) Myönteinen työttömyyskehitys jatkui ja kiihtyi Pirkanmaalla oli joulukuun 2016 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2017) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2017 lopussa 33956

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2016 Huhtikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.4.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.3.2018 Helmikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2018) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen hidastui Pirkanmaan työttömien määrä oli helmikuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.2.2016 Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.1.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2016

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.10.2014 Syyskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015 Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 38529

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.4.2016 Maaliskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012 n tiedote 20.11.2012 Tilannekatsaus 31.10.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyys kasvoi edelleen 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010 n tiedote 21.12.2010 Tilannekatsaus 30.11.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työllisyydessä positiivista kehitystä vuoden

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.9.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.9.2010 n tiedote 21.9.2010 Tilannekatsaus 31.8.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyystilanteessa positiivista kehitystä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013 Tilannekatsaus 29.11.2013 Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli marraskuun 2013 tilannekatsauspäivänä 32315 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.1.2014 Tilannekatsaus 31.12.2013 Työttömyys kasvoi erittäin paljon Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yleensä joulukuussa kausiluonteisista syistä johtuen;

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote n tiedote 27.7.2010 Tilannekatsaus 30.6.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Ylöjärvi Työttömyyden kasvu on taittumassa vuositasolla

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.2.2014 Tilannekatsaus 31.1.2014 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli tammikuun 2014 lopussa 35068 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.11.2014 Lokakuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015. Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015. Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015 Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015) Työttömyydessä kuukausitasolla kausiluonteista alenemista Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.8.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.8.2010 n tiedote 24.8.2010 Tilannekatsaus 30.7.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyys väheni vuoden aikana 1 Keski-Pirkanmaan

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.12.2014 Marraskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.11.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016 Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen kasvu kääntyi alenevaan suuntaan Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU JA / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät VUOSI VUOSI yht -15 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1571 1203 2774 1727 1341 3068 294 10,6 helmi 1522 1155 2677

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne ei ole kohentunut Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,4 Sastamala 10,7 Kihniö 13,2 Ikaalinen 13,9 Juupajoki Ylöjärvi 13,8 12,1 Hämeenkyrö

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne lähes entisellään Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 12,9 Sastamala 11,8 Kihniö 14,6 Ikaalinen 14,1 Juupajoki Ylöjärvi 12,5 12,6 Hämeenkyrö

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanteen osalta ei suuria muutoksia Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,4 Sastamala 12,6 Kihniö 14,8 Ikaalinen 15,1 Juupajoki Ylöjärvi 12,0 12,8

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,8 Sastamala 13,0 Kihniö 16,3 Ikaalinen 15,9 Juupajoki Ylöjärvi 13,1 13,2 Hämeenkyrö 13,8

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti, tavoitellaan vuoden 2010 kesäkuun lukuja Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 11,0 Sastamala

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,2 Sastamala 11,1 Kihniö 13,1 Ikaalinen 13,6 Juupajoki

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti vuositasolla verrattuna, tavoitellaan vuoden 2010 elokuun lukuja Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; työttömiä edelleen enemmän kuin viime vuoden lokakuussa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 12,9 Sastamala 11,0 Kihniö 13,2 Ikaalinen 13,1

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti vuositasolla verrattuna, tavoitellaan vuoden 2010 kesäkauden lukuja Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 TIEDOTE 21.02.2012 Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä on edelleen vähentynyt Tammikuun 2012 lopussa Pirkanmaan TE -toimistoissa oli 25 748 työtöntä työnhakijaa

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Muutos parempaan on tapahtunut Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,5 Sastamala 11,3 Kihniö 14,1 Ikaalinen 13,8 Juupajoki Ylöjärvi 13,1

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä vähenee Helmikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012 + NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kääntyi kasvuun Heinäkuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden kehitys säilynyt positiivisena Huhtikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla työllisyystilanteessa ei elpymisen merkkejä Työttömyystilanne

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 12,3 Sastamala 10,4 Kihniö 13,0 Ikaalinen 13,3 Juupajoki

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti, saavutettu vuoden 2013 taso Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 11,2 Sastamala 9,6 Kihniö

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; työttömiä selvästi vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 14,1 Sastamala 11,7 Kihniö 14,2

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden näkymät hyvät Maaliskuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012 + NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden kehitys säilynyt positiivisena Toukokuun 2012

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömyys vuoden 1999 heinäkuun tasolla Työttömyystilanne

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti, tavoitellaan vuoden 2010 toukokuun lukuja Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 9,8 Sastamala

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla yli 30 000 työtöntä työnhakijaa Tammikuun 2013 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.8.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.8.2012 n tiedote 21.8.2012 Tilannekatsaus 31.7.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyydessä edelleen kasvua 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012 + NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyyden väheneminen pysähtyi Kesäkuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyystilanne hieman parantunut vuoden alusta Työttömien

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömien määrä on laskenut koko alkuvuoden ajan Työttömien

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työllisyys kohentuu edelleen vauhdilla Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 9,8 Sastamala 7,4 Kihniö 10,0 Ikaalinen 10,1 Juupajoki Ylöjärvi

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kasvanut vuositasolla lähes viidenneksen Helmikuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012 + NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kasvusuunnassa Syyskuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys on edelleen pysynyt korkeana Työttömyystilanne oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2012 + NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kääntyi kasvuun vuositasolla Elokuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien määrä oli noussut viidenneksen Työttömyys oli Pirkanmaalla

Lisätiedot