HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUIDEN ALUEELLIS- TA TARJOAMISTA JA TYÖELMÄKOKEILUA KOSKEVASTA KOKEILUSTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUIDEN ALUEELLIS- TA TARJOAMISTA JA TYÖELMÄKOKEILUA KOSKEVASTA KOKEILUSTA"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston yleisistunto : Esittelymuistio Muistion laatija: Hanna Liski-Wallentowitz erityisasiantuntija, esittelijä 1/5 HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUIDEN ALUEELLIS- TA TARJOAMISTA JA TYÖELMÄKOKEILUA KOSKEVASTA KOKEILUSTA Kokeilun taustaa Pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus selvittää työvoimapalveluiden siirto resursseineen vaikeimmin työllistyvien osalta kuntien vastuulle, Tanskan mallin mukaisesti. Selvitys tehtiin syksyllä 2015 työ- ja elinkeinoministeriön johdolla. Valmisteluryhmä ehdotti selvityksessään tammikuussa 2016, että työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtoa voitaisiin kokeilla joillakin alueilla. Päätöstä kokeilun käynnistämisestä ei tehty, koska esitys maakunnalle siirrettävistä tehtävistä oli kesken ja työvoima- ja yrityspalvelujen järjestäminen oli osa tätä esitystä. Alkuvuodesta 2016 Maria Kaisa Aula kartoitti oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin asettamana selvityshenkilönä eri toimijoiden näkemyksiä toimenpiteistä, joilla työnantajien työllistämiskynnystä sekä työttömien työllistymiskynnystä voitaisiin alentaa. Aula ehdotti työllisyyspalvelujen alueellisia kokeiluja, jotka toteutettaisiin vuosina Alueelliset kokeilut sisällytettiin huhtikuussa 2016 päivitettyyn toimintasuunnitelmaan strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi Huhtikuun alussa 2016 hallitus myös linjasi, että julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirretään valtiolta maakuntien järjestämisvastuulle vuoden 2019 alusta. Työ- ja elinkeinotoimistot (jatkossa TE-toimistot) sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset lakkaisivat itsenäisinä virastoina ja niiden tehtävät siirrettäisiin maakunnille. Maakuntauudistuksessa yrityspalvelut sekä julkiset työvoima- ja yrityspalvelut kootaan uudeksi kasvupalveluksi. Maakunta vastaisi julkisen kasvupalvelun järjestämisestä, tuottajina olisivat yritykset, kolmas sektori ja julkisomisteiset yritykset. Hallituksen huhtikuussa 2016 tekemä linjaus julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen siirtämisestä maakuntien järjestämisvastuulle tarkoitti, että vaikeimmin työllistyvien työvoimapalveluiden siirtoa koskevaan selvitykseen sisältynyttä kokeilua ei ollut tarkoituksenmukaista alkaa valmistella ehdotetussa muodossa. Työ- ja elinkeinoministeriön johtamassa työryhmässä alettiin valmistella hallitusohjelman päivitettyyn toimintasuunnitelmaan sisällytettyjä alueellisia kokeiluja. Hallituksen esityksen valmistelu ja lausunnot Kokeilualueet valittiin avoimen haun jälkeen kesäkuussa Kokeiluun valittiin yhdeksän aluetta, joista kolme oli maakunnallisia järjestäjä tuottaja -mallin kokeiluja ja kuusi kokeilua kahden tai useamman kunnan alueella toteutettavia asiakaslähtöisen palvelun tuottamismallin kokeiluja (jäljempänä kuntapohjaiset kokeilut).

2 2/5 Kokeilun toteuttaminen Luonnosta hallituksen esitykseksi valmisteltiin työ- ja elinkeinoministeriön johdolla laajapohjaisessa työryhmässä syksyllä Valmisteluun osallistuivat keskeiset ministeriöt, keskushallinnon ja kokeilualueiden edustajat. Luonnos oli lausunnolla Lausuntokierroksen aikana kuntapohjaisiin kokeilualueisiin ilmoitettiin muutoksia ja yksi kokeiluun valittu alue jättäytyi kokeilun ulkopuolelle. Lausunnonantajat pitivät yleisesti ottaen kokeilutoimintaa hyvänä. Useimmat lausunnonantajat pitivät myös esitettyä kokeilua kannatettavana. Lausunnonantajat kiinnittivät huomiota kokeilun lyhyeen kestoon ja toimeenpanon haasteisiin. Haasteina tuotiin esille henkilöresurssit, henkilöstön osaaminen, huoli toteutukselle välttämättömien asiakastietojärjestelmämuutosten valmistumisesta, kokeilun vaikutukset asiakkaan asiointiin sekä kokeilun seuranta ja ohjaus. Lähes kaikkien lausunnonantajien mielestä kokeilun kesto on liian lyhyt sille tavoitteeksi asetettujen vaikutusten todentamiseksi. Lausunnoissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että kokeilun ajoittuminen samanaikaiseksi maakuntauudistuksen ja kasvupalveluja koskevan valmistelun kanssa ei mahdollista kokeilun tulosten parasta hyödyntämistä kasvupalveluja koskevan lainsäädännön valmistelussa. Valtiovarainministeriö toi esille, että kokeilun vaikuttavuuden arviointiin tulee kiinnittää erityistä huomiota ja usean lausunnonantajan mielestä vaikutusarvioinnit tuli laatia esitysluonnosta yksityiskohtaisemmin. Työttömien valtakunnallinen yhteistoimintajärjestö TVY ry kiinnitti huomiota siihen, että kahden suuren muutoksen läpi vieminen ilman taloudellisten resurssien lisäämistä voi vaikeuttaa pitkäaikaistyöttömyyden vähentämistä ja palveluohjauksen sujuvoittamista. TVY ry, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry ja muutama TEtoimisto kiinnittivät huomiota myös siihen, että kokeilun toteutustapa voi näyttäytyä työnhakijoille sekavana. Asiakkaiden neuvonnan ja informoimisen tärkeyteen kiinnittivät huomiota Kansaneläkelaitos ja sosiaali- ja terveysministeriö. Kokeilussa mukana olevien viiden kuntapohjaisen kokeilualueen kunnat, Kuntaliitto ja Kunnallinen työmarkkinalaitos esittivät, että kokeilun kestoa tulisi jatkaa maakuntauudistuksen siirtymäajaksi vuoden 2019 tai 2020 loppuun. Viisi lausunnon antajaa oli sitä mieltä, että kokeilua ei tulisi lainkaan käynnistää ja kaksi lausunnon antajaa suhtautui lyhyen kokeilun käynnistämiseen kriittisesti. Osa lausunnonantajista esitti, että työelämäkokeilua ja sosiaalista kuntoutusta koskevia säännöksiä muutettaisiin siten, että kokeiltaviin palveluihin osallistuvan etuudet ja kunnalle järjestämisestä maksettavat korvaukset olisivat molempien palvelujen osalta samat kuin kuntouttavassa työtoiminnassa. Lausuntokierroksella ollutta luonnosta muutettiin siltä osin, että työelämäkokeilussa tarjottavia tehtäviä ei rajattaisi. Sosiaalinen kuntoutus jätettiin pois ehdotetusta laista, koska kunta voi muutoinkin tarjota palvelua sosiaalihuoltolain 17 :n perusteella. Ehdotetun lain mukainen kokeilu toteutettaisiin viidellä kuntapohjaisella kokeilualueella. Kokeilualueita ovat Satakunnassa Pori ja Rauma, Pirkanmaalla Tampereen kaupunkiseutu Pohjois-Savossa Kuopion seutu, Varsinais-Suomessa Turun seutu ja Lapissa Rovaniemi, Kemi, Kemijärvi, Tornio ja Sodankylä. Kuntapohjaisissa kokeiluissa on mukana 24 kuntaa ja kokeilualueet sijoittuvat viiden TEtoimiston toimialueelle. Kuntouttavan työtoiminnan korvaavana palveluna tarjottaisiin Satakunnan ja Pohjois-Savon kokeilualueilla työelämäkokeilua. Kokeilussa laajennettaisiin kuntien toimivaltaa julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen tarjoamisessa tietyille asiakaskohderyhmille. Toimivallan laajentaminen tarkoittaisi myös asiakaspalveluun liittyvien resurssien siirtoja valtiolta kunnille. Julkisten

3 3/5 Kokeilun vaikutukset Taloudelliset vaikutukset työvoima- ja yrityspalvelujen tarjoaminen on uusi tehtävä kunnille. Kokeilukunnat ovat lähtökohtaisesti ilmoittaneet haluavansa kokeilla uuden tehtävän hoitamista, jolloin kyse olisi vapaaehtoisesta kunnan tehtävien lisääntymisestä. Ehdotetun lain mukaan kunta vastaisi TE-toimiston sijaan kohderyhmänsä palveluprosessista ja julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta. Kunta huolehtisi työnhakijoiden haastattelusta, palvelutarpeen arvioinnista sekä työllistymissuunnitelman laatimisesta. Kunta vastaisi myös sen asiakkaaksi ohjattujen työnhakijoiden ohjaamisesta palvelutarpeiden mukaisiin julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin tai muihin tarpeen mukaisiin palveluihin, myöntäisi palkkatukea asiakkaita palkkaaville työnantajille sekä tekisi sopimuksen työkokeilun järjestämisestä. Kokeilun aikana työttömien työllistymisprosessia tuettaisiin ja seurattaisiin nykyistä tiiviimmin tavoitteena kannustaa työttömiä hakeutumaan työhön ja koulutukseen. Eri palveluja tarvitsevat työttömät saisivat kokeilussa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä julkiset työvoimapalvelut yhdeltä taholta. Toimivallan laajentaminen mahdollistaa kunnille TE-toimiston asiakastietojärjestelmän (ns. URA-järjestelmä) käytön kokeilun kohderyhmiin kuuluvien osalta. Järjestelmään tehdään toteuttamisen kannalta välttämättömät tekniset muutokset, joilla mahdollistetaan rajattu asiakastietojen käsittely ja viranomaispäätösten tekeminen. Muutoksia tehtäisiin myös tietojärjestelmään tallennettaviin ja tulostettaviin päätöksiin sekä joiltakin osin verkkoasiointipalveluun. Kokeiluissa TE-toimistojen virkamiehiä siirrettäisiin valtion virkamieslain (750/1994) nojalla työskentelemään kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti kokeilukuntien johdon ja valvonnan alaisina kunnan toimivaltaan kokeilussa kuuluvissa tehtävissä. Työllisyysmäärärahasta osa kiintiöitäisiin kunnille. Kunnat voisivat käyttää työllisyysmäärärahaa palkkatuettuun työhön ja starttirahaan sekä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisiin korvauksiin. Alueellisten kokeilujen toimeenpano käynnistyy vaiheittain vuoden 2017 aikana. Maakunnalliset kokeilut ovat käynnistyneet vuoden 2017 alussa ja kuntapohjaiset kokeilut siltä osin kun kokeilujen toimenpiteet eivät ole edellyttäneet säädösmuutoksia. Ehdotetussa laissa esitetyn toimivallan siirron ja työelämäkokeilun osalta kokeilu käynnistyisi lain tultua voimaan. Kokeiluhankkeiden toimeenpanon tueksi on käynnistynyt Valtioneuvoston kanslian rahoittama arviointi- ja toimintatutkimus (ns. TEAS-tutkimus). Tutkimus toteutetaan siten, että kokeilun tuloksia olisi käytettävissä jo kokeilun aikana. Tutkimuksen avulla on myös tarkoitus tunnistaa sellaisia toimintamalleja, palveluja ja niiden tuottamistapoja, jotka olisivat hyödynnettävissä maakuntamallissa. Tutkimus kestää marraskuun 2018 loppuun ja sen toteuttaa konsortio Demos Helsinki (Demos ry), MDI ja Common Dialogues (Nommoc Seugolaid osk). Kokeilulle ei ole osoitettu erillistä määrärahaa hallitusohjelmassa eikä hallituksen kärkihankkeiden rahoitusta koskevassa päätöksessä. Kokeilu toteutettaisiin suuntaamalla olemassa olevia henkilöresursseja ja työllisyysmäärärahoja uudelleen. Kokeilun toimeenpano esitetyllä tavalla edellyttää muutoksia asiakastietojärjestelmiin ja verkkopalveluihin, mistä aiheutuu työ- ja elinkeinohallinnolle ja Kelalle kustannuksia. Kokeilun ei arvioida merkittävästi lisäävän henkilöstökustannuksia.

4 4/5 Valtion vuoden 2017 talousarvion työ- ja elinkeinoministeriön pääluokan momentin.51 julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin varattua määrärahaa saa käyttää työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisiin kokeiluihin. Määrärahaa voi käyttää kohderyhmille tarjottaviin ehdotuksen mukaisiin julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin. Määrärahaa ei voi käyttää tietojärjestelmäkustannuksiin eikä esimerkiksi tila- tai laitekustannuksiin. Kokeilulla tavoitellaan kustannussäästöä työttömyydestä julkiselle taloudelle (kunnat ja valtio) aiheutuvista kokonaiskustannuksista. Tavoitteen toteutumista sekä kokeilujen kustannussäästöjä tuottavien toimintamallien soveltuvuutta ja hyödyntämistä arvioidaan TEAS-tutkimushankkeessa. Kokeilujen kustannusvaikutusten arviointi jää rajatuksi, koska esimerkiksi kaikkia työllisyysvaikutuksia ja muita pitkäkestoisia vaikutuksia ei ehditä kokeilun keston puitteissa arvioimaan. Vaikutukset viranomaisten tehtäviin Kokeilu laajentaa määräajaksi kokeilualueiden kuntien tehtäviä. Kokeilu aiheuttaa myös muutoksia TE-toimiston henkilöstön tehtäviin Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Pohjois-Savon ja Lapin TE-toimistojen alueella. Kokeilu vähentäisi kokeilualueilla TE-toimiston työnhakija-asiakkaiden määrää ja samalla TE-toimiston tehtäviä. Osa TE-toimistojen henkilöstöstä kuitenkin siirtyisi hoitamaan ehdotetun lain mukaisia tehtäviä. Yhteistoimintalain edellyttämät neuvottelut muuttuvista tehtävistä käydään kevään 2017 aikana, jolloin siirtyvien henkilöiden määrä tarkentuu (arvio noin 150 henkilöä). Kunnat todennäköisesti osoittavat nykyisin työllisyyden hoidon tehtävissä toimivaa henkilöstöään hoitamaan ehdotetun lain mukaisia tehtäviä. Kunnan kokeiluun osoittaman henkilöstön määrä tarkentuu TE-toimistoista siirtyvän henkilöstön määrän täsmentyessä. Kohderyhmän työttömyysturvaan liittyvät tehtävät sekä osa julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin liittyvistä tehtävistä jäisivät TE-toimistolle. TE-toimiston vastuulle jäisivät lisäksi kokeilualueen muut kuin työttömät työnhakijat sekä kaikki kokeilualueen ulkopuolella olevissa TE-toimiston toimialueeseen kuuluvissa kunnissa asuvat työnhakijat. Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen hankinnat jäisivät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtäväksi ja tukien maksatus ja takaisinperintäharkinta KEHA-keskuksen tehtäväksi, jolloin ehdotetulla kokeilulla ei olisi vaikutusta mainittujen viranomaisten tehtäviin. Viranomaisyhteistyön tarve vähenisi kokeilualueilla, kun TE-toimisto ei osallistuisi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta, kuntouttavasta työtoiminnasta ja kotoutumisen edistämisestä annettujen lakien toimeenpanoon asiakaskohderyhmään kuuluvien henkilöiden osalta. Yhteiskunnalliset vaikutukset Kokeilun kohderyhmiin kuuluville asiakkaille julkisia työvoima- ja yrityspalveluja tarjoava taho muuttuisi valtiosta kunnaksi. Kokeilu ei muuttaisi asiakkaalle tarjottavia julkisia työvoima- ja yrityspalveluja eikä niiden sisältöä. Myös asiakkaan velvollisuudet työnhakijana säilyisivät. Kuntouttavan työtoiminnan sijaan tarjottava työelämäkokeilu olisi uusi työllistymistä edistävä palvelu. Kokeilun kohderyhmät perustuvat kokeilualueiden omiin näkemyksiin siitä, minkä kohderyhmän palveluita kehittämällä kunnat voisivat parhaiten valmistautua palveluiden tuottamiseen maakuntamallissa. Valittu kohderyhmä myös lisää kunnan mahdollisuuksia vaikuttaa palvelujen tarjoamiseen niille työttömille, joiden työttömyyden aikaisesta työmarkkinatuesta kunnat maksavat osan.

5 5/5 Julkisia työvoima- ja yrityspalveluja tarjoavan tahon vaihtumisesta informoitaisiin työnantajia, sidosryhmiä ja kohderyhmään kuuluvia asiakkaita kattavasti. Palvelujen tarjoamiseen liittyvä asiantuntemus varmistettaisiin sillä, että kokeiluun siirtyisi työskentelemään TE-toimistoista asiantuntijoita. Jos kunta lisää henkilöstöä julkisen työvoima- ja yrityspalvelun tarjoamiseen, kokeilu voisi parantaa työnhakija- ja työnantaja-asiakkaille lähipalveluna tarjottavaa palvelua sellaisissa kunnissa, joissa TE-toimistolla ei ole ollut toimipistettä. Kokeilun aikana sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat vielä kuntien järjestämisvastuulle, jolloin kokeilukunnat vastaisivat sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen että julkisten työvoimapalvelujen tarjoamisesta työttömälle. Kunnilla olisi siten nykyistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa kohderyhmään kuuluvien työllistymisen edistämiseen rakentamalla kokonaisvaltaisia palvelupolkuja asiakkaiden tarpeiden mukaan. Kokeilun tuloksena työvoiman saatavuus kokeilualueilla voi parantua, jos kokeiluun osallistuvien osaamista voidaan kehittää vastaamaan kokeilualueiden yritysten työvoiman kysyntää. Kohderyhmille mahdollisesti hankittavat palvelut voivat lisätä palveluja tarjoavien yritysten määrää ja tarjottavia palveluja kokeilualueilla. Kokeilu voi tukea yrittäjyyttä pohtineita työttömiä käynnistämään yritystoiminnan. Valmisteilla oleva kasvupalvelujen tuottajarakenne edellyttää kunnilta palvelutuotannon yhtiöittämistä, mistä kunnilla ei ole kovinkaan paljon kokemusta. Kokeilu tarjoaisi kunnille mahdollisuuden perehtyä palvelujen suunnitteluun ja toteuttamiseen, mitä kunnat voisivat hyödyntää miettiessään palvelutuotannon yhtiöittämistä. Kokeilun lyhyen keston vuoksi kuntien palvelutuotannon kehittäminen ei todennäköisesti olisi niin laajamittaista, että kokeilukunnille syntyisi palvelujen tuottamisessa merkittävää kilpailuetua yksityiseen tai yhdistyssektoriin verrattuna.

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja TE-palveluiden ohjausryhmä

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja TE-palveluiden ohjausryhmä Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja 2018 TE-palveluiden ohjausryhmä 2.6.2017 Kokeilualueet 3 maakunnallista kokeilua 5 yhden tai useamman kunnan alueella toteutettavaa kokeilua Mukana

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta RAUMAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 22.5.2017 Sivu 1(2) 280 Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta KH 280 22.5.2017

Lisätiedot

Lausuntopyyntö: Laki julkisen työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisesta tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Lausuntopyyntö: Laki julkisen työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisesta tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Lausuntopyyntö: Laki julkisen työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisesta tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta 105/00.04.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 84 Valmistelu: Työllisyyspäällikkö

Lisätiedot

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta HE 51/2017 vp Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteet ovat hyviä: tavoitteena vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä

Lisätiedot

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään?

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? TEM:n ajankohtaisiltapäivä Ohjaamoille 15.3.2016 Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpanon etappeja

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut TYÖLLISYYDEN ALUEELLISILLA KOKEILUILLA KOHTI 2021

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut TYÖLLISYYDEN ALUEELLISILLA KOKEILUILLA KOHTI 2021 Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut TYÖLLSYYDEN ALUEELLSLLA KOKELULLA KOHT 2021 12.9.2018 Kuntamarkkinat Kokeilujen koordinaatiohanke, Mikko Kesä 2 Tampereen seudun kokeilu

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön lausunto; asiantuntijakuuleminen , asiantuntijana hallitusneuvos Päivi Pihlajisto

Työ- ja elinkeinoministeriön lausunto; asiantuntijakuuleminen , asiantuntijana hallitusneuvos Päivi Pihlajisto Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan työ- ja elinkeinojaostolle 8.11.2016 Viite Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp), Teema: Työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

1. Ohjelmajohtaja. b. allekirjoittaa kaupungille palkkatuella palkattavien, yrityksiin edelleensijoitettavien, työsopimukset. 2.

1. Ohjelmajohtaja. b. allekirjoittaa kaupungille palkkatuella palkattavien, yrityksiin edelleensijoitettavien, työsopimukset. 2. Toimivallan delegointi työllisyyskokeilun ajalle kokeilulainsäädännön mukaisten tehtävien ja vastuiden hoitamista varten elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen viranhaltijoille / Elinvoima- ja osaamislautakunta

Lisätiedot

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz

Kasvupalveluuudistuksesta. Nuori2017 tapahtuma , Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz Kasvupalveluuudistuksesta Nuori2017 tapahtuma 27.3.2017, Tampere Erityisasiantuntija Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimistojen nykyiset tehtävät ja palvelut Laki elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Kuuleminen 8.6.2017 Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät Maakuntafoorumi 4.12.2018 Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Miltä työllisyystilanne näyttää? 231 100 työtöntä työnhakijaa -

Lisätiedot

Rovaniemen työllisyysyksikkö

Rovaniemen työllisyysyksikkö Rovaniemen työllisyysyksikkö Syksyn 2017 aikana on alettu kokoamaan yhteen tiimiä, joka kehittää Rovaniemen kaupungin työllisyyspalveluita mm.kuntatyöllistämisen kehittämistä, työllistämishankkeiden hallinnointia

Lisätiedot

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Laki. julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta. Soveltamisala

Laki. julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta. Soveltamisala Laki julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään määräaikaisesta

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginhallitus

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginhallitus Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (6) 129 Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut ROIDno-2017-942 Valmistelija / lisätiedot: Tarja Saarelainen tarja.saarelainen@rovaniemi.fi kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja

Lisätiedot

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström 27.6.2018 Kasvupalvelu-uudistukseen liittyvä lainsäädäntö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3. Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ vanhempi hallitussihteeri Luonnos 12.11.14 Tiina Korhonen

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ vanhempi hallitussihteeri Luonnos 12.11.14 Tiina Korhonen TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio vanhempi hallitussihteeri Luonnos 12.11.14 Tiina Korhonen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Yleisperustelut

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä

Lisätiedot

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP)

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimusluonnos 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan

Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan 4.12.2018 Regina Saari työllisyysjohtaja Tampereen kaupunki Maakuntafoorumi: Kasvupalvelut ja työllisyys 1 4.12.2018 Tulevaisuuden kunta Kuntaliitto, Kunnat 2021

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 17.03.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 51/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimus 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut AJANKOHTAISKATSAUS

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut AJANKOHTAISKATSAUS Kuntaliiton Taloustorstai 16.8.2018 Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut AJANKOHTAISKATSAUS 8-2018 Kokeilujen koordinaatiohanke, Mikko Kesä 2 Tampereen seudun kokeilu Asiakasmäärät

Lisätiedot

Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu

Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu 1.8.2017 31.12.2018 Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tausta Hallitusohjelmaan sisältyi kirjaus työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS

Lisätiedot

KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUIDEN ALUEELLISEEN KOKEILUUN LAPIN ALUEELLA

KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUIDEN ALUEELLISEEN KOKEILUUN LAPIN ALUEELLA Luonnos 2.3.2017 KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUIDEN ALUEELLISEEN KOKEILUUN LAPIN ALUEELLA Rovaniemellä [xx]. päivänä [yyy]kuuta 2017 Sisällys 1. Sopijapuolet A1 Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne

Säädösvalmistelun tilanne Säädösvalmistelun tilanne Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalvelusta Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 1.3.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut

Lisätiedot

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUIDEN ALUEELLISTA TARJOAMISTA JA TYÖELÄMÄKOKEILUA KOSKEVASTA KOKEILUSTA

LAUSUNTO LUONNOKSESTA JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUIDEN ALUEELLISTA TARJOAMISTA JA TYÖELÄMÄKOKEILUA KOSKEVASTA KOKEILUSTA 1(5) Työ- ja elinkeinoministeriö 00023 Valtioneuvosto LAUSUNTO LUONNOKSESTA JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUIDEN ALUEELLISTA TARJOAMISTA JA TYÖELÄMÄKOKEILUA KOSKEVASTA KOKEILUSTA Oulun kaupunkiseudun

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Lausunto 1 (5) Tehtävä Kuopion kaupunginhallitus Asianro 1644/

Kuopion kaupunki Lausunto 1 (5) Tehtävä Kuopion kaupunginhallitus Asianro 1644/ Kuopion kaupunki Lausunto 1 (5) Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 VALTIONEUVOSTO Kuopion alueen kuntien lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 05.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 1644/03.00/2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 1644/03.00/2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 14 Asianro 1644/03.00/2017 Kuopion alueen kuntien lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN

Lisätiedot

Aktiivinen työnhaku - Alustavia ehdotuksia työttömyysturvan seuraamusmuutoksiksi

Aktiivinen työnhaku - Alustavia ehdotuksia työttömyysturvan seuraamusmuutoksiksi Aktiivinen työnhaku - Alustavia ehdotuksia työttömyysturvan seuraamusmuutoksiksi 10.5.2017 Valmistelutilanne: Lausuntokierroksella (5.5. 16.6.) kolme luonnosta hallituksen esitykseksi: HE laeiksi julkisista

Lisätiedot

Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus

Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 13.9.2017 Tarja Krakau Suomen Kuntaliitto Valmisteilla olevat lait Lausuntokierroksella ovat olleet HE-luonnos laiksi

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina

Lisätiedot

LAUSUNTO. Lausuntopyyntö , dnrot TEM/503/ , hankenro TEM020:00/2018

LAUSUNTO. Lausuntopyyntö , dnrot TEM/503/ , hankenro TEM020:00/2018 LAUSUNTO 6.4.2018 KEHA/1272/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi Lausuntopyyntö 5.3.2018, dnrot TEM/503/03.01.01.2018, hankenro TEM020:00/2018 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI

Lisätiedot

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Kuntaliitto yhteistyön tukena Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat

Lisätiedot

Pirjo Oksanen

Pirjo Oksanen TYÖLLISYYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN INTEGROITU TOIMINTAMALLI KUOPION ALUEEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJA KOSKEVA TYÖLLISYYSKOKEILU PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN VÄHENTÄMISEKSI 14.9.2016 Pirjo Oksanen KOKEILUALUE

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUS- TA (MYP) KANTA-HÄMEESSÄ

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUS- TA (MYP) KANTA-HÄMEESSÄ YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUS- TA (MYP) KANTA-HÄMEESSÄ 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (MYP)

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla?

Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla? Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla? Miten kuntien rooli muuttuu työllisyydenhoidossa? 18.10.2016 Kuntouttavan työtoiminnan kehittämispäivät Kuntoutussäätiö

Lisätiedot

Viite: Asiantuntijakuuleminen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa keskiviikkona klo 11.30

Viite: Asiantuntijakuuleminen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa keskiviikkona klo 11.30 LAUSUNTO Helsinki 7.6.2017 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Eduskunta Viite: Asiantuntijakuuleminen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa keskiviikkona 7.6.2017 klo 11.30 Asia: HE 51/2017 vp Hallituksen

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu. Johtaja Tommi Eskonen, Tampereen kaupunkiseudun TYP Kuopion työllisyysseminaari 23.2.

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu. Johtaja Tommi Eskonen, Tampereen kaupunkiseudun TYP Kuopion työllisyysseminaari 23.2. Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu Johtaja Tommi Eskonen, Tampereen kaupunkiseudun TYP Kuopion työllisyysseminaari 23.2.2017 Työllisyyskokeilun valtakunnalliset lähtökohdat Pääministeri

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja LAUSUNTO Dnro j%y ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja LAUSUNTO Dnro j%y ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja LAUSUNTO Dnro j%y ympäristökeskus KEHN71612017 Työ- ja elinkeinoministeriö Hanna Liski-Wallentowitz PL 32 00023 VALTIONEUVOSTO 24.3.2017 Viite: Työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyyntö

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

Kasvupalvelut / TE-palvelut

Kasvupalvelut / TE-palvelut Kasvupalvelut / TE-palvelut Maakuntauudistus, Kanta-Häme 1 Vaikuttavuus, poliittinen ohjaus Mitä halutaan tapahtuvan? Kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen Korkea työllisyysaste Yritysten kasvu, kestävä

Lisätiedot

HE 51/2017 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 51/2017 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10. Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Ylijohtaja Tuija Oivo TEM, työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Palvelusetelikokeilun laajentaminen hankeaihio. Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote.

Palvelusetelikokeilun laajentaminen hankeaihio. Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote. Palvelusetelikokeilun laajentaminen 2018 - hankeaihio Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi 040 632 5142 Käsitteet 1/2 Palvelusetelikokeilu perusterveydenhuollon (pth) valinnanvapauskokeilu,

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Työstä työhön. Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen

Työstä työhön. Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen Työstä työhön Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen 26.3.2018 Esitys 1. Uudelle uralle Ammatillisen osaamisen rakennemuutoksen malli Nykytila Yksilön näkökulmasta järjestelmä ohjaa tällä

Lisätiedot

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella Perusturvalautakunta 35 10.03.2015 Kaupunginhallitus 119 16.03.2015 Työllistämistä edistävä monialainen yhteispalvelu Etelä-Savossa 1/37/379/2015 PTL 35 Selostus: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Pormestari

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Pormestari Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Lausunto julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi TRE:1901/14.05.00/2018 Lisätietoja päätöksestä Pormestarin sihteeri

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa: Työ ja opiskelu -seminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Hallitusohjelma Tavoite ja sisältö pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi

Lisätiedot

KAUPUNKISEUDUN TYÖLLISYYSPALVELUT Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu

KAUPUNKISEUDUN TYÖLLISYYSPALVELUT Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu KAUPUNKISEUDUN TYÖLLISYYSPALVELUT Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu 10.4.2018 Regina Saari Ohjelmajohtaja 1 11.4.2018 Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisen kokeilun asiakaskohderyhmänä

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

TYP ajankohtaisia asioita

TYP ajankohtaisia asioita TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa

Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa 9.11.2018 Kasvupalvelupiloteista tukea työvoima- ja yrityspalvelujen muutokseen Pilotit ovat kasvupalveluiden uuden toimintamallin käyttöönottoa tukevia kokeiluja

Lisätiedot

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Päivi Kerminen Pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikossa

Lisätiedot

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu- ja maakuntauudistus Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudenmaan

Lisätiedot

1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely

1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely 1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely Yhteenveto 24.11.2017 KICK ON tilaisuus Kimmel Joensuu Alueellisen kokeilun tavoitteet Luodaan 1000 uutta työpaikkaa Vaikutus aluetalouteen +

Lisätiedot

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Kehittämis- ja talousosasto/työllisyyspalvelut Työllisyyspäällikkö Riitta Hakala Valtakatu Kemi p

Kehittämis- ja talousosasto/työllisyyspalvelut Työllisyyspäällikkö Riitta Hakala Valtakatu Kemi p Lapin työllistymistä edistävä REKISTERISELOSTE monialainen yhteispalvelu Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 12.7.2016 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Kemin kaupunginhallitus Lapin Työ- ja elinkeinotoimisto

Lisätiedot

HE-luonnokset Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä Sirpa Alitalo, TEM

HE-luonnokset Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä Sirpa Alitalo, TEM HE-luonnokset Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä 1.10.2018 Sirpa Alitalo, TEM Kasvupalvelujen lakikokonaisuus Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Laki kasvupalveluiden

Lisätiedot