Geologisen rakenteen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueilla

GTK, Etelä-Suomen yksikkö Maankäyttö ja ympäristö 31.03.2011 Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy, Hattulan kunta, Puolustusvoimat, Hämeen ELY-keskus Geologisen rakenteen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueilla

ARKISTORAPORTTI 95/2013

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 1 1.1 Yleistä...1 1.2 Aikaisemmat tutkimukset...2 2 MAASTOTUTKIMUKSET 3 2.1 Maastokartoitus...3 2.2 Havaintoputkiasennukset ja kairaukset...5 2.3 Painovoimamittaukset...5 2.3.1 Menetelmän perusteista...5 2.3.2 Mittaukset ja tulosten tulkinta...6 2.4 Maatutkaluotaukset...7 3 MALLINNUKSET JA VISUALISOINTI 8 TULOKSET 9 3.1 Kallioperän koostumus, rakenne ja korkokuva...9 3.2 Tutkimusalueen geologisesta rakenteesta ja syntyhistoriasta...11 3.3 Pohjavedenpinnan taso, virtaussuunnat, pohjavesivyöhykkeen paksuus ja pohjavettä suojaavan irtomaakerroksen paksuus...13 4 YHTEENVETO 17 5 KIRJALLISUULUETTELO 20 LIITTEET Liittet 1. 1 1.2 Mittauslinjat Liite 2 Maaperäkartan korkokuvakartta Liitteet 3.1 3.2 Kalliopinnan taso Liitteet 4.1 4.2 Pohjavedenpinnan taso Liitteet 5.1 5.2 Pohjavesivyöhykkeen paksuus Liitteet 6.1 6.2 Pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaakerroksen paksuus Liitteet 7.1 7.51 Painovoimamittausten tulkintalinjat Liitteet 8.1 8.10 Havaintoputkikortit Liitteet 9 A-B Yhteenveto kairausten maalajihavainnoista Liitteet 10 A-C Poikkileikkausprofiilit Kansikuva: Laikkaanvuoren rinnettä, näkymä kohti Tenholanlukkoja. Kuva GTK, T.Rauhaniemi

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 1 1 JOHDANTO 1.1 Yleistä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Etelä-Suomen yksikkö on tehnyt pohjavesialueen geologisen rakenneselvityksen Tenholanlukkojen-Parolanharjun alueelle vuosina 2010-2011. Tenholan (0408201), Kerälänharjun (0408202) ja Parolan (0408251) ensimmäisen luokan pohjavesialueet sijaitsevat Hattulan kunnassa, kirkonkylän lounais/eteläpuolelta luoteeseen aina Vanajaveden rantaan asti (kuva 1). Hanke on toteutetttu yhteistyöprojektina ja rahoitettu projektin osallisten kesken; Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy, Hattulan kunta, Puolustusvoimat, Hämeen elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus (ELY) ja Geologian tutkimuskeskus (GTK). GTK:ssa tutkimuksen organisoinnista ja toteutuksesta on vastannut geologi Jussi Ahonen. Pohjavesialueen rakenteen mallinnuksista, niiden tulkinnoista ja tutkimuksen raportoinnista vastasi geologi Tom Rauhaniemi. Painovoimamittauksista ja niiden tulkinnasta vastasivat geofyysikot Jukka Lehtimäki ja Tuire Valjus. Maatutkauksesta vastasi maanmittausinsinööri Juha Majaniemi. Kuva 1. Tenholanlukkojen-Parolanharjun tutkimusalueen sijainti. Kartta GTK, T. Rauhaniemi. Tässä raportissa selvitetään tutkimusalueen kallionpinnan korkokuvaa, pohjavedenpinnan tasoa, harjun syntyvaiheita sekä maaperäkerrostumien rakenteen ja aineksen vaihtelua kairauksiin, painovoimamittauksiin ja pohjaveden pintatietoihin perustuen. Kallio- ja pohjavesipintamallit yhdessä maaperämuodostumien syntyvaiheiden tulkinnan kanssa luovat perustan alueen vedenjohtavuuksien ja pohjaveden virtauskuvan hahmottamiselle sekä mm. vedenhankintapaikkojen ja pohjavesialuerajausten määrittelylle. Tiedot palvelevat myös maankäytön suunnittelua ja pohja-

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 2 vettä uhkaavissa onnettomuustilanteissa tarvittavien toimenpiteiden suorittamista ja ennakoimista. Rakennetutkimuksella tuotettua tietoa voidaan jatkossa hyödyntää myös pohjaveden virtausmallien laadinnassa. 1.2 Aikaisemmat tutkimukset Tutkimuksen tausta-aineistona on käytetty sekä seuraavia geologisia selvityksiä että pohjaveden hankintaan ja suojeluun liittyviä hydrogeologisia ja teknisiä erillisselvityksiä: Haavisto-Hyvärinen, M., Stén, C.-G. & Herola, E. 1993. Hyrvälä. Maaperäkartta 1:20 000 selitys. Karttalehti 2131 06. Geologian tutkimuskeskus. 9 s., 1 liites. Kejonen, A., Stén, C.-G., Moisanen, M. & Paukola, T. 1985. Leteensuo. Maaperäkartta 1:20 000 selitys. Karttalehti 2132 04. Geologian tutkimuskeskus. Kejonen, A., Stén, C.-G., Moisanen, M. & Paukola, T. 1985. Tyrväntö. Maaperäkartta 1:20 000 selitys. Karttalehti 2132 05. Geologian tutkimuskeskus. Matisto, A. 1976. Suomen geologinen kartta 1:100 000 : kallioperäkarttojen selitykset. Karttalehti Valkeakoski. 2132. Geologinen tutkimuslaitos. 34 s., 1 liites. Simonen, A. 1949. Suomen geologinen kartta 1:100 000 : kalliperäkarttojen selitykset. Karttalehti Hämeenlinna. 2131. Geologinen tutkimuslaitos. 45 s. Sipola, V., Jokinen, J. ja Tarvainen, A. 2006. Hattulan Tenholan ja Parolan pohjavesialueiden geologisen rakenteen selvittäminen painovoimamittauksin. Suomen Malmi Oy, Raportti 221/2622/06/VS, JJ, AMT. Kallioperäkarttojen (1:100 000), maaperäkarttojen (1:100 000 ja 1:20 000) ja maastokartan (1:20 000) lisäksi käytettävissä oli pohjavesipintahavaintoja alueella sijaitsevista pohjaveden tarkkailuputkista.

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 3 2 MAASTOTUTKIMUKSET 2.1 Maastokartoitus Tutkimusalueella tehdyllä maastokartoituksella muodostettiin yleiskäsitys tutkimusalueiden geologisista ja hydrogeologisista olosuhteista. Maastokartoituksella tehtiin geomorfologiset pintahavainnot tutkimusalueen keskeisiltä osilta (kuva 2). Myös kalliopaljastumista, mahdollisesta maaaineksen otosta (kuvat 3 ja 4) sekä niiden laajuudesta tehtiin havaintoja. Kuva 2. Laikkaanvuoren kaakkoisrinnettä. Kuva GTK, T.Rauhaniemi.

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet Kuva 3. Maa-aineksen ottoalue Kalkkosissa, nykyisin frisbeegolfratana. Kuva GTK, T.Rauhaniemi. Kuva 4. Ruskeenharjun itärinteessä sijaitseva maa-aineskuoppa. Kuva GTK, T.Rauhaniemi 4

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 5 2.2 Havaintoputkiasennukset ja kairaukset Tutkimusalueella tehtiin maaperäkairauksia ja havaintoputkiasennuksia yhteensä kymmenessä tutkimuspisteessä, joista kahdeksaan asennettiin pohjavesiputki. Myös kairauspisteistä, joihin ei asennettu pohjavesiputkea, havainnoitiin pohjaveden korkeus. Kairauspisteet suunniteltiin painovoimamittausten tukipisteverkkoa ja pohjavedenpinnan havaintoverkkoa silmällä pitäen. Asennuskohteet tarkastettiin maastossa ennen kairausten aloitusta. Maaperäkairausta ja kalliovarmistusta tehtiin yhteensä noin 330 metriä (kuva 5). Havaintoputkea asennettiin yhteensä noin 250 metriä, ja niiden siiviläputket asennettiin läpäisevissä maalajikerroksissa koko pohjavesivyöhykkeeseen. Putket varustettiin suositusten mukaisesti (Arjas 2005) metallisilla galvanoiduilla, lukittavilla suojaputkilla. Halkaisijaltaan /63 mm:n kokoiset pohjavesiputket ovat materiaaliltaan suuritiheyksistä polyeteeniä (PEH). Kairausten yhteydessä havainnoitiin maaperän vallitseva kerrosjärjestys ja otettiin maanäytteitä. Yksityiskohtaiset havaintoputkikortit ja aistinvaraiset maaperänäytteiden maalajijärjestykset ovat liitteinä 8.1 8.10. Maalajimäärityksissä on käytetty GEO-luokitusta (Korhonen et al. 1974). Kuva 5. Tutkimusalueen maaperäkairausta. Kuva GTK, J. Tranberg. 2.3 Painovoimamittaukset 2.3.1 Menetelmän perusteista Painovoimamittausten avulla voidaan tutkia tiheydeltään ympäristöstä poikkeavien muodostumien paksuutta ja tilavuutta. Koska maaperän tiheys on huomattavasti kallioperän tiheyttä pienempi (tiheysero noin 1 000 kg/m 3 ), voidaan painovoimamittauksia käyttää myös maapeitteen paksuuden arviointiin. Edellytyksenä kuitenkin on, että maapeitteen paksuusvaihtelut ovat riittävän suuria (vähintään 10 metriä). Myös mittauspisteen korkeusasema pitää tuntea. Painovoimamittauksella ei pystytä erottelemaan maaperän eri kerroksia tai pohjavedenpinnan tasoa. Muilla tutkimusmenetelmillä tuotettuja maaperä- ja pohjavesitietoja (esim. kairaus, seisminen luotaus ja maatutkaluotaus) voidaan kuitenkin hyödyntää painovoimamittausten tulkinnassa. Maapeitteen paksuutta määritettäessä painovoimaprofiilit pyritään sijoittamaan maastoon siten, että niiden alku- ja loppupäät ovat kalliopaljastumilla tai kairauspisteissä, joissa kallionpinnan tarkka

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 6 korkeustaso tunnetaan. Lisäksi profiilit saattavat kulkea ristiin toistensa yli. Näin voidaan arvioida painovoimakentän alueellista vaihtelua, jota käytetään maapeitteen paksuustulkinnan perustasona. Kun maa- ja kallioperän välinen tiheysero oletetaan vakioksi, voidaan painovoima-anomaliasta laskea maapeitteen paksuus. Maaperän todellista paksuutta on kuitenkin tarpeellista kontrolloida riittävän tiheästi esim. kairaamalla, koska sekä kallion tiheydestä riippuva alueellinen painovoimataso että irtomaapeitteen tiheys voivat vaihdella mittauslinjalla ja siten vaikuttaa tulkintatulokseen. Vaikka maapeitteen tulkitussa paksuudessa saattaa referenssitiedon puuttuessa olla kohtuullisen suuriakin virheitä, kuvaa tulos kallionpinnan alueellisen topografian vaihtelua yleensä hyvin. Jos painovoimaprofiileille saadaan myöhemmin uutta kallionpintatietoa esim. kairauksilla, niin maapeitteen paksuustulkintaa voidaan tarkentaa uudelleentulkinnalla. 2.3.2 Mittaukset ja tulosten tulkinta Mitattujen painovoimaprofiilien sijainti on esitetty liitteesä 1. Painovoimalinjoja mitattiin 39 kappaletta ja niiden yhteispituus oli n. 40 km. Mittaukset suoritettiin Worden gravimetrillä käyttäen 20 metrin pisteväliä. Linjapisteiden maanpinnan tasojen määritykseen käytettiin letkuvaaitusta. Painovoimalinjojen päät on sidottu kalliopaljastumiin ja kairauspisteisiin ja linjojen päätypisteiden korkeustaso on määritetty VRS-GPS -laitteistolla. Mittauslinjoilla kallionpinnan referenssipisteiden etäisyys on alle 1 km ja jotkut linjat risteävät toistensa yli. Näin painovoimamittausten tulkinnassa voidaan saavuttaa riittävä tarkkuustaso. Nyt mitattujen linjojen lisäksi tulkittiin uudelleen SMOY:n toimesta vuonna 2006 mitatut painovoimalinjat (Sipola et al. 2006). Mittaustulokset yhtenäistettiin GTK:n käyttämään muotoon ja tulkinnassa otettiin huomioon myös pohjavesitiedot, mitä ei ollut aiemmissa tulkinnoissa huomioitu. GTK:n mittaamat linjat ovat numeroitu 1 39 ja SMOY:n linjoilla on s-etuliite, s2 s13. Mittaustuloksista on laskettu Bouguer -anomaliat keskitiheydellä 2670 kg/m 3. Topografiaeroista johtuva painovoimatulosten vääristymä on korjattu käyttäen 3D-topografiakorjausta, johon poimitaan mittauslinjan ympäristön maanpinnan taso Maanmittauslaitoksen 25 x 25 m:n digitaalisesta korkeusmallista. Tulkinnassa on käytetty Interpex MAGIX-XL -tulkintaohjelmaa. Paikallisesta painovoima-anomalian vaihtelusta on tulkittu maapeitteen paksuus. Tulkinta etenee siten, että annetun mallin parametreja muuttamalla koetetaan löytää sellainen laskennallinen käyrä, joka vastaa parhaiten mittauspisteistä muodostuvaa painovoimakäyrää. GTK:n teki tutkimusalueella vuonna 2006 8 kpl refraktioseismistä profiilia, yhteispituudeltaan 3.5 km. Luotausten tuloksia käytettiin painovoimatulkintojen tukena linjoilla 5, 9-11 sekä s2- s6. Painovoimamittausten linjakohtaiset tulkinnat on esitetty liitteessä 7. Tulosteissa vaaka-akselilla on käytetty mittakaavaa 1:5000 tai 1:10000 ja pystyakselin skaala vaihtelee tapauskohtaisesti. Leikkauskuvien y-koordinaatista puuttuu kaistanumero. GTK:n mittaukset on tulkittu kaistalla KKJ3 ja SMOY:n tulokset kaistalla KKJ2, mikä on myös merkitty SMOY:n linjojen leikkauskuviin s2-s13. Pohjavedenpinnan tasona on käytetty havaintoputkista saatuja arvoja ja se näkyy malleissa vaakaviivana. Pohjavedenpinnan yläpuoliselle, kuivalle maa-ainekselle on tulkinnassa käytetty tiheyttä 1 0 kg/m3 ja pohjaveden kyllästämälle maa-ainekselle 1 900 kg/m3. Alueella on jyrkkäpiirteisiä ja korkeita mäkiä, joiden vaikutusta painovoimaprofiileihin ei ole pystytty täysin poistamaan 3D-topografiakorjauksella. Pahiten jyrkät topografianvaihtelut haittaavat profiilien s6 ja s7 sekä 5 7 maapeitteen paksuuksien määritystä. Näillä linjoilla tulkintatulosta voidaan pitää vain suuntaa antavina. Alueen eteläpuoliskon linjat olivat tulkinnallisesti selväpiirteisempiä. Moottoritiealueelta ei ole mittaustuloksia, joten ko. kohtia ei ole myöskään voitu tulkita.

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 7 2.4 Maatutkaluotaukset Maatutkaluotaus on sähkömagneettinen tutkimusmenetelmä, joka perustuu maankamaraan lähetettyjen radioaaltojen takaisin heijastuvan osan rekisteröintiin. Maatutkaluotauksella saadaan jatkuvaa profiilitietoa maaperän rakenteesta. Menetelmä on parhaimmillaan harjualueilla, jossa sillä saadaan tietoa jopa yli 30 metrin syvyydeltä kallionpinnan korkokuvasta, pohjavedenpinnan tasosta, irtainten maalajien laadusta ja maaperän kerrosten rakenteesta. Näillä tiedoilla on merkittävä osuus alueilla, joilla on vähän maaperäleikkauksia. Sähköä hyvin johtavissa maalajeissa, kuten savessa, maatutkaluotauksen tunkeutumissyvyys on pieni tai olematon. (Mattsson et al. 2005). Tutkimusalueilla luodattiin 23.6.2010 GTK:n maatutkakalustolla yhteensä noin 10,6 kilometriä (kuva 6). Luotauksissa käytettiin SIR-3000 maatutkalaitteistoa ja 100 MHz:n antennia, joka on tyypillisimpiä antenneja pohjavesitutkimuksissa (Mattsson 2001, Mattsson et al. 2005). Linjojen paikannus maastossa tehtiin GPS-paikantimella. Kuva 6. Maatutkalaitteiston antenniosa. Kuva GTK, T. Rauhaniemi. Maatutkaluotausten tuloksia on tässä raportissa hyödynnetty soveltuvin osin kallion- ja pohjavedenpinnan syvyyden määrityksessä ja muodostumien sisäisen rakenteen tulkinnassa. Maatutkalinjat on tallennettu GTK:n tietokantaan, mistä niitä on tarvittaessa saatavana sekä numeerisena että paperitulosteina. Maatutkalinjojen sijainti on esitetty liitteessä 1.

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 8 3 MALLINNUKSET JA VISUALISOINTI Kairauksista, painovoimamittauksista, seismisistä luotauksista ja paljastumahavainnoista saadut kallionpinnan tasotiedot yhdistettiin ArcGIS -ohjelmistolla. Aineistosta laskettiin Topogridinterpolointimenetelmällä mallit tutkimusalueen kallionpinnan korkokuvasta. Pohjavesipintamallit tehtiin em. tavalla hyödyntäen pohjaveden tasotietoja, joita saatiin mm. havaintoputkista ja luonnonvesipinnoista. Viimeksi mainituissa luonnonvesipinnoissa kuten lähteissä, soilla, vesijätöillä ja vesistöissä pohjavedenpinta on samalla tasolla maanpinnan kanssa (Korkka-Niemi & Salonen 1996, Salonen et al. 2002). Pinta- ja pohjavesien vedenkorkeuserot ovat sitä vähäisemmät, mitä johtavampaa maaperä on. Useimmisssa luonnontilaisissa olosuhteissa pohjavesi virtaa vesistöön (Salonen et al. 2002), vaikka päinvastainenkin tilanne on mahdollista (Mälkki 1999). Muodostuvan pohjaveden määrää voivat lisätä ympäröivistä vesistöistä tai suoalueilta imeytyvät pintavedet. Pienvesistöt ja suot ovat kuitenkin pääasiassa pohjaveden purkautumispaikkoja (Mäkinen 2005). Vaikka pohjaveden muodostuminen on jaksottaista, on sen purkautuminen yleensä jatkuvaa, koska pohjavesivarasto on suuri verrattuna purkautuvaan pohjavesimäärään. Korkeimmillaan pohjaveden pinta on lumen sulamisen aikaan, mutta se laskee kesällä suuren haihdunnan vuoksi. Syyssateiden aikana pinta jälleen nousee kun taas talvella sateen tullessa lumena ja roudan estäessä veden imeytymisen pinta laskee alimmalle tasolleen (Salonen et al. 2002). Pohjavedellä kyllästyneen maapeitteen paksuus on laskettu pohjavesi- ja kallionpintamallien erotuksena. Pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaapeitteen paksuus saatiin tutkimusalueen maanpinnan korkeusmallin ja pohjavesipintamallin erotuksesta. Mallien interpoloinnin ulottuvuutena tunnetuilta tasopisteiltä on käytetty kallionpinnan osalta 150 metriä ja pohjavesipinnan osalta 350 metriä. Saadut pintamallit on visualisoitu ArcGISohjelmistolla karttapohjille. Tutkimusalueen mallinnukset ovat liitteissä 2 6. Pohjavedellä kyllästyneen maapeitteen paksuus voitiin visualisoida ainoastaan niillä alueilla, joilta on käytettävissä sekä kallionpinnan että pohjavedenpinnan mallit. Pintamalleja tarkasteltaessa on aina huomioitava mittaus- ja mallinnusmenetelmien rajoitukset. Kallionpinnan korkeustaso on varmasti selvillä vain kairauspisteissä ja avokallioilla. Painovoimalinjojen mittauspisteille tulkitut syvyydet antavat ainoastaan yleiskuvan kallionpinnan korkeustasosta. Mallinnusohjelmisto tasoittaa interpoloimalla tunnettujen ja tulkittujen kallionpintapisteiden välit. Tästä johtuen interpoloidussa mallissa käytettyjen tasopisteiden välialueilla voi olla laajojakin kalliokohoumia tai -painanteita, joita ei pintamallissa voida havaita. Kallionpintamallin reuna-alueilla myös painovoimalinjojen ja kairauspisteiden puutteesta johtuva kalliopaljastumien korkeustasojen ylikorostuminen saattaa aiheuttaa mallin vääristymistä. Pohjavedenpintojen havaintoja oli koko tutkimusalueelta varsin runsaasti pohjavesiputkien ansiosta. Pohjavedenpinnan mallinnus perustuu pohjavesiputkista ja luonnonvesipinnoista saatuihin pohjavedenpinnan korkeustietoihin. Pohjavedenpinnan laskentamallien voidaan olettaa pitävän varsin hyvin paikkansa, ja yleiskuvan pohjaveden virtauksesta voi muodostaa jo kolmella pohjavedenpinnan havainnolla (Korkka-Niemi & Salonen 1996). Kallionpinnan taso saatiin tutkimusalueen ydinosassa selville melko kattavasti kairaustietojen ja painovoimamittauslinjaston ansiosta, kalliopaljastumia oli alueella melko vähän. Tutkimusalueen keskeisimmissä osissa kallionpintatiedot perustuvat suurilta osin painovoimamittauksista saatujen tietojen tulkintaan ja osin myös kairaustietoihin. Näillä alueilla laskentamalli on melko luotettava.

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 9 TULOKSET 3.1 Kallioperän koostumus, rakenne ja korkokuva Parolannummen Tenholanlukkojen tutkimusalue kuuluu pääosin Valkeakosken karttalehteen (2132) ja aivan eteläisin osa Hämeenlinnan (2131) karttalehteen, jotka on molemmat kartoitettu ensimmäisen kerran jo geologisen kartoituksen alkuaikoina 1879-1902, ja nykyiset kallioperäkartat ovat vuosilta 1949 (Hämeenlinna) sekä 1976 (Valkeakoski). Tutkimusalueen kallioperä kuuluu kokonaisuudessaan svekokarelidiseen vuorijonovyöhykkeeseen (Simonen 1949, Matisto 1976). Kallioperä on tutkimusalueella varsin huonosti paljastunut. Tutkimusalueen kallioperä on granodioriittia noin 3 km leveällä vyöhykkeellä Parolan ja Heinunlahden välissä. Tämän granodioriittivyöhykkeen lounais- ja koillispuolilla ovat liuskevyöhykkeet, jotka ovat kiilleliusketta ja gneissiä ja erilaisia vulkaanisperäisiä liuskeita (Kejonen et al. 1985), kuten mm. noin 1 km Viljamaanlahden kaakkoispuolella, Kankaanmäellä kallioperä on kapeana juovana hapanta-intermidääristä vulkaniittia jota ympäröi sekä etelästä että pohjoisesta kapeahkoina vyöhykkeinä emäksinen tuffiitti-amfiboliitti. Vulkaniittijakson sekä koostumus että rakenne ovat vaihtelevia (Matisto 1976). Alueen kallioperä on jakaantunut murrosvyöhykkeiden ja ruhjelinjojen jakamiin lukuisiin lohkoihin. Nämä ilmenevät maastossa notkelmina, jyrkänteinä, vesistöuomina ja rantaviivan suuntina. Ne seuraavat paljolti kivilajien liuskeisuussuuntia, mutta paikoin myös kontaktilinjoja. Ilmakuvien, topografikarttojen ja maastohavaintojen perusteella kallioperän ruhjelinjojen suunta on tutkimusalueella pääosin luoteesta kaakkoon (Matisto 1976). Tutkimusalueella tehdyistä painovoimamittauksista tulkittiin kallionpinnan korkeustaso (kuva 7) jota tarkennettiin lisäämällä kairauksista, maastokäynneistä ja muista lähteistä saadut kallionpinnan tiedot. Näiden tietojen perusteella mallinnettiin kallionpinnan interpoloitu korkokuva, joka on liitteen 3 väripintakartassa. Mallinnetulla alueella kallionpinnan korkeuserot vaihtelevat mallissa merenpinnan tasosta (0 m mpy) hieman yli 145 metriin mpy.

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 10 Kuva 7. Esimerkkikuva painovoimamittausten kallionpintatasosta. Kuva GTK, T. Valjus. Kallionpinta on mallissa ylimmillään pohjavesialueiden ulkopuolella sijaitsevilla kalliopaljastumilla ja alueilla, kuten Taivaskalliolla ja Kirjoituskalliolla 125 145 metriä mpy. Pohjavesialueella suurin kallionpinnan korkeus on Tenholan (0408201) ja Kerälänharjun (0408202) pohjavesialueiden jakajalla, Marttaristin itäpuolella sijaitsevalla Kansionmäen kalliomäellä noin 120 127 m mpy. Tenholan pohjavesialueella Ruskeenharjun eteläosassa Kankaanmäellä kallionpinta nousee noin 100 metriin mpy. Samalla korkeustasolla kallio on myös Linnavuoren länsipuolella.

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 11 Kerälänharjun pohjavesialueella kallionpinta on korkeimmillaan Panssarimuseon kohdalla, noin 113 m mpy ja Kerälänvuorella sekä Parolanharjulla, noin 90 105 m mpy. Parolan pohjavesialueen kallionpinnan korkeimmat kohdat sijaitsevat Parolannummen ampumaratojen pohjois- ja lounaispuolilla, noin 85 90 m mpy. Syvimmillään kallionpinta on Tenholan pohjavesialueella Laikkaanvuon pohjoispuolella, Laikkaanlahden jatkeena olevan Laikkansuon kohdalla. Suon alla kallionpinta laskee merenpinnan tasoon, 0 m mpy. Heti Laikkaansuon reunoilla kallioperä nousee nopeasti yli 50 metrin korkeustasolle. Kalliosyvänne on osa kallioperän kapeaa ruhjetta, jonka voi tulkita jatkuvan eritasoisena Laikkaansuolta luoteeseen Heinunlahden kautta Vanajaveden alla lähes 15 kilometriä Sääksmäen siltakapeikon kautta Rauttunselälle asti. Laikkaansuolta noin kilometri pohjoiseen Havuharjun ja Pulkkilan tilojen ympäristössä kallionpinta laskee myös varsin matalalle, noin 30 45 metriä mpy. Tenholanlukoilta kaakkoon Marttaristille kallionpinta on yleisesti noin 63 71 metriä mpy. Kerälänharjun pohjavesialueen pohjoisosasta aina Kerälänvuoren eteläpuolelle kallionpinta on harjujakson kohdalla yleisesti 30 metriä mpy nousten pohjavesialueen suojavyöhykealueilla korkeammalle. Lehijärven itärannalla, uimarannan ja Näkkälammin ympäristössä kallionpinta laskee paikallisesti 42 52 metriin mpy. Parolannummen pohjavesialueella kallionpinta on yleisesti 50 m mpy tasolla nousten pohjavesialeen rajoilla noin 85 88 metriin mpy. Armijärven itäpuolella, pohjavesiputken SH3 ympäristössä kallionpinta laskee 32 42 metriin mpy. 3.2 Tutkimusalueen geologisesta rakenteesta ja syntyhistoriasta Selvitys perustuu alueella aiemmin tehtyihin tutkimuksiin ja selvityksiin sekä geomorfologiseen karttatulkintaan, jota on täydennetty paikalla tehdyillä maastohavainnoilla ja kairaustiedoilla. Tutkimusalue sijaitsee III Salpausselän vyöhykkeessä, sen luoteispuolella. Jäätikön liikkeistä kertovien uurteiden perusteella on alueelta erotettu kaksi jäätikön virtausvaihetta. Vanhemmassa vaiheessa on jäätikkö virrannut alueelle suunnasta 280-300 ja nuoremmassa suunnasta 270. Vanhempi vaihe lienee Salpausselkien ikäinen. Nuorempi vaihe liittyy jäätikön sulamiseen, jolloin jäätikön virtaus kääntyi kohti kahden paikallisen jäätikkökielekkeen saumaa, joka sijaitsi nykyisen Parolanharjun-Tenholanlukkojen harjun kohdalla. Lähialueilta tunnetaan edellisiä vanhempi jäätikön virtausvaihe, jossa jäätikön tulosuunta oli 310-320. On ilmeistä, että se on esiintynyt kartta-alueella, vaikka sitä edustavia uurteita ei ole tavattu (Kejonen et al. 1985). Jäätikkö suli alueelta vajaat 10000 vuotta sitten. Alue jäi tällöin nykyistä paljon laajemman Itämeren muinaisvaiheen, Yoldiameren, peittoon (kuva 8). Maa on kohonnut noista ajoista niin, että silloinen rantavyöhyke on nykyään noin 140 metriä mpy. Alue oli saaristoa. Ainoastaan Parolanharjun ja Tenholanlukkojen korkeimmat mäet olivat tuolloin vedenpinnan yläpuolella. Maa kohosi tuolloin nykyistä nopeammin, ja alue vapautui Itämerestä sen seuraavan muinaisvaiheen, Ancylusjärven aikana (Kejonen et al. 1985, Haavisto-Hyvärinen et al. 1993). Vanajavesi itsenäistyi Ancylusvaiheen lopulla noin 7500 vuotta sitten. Järven pinta oli tuolloin noin kahdeksan metriä nykyisen alapuolella. Lasku-uoman sijaitessa sen suuremman maankohoamisen puoleisessa päässä allas alkoi kallistua, ja sen vesi tulvia rannoille. Vuoteen 1857 mennessä oli vedenpinta kartta-alueella noussut vähintään 9,5 metriä järven kuroutumispinnan yläpuolelle eli tasolla 82 metriä mpy. Mainittuna vuonna suoritetun lasku-uoman perkauksen jälkeen vedenpinta laski nykyiselle tasolleen (noin 79 m mpy). Vanajaveden transgression eli vedenpinnan nousun aikana oli Lehijärvi ajoittain Vanajaveden lahtena (Kejonen et al. 1985).

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 12 Kuva 8. Muinaisen Itämeren pinnan alle kerrostuneista hienoaineksista (hiesu/savi) muodostuvia viljelyspeltoja tutkimusalueen lounaispuolella. Kuva GTK, T.Rauhaniemi Alueen suurin harju on Parolan-Tenholanlukkojen harju, jonka erään haaran pohjoisia jatkeita on mm. Rapolanharju. Harju alkaa pohjoispäässään neljänä Vanajavedestä nousevana harjuna, jotka yhtyvät Tenholanlukkojen harjusolmuksi ja siihen liittyväksi kumpu-kuoppa- eli kamesmaastoksi. Harju jatkuu yhtenäisenä Parolanharjuna etelään. Harjun korkeus on 20 50 metriä ja leveys 0,4 1,5 km. Kerrospaksuudet ovat useita kymmeniä metrejä. Harjun pääselänteet ovat soraa. Lievealueet ja Tenholanlukkojen kamesmaaston länsiosa ovat hiekkaa. Tenholanlukkojen alueella on harjun pinnalla lohkareista moreenia, joka on valunut harjun pinnalle siihen rajoittuneelta jäätiköltä. Tämän moreenikerroksen paksuus on enintään 2 metriä (Kejonen et al. 1985). Jääkauden jälkeen syntyneitä rantakerrostumia esiintyy heti ylimmän rannan (noin 140 m mpy) alapuolelta lähtien. Laajimmat rantakerrostumat ovat Parolanharjun-Tenholanlukkojen harjun liepeillä, jossa harjua reunustaa 0,1 1,0 km leveä, hienoa hiekkaa tai karkeaa hietaa oleva rantakerrostuma (kuva 9). Tämän rantakerrostuman paksuus voi parhaimmillaan olla 10 metriä. Harjujen kupeilla on monin paikoin komeita muinaisrantoja. Tenholanlukkojen alueella on harjuaineksen pinnalla tuulen kerrostamaa hienoa hiekkaa ja karkeaa hietaa. Varsinaisia dyynejä ei alueella kuitenkaan ole (Kejonen et al. 1985).

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 13 Kuva 9. Hienoainesleikkaus Marttaristillä. Kuva GTK, T.Rauhaniemi Tutkimusalueen koillispuolella sijaitsee Jumoinsuo, joka edustaa luonnontilaista keidassuota ja kuuluu Natura-ohjelmaan (I0303006, SSO040111) (Hämeen ELY-keskus 2010). Tutkimusalueen kalliopaljastumat ovat niin pieniä ja hajallaan (Kejonen et al. 1985), että niiden ei voi katsoa edesauttavan pohjaveden muodostumista. Vaikka Suomen kivilajit eivät varsinaisesti olekaan vettä johtavia, kalliopinnalle satava ja kalliopinnalla virtaava vesi joutuu osittain suoraan kallion rakosysteemeihin, osittain valuu paljastumaa reunustaviin maakerroksiin (Korkka-Niemi & Salonen 1996). 3.3 Pohjavedenpinnan taso, virtaussuunnat, pohjavesivyöhykkeen paksuus ja pohjavettä suojaavan irtomaakerroksen paksuus Tutkimusalueen havaintoputkista ja luonnonvesipinnoista saatujen tasotietojen perusteella interpoloitu pohjaveden pinnankorkeusmalli on esitetty liitekartoissa 4.1 ja 4.2. Liitteissä 5.1 ja 5.2 on esitetty pohjaveden kyllästämän maapeitteen paksuus sekä pohjavedenpinnan yläpuolisten kallioalueiden sijainti. Liitteessä on myös esitetty pintamallien perusteella tulkittujen pohjaveden virtausta rajoittavien kalliokynnysten sijainnit sekä pohjaveden päävirtaussuuntaa kuvaavat nuolet. Liitteessä 6 on esitetty pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaapeitteen (vajovesivyöhykkeen) paksuus. Pohjavedenpinnantasoja, virtaussuuntia ja pohjaveden virtauksen kannalta tärkeitä kerrostumia käsitellään myös kappaleessa 4.2. Samalla pohjavesialueella voi siis olla sekä pohjavettä ympäristöstä kerääviä että ympäristöön purkavia osia (Alalammi (toim.) 1990, Mälkki 1999, 2005). Alueella mahdollisesti tapahtuva pohjavedenotto aiheuttaa ympärilleen käytännössä aina jonkinasteisen vedenpinnan painauman. Vaikutuksen suuruus eli vedenpinnan lasku pienenee vedenottopisteestä ulospäin siirryttäessä. Niin pitkälle kuin virtausvastus on suunnilleen samankaltainen, muutos on tasainen. Virtausvastuksen kasvu tai pieneneminen aiheuttavat vastaavia muutoksia (Mälkki 1999). Tutkimusalueella on tällä hetkellä (vuonna 2010) pohjavedenottoa mm. Tenholan ja Marttaristin (kuva 10) vedenottamoilla (kuva 11). Kalkkosten ottamo on ollut suljettuna vuodesta 1995 pohjaveden pilaantumisen vuoksi (Koljonen & Onnila 2006).

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet Kuva 10. Pohjavesikaivoja Marttaristillä. Kuva GTK, T.Rauhaniemi Kuva 11. Kalkkosten pohjavedenottamo Lehijärven itäpuolella. Kuva GTK, T.Rauhaniemi 14

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 15 Lisäksi pohjavettä purkautuu pohjavettä ympäristöön Parolanharjun-Tenholanlukkojen harjusta monin paikoin Vanajaveteen (kuva 12) ja Lehijärveen (kuva 13), sekä myös alueen itäpuolisille peltoalueille (Kejonen et al. 1985). Kuva 12. Vanajaveden Viljamaanlahti. Kuva GTK, T.Rauhaniemi Kuva 13. Lehijärvi. Kuva GTK, T.Rauhaniemi

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 16 Moreenialueita tutkimusalueen läheisyydestä voitaisiin käyttää lähinnä yksittäisen asutuksen pienveden hankintaan (Haavisto-Hyvärinen et al. 1993, Mälkki 2001, Lahermo et al. 2002), ja koska moreenialueilta saatavat vesimäärät ovat huomattavasti vähäisempiä kuin lajittuneesta aineksesta koostuneista muodostumista, ovat alueen hyödynnettävät pohjavesivarannot lajittuneiden maa-ainesten muodostumissa (Haavisto-Hyvärinen et al. 1993). Tutkimusalueen pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee melko paljon ollen korkeimmillaan yli 90 m mpy., ja matalimmillaan vain hieman yli 76 m mpy. Tähän on syynä pohjavesialueen laaja koko; luoteisosan Vanajanselkään kurkottavasta Ruskeenkärjestä on matkaa kaakkoisosan Pikku-Parolaan on lähes 16 kilometriä. Tutkimusalueen suurin pohjavesipinnan korkeus yli 90 metriä mpy. on Tenholan (0408201) ja Kerälänharjun (0408202) pohjavesialueiden rajalla, Marttaristin itäpuolella sijaitsevalla Kansionmäen kalliomäen pohjoispuolella pohjavesiputken 0503 ja Kansionmäen lounaispuolella pohjavesiputken GTK103 läheisyydessä. Näiden välimaastossa Marttaristissä vesipinta tosin laskee aina korkeustasolle 85 m mpy. asti. Noin 89-90 metrin korkeustasolla pohjavedenpinta on myös tutkimusalueen kaakkoisosan Pikku-Parolassa sijaitsevan Hirvilammin ympäristössä. Tutkimusalueen pohjoisosan Tenholan pohjavesialueella vedenpinta laskee varsin tasaisesti edellisessä kappaleessa mainitusta korkeustasosta yli 90 m mpy. kuljettaessa kohti Vanajaselkää, jossa pohjavedentaso yhtyy järvenpinnan tasoon noin 79 m mpy. Pohjaveden virtaus on tällä alueella selkeästi kohti Vanajaselkää, jonne sitä myös ranta-alueilta purkautuu. Kerälänharjun pohjavesialueella pohjavedenpinta nousee hyvin tasaisesti Lehijärven rantaosien noin 81 metrin korkeustasosta kohti itää korkeustasolle 86 88 m mpy. Pohjaveden virtaus on päinvastainen, suunta on pohjavesialueen itäreunalta kohti lännen Lehijärveä, jonne pohjavettä rannassa purkautuu. Pohjavettä purkavia lähteitä on erityisesti Lehijärven kaakkoisrannalla. Parolan pohjavesialueella (0408251) pohjaveden korkeus on kaakkoisosan Pikku-Parolan Hirvilammin ympäristössä noin 90 m mpy., josta vesipinta laskee tasaisesti Armijärven ympäristön kautta kohti luoteessa sijaitsevaa Lehijärveä. Myös pohjaveden virtaussuunta on kohti Lehijärveä, jonne pohjavettä purkautuu. Tällä alueella Lehijärven rannassa on runsaasti melko pieniä lähteitä. Liitteessä 5 esitetty pohjavesivyöhykeen paksuus vaihtelee tutkimusalueella nollasta (kallionpinta pohjavedenpinnan yläpuolella) aina 80 metriin. Pohjavesivyöhyke on yli 50 metriä paksu vain Tenholan pohjavesialueen Laikkaansuon kalliopainanteessa, noin 80 metriä ja Parolan pohjavesalueella Nihattulassa, Armijärven kaakkoispuolella. Yli 40 metrin paksuuksinen pohjavesivyöhyke on pienellä alalla Kerälänharjun pohjavesialueella pohjavesiputkien GTK104 ja GTK 105 ympäristössä sekä Keralanvuoren lounaispuolella, rautatien ja maantien välissä. Yleisesti tutkimusalueen pohjavedellä kyllästyneen maapeitteen paksuus vaihtelee pääosin 5 22 metrin välillä. Kallionpinta on pohjavedenpintaa ylempänä pääasiassa lähellä pohjavesialueen reunoilla sijaitsevia kallioalueita. Näihin tuloksiin on syytä suhtautua varauksella, koska pohjavesialueen ulkopuolella sijaitsevat kalliopaljastumat ovat saattaneet nostaa laskentamallin kallionpintaa todellista korkeammalle tasolle. Erityisesti näin on Tenholan pohjavesialueen kaakkoiskulmassa, Kansionmäen pohjoispuolella sekä Parolan pohjavesialueella Pikku-Parolan ympäristössä. Nämä kaksi aluetta on merkitty pohjaveden paksuutta esittäviin liitekarttoihin sinisellä vinoviivoituksella. Liitteessä 6 on esitetty tutkimusalueen pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaapeitteen paksuus. Pohjavesi on yleisesti ottaen tutkimusalueella pohjavesialuerajauksen sisäpuolella vähintään 1 5 metrin syvyydessä maanpinnasta, paitsi aivan järvien ja muiden luontaisten vesipintojen ran-

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 17 nalla myös alle metrin syvyydessä. Keskimäärin tutkimusalueen pohjavedenpinta on 5-15 metrin syvyydessä mutta suurimmillaan yli 50 metrin syvyydessä. Yleisesti ottaen maanpinnan kohotessa myös maanpinnan ja pohjavedenpinnan välinen etäisyys toisistaan kasvaa mutta esim. alueen jyrkkärinteisessä suppamaastossa voi kuivan irtomaakerroksen paksuus vaihdella lyhyellä matkalla enemmän kuin tasaisemmilla alueilla. Suurimmillaan maanpinnan ja pohjaveden etäisyys on Tenholan pohjavesialueen korkeimpien mäkien kohdalla kuten Laikkaanvuorella, Tenholanlukoilla ja Linnavuorella, yli 50 metriä. Kerälänharjun pohjavesialueella syvimmällä pohjavesi on Kerälänvuorella ja Parolanharjulla yli 50 metriä maanpinnasta samoin kuin eteläisimmän Parolan pohjavesialueen ampumaradan viereisillä korkeimpien mäkien kohdalla. Yleisesti kaikkien mallien tarkkuus on sitä parempi mitä lähempänä alue sijaitsee mitattuja sekä pohjaveden- että kallionpintatasoja. 4 YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Etelä-Suomen yksikkö on tehnyt pohjavesialueen geologisen rakenneselvityksen Tenholanlukkojen-Parolanharjun alueelle vuosina 2010-2011. Tenholan (0408201), Kerälänharjun (0408202) ja Parolan (0408251) ensimmäisen luokan pohjavesialueet sijaitsevat Hattulan kunnassa, kirkonkylän lounais/eteläpuolelta luoteeseen aina Vanajaveden rantaan asti (kuva 1). Hanke on toteutetttu yhteistyöprojektina ja rahoitettu projektin osallisten kesken; Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy, Hattulan kunta, Puolustusvoimat, Hämeen elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus (ELY) ja Geologian tutkimuskeskus (GTK). Tutkimuksessa selvitettiin alueen kallionpinnan korkokuvaa, pohjavedenpinnan tasoa ja virtaussuuntia, harjumuodostuman syntyvaiheita sekä maaperäkerrostumien rakenteen ja aineksen vaihtelua. Tutkimusmenetelminä käytettiin painovoimamittauksia, kairauksia ja maastokartoituksia. Kallio- ja pohjavesipintamallit yhdessä maaperämuodostumien syntyvaiheiden tulkinnan kanssa luovat perustan alueen vedenjohtavuuksien ja pohjaveden virtauskuvan määrittelylle. Tutkimusalue sijaitsee III Salpausselän vyöhykkeessä, sen luoteispuolella. Jäätikön liikkeistä on alueelta erotettu kaksi jäätikön virtausvaihetta. Vanhemmassa vaiheessa on jäätikkö virrannut alueelle suunnasta 280-300 ja nuoremmassa suunnasta 270. Vanhempi vaihe lienee Salpausselkien ikäinen. Nuorempi vaihe liittyy jäätikön sulamiseen, jolloin jäätikön virtaus kääntyi kohti kahden paikallisen jäätikkökielekkeen saumaa, joka sijaitsi nykyisen Parolanharjun- Tenholanlukkojen harjun kohdalla (Kejonen et al. 1985). Jäätikkö suli alueelta vajaat 10000 vuotta sitten. Se jäi tällöin nykyistä paljon laajemman Itämeren muinaisvaiheen, Yoldiameren, peittoon. Maa on kohonnut noista ajoista niin, että silloinen rantavyöhyke on nykyään noin 140 metriä mpy. Alue oli saaristoa. Ainoastaan Parolanharjun ja Tenholanlukkojen korkeimmat mäet olivat tuolloin vedenpinnan yläpuolella (Kejonen et al. 1985, Haavisto-Hyvärinen et al. 1993). Alueen suurin harju on Parolan-Tenholanlukkojen harju, jonka erään haaran pohjoisia jatkeita on mm. Rapolanharju. Harju alkaa pohjoispäässään neljänä Vanajavedestä nousevana harjuna, jotka yhtyvät Tenholanlukkojen harjusolmuksi ja siihen liittyväksi kumpu-kuoppa- eli kamesmaastoksi. Harju jatkuu yhtenäisenä Parolanharjuna etelään. Harjun korkeus on 20 50 metriä ja leveys 0,4 1,5 km. Kerrospaksuudet ovat useita kymmeniä metrejä. Harjun pääselänteet ovat soraa. Levealueet ja Tenholanlukkojen kamesmaaston länsiosa ovat hiekkaa. Tenholanlukkojen alueella on harjun pinnalla lohkareista moreenia, joka on valunut harjun pinnalle siihen rajoittuneelta jäätiköltä. Tämän moreenikerroksen paksuus on enintään 2 metriä (Kejonen et al. 1985). Jääkauden jälkeen syntyneitä rantakerrostumia esiintyy heti ylimmän rannan (noin 140 m mpy) alapuolelta lähtien. Laajimmat rantakerrostumat ovat Parolanharjun-Tenholanlukkojen harjun

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 18 liepeillä, jossa harjua reunustaa 0,1 1,0 km leveä, hienoa hiekkaa tai karkeaa hietaa oleva rantakerrostuma (kuva 9). Tämän rantakerrostuman paksuus voi parhaimmillaan olla 10 metriä. Harjujen kupeilla on monin paikoin komeita muinaisrantoja. Tenholanlukkojen alueella on harjuaineksen pinnalla tuulen kerrostamaa hienoa hiekkaa ja karkeaa hietaa. Varsinaisia dyynejä ei alueella kuitenkaan ole (Kejonen et al. 1985). Tutkimusalueen kallioperä kuuluu kokonaisuudessaan svekokarelidiseen vuorijonovyöhykkeeseen (Simonen 1949, Matisto 1976). Kallioperä on tutkimusalueella varsin huonosti paljastunut. Tutkimusalueen kallioperä on granodioriittia noin 3 km leveällä vyöhykkeellä Parolan ja Heinunlahden välissä. Tämän granodioriittivyöhykkeen lounais- ja koillispuolilla ovat liuskevyöhykkeet, jotka ovat kiilleliusketta ja gneissiä ja erilaisia vulkaanisperäisiä liuskeita (Kejonen et al. 1985), kuten mm. noin 1 km Viljamaanlahden kaakkoispuolella, Kankaanmäellä kallioperä on kapeana juovana hapanta-intermidääristä vulkaniittia jota ympäröi sekä etelästä että pohjoisesta kapeahkoina vyöhykkeinä emäksinen tuffiitti-amfiboliitti. Vulkaniittijakson sekä koostumus että rakenne ovat vaihtelevia (Matisto 1976). Alueen kallioperä on jakaantunut murrosvyöhykkeiden ja ruhjelinjojen jakamiin lukuisiin lohkoihin. Nämä ilmenevät maastossa notkelmina, jyrkänteinä, vesistöuomina ja rantaviivan suuntina. Ilmakuvien, topografikarttojen ja maastohavaintojen perusteella kallioperän ruhjelinjojen suunta on tutkimusalueella pääosin luoteesta kaakkoon (Matisto 1976). Kallionpinta on mallissa ylimmillään pohjavesialueiden ulkopuolella sijaitsevilla kalliopaljastumilla ja -alueilla, 125 145 metriä mpy. Pohjavesialueella suurin kallionpinnan korkeus on Tenholan (0408201) ja Kerälänharjun (0408202) pohjavesialueiden jakajalla, Marttaristin itäpuolella sijaitsevalla Kansionmäen kalliomäellä noin 120 127 m mpy. Tenholan pohjavesialueella Ruskeenharjun eteläosassa Kankaanmäellä kallionpinta nousee noin 100 metriin mpy. Samalla korkeustasolla kallio on myös Linnavuorella, Linnavuoren länsipuolella. Kerälänharjun pohjavesialueella kallionpinta on korkeimmillaan Panssarimuseon kohdalla, noin 113 m mpy ja Kerälänvuorella sekä Parolanharjulla, noin 90 105 m mpy. Parolan pohjavesialueen kallionpinnan korkeimmat kohdat sijaitsevat Parolannummen ampumaratojen pohjois- ja lounaispuolilla, noin 85 90 m mpy. Syvimmillään kallionpinta on Tenholan pohjavesialueella Laikkaanvuon pohjoispuolella, Laikkaanlahden jatkeena olevan Laikkansuon kohdalla. Suon alla kallionpinta laskee merenpinnan tasoon, 0 m mpy. Heti Laikkaansuon reunoilla kallioperä nousee nopeasti yli 50 metrin korkeustasolle. Kalliosyvänne on osa kallioperän kapeaa ruhjetta, jonka voi tulkita jatkuvan eritasoisena Laikkaansuolta luoteeseen Heinunlahden kautta Vanajaveden alla lähes 15 kilometriä Sääksmäen siltakapeikon kautta Rauttunselälle asti. Laikkaansuolta noin kilometri pohjoiseen Havuharjun ja Pulkkilan tilojen ympäristössä kallionpinta laskee myös varsin matalalle, noin 30 45 metriä mpy. Tenholanlukoilta kaakkoon Marttaristille kallionpinta on yleisesti noin 63 71 metriä mpy. Kerälänharjun pohjavesialueen pohjoisosasta aina Kerälänvuoren eteläpuolelle kallionpinta on harjujakson kohdalla yleisesti 30 metriä mpy nousten pohjavesialueen suojavyöhykkeillä korkeammalle. Lehijärven itärannalla, uimarannan ja Näkkälammin ympäristössä kallionpinta laskee paikallisesti 42 52 metriin mpy. Parolannummen pohjavesialueella kallionpinta on yleisesti 50 m mpy tasolla nousten pohjavesialeen rajoilla noin 85 88 metriin mpy. Armijärven itäpuolella, Tieliikelaitoksen pohjavesiputken SH3 ympäristössä kallionpinta laskee 32 42 metriin mpy. Tutkimusalueen pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee melko paljon ollen korkeimmillaan yli 90 m mpy ja matalimmillaan vain hieman yli 76 m mpy. Tähän on syynä pohjavesialueen laaja koko, luoteisosan Vanajanselkään kurkottavasta Ruskeenkärjestä on matkaa kaakkoisosan Pikku- Parolaan on lähes 16 kilometriä.

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 19 Pohjavesivyöhykeen paksuus vaihtelee tutkimusalueella nollasta (kallionpinta pohjavedenpinnan yläpuolella) aina 80 metriin. Pohjavesivyöhyke on yli 50 metriä paksu vain Tenholan pohjavesialueen Laikkaansuon kalliopainanteessa, noin 80 metriä ja Parolan pohjavesalueella Nihattulassa, Armijärven kaakkoispuolella. Yli 40 metrin paksuuksinen pohjavesivyöhyke on pienellä alalla Kerälänharjun pohjavesialueella pohjavesiputkien GTK104 ja GTK 105 ympäristössä sekä Keralanvuoren lounaispuolella, rautatien ja maantien välissä. Yleisesti tutkimusalueen pohjavedellä kyllästyneen maapeitteen paksuus vaihtelee pääosin 5 22 metrin välillä. Kallionpinta on pohjavedenpintaa ylempänä pääasiassa lähellä pohjavesialueen reunoilla sijaitsevia kallioalueita. Pohjavesi on yleisesti ottaen tutkimusalueella pohjavesialuerajauksen sisäpuolella vähintään 1 5 metrin syvyydessä maanpinnasta, paitsi aivan järvien ja muiden luontaisten vesipintojen rannalla myös alle metrin syvyydessä. Keskimäärin tutkimusalueen pohjavedenpinta on 5-15 metrin syvyydessä mutta suurimmillaan yli 50 metrin syvyydessä. Yleisesti ottaen maanpinnan kohotessa myös maanpinnan ja pohjavedenpinnan välinen etäisyys toisistaan kasvaa mutta esim. alueen jyrkkärinteisessä suppamaastossa voi kuivan irtomaakerroksen paksuus vaihdella lyhyellä matkalla enemmän kuin tasaisemmilla alueilla. Suurimmillaan maanpinnan ja pohjaveden etäisyys on Tenholan pohjavesialueen korkeimpien mäkien kohdalla Espoossa 31.03.2011 Jussi Ahonen Geologi Tom Rauhaniemi Geologi Jukka Lehtimäki Geofyysikko Tuire Valjus Geofyysikko

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 20 5 KIRJALLISUULUETTELO Alalammi, P. (toim.) 1990. Suomen kartasto, vihko 123-126: Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s. + 3 liitekarttaa. Arjas, J. 2005. Pohjaveden havaintoputket. Teoksessa: Pohjavesitutkimusopas, käytännön ohjeita. Suomen vesiyhdistys. 88 91 s. Haavisto-Hyvärinen, M., Stén, C.-G. & Herola, E. 1993. Hyrvälä. Maaperäkartta 1:20 000 selitys. Karttalehti 2131 06. Geologian tutkimuskeskus. 9 s., 1 liites. Hämeen ELY-keskus. 2010. <http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=65173> 8.9.2010. Kejonen, A., Stén, C.-G., Moisanen, M. & Paukola, T. 1985. Leteensuo. Maaperäkartta 1:20 000 selitys. Karttalehti 2132 04. Geologian tutkimuskeskus. Koljonen, J. & Onnila, P. 2006. Hattulan, Hämeenlinnan, Kalvolan ja Rengon pohjavesialueiden suojelusuunnitelma 27.11.2006. Hämeen ympäristökeskus, Hämeen liitto, Hattulan kunta, Hämeenlinnan kaupunki, Kalvolan kunta, Rengon kunta, Hämeenlinnan Seudun Vesi oy, Puolustushallinnon rakennuslaitos, Euroopan aluekehitysrahasto, Paavo Ristola Oy. 81 s. Korhonen, K.-H., Gardemeister, R. & Tammirinne, M. 1974. Geotekninen maalajiluokitus. VTT, Geotekniikan laboratorio. Tiedonanto 14. Korkka-Niemi, K. & Salonen, V-P. 1996. Maanalaiset vedet pohjavesigeologian perusteet. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A 50. Turku: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. 181 s. Lahermo, P., Tarvainen, T., Hatakka, T., Backman, B., Juntunen, R., Kortelainen, N., Lakomaa, T., Nikkarinen, M., Vesterbacka, P., Väisänen, U. & Suomela, P. 2002. Tuhat kaivoa - Suomen kaivovesien fysikaalis-kemiallinen laatu vuonna 1999. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 155, 92 s. Matisto, A. 1976. Suomen geologinen kartta 1:100 000 : kallioperäkarttojen selitykset. Karttalehti Valkeakoski. 2132. Geologinen tutkimuslaitos. 34 s., 1 liites. Mattsson, A. 2001. Geofysiikan menetelmistä pohjavesialueen rakenteen tutkimuksessa. Teoksesssa: Salonen, V.-P. & Korkka-Niemi, K. (toim.) Kirjoituksia pohjavedestä : 3. Ympäristögeologian päivät, Turku, 13.-14.3.2000. Turku: Turun yliopiston geologian laitos, 47 54 s. Mattsson, A., Lehtimäki, J., Valjus, T. & Vanhala, H. 2005. Geofysikaaliset menetelmät. Teoksessa: Pohjavesitutkimusopas. Suomen Vesiyhdistys r.y. 2005. 194 s. Mäkinen, R. 2005. Pohjaveden muodostumis- ja virtaamaselvitykset. Teoksessa: Pohjavesitutkimusopas. Suomen Vesiyhdistys r.y. 2005. 194 s. Mälkki, E. 1999. Pohjavesi ja pohjaveden ympäristö. Helsinki: Tammi. 304 s. Mälkki, E. 2001. Pohjavesigeologisen tutkimuksen kehitystarpeet Suomessa. Teoksesssa: Salonen, V.-P. & Korkka-Niemi, K. (toim.) Kirjoituksia pohjavedestä : 3. Ympäristögeologian päivät, Turku, 13.-14.3.2000. Turku: Turun yliopiston geologian laitos, 11 20 s. Mälkki, E. 2005. Suomen pohjavesiesiintymät. Teoksessa: Pohjavesitutkimusopas. Suomen Vesiyhdistys r.y. 2005. 194 s. Salonen, V.-P., Eronen, M. & Saarnisto, M. 2002. Käytännön maaperägeologia. Kirja-Aurora, Turun yliopisto. 237 s.

Pohjavesialueiden geologinen selvitys Tenholan, Kerälänharjun ja Parolan pohjavesialueet 21 Simonen, A. 1949. Suomen geologinen kartta 1:100 000 : kalliperäkarttojen selitykset. Karttalehti Hämeenlinna. 2131. Geologinen tutkimuslaitos. 45 s. Sipola, V., Jokinen, J. ja Tarvainen, A. 2006. Hattulan Tenholan ja Parolan pohjavesialueiden geologisen rakenteen selvittäminen painovoimamittauksin. Suomen Malmi Oy, Raportti 221/2622/06/VS, JJ, AMT.

LIITE 1.1 3352000 3353000 3354000 3355000 33500 1 6782000 GTK101 6782000 2 3 6781000 S8 GTK102 6781000 S13 4 8 6 S9 7 5 Leikkaus A 6779000 10 S7 S4 6779000 6780000 6780000 6783000 6783000 A A S6 S5 6778000 Mittauslinjat Parolanharju - Tenholanlukot, Hattula Tutkimusalueen pohjoisosa 9 S2 C 11 S3 6778000 Painovoimamittauslinja Mittaukset nuolensuuntien mukaisesti (lännestä itään) Maatutkalinjat v.2010 14 12!. Seisminen mittalinja Poikkileikkauslinjat A-C 13 Leikkaus C 15 6777000 Pohjavesiputki Pohjavesialueen raja Varsinaisen muodostumisalueen raja GTK103 17 16 18 6777000 0 500 1 000 m GTK104 Leikkaus C 20 Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11 19 GTK105 3352000 3353000 3354000 3355000 33500

LIITE 1.2 3355000 33500 3357000 3358000 3359000 3358000 3359000 GTK103 16 GTK104 kk au 20 Le i s C 67700 GTK106 B us C ka k Lei B 26 6775000 6775000 22 B s Leikkau 25 23 GTK107 21 24 19 67700 GTK105 C 32 6774000 6774000 27 33 GTK108 6773000 6773000 34 35 GTK110 36 GTK109 37 38 S10 6772000 6772000 39 1 S1 6771000 2 S1 6771000 Mittauslinjat Parolanharju Tenholanlukot, Hattula Tutkimusalueen eteläosa Painovoimamittauslinja Mittaukset nuolensuuntien mukaisesti (lännestä itään) Maatutkalinjat v.2010 Seisminen mittalinja 6770000 Poikkileikkauslinjat A-C Pohjavesiputki 6770000!. Pohjavesialueen raja Varsinaisen muodostumisalueen raja 0 500 1 000 m Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11 3355000 33500 3357000

LIITE 2 3353000 3354000 3355000 33500 3357000 3358000 3359000 33000 6783000 3352000 6783000 3351000 6782000 6782000!! 6781000 6780000 6780000! 6781000 LjSa! 6779000 6778000 6777000 67700 6775000 6774000 6773000 6773000 6774000 6775000 67700 6777000 6778000 6779000! Maaperän korkokuvakartta Tenholanlukot - Parolannummi, Hattula Kalliomaa Hiekka- ja soramoreeni Hienoainesmoreeni 6772000 6772000 Sora Hiekka karkea Hieta hieno Hieta Hiesu 6771000 6771000 Savi Turve ja lieju Vesi Täytemaa/Kartoittamaton D Kalliopaljastuma 6770000 6770000 Muinaisrannat Pienet reunamoreenit Pohjavesialueen raja Varsinaisen muodostumisalueen raja 500 1 000 m 6769000 6769000 0 Karttatuloste GTK. Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11 3351000 3352000 3353000 3354000 3355000 33500 3357000 3358000 3359000 33000

110 50 50 3351000 3352000 3353000 3354000 3355000 33500 LIITE 3.1 80 90 100 80 90 70 80 70 6783000 6782000 6783000 GTK101!. 80 100 6782000 80 80 80 100 50 6780000 6781000 80 90 100 80 80 90 80 40 80 70 50 50 70 50 70 GTK102!.!. 70 100 90 80 90 80 70 80 70 90 110 120 90 110 90 6781000 6780000 6778000 6779000 Kalliopinnan taso, m mpy Parolanharju - Tenholanlukot Hattula a Alle 20 20-25 25-30 30-35 35-40 40-45 45-50 50-55 55 - - 65 65-70 70-75 75-80 Seisminen luotaus 80-85 85-90 90-95 95-100 100-105 105-110 110-115 115-120 120-125 125-130 130-135 135-140 70 90 90 a a a 100 40!. 50 20 50 10 70 40 30 a 90 70 a a 80 70 70 70 70 70!. a a!. a a a a 90 100 70 90 70 70!. a aaaaa 80 80 80!. a aa a 80 70 80 80 a a 80 70 90 80!. 90 100 110 70 a 100 120 100 90 80 70 h h h 80 6779000 6778000 67700 6777000 3351000 h!. D! Maatutkaus Painovoimamittauspiste Pohjavesiputken kalliokairaus Pieni kalliopaljastuma Avokallio Pohjavesialueen raja Varsinaisen muodostumisalueen raja 0 500 metriä 0 250 500 1 000 m Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11 3352000 3353000 90 110 3354000 GTK103!. 90 80 90 70!. 3355000 40 90 40 90 70 40!. GTK105 50 50 40 33500 6777000 67700

50 50 80 3355000 33500 3357000 3358000 3359000 LIITE 3.2 6775000 67700 6777000 80 90 GTK103!. 90 80 90 70 70 70 110 100 80!. 90 40 h h h 80 90 40 80 90 GTK107!.!. GTK105 70 50 70 50 50 40 40 50 50 80 70!. 50 70 70 70 80 100!. 70 50 90 70 40 80 GTK106!. 90 70 50 70 80 90 100 100 90 90 6775000 67700 6777000 6771000 6772000 6773000 6774000 Kalliopinnan taso, m mpy Parolanharju - Tenholanlukot Hattula a h Alle 20 20-25 25-30 30-35 35-40 40-45 45-50 50-55 55 - - 65 65-70 70-75 75-80 Seisminen luotaus Maatutkaus 80-85 85-90 90-95 95-100 100-105 105-110 110-115 115-120 120-125 125-130 130-135 135-140 100 120 110 70 50 80 80!. GTK108 70!. GTK109 80 50 70 80 90 90 70 80 90 80!. 100 80 100 70 GTK110!. 40 90!. 50 100 130 130 120 110 120 100 110 100 6771000 6772000 6773000 6774000!. D! Painovoimamittauspiste Pohjavesiputken kalliokairaus Pieni kalliopaljastuma Avokallio 130 140 100 110 100 Pohjavesialueen raja 6770000 Varsinaisen muodostumisalueen raja 0 500 metriä 0 250 500 1 000 m Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11 120 6770000 3355000 33500 3357000 3358000 3359000

LIITE 4.1 3352000 3353000 3354000 3355000 33500 6783000 80 6783000-79 6782000 78 GTK101 6782000 h 80 81 h h 6781000 h GTK102 6781000 82 82 82 6780000 Pohjavedenpinnan taso, m mpy Tenholanlukot - Parolanharju, Hattula Tutkimusalueen pohjoisosa 83 h h 6780000 6779000 Alle 77 77-78 78-79 79-80 87-88 88-89 89-90 90-91 80 82 h h h 6779000 80-81 91-92 81 81-82 82-83 83-84 84-85 85-86 86-87 92-93 93-94 94-95 95-96 96-97 97-98 83 84 84 86 89 91 93 95 h h h 6778000 Yli 98 Virtaussuunta 85 88 87 94 92 90 6778000 Pohjavesiputki 6777000 E Lähde g Maatutkaus W Luonnonvesipinta Pohjavesialueen raja Varsinaisen muodostumisalueen raja 0 500 0 250 500 metriä 1 000 m 90 92 91 89 88 GTK103 87 86 85 GTK104 6777000 Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11 83 84 85 GTK105 85 3352000 3353000 3354000 3355000 33500

LIITE 4.2 3355000 33500 3357000 3358000 3359000 67700 85 GTK105 85 67700 GTK106 79 78 77 80 82 GTK107 81 6775000 80 83 84 85 6775000 87 86-88 6774000 83 6774000-87 GTK108 86 6773000 81 E 82 - GTK109 84 85 86 GTK110 87 6773000 E E 6772000 Pohjavedenpinnan taso, m mpy Tenholanlukot - Parolanharju, Hattula Tutkimusalueen eteläosa E E 82 85 86 6772000 Alle 77 87-88 77-78 88-89 78-79 79-80 89-90 90-91 86 86 87 80-81 91-92 86 81-82 92-93 6771000 82-83 83-84 93-94 94-95 - 6771000 84-85 95-96 85-86 96-97 86-87 97-98 Yli 98 Pohjavesiputki Virtaussuunta (GTK109-110 ei asennettu) 88 6770000 E Lähde g Maatutkaus W Pohjavesiputki (GTK108 ja 110 pelkkä kairaus) Luonnonvesipinta 89-6770000 Pohjavesialueen raja Varsinaisen muodostumisalueen raja 0 500 0 250 500 metriä 1 000 m 6769000 Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11 6769000 3355000 33500 3357000 3358000 3359000

LIITE 5.1 3351000 3352000 3353000 3354000 3355000 33500-6782000 GTK101 6782000 h h h 6781000 6783000 6783000 h GTK102 6781000 6780000 Pohjavesivyöhykkeen paksuus metriä mpy. Tenholanlukot - Parolanharju, Hattula Tutkimusalueen pohjoisosa h h 6780000 6779000 Kallionpinta pohjavesitason yläpuolella 0-5 5-10 10-15 15-20 h h h 6779000 20-25 25-30 30-35 6778000 35-40 40-45 45-50 Yli 50 m h h h 6778000 Laskentamallin pohjavesivyöhykkeen paksuus liian pieni Virtaussuunta 6777000 E Lähde g Maatutkaus W Pohjavesiputki Luonnonvesipinta GTK103 GTK104 6777000 Pohjavesialueen raja Varsinaisen muodostumisalueen raja 0 500 0 250 500 metriä 1 000 m 3351000 Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11 3352000 3353000 3354000 3355000 GTK105 33500 67700

LIITE 5.2 3354000 3355000 33500 3357000 3358000 3359000 6777000 GTK103 GTK104 6777000 67700 GTK105 67700 GTK106 GTK107-6774000 6774000 6775000 6775000 Pohjavesivyöhykkeen paksuus metriä mpy. Tenholanlukot - Parolanharju, Hattula Tutkimusalueen eteläosa - GTK108 6773000 Kallionpinta pohjavesitason yläpuolella 0-5 5-10 10-15 15-20 20-25 25-30 E E E E E - GTK109 GTK110 6773000 6772000 30-35 35-40 40-45 6772000 45-50 Yli 50 m Laskentamallin pohjavesivyöhykkeen paksuus liian pieni Virtaussuunta 6771000 Pohjavesiputki (GTK108 ja 110 pelkkä kairaus) Lähde g Maatutkaus E W Luonnonvesipinta Pohjavesialueen raja - 6771000 Varsinaisen muodostumisalueen raja 0 500 0 250 500 metriä 1 000 m 6770000 Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11-6770000 3354000 3355000 33500 3357000 3358000 3359000

LIITE 6.1 3351000 3352000 3353000 3354000 3355000-6782000 GTK101 6782000 h h h 6781000 h 6783000 6783000 GTK102 6781000 6780000 h h 6780000 6779000 Pohjavedenpinnan yläpuoleisen irtomaakerroksen paksuus, metriä. Tenholanlukot - Parolanharju, Hattula Tutkimusalueen pohjoisosa Alle 1 m h h h 6779000 1-5 5-10 10-15 15-20 6778000 20-25 25-30 30-35 h h h 6778000 35-40 Yli 40 m Avokallio/kallioalue Pohjavesiputki 6777000 E Lähde g Maatutkaus W Luonnonvesipinta Pohjavesialueen raja GTK103 GTK104 6777000 Varsinaisen muodostumisalueen raja 0 500 0 250 500 metriä 1 000 m Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11 GTK105 3351000 3352000 3353000 3354000 3355000

LIITE 6.2 3354000 3355000 33500 3357000 3358000 6777000 GTK103 GTK104 6777000 67700 GTK105 67700 GTK106 GTK107-6774000 6774000 6775000 6775000 - GTK108 6773000 Pohjavedenpinnan yläpuoleisen irtomaakerroksen paksuus, metriä. Tenholanlukot - Parolanharju, Hattula Tutkimusalueen eteläosa Alle 1 m E - GTK109 GTK110 6773000 1-5 5-10 10-15 15-20 E E E E 6772000 20-25 25-30 6772000 30-35 35-40 Yli 40 m Avokallio/kallioalue 6771000 Pohjavesiputki (GTK108 ja 110 pelkkä kairaus) Lähde g Maatutkaus E W Luonnonvesipinta - 6771000 Pohjavesialueen raja Varsinaisen muodostumisalueen raja 0 500 0 250 500 metriä 1 000 m 6770000 Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/11-6770000 3354000 3355000 33500 3357000 3358000