YRITYSKAARI-HANKE. Täsmäapua yritysten kehittämistarpeisiin 1.1.2012-28.2.2014. 17.3. 2014/ap



Samankaltaiset tiedostot
Suorita liiketalouden perustutkinto (merkonomi) yrittäjän oppisopimuksella

Suorita Turussa merkonomin tutkinto + pätevyys esimiehenä työssä oppien.

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. Työtoiminnoista töihin OSUUSKUNTA. versio 1 6/18

Yritysryhmä-hankkeet - Yritysten mahdollisuus kehittää yhdessä ja yrityskohtaisesti toimintaansa Hankkeessa oltava 3 10 yritystä

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Erikoiskauppaan ja taloushallintoon liittyvien yritysten puhelinhaastattelut 2012

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry

Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys

Euroopan pk-yritysviikko tilaisuudet Pirkanmaalla

Koulutuksen lähipäivät ovat Espossa.

ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Yrittäjän ammattitutkinto

Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake

Suorita liiketalouden perustutkinto (merkonomi) yrittäjän oppisopimuksella

Suorita Turussa merkonomin tutkinto + pätevyys esimiehenä työssä oppien.

Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt.

ERP-KYSELYN TULOKSET

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus?

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku)

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010

UUDEN YRITTÄJÄN KÄSIKIRJA MAIJA ILMONIEMI PETRI JÄRVENSIVU KALLE KYLÄKALLIO JARI PARANTAINEN JUHA SIIKAVUO

Verkkokaupan asiakaspalvelu Oulu

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus Yritysten verkostoituminen Varjola Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2013

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Esityksessä on määritelty ja perusteltu Humanpolis Oy:n toiminta toiminta-alueittain, niihin käytettävä työaika sekä niitä koskevat resurssit.

LIIKETOIMINTAOSAAJA

Toimipaikkojen lukumäärä Toimihenkilöiden lukumäärä Mettova toimenvaativuusmittari Muu palkkarakenne Yhteensä

TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2010

YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille

Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen

Kysely Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

TutkintoInfo

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Rahoitus ja kehittäminen

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu

Avoin, jatkuva menettely. Tarjouksia voi jättää saakka. (Ks. myös kohta Tarjousten voimassaolo ja sopimusaika.

Asiantuntijapalvelut Uudistuvan liiketoiminnan osaajat

Keskustelut osa 1 Elinvoimatoimijoiden roolit ja vastuut Page 1

"Kotipesä kuntoon" - pk-matkailuyritysten valmennusohjelma

Osaamisen kehittäminen työpaikoilla

0$7.$,/8Ã-$Ã5$9,76(0,63$/9(/87ÃV\NV\OOlÃÃDORLWWDYDW

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille

2017/TR. Ideat lentoon, investoinnit käyntiin

Kasvuun johtaminen -koulutus

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Ammatillisten oppimateriaalien hinnasto (hinnat sis.alv) Liiketalous ja tekniikka Tuotenro Nimi hinta huom Ammattilaisen

Osaamisen kehittäminen TEM - viitekehyksessä

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen

Russia Business Point -hanke

HAI HAUKIPUTAAN JA IIN YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISHANKKEEN OSTOPALVELUT

OPETUSSUUNNITELMAT

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

Kuntaraportti Vaala. Suomen Yrittäjät

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. infopaketti

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Hankintaosaamisesta kilpailukykyä

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Kuntaraportti Oulu. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Muhos. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Liminka. Suomen Yrittäjät

Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija

Kuntaraportti Ii. Suomen Yrittäjät

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

Luo hyvää! Itä-Uudenmaan luonto- ja eläinavusteiset hyvinvointiyrittäjät yritysryhmä

Maaseutuelinkeinotoimen palveluiden kehittäminen - katsaus kyselyn tuloksiin. Leena Koponen Karelia Ammattikorkeakoulu

rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla?

YRITYSTEN KOKEMUKSIA ITMYLLY-HANKKEESTA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

Sosiaalialan järjestöt

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry

Kuntapalvelutoimiston raportointi, syys-joulukuu vuosi 2016

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

Tuotantotalous päivittäisessä arjen johtamisessa. Heta Jauhiainen, talousasiantuntija Lauri Tölli, talousasiantuntija ProAgria Oulu

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet ja yritysryhmät Rahoitusinfo virran Sali. Asiantuntija Kalevi Hiivala

S & A -lehden koulutuskysely 2007 Kokonaisvastaajamäärä: 547

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT

KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät 100 TAPAHTUMAA

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö

Suorita liiketalouden perustutkinto (merkonomi) yrittäjän oppisopimuksella. Koulutuspäivät ovat Lahdessa

ICT- Go Global. Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma / SKa

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINTA UUDISTUU. Tältä se näyttää yritysten tilanne ja tarpeet

SISÄLTÖ AIHEITTAIN. Startti yrittäjäksi - monimuotokoulutus. Orientoituminen. Yrittäjyyden perusteet

Sosiaalinen media ja siellä markkinointi. Valtteri Lindholm / Varusteleka

Transkriptio:

YRITYSKAARI-HANKE Täsmäapua yritysten kehittämistarpeisiin 1.1.2012-28.2.2014 17.3. 2014/ap

MITÄ Henkilöstön kehittämispalveluita ATK kehittäjän tukipalveluita Verkostoitumista Kilpailukykyä Uusien innovaatioiden tuotteistamista Tuotannon kehittämistä Talouden osaamisen kehittämistä Laatukoulutusta Kansainvälistymistä, kielikoulutusta Mentorointia Ym.

KENELLE Iin, Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan Yrittäjille ja yrityksille Yritysten henkilökunnalle Ei toimialarajoituksia Ei kokorajoituksia Aloittavat yritykset Toimintaansa kehittävät yritykset Toiminnalleen jatkaa etsivät yritykset

MITEN Yrityskohtaisia asiantuntijapalveluita Yritysryhmäkohtaisia asiantuntijapalveluita Yritysten henkilöstön osaamisen päivittämistä Atk- kehittäjän palveluita Verkostoitumista

Koulutus ja konsultointi LASKENTATOIMI JA TALOUSHALLINTO hinnoittelu budjetointi ja talouden seuranta kirjanpidon perusteet MARKKINOINTI JA MYYNTITYÖ asiakaspalvelu yritysviestintä sähköinen viestintä, verkkonäkyvyys, sosiaalinen media myyntityö mainonta JOHTAMINEN JA HENKILÖSTÖHALLINTO henkilöstöasiat johtamismenetelmät TIETOTEKNIIKKA käyttöjärjestelmien hallinta verkkokaupan perustaminen ja ylläpito laite- ja ohjelmistohankinnat LAATUASIAT JA TUOTTEISTAMINEN tuotekehitys logistiikka YRITYSJURIDIIKKA kilpailutus ja tarjousten laadinta kansainvälistyminen omistajanvaihdosasiat KANSAINVÄLISTYMINEN asiakaspalvelukielikurssi kulttuurien välinen vuorovaikutus

TAVOITTEITA Projektiin osallistuvia yrityksiä 175 Projektiin osallistuvia henkilöitä 1 700 Uusia työpaikkoja 80 Uusia yrityksiä 20 Hankeaika 1.1.2012-31.12.2013

TOTEUTETTUJA KOULUTUKSIA Ensiapukoulutukset Iissä, Pudasjärvellä, Syötteellä ja Utajärvellä, kevät 2012- marraskuu 2012 Trafin hyväksymiä, Syötteellä myös EA 2 Hoiva-alan yrittäjien laatuvalmennus, 3-9/2013 Hygieniakoulutus ja testi Utajärvellä, 26.4.2013 Kuljettajien direktiivikoulutukset Pudasjärvellä ja Iissä kesä- ja elokuu 2013 Tietotekniikan koulutukset syksy 2012- syksy 2013 Nettimarkkinointi, Excel, Word Messumyyntivalmennus Iissä kevät 2012 Urakkakilpailutuksen koulutus Pudasjärvellä tammikuu 2013

TOTEUTETTUJA KOULUTUKSIA Taloushallinnon koulutus Utajärvellä, Pudasjärvellä ja Iissä, syksy 2012-syksy 2013 Sosiaali- ja terveysalan turvakorttikoulutus Pudasjärvi, Ii, Vaala, kevät-syksy 2013 Toiminnanohjausjärjestelmäkoulutus syksy, 2012-kevät 2013 Venäjän kielen asiakaspalvelukoulutus Pudasjärvellä, syksy 2012- syksy 2013 Tee hyvä tarjous-koulutukset Utajärvellä, Pudasjärvellä ja Iissä, syksy 2012 Taloudellisen ajon kurssi Pudasjärvellä, yrityskohtainen, kesä 2012 Laatutonnivalmennus Syötteellä, yrityskohtainen, kevät 2013

TOTEUTETTUJA KOULUTUKSIA Word- koulutus Pudasjärvellä 9/2013 Word- ja Excel-koulutus Iissä 10-11/2013 Facebook ja hakukonemarkkinointi +klinikkapäivät 10-11/2013 kaikilla paikkakunnilla (etäyhteys) Taloushallinnon koulutus hoiva-alan yrittäjille 10/2013, koko alue Kuljettajien direktiivikoulutukset Ii Markkinointikoulutus (Parantainen ym.)

TOTEUTETTUJA KOULUTUKSIA Matkatoimistopalvelujen marginaaliverotus, Rokua Soster - turvakorttikoulutukset, Ii +Utajärvi/Vaala Vuokraveneenkuljettajakoulutus

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT Keskustelutilaisuus maaseudun yrittäjyydestä/ Arponen ja Maulavirta Pudasjärvellä 12.9.2013 Infotilaisuudet palveluseteliyrittäjyydestä Utajärvellä, Iissä ja Pudasjärvellä 27.-29.11.2012 Yrityskummiseminaari Iissä 9.11.2012 Yrittäjien tupailta Vaalassa 20.5.2013 ATK-klinikat alk. 23.5. 2013 Pudasjärvellä

HANKEYHTEISTYÖTILAISUUDET PPY/Yrityksen omistajanvaihdostilaisuus, II 21.3.2012 Bioyty-hanke, Iso-Syöte 3.4.2012 RakPuuCe/CE-merkintä puutuotteille infotilaisuudet Ii 17.4. ja Utajärvi 19.4. 2012 Vercco-hanke/Verkkokaupasta virtaa-tilaisuus Ii 24.4.2012 Hypyt hanke-tilaisuus Ii 12.4.2012 Hanketori Pudasjärvellä 29.10.2012 BioYty, 100 Megan Itä- ja Pohjois-Suomi, Kerttu ja Kauko, Jomma r.y./yhteisöhautomo, PPY/Onnistunut omistajanvaihdos, ProaAgria:HevosAgro, HYPYT, Jätevesihanke 2012, MASVA ja YmpäristöAgro

HANKEYHTEISTYÖ 100 Megan Laajakaistahanke Ii ja Utajärvi Osuuskuntien perustamiset Kehitysyhtiö Posintra/ Palvelusetelihanke Vercco, Bioyty, Hypyt, Luonnostaan hyvinvoiva, Onnistunut omistajanvaihdos Bioenergiapörssi Micropolis, Iilaakso Oy

PROJEKTIN TULOKSIA Tavoite : 175 yritystä osallistuu projektin toimenpiteisiin Toteutuma: 209 yritystä osallistui toimenpiteisiin PAIKKAKUNTA YRITYKSET II 67 PUDASJÄRVI 71 UTAJÄRVI 32 VAALA 13 MUU 26 YHTEENSÄ 209

PROJEKTIN TULOKSIA Projektin toimenpiteisiin osallistuneet henkilöt Tavoite 1700 henkilöä, toteutui 832 henkilöä PAIKKAKUNTA >7 TUNTIA <7 TUNTIA II 84 28 PUDASJÄRVI 119 29 UTAJÄRVI 52 9 VAALA 15 8 MUU PAIKKAKUNTA 67 8 Yhteensä 337 82 Info- ja tiedotustilaisuudet 413

PROJEKTIN TULOKSIA Uudet työpaikat Tavoite 80 (naiset 20), toteutui 63 (naiset 33) Uudet yritykset Tavoite 20 (naisten 10), toteutui 19 (naiset 7) Työttömiä osallistujia Tavoite 60, toteutui 19

PROJEKTIN TULOKSIA Koulutus- ja henkilötyöpäivät Tavoite 1800, toteutui 1269 Osallistujien oman työpanoksen ja matkakulujen arvo Tavoite 113 000 euroa, toteutui 215 626 euroa

PROJEKTIN TULOKSIA ATK-kehittäjän palvelut PAIKKAKUNTA ATK-KEHITTÄJÄN PALVELUT II 21 PUDASJÄRVI 13 UTAJÄRVI 4 VAALA 6

PROJEKTIN TULOKSIA Koulutukset Yhteensä yli 50 koulutuskokonaisuutta, koulutusja infotilaisuutta, useimmat kaikilla paikkakunnilla Yritysryhmille räätälöityjä koulutuksia 9 /Ii 2, Pudasjärvi 5 ja Utajärvi 2) Yksittäisille yrityksille räätälöityjä koulutuksia 5 yritykselle

PROJEKTIN TULOKSIA Palautekoonti 52 koulutuskokonaisuudesta ja tilaisuudesta ARVIOINNIN KOHDE Tilaisuuden aihe ja sisältö 4,3 YHT.KA Kouluttajan asiantuntemus ja osaaminen 4,7 Materiaali ja esitysaineisto 4,2 Koulutuksen hyödyllisyys 4,3 Järjestelyt ja tilat 4,3 Kaikkien keskiarvo 4,3

PROJEKTIN TULOKSIA Asiantuntijapalvelut - Yli 20 konsultin ja noin 10 koulutusorganisaation palvelua - 76 toimeksiantoa 63 yritykselle - Keskimäärin 4 päivää/toimeksianto - 2-3 asiantuntijaa 13 yrityksellä PAIKKAKUNTA TOIMEKSIANTOJEN LUKUMÄÄRÄ II 28 PUDASJÄRVI 26 UTAJÄRVI 18 VAALA 0 MUUT 4

PROJEKTIN TULOKSIA Asiantuntijapalautteiden kooste 61 toimeksiannon palautteesta Asiantuntijan ammattitaito Asiantuntijan esiintyminen ja käytös Asiantuntijan koulutusmateriaali Asiantuntijanpalv elusta saamasi hyöty Asiantuntijanpalvelun hinta/laatu-suhde Kaikkien keskiarvo 4,5 4,5 4,1 4,4 4,3 4,5

PROJEKTIN TULOKSIA LOPPUPALAUTE Webpropol kysely tammikuu 2014 45 vastannutta yritystä 42 haluaa osallistua vastaavaan toimintaan myös jatkossa 41 vastanneesta 31 ei olisi käyttänyt asiantuntijapalvelua ilman hanketukea 41 vastanneesta 39 haluaa käyttää asiantuntijapalveluita myös jatkossa

BUDJETIN TOTEUMA budjetti toteutuma Henkilöstökustannukset 277 290,00 265 173,48 Palvelujen ostot 352 254,00 366 431,03 Matkakustannukset 0,00 0,00 Muut 0,00 0,00 Välilliset kust. Flat 47 140,00 45 079,49 Toteutunut kustannus yht. 676 684,00 676 684,00

YRITYSKAARI-PROJEKTI Hankehenkilöstö kiittää kaikkia asiakkaitamme, rahoittajia ja yhteistyökumppaneitamme!