Talouden tärkeät tunnusluvut Lihatilan talous- hankkeen päätösseminaari 27.11.2014 Alahärmä Ari Nopanen Toimitusjohtaja ProAgria Liha Osaamiskeskus p. 0400-432582 ari.nopanen@proagria.fi Rakennekehityksen vaikutuksia Tilakoon kasvu näkyy pääomavaltaistumisena sekä riskien kasvuna Tehokkuusvaatimus kasvaa tuotantokustannusten nousun ja kalliiden investointien johdosta Ulkopuolisten työntekijöiden käyttö yleistyy Yhteisyritysten määrä kasvaa Osakeyhtiöittäminen yleistyy Yrittäjän työpanoksen kohdentuminen muuttuu käytännön töistä johtamistöihin Maatalousyrityksen johtaminen lähentyy muun yritystoiminnan johtamista 1
Yrityksen kasvun myötä vanhoilla toimintatavoilla ei enää pärjää parhaalla mahdollisella tavalla Hyvä strategia tuo kilpailuetua 2
Talouden hallinnan ehtoja Tietty kiinteä ja muuttuva panosmäärä on pakko käyttää tuotannossa, ellei toimintaa lopeteta Yrittäjällä on mahdollisuus optimoida panoksista kustannustehokkain yhdistelmä ja varmistaa, että panokset käytetään tehokkaasti hyväksi (ostotoiminta, lajikkeet, eläinaines, olosuhteet, suunnittelu, yhteistyö jne.) Tuotannon tehostaminen vaatii resursseja ja on vaikeaa lyhyellä aikavälillä Tehostaminen kuluu jo tällä hetkellä laskevien tukitasojen sekä kustannusten nousun kompensaatioon Yrittäjällä on mm. vaihtoehtoina tehostaa tuotantopanosten käyttöä parantaa tuotantotuloksia kasvattaa tilakokoa skaalaetujen saavuttamiseksi Laskea ja optimoida vaihtoehtoja useista eri näkökulmista päätöksenteon tueksi 3
Talouden ja optimoinnin pelikenttä + Tuet? Tuotemäärä X Tuotehinta = TUOTOT Tuottavuus Hintasuhde Kannattavuus Panosmäärä X Panoshinta = KUSTANNUKSET = Voitto/tappio Onnistumisen arviointi laskennan ja tunnuslukujen avulla VEROTUKSEN TULOS + Tuotot + Tas.var.tuloutus Kulut Veropoistot Tehty tasausvaraus = Voitto/tappio + - Korjauserät Korkokulut = Maatalouden tulos KANNATTAVUUS + Tuotot Kulut Yrittäjäperheen palkkavaatimus +Varastojen muutos ym = Käyttökate Poistot = Liiketulos + Korkotuotot Korkokulut = Nettotulos Oman pääoman korkovaatimus = Yrittäjän voitto MAKSUVALMIUS + Tulot + Korkotulot + Omaisuuden myynti + Lainojen nosto + Yksityissijoitukset Menot Korkomenot Verot Lainojen lyhennykset Investointimenot Yksityisotot = Yli/alijäämä 4
Toiminta on kannattavaa, mutta kassa on koko ajan tyhjä Esimerkkiyritys Kannattavuus Toteutunut tilikausi, e 1 LIIKEVAIHTO 500000 2.Liiketoiminnan muut tuotot + 10000 3 LIIKETOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ = 510000 4 Ostot tilikauden aikana - 330000 5 Ulkopuoliset palvelut - 10000 6 Henkilöstökulut - 20000 7 Liiketoiminnan muut kulut - 5000 8 Varastojen lisäys/vähennys +/- -10000 9 KÄYTTÖKATE = 135000 10 Suunnitelman mukaiset poistot - 75000 11 LIIKETULOS = 60000 12 Tuotot osuuksista ja muista sijoituksista + 0 13 Muut korko- ja rahoitustuotot + 0 14 Korkokulut ja muut rahoituskulut - 22000 15 Välittömät verot - 7600 16 NETTOTULOS = 30400 17 Satunnaiset tuotot + 0 18 Satunnaiset kulut - 0 19 KOKONAISTULOS = 30400 KANNATTAVUUDEN TUNNUSLUVUT Käyttökate-% = käyttökate / liikevaihto 27,0 % Kulut / Liikevaihto (%) 73 % Liikevaihto / tase (%) 67 % Liiketulos-% = liiketulos / liikevaihto 12,0 % Nettotulos-% = nettotulos / liikevaihto 6,1 % Sijoitetun pääoman tuotto-% = (nettotulos+korkokulut) / sijoitettu oma po keskim. 5,2 % Maksuvalmius Toteutunut Hälytys Tavoite Liiketoiminnan tuotot yhteensä 510000 Liiketoiminnan kulut 365000 Kulusuhde % 72 % Korot 22000 Verot 7600 TULORAHOITUS 115400 Lainan lyhennykset (-) -105000 KASSAJÄÄMÄ 10400 Kassajäämä/liikevaihto 2 % < 5 % > 10 % Osingot/yksityisotot 35000 Investoinnit 20000 Investoinnit/liikevaihto 4 % Lainan nostot 0 KASSAN YLI/ALIJÄÄMÄ -44600 Kassaylijäämä/liikevaihto -9% < 2 % > 8 % Alkukassa 20000 KASSAVARAT -24600 VAKAVARAISUUDEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste = Oma pääoma / taseen loppusumma-ennakot 18 % > 30 % Suhteellinen velkaantuneisuus = velat / liikevaihto 166 % > 200 % < 100 % Nettovelat/Käyttökate 7,4 > 6 < 3 Gearing = (korollinen vieras pääoma - rahat&arvopaperit) / oma pääoma 4,22 > 4 < 1 MAKSUVALMIUDEN TUNNUSLUVUT Quick Ratio = rahoitusomaisuus / lyhytaikainen vieras pääoma 0,13 < 0,2 > 0,4 Current Ratio = vaihto-om. + rahoitusom. / lyhytaikainen vieras pääoma ProAgria Keskusten ja 0,69 ProAgria< Keskusten 0,7 Liiton > 1,7 5
Ilman mitattuja tuloksia ja tunnuslukuja on vaikea johtaa yritystä ja kehittää toimintaa Tiedätkö varmasti, miten yritykselläsi menee? Talouden hallinnan kulmakivet Kannattavuus = Toimintaedellytykset Maksuvalmius = Riittävätkö rahat? Vakavaraisuus = Millä riskitasolla toimitaan ja kasvaako yrityksen arvo? Vaaditaan ajantasainen seurantajärjestelmä koko tilan ja päätuotannonhaaran osalta ajantasainen suunnitelma tulevaisuuden osalle sekä vaihtoehtolaskelmat, skenaariot ja riskianalyysi tavoitteet ja reagointi poikkeamiin 6
Taloudenhallinta -järjestelmä Tuotannonseuranta -järjestelmä Budjetti Kasvi- ja kotieläin Kirjanpito Tulosanalyysi Taloussuunnitelma Koko yritys 2-10 vuodelle Laskutus Tunnuslukuanalyysi ja kirjallinen raportointi Päivä/kk Vuosi 2-10 vuotta Tärkeät tunnusluvut KANNATTAVUUS Kulut / Liikevaihto Käyttökate % Nettotulos % < 10 % > 20 % < 1 % > 5 % Sijoitetun pääoman tuotto % Euromääräinen tulos < 0 % > 10 % 7
Tärkeät tunnusluvut MAKSUVALMIUS Kassajäämä (euroa) Kassajäämä/liikevaihto % < 5 % > 10 % Kassaylijäämä / liikevaihto % (huomioi myös yksityisotot ja investoinnit sekä antaa kuvan riskimarginaalista) < 2 % > 8 % Tärkeät tunnusluvut VAKAVARAISUUS Omavaraisuusaste % Suhteellinen velkaantuneisuus ( Velat/ liikevaihto) % > 200 % < 100 % Velat / Käyttökate < 20 % > 30 % > 6 < 3 8
Case talouden seuranta Tulosanalyysi Excel-sovellus Tuloksen arviointiin ei riitä pelkästään yrityksen sisäinen tarkastelu ja vertailu aiempiin vuosiin vertailu myös muihin yrityksiin tärkeää Vertailutietokantoja: ProAgrian järjestelmät (Taloustieto- ja lohkotietopankki) MTT Taloustohtori Balance Tilasto 9
ProAgrian Taloustietopankki: Emolehmätuotanto 10
Balance Tilasto 11
Budjetti on talouden seurannan tärkeä työkalu TULOT -MENOT + Metsätalouden ja muun yritystoiminnan tulot-menot + Korko- ja rahoitustuotot - Korko- ja rahoituskulut -Verot YRITYSTOIMINNAN TULORAHOITUS -Lainan lyhennykset YRITYSTOIMINNAN KASSAJÄÄMÄ +/-Yksityistalouden tulot-menot Reagointi KOKO TALOUDEN KASSAJÄÄMÄ - Investoinnit + Lainojen nostot + Avustukset +/- arvonlisävero KUUKAUSITTAINEN JA VUOTUINEN KASSA YLI/ALIJÄÄMÄ = RISKIMARGINAALI KASSAVARAT 31.12. 01/15 S E U R A N T A 12
MAKSUVALMIUSBUDJETTI Tammi- Toteuma Huhti- Toteuma Heinä- Toteuma Loka- Toteuma Koko Toteuma Vuosi: Alv-% maaliskuu kesäkuu syyskuu joulukuu vuosi Budjetoi ja seuraa MAATALOUDEN TULOT Maitotulot 14 % 0 0 Eläinmyyntitulot 24 % 130000 128788 145000 148766 165000 159000 150000 158000 590000 594554 Kasvituotteiden myyntitulot 14 % 0 0 Kotieläintuet 5000 6000 5000 6000 Peltotuet 90000 89900 90000 89900 Urakointitulot 24 % 5000 0 5000 Muut arvonlisäverolliset tulot 24 % 0 0 Muut arvonlisäverottomat tulot 0 0 MAATALOUDEN TULOT YHTEENSÄ 130000 128788 145000 148766 165000 164000 245000 253900 685000 695454 0 0 MAATALOUDEN MENOT 0 0 Palkkausmenot 16000 15000 16000 15000 16000 15000 16000 15000 64000 60000 Urakointipalveluiden osto 0 0 24 % Eläinten osto 24 % 60000 61000 60000 54000 60000 70000 180000 185000 Rehujen osto 14 % 50000 42000 80000 90000 50000 60000 80000 75000 260000 267000 Muut kotieläintalouden menot 24 % 10000 5000 10000 13000 10000 9000 10000 8000 40000 35000 Lannoitteet ja kalkki 24 % 18000 19700 18000 19700 Siemenet, kasvinsuojelu ym. 24 % 15000 16700 15000 16700 Polttoaineet, sähkö ym. 24 % 3000 3400 6000 4500 6000 10000 15000 17900 Koneiden korjaus ja pienkalusto 24 % 1000 2000 6000 3000 3000 6000 9000 Rakennusten, ojien ym. korjaus 24 % 3000 3000 0 Vuokramenot 0 % 10000 10000 10000 10000 Vakuutusmaksut 15000 15000 15000 15000 Muut arvonlisäverolliset menot 24 % 5000 5000 4000 10000 4000 Muut arvonlisäverolliset menot 10 % 0 0 Muut maatalouden menot 0 0 MAATALOUDEN MENOT YHTEENSÄ 158000 143100 114000 122500 165000 173700 199000 200000 636000 639300 0 0 MAATALOUDEN KATE -28000-14312 31000 26266 0-9700 46000 53900 49000 56154 0 0 Metsätalouden tulot 24 % 12000 10000 12000 10000 Metsätalouden arvonlisäverottomat tulot 0 0 Metsätalouden menot 24 0 0 % Metsätalouden arvonlisäverottomat menot 0 0 METSÄTALOUDEN KATE 0 0 0 0 0 0 12000 10000 12000 10000 0 0 Muun yritystoiminnan tulot 24 % 0 0 Muun yritystoim. arvonlisäverottomat tulot 0 0 Muun yritystoiminnan menot 24 0 0 % Muun yritystoim. arvonlisäverottomat menot 0 0 MUUN YRITYSTOIMINNAN KATE 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 YRITYSTOIMINNAN KATTEET YHTEENSÄ -28000-14312 31000 26266 0-9700 58000 63900 61000 66154 0 0 + Palkkatulot 0 0 + Muut yksityistalouden tulot 0 0 - Lainojen korkomenot -2000-2000 -2000-2000 -4000-4000 - Lainojen lyhennykset -9000-9000 -9000-9000 -18000-18000 - Verot -3000-3000 -3000-3000 -3000-3000 -3000-3000 -12000-12000 - Yksityistalouden kulutusmenot -5000-6500 -5000-4000 -5000-10000 -5000-5600 -20000-26100 KOKO TALOUDEN KASSAJÄÄMÄ -36000-23812 12000 8266-8000 -22700 39000 44300 7000 6054 0 0 - Investoinnit 24 % -50000-48600 -50000-64200 -100000-112800 + Omaisuuden myynti 24 % 0 0 + Avustusten nosto 10000 10000 10000 10000 + Korkotukilainojen nosto 35000 35000 35000 35000 + Muiden lainojen nosto 30000 30000 30000 30000 + Talletusten nosto 0 0 - Talletusten teko 0 0 + Myyntien arvonlisäverot 39600 39360 38880 40320 144480 146292,96 31200 30909,12 34800 35703,84 - Ostojen arvonlisäverot -29080-26544 -15520-16800 -42760-43752 -41920-46308 -129280-133404 -/+ Ed. vuoden alv-tilitys tai -palautus 0 0 15960 ProAgria Keskusten 4112 ja ProAgria -2800 Keskusten -18857 Liiton RAHAVAROJEN MUUTOS +/- -33880-19447 31280 27170-16160 -30692 johtamisjärjestelmälle 21240 17031 on myönnetty 40000 ryhmäsertifikaatti 40000 RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA 40000 40000 6120 20553 37400 47723 RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA 6120 20553 37400 47723 21240 17031 37200 21143 37200 21143 MAKSUVALMIUSBUDJETTI Tammi- Toteuma Huhti- Toteuma Heinä- Toteuma Loka- Toteuma Koko Toteuma Vuosi: maaliskuu kesäkuu syyskuu joulukuu vuosi RAHAVAROJEN MUUTOS +/- -33880-19447 31280 27170-16160 -30692 15960 4112-2800 -18857 RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA 40000 40000 6120 20553 37400 47723 21240 17031 40000 40000 RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA 6120 20553 37400 47723 21240 17031 37200 21143 37200 21143 13
Mikä yhdistää hyvän kassan hallinnan omaavia tiloja Hyvät yrittäjäominaisuudet, rahat pysyvät näpeissä Tuotannon tehokkuus hyvä Neuvottelu- ja kilpailutustaidot Vakavaraisuus kunnossa, tulorahoituksella kyetään hoitamaan perusinvestoinnit Vahva kassa kestää helposti markkinahintojen vaihtelut Budjettia ja kirjanpitoa seurataan säännöllisesti Yksityistalouden rahaliikenne erillään maatalouden rahaliikenteestä Koko tilan kehittäminen perustuu pitkän aikavälin suunnitelmaan Tehty investointi on saatu nopeasti tuottamaan ja rakennuskustannukset ovat pysyneet suunnitellulla tasolla Mitä palveluja tarjoamme? Toimimme sähköisessä toimintaympäristössä. Kirjanpito Kassabudjetointi ja seuranta Asiantuntijapalvelut Taloushallintopalvelut ja raportointi Hallituspalaverit 14
ProAgrian Tilipalvelut Tilipalvelut yhdistää johtamisen, talouden ja tuotannon Räätälöidyt palvelut Analysoi Peruspalvelu - Kirjanpito - Välitilinpäätös - Tilinpäätös - Veroilmoitus Suunnittele Vuotuinen johtamis- ja taloussparraus - Tulosanalyysi ja muut talousanalyysit - Tulevaisuuskeskustelu ja tavoitteet - Tukihakuneuvonta - Budjetointi ja kassavirtalaskelma Johtamispalvelut - Tuotantoprosessit ja neuvonta - Hallitusmallityöskentely - Investointi- ja elinkeinosuunnitelmat - SPV - Yhtiöittäminen Luvut Tee Tilasihteeripalvelut Investointivaihe talouden näkökulmasta 15
Investointisuunnittelussa otetaan kantaa yrityksen tulevaisuuden strategioihin ja annetaan niille taloudelliset arvot Tavoite (esim. kannattavuus), jolla selkeä mittari Yritys Strategia 1 Strategia 2 Strategia 3 Toimiala ja toimintaympäristö Nykytilanne Strategia 5 Strategia 4 Jatketaan ennallaan Luovutaan esim. nykyisestä tuotantosuunnasta ja jatketaan uudesta Kasvustrategian perusedellytys = tiedä yrityksesi nykytilanne mahdollisimman tarkasti 16
Maatilan kasvun hallinta Käyrä voi kuvata mm. liikevaihtoa, tuotannon tehokkuutta, kannattavuutta Kuolemanlaakson vaihe johtamisen haasteellisin vaihe Nykyhetki Tilanpidon aloittaminen, investointi, suuri strateginen muutostilanne 15.vuosi Kannattava yrityksen kasvattaminen Investointi = rahan sijoittamista pitkällä aikavälillä tuloa tuottavaan kohteeseen Investoinnin on maksettava itsensä takaisin määritetyssä ajassa ja tuotettava tavoiteltu tuotto sijoitetulle pääomalle ja toisin päin, laina on maksettava korkoineen takaisin määritetyssä ajassa Yritystoiminnassa on usein mahdollista toimia pitkään ilman investointeja poistojen pienentymisen kautta yrityksen kannattavuus näyttää lukujen perusteella kohentuvan Pidättäytymällä investoinneista toiminta loppuu kuitenkin pitkällä aikavälillä Investointien koot ovat kasvaneet merkittävästi rahoitustarpeet kasvavat riskit kasvavat Rahoituksen suunnittelu on keskeinen työvaihe investoinnin suunnitteluprosessissa Kustannusarviossa pysyminen Investoinnin lainoituksen suunnittelussa muistettava, että avustuksen ja KTL:n saa nostettua vasta toteutusvaiheen mukaan tarvitaan rahoitus investointihetkelle! Muista käyttöpääomanrahoitus Muista liitännäisinvestoinnit 17
Eri vaihtoehtojen ja riskien arviointi herkkyysanalyyseillä Yritystoiminnan kassajäämä 2010-2018 250000 200000 150000 100000 50000 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018-50000 -100000-150000 Strateginen valinta Verkostoituminen Kaikkea ei ole tarkoitettu tehtäväksi yksin tai perheen voimin Keino etsiä uusia ratkaisuja, miten tilan tuotantoprosessit järjestetään ja miten työhuippujen työvoimatarve hallitaan Usein kasvun edellytys, sillä kasvu sitoo entistä enemmän pääomaa kiinni Verkostoituminen tuo pääsääntöisesti lisähyötyjä Yhteisyritykset Urakointipalveluiden osto tai tuottaminen Tiedon, kokemusten ja riskin jakaminen Vaatii usein asenteessa muutoksia LIHANTUOTANTOTILA Itse tehden ydinosaaminen Ulkoistettu toiminto Yhteistyössä toteutettava toiminto 18
Miten talousriskit hallitaan Tehokas tuotanto, jonka avulla yksikkökustannukset pidetään kurissa Ruokintaosaaminen sekä rehukustannusten hallinta Kassatilanteen ja maksuvalmiuden riittävä ylläpito Onnistuminen investoinneissa Hyvä johtaminen ja strategia Ostojen ja myyntien hallinta sekä ajoittaminen Varastojen hyödyntäminen Markkinoiden ja toimialan seuranta Suojaaminen mm. sopimuksilla Vakuuttaminen Tilojen välisen yhteistyön lisääminen 19