JHL:n Nuorisofoorumi Vaikuttava porukka
JHL:n nuoret näkyy ja kuuluu Noin 20 000 alle 30 vuotiasta Noin 10 000 opiskelijajäsentä 300 nuorta luottamusmiestä
Opiskelijatoiminta Valtakunnallinen opiskelijayhdistys JHL:n suurin yhdistys, lähes 10 000 jäsentä Aktiivinen hallitus Järjestää tilaisuuksia ja tapahtumia, jotka ovat avoimia kaikille liiton opiskelijajäsenille iästä ja yhdistyksestä riippumatta Vuosittaiset opiskelijatapahtumat Alkuvuodesta korkeakouluopiskelijoiden GOOM risteily, keväällä ammattiin valmistuvien SAKKI risteily, JHL mukana molemmissa Opiskelijapäivät keväällä ja syksyllä Toimintaa myös aikuisopiskelijoille Yhdistysten tarjoama toiminta opiskelijoille
Nuoret alueilla Jokaisella aluetoimistoalueella nuorisojaosto Aluetoimistoissa nuorisotoiminnasta vastaavat toimitsijat Alueellisten nuorisojaostojen ikäraja on joustava Valtakunnallisen toiminnan ikäraja on 30 Vuosittaiset uusien illat, jäsentapaamiset, seminaarit, koulutukset, keilailut ja karkelot Nuorisojaosto suunnittelee itse toimintaansa ja aluetoimisto mahdollistaa Tiivistä yhteistyötä muiden liittojen nuorisotoimijoiden kanssa
Nuorisofoorumi Toiminta käynnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013 Valtakunnallinen nuorten aktiivien verkosto ja vaikuttamiskanava 20 jäsentä Osa alueiden jaostojen nimittämiä, yksi opiskelijayhdistyksen edustaja, loput valittu avointen hakemusten perusteella Kuka tahansa alle 30 vuotias sai hakea ja osoittaa kiinnostuksensa Jäsenet eri aloilta ympäri maata, kattava läpileikkaus JHL:n nuorista Valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan
Nuorisofoorumi toimii Valtakunnallisen toiminnan suunnittelu ja ideointi Nuorten näkyminen JHL:n viestimissä Nuorten jäsenten vaikuttamismahdollisuudet liitossa Nuorten jäsenten näkökulma liiton edunvalvonnassa Kaudella 2016-2017 teemoina erityisesti Edustajistovaalit, nuorten ehdokkaiden tukeminen, äänestysaktiivisuuden nostaminen Liiton tunnettuuden lisääminen nuorten jäsenten keskuudessa Alueellisten jaostojen tukeminen ja toiminnan kehittäminen Nuorten toimintamahdollisuuksien parantaminen yhdistystasolla
Nuorisofoorumi 2016-2017 Marko Tiihonen, Imatra Riikka Riikonen, Imatra Tiitta Nieminen, Helsinki Kirsi Pikkarainen, Riihimäki Henri Juva, Turku Saana Saarinen, Säkylä Mira Ihalainen, Savonlinna Päivi Laine, Nousiainen Heikki Hakolehto, Hyvinkää Jesse-Matias Rosholm, Pori Eetu Torkkeli, Ylämylly Inka Hiltunen, Vaasa Sanni Rautiainen, Mikkeli Niina Tikkanen, Tuusula Joni Turunen, Espoo Jaana Vilkman, Helsinki Jenni-Maria Leppänen, Kokkola Sonja Kokko, Haukipudas Maria-Riitta Mällinen, Inari Mirva Järvelä-Stölting, Tampere
Toimintaa ja tapahtumia vuonna 2016 31.1.-2.2. GOOM opiskelijaristeily 9.-10.4. Valtakunnalliset opiskelijapäivät, Aulanko 23.-24.4. Nuorisojaostopäivät, risteily Suunnattu alueiden nuorisojaostojen aktiiveilla ja nuorisofoorumille 19.-20.5. SAKKI risteily, opiskelijajäsenille 28.-31.7. Valkeakosken musiikkijuhlat 30.9.-2.10. JHL:n aktiivitapahtuma, Helsinki 29.-30.10. SAK nuorten tapahtuma, Helsinki/risteily Lisäksi nuorisofoorumin tapaamiset lähes kuukausittain, syksyllä valtakunnalliset nuorten päivät, alueelliset tapahtumat, SAK nuorten tapahtumat ynnä muut!
Lisätietoja www.jhl.fi/nuoret www.jhl.fi/opiskelijat Facebook: JHL Nuoret ja Opiskelijat Aluetoimistojen vastuuhenkilöt susanna.haapalainen(at)jhl.fi järjestötoimitsija, nuoriso- ja opiskelijatoiminta