Juha Kangas, kapellimestari Raija Kerppo, piano Pehr Henrik Nordgren: Neljä kuoleman kuvaa I Yön maa II... Laskettelit saksanpolkan, siirryit purppurii. Oiva lisä, sanoi Herra, taivaan musiikkiin III Kalmantanssi IV Apotheosis 17 min Uuno Klami: Pianokonsertto nro 2 op. 41 30 min I Andante risoluto Allegro II Larghetto III Allegro scherzando VÄLIAIKA 15 min Joseph Haydn: Sinfonia nro 95 25 min I Allegro (moderato) II Andante cantabile III Menuetti Trio (sellosoolo:nn) (sellosoolo: Eeva Rysä) IV Finaali (Vivace) Myöhäisillan kamarimusiikki: Carl Nielsen: Puhallinkvintetto op. 43 I Allegro ben moderato II Minuet (Menuetti) III Praeludium (Adagio) Tema con variazioni (Teema ja muunnelmia) Petri Alanko, huilu Jorma Valjakka, oboe Christoffer Sundqvist, klarinetti Otto Virtanen, fagotti Jozsef Hars, käyrätorvi 25 min Väliaika n. klo 20.00. Konsertti päättyy noin klo 20.55. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (www.yle.fi/rso). 1
Pehr Henrik Nordgren (1944 2008): Neljä kuoleman kuvaa Melankolia, kuolema ja tyhjyys ovat toistuvia aiheita Pehr Henrik Nordgrenin tuotannossa. Tummasävyisen musiikin keskiössä on kokeva ja tunteva ihminen, yksilö, ja usein teokset koskettelevat elämän traagisia puolia. Perusvire on humanistinen. Musiikki soi pienen ihmisen puolesta ja perimmäisiä kysymyksiä kuulostellen. Neljässä kuolemankuvassa (1968) häivähtelee kansankoraalien ja pelimannisävelmien mukaelmia. Kuolema onkin kansanperinteen ja kansallisen taiteemme keskeisiä aiheita aina itkuvirsistä Hugo Simbergiin. Teoksellaan Yleisradion sävellyskilpailun vuonna 1969 voittanut Nordgren totesi löytäneensä kansanmusiikista aitouden, joka pelasti hänet modernismin umpikujasta. Nordgrenin musiikki ammentaa monista tekniikoista ja tyyleistä. Kansanmusiikilliset ainekset ovat osa kerroksellisista äänilinjoista koostuvaa sävelmassaa, joka paikoin kasautuu rykelmiksi ja kentiksi ja paikoin etenee harvempana rihmastona. Kuolemankuvissa pelimanni- ja koraalisävelmät ovat myös elämän ja kuoleman symboleja. Yön maa alkaa hiljaa bassoklarinetin pitkällä sävelellä. Muita soittimia tulee hiljalleen mukaan, ja tumma massa etenee verkalleen kuin maan uumenissa. Rumpujen kalvot pölisevät tomua ja kalmaa. Kudos tiivistyy vähä vähältä. Kuullaan isorummun ja luuranko-ksylofonin tuonenreipasta kisailua, kirskuvia orkesteri-iskuja ja eetterimäistä äänihöyryä. Kellot kumahtelevat, harput kummittelevat. Lopulta musiikki tiivistyy koko orkesterin ankaraksi valituslauluksi, joka kuitenkin jähmettyy kosmiseksi kysymykseksi. P. Mustapään runosta nimensä lainannut osa (... laskettelit saksanpolkan... ) avaa kubistisen näyn virsutossukansasta hyppyaskeltamassa manan maille. Sekalaisia -kasetti raikaa. Harmoni tämmää suomalaista Winterreisea. Triangeli soi tuonelan ovikellona. Ja yhtäkkiä harpun virtuaalikannel näppää. Jos kertomukset kanteleen helkynnästä kuolevan korvassa ovat totta, niin tältä se kuulostaa. Kalmantanssissa jousten duuri molli-sahaus hymyilee harvahampaisesti. Putkikellon yksinäisestä lyönnistä alkaa tempaava piiritanssi. Kalmantanssi muistuttaa, että kuolema tulee kerran kaikille, kuninkaille ja kerjäläisille, muusikoille ja kriitikoille, konserttiin ehtineille ja baareihin jääneille. Lopussa vasket puhkuvat tyhjää ja jouset kirpoavat käsistä. Apotheosiksen utuisat kentät värisevät katoavaisuutta. Uuno Klami (1900 1961): Pianokonsertto nro 2 Uuno Klamin musiikkia luonnehtii ilmaisun vapaus, epäsovinnaisuuden estetiikka ja voimakas musiikillinen potku. Teokset hohtavat tyyliä ja särmää. Klamin musiikillisen muovailumassan pääjuonteet tulevat 1900-luvun alkupuoliskon mannermaisen suurkaupunkielämän moderneista taideliikkeistä. Niitä ovat esimerkiksi ranskalainen impressionismi ja symbolismi, stravinskilainen alkukantaisuuden ihailu ja eksotismi, jota Klamilta löytyy montaa lajia aina välimerellisestä espanjalaisuudesta takakarjalaiseen tanhuun. Niin ikään keskeistä on teatteri, jazz, uusklassismi ja muut ajan kosmopoliittiset virtaukset sekä 1900-luvun taiteelle niin ominaiset vitsailun lajit: ivamukailu, salapilkka, irvailu ja huono maku. Konsertto pianolle ja jousiorkesterille syntyi säveltäjän 50-vuotisjuhlakonserttiin (1950). Teoksessa ei siis ole puhaltimia eikä lyömäsoittimia. Mutta mikä sointien ja värien runsaudensarvi jousiorkesterin ja pianon periaatteessa niin niukka yhdistelmä voi olla! Klamin teos on uusklassismia, joka ryöppyää uusklassismin siisteistä raameista jatkuvasti ulos. 2
Teos alkaa jousten pimeillä näppäilyillä kuin varjokuvana vaanivasta hahmosta tai mielteen pakottavuudesta. Tummat alttoviulut veivaavat raskasta film noirin yöilmaa. Piano tulee sisään salaperäisin murtosoinnuin tämä on freudilaista impressionismia, sävellajittomia psyyken pyörteitä. Pianon pitkät yksinäiset osuudet kaikuvat modernia vieraantuneisuuden ja yksinäisyyden aikakautta. Hitaan osan pianon sisääntulo-teema muistuttaa Maurice Ravelin Pavanea kuolleelle prinsessalle, mutta sen suljetussa surussa on kosmista välinpitämättömyyttä. Paikoin jouset surisevat kylminä urkuina. Teoksessa on väliin voimakas epätodellisuuden ja harhakuvien tunne. Kaiken loisteliaan orkesterin käsittelyn, modernien pianotehojen, kuumeisen vasaroinnin, kaunosieluilun ja jippojen alla hohkaa alakulo piirre, jota Klamiin ei useinkaan liitetä. Ristiriita soi finaalissakin. Kuten Helena Tyrväinen on todennut, säveltäjä ikään kuin tavoittaa samalla seesteisellä katseella elämän traagisen turhuuden ja rannattoman ilon. Katkera karuselli soi elämän/ kalman humppaa, viulujen sohiessa väliin väsyneen huuruisesti. Liioitteleva lopetus polkkamaisine löylynheittoineen irvistää ja nauraa yhtä aikaa. Susanna Välimäki Joseph Haydn (1732 1809): Sinfonia nro 95 c-molli Saapumiseni aiheutti suuren kohun koko kaupungissa, ja olen kierrellyt sanomalehtien toimituksissa kolme päivää peräkkäin. Kaikki haluavat tuntea minut. Minun on täytynyt syödä ulkona tähän mennessä jo kuudesti, ja jos haluaisin, voisin tehdä niin joka päivä; mutta minun täytyy ajatella ensiksi terveyttäni ja toiseksi työtäni. Aatelisia lukuun ottamatta en päästä vierailijoita luokseni ennen kello kahta iltapäivällä Näin kirjoitti Joseph Haydn Lontoosta Wieniin ystävälleen Maria Anna von Genzingerille 8. tammikuuta 1791. Hän oli saapunut Englantiin viikkoa aiemmin ja valmistautui ensimmäiseen viulisti Johann Peter Salomonin järjestämään konserttikauteensa saarivaltakunnan keskuksessa. Työn alla oli uusia sinfonioita, joita hän aikoi sopimuksen mukaan esitellä maaliskuussa alkavassa konserttisarjassa. Haydn oli edellisenä syksynä vapautunut hovimuusikon velvollisuuksistaan, kun hänen työnantajansa ruhtinas Nikolaus Esterházy oli kuollut, ja Lontooseen asettunut Salomon oli se onnekas, joka oli saanut Euroopan ehkä kuuluisimman säveltäjän houkutelluksi mukaansa. Lontoon valikoituminen Haydnin matkakohteeksi oli monessa suhteessa onnekasta. Muita vaihtoehtoja olisivat voineet olla esimerkiksi Napoli (jonne hänet myös oli kutsuttu), Pariisi ja Berliini, mutta niihin verrattuna Lontoo oli ilmapiiriltään olennaisesti suvaitsevaisempi ja vapaampi. Kaksi Lontoon-matkaa (1791 92 ja 1794 95) huipensivat Haydnin uran sinfonikkona ja toivat hänet tervetulleeseen kosketukseen häntä rakastavan suuren yleisön kanssa. Lontoota varten hän sävelsi 12 viimeistä sinfoniaansa, ns. Lontoon-sinfoniat, jotka saivat yleisöltä lähes poikkeuksetta riemuitsevan vastaanoton. Sinfonia nro 95 c-molli kuuluu Haydnin ensimmäisen Lontoon-matkan satoon ja sai ensiesityksensä huhtikuussa 1792. Vaikka Lontoon-sinfonioita on usein käsitelty yhtenäisenä teosryhmänä, teoksissa on monia omaperäisiä ja yksilöllisiä piirteitä. Sinfonia c-molli on Lontoon-sinfonioista ainoa mollisinfonia ja myös ainoa, joka ei ala hitaalla johdannolla. Menuetissa Haydn puolestaan antoi lontoolaissoittajistonsa mainiolle ensisellistille soolotilaa. Osoituksena Haydnin musiikin henkisestä laaja-alaisuudesta on finaali, joka alkaa salakavalan kepeänä vain puhjetakseen myöhemmin Mozartin Jupiter-sinfonian finaalin mieleen tuovaan kontrapunktiseen säihkeeseen. Kimmo Korhonen 3
Juha Kangas Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin perustaja, kapellimestari Juha Kangas on syntyperäinen keskipohjalainen. Sibelius-Akatemiassa Onni Suhosen viululuokalla opiskelleen Kankaan työ Helsingin kaupunginorkesterin alttoviulistina antoi Kankaalle orkesterimuusikon näkökulman ja opetti sinfonista kantaohjelmistoa. Mielessä kangasteli kuitenkin paluu takaisin kotiseudulle ja oman orkesterin perustaminen, mikä tapahtuikin vuonna 1972. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin pitkäaikaisena taiteellisena johtajana Juha Kan- gas teki määrätietoista työtä orkesterin yhteisen sointi-ihanteen saavuttamiseksi. Orkesterin arjessa se tarkoittaa työtä, kurinalaisuutta, harjoituksia, pienten yksityiskohtien hiomista ja käsityöläisen pitkää pinnaa. Määrätietoisen työn tukena on myös soittajisto, joista monet ovat olleet mukana 1970-luvulta lähtien. Pitkäjänteinen yhteistyö on palkittu mm. Pohjoismaiden Neuvoston musiikkipalkinnolla vuonna 1993, ja Juha Kankaalle on myönnetty mm. säveltaiteen valtionpalkinto vuonna 1992 sekä Latvian Suuri musiikkipalkinto vuonna 1998. Raija Kerppo Pianotaiteilija Raija Kerppo aloitti piano-opintonsa Turun konservatoriossa ja jatkoi niitä Sibelius-Akatemiassa professori Erik T. Tawaststjernan oppilaana. Myöhemmin hän täydensi opintojaan New Yorkin Juilliard Schoolissa Martin Caninin johdolla. Raija Kerppo on menestynyt kotimaisissa ja kansainvälisissä pianokilpailuissa; niistä mainittakoon kärkisija mm. Maj Lind -pianokilpailussa. Raija Kerppo on esiintynyt useimpien suomalaisorkestereiden mainittakoot Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri, Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Sinfonia Lahti ja Turku Filharmonia - lisäksi mm. Ruotsin Radion sinfoniaorkesterin sekä Salzburgin Camerata Academican ja Deutsches Kammerphilharmonie Berlinin solistina, kapellimestareista tulkoot mainituiksi vaikkapa Oramo, Segerstam, Vänskä, Mälkki, Kuusisto ja Kangas. Kamarimuusikkona Raija Kerppo on toiminut monien eturivin taiteilijoiden kumppanina; pitkäaikaista yhteistyötä hän on tehnyt etenkin viulutaiteilija Pekka Kuusiston kanssa, jonka kanssa hän on konsertoinut kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, mm. Bergenin musiikkijuhlilla, Lontoon Wigmore Hallissa sekä Pariisin Chatelet-teatterissa. Hän on esiintynyt lukuisilla musiikkijuhlilla Helsingin juhlaviikoista Kuhmon ja Tuusulanjärven kamarimusiikkifestivaaleille sekä soolokonsertein kotimaassa ja ulkomailla. Raija Kerpon levyttänyt ja nauhoittanut mm. Selim Palmgrenin ja Ernst Lingon pianokonserttoja sekä kamarimusiikkia mm. Kaija Saariketun ja Pekka Kuusiston kumppanina. Hän toimii nykyisin konsertoimisen ohella lehtorina Lahden Ammattikorkeakoulun Musiikin laitoksella. RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80 vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari on Sakari Oramo, joka aloitti kautensa syksyllä 2003. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960- luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka- Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin 4
suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 500 teosta. Kaudella 2008 2009 on ohjelmassa seitsemän kantaesitystä sekä useita Suomen ensiesityksiä. Levytyksiä on tehty tähän mennessä yli sata. Historiallinen helmi tallennettiin Helsingin konservatorion (nyk. Sibelius-Akatemia) salissa uudenvuodenpäivänä 1939, kun Jean Sibelius johti oman Andante festivonsa radiotervehdyksessä amerikkalaisille. Nauhoitus jäi ainoaksi dokumentiksi Sibeliuksesta kapellimestarina. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. RSO:n levytyksiä on palkittu monilla merkittävillä palkinnoilla, kuten Gramophone-, ja BBC Music Magazine Awards -palkinnoilla. RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytys Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards - palkinnon 2008. Tuoreimman tunnustuksen myönsi New York Times, joka valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi 2008. RSO levyttää myös mm. Ondinelle ja DG:lle. Vierailu Leningradiin 1963 oli orkesterin ensimmäinen ulkomaan vierailu. Sittemmin RSO on soittanut ulkomailla lähes 300 konserttia. Japanissa orkesteri on vieraillut neljä kertaa. Kevätkaudella 2009 orkesteri vierailee Saksassa, Wienissä ja Ateenassa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www.yle.fi/rso). 5