Magnus Lindberg (s. 1958): EXPO (2009)

Transkriptio

1 Sakari Oramo, kapellimestari Marko Ylönen, sello Magnus Lindberg: EXPO, ek Suomessa 9 min Antonín Dvořák: Sellokonsertto nro 2 h-molli op min I Allegro II Adagio ma non troppo III Finaali (Allegro moderato) VÄLIAIKA 20 min Sergei Prokofjev: Sinfonia nro 5 B-duuri op min I Andante II Allegro marcato III Adagio IV Allegro giocoso Väliaika n. klo Konsertti päättyy noin klo Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä ( 1

2 Magnus Lindberg (s. 1958): EXPO (2009) Magnus Lindberg ei ole juuri hakeutunut pitkäaikaisiin sitoumuksiin, jotka veisivät aikaa hänen sävellystyöltään. Viime syksynä hän kuitenkin aloitti kaksivuotisen kauden New Yorkin filharmonikkojen kotisäveltäjänä (The Marie-Josée Kravis Composer-in-Residence of the New York Philharmonic). Tehtävään kuuluu säveltää uusia teoksia orkesterille, suunnitella uuden musiikin konserttisarjaa Contact!, osallistua filharmonikkojen koulutusprojekteihin ja olla ylipäätään läsnä aina kun aikamme musiikkia esitetään. Lindbergin pesti alkoi näyttävästi syyskuun puolivälissä, kun orkesterin uusi ylikapellimestari Alan Gilbert johti ensimmäisen kautensa avanneen gaalakonsertin. Konsertti alkoi EX- POn kantaesityksellä. Kappale on jo kiertänyt orkesterin mukana Kaukoidässä ja on mukana myös Euroopan-kiertueella tammi-helmikuussa Joulukuussa Lindberg johti ensimmäisen Contact!-sarjan konsertin. Kuluvan kauden aikana orkesteri esittää hänen tuotannostaan myös Arenan ja klarinettikonserton sekä kauden päätteeksi kesäkuussa laajan uuden orkesteriteoksen. Yhteistyö Lindbergin kanssa auttaa Alan Gilbertiä nuorentamaan konservatiivisuudesta moititun huippuorkesterin mainetta. EXPO on selvästi sävelletty kantaesityksensä juhlatunnelmaa ajatellen. Nimessä on viittaus musiikilliseen ekspositioon, materiaalin esittelyyn. Lindberg avaa kautensa aluksi palettinsa, näyttää sävelkielensä perusteet ja virtuositeettinsa: tästä aloitetaan ja jatkoa seuraa. Säveltäjä lataa kielioppinsa perusteet pöytään heti kättelyssä. Hän luo dramaturgiaa vastakohdilla. Ensin esittäytyvät virtuoosisen nopea ja koraalimainen hidas musiikki. Myöhemmin niiden roolit sekoittuvat niin, että kuulija aistii nopeuden ja hitauden myös samanaikaisesti. Nopeilla leikkauksilla ja temponvaihdoksilla Lindberg luo kerrontaa joka ei jää hetkeksikään polkemaan paikalleen. Kuullaan tanssillista rytmikuviota, voimakkaita vaskien ja patarumpujen sointimassoja ja ohutta viipyvää tekstuuria. Harmonia on rikasta ja selkeästi soivaa. Avoimet kvintit avaavat sointia tonaaliseen suuntaan, eikä tottumattomankaan kuulijan tarvitse missään vaiheessa puristaa käsinojista pysyäkseen kyydissä. Vaikka kymmenminuuttinen EXPO ei teknisesti tarjoa uutta Lindbergiä, se on kiinnostava ensimmäinen kommentti lyhyiden orkesterikappaleiden perinteeseen. Selkeä aloituskappale, joka vie vauhdilla eteenpäin, ei vello tummissa vesissä vaan hengittää nerokkaasti liikeenergiaa säännöstelemällä positiivista voimaa. Kuin mestarin tekemä käsine, juuri sopiva. Risto Nieminen Antonín Dvořák ( ): Sellokonsertto nro 2 h-molli op. 104 ( ) Antonín Dvořákin h-mollisellokonserttoa on kutsuttu sellokonserttojen kuninkaaksi. Menestyksekkäästä kantaesityksestä vuonna 1895 lähtien se on ollut niin yleisön kuin sellistienkin suosikki ja eniten esitetty ja levytetty sellokonsertto. Dvořákin sellokonserton suosioon on helppo löytää syitä. Siinä yhdistyvät sävelkielen kauneus kansanomaisine, böömiläisine melodioineen, sisällön dramatiikka suurine tunteineen, iloineen ja suruineen sekä loistelias solistiosuus ja näyttävä orkestrointi. Sellokonserton sisäinen dramatiikka on tiivistettävissä kahteen psykologiseen linjaan: suuren taiteilijan jäähyväisiin elämälle ja rakkaudelle. Näistä aineksista rakentuu teemojen välinen jännite ja samalla teoksen kokonaisrakenne. Perinteiseen konserttoon verrattuna teos on pikemminkin sinfoninen kuin taiturillinen konsertto. Sellokonserttoa ohjaavat musiikin sisäiset lait, eivät lajityypin vaatimukset ja sitä onkin kutsut- 2

3 tu Dvořákin kymmenenneksi sinfoniaksi. Sellokonserton syntyhistoria ei kuitenkaan ole yhtä valoisa kuin mitä sen myöhäisempi menestys antaa ymmärtää. Oikeastaan koko teosta ei pitänyt alun perin syntyäkään, sillä Dvořák ei ollut pitkän säveltäjäuransa aikana kiinnostunut sellosta soolosoittimena. Hänen mielestään sellon diskanttialue oli soinniltaan nasaali ja bassoäänet mumisevia. Hän ajatteli myös, että sellon ja orkesteriosuuden saaminen soinnilliseen tasapainoon oli mahdotonta. Dvořák oli säveltänyt nuoruudessaan ensimmäisen sellokonserton A-duuri (1865), jota hän ei koskaan halunnut työstää valmiiksi, ja joka vasta pari vuosikymmentä sitten orkestroitiin ja muokattiin esityskuntoon. Dvořákin sellistiystävä Hanus Wihan, jolle h- mollisellokonsertto on omistettu, oli tuloksetta ehdottanut sellokonserton säveltämistä usean vuosikymmenen ajan. Kiinnostus sellokonserttoon virisi vasta Dvořákin ollessa New Yorkissa Kansallisen konservatorion johtajana Dvořák oli tuolloin luomisvoimansa huipulla ja sävelsi sinfonian Uudesta maailmasta sekä Amerikkalaisen jousikvarteton F-duuri. Lopullisen kimmokkeen sellokonserton säveltämiselle Dvořák sai keväällä 1894, kun hän kuuli New Yorkissa musikaalisäveltäjä Viktor Herbertin toisen sellokonserton esityksen. Kokemus muutti hänen käsitystään sellosta soolosoittimena niin paljon, että puoli vuotta myöhemmin hän aloitti sellokonserttonsa säveltämisen ja se valmistui intensiivisen työn tuloksena helmikuun alussa Palattuaan takaisin Prahaan loppukeväällä hän teki konsertosta uuden version ja lisäsi finaalin loppuun kuusikymmentä tahtia. Syynä muokkaukseen oli Dvořákin nuoruuden rakastetun Josefina Kounicován kuolema. Kounicován sairaus, josta Dvořák oli saanut tiedon New Yorkiin, vaikutti sävellysprosessiin monella tavalla. Dvořák tiesi, että hän joutuisi pian jättämään lopulliset jäähyväiset rakastetulleen. Hän kävi säveltäessään läpi heidän kipeän suhteensa onnen ja ahdistuksen hetkineen ja lopuksi väistämättömän eron. Arkielämän tasolla heidän onnettomaan suhteeseensa sisältyi kolmen vuosikymmenen ajan vain kaipausta ja toteutumattomia haaveita, olivathan molemmat tahoillaan naimisissa. Josephina oli ollut innoittaja monille Dvořákin nuoruuden sävellyksille, joista sellokonserton kannalta merkittävin on neljän saksankielisen laulun sarja Malybrock-Stielerin runoihin op. 82. Näistä lauluista Lasst mich allein (anna minun vaeltaa yksin haaveineni) soi toisen osan sivuteemana ja finaalin elegisessä lopussa. Raimo Sariola Sergei Prokofjev ( ): Sinfonia nro 5 B-duuri op. 100 (1944) Prokofjev lunasti 1935 Neuvostoliittoon palattuaan paikkansa maan johdon silmissä patrioottisilla sävellyksillään. Toiseen maailmansotaan Prokofjev reagoi ensin henkilökohtaisella tasolla, pianosonaateillaan nro 6 8, ja vuonna 1944 sinfoniallaan nro 5 B-duuri op Viidennen sinfonian rakenne on klassinen, mutta toimintaperiaate on enemmän slaavilaisittain eeppinen kuin motiivioperaatioihin perustuva. Avausosalla on verkkaisen temponsa vuoksi johdantomainen luonne. Puupuhaltimien esittelemä lyyrinen teema paljastaa kehittelyssä majesteetillisen potentiaalinsa. Jousien ja puupuhaltimien läpikuultavan soinnin rinnalle kohoavat vaskien sotaisat paisutukset, joita lyömäsoitinten keskitykset tehostavat. Scherzo antaa Prokofjeville tilaisuuden viljellä modernistisen kautensa pirullisia äänenpainoja, musiikillista komiikkaa, joka hetkessä muuttuu riivaavaksi piinaksi. Päätaitteen motorisoidut rytmit ja klarinetin ilkikurinen teema on nähty groteskissa, vain vilahdukselta painajaismaiseksi yltävässä valossa. Hidas osa on sävyiltään traaginen ja nostalginen. Prokofjevin melodia levittää viuluissa siipensä kuin tarunomainen lintu, orkesterin matalan rekis- 3

4 terin kehystäessä sitä tummin surureunuksin. Finaali alkaa hilpeänä sonaattirondona, jota valmistellaan muistelemalla avausosan pääteemaa. Alttoviulut käynnistävät liikkeen ja klarinet ti virittää teeman, jonka hyväntuulinen huolettomuus kohtaa musiikin edetessä vastuksia. Koko teoksen läpi kulkenut emotionaalinen kaksijakoisuus nousee pääosaan railakkaassa loppukiihdytyksessä, jonka kirskuvat riitasoinnut estävät pateettiset voitonjuhlat. Antti Häyrynen Sakari Oramo Sakari Oramon kausi Radion sinfoniaorkesterin (RSO) ylikapellimestarina alkoi elokuussa Viulistina uransa aloittanut Oramo toimi vuodesta 1991 RSO:n vuorottelevana konserttimestarina. Orkesterinjohdon diplomin hän suoritti Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Tammikuussa 1993 Oramo johti lyhyellä varoitusajalla RSO:n sinfoniakonsertin, joka oli todellinen menestys: hänet kiinnitettiin orkesterin kapellimestariksi syksystä 1994 alkaen. Sakari Oramo päätti kymmenvuotisen kautensa Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillisena johtajana keväällä 2008, mutta jatkaa edelleen orkesterin päävierailijana. Syksyllä 2008 hän aloitti Tukholman filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Oramo on myös yksi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin neljästä kapellimestarista ja Kokkolan oopperan kapellimestari. Sakari Oramo on johtanut mm. Berliinin, New Yorkin, Los Angelesin, Chicagon ja Oslon filharmonikkoja, Concertgebouw n, Pariisin, Clevelandin ja Minnesotan orkestereita sekä Pohjois-Saksan radion ja Frankfurtin radion sinfoniaorkestereita. Lähivuosina Oramo vierailee mm. Berliinin filharmonikkojen, Dresdenin valtionorkesterin, Wienin sinfonikkojen ja San Franciscon sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Oramo ja RSO ovat vierailleet mm. Wienissä ja Prahassa, Saksassa ja Sveitsissä, Kanariansaarten, Edinburghin ja Bergenin musiikkijuhlilla sekä Proms-festivaalilla Lontoossa. Japaniin Oramo ja RSO ovat tehneet kaksi menestyksekästä kiertuetta lokakuussa 2005 ja helmikuussa RSO:n kanssa Oramo on levyttänyt Ondinelle mm. Hakolaa, Klamia, Mielckiä, Pingoud ta ja Kaipaista sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytys Magnus Lindbergin teoksista samoin kuin Warner Classicsin julkaisema Bartók-levytys ovat saaneet näyttävää kansainvälistä huomiota. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) on saanut ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Lindberg-levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla maaliskuussa RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytys Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon Tuoreimman tunnustuksen myönsi New York Times, joka valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi Sakari Oramo sai Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon kesällä Kesällä 2008 hänet palkittiin arvostetulla Elgarmitalilla ansioistaan Edward Elgarin musiikin tulkitsijana. 4

5 Marko Ylönen Marko Ylönen soitti Turun sellokilpailujen finalistina jo 15-vuotiaana. Vuonna 1990 hän saavutti toisen sijan Pohjoismaisissa sellokilpailuissa Turussa ja palkintosijan Tšaikovskikilpailussa Moskovassa. Vuonna 1996 hän voitti Concert Artist Guild -kilpailun New Yorkissa. Solistina ja kamarimuusikkona Ylönen on esiintynyt Euroopassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa. Kesällä 2004 hän oli Korsholman musiikkijuhlien taiteellinen johtaja. Ylönen on toiminut Tapiola Sinfoniettan äänenjohtajana ja RSO:n 1. soolosellistinä. Uusi Helsinki -kvartetin sellistinä Ylönen soitti Ylönen on esittänyt aktiivisesti nykymusiikkia ja soittanut useita kantaesityksiä, mm. Jouni Kaipaisen sellokonserton vuonna Nykyään Ylönen toimii kamarimusiikin professorina Sibelius-Akatemiassa. Ylönen on levyttänyt mm. Štšedrinin sellokonserton Olli Mustosen johtaman HKO:n solistina, duo-levyn pianisti Martti Raution kanssa, Nordgrenin 1. ja 3. sellokonsertot Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin ja Juha Kankaan kanssa, Haydnin ja Bachin konserttoja sekä Einojuhani Rautavaaran sellokonserton Max Pommerin johtaman HKO:n kanssa. Ylönen opiskeli sellonsoittoa Keuruulla Jyväskylän konservatorion toimipisteessä sekä Csaba Szilvayn johdolla Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Hän jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa Erkki Raution ja Heikki Rautasalon oppilaana. Lisäksi Ylönen on opiskellut Baselissa Heinrich Schiffin johdolla. Ylösen instrumentti on Matteo Goffriller -sello. RADION SINFONIAORKESTERi Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80. vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo aloitti kautensa syksyllä Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 500 teosta. Kaudella on ohjelmassa kuusi kantaesitystä sekä useita Suomen ensiesityksiä. Yli sadan levytyksen joukossa on mm. historiallinen helmi Sibeliuksen ainoasta taltioidusta kapellimestariesiintymisestä. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG). New York Times valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi RSO levyttää myös mm. Ondinelle. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla lähes 300 konserttia. Japanissa orkesteri on vieraillut neljä kertaa. Kaudella RSO esiintyy mm. Pietarissa, Länsi-Afrikan Beninissä ja Tukholmassa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www. yle.fi/rso). 5