7.3. PERJANTAISARJA 10

Transkriptio

1 7.3. PERJANTAISARJA 10 Musiikkitalo klo Okko Kamu, kapellimestari Eero Heinonen, piano Petri Aarnio, viulu Joel Laakso, sello Tapani Länsiö: Sinfonia ( Varjot ), kantaesitys (Ylen tilaus) 26 min I Sinfoninen II Hidas III Nopea VÄLIAIKA 20 min Ludwig van Beethoven: Coriolanus-alkusoitto op. 62 (Allegro con brio) 8 min Ludwig van Beethoven: Konsertto pianolle, viululle, sellolle ja orkesterille C-duuri op min I Allegro II Largo III Rondo alla polacca Väliaika noin klo Konsertti päättyy noin klo Suora lähetys Yle Radio 1:ssä ja internetissä (yle.fi/klassinen). 1

2 MYÖHÄISILLAN KAMARIMUSIIKKI alkaa noin 10 minuutin tauon jälkeen Konserttisalissa. Yleisöä pyydetään siirtymään permannolle kuuntelemaan esitystä. Myöhäisillan kamarimusiikissa on numeroimattomat paikat. Okko Kamu, viulu Eero Heinonen, piano Risto Poutanen, sello Ludwig van Beethoven: Trio pianolle, viululle ja sellolle B-duuri op. 11 (Gassenhauer-trio) 21 min I Allegro con brio II Adagio III Allegretto con variazioni (Teema ja muunnelmia, teema Pria ch io l impegno Joseph Weiglin oopperasta L amor marinaro) 2

3 TAPANI LÄNSIÖ (s. 1953): SINFONIA ( VARJOT ) En osaa sanoa mitä haluan musiikilla sanoa; mutta kuunnellessani hyvää musiikkia, siis harkittuja ja punnittuja äänien ja hiljaisuuden sommitelmia, kaikki tuntuu niin raikkaalta ja selkeältä. Jospa voisin tällaista säveltää Sinfonia on käsitteenä ja musiikillisena ilmiönä varsin ladattu, samoin sinfonikko, sinfonisuus, painia, Brahms ei rohjennut ja siinä pitää olla kaikki, koko elämä. Niinpä sinfoniaa luonnostellessani sukelsin sinfonia-sanan mytologian läpi sen klassisiin juuriin, Haydniin ja Beethoveniin, tietenkin Mahler, Webern ja Berio (ja moni muu) jossain tajuntani syövereissä. Mutta olkoon siinä ihan konstailematta kolme osaa: ensin laajahko ja moniulotteinen, sitten hidas osa, sitten soittimellisen ilotteleva nopea finaali. Ensimmäinen osa alkaa kutsumalla mukaan. Tämä laukeaa rytmiryhmän sykkeisiin ja sytykkeisiin, varjoihin Ghanasta, jotka sytyttelevät ja sammuttelevat laajoja sointupatsaita. Tämä syke hiipuu utuisiksi sointimaisemiksi, joissa jotain vain pilkahtelee, siellä ja täällä. Tämä utu ja etenkin sen pilkahdukset kasvavat leikkisäksi ilotteluksi, josta seuraa juuri sitä, mitä sananlaskusta tiedämme pitkästä ilosta seuraavan; viiltäviä sointuja ja rumpujen pauketta fortissimo. Sitten pitkä hiipuminen, kuin pitkä varjo, muistelemisen parissa kohti osan päättäviä hillittyjä, etääntyviä sointeja. Toinen osa kumahtaa kasvamaan matalalta. Soinnilliset massat vakiintuvat kuin pilviksi, jotka risteilevät toinen toistensa lomitse; joskus hitaasti, joskus vähän nopeammin. Tämän maiseman etäännyttyä, osan päättää cymbaalipuun lehtien kahina ja havina. Finaali on soittimien ja soitinryhmien iloista vuorottelua, pistäytymistä nopeasti etenevässä kudoksessa, jonka laskoksissa on muistumia musiikeista vähän tämän sinfonian ulkopuoleltakin. Sinfonian päättämistä pohdin miltei kuukausia. Kunnioitettu ja pidetty orkestroinnin opettajani, kokenut sinfonikko Einar Englund totesi sinfonian aina päättyvän joko töttöröö tai sitten se hiipuu pois. Yritin keksiä jotain muuta. Tapani Länsiö 3

4 LUDWIG VAN BEETHOVEN ( ): CORIOLANUS-ALKUSOITTO Ludwig van Beethovenin Coriolanusalkusoitto (1807) on yksi hänen orkesterimusiikkinsa pikku helmiä. Mestari sävelsi teoksen ystävänsä, Heinrich Joseph von Collinin ( ) samannimiseen murhenäytelmään. Näytelmä kertoo tarinan roomalaisesta kenraali Coriolanuksesta, jonka ylpeys ajaa hänet petokseen, Rooman tuhoamiseen ja lopulta kuolemaan. Alkusoitossa yhdistyy sekä miehinen aggressio että sen kääntöpuolena oleva haavoittuva herkkyys. Musiikki on samanaikaisesti sekä pullistelevaa että valittavaa. Teos soi dramaattisessa c-mollissa, minkä on ajateltu olevan myös viittaus Coriolanus-nimen alkukirjaimeen. Hermostunut pääteema käynnistyy jousien soittamilla pitkillä ja voimistuvilla sävelillä, joita seuraavat koko orkesterin vasaramaiset iskut sekä kohtalokkaat tauot. Tämän voi kuulla kuvastavan niin Coriolanuksen ylpeyttä kuin katumustakin: toisaalta julman sotakoneen jylläämistä, mutta toisaalta yksilön psykologista traumaa. Iskuja seuraavat jousien jännittävät aiheet. Laulava sivuteema on duurissa, kuin sukellus muistoihin ja menneisiin kunnian päiviin. Mutta duuri on poutaa myrskyn edellä. Kuullaan muunnoksia pääteemasta sekä hyökkääviä aiheita, jotka viittaavat valtavaan tuhoon Coriolanuksen joukkojen hävittäessä Rooman. Ennen viimeistä sivuteeman esiintymää palataan vielä alun dramaattisiin pitkiin säveliin, iskuihin ja taukoihin, jotka tuntuvat nyt traagisilta. Hiljaisuudet ovat kuin murtuneen miehen huokauksia vääjäämättömän kohtalon lähestyessä. Viimeinen sivuteema alkaa sotilaskutsua muistuttavalla käyrätorvien merkkiäänellä, mikä viittaa sotilaaseen: henkisesti lyötyyn sankariin. Hidas ja katkonainen poljento tuo mieleen sumun verhoaman, tyhjän taistelukentän, palavien talojen rauniot sekä hitaasti eteenpäin lipuvat ruumisvankkurit. Coriolanus ei pysty enää estämään Rooman tuhoamista, joten hän päättää päivänsä oman käden kautta. Lopuksi kuullaan vielä lyhyet patarummun ryydittämät aksentoinnit, jotka viittaavat kenraalin viimeisiin sydämenlyönteihin. Sankari on astunut haudan hiljaisuuteen. Olli Lehtonen 4

5 LUDWIG VAN BEETHOVEN: KOLMOISKONSERTTO VIULULLE, SELLOLLE JA PIANOLLE Beethovenin ainoassa useammalle kuin yhdelle solistille sävelletyssä konsertossa (1804, op. 56, C-duuri) toisistaan ottavat mittaa viulisti, sellisti ja pianisti. Tällä kertaa pisimmän korren vetää sellisti, joka muun muassa esittelee uudet teemat muiden solistien seuratessa. Teos on ilmeisesti aikanaan sävelletty Beethovenin nuorelle piano-oppilaalle, arkkiherttua Rudolfille; tämä selittäisi piano-osuuden poikkeuksellisen ei-hallitsevan roolin solistien valtasuhteissa. Aurinkoisen C-duurikonserton ensimmäinen osa, Allegro, alkaa orkesterin arvoituksellisen hiipivällä pääteemalla, johon sellisti tarttuu ja tuo toisetkin solistit mukanaan. Pääteema tiivistää paljon teoksen tunnelmasta; se alkaa sydämeenvetoavan kaihoisasti ja jopa traagisvivahteisesti, mutta sulaa nopeasti ja kevenee salonkikelpoisen viehättäväksi. Musiikki tuntuu hyvin kamarimusiikilliselta, lähes orkesterisäestykselliseltä pianotriolta. Solistivetoisuutensa vuoksi teosta voikin verrata omana aikanaan suosittuun sinfonia concertanten lajityyppiin, jossa yksi tai yleensä useampi solisti esittelee virtuoosisia taitojaan. Kolmikon taiturillinen keskustelu pysyy klassismin ajan hengen mukaisesti näennäisen kepeällä tasolla, vaikka sivuteemoista löytyy myös dramaattista ja riipaisevan herkkääkin ainesta. Kiinnostavaa jännitettä solistien välille luovat etenkin rytmiset ristiriidat; helmeilevät kolmijakoiset kuviot luovat kontrastia virtuoosiselle sahaukselle ja pisteellisten kuvioiden napakkuudelle. Lyyrinen toinen osa, Largo, on kestoltaan suhteellisen lyhyt ja toimii oikeastaan johdatteluna kolmanteen osaan, joka alkaa ilman perinteistä osien välistä taukoa. Teoksen ehkä intiimeimmät hetket koetaan viulun ja sellon kylmiä väreitä nostattavassa vuoropuhelussa juuri ennen kolmatta osaa kuultavan välihengähdyksen aikana. Pianistin tehtävänä on kannatella raukeaa tunnelmaa leppoisalla sointurullauksellaan. Viimeistä osaa, Rondo alla polacca, hallitsee rapsakka slaavilainen tunnelma poloneesille alun perin puolalaiselle kansantanssille tyypillisten ryhdikkäiden, pisteellisten rytmien kera. Energia suorastaan ryöpsähtelee solistien raikkaissa juoksutuksissa; ei ole ihme, että teos on sinfoniakonserttien kestosuosikki. Pauliina Rahiala Edellä olevat teosesittelyt on tehty yhteistyössä Turun yliopiston musiikkitieteen oppiaineen kanssa. 5

6 OKKO KAMU Sinfonia Lahden ylikapellimestarina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana syksyllä 2011 aloittaneen Okko Kamun ammattiura muusikkona lähti liikkeelle Suhonen-kvartetin ensiviulistina ja viulistina Helsingin kaupunginorkesterissa. Työnsä kapellimestarina Kamu aloitti Kansallisoopperassa, jossa hän oli jo toiminut konserttimestarina. Monipuolisena muusikkona tunnettu Kamu on johtanut lähes kaikkia maailman merkittävimpiä orkestereita. Hän on toiminut Radion sinfoniaorkesterin, Oslon filharmonikkojen, Suomen Kansallisoopperan, Stockholm Sinfoniettan, Helsingborgin sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina sekä Birminghamin sinfoniaorkes terin, Lausannen kamariorkesterin, Singaporen sinfoniaorkesterin ja Kööpenhaminan filharmonikkojen päävierailijana. Oopperakapellimestarina Kamu on esiintynyt mm. Metropolitanissa New Yorkissa, Covent Gardenissa Lontoossa ja Bolšoiteatterissa Moskovassa. Vuodesta 2006 lähtien Kamu on toiminut Musiikkia! Ruovesi -kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana ja esiintynyt viulistina eri kokoonpanoissa. Ruotsin kuninkaallinen musiikkiakatemia valitsi Kamun jäsenekseen vuonna Vuonna 2010 Kamu vastaanotti Suomen Kulttuurirahaston palkinnon, ja vuonna 2011 hänelle myönnettiin professorin arvonimi. EERO HEINONEN Eero Heinosen pianistin ura alkoi ensimmäisellä palkinnolla valtakunnallisessa Maj Lind -kilpailussa Vuoden 1974 kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa hän oli finalisti. Heinosen ohjelmisto käsittää mm. Mozartin koko pianokonserttotuotannon, jonka hän esitti Okko Kamun ja Helsingin kamariorkesterin kanssa 1980-luvulla. Hänen ohjelmistossaan ovat myös kaikki Beethovenin konsertot sekä suuri määrä ja 1900-luvun konserttoja. Hän on esiintynyt useiden Euroopan orkesterien solistina ja soittaa kotimaassa mm. RSO:n, Helsingin kaupunginorkesterin ja Lahden kaupunginorkesterin kanssa. Heinonen on pitänyt omia soolokonsertteja Suomen lisäksi mm. Tukhoman Berwald-salissa, Pietarin filharmoniassa, Tokion Casals Hallissa ja Lontoon Wigmore Hallissa sekä kansainvälisillä musiikkijuhlilla. Kamarimuusikkona ja lied-pianistina hänen kumppaneitaan ovat olleet mm. Miriam Fried, Elisabet Bathiashvili, Liana Isakadze, Arto Noras, Martti Talvela, Tom Krause ja Peter Schreier. Vuodesta 1977 Heinonen on opettanut Sibelius-Akatemiassa, jossa hän nykyisin toimii dosenttina. Hänet on palkittu tanskalaisella Sonning-stipendillä 1979, Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla 1999 ja seuraavana vuonna Hämeenlinnan Sibelius-seuran mitalilla. Vuonna 2010 Eero Heinoselle myönnettiin professorin arvonimi. 6

7 PETRI AARNIO Petri Aarnio aloitti opintonsa Itä- Helsingin musiikkiopistossa Géza Szilvayn johdolla, minkä jälkeen hän siirtyi Sibelius-Akatemiaan Lajos Garamin oppilaaksi. Aarnio jatkoi opintojaan Dorothy DeLayn ja Joel Smirnoffin opastuksella New Yorkissa Juilliard Schoolissa, jossa hän suoritti diplomi- tutkinnon. New Yorkissa ollessaan Aarnio kuului Juilliardin orkesteriin. Tänä aikana hän sai tehdä yhteistyötä New Yorkin filharmonikkojen ja Metropolitanin oopperan orkesterin kanssa kapellimestareinaan mm. Leonard Bernstein, Seiji Ozawa, Zubin Mehta ja James Levine. Suomeen palattuaan Aarnio hoiti Kansallisoopperan orkesterin 2. konserttimestarin sijaisuutta. Hän on toiminut myös Avantin sekä Suomalaisen kamariorkesterin konserttimestarina. Nykyään Aarnio on Radion sinfoniaorkesterin ensimmäinen konserttimestari. Uusi Helsinki- kvartetin jäsenenä hän on ollut vuodesta 1990 lähtien. Aarnio soittaa myös pianotrio Ad Libitumissa yhdessä sellisti Erkki Lahesmaan ja pianisti Naoko Shibayama-Aarnion kanssa. Hän on esiintynyt sekä kamarimuusikkona että solistina kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Kiinassa ja Japanissa. Aarnio on opettanut vuodesta 1997 lähtien Sibelius-Akatemiassa sekä Helsingin ja Tampereen AMK:ssa. JOEL LAAKSO Joel Laakso on tullut tunnetuksi monipuolisena muusikkona, joka on mm. Uusi Helsinki -kvartetin sellistinä konsertoinut useimmissa Euroopan maissa, USA:ssa, Aasiassa ja Australiassa sekä tunnetuimmilla kotimaisilla festivaaleilla. Hän on esiintynyt Radion sinfoniaorkesterin sekä Tapiola Sinfoniettan solistina ja soittanut Olli Mustosen sellosonaatin Suomen ensiesitykset vuonna 2006 yhdessä säveltäjän kanssa. Laakso opiskeli Sibelius-Akatemiassa Martti Rousin, Erkki Raution, Marcel Bergmanin ja Hannu Kiisken johdolla sekä Edsbergin kamarimusiikki-instituutissa Tukholmassa Torleif Thedéenin luokalla. Laakso on Tanskan kuninkaallisen orkesterin (Det Kongelike Kapel) 1. soolosellisti. 7

8 RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista musiikkikulttuuria. Orkesterin uusi ylikapellimestari on Hannu Lintu. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam, Jukka-Pekka Saraste ja Sakari Oramo. Saraste ja Oramo ovat RSO:n kunniakapellimestareita. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSO:n tehtäviin kuuluu myös koko suomalaisen orkesterimusiikin taltioiminen kantanauhoille Yleisradion arkistoon. Kaudella orkesteri kantaesittää kuusi kotimaista Yleisradion tilaamaa teosta. RSO on levyttänyt mm. Eötvösin, Nielsenin, Hakolan, Lindbergin, Saariahon, Sallisen, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Orkesterin levytykset ovat saaneet merkittäviä tunnustuksia, kuten BBC Music Magazineja Académie Charles Cros -palkinnot. Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertot sisältävä levy Lisa Batiashvilin kanssa (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon Samana vuonna New York Times valitsi toisen Lindberglevytyksen vuoden levyksi. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa. Kaudella orkesteri tekee Hannu Linnun kanssa Keski-Euroopan kiertueen. RSO:n kotikanava on Yle Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Osoitteessa yle.fi/klassinen voi konsertteja kuunnella sekä katsella korkealaatuisen livekuvan kautta. Syksyllä 2013 Yle Teema lähetti kaikki Hannu Linnun johtamat konsertit suorina lähetyksinä. RSO Musiikkitalossa -lähetykset jatkuvat keväällä vaihtuvien kapellimestarien seurassa. 8