K o u l u t u s k e s k u s S e d u, I l m a j o k i, I l m a j o e n t i e 5 2 5 s y k s y 2 0 1 2 [Kirjoita teksti]



Samankaltaiset tiedostot
2. Luetelkaa ohjaajalle kuusi eri lautaja/tai. 5. Laskekaa, kuinka monta tuolia on aulassa. Kertokaa luku ohjaajalle.

Matikkapeli 30. Tarvittavat materiaalit: iso noppa tai kaksi tehtävälaput printattuna ja laminoituna

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS

Palloultimate Soveltaminen:

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

Yhdes sä irr hdes sä irr ellen JOUKKUETEHTÄVÄ II.

Lepoa ja latausta. Max 3 pistettä I. Nojatkaa pareittain hetki selät tai tuolien selkämykset vastakkain. Voitte laskea pään toisen hartialle. 2 p.

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Säännöt. Pelivalmistelut

Liikkuminen eri tyyleillä (onnistuu yksin) Pujottelurata (onnistuu yksin) Kaverikuva (kaveri tai ryhmä) Pyykkipojat karkuteillä (kaveri ta ryhmä)

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. - Annika, Katja, Marika, Paula, Pia, Raman, Sirpa (Tomi, Jarno)

Minuuttivälipalat vuotiaille

Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta

LUMILAJIKOULU SISÄKERRAN OHJELMA (V4) Laatinut Antton Lämsä

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Tehtävä Vastaus

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa

Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan tulevilla partiolaisilla on kuitenkin hieman monipuolisempi käsitys nykyisestä Kouvolasta.

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

SSSSSSS. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

8. Luonto on kautta aikojen tarjonnut ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi kirjailijoille

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt

Tuen tarpeen tunnistaminen

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

Tuen tarpeen tunnistaminen

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min)

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

1-2 Tuomelan pihalla. Areena)

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

LIPPUPALLODEMO 90min 1

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min)

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, LK

Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY / 3A-LUOKKA

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

75059 Suuri lajittelusarja

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

LANKAKERÄ NEULOMINEN

MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

KURR KURR. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka)

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Kenguru 2016 Cadet (8. ja 9. luokka)

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Rasti 1. Pysy ja pidä lämpimänä (suoritusaika 30 min)

Erilaisia osallisuusmenetelmiä

Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia.

Preesens, imperfekti ja perfekti

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan

Liikkuminen. Pelivalmistelut. Ohittaminen FIN. Pelin sisältö:

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI

52999 Aktiivinen matematiikka

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

Välkkäri-koulutus 2017

Sisällysluettelo. 1. Johdanto

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista.

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

Transkriptio:

Millaista on asua asuntolassa? Miten asuntolassa asutaan, miten toimia? Saan tehdä mieleni mukaan eikä kukaan välitä, vai? K o u l u t u s k e s k u s S e d u, I l m a j o k i, I l m a j o e n t i e 5 2 5 s y k s y 2 0 1 2 [Kirjoita teksti]

Johdanto Asuntolakurssi on Fiilistä Asumiseen - hankkeen myötä järjestetty Ilmajoelle Koulutuskeskus Sedu Ilmajoentielle. Kurssi suunniteltiin ja toteutettiin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille, pääosin peruskoulupohjaisille. Kurssi pidettiin 20.8-27.9.2012, kurssin lisäksi oli myös infotilaisuus ja ryhmäytymispäivä. Kurssia pidettiin neljä kertaa viikossa, kullekin solulle omana iltana. Joka viikolle oli oma aiheensa. Kurssi toteutettiin siten, että aluksi kävimme läpi päivän teemaan sopivan teoria/käytäntö osuuden, jonka jälkeen pelailtiin ja juteltiin porukan kanssa, siitä mitä he yleensä tekevät vapaa-ajallaan. Näin tutustuimme ihmisiin ja saimme myös selville, miten he tulevat toimeen keskenään ja kuinka he toimivat yhdessä. Kurssin ideoivat ja toteuttivat Etelä-Pohjanmaan Opistosta nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja opiskelijat Saara Valtari ja Laura Lahdenperä Asuntolakurssin tavoitteet 1. Saada asuntolassa asuvat toimimaan yhdessä 2. Opettaa elämään asuntolassa ottaen muut huomioon 3. Antaa virikkeitä mielekkään vapaa-ajan viettoon 1

Asuntokurssi aikataulu Kurssi pidetään jokaisessa solussa erikseen. Teema klo Viikko järjestyssäännöt + tutustuminen siivous palo- ja pelastusasiat, liikenne ruokailu ja terveelliset elämäntavat ihmissuhteet ja päihteet liikunta ja vapaa-aika 2

Infotilaisuus Infotilaisuudessa ohjaajat esittelivät itsensä ja asuntolapassin opiskelijoille ja heidän vanhemmilleen sekä koulun henkilökunnalle. Päivän lopuksi he tutustuivat nuoriin makkaran ja lättyjen paiston lomassa. Lisäksi vetivät tutustumisleikkejä, että nuoret tutustuisivat toisiinsa. Yksi leikeistä oli sellainen, jossa kaikki kävelivät ympäriinsä ja leikin vetäjä huusi välillä, että "tehkää 2/3/4/4 hengen ryhmiä." Sitten antoi aiheen, josta ryhmät keskenään keskustelivat. Esimerkiksi, mitä teit kesällä? Mistä olet kotoisin? Mitä harrastat? Lempi ruoka? Sitten, kun kaikki ovat saaneet puhuttua, lähdetään kävelemään. Taas huudetaan ryhmän koko ja uusi keskustelun aihe. Tätä jatketaan sopivan aikaa. Lisäksi ohjaajat vetivät tutustumisleikkiä, jossa mennään jonoon esim. kengän koon mukaan, pituuden mukaan. Leikkijät yrittävät etsiä paikkansa mahdollisimman nopeasti. Heti kun jono on koossa vetäjät tarkistavat, että menikö oikein. 3

Ryhmäytymispäivä Kalajaisissa Ryhmäytymispäivä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Mukana ovat myös opettajat ja tutorit. Lähtö koululta klo 16.00 Perillä klo 16.30 Ensimmäisenä ryhmäytymisleikit. Leikkien kesto yhteensä n. 30 min. Esimerkiksi Nimibingo, Hae minulle kisailu. Ryhmäytymisrata Joka rastilla on ohjaaja. Rasteja on kahdeksan ja rata kestää yhteensä n. 1h 30min Rastit: 1. Lankku Ryhmä menee seisomaan lankulle riviin, ja ohjaaja sanoo järjestyksen mihin heidän pitää mennä, esim. syntymäajan mukaan, lankulta ei saa pudota 2. Köysi / saalis Ryhmä saa kaksi köyttä. Maahan on piirretty iso neliö, jonka keskellä on limsakori. Ryhmän tehtävänä on saada kori pois neliöstä astumatta neliön sisään 3. Joen yli Ryhmä saa neljä laudan palaa. Tehtävänä on päästä joen yli ilman, että kukaan putoaa jokeen. Jos joku tippuu, koko ryhmä aloittaa alusta 4. Köysirata Tarkoituksena on päästä rata yhteisvoimin läpi ilman, että kukaan putoaa. Jos joku tippuu, kaikki aloittavat alusta 5. Palapeli Kahdelta ryhmän jäseneltä sidotaan silmät, muut antavat ohjeita palapelin kokoamiseen 6. Hämähäkinseitti Puiden väliin tehdään seitti, jonka läpi ryhmäläisten täytyy päästä. Yhdestä reiästä saa mennä vain yksi, jos joku osuu seittiin niin kaikki aloittavat alusta 4

7. A4- paperin läpi Ryhmä saa sakset ja A4-paperin. Tehtävänä on leikata paperi siten, että ryhmäläiset pääsevät siitä läpi yksitellen. Paperi ei saa revetä. 8. Kuvarata/tietovisa 5 arvoituskuvaa. Tehtävä on miettiä, mistä kuva on otettu tai mitä se esittää. Tai arvoituksia, joihin ryhmän pitää löytää yhdessä ratkaisu Ohjaajalle ohjeistus rasteille 1.rasti- Lankku Tarvikkeet- pitkä lankku, johon kaikki ryhmän jäsenet mahtuvat seisomaan Annat ryhmälle tehtäväksi mennä lankulle satunnaiseen järjestykseen riviin. Seuraavaksi annat heille tehtäväksi järjestyä johonkin toiseen järjestykseen (esim. pituus järjestys, pisin oikealle lyhyn vasemmalle), ilman, että kukaan putoaa lankulta. Pidä opiskelijat rastilla 10 min ja lähetä heidät seuraavalle rastille 2. rasti- Köysi/Saalis Tarvikkeet- 2 köyttä, tyhjä limsakori Rastilla on maahan piirretty iso neliö, jonka keskelle on laitettu limsakori. Neliön ulkopuolella on kaksi pitkää köyttä. Ryhmän tehtävänä on saada kori pois neliöstä, ilman neliön sisään astumista. Pidä opiskelijat rastilla 10 min ja lähetä heidät seuraavalle rastille 3.rasti- Joen yli Tarvikkeet- 4 laudanpätkää tai limsakoria Rastilla ryhmä jaetaan kahteen ryhmään. Maahan on piirretty kaksi viivaa, viivojen välissä virtaa joki täynnä alligaattoreita. Ryhmien tehtävänä on päästä joen yli, kenenkään putoamatta jokeen. Jos joku putoaa koko ryhmä aloittaa alusta. Nopein ryhmä voittaa. Pidä opiskelijat rastilla 10 min ja lähetä heidät seuraavalle rastille 5

4. rasti- Köysirata Tarvikkeet - Köysi tai valmisköysirata Rastille on tehty köysirata, jossa on tarkoituksena tasapainoitella rata läpi yhteisvoimin. Koko ryhmän täytyy päästä maaliin, jos yksi tippuu kaikkien on aloitettava alusta. Yritä saada ryhmä auttamaan toisiaan. Pidä opiskelijoita rastilla 10 min ja lähetä heidät seuraavalle rastille 5.rasti- A4-paperin läpi Tarvikkeet: A4, sakset Rastille on laitettu saksia ja paperia, ryhmän tehtävänä on leikata A4-paperista yhtenäinen kuvio, mistä kaikki ryhmäläiset pääsevät vuorotellen läpi. Paperin pitää olla yhtenäinen, eikä se saa mennä rikki. Pidä opiskelijoita rastilla 10 minuuttia ja lähetä heidöt seuraavalle rastille 6. rasti Palapeli Tarvikkeet: Iso palainen palapeli, kaksi tai kolme huivia Rastilla on iso palapeli, ryhmästä kahdelle laitetaan huivi silmille, niin etteivät he näe sen alta. He menevät polvilleen palapelin eteen ja kokoavat sen muun ryhmän antamien ohjeiden mukaan. Pidä opiskelijat rastilla 10 minuuttia ja lähetä heidät seuraavalle rastille 7.rasti Hämähäkinseitti Tarvikkeet: narua, paljon Rastilla on tehty puiden väliin "hämähäkin seitti." Seitissä on rakoja joista ihminen pääsee läpi. Ryhmän tehtävänä on päästä seitin läpi ilman, että koskettavat lankoihin. Yhdestä raosta saa mennä vain kerran. Jos yksikään osuu lankoihin, kaikki aloittavat alusta Pidä opiskelijat rastilla 10 minuuttia ja lähetä heidät seuraavalle rastille 6

8.rasti Tietovisa Tarvikkeet: kyniä, arvoituslaput, vastauslaput Rastilla on viisi arvoitusta joihin ryhmän pitäisi löytää yhdessä ratkaisu. Ryhmä voi kirjoittaa vastaukset erillisille papereille ja ottaa vastaukset mukaan. Pidä opiskelijoita rastilla 10 min ja lähetä heidät seuraavaan paikkaan Jos ei pysty olemaan pihalla: matto/ sanomalehti toisinpäin kun ryhmä seisoo sen päällä, kukaan ei saa osua lattiaan A4 tehtävä Palapeli kuvarata Rastiradan jälkeen nuotiolle (jotain syötävää, vaikka makkaraa ja lättyjä) Lähtö takaisin koululle n. klo 22.00 7

Asuntolakurssi Ensimmäinen viikko Teema: Järjestyssäännöt ja tutustuminen 1. Kysellään kuulumisia ja tehdään nimikierros. Tarjolla keksiä ja mehua. 2. Toiveita siitä, miten opiskelijat haluaisivat, että kurssi käydään läpi, mitä haluaisivat tehdä 3. Käydään läpi asuntolan järjestyssäännöt. Kysytään, mitä tietävät jo ennestään. 4. Yhteistä toimintaa, jonka aikana jutellaan jokaisen kanssa vuorollaan. Kysymyksiä kaksikeskeisiin keskusteluihin: Tunnetko ketään ennestään? Oletko saanut kavereita Miten on tullut toimeen muiden kanssa asuntolassa Onko palautetta, esim. jotain puuttuu tai jokin on asuntolassa rikki 8

Toinen viikko Teema: Siivous 1. Kysellään kuulumisia, miten on mennyt koulussa ja asuntolassa 2. Miten siivous sujuu asuntolassa 3. Tehdään yhdessä siivouslista 4. Käydään pyykinpesuun liittyvät merkit läpi. 5. Siivoamme jonkun yhteisen tilan (esim. liikuntasalin varaston) 6. Omien huoneiden siivous 7. Yhteistä tekemistä (liikuntaa, pelejä, juttelua) viikko tavarat/roskat paikoilleen roskat pihalle jääkaapista vanhentuneet roskiin/ tiskit kengät järjestykseen 9

10

Kolmas viikko Teema: Palo- ja pelastusasiat, ensiapu+ liikenne 1. Vapaata keskustelua aiheesta 2. Teoriaosuus - Paloturvallisuus, käydään läpi kuinka toimia tulipalon sattuessa - Käydään läpi yleisimpiä ensiapu menetelmiä - Harjoitellaan kylkiasento ja painesiteen teko - Tutustutaan ensiapulaukkuun Teoriaosuuden aikana voi kysellä, onko joku itse ollut onnettomuudessa? Onko kukaan ollut onnettomuus paikalla ulkopuolisena? Murtanut luitaan? Mitä teit? 3. Onnettomuustilanne: Ryhmä jaetaan kahteen, toinen ohjaaja menee ryhmän kanssa toiseen huoneeseen ja lavastaa onnettomuuden. Sitten toinen ohjaaja tulee loppuryhmän kanssa paikalle ja auttavat onnettomuuteen joutuneita. Tämän jälkeen osat vaihdetaan toisinpäin. Lopuksi käydään läpi mikä meni oikein ja mikä väärin. 4. Ryhmä jaetaan pieniin ryhmiin tai pareihin. Hätäuloskäyntien läheisyyteen on viety kirjekuoria, joissa on kysymyksiä päivän teemaan liittyen. Kirjekuorissa on erivärisiä lappuja, jokaiselle ryhmälle oma väri, näiden lappujen avulla voidaan lopuksi laskea, kuinka monessa paikassa ryhmä on käynyt. Jokainen ryhmä etsii hätäuloskäynnin ja vastaa kysymykseen ja ottaa oman värisensä lapun. Kun aloituksesta on kulunut 20 min, kaikkien pitää olla takaisin ohjaajien luona. Kysymykset ja vastaukset käydään läpi, ja eniten oikein vastannut ryhmä saa palkinnon. 5. Sään salliessa makkaran paistoa ja juttelua. 11

Neljäs viikko Teema: Ruokailu ja terveelliset elämäntavat Tällä kerralla ollaan soluissa ja tehdään ruokaa. Opiskelijoita ohjataan tekemään helppoa iltapalaa, jonka jokainen osaa tehdä. Suunnitellaan kauppalista ja lähdetään porukalla kauppaan, solun yhteinen budjetti on 10. Kaupassa katsotaan yhdessä, mitä ostetaan ja lasketaan hintoja. Opiskelijoiden tehtävänä on tehdä ryhmätyötä ja jakaa ostettavat tavarat. Soluissa jokainen tekee oman annoksensa ja syödään yhdessä. 12

Viides viikko Teema: Ihmissuhteet ja päihteet Aluksi vapaata keskustelua päivän aiheesta. Jokaiselle annetaan ihmissuhdeverkosto moniste, jonka täyttävät itsenäisesti. Täytetyt paperit menevät eteenpäin kuraattorille. Keräännytään porukkaan ja kysellään mitä mieltä opiskelijat ovat ihmissuhteista ja seurusteluasioista. Kysymykset: mikä piirre kaverissa saa iloiseksi/ vihaiseksi? mistä asioista juttelet kavereille/ mistä perheelle? montako "luottoystävää" on? montako pitäisi olla, onko väliä? milloin voi alkaa seurustelemaan? kumpi kysyy seurustelemaan tyttö vai poika, vai onko mitään väliä? missä vaiheessa voi muuttaa yhteen? kumpi kosii? avoliitto/avioliitto, mikä ero? Mitä sanasta päihde tulee mieleen? Käydään läpi päihteiden vaikutuksia. Pöydällä on lappuja, joissa on päihteen nimiä ja lappuja, joissa on seuraamuksia. Ryhmän tehtävä on laittaa oikeat seuraamukset oikeiden päihteiden alle. Käydään yhdessä läpi jokainen päihde ja mitä tapahtuu jos alkaa käyttää Sedatiivit: hengityslama, kooma Alkoholi: sammuminen selälleen ja omaan oksennukseensa tukehtuminen, toiminta jota katuu myöhemmin Kannabis: psykoosi, skitsofrenian puhkeaminen 13

Lääkkeet: myrkytyskuolemat, sekakäytön vaikutukset täysin arvaamattomia Hallusinogeenit: psykoottisuus, mielenterveyden totaalinen pettäminen, itsemurhat Stimulantit: lämpöhalvaus, aivoverenvuoto, sydänpysähdys, voimakas jälkimasennus Lopuksi The peli The peli On hyvä tapa oppia uusia asioita, tai opetella kokeeseen. The peli ryhmäyttää helposti ja saa ihmiset toimimaan ryhmänä. Peli sopii kaiken ikäisille. Pelissä on lauta, noppa ja jokaisella ryhmällä oma pelinappula. Laudalla on ruutuja 100, joissa numerot 1-100. Ympäriinsä pelitilaa laitetaan kysymys/tekeminen lappuja, joissa on myös numerot 1-100. Kysymykset ja tehtävät voivat liittyä mihin vain, tai johonkin tiettyyn teemaan. Pelin kulku: Yksi ryhmän jäsen heittää noppaa ja menee silmäluvun verran eteenpäin (esim. 4.) Ryhmä etsii lapun jossa on numero 4 ja vastaa/tekee kysymykseen/ tehtävän yhdessä. Tämän jälkeen saa mennä uudestaan heittämään noppa ja siirtyy silmäluvun verran eteenpäin (esim. 3) ja etsii lapun numero 7. Jos mukana useampi ryhmä, heittovuoro siirtyy seuraavalle aina kun numeron tehtävä on suoritettu. 14

Kuudes viikko Teema: liikunta ja vapaa-aika Kerta pidetään oppilaitoksen liikuntasalissa. Ideana on pelata pelejä, joissa kukaan ei voi jo olla hyvä. Esimerkiksi. Fanttipallo: jalkapalloa normaaleilla säännöillä, mutta jalkapallon sijasta potkitaan isoa jumppapalloa. Maalit ovat isot. Sikafutis: jalkapalloa, mutta silmille laitetaan kahdesta pahvimukista tehdyt lasit, jotka on teipattu yhteen ja kuminauhalla takaa kiinni. Lasit päässä yritetään saada pallo maaliin. Tukkihumala: kaksi joukkuetta seisoo jonossa ja jonon ensimmäiset saavat pesäpallomailat. Maila laitetaan lattialle pystyyn ja otsa kiinni mailaan. Tämän jälkeen pyöritään seitsemän kertaa mailan kanssa ympäri ja laitetaan maila maahan. Pyörinyt lähtee juoksemaan ja kiertää edessä olevan kohteen ja takaisin tullessaan läpsäyttää seuraavan käteen, niin läpsyn saanut aloittaa pyörimisen. Voittaja on se, joka on ensimmäisenä valmis Ultimate: Peliä pelataan frisbeellä. Ryhmä jaetaan kahteen joukkueeseen ja joukkueista valitaan yhdet ihmiset, jotka menevät salin päihin korokkeille seisomaan, vastustajan puolelle. Korokkeelta ei saa liikkua mihinkään, eikä osua maahan. Tuomari heittää frisbeen keskellä kenttää ilmaan ja joukkue mikä saa sen kiinni aloittaa. Pelissä joukkueiden tarkoitus on saada heitettyä frisbee omalle joukkuelaiselle, joka seisoo korokkeella toisella puolella salia. Toinen joukkue yrittää katkaista heitot ja saada frisbeen itselleen. Frisbee kädessä ei saa liikkua. 15

Palautetta kurssista: Kurssin kivat asiat Kurssin huonot asiat Mitä ohjaajat tekivät hyvin? Mitä ohjaajat tekivät huonosti Oletko oppinut kurssin aikana jotain uutta? Onko kurssista ollut sinulle hyötyä Onko solun keskeisiin asioihin puututtu jos siihen on ollut tarvetta Ovatko ohjaajat osanneet puuttua asioihin/ viedä asioita eteenpäin? 16

The peli - kysymykset 1. Riisukaa sukkanne ja laittakaa ne takaisin jalkaanne 2. Huutakaa ryhmänne nimi kolme kertaa kovaan ääneen 3. Menkää nelinkontin lattialle ja leikkikää lehmiä 4. Laulakaa joku virsi 5. Juokaa lasillinen vettä 6. Ennustakaa säätä jollekin ohjaajista 7. Vastatkaa ohjaajalle kysymykseen: mikä kana ei muni 8. Laulakaa teille tuttu lastenlaulu hyvin hiljaa 9. Muodostakaa kolmio, niin että pidätte toisianne olkapäästä kiinni. Kulkekaa tässä muodostelmassa takaisin pelipöydän luo 10. Etsikää kolme sinistä esinettä ja viekää ne ohjaajalle 11. Tehkää ihmispyramidi ja pysykää siinä 20 sekuntia 12. Järjestäkää eteisen kengät. Jos ne ovat jo järjestyksessä, muuttakaa järjestystä 13. Menkää pituusjärjestykseen ja kulkekaa rivissä pöydän luo 14. Keksikää kuusi J- kirjaimella alkavaa mielikuvituseläintä ja kertokaa ne ohjaajalle 15. Laittakaa kengät jalkaan ja käykää juoksemassa rakennus ympäri 16. Kertokaa jollekin ohjaajista kuinka paljon kello on 17. Vetäkää vessa 18. Leikkikää ankkoja 15 sekunnin ajan 19. Ryömikää pelipöytänne ali ja jatkakaa peliä 20. Olkaa täysin hiljaa ja liikkumatta 30 sekunnin ajan, ohjaaja ottaa aikaa 21. Leikkikää jotain tuttua laululeikkiä 22. Käykää pesemässä kädet niin, että jokaisen ryhmän jäsenen kädet ovat altaassa samaan aikaan. Vettä ei saa mennä yli altaan 23. Hyppikää seinille, jokainen ainakin 3 kertaa 24. Etsikää jokaiselle päähine 17

25. Mikä on ryhmänne yhteenlaskettu ikä, kertokaa ohjaajalle 26. Käykää kertomassa ohjaajalle vitsi 27. Hakekaa ohjaajalle puuta 28. Menkää heittämään noppaa ja toimikaa pelin ohjeiden mukaisesti, mutta vähentäkää summasta viisi 29. Hyppikää X- hyppyjä 30. Kävelkää käsillänne 5 askelta 31. Niistäkää nenänne yhtä aikaa 32. Kertokaa ohjaajalle niin monta tarinaa kun ryhmässä on jäseniä 33. Lyökää käsiä polviin ja yhteen niin nopeasti kun pystytte 20 kertaa 34. Istukaa lattialle pareittain ja vetäkää venettä 20 kertaa 35. Irrottakaa korunne ja kellonne ja jättäkää pelipöydälle loppupelin ajaksi 36. Käykää sanomassa ohjaajalle yhteen ääneen: Hyvää päivää herra/rouva Johtaja 37. Menkää lattialle makaamaan ja tehkää uintiliikkeitä 38. Tehkää 10 kyykkyyn ylös hyppyä 39. Valitkaa nurkka johon menette kaikki istumaan. Laskekaa yhteen ääneen kymmeneen 40. Etsikää lähin kirja, ottakaa sivu 5 ja laulakaa kolmannella rivillä oleva teksti 41. Kirjoittakaa paperille kaikkien ryhmäläisten nimet takaperin 42. Tehkää ryhmässä yhteensä 50 vatsalihasliikettä 43. Laatikaa lyhyt runo jostain ohjaajasta ja lukekaa se äänen 44. Halatkaa toisianne niin, että jokainen ryhmän jäsen halaa jokaista 45. Keksikää mielikuvitus ystävä ja näyttäkää kuinka se liikkuu 46. Kätelkää kaikkia ryhmän jäseniä laittamalla käsi oman polven alta 47. Istukaa alas ja kertokaa jokainen joku lapsuuden muisto 48. Käykää selin makuulle ja polkekaa polkupyörää 10 kierrosta 49. Ottakaa selvää ohjaajien lempiruuista 50. Yrittäkää selvittää jonkun ohjaajan toinen nimi. Keksikää hyvä peruste sille, miksi teidän on se saatava 18

tietää, niin hän kertoo sen teille 51. Laskekaa kuinka monta hammasta ryhmällänne on yhteensä 52. Kävelkää varpaillanne mutkitellen pelipöydän luo 53. Tanssikaa letkajenkkaa 54. Yksi ryhmän jäsen pitää silmät auki, muut laittavat silmät kiinni ja näkevä ohjaa sokeat takaisin pöydän ääreen 55. Valitkaa yksi Euroopan maa ja perustelkaa ohjaajalle miksi teidän on päästävä sinne 56. Keksikää runo Öhkömönkiäisestä ja esittäkää se 57. Leikkikää balettitanssijoita, jokainen esittää oman versionsa bliéstä 58. Mitä söit aamupalaksi, kertokaa ohjaajalle 59. Mistä nyt tuulee, kertokaa ohjaajalle 60. Laittakaa ryhmänne kännykät pöydälle ja antakaa olla siinä pelin loppuun asti 61. Keksikää itsellenne kaksi uutta tehtävää ja tehkää ne 62. Tehkää jollekin ryhmän jäsenelle vesikampaus 63. Kertokaa toisillenne lempimuusikkonne tai bändinne 64. Keksikää miten aiotte tuulettaa jos voitatte pelin. Näyttäkää se ohjaajalle 65. Katsokaa ikkunasta ulos, kuvailkaa runollisesti mitä näette 66. Olkaa niin kuin ette olisikaan 67. Kertokaa ohjaajalle mitä tekisitte jos saisitte 100 000 euroa 68. Tuokaa hius 69. Hyppikää hyppynarua ilman narua 70. Käykää pihalla haukkaamassa happea 71. Esittäkää toista maailmansotaa 72. Miettikää millainen olisi unelmien tyttö/poika ja kertokaa vastaus ohjaajalle 73. Kannustakaa jotain toista ryhmää 74. Opettakaa ohjaajalle jokin uusi asia 19

75. Pyörikää kymmenen kertaa ympäri katse ylöspäin 76. Kiristelkää hampaita 77. Juoskaa pää kolmantena jalkana ohjaajan luo 78. Etsikää viisi erilaista lehteä 79. Seiskää liikkumatta minuutti 80. Kertokaa ohjaajalle 5 tapaa viettää hauska viikonloppu ilman päihteitä 81. Kertokaa ohjaajalle vitsi 82. Mitä tekisit unelmiesi treffeillä 83. Käykää halaamassa lähintä puuta 84. Missä tarkalleen ottaen olette nyt 85. Vaihtakaa keskenänne jotain vaatekappaleita 86. Istukaa lattialla seuraavaan heittovuoroonne asti 87. Käykää käynnistämässä tietokone 88. Tuokaa ohjaajalle lasi vettä 89. Käykää toivottamassa jollekin hyvää tulevaa viikonloppua 90. Laskekaa ryhmän kokonaisikä 91. Halatkaa kaikkia kanssapelaajianne 92. Sano rehellinen mielipiteesi tästä pelistä 93. Matkaa selällänne maassa liikkumatta 2 minuuttia 94. Sanokaa kolme positiivista asiaa asuntolasta 95. Piirtäkää ohjaajasta muotokuva 96. Kuinka monta tupakkimerkkiä tiedät, luetelkaa ohjaajalle 97. Mikä päivä tänään on 98. Mikä on lempivärisi 99. Konttaa pöydän alle ja odota heittovuoroasi 100. Kiitä kaikkia kivasta pelistä ja kerää tavarat paikalleen 20