Kaupunginhallitus 12 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 5 23.01.2017 Kauhavan sosiaali- ja terveyskeskuksen hankesuunnitelma Kaupunginhallitus 16.01.2017 12 Valmistelija: Kaupunginjohtaja Markku Lumio Kuntayhtymä Kaksineuvoisen ja sen jäsenkuntien johto pohti Kauhavalle ra ken net ta vaa uutta sosiaali- ja terveyskeskusta Jouko Mäkisen johtamassa toi mi kun nas sa 2015-2016. Toimikunnan johtopäätös oli, ettei toteuttaminen on nis tu kuntayhtymän kuntien yhteisenä hankkeena. Syynä tähän olivat 1.7.2016 voi maan astunut yli viiden miljoonan euron sote-investointien kielto (lu van va rai suus) sekä Lappajärven ja Evijärven kuntien kielteinen kanta rahoitukseen. Lap pa jär ven kunnanvaltuusto teki virallisen kielteisen päätöksen joulukuussa. Kauhavan kaupunginjohtaja nimesi 9.11.2016 hankesuunnittelutyöryhmän, jo hon kuului konsultin lisäksi kaupungin virkamiehiä sekä tulevien käyttäjien edus ta ji na Kuntayhtymä Kaksineuvoisen henkilökuntaa. Työryhmä kokoontui han ke suun ni tel man etenemisen aikana useita kertoja antamaan ti lan tar ve tie to ja, arvioimaan suunnitelmia sekä tekemään päätöksiä erilaisten vaih to eh tois ten toteuttamistapojen väliltä. Käyttäjät olivat aktiivisesti mukana vaihtoehtojen laa din nas sa. Hankesuunnitelman konsultiksi valittiin Arkkitehti- ja in si nöö ri toi mis to Motiivi Oy. Hanketyöryhmän kokoonpano oli seuraava: Juha Takamaa pj. Kauhavan kaupunki Jorma Ylirinne Kauhavan kaupunki Hannu Ristaniemi Kauhavan kaupunki Anu Kalijärvi, sihteeri Kauhavan kaupunki Heidi Ojala Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Piia Kujala Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Terhi Haapala Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Jorma Keskikiikonen Motiivi Oy Anssi Kiviniemi Motiivi Oy Työryhmän tehtävänä oli valmistella terveyskeskuksen hankesuunnitelma ja kus tan nuslas kel ma kolmelle vaihtoehdolle: 1) Kauhavan terveyskeskuksen uudisrakennus 2) Ylihärmän terveyskeskuksen laajennus ja peruskorjaus 3) Kauhavan nykyisen terveyskeskuksen peruskorjaus. Hankesuunnitelmien tuli olla vertailukelpoisia ja huomioida uuden päi vys tys ase tuk sen vaatimukset. Sillä tarkoitetaan, että lääkäripäivystys, rönt gen toi min ta ja vuodeosasto ovat samassa kokonaisuudessa. Lähtötilanne ja tilantarve selviävät liitteenä olevasta hankesuunnitelmasta 4.1.2017.
Kustannusarvioiden yhteenveto: m² Vaihtoehto 1) Kauhavalle uusi terveyskeskus 5.150 Vaihtoehto 2) Ylihärmän tk:n laajennus ja peruskorjaus Vaihtoehto 3) Kauhavan vanhan tk:n pe ruskor jaus Laajennukset 2.420 tilaohjelman perusk. 2.000 ulkop. tilojen perusk. 1.135 Hammashoitola Kauhavalle 100 yhteensä 5.655 5.480 /m² 2.069 1.257 1.970 Kust. arvio alv. 0 % 10.655.344 (sis. vanhan purka mi sen) 7.106.112 10.792.942 Yhteenvedossa esitetyt kerrosneliöt ovat huonealojen summia paitsi vaih to eh dos sa 3, jossa ne ovat huoneistoaloja. Vaihtoehto 3 kustannuksissa ei ole huo mioi tu väistötiloja ja niistä aiheutuvia kustannuksia. Vaihtoehto 1 on huomioitu van han terveyskeskuksen purkukustannukset 314.400 alv. 0%. Kaikkien hankkeiden suunnitteluun kuluu noin vuosi ja varsinaiseen ra ken ta mi seen 18-20 kk. Kaikki vaihtoehdot edellyttävät poikkeusluvan hakemista ja saa mis ta Sosiaalija terveysministeriöltä. Kaikki vaihtoehdot on laskettu pää sään töi ses ti Kau ha van asukasmäärälle. Kolmesta vaihtoehdosta Kauhavan nykyisen terveyskeskuksen peruskorjaus on epätarkoituksenmukaista toiminnallisesti ja taloudellisesti. Se edellyttää väis tö ti lo jen hankkimista muualta ja maksaa vähintään yhtä paljon kuin uu dis ra ken nus. Kauhavan kaupungin tahtotila pitää siis harkita vaihtoehtojen 1) ja 2) välillä. Har kin nas sa pitää ottaa huomioon tuleva sote- ja maakuntauudistus, kus tan nuk set, lainsäädäntö ja maantiede. Uusi maakuntahallinto aloittaa virallisesti 1.1.2019. Väliaikaishallinto astuu voi maan jo 1.7.2017 ja uudet maakuntavaltuustot aloittavat toimintansa 1.3.2018. Ete lä-poh janmaal la tulee käsittelyyn keväällä 2017 ehdotus, jonka mukaan vuo dek si 2018 perustetaan maakunnallinen sote-kuntayhtymä, johon kootaan eri kois sai raan hoi to, perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut ennen maa kun ta hal lin toa. Tällöin Kuntayhtymä Kaksineuvoisen toiminta päättyisi 31.12.2017. Sosiaali- ja terveyskeskusinvestointia ei ole Kauhavan kaupungin ta lous ar vios sa 2017 eikä kuntasuunnitelmassa 2018-2019. Se olisi jättimäinen hanke ot taen huomioon, että kaupunginvaltuusto on päättänyt uuden monitoimitalon ra ken ta mi ses ta samoina vuosina. Vaikka kaupungilla olisi millaiset taloudelliset re surs sit tahansa, voitaisiin rakennustyö aloittaa aikaisintaan syksyllä 2018, jol loin uusi maakuntahallinto jo toimii. Valmisteilla olevan lainsäädännön mukaan vain lakisääteisten so te-kun tayh ty mi en kiinteistöt siirtyvät perustettaville maakunnille. Tämä tarkoittaa Ete lä-poh jan maal la
sairaanhoitopiirin ja Eskoon kuntayhtymän kiinteistöjä. Kauhavan kau pun gin ja purettavan Kuntayhtymä Kak si neu voi sen sote-kiinteistöt jäävät kau pun gil le. Kiinteistöt ovat elin kaa ren sa loppusuoralla, Ylihärmän ter veys kes kus ta lukuunottamatta, eli käy tännös sä taseesta poistettuja vuoteen 2021 men nes sä, jolloin maakunta lopettaa nii den vuokraamisen siirtymäajan jäl keen. Alahärmän ja Kortesjärven terveyskeskuskiinteistöt eivät kuuluneet han ke suun nit te lu työ ryh män toimeksiantoon. On siis uhkarohkeaa rakentaa kiinteistö, jonka tarpeesta maakuntahallinnossa ei ole varmuutta. Siitä on mahdotonta edes neuvotella, koska neu vot te lu kump pa nia ei vielä ole. On kuitenkin todennäköistä, että Etelä-Pohjanmaan poh jois osas sa tarvitaan täyden palvelun sote-keskus 2020-luvulla. Tällöin sen luon te va paikka maantieteellisesti ja palvelurakenteellisesti on Kauhavan kau pun ki kes kus. Se palvelee parhaiten kauhavalaisia ja naapurikuntien asukkaita. On muis tet ta va, että kuntarajat poistuvat sote-palveluista ja asiakas saa valita va paas ti palveluntuottajan. Yksityinen palvelutarjonta perusterveydenhuollossa tu lee lähivuosina lisääntymään oleellisesti. Kaupunginjohtajan esitys: Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että 1. Uusi sosiaali- ja terveyskeskus suunnitellaan Kauhavalle yhteistyössä so te-hal linnon kanssa maakunnalliset tarpeet huomioiden. 2. Rakentamisaikataulusta neuvotellaan heti, kun uusi maakuntahallinto aloit taa toimintansa. 3. Kauhavan terveyskeskus pidetään nykyisellä toimintatasolla toistaiseksi. 4. Ylihärmän terveyskeskusta kehitetään lähipalvelukeskuksena. Asian käsittely: Niina Övermark esitti, että esityksen kohta 4 muutetaan seuraavaksi: Ala här män, Kortesjärven ja Ylihärmän terveyskeskuksia kehitetään lä hi pal ve lu kes kuk si na. Muut kohdat kaupunginjohtajan esityksen mukaan. Marita Mattila ja Mika Kankaansyrjä kannattivat Övermarkin esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaupunginjohtajan esityksen kohdasta 4 poik kea va, kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys. Puheenjohtajan esityksestä hyväksyttiin toimitettavaksi nimenhuutoäänestys si ten, että kaupunginjohtajan esitystä kannattavat äänestävät jaa ja Niina Över mar kin esitystä kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 1 jaa -ääni 11 ei -ääntä Kaupunginjohtajan esityksen puolesta äänesti Petri Hietamäki. Niina Över mar kin esityksen puolesta äänestivät Heikki Hakala, Teemu Hakala, Tiina Hauta, Paa vo Heikkilä, Mika Kankaansyrjä, Marita Mattila, Martti Puronvarsi, An na-lee na Sorvisto, Ville Virrankoski, Anna-Maija Vuorinen ja Niina Övermark. Päätös:
Kaupunginhallitus hyväksyi Niina Övermarkin esityksen. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että 1. Uusi sosiaali- ja terveyskeskus suunnitellaan Kauhavalle yhteistyössä so te-hal linnon kanssa maakunnalliset tarpeet huomioiden. 2. Rakentamisaikataulusta neuvotellaan heti, kun uusi maakuntahallinto aloit taa toimintansa. 3. Kauhavan terveyskeskus pidetään nykyisellä toimintatasolla toistaiseksi. 4. Alahärmän, Kortesjärven ja Ylihärmän terveyskeskuksia kehitetään lä hi pal ve lukes kuk si na. Pöytäkirjaan merkittiin, että tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.54 17.59 pai kal la kokouksessa olivat tekninen johtaja Juha Takamaa ja Kuntayhtymä Kak si neu voi sen vt. johtava ylilääkäri Heidi Ojala. Lisätietoja: Kaupunginjohtaja Markku Lumio, puh. (06) 2412 9200, etunimi.sukunimi@kauhava.fi Kaupunginvaltuusto 5 Asian käsittely: Petri Hietamäki esitti, että Ylihärmän terveyskeskuksen laajennus- ja pe rus kor jaus suunnit te lu aloitetaan välittömästi kolmen, maksimissaan viiden miljoonan eu ron raamiin. Se on vaihtoehdoista varmin tae terveyskeskuspalveluiden saa ta vuu teen vuoden 2019 jälkeen Kauhavalla. Muut terveysasemat toimivat tar peel li sen ajan. Risto Mattila teki PS:n valtuustoryhmän nimissä seuraavan esityksen: Perussuomalaiset ovat samaa mieltä, että tällä hetkellä ei pidä investoida mi hin kään kaupunginosaan. Pidämme kuitenkin tärkeänä, että SOTE-keskus Kau ha val le tulevaisuudessa saadaan. Esitän Perussuomalaisten ryhmän puo les ta, että hanketyöryhmän tekemä sel vi tys ja kaupunginhallituksen esitys pa lau te taan vielä takaisin valmisteltavaksi. Pyydämme asiaa käsitelleeltä hanketyöryhmältä seuraavia lisäselvityksiä ja tar ken nuksia: Hanketyöryhmä tekee vielä neljännen selvityksen, onko mahdollista si joit taa sosiaali- ja terveyskeskuspalvelut: Lääkäripäivystys, rönt gen toi min ta ja vuodeosasto kaikki saman katon alle Härmän Parantolan eli en ti sen sairaalan tiloihin. Nykyisten kolmen eri vaihtoehdon kustannukset on arvioitava uudelleen. Var sin kin vaihtoehdon 1, eli Kauhavan terveyskeskuksen uu dis ra ken nuk sen todelliset kustannukset, jotka hankkeen toteutuessa saattavat nous ta jopa n. 15-20m. Kaksineuvoisen Lappajärven kuntoutusosaston kauhavalaiset asukkaat on siirrettävä Alahärmän Kangastolle ja Ylihärmän Pöyhöselle jo hyvissä ajoin ennen Kaksineuvoisen toiminnan päättymistä 31.12.2017. Pe rus te lu na mm. huonokuntoinen tie, joka Kauhavalta Lappajärvelle on vaa ral li nen ajaa varsinkin talvisin. Kauhavan taloudelliset resurssit huomioon ottaen, ei uuden suunnittelua tu le
aloittaa ennen kuin on päätetty paikka mihin kaupunginosaan sel lai nen tehdään. Puheenjohtaja rajasi puheenvuorot koskemaan vain asian käsittelyn jatkamista tai palauttamista uudelleen valmisteltavaksi siihen saakka, kunnes asian kä sit te lyn jatkaminen on ratkaistu. Antti Kurvinen, Kari Janhunen, Sirpa Lammi, Mika Kankaansyrjä, Janne San ke lo ja Marketta Kangas ilmoittivat olevansa asian käsittelyn jatkamisen kan nal la. Valtuusto hyväksyi puheenjohtaja Petri Salon pyynnön luovuttaa kokouksen pu heen johdon tilapäisesti 1. varapuheenjohtaja Antti Kurviselle käyt tääk seen Här män palvelukeskuksen käyttömahdollisuuksia koskevan pu heen vuo ron. Sa lo käytti puheenvuoron puhujanpöntöstä klo 18.47-18.52, minkä ajaksi Kur vi nen siirtyi puheenjohtajan paikalle. Puheenjohtaja totesi, että koska Risto Mattilan esitys asian palauttamisesta uu del leen valmisteltavaksi on tehty valtuustoryhmän nimissä, on suoritettava ää nes tys asian käsittelyn jatkamisesta tai palauttamisesta uudelleen val mis tel ta vak si. Puheenjohtajan esityksestä hyväksyttiin suoritettavaksi nimenhuutoäänestys si ten, että asian käsittelyn jatkamisesta kannattavat äänestävät jaa ja Risto Mat ti lan esitystä asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi kannattavat ää nes tä vät ei. Suoritetussa äänestyksessä (äänestysluettelo, liite 3, äänestys 1) annettiin 40 jaa -ääntä 3 ei -ääntä. Puheenjohtaja totesi, että Risto Mattilan esitys asian palauttamisesta uu del leen valmisteluun tuli hylätyksi ja valtuusto jatkoi asian käsittelyä. Olli-Pekka Hietamäki kannatti Petri Hietamäen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että Petri Hietamäki on tehnyt kannatetun, kau pun gin hal li tuk sen pohjaesityksestä poikkeavan esityksen, joten on suoritettava äänestys. Puheenjohtajan esityksestä hyväksyttiin toimitettavaksi nimenhuutoäänestys si ten, että kaupunginhallituksen esitystä kannattavat äänestävät jaa ja Petri Hie ta mäen esitystä kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä (äänestysluettelo, liite 3, äänestys 2) annettiin 39 jaa -ääntä 4 ei ääntä. Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi äänin 39 4 kaupunginhallituksen esityksen.