1 Rajariidat-seminaari/Olkkalan kartano 20.4.2007/Matti Vilppula RAJANIMET JA VIHTI I RAJANIMET Laihialla kerrotaan tarinaa emännästä, joka halusi saada naapurin puolella olevan peltotilkun itselleen. Elettiin isonjaon aikaa. Kun jakoa alettiin toimittaa kylässä, emäntä valmisti juuston ja vei sen maanmittarille. Lahjonta onnistui, ja raja vedettiin niin, että pelto siirtyi emännän omistukseen. Pellon nimeksi vakiintui Juustopelto. Juustopeltoa voi syntyhistoriansa takia pitää rajanimenä. Yleensä rajanimillä kuitenkin tarkoitetaan sellaisia nimiä, joiden avulla raja on määritelty rajankäyntiasiakirjoissa. Raja kulkee kartalla pisteestä pisteeseen, ja sen maastokohteen nimestä, joka sattuu pisteen kohdalle, tulee rajanimi. Rajanimet ovat siis yleensä jo olemassa olevia paikannimiä. Harvinaisempaa on, että nimi syntyy vasta rajankäynnin yhteydessä tai sen jälkeen. Esimerkiksi nimi Rajakallio ei ole voinut olla olemassa ennen rajaa. Hausjärvellä on pelto, jonka nimi on Taulupelto. Pelto on kahden pitäjän Hausjärven ja Mäntsälän ja samalla kahden maakunnan Kanta-Hämeen ja Uudenmaan rajalla. Pellon kulmassa maantien vieressä on rajataulu, jossa nuo kaksi pitäjää ja maakuntaa mainitaan. Pelto on saanut nimensä rajataulusta. Tässäkin tapauksessa raja on synnyttänyt nimen. Eri puolilla maata on runsaasti kiviä ja kallioita, joiden nimenä on Ristikivi tai Ristinkivi, Ristikallio tai Ristinkallio. Kyse on useimmiten siitä, että kiveen tai kallioon on rajan merkiksi hakattu risti, ja paikka on saanut nimensä rajarististä. Joskus käy niin, että raja lakkaa olemasta tai siirtyy toiseen paikkaan. Kivi jää kuitenkin paikalleen. Siinä oleva risti ei enää ole rajan merkki. Ristin alkuperäinen tarkoitus saattaa sukupolvien vaihtuessa unohtua. Outo risti saa ihmisten mielikuvituksen liikkeelle. Nimen selitykseksi syntyy tarinoita. Jokikunnalla Vanjoen varressa Ryönän maalla on kivi, jossa on ylösalaisin olevan Y- kirjaimen muotoinen merkki ja kirjaimia, jotka voidaan hahmottaa nimeksi Erics. Kiveä sanotaan Eerikinpojankiveksi mutta myös Ristinkiveksi. Tarinan mukaan se, joka ratsastaa hevosella seitsemän kertaa kannukset jalassa Vanjoen yli, saa Ryönän talon. Eräs sotaherra yritti, mutta epäonnistui ja hukkui. Kivi on hänen muistomerkkinsä. Jonkin tiedon mukaan herra hevosineen on haudattu kiven alle. Todellisuudessa kyse lienee kuitenkin vanhasta rajakivestä, jossa Y:tä muistuttava merkki osoittaa jakoa, kolmen rajan yhtymäkohtaa. Nimi Korso Vantaalla liittyy sekin rajaristiin. Korson Kansantalon kohdalla olevalla kalliolla on ollut kylien välistä rajakohtaa osoittava merkkikivi, jossa on ollut risti. Jo 1662 rajapaikasta esiintyy asiakirjoissa ruotsinkielinen nimi Kårs Råå ja vuonna 1739 suomenkielinen Ristiraija. Ruotsinkielisestä Korsrå-nimestä on muovautunut nimi Korso. Vanhojen paikkakuntalaisten puheessa nimi ääntyy vieläkin muodossa Korssoo. * Vaikka rajankäyntejä ja rajariitoja koskevat asiakirjat olivat koko Ruotsin vallan ajan ruotsinkielisiä, silti niissä esiintyvä paikannimistö on suomenkielistä. Asiakirjojen luonteesta johtuu, että nimenomaan rajanimistö on niissä hyvin edusteilla. Vihdistäkin on kirjattu lähes 70
rajanimeä 1400- ja 1500-luvuilta. Kaarle Soikkelin historiateos mainitsee niistä osan. Niitä on löydettävissä myös Greta Hausenin teoksesta Nylands ortnamn. Osaksi Soikkelin ja Hausenin nimet ovat samoja, samoista asiakirjalähteistä poimittuja. Se miten hankalaa vanhan kirjoituksen lukeminen voi joskus olla, näkyy esimerkiksi siinä, että nimi, joka Soikkelin mukaan on Korckankypäri, on Hausenin mukaan Korkia Kyperi. Kuitenkin kummankin lähteenä on ollut sama vuodelta 1507 peräisin oleva asiakirja. Osa Soikkelin ja Hausenin mainitsemista nimistä on edelleenkin käytössä, osa on kadonnut ja vaihtunut uusiin. Nimien enemmistö on kaksi-, kolmi- tai neliosaisia yhdysnimiä, sellaisia kuin Aittokåski (= Aittokoski)1581, Kirffueskalliå (= Kirveskallio)1583, Mustamäkj 1482, Åyannitu (= Ojanniittu)1555, Wissastenmaa (= Vitsastenmaa) 1555, Måxierffensari (= Moksjärvensaari)1567, Lappotalvitiensuu (= Lapoontalvitiensuu) 1526. Yhdistämättömiä nimiä, siis yksiosaisia, on vain kolme: Kåttila (= Kattila)1482, Korpi 1526 ja Kulppi 1567. Rajapisteeksi sopii parhaiten sellainen maastokohde, joka on kooltaan suhteellisen pieni ja ympäristöstään selvästi erottuva. Tästä syystä esimerkiksi pelto- tai järvi-loppuinen nimi vain harvoin esiintyy rajapisteen nimenä. Pellolla on sekin huono ominaisuus, että sen ala voi vaihdella: se voi laajeta, kun maata raivataan lisää, tai supistua, kun se lasketaan metsittymään. 1400- ja 1500- luvulla ei nykyisen kaltaisia peltoja juuri ollutkaan, koska viljely perustui paljolti kaskeamiseen. Äsken mainituista nimistä Kattila ja Kulppi täyttävät hyvän rajapisteen vaatimukset. Kattilaniminen paikka on ollut jossakin Härtsilän Kaharlan alueella. Todennäköisesti se tarkoittanut hiidenkirnua, sillä Härköilässä ja Nuuksiossa on nykyäänkin Kattila-nimiset hiidenkirnut. Kulppi taas on Konianvuoren eteläpuolella oleva lampi. Kumpikin kohde on sopivan pieni ja tarkkarajainen. Kummankin ansioksi on laskettava pysyvyys, se, että kohdetta ei ihmisen pystyttämän rajapyykin tavoin voi siirtää toiseen paikkaan. Lampien ja hiidenkirnujen ohella hyviä kohteita ovat esimerkiksi kosket (Aittokåski 1581), saaret (Måxierffensari1567) ja lähteet (Sawijlädhe 1583). Tuntuu jopa siltä, että rajan kulku on usein määräytynyt rajapisteiksi sopivien maastokohteiden mukaan. Sellaisiakin nimiä, jotka liittyvät johonkin alaltaan laajaan maastokohteeseen, on toki voitu käyttää rajapisteen nimenä, kun nimiä on hiukan muokattu. Esimerkiksi nimen Walkealamminojan suu 1565 taustalla on nimi Valkealamminoja. Se on rajanimeksi epätarkka varsinkin, jos raja ei kulje ojaa pitkin vaan ainoastaan leikkaa sen jossakin kohden. Ongelmasta on selvitty siten, että rajapiste on tarkennettu tiettyyn kohtaa ojaa, nimittäin lammen ja ojan yhtymäkohtaan eli ojan suuhun. Samanlaiseen tarkkuuteen päästään myös haara-sanan avulla kuten nimessä Woistenåijanhara (=? Voistenojanhaara) 1555. Rajapisteeksi on Voistenojan varresta valittu paikka, jossa oja haarautuu. Härtsilässä on pitkä, kapea pelto, jonka nimi nykyäänkin on Pitkäniittu. Nimi on hyvin vanha, koska se esiintyy nimessä Pitkänijtun päällis (= Pitkäniitun päällinen/päällystä) jo vuonna 1482. Tässäkin tapauksessa nimen Pitkäniittu pohjalta on muodostettu rajapisteen nimi. Raja on nähtävästi kulkenut tai pantu kulkemaan rinteessä olevan niityn yläosan kautta. Sanan päällinen tai päällystä avulla rajapiste on saatu tarkennetuksi juuri niityn yläosaan. Rajanimet ovat yleensä luontokohteiden nimiä. Vihdin aineistossa on kuitenkin kolme nimeä, jotka liittyvät ihmisen tekemiin puisiin rakennelmiin: Läppesilda (= Leppäsilta) 1583, Hekapårti (= Hekaportti) 1581 ja Koifuinen pordas (= Koivuinen porras) 1482. Sana porras tarkoittaa parista vierekkäin pannusta puunrungosta ojan yli tehtyä alkeellista siltaa tai kosteikon yli johtavia pitkospuita. Koivuinenporras-niminen rajapiste on ollut Härtsilän ja Koikkalan kylien rajalla olevan Hangassuon pohjoispäässä. Ilmeisesti suossa on joskus ollut koivuiset pitkospuut, ja paikka on saanut niistä nimensä. Rajanimet Orawakåsken Petäjä (= Oravakosken petäjä) 1581, Hirfuenkanta (= Hirvenkanto) 1567, Rydhankando (= Ridankanto) 1507 ja Wiskånkando (= Viskankanto)1583 osoittavat, että rajapisteenä on voinut olla myös suuri, kauaksi näkyvä honka tai kanto. Viskankanto on ollut 2
Sukselan, Vanhalan ja Maikkalan rajojen yhtymäkohta lähellä Karkkilan rajaa. Nykyään paikalla on rajapistettä osoittamassa kivi, josta kartassa esiintyy nimi Rajakivi. Viskankanto tuskin on ollut sahalla kaadetun puun kanto. Saha tuli käyttöön metsänkaadossa vasta 1800-luvulla. Sitä ennen puut kaadettiin kirveellä. Rajamerkkinä käytetyt kannot ovat luultavasti olleet korkeita puun tynkiä, joita jäi jäljelle, kun puu katkesi vanhuuttaan tai myrskyn voimasta. Tällaisilla korkeilla kannoilla oli muutakin käyttöä kuin rajamerkkinä toimiminen: niihin voitiin esimerkiksi veistää tai kiinnittää käpälälauta, johon kettu jäi käpälästään kiinni, kun se yritti tavoittaa kannon nokassa olevaa syöttiä. Pyydykseen viittaa myös nimi Ridankanto. Rita on eräänlainen loukkupyydys. Nykyään rajamerkkeinä usein on ihmisen pystyttämä kivipyykki. Vihdin 1500-luvun aineistossa on vain yksi pyykki-nimi, sekin epävarma: Kiferi Pytin 1565. Luonnon muodostamista kivikasaumista sen sijaan on varmempaa tietoa. Vihtijärvellä lähellä Kuonjoen rajaa on metsässä Kivilinna-niminen kiviröykkiö. Se mainitaan rajanimenä 1555. Linna-nimestä huolimatta paikalla tuskin on koskaan ollut mitään muinaislinnaa. Paikannimissä suhteellisen jyrkkä maastonkohouma tai pelkkä kumparekin voi olla linna. Tämä käy ilmi esimerkiksi sellaisista Vihdin ulkopuolisista nimistä kuin Jäniksenlinna, Ketunlinna, Varpusenlinna. Kivikasaumaan liittyvät myös nimet Korilammin Röyckä 1581 ja Servenröykkä 1526. Murteissa sana röykkä on kasa, läjä, kivikeko. Yleiskielen röykkiö onröykkä-sanan johdos. Nykyään Röykkä tunnetaan kylän nimenä Nurmijärvellä. Sekin siis selittyy kiviläjän, kivikeon pohjalta. Lounais-Suomessa on suhteellisen paljon vaha-loppuisia paikannimiä. Ne liittyvät suuriin siirtokivilohkareisiin. Itse sana vaha siirtokivilohkare on kielestä jo syrjäytynyt; se on säilynyt ainoastaan paikannimissä. 1500-luvun vihtiläisten rajanimien joukossa on yksi vaha-nimi: Nukinvaha 1581. Todennäköisesti kyseessä on Ukinvaha, lähellä Otalampea oleva kivi, jossa yhtyvät seitsemän kylän rajat. Kivellä on myös toinen nimi: Kukkoinkivi. Ukinvaha-nimen ukki ei voi tarkoittaa isoisää; sana kuuluu tässä merkityksessä itämurteisiin. Elias Lönnrotin Suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa ukki-sanalla on merkitys lätäkkö, allikko, rapakko, kulju. Ukinvahankiven länsipuolella oleva Ukinvahansuo on ilmeisesti juuri se rapakko, johon nimessä oleva ukki viittaa. Nykykielelle käännettynä ukinvaha olisi rapakonkivi. Vihdissä on muitakin vaha-nimiä: Isovaha (pelto)vanhalassa, Lempoinvaha (kivi) Kaharlassa ja Halkeevahankivi Ruskelassa. Viimeksi mainittu on suuri, keskeltä halki oleva kivilohkare. Halkivaha-nimisiä kaksiosaisia siirtokivilohkareita on runsaasti eri puolilla lounaista Suomea. Usein ne ovat juuri rajakiviä. Väitetään, että kiven halkeaminen on ihmisen aiheuttama ja että se liittyisi rajankäyntiin. Keskiajalla rajankäynnin yhteydessä on ollut tapana polttaa nuotiota rajakiven päällä. Näin siksi, että savumerkin perusteella kiveen on voitu ottaa suunta hyvinkin kaukaa, monen kilometrin päästä. Nuotion polttaminen on aiheuttanut kiven eri osien välille lämpötilaeroja ja samalla jännitteitä. Myös rapautuminen on päässyt alulle. Toistuvat rajankäynnit ja useat nuotiot ovat lopulta halkaisseet kiven. Vaha liittyy Vihtiin muullakin tavoin: Vihdin murteessa sana vahaus tarkoittaa kappaletta, jonka leipoja lohkaisee taikinasta ja josta hänen käsissään muodostuu yksi leipä. Muualla tällaisesta kappaleesta on käytetty mm. nimityksiä leipäre, leipämys, emoos, myky. Kiveä merkitsevä vaha ja leipävahaus ovat samaa alkuperää. Niille on yhteistä se, että kummassakin on kyse jonkinlaisesta möhkäleestä. Sen sijaan ainetta tarkoittavan vahan kuten mehiläisvahan on katsottu olevan eri sana. Se ei siis olisi sukua taikinamöhkälettä tarkoittavalle vahaukselle siitäkään huolimatta, että taikina taitavan leipojan käsissä on kuin vahaa. 3
4 II VIHDIN NIMI Vanhin kirjallinen tieto nimestä Vihti on vuodelta 1433. Vihti mainitaan tuolloin Lohjan kappelina. Samalla vuosisadalla nimi esiintyy asiakirjoissa muutaman muunkin kerran. Oikeinkirjoituksen vakiintumattomuutta osoittaa, että kirjoitusasu vaihtelee: Wikten 1433, Wichtis 1484, Vittis 1488, Victis 1488. Nimi Vihti palautuu siis ainakin 600 vuoden taakse. Todennäköisesti se kuitenkin on huomattavasti vanhempi. Sen on täytynyt jollakin tavalla liittyä siihen paikkaan, johon ensimmäinen kirkko rakennettiin: Vanhankirkonniemeen tai sen lähiympäristöön. Hyvin todennäköistä on, että nimeä Vihti on edeltänyt yhdysnimi, esimerkiksi *Vihtiniemi. Samalla tavallahan esimerkiksi järven nimi Kirjava on lohjennut nimestä Kirjavajärvi (Kirjava Ierfvi 1776 1805). Vihti- tai Viht-nimiä on muuallakin. Nimiarkiston kokoelmien mukaan niitä on kaikkiaan noin puolisen sataa. Niiden ydinaluetta ovat Häme, Satakunta ja Varsinais-Suomen länsiosa. Joitakin nimiä on myös Etelä-Savossa, Kymenlaaksossa ja Keski-Suomessa. Nimien joukossa on sekä luonnonpaikkojen että kylien ja talojen nimiä. Ensin mainittuja ovat mm. Lappi Tl:n Vihti-niminen pelto, Janakkalan Joutjärvessä oleva Vihtiniemi, Hattulan Vihdinsaari ja Vihdinvirta, Laitilan Vihtemänhaka, Uskelan Vihtniitunpelto, Kankaanpään Vihteljärvi eli Vihtiläjärvi, Turun Vihtilänsalmi, Luhangan Vihtistenpohja-niminen lahti, Pomarkun Vihtikonoja ja Jämijärven Vihtiönlahti. Kylän tai talon nimenä esiintyy eri puolilla Vihtilä, Vihtiälä ja Vihtinen. Huomiota kiinnittää se, että Viht-nimien joukossa on suhteellisen paljon vesistönimiä: järvien virtojen, salmien, niemien ja lahtien nimiä. Vesistönimiä, etenkin suuriin järviin ja selkiin liittyviä, on totuttu pitämään nimistön vanhimpina. Niiden on katsottu liittyvän muinaiseen eränkäyntiin. Tällainen vanha eränimi on varmaan ollut myös Vihtijärvi samoin kuin se Vihti-nimi, johon sittemmin pohjautui kappeliseurakunnan, seurakunnan ja lopulta pitäjän nimi Vihti. Jostain syystä Uusimaa pysyi pitkään asumattomana vielä senkin jälkeen, kun osassa Varsinais-Suomea ja Hämettä jo asuttiin. Vihtiin pysyvää asutusta alkoi syntyä 1100-luvun paikkeilla. Asutuksen tulosuunta oli toisaalta lounaasta Lohjan Karjaan seudulta, toisaalta pohjoisesta Vanajan Hämeestä. Samoista suunnista ovat varmaan tulleet ne eränkävijät, jotka täällä sitä ennen ovat liikkuneet ja joiden tiliin Vihdin vanhin nimistö on luettava. Teorioita nimen alkuperästä Ralf Saxén oli tiettävästi ensimmäinen, joka ryhtyi selvittämään Vihti-nimen alkuperää. Hän esitti 1910, että nimen Vihti (samoin kuin nimen Vihtijärvi) taustalla on muinaisruotsalainen pyhää merkitsevä nimivartalo Vight-. Samaan juurta kuin se oli Saxénin mielestä islannin kielen vigja vihkiä ja gootin kielen weihs pyhä. Saxén tarjosi myös vaihtoehtoista selitystä. Hän oli kuullut professori Heikki Ojansuulta, että suomen sana vyyhti esiintyy Vihdin seudulla muodossa vihti. Saxén piti mahdollisena, että Vihti voisi perustua myös tähän sanaan. Samantapaisilla linjoilla kuin Saxén on Seppo Aalto. Vuonna 1992 ilmestyneessä Karkkilan historiassa hän katsoo nimien Hiidenvesi ja Vihti merkitsevän pyhää seutua, joka oli tabu ja jossa oleskelu siellä asuvien henkien takia oli vaarallista. Hiidenveden pohjoispuoli kuului hämäläisille; se oli heidän erämaataan, Vihtiä eli Noidanmaata. Aallon käsitykseen on ollut vaikuttamassa Seppo Suvannon tutkimus Satakunnan ja Hämeen keskiaikainen rajalaitos (1972). Suvanto puolestaan on saanut Noidanmaa-ajatuksen Y.H. Toivosen Kalevalaseuran vuosikirjassa 1948 olleesta kirjoituksesta. Toivonen pohtii siinä, mitä sana vihki tai vihti tarkoittaa kansanrunon säkeessä Joita ennen Lappi lauloi vihki (vaihtoehtoisesti: vihti) vanha vieritteli. Hän päätyy siihen, että kyseessä
5 on germaanisperäinen sana, jonka merkitys on noita, tietäjä. Paikannimiä hän ei kirjoituksessaan mainitse lainkaan. Hän ei siis ota kantaa siihen, perustuvatko Viht-nimet tuohon noitaa, tietäjää merkinneeseen sanaan. Arvo Meri käsitteli vuonna 1943 väitöskirjassaan Vanhan Vehmaan kihlakunnan pitäjien ja kylien nimet mm. nimeä Vihtjärvi. Kyseessä oli nimenomaan Vehmaan pitäjän Vihtjärvi, mutta Meri viittasi samassa yhteydessä myös muualla oleviin Viht(t)-nimiin, mm. Vihdin Vihtijärveen. Hän katsoi, että nimien viht(i) oli yhdistettävissä sanaan vihta, joka paikannimessä ei kuitenkaan merkinnyt saunavihtaa vaan nuorta koivikkoa, lehtoa. 1900-luvun lopun nimistöntutkimus on kiinnittänyt huomiota siihen, että monen länsisuomalaisen pitäjän- ja kylännimen taustalla saattaa olla saksalaisperäinen henkilönnimi. Tällaisia nimiä ovat esimerkiksi Asikkala, Hollola, Hattula, Janakkala, Karkkila. Myös nimen Vihti on katsottu kuuluvan samaan joukkoon. Muun muassa Viljo Nissilä, Jouko Vahtola ja Lars Huldén ovat liittäneet sen vanhaan germaanisperäiseen henkilönnimeen Vihti, Wihto, Vihtic. Alkuperäteorioiden kritiikkiä Ralf Saxénin käsitys, että Vihdin nimi perustuisi muinaisruotsalaiseen pyhää merkitsevään sanaan, on nähtävä haluna luoda Vihdille myyttinen menneisyys. Samanlaista tarunomaisuutta on myös Seppo Aallon ja Seppo Suvannon tulkinnassa, jonka mukaan Vihti-nimen merkitys on noidanmaa. Jos kaikki Vihti-nimet ovat samaa alkuperää, silloin niidenkin pitäisi perustua joko merkitykseen pyhä tai noita. Kun ottaa huomioon nimien määrän yli 50, ajatus tuntuu epärealistiselta. Se, että Vihti-nimet voivat liittyä sellaisiinkin paikkoihin kuin ojiin ja soihin, puhuu jonkin maanläheisemmän selitysvaihtoehdon puolesta. Uskottavalta ei tunnu sekään, että Vihdiksi olisi muinoin sanottu jotakin laajahkoa aluetta Hiidenveden pohjoispuolella. Lähes sääntö nimittäin on, että pitäjännimet perustuvat pitäjää huomattavasti suppeamman paikan tai alueen nimeen. Nimen Karkkila takana on samanniminen kylä ja kylännimen takana Karkki-niminen talo. Nurmijärvi on saanut nimensä samannimisestä järvestä, entinen Nummen pitäjä kirkonkylän pohjoispuolella olevasta nummesta. Olettaisi, että pitäjännimeen Vihti on tultu samalla tavalla, jonkin yksittäisen luontokohteen nimen pohjalta. T.E. Karsten kritisoi aikanaan ankarasti Saxénin näkemyksiä pyhää tarkoittavasta Vihtinimestä. Toisen Saxénin teorian sanan vihti vyyhti ja nimen Vihti yhteyden hän sen sijaan hyväksyi. Nykykatsannossa tämäkään teoria tuskin pitää paikkaansa. Vyyhti on sisätilojen termi, jonka yhdistäminen maastokohteisiin tuntuu väkinäiseltä. Kritiikittä ei voi suhtautua liioin Arvo Meren ajatukseen, että nimen Vihtijärvi takana olisi nuorta koivikkoa, lehtoa merkitsevä vihta. Tuollaista merkitystä eivät enempää murteet kuin sukukieletkään vihta-sanalle tunne. Merkitys on Meren teorioima. Lähtökohtana on tietenkin ollut se, että saunavihta on tapana tehdä koivun lehdeksistä. Vihtaa on pidetty tosin epävarmasti venäläisenä lainasanana, joka on tullut viron kautta suomen länsimurteisiin. Venäjässä sana tarkoittaa mm. olki- tai heinätukkoa. Olennaista vihdassa näyttäisi siis olevan, että on kyse jonkinlaisesta kimpusta, nipusta. Sen sijaan se, mistä aineksista kimppu on tehty, on merkityksen kannalta epäolennaista. Uusin tutkimus, joka yhdistää Vihti-nimen germaanisperäiseen henkilönnimeen Vihti, Wihto, Vihtic, voi osittain olla oikeassa. Monet länsisuomalaiset talonnimet sellaiset kuin Jussila, Eerola, Mattila perustuvat ensimmäisen isännän nimeen. Samalla tavalla talon nimen Vihtilä, Vihtiälä, Vihtinen takana voi olla henkilönnimi Vihti. Sen sijaan luonnonpaikkojen nimissä ja varsinkin sellaisessa suhteellisen suuren järven nimessä kuin Vihtijärvi henkilönnimipohja on hyvin epätodennäköinen. Sitä paitsi: jos nimi Vihtijärvi perustuisi henkilönnimeen, nimen alkuosan odottaisi taipuvan. Emmehän sano Anttikatu emmekä Heikkilaakso vaan Antinkatu, Heikinlaakso. Samalla tavalla Vihtijärven asemesta sanoisimme Vihdinjärvi.
6 Uusi näkökulma Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa on parhaillaan tekeillä kirja, jossa on tarkoitus selvittää noin 4 000 suomalaisen paikannimen alkuperä. Kun Suomessa on noin neljäsataa pitäjää, yhtä pitäjää kohden nimiä tulee kymmenkunta. Kirjan myöhemmissä laitoksissa nimimäärää onkin tarkoitus kasvattaa. Olen monen muun kirjoittajan lailla mukana tuossa hankkeessa. Minun kirjoitettavakseni tulevat nimet ovat lähinnä Etelä-Hämeestä ja Uudeltamaalta. Joukossa on myös vihtiläisiä nimiä, mm. pitäjännimi Vihti. Aluksi ajattelin, että esitän kirjaan tulevassa Vihti-artikkelissa vain sen, mitä Vihti-nimen alkuperästä on aiemmin lausuttu. Sattumalta huomasin erään johtolangan, joka muutti mieleni. Päätin tarjota myös oman selitysvaihtoehtoni. Hämeenkyrön murteesta on 1930-luvulla kirjattu esimerkki: Isäntä oli kans saanuj jotakiv vihtiä että lukkari heillä käy. Virkkeen merkitys on: isäntä oli saanut kuulla jotakin siihen viittaavaa, sen suuntaista, että lukkari käy heillä. Yleiskielessä käyttäisimme vihti-sanan tilalla sanaa vihi. Isäntä oli siis saanut vihiä lukkarin käynnistä. Hämeenkyröläisen vihti-sanan yhdistäminen paikannimien Vihtiin tuntuu mahdottomalta. Sana on merkitykseltään liian abstraktinen. Tiedetään kuitenkin, että yleiskielen sanalla vihi on ollut ja murteissa edelleen on konkreettinen merkitys. Vihi on kuulunut metsästäjien sanastoon. Se on tarkoittanut joko linnunansaa tai ansan molemmin puolin risuista tai havuista tehtyä johdeaitaa. Tämän merkityksen pohjalta on kehittynyt sanan nykymerkitys. Kun joku saa vihiä jostakin, hän saa johdetta, osviittaa johonkin päämäärään pääsemiseksi. Koska vihi ja Hämeenkyrön vihti kaikesta päättäen kuuluvat yhteen ovat saman sanan äänteellisiä muunnoksia on syytä olettaa, että myös vihti-sanalla on ollut linnunansan johdeaitaa tarkoittava merkitys. Se, että merkitystä ei enää tunneta, johtuu siitä, että lintujen ansapyynnistä on jo kauan sitten luovuttu. Samasta syystähän sana vihi on yleiskielestä kadottanut linnunansaan liittyvän merkityksensä. Tukea vihti-sanan linnunansaan liittyvälle käytölle on löydettävissä eräistä suomen lähisukukielistä. Sekä vepsän kielen sana vihte että lyydin kielen sana vihtes tarkoittava ansan johdeaitaa. Sama merkitys on Venäjän Karjalassa puhutun karjalan kielen sanoilla vihe, vihke ja vihki. Vihe tunnetaan myös eräissä suomen murteissa ansan johdetta tarkoittamassa. Niin ikään sanalla vihje, joka yleiskielessä merkitsee vinkkiä, osviittaa, vihiä, on murteissa merkitys ansan johde. Siinäkin on siis tapahtunut sama muutos konkreettisesta abstraktiseen kuin vihi-sanan merkityksessä. Suomen kielen etymologisen sanakirjan mukaan kaikki luetellut sanat vihi ja Hämeenkyrön vihti mukaan luettuna ovat samaa alkuperää, ne polveutuvat samasta sanasta. Nimitysten moninaisuus saattaa osittain johtua siitä, että yksi sanoista vihe on astevaihtelusana. Sen taivutusmuodot vihkeen tai vihteen ovat tarjonneet pohjan uusille perusmuodoille vihke ja vihte. Voi olla, että juuri vihe on ollut se sana, josta koko sanarypäs on saanut alkunsa. Joka tapauksessa e- loppu näyttäisi edustavan alkuperäistä kantaa; i-loppu taas on myöhemmän kehityksen tulosta. Paikannimissäkin tuota e-loppua vielä tavataan. Esimerkiksi Mynämäellä on Vihtemäki-niminen kylä ja Laitilassa samanniminen talo, alkuaan torppa. Vihti-nimen kannalta kiintoisaa on vuodelta 1433 oleva kirjoitusasu Wikten. Siinäkin siis tuo e esiintyy. Nimessä oleva k sen sijaan lienee luettava h:ksi. H-äännettä merkittiin nimittäin 1400- ja 1500-luvulla mm. k-kirjaimella. Edellä esitetyn perusteella väitän, että nimen Vihti pohjana on linnunansan johdeaitaa merkinnyt sana vihti. Se on tullut täkäläisiin paikannimiin todennäköisesti eränkävijöiden matkassa. Jäljet johtavat Hämeen suuntaan. Vihtijärven lähellä Hyvinkään puolella on Vihtilampi, Lopella Vihtonmäki ja Janakkalassa Vihtiniemi ja Vihtiö (pelto). Sen jälkeen ollaankin jo Vanajan
7 Hämeessä, jossa on runsaasti Viht-nimistöä. Vihdin länsipuolelta Viht-nimet sen sijaan puuttuvat. Lähin läntinen nimi on Vihtniitunpelto Uskelassa lähellä Saloa. Miksi nimeämisperusteena on ollut linnunansan johdeaita eikä itse ansa? Nähtävästi siksi, että johdeaita on ollut ansan näkyvin osa. Itse ansa on ollut vaatimaton lankasilmukka, jonka on tarkoituskin olla näkymätön, ettei lintu sitä huomaisi. Johdeaitojen jäännöksiä on saattanut olla maastossa vielä vuosia sen jälkeen, kun itse pyydykset on jo poistettu. Vihit, vihteet, vihkeet, vihdit ovat olleet paikan tuntomerkkejä. Niiden mukaan paikkaa on alettu nimittää Vihiahoksi, Vihemäeksi, Vihtijärveksi jne. Vesistöihin Vihti-nimet taas ovat liittyneet ehkä siitä syystä, että vesistöt ovat olleet eränkävijöiden kulkuteitä. Ansat on haluttu virittää kulkutien varteen. Sitä paitsi: rannalta ansa on helpompi löytää ja kokea kuin keskeltä metsää. Samalla tavalla selittynevät monet muutkin lintujen ja nisäkkäiden pyydyksiin liittyvät vesistönimet. Esimerkiksi Keski-Suomessa on kolme Vihijärvinimistä järveä. Eri puolilla maata on Ansajärviä, -lampia, -lahtia ja -saaria, samoin Ritajärviä ja - niemiä, Permilahtia ja -saaria (rita kolmiseinäinen loukkupyydys, permi linnunansa ). Ei nimi pitäjää pahenna Vihdin nimitoimikunnassa etsittiin 1970-luvulla nimeä alueelle, joka Nummelan Pisteeltä lähdettäessä jää Vihdintien oikealle puolelle. Ehdotin Kuoppanummea. Perustelunani oli, että Kuoppanummi oli vanha nummelalainen nimi. Nimi johtuu perunakuopista, joita Härköilän kylän taloilla on ollut tuolla alueella. Eräät vanhat nummelalaiset, jotka tunsivat nimen taustan, ärsyyntyivät ehdotuksesta. Nummelasta puuhattiin tuohon aikaan kaupunkia, eikä perunakuoppamenneisyys ilmeisesti sopinut modernin, nuorekkaan kaupungin imagoon. Vastustuksesta huolimatta Kuoppanummi kuitenkin pääsi Nummelan kaavanimistöön. Kuten olette huomanneet, olen taas sotkeutumassa vihtiläisiin paikannimiin. Aiemmin pyhäksi osoitettu Vihti-nimi on saamassa uuden tulkinnan. Tulevassa paikannimikirjassa olen madaltamassa sitä jonnekin risuaitojen tasolle. Miten vihtiläiset kestävät tämän järkytyksen? Vakavasti puhuen: Vihti on komea ja kunniakas nimi. Sillä on pitkät perinteet. Se on syntynyt aikana, jolloin hämäläiset eränkävijät ovat liikkuneet tällä seudulla. Nimi viittaa erään pyyntivälineen osaan. Nykykatsannossa väline on ollut alkeellinen, mutta jos sitä arvioidaan oman aikansa eräkulttuurin lähtökodista käsin, se on ollut nerokas keksintö, joka on edustanut kehityksen huippua. Siinä ei todellakaan ole mitään hävettävää enempää kuin perunakuopissakaan.