Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017
Mikä on kansainvälinen hanke? Hanke, jossa on mukana vähintään kaksi kumppania vähintään kahdesta eri maasta. Hankkeella on yhteinen tavoite ja vähintään kaksi seuraavista kohdista toteutuu: Yhteinen suunnittelu Yhteinen toimi tavoitteen saavuttamiseksi Yhteinen henkilöstö hanketta toteuttamassa ja/tai Yhteinen rahoitus
Yleistä kansainvälisen hankkeen suunnitteluun Hankkeelle pitää olla selkeä tarve Kansainvälisyydellä saadaan alueelle jotain, mikä ei onnistu vain kansallisin toimin Suunnittelun alkuvaiheessa olemassa olevien kansainvälisten kontaktien ja verkostojen kartoittaminen ja hyödyntäminen Osaavien ja motivoituneiden tekijöiden etsiminen; avainhenkilöt; kielitaito Kumppanien määrä (ei liikaa) ja roolit (etukäteen määriteltyjä) Miten luodaan osapuolten välinen luottamus ja sitoutuminen? Kansainvälinen hanke vaatii aikaa!
Erityishuomio uutuusarvoon, tuloksiin ja viestintään Huomiota hankkeen tuloksiin ja vaikutuksiin jo suunnitteluvaiheessa: Mitä tavoitellaan? Uusia tavoitteita ja toimijoita mukaan Hankkeiden seuranta ja raportointi hyödyntämään Leaderryhmän tai alueen muuta kehittämistoimintaa Tuloksista viestimiseen panostaminen: sekä hanke-, Leaderryhmä-, alue- että ohjelmatasolla Aiempien ohjelmakausien kansainvälisten hankkeiden hyvät käytännöt käyttöön ja levitykseen, esim. nuorten aktivointi Kansainvälistyä voi myös kotimaassa, esim. maahanmuuttajien osaaminen käyttöön!
Kansainväliset hankkeet Leader-ryhmien rahoittamina/ alatoimenpiteen 19.3 tavoitteet Uusia ideoita ja ratkaisuja toiminta-alueelle Uudenlaista yhteistyötä eri alueiden ja toimijoiden välillä Tavoitteena on lisätä maaseudun elinkeino- ja työllisyysmahdollisuuksia suoraan tai välillisesti Tutustumismatka-tyyppistä vain jos hyvät perustelut (esim. matka kohdennettu vain tietynlaisille toimijoille)
Kumppanit kansainvälisissä Leader-hankkeissa Maaseutuohjelmien Leader-ryhmät ja/tai näiltä rahoituksensa saavat hanketoteuttajat Kalatalous -Leader-ryhmät (uusi!) Kaupunki -Leader-ryhmät EU-maissa (uusi!) Maaseudun Leader-tyyppiset yhteisöt EU:n ulkopuolella Yhteistyökumppanin rahoitus joko paikalliselta toimintaryhmältä (EU-maat) tai muulta vastaavalla tavalla muodostetulta ryhmältä (EU:n ulkopuoliset maat).
Kansainvälinen Leader-yhteistyö muissa maissa Kansainvälinen Leader-yhteistyö on pakollista kaikissa EU:n maaseutuohjelmissa, mutta toteutustavat ja säännöt ovat joka maassa ja ohjelmassa vähän erilaiset, esim: minkä rahastojen toimintaryhmät voivat olla kumppaneita päättääkö kv-hankkeista Leader-ryhmä itse vai hallintoviranomainen toteuttaako hanketta aina Leader-ryhmä vai ovatko myös muut toteuttajat mahdollisia mitkä teemat ja kustannukset ovat hyväksyttäviä mikä on kv-hankkeen tukitaso Itämeren maiden kv-hankkeiden vaatimuksista lisätietoa: http://maainfo.ee/?page=3787
Kansainvälisten Leader-hankkeiden ilmoittaminen komissiolle SFC -lomake ELY-keskuksen päätöksen jälkeen kansainvälisestä hankkeesta tehdään ilmoitus EU-komissiolle Koskee vain varsinaisia kv-hankkeita, ei valmisteluhankkeita Käytössä uusi, väliaikainen SFC-lomakemalli (excel) Leader-ryhmä täyttää tiedot hankkeesta omalta osaltaan, sekä tiedon keitä ovat kumppanit hankeessa Lomake toimitetaan Maviin, jossa se tallennetaan komission tietojärjestelmään (SFC) Komissio toivoo, että ennen tallennusta kaikki hankkeeseen osallistuvat täyttävät tiedot, niin että ne ovat yhdenmukaiset Kesällä 2017 valmistuu uusi SFC-malli
Kansainvälinen yhteistyö ELY-keskuksen rahoittamana Pilotti/ kokeilu ohjelmakaudella 2014-2020 Kansainvälinen yhteistyötä toteutetaan toimenpiteessä 16, sen tavoitteiden mukaisesti Kansainvälistä yhteistyötä voi olla joko osana alueellisen tai alueiden välisen hankkeen kustannuksia tai osana maaseudun innovaatioryhmän (EIP) toimintaa tai erillinen kansainvälinen hanke Tulossa kansainvälisten hankkeiden rahoitusmahdollisuus myös toimenpiteeseen 1 (kun komissio on hyväksynyt ohjelmanmuutoksen)
Rahoitus ohjelman toimenpiteen 16 sisällön mukaisesti, esimerkkejä Mikroyritysten hankkeet kilpailukyvyn kehittämiseksi Matkailualan yritysten yhteiset kehittämis- ja markkinointihankkeet Uusien tuotteiden, käytäntöjen, menetelmien ja tekniikoiden kehittäminen maatalouden, elintarvikealan, metsätalouden, matkailun ja muiden maaseudun elinkeinojen uudistamiseksi Yhteistyön kautta syntyvät uudet innovatiiviset menettelyt ja teknologia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi Yhteistyöhön perustuvat ympäristötoimet, ml. Itämeristrategiaa tukevat hankkeet (esim. ravinteiden kierrätys) Osa EIP-ryhmän toimintaa (liittyy innovaatioon)
Yhteistyökumppanit ELYn rahoittamassa hankkeessa Vähintään kaksi toimijaa kahdesta EU-maasta (Suomi + 1) Yhteistyökumppani voi hankkia oman osuutensa rahoituksesta mistä tahansa ohjelmasta tai rahoituslähteestä omassa maassaan, esim.: - maaseudun kehittämisohjelma - rakennerahasto-ohjelma - meri- ja kalatalousohjelma - Horisontti 2020 tutkimusohjelma - kumppanimaan kansallinen rahoitus Hankkeessa määritellään yhteinen tavoite ja toimet yhteistyökumppaneiden kanssa
Mistä yhteistyökumppanit hankkeeseen? Yhteistyökumppanien etsiminen voi olla haaste, sillä useimmilla EU-mailla ei ole kansainvälisten hankkeiden mahdollisuutta maaseutuohjelmassaan Myöskään toteutustapa ei ole samanlainen kuin Suomessa, esim. rahoitus ei välttämättä samassa toimenpiteessä Hanketta toteuttavan organisaation tai yksittäisten henkilöiden olemassa olevat kontaktit avuksi Mahdollisesti Leader-ryhmien ja maaseutuverkostojen kvkontaktit, verkostot ja tietokannat
Toimien yhteensovitus kumppanien välillä Kumppaniorganisaation toimet hankkeessa ko. maan ja rahoitusohjelman vaatimusten mukaan Maaseutuohjelmasta ei pääsääntöisesti voi rahoittaa ulkomaisen kumppanin toimintaa hankkeessa - Kukin osapuoli hankkii oman osuutensa rahoituksesta ja rahoittaa yleensä osuuden hankkeen koordinaatiosta ELY-keskuksen tekemä päätös koskee vain suomalaisen hanketoteuttajan rahoitusosuutta (kuten Leaderin kvhankkeissa)
Sopimus Sopimuksessa määritellään hankkeen kaikkien osapuolten tehtävät ja vastuut Hankekumppaneiden välinen sopimus kannattaa aina tehdä, mm. mahdollisten ongelmatilanteiden varalta Ei valmista sopimusmallia; apuna voi käyttää esim. komission laatimaa Leaderin kansainvälisten hankkeiden sopimusmallia ohjelmakaudelta 2007-2013 Sopimuksen laatimisen hoitaa yleensä hankkeen koordinaattori (lead partner)
Sopimuksen vähimmäissisältö (Leader-malli) Hankkeen koordinaattorin ja kaikkien partnereiden yhteystiedot ja allekirjoitukset Hankkeen tavoitteiden, toimintojen sekä odotettavissa olevien tulosten kuvaus Hankkeen toteuttamistapa, -menetelmät ja menettelyt Toteuttamisaika Kunkin kumppanin osallistuminen eri toimintoihin Hankkeen jaetut kustannukset: koordinaatio ja mahdolliset muut jaetut kustannukset Mahdollisten riitojen ratkaisupaikka Optio uusien kumppanien liittymisestä mukaan kesken hankkeen?
Kiitos! leena.anttila@mmm.fi