Sakari Oramo, kapellimestari Joakim Svenheden, viulu Georg Friedrich Händel: Vesimusiikkia, sarja nro 1, F-duuri 1. Alkusoitto 2. Adagio e staccato 3. Nimetön 4. Andante 6. Air 8. Bourrée 9. Hornpipe 7. Minuet 21 min Ernst Fabritius: Viulukonsertto d-molli op. 7 27 min I Maestoso II Larghetto (attacca) III Rondo (Vivace grazioso) VÄLIAIKA 15 min Johannes Brahms: Sinfonia nro 1 45 min I Un poco sostenuto - Allegro II Andante sostenuto III Un poco allegretto e grazioso IV Adagio Piu andante Allegro non troppo, ma con brio Piu allegro Väliaika n. klo 20.05. Konsertti päättyy noin klo 21.10. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (www.yle.fi/rso). 1
Georg Friedrich Händel (1685 1759): Vesimusiikkia sarja nro 1, F-duuri Händel oli aikansa suuria musiikillisia kosmopoliitteja, saksalaissyntyinen säveltäjä, joka ammensi merkittäviä vaikutteita sekä ranskalaisesta että italialaisesta musiikista ja teki pääosan elämäntyöstään Englannissa. Hänestä tuli italialaisen opera serian suuri mestari, ja kun lontoolaisen yleisön mielenkiinto oopperaa kohtaan alkoi laantua, hän löysi itselleen uuden mestarilajin englantilaisesta oratoriosta. Händel matkusti Englantiin ensimmäisen kerran syksyllä 1710 ja asettui maahan pysyvästi kaksi vuotta myöhemmin. Hän saavutti uudessa kotimaassaan nopeasti yhteyden hoviin ja sävelsi jo helmikuussa 1713 syntymäpäiväoodin kuningatar Annelle. Annen kuoltua seuraavana vuonna uudeksi hallitsijaksi tuli Saksasta Yrjö I, joka oli ollut Hannoverin vaaliruhtinaana Händelin työnantaja tämän viimeisinä Saksan-vuosina. Myös Englannissa herrat olivat hyvissä väleissä, ja Yrjö I:n nimi liittyy läheisesti yhteen Händelin tunnetuimmista teoksista. Heinäkuun 19. päivänä 1717 Daily Courant - lehti raportoi erikoisesta musiikkiesityksestä, joka oli tapahtunut kaksi päivää aiemmin. Kuvauksen mukaan kuningas oli matkannut laivalla Thames-jokea pitkin Whitehallista Chelseaan, siis tuollaisen neljän, viiden kilometrin matkan. Vieressä lipui proomu, jossa 50 muusikkoa viihdytti kuningasta soitollaan. Daily Courant tiesi kertoa: Musiikin oli säveltänyt Mr. Hendel varta vasten tähän tilaisuuteen. Hänen majesteettinsa piti musiikista niin paljon, että hän määräsi sen soitettavaksi vielä kolmesti uudelleen meno- ja paluumatkan aikana. Esitystilanteen perusteella Händelin musiikki tunnetaan nimellä Vesimusiikki. Teoksen vaiheet ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin selvät. Händelin alkuperäistä käsikirjoitusta ei ole säilynyt, eikä edes olla varmoja, onko nykyisin Vesimusiikkina esitettävä teos juuri se, jonka muusikot proomultaan soittivat tuona heinäkuisena iltana. 1700-luku oli tekijänoikeuksien ja kustannustoiminnan villiä aikaa, ja Vesimusiikistakin ilmestyi jo Händelin elinaikana suuri määrä erilaisia enemmän tai vähemmän luvatta toimitettuja versioita, joista nykyinen teoskokonaisuus on rakennettu. Vesimusiikkiin kuuluu kaikkiaan 21 osaa, jotka on sävellajien ja soitinkokoonpanojen perusteella jaettu kolmeksi sarjaksi. Vesimusiikki alkaa Händelin suosimalla ranskalaisella alkusoitolla seremoniallisine johdantoineen ja nopealiikkeisine fuugineen. Kokonaisuudessaan teos ilmentää Händelin kosmopoliittisuutta, sillä ranskalaisen alkusoiton ja ranskalaisuuteen kytkeytyvien Bourrée-osien lisäksi mukana on myös italialaistyylisiä osia sekä englantilaisesta traditiosta juontuvia Hornpipe-osia. Ernst Fabritius (1842 1899): Viulukonsertto d-molli op. 7 1800-luvulla ennen kuin Sibelius Kullervossaan (1892) vapautti suomalaisen musiikin mahtavan kevätvirran Suomen musiikissa elettiin vahvan saksalaissuuntauksen aikaa. Maassa työskenteli useita saksalaissyntyisiä muusikoita kuten Fredrik Pacius, Konrad Greve ja Richard Faltin. Ja kun suomalaiset muusikot alkoivat 1850-luvulta lähtien hakeutua ulkomaille opiskelemaan, he lähtivät pohjoismaisten kollegojensa tavoin nimenomaan Saksaan, jossa heitä houkutteli ennen muuta Mendelssohnin vuonna 1843 perustama Leipzigin konservatorio. Yksi ensimmäisistä Leipzigiin matkanneista suomalaismuusikoista oli Ernst Fabritius. Hän opiskeli konservatoriossa 1857 61 viulunsoit- 2
toa tunnetun viulistin Ferdinand Davidin johdolla sekä pianonsoittoa, musiikin teoriaa ja sävellystä. 1860-luvun alkuvuosina Fabritius esiintyi viulistina Tukholmassa sekä eri puolilla Suomea. Ilmeisestä lahjakkuudestaan huolimatta hän luopui jo 1860-luvun puolivälissä muusikonurasta ja teki päätyönsä maatalouden parissa. Syyksi on joskus esitetty hermostollisia vaivoja käsivarressa, joskus taas niitä kehnoja näkymiä, jotka muusikoille tuolloin aukenivat. Vaikka Fabritius luopui ammattimaisesta musiikkitoiminnasta, hän esiintyi viulistina silloin tällöin myöhemminkin. Lisäksi hän jatkoi säveltämistä ja loi suppeahkon tuotannon, johon sisältyy sekä vokaaliteoksia että soitinmusiikkia. Fabritiuksen pääteos on viulukonsertto d-molli (1878), jonka kantaesityksen hän soitti hyväntekeväisyyskonsertissa Helsingissä helmikuussa 1881. Fabritiuksen viulukonsertto avaa kiinnostavan näkymän aikaan, jolloin Suomen musiikissa ei vielä etsitty kansallisia äänenpainoja. Teoksen tyylillisenä lähtökohtana on Schumannin ja Mendelssohnin vaikutusta henkivä harmonisesti vivahteikas täysromantiikka, eräänlainen aikansa musiikin lingua franca. Muodon perustana on perinteinen kolmiosainen konserttomuoto sonaattimuotoisine ensiosineen, laajakaarisesti laulavine hitaine osineen ja eloisine rondofinaaleineen. Fabritius ei kuitenkaan ole jäänyt perinteisten muotokaavojen vangiksi vaan käsittelee muotoa vapaasti; esimerkiksi ensiosan kertauksesta hän jättää pääteeman pois, koska se on ollut jo kehittelyssä niin keskeisesti mukana. Fabritiuksen viulukonsertto kuuluu lajinsa suomalaisiin pioneeriteoksiin. Pacius oli tosin esitellyt oman viulukonserttonsa jo 1845, mutta Fabritius oli ensimmäinen suomalaissyntyinen viulukonserton säveltäjä. Fabritius kirjoitti konserton mittatilauksena itselleen, ja se on soittimellisesti sujuvaa työtä. Kun viulu astuu ensiosassa näyttämölle, se pysyy valokeilassa lähes koko osan. Solistin osuudessa on sekä leveää laulavuutta että romanttisen konserttoretoriikan mukaista kuvioivuutta. Taiturillisimmillaan soolo-osuus on kepeän liikkuvassa finaalissa. Johannes Brahms (1833 1897): Sinfonia nro 1 c-molli op. 68 Brahmsin tie sinfonikoksi oli pitkä ja kivinen. Hän pohti ensimmäisen kerran sinfonian säveltämistä jo 1850-luvulla mutta luopui hankkeesta ja muokkasi myöhemmin siihen tarkoitettua materiaalia sekä ensimmäiseen pianokonserttoon (1859) että Ein deutsches Requiemiin (1867). Uusi, vakavampi yritys käynnistyi ilmeisesti 1860-luvun alussa, ja kesällä 1862 Brahms saattoi näyttää ystävälleen säveltäjä Albert Dietrichille ensiosan varhaisen luonnosversion. Tässä vaiheessa osasta puuttui vielä sen nykyisin tunnettu jyhkeä johdanto. Brahms palasi pitkän tauon jälkeen sinfonian pariin 1870-luvulla ja sai lopulta teoksen valmiiksi 1876. Brahms oli esikoissinfoniansa valmistuessa 43-vuotias ja monien laajamuotoisten teosten ansiosta jo arvostettu mestari. Brahmsin debyyttiä sinfonikkona oli viivyttänyt paitsi hänen luonnostaan ankara itsekritiikkinsä myös se lähes pelonsekainen kunnioitus, jota hän tunsi Beethovenin asettamaa haastetta kohtaan. Yhtenä tunnusomaisena itse-epäilyn hetkenään syksyllä 1871 hän puuskahti kapellimestari Hermann Leville: En tule koskaan säveltämään sinfoniaa! Sinulla ei ole aavistustakaan, miltä minunkaltaisestani miehestä tuntuu, kun kuulee sellaisen jättiläisen marssivan takanaan. Beethoven oli Brahmsille sekä haaste että esikuva. Vaikka Brahmsin ensimmäinen sinfonia on jo omaehtoinen, itsenäinen mestariteos ja sellaisena kenties kaikkien aikojen hienoin esikoissinfonia se on monessa suhteessa Beethovenin sinfonioiden perillinen. Varsinkin Beethovenin ns. Kohtalonsinfonia on ollut 3
sävellajia myöten ilmeisenä mallina. Sen tavoin Brahmsin ensimmäinen sinfonia on c-mollissa alkava teos, joka taistelee tiensä finaalin voitokkaaseen C-duuriin. Sinfonian paino lepää väkevien ääriosien varassa. Ensiosa alkaa ankaralla, kuin graniittiin hakatulla johdannolla, joka heittää teoksen ylle tragiikan ja uhman kaksoisvalaistuksen. Dramaattista osaa siivittää tiukka, kuin nyrkkiin puristettu rytmiikka, josta erottuu tunnusomaisena rytmiaiheena Beethovenilta tuttu kohtalonrytmi (kolme lyhyttä ja yksi pitkä sävel). Väliosat ovat luonteeltaan hillitympiä, kuin intiimejä suvantoja suuren draaman keskellä. Tasapainoisen melodinen hidas osa on pääsävellajiin nähden etäisessä E-duurissa (niin kuin hidas osa Beethovenin kolmannessa, niin ikään c-mollissa olevassa pianokonsertossa). Kolmas osa on rauhallinen, intermezzo-tyyppinen osa ja poikkeaa näin Beethovenin vakiinnuttamasta dynaamisesta scherzosta. Finaalissa draama palaa kaikessa ankaruudessaan. Osan aloittaa Beethovenin yhdeksännen sinfonian tapaan hidas, jännitteinen johdanto, ja yhdeksännen sinfonian kuuluisaan Ilon hymniin liittyy nopean jakson aloittava hymniaihe, Brahmsin tietoinen viittaus suureen esikuvaan. Finaalista rakentuu kiihkeä mutta voitokkaasti päättyvä taistelu. Samoin kuin Beethovenilla myös tässä kehitys ensiosan uhmasta finaalin voitonriemuun saa todellista merkitystä. Brahms ei ollut vain sinfonisen muodon vaan myös sinfonisen draaman mestari. Kimmo Korhonen Sakari Oramo Sakari Oramon kausi Radion sinfoniaorkesterin (RSO) ylikapellimestarina alkoi elokuussa 2003. Viulistina uransa aloittanut Oramo toimi vuodesta 1991 RSO:n vuorottelevana konserttimestarina. Orkesterinjohdon diplomin hän suoritti Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Tammikuussa 1993 Oramo johti lyhyellä varoitusajalla RSO:n sinfoniakonsertin, joka oli todellinen menestys: hänet kiinnitettiin orkesterin kapellimestariksi syksystä 1994 alkaen. Sakari Oramo päätti kymmenvuotisen kautensa Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillisena johtajana keväällä 2008, mutta jatkaa edelleen orkesterin päävierailijana. Syksyllä 2008 hän aloitti Tukholman filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Oramo on myös yksi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin neljästä kapellimestarista ja Kokkolan oopperan kapellimestari. Sakari Oramo on johtanut mm. Berliinin, New Yorkin, Los Angelesin, Chicagon ja Oslon filharmonikkoja, Concertgebouw n, Pariisin, Clevelandin ja Minnesotan orkestereita sekä Pohjois-Saksan radion ja Frankfurtin radion sinfoniaorkestereita. Lähivuosina Oramo vierailee mm. Berliinin filharmonikkojen, Dresdenin valtionorkesterin, Wienin sinfonikkojen ja San Franciscon sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Oramo ja RSO ovat vierailleet mm. Wienissä ja Prahassa, Saksassa ja Sveitsissä, Kanariansaarten, Edinburghin ja Bergenin musiikkijuhlilla sekä Proms-festivaalilla Lontoossa. Japaniin Oramo ja RSO ovat tehneet kaksi menestyksekästä kiertuetta lokakuussa 2005 ja helmikuussa 2007. RSO:n kanssa Oramo on levyttänyt Ondinelle mm. Hakolaa, Klamia, Mielckiä, Pingoud ta ja Kaipaista sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytys Magnus Lindbergin teoksista samoin kuin Warner Classicsin julkaisema Bartók-levytys ovat saaneet näyttävää kansainvälistä huomiota. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) on saanut ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Lindberg-levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla maaliskuussa 2006. 4
RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytys Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon 2008. Tuoreimman tunnustuksen myönsi New York Times, joka valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi 2008. Sakari Oramo sai Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon kesällä 2004. Kesällä 2008 hänet palkittiin arvostetulla Elgarmitalilla ansioistaan Edward Elgarin musiikin tulkitsijana. Joakim Svenheden Joakim Svenheden suoritti diplominsa Kuninkaallisessa Musiikkikorkeakoulussa, Tukholmassa 1984. Valmistumisensa jälkeen hän toimi monien eri orkestereiden konserttimestarina mm. Norrköpingin sinfoniaorkesterissa ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterissa. Vuosina 1992 2000 Svenheden työskenteli Lontoon filharmonisen orkesterin konserttimestarina. Lontoosta Svenheden palasi Tukholmaan ja aloitti työnsä nykyisessä työpaikassaan, Tukholman filharmonisen orkesterin ensimmäisenä konserttimestarina. Svenheden on työskennellyt monien huippukapellimestarien, kuten Sir George Soltin ja Kurt Masurin kanssa. Konserttimestarityönsä ohella hän esiintyy usein myös solistina ja kamarimuusikkona. Joakim Svenheden toimii lehtorina Kuninkaallisessa Musiikkikorkeakoulussa, Tukholmassa. RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80 vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari on Sakari Oramo, joka aloitti kautensa syksyllä 2003. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960- luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka- Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 500 teosta. Kaudella 2008 2009 on ohjelmassa seitsemän kantaesitystä sekä useita Suomen ensiesityksiä. Levytyksiä on tehty tähän mennessä yli sata. Historiallinen helmi tallennettiin Helsingin konservatorion (nyk. Sibelius-Akatemia) salissa uudenvuodenpäivänä 1939, kun Jean Sibelius johti oman Andante festivonsa radiotervehdyksessä amerikkalaisille. Nauhoitus jäi ainoaksi dokumentiksi Sibeliuksesta kapellimestarina. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. RSO:n levytyksiä on palkittu monilla merkittävillä palkinnoilla, kuten Gramophone-, ja BBC Music Magazine Awards -palkinnoilla. RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytys Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards - palkinnon 2008. Tuoreimman tunnustuksen myönsi New York Times, joka valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi 2008. RSO levyttää myös mm. Ondinelle ja DG:lle. Vierailu Leningradiin 1963 oli orkesterin ensimmäinen ulkomaan vierailu. Sittemmin RSO on soittanut ulkomailla lähes 300 konserttia. Japanissa orkesteri on vieraillut 5
neljä kertaa. Kevätkaudella 2009 orkesteri vierailee Saksassa, Wienissä ja Ateenassa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www.yle.fi/rso). 6