Makrotalous Huhtikuu 7 Teollisuuden luottamusindikaattorit 1 Ranska 1-1 - Saksa -1 - - 9 9 9 97 9 99 1 7 -
Talouden suunta huhtikuussa 7 7 USA: Ostojohtajien indeksejä 7 USA:n talouskasvu jää alkuvuonna selvästi edellisiä neljänneksiä hitaammaksi. Palvelut Teollisuudessa tuotannon kasvu on hidastunut ja alan yritysten odotukset ovat hieman epäröivät. Teollisuus 97 9 99 1 7 Asuntomarkkinoiden alamäki on jatkunut, eikä sen kaikkia vaikutuksia makrotalouteen ole vielä nähty. 1 1 11 1 Indeksi Ilmapiiri-indikaattoreita Ranska (INSEE) Indeksi 1 1 11 1 en kuluvan vuoden kasvuennusteita on yleisesti korjailtu hieman ylöspäin. Teollisuuden luottamusindeksi on vuoden ennätystasolla, odotukset ovat kohentuneet suurimmissa jäsenmaissa. 9 Saksa (IFO) 9 9 9 97 9 99 1 7 9 EKP:n ohjauskoron nousu ei välttämättä pysähdy :iin, vaikka vahva euro vähentääkin hintapaineita. Kotitalouksien arvio rahan käytöstä kotitalouksista Luvut kk:n liukuvia keskiarvoja Suomen suhdannetila on edelleen hyvä,ja teollisuudessa odotukset ovat jopa kohonneet entisestään. 7 7 Lähde: Kuluttajabarometri Pystyy säästämään seuraavien 1 kk:n aikana Ottaa lainaa seuraavien 1 kk:n aikana 9 97 9 99 1 7 1 1 1 1 1 Teollisuuden alkuvuoden tuotantoluvut ovat olleet yllättävän pienet ja siten ristiriidassa suhdannetilan kanssa. Kuluttajien lainanottohalukkuus on vieläkin erittäin vahva korkojen selvästä noususta huolimatta. 1
Keskeisiä ennusteita BKT, Yksityinen kulutus, e 7e e 7e USA,,, USA,,, 1,,, 1, 1, 1,7 Suomi,9,, Suomi,,, Japani 1,9,1** 1,9** Japani 1, 1,* 1,* Inflaatio, Vaihtotase/BKT, 7e e 7e USA,,, USA -, -,** -,1**,,, -,1 -,** -,1** Suomi, 1, 1, Suomi,,,9 Japani -,,,** Japani,,**,** Työttömyysaste, Budjetti/BKT*, 7e e 7e USA,1,,* USA -,7 -,* -,*, 7, 7,* -, -,1* -1,* Suomi, 7,7 7, Suomi,7,, Japani,,1,9* Japani -, -,* -,* Vuosien ja 7 ennusteet: Osuuspankkikeskus * OECD ** The Economist
Hidastuvaa kasvua USA:n taloudessa Kuluvan vuoden ensimmäinen neljännes jää USA:n taloudessa varmasti edellistä, varsin vahvaa neljännestä heikommaksi. Perusteita vaatimattomampiin kasvulukuihin löytyy sekä tuotannon että kulutuksen puolelta. Selvimmin kasvun hidastumisesta ovat viestittäneet teollisuus ja asuinrakentaminen. Teollisuustuotannon vuosimuutos on tammi-maaliskuussa jäänyt,, :iin eli selvästi pienemmäksi kuin pitkin viime vuotta. Teollisuuden tilausten määrissä sekä vuosi- että kuukausimuutos ovat alkuvuonna olleet miinusmerkkisiä. Tietynlaisesta epäröinnistä kertoo myös ISM-indeksi, joka sahannut hieman pisteen tason molemmin puolin. Yritysten voitot suhteessa kansantuloon USA:ssa 1 1 1 Lähde: BEA Ennen veroja Verojen jälkeen 1 USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio 1 kuukauden muutos Kuluttajahinnat Asuntomarkkinoiden tila vaikuttaa makrotalouden numeroihin sekä suoraan että välillisesti: suora vaikutus näkyy asuinrakennusinvestointien vähenemisenä. Lähes kaikista kiinteistä investoinneista on rakenta- 1 1 Pohjahinna 9 97 9 99 1 7 mista, ja valtaosa siitä puolestaan asuntotuotantoa. Epäsuora reitti asuntomarkkinoista kulutukseen kulkee asuntojen hintojen ja edelleen vakuuksien ja velanottovaran kautta. Maaliskuussa rakennuslupien määrä oli runsaat alempi kuin vuotta aiemmin. Asuntojen aloituksissa pudotusta oli. Tämäntyyliset luvut painavat investointien määrää ainakin vielä kuluvan neljänneksen aikana. Työmarkkinat ovat edelleen pysyneet hyvässä vauhdissa ja kuluttajien tulojen lisäys on jatkunut. Tästä huolimatta vähittäismyynnin arvon muutos sekä koko myynti että ilman autokauppaa - on tasoltaan selvästi viime vuoden alkua alempana. Kuluttajien rahankäyttö on siten hieman aiempaa varovaisempaa ja myös paremmin linjassa tulokehityksen kanssa. Ensimmäisen kvartaalin BKT-kasvua painaa sekin, että viime vuoden lopun vertailutaso on varsin korkea: talouskasvua kannatteli yksityisen kulutuksen 1,. Rahapoliittista odottelua USA:n keskuspankin ohjauskorko on juuttunut, :iin talouden ristiriitaisen kuvan takia. Työmarkkinoiden kireys ja kulutusmenojen hintaindeksin (PCE ilman elintarvikkeita ja energiaa) pysyminen sitkeästi hieman yläpuolella estävät koron pikaisen laskun. Perinteinen pohjahintainflaatio oli tosin maaliskuussa siedettävällä, tasolla eli hieman edellisiä kuukausia alempana. Koron laskua pidättelee myös kuluttajahintaindeksiä nostava öljyn kalleus, vaikka rahapolitiikan muutokset eivät voikaan perustua yksittäisten hyödykkeiden hintakehitykseen. Painavampi peruste koron laskun lykkäämiselle on palkkojen nopea nousu. Tavanomaista pitempi muuttumattoman ohjauskoron jakso USA:ssa jatkunee ainakin kesän yli.
USA 1 USA: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta 1 7 USA: Ostojohtajien indeksejä Palvelut 7 BKT - - - Teollisuustuotanto 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 - - - Teollisuus 97 9 99 1 7 1 USA: Kestokulutustavaroiden tilaukset ja vähittäismyynnin määrä muutos ed. vuodesta kk:n liukuvista keskiarvoista 1 1 1 USA: Teollisuuden tilaukset ja varastot 1 kk:n muutos kk:n liukuvista keskiarvoista Tilaukset 1 1 1 1 - -1-1 Vähittäismyynti Kestokulutustavarat - -1-1 - -1 Varastot - -1-9 9 9 97 9 99 1 7 - -1 9 9 9 97 9 99 1 7-1 1 USA: Kuluttajien luottamus Ind. 19=1 Nykytilanne Indeksi Ind. 1 9 USA: Uudet työpaikat ja työttömyysaste 1 Uudet työpaikat 7 1 1 Odotukset Työttömyysaste - - 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 - Hintamuutoksia USA:ssa 1 USA: Osakekurssit Kuluttajahinnat 1 Dow Jones - Tuottajahinnat - Nasdaq - 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7-97 9 99 1 7
en kasvu odotuksia nopeampaa en kasvun odotetaan jatkuvan tänä vuonna suurin piirtein viime vuoden lukemissa. Aiemmat arviot kasvun lievästä hiipumisesta ovat siis muuttuneet hieman optimistisemmiksi. Esimerkiksi IMF nosti keväällä EMU-maiden BKT-kasvuennusteensa, :iin viime syksyn :sta. en kasvu saattaa tänä vuonna olla ensi kerran sitten vuoden 1 nopeampaa kuin USA:ssa. Julkisuudessa euroalue onkin saanut kiittäviä kommentteja vahvasta kasvusta, mutta runsaan :n kasvua pidettäisiin lähes missä tahansa muualla merkkinä lievästä laskusuhdanteesta suhdannehuipun sijasta. 1 1 - Kysyntäerät euroalueella muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä Investoinnit Kulutus Vienti 99 1 1 1 - en kasvua on tuttuun tapaan ylläpitänyt lähinnä vienti. Tämä on näkynyt teollisuustuotannon ripeänä kasvuna etenkin Saksassa, jossa yllettiin alkuvuonna yli 7 :n kuukausilukemiin. Vahva euro ei ole ainakaan toistaiseksi vaikeuttanut vientiä. Euron ennakoidaan vahvistuvan lisää US dollaria vastaan, joten kipukynnys saattaa jossain vaiheessa lähestyä. Teollisuuden näkymät ovat kuitenkin vahvasta valuutasta huolimatta keväällä edelleen parantuneet. Teollisuuden luottamusindikaattori saavutti maaliskuussa saman ennätystason kuin vuonna. Tuotannon kasvuodotukset kohenivat ja uusien tilausten määrä kasvoi. Lisäksi teollisuuden parantuneet suhdanteet koskivat useimpia suuria euromaita kuten Saksaa, Ranskaa ja Espanjaa. Myös palvelusektorilla suhdannenäkymät kohenivat maaliskuun luottamusindikaattorin mukaan. Kysynnän kasvunäkymät koettiin aiempaa paremmiksi, ja myös nykytilassa tapahtui tuntuva nousu. Kuten teollisuudessa, myös palveluissa tilanne parani useissa suurissa jäsenmaissa kuten Saksassa, Ranskassa ja Italiassa. en työttömyys on alentunut tasaisesti jo pitemmän aikaa. Tämä on parantanut myös kuluttajien luottamusta. Kulutus sinällään on edelleen kasvanut vaatimattomasti alkuvuonna, sillä vähittäismyynnin määrä lisääntyi tammi-helmikuussa vain runsaat 1. Osasyynä on Saksan arvonlisäveron korotus vuodenvaihteessa, mikä ajoi saksalaiskuluttajat supistamaan ostojaan. Arvonlisäveron korotus lienee silti ollut vaikutuksiltaan pienempi kuin etukäteen pahimmillaan pelättiin. en inflaatio on pysynyt tammi-maaliskuussa alle :ssa. Tämä ei silti tyydytä Euroopan keskuspankkia, joka jatkaa markkinaodotusten mukaan koron nostoa seuraavan kerran kesäkuussa. EKP ei kiinnitä niinkään huomiota nykyinflaatioon, vaan pelkää, että suurehkot palkkapaineet (mm. Saksassa IG Metal vaatii - korotuksia) purkautuvat hintojen nousuna myöhemmin. Ohjauskoron lisänosto yli :n ei ole syksyllä poissuljettu, jos talousnäkymät pysyvät vahvoina ja inflaatiopaineet realisoituvat. Toisaalta vahva ja vahvistuva euro vienee osan paineista pois.
: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta BKT : Teollisuustuotteiden varastot ja tilaukset Valmiiden tuotteiden varastot 1 1-1 -1 - - - Teollisuustuotanto 9 9 9 97 9 99 1 7 - - - - - - Vientitilaukset Tilaukset 9 9 9 97 9 99 1 7 - - - Vähittäismyynnin määrä euroalueella vuosimuutos kk:n liukuvasta keskiarvosta 1 1 11 Indeksi Ilmapiiri-indikaattoreita Ranska (INSEE) Indeksi 1 1 11 1 1 1 1-1 1 7-1 9 Saksa (IFO) 9 9 9 97 9 99 1 7 9 1 Saldo Kuluttajien luottamusindikaattori Saldo 1 Teollisuuden luottamusindikaattorit -1 Saksa -1 1 Ranska 1 - - -1-1 - Ranska - - Saksa - - 9 9 9 97 9 99 1 7 - - 9 9 9 97 9 99 1 7 -,,,, Yhdenmukaistetut kuluttajahinnat muutos ed. vuodesta Tavoitetaso Ranska,,,, 1 1 11 1 * Kausitasoitettu Työttömyysaste* Ranska Saksa** 1 1 11 1 1, 1,, Saksa 1, 1,, 9 9, 97 9 99 1 7, 7 ** Tilastointimuutos Saksassa tammikuusta alkaen 9 9 9 9 97 9 99 1 7 7
Iso-Britannia ja Ruotsi BKT:n määrän muutos ed. vuodesta Teollisuuden tilaukset Ruotsi Ruotsi - - Iso-Britannia - - - Iso-Britannia - - 9 9 97 9 99 1 - - 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 - Teollisuuden luottamusindikaattori Saldo Kuluttajien luottamusindikaattori Saldo 1 Ruotsi 1 1 Ruotsi 1-1 -1 - - Iso-Britannia - - -1 - Iso-Britannia -1 - - 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 - - 9 9 9 97 9 99 1 7 - Pohjainflaatio (I-B) Kuluttajahinnat 1 kk:n muutos Kuluttajahinnat (I-B) 1 Työttömyysaste* Ruotsi * Kausitasoitettu 1 1 1-1 - Kuluttajahinnat (Ruotsi) Pohjainflaatio (Ruotsi) 9 97 9 99 1 7-1 - Iso-Britannia 9 9 9 9 97 9 99 1 Lyhyet korot ( kk) 1 Pitkät korot Valtion obligaatiot (1 v) 1 1 1 1 1 1 Iso-Britannia 1 Iso-Britannia Ruotsi 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 Ruotsi 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 7
Suomen suhdannekuva jatkuu valoisana Maaliskuisten luottamusindikaattorien mukaan yritysten suhdannetilanne on jatkunut alkuvuoden tapaan hyvänä. Teollisuudessa tilanne parani edelleen. Indikaattori on selvästi pitkäaikaisen keskiarvonsa yläpuolella ja lähellä vuoden suhdannehuipun tasoa. Tuotanto-odotukset ovat hyvät, ja tilauskanta kasvoi tuntuvasti normaalia suuremmaksi. Valmistuotevarastot ovat normaalia pienemmät. Tuotteiden myyntihintojen odotetaan nousevan. Luottamusindikaattorit Suomessa Palvelut - Teollisuus - Rakentaminen Lähde: EK - - 9 99 1 7 Vaikka teollisuuden suhdannekuvaaja osoittaa varsin positiivisia lukemia, ei tuotanto ole Tilastokeskuksen mukaan tammi-helmikuussa kuitenkaan kasvanut viime vuoteen verrattuna. Tilannetta voi kuvata niin, että huipulle on noustu ja siellä myös pysytty. Toki näkymät ovat kohentuneet siinä mielessä, että myös tilastot todistavat esimerkiksi tilauskannan kasvaneen tammi-helmikuussa lähes vuodentakaisesta. Rakennusyrityksissäkin maaliskuu kohensi suhdannetilannetta. Indikaattori on tälläkin sektorilla tuntuvasti pitkäaikaisen keskiarvonsa yläpuolella ( vs. -). Tilauskanta on selvästi normaalia suurempi ja edelleen nousussa. Työvoiman määrän arvioidaan kasvavan. Jo aiemmin noin puolet yrityksistä on kärsinyt työvoimapulasta, joten kysymys kuuluukin, mistä uutta työvoimaa irtoaa. Kenties ulkomailta. Virolaisia rakennusmiehiä arvioidaan olevan jo nyt lähes 1 alan henkilöstöstä. Kokonaistuotannon kuukausikuvaaja toimialoittain, 1 kk:n muutos- 1 kk:n liukusarjasta Tammi-helmikuun rakennuslupatiedot osoittavat, että kaikille rakennuksille lupia myönnettiin sama määrä kuin vuosi aiemmin. Asuinrakennuksille lupia kertyi kuitenkin edellisvuotista vähemmän. Myös julkiset rakennukset keräsivät lupia aiempaa vähemmän. Sen sijaan liike- ja toimistorakennuksia tulee lupatietojen perusteella tuntuvassa lisää. Myös palveluyrityksissä tilanne kohentui ja oli tavanomaista parempi. Myynnin kasvu nopeutui ja myyntiodotukset ovat edelleen kasvun puolella. 1 - - 1 1 - -1-1 - Kauppa Kokonaistuotannon kuukausikuvaaja 1 kk:n muutos Liukusarja Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito Rakentaminen Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito Perussarja 9 9 97 9 99 1 7 Teollisuus Maa- ja metsätalous 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 1 - - 1 1 - -1-1 -
Kuluttajien luottamus pysyi maaliskuussa ennallaan. Luottamus on hieman pitkäaikaista keskimäärää parempi. Luottamus vahvistui syksystä tammikuuhun ja on sen jälkeen lievästi heikentynyt. Kuluttajien odotukset oman taloutensa kehityksestä seuraavien 1 kuukauden aikana ovat edelleen tavanomaista paremmat, vaikka heikkenivätkin edelliskuusta. Arviot työllisyyskehityksestä kohenivat hieman. Säästämismahdollisuuksia pidetään edelleen hyvinä. Sen sijaan kuluttajat eivät enää pitäneet lainanottoa yhtä kannattavana kuin aiemmin, vaikka 7 kuluttajista arvioi edelleen lainan ottamisen kannattavaksi. Kotitalouksista peräti 1 suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä eli eniten sitten elokuun. Kotitalouksien verraten hyvää tilannetta kuvaa myös vähittäiskaupan myynnin kehitys. Kasvua kertyi helmikuussa 7,, autokaupassa jopa 1, vuodentakaisesta. Muista tuoreista talousluvuista voidaan noteerata kuluttajahintojen vuosimuutoksen kiihtyminen, maaliskuussa. Inflaatiota kiihdytti erityisesti polttonesteiden ja puhelumaksujen kallistuminen. Inflaation alaryhmistä asuminen on kallistunut vuodessa eniten asuntolainojen korkojen ja asuntohintojen nousun takia ja lisukkeina ovat vielä vuokrankorotukset ja sähkön hinnan nousu. Kotitalouksien arvio omasta ja maan taloudesta* ja kuluttajien luottamusindikaattori * vuoden kuluttua 1-1 7 7 Talous muuttuu paremmaksi Oma talous Talous muuttuu huonommaksi Maan talous Kuluttajien luottamusindikaattor i Lähde: Tilastokeskus 7 Kotitalouksien arvio rahan käytöstä kotitalouksista Luvut kk:n liukuvia keskiarvoja Lähde: Kuluttajabarometri Pystyy säästämään seuraavien 1 kk:n aikana Ottaa lainaa seuraavien 1 kk:n aikana 9 97 9 99 1 7 1-1 1 1 1 1 1 OSUUSPANKKIKESKUS Strateginen suunnittelu Timo Lindholm 1 1 Jorma Vanninen 1 9 Anneli Tikkanen 1 9
Suomi Myönnetyt rakennusluvat muutos vuosisummasta Muut rakennukset Kaupan myynnin määrä muutos* edellisvuoden vastinkuukaudesta *1 kuukauden liukuvista keskiarvoista =1 1 1 Tukkukauppa 1 1 - - Asuinrakennukset Lähde: Tilastokeskus 9 91 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 - - - Vähittäiskauppa Autokauppa Lähde: Tilastokeskus 9 97 9 99 1 7 - Luottamusindikaattorit Suomessa Kotitaloudet Koko talouden ilmapiiri-indikaattori ja kokonaistuotanto muutos ed. vuoden vastinajankohdasta (1 kuukauden liukuvista keskiarvoista) 1 1 Kokonaistuotanto 1-1 Teollisuus -1 - - Lähde: EK, Tilastokeskus 9 97 9 99 1 7 - - -1 - Ilmapiiri-indikaattori Lähde: EK, TK 9 9 97 9 99 1 7 - Palvelut Kauppa Rakentaminen Teollisuus Kaikki yhteensä Pk-yritysten suhdannenäkymät maaliskuu 7 1 paranevat pysyvät ennallaan heikkenevät Lähde: Suomen Yrittäjät ja Finnvera Työttömät ja työttömyysaste Suomessa 1 henkilöä työttömät työttömyysaste 1 Lähde: Tilastokeskus 9 9 9 9 9 97 9 99 1 7 1 1 Kuluttajahintaindeksi hyödykeryhmittäin Ind. 1 1 Asunto, lämpö ja valo 1 Ravinto 1 Ind. 1 1 1 1 1 1 Rakennuskustannukset Hintaindeksejä muutos ed. vuodesta Tuontihinnat Kuluttajahinnat 1 1 11 1 99 Muut hyödykeryhmät yhteensä KOKONAISINDEKSI 11 1 99 - -1 Vientihinnat - -1 9 Lähde: Tilastokeskus 7 9-1 9 97 9 99 1 7-1 1
Suomen talous, kuukausitietoja TUOTANTO 7 vuositieto joulu marras joulu tammi helmi maalis Teollisuustuotanto (kt), muutos p.a. (),,,, -,7 -,1 Kapasiteetin käyttöaste, 1, 1,1, 77, 1,, muutos p.a. () -, -1, -,7 -,9 -,7, BKT:n kk-kuvaaja, muutos p.a. (),9 1,,,, 1,7 Vähittäiskauppa, muutos p.a. (),9,,,1,,7 Rakennusluvat, muutos p.a. () - Kaikki rakennukset 11, -,,,, -1, - Asuinrakennukset 1,7-1, -7, -, -1,,1 - Muut rakennukset 1, -7, 9,, 7, -, MAKSUTASE, mrd. euroa vuositieto joulu marras joulu tammi helmi maalis Kauppatase (1 kk liuk.summa) 7,7 7,7 9, 9, 9, 9,1 Vaihtotase (1 kk liuk.summa) 7,9 7,9 1, 9, 1, 9,9 Korollinen nettovelka 9,7 7, 1, 1, 1, LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu marras joulu tammi helmi maalis Kotitaloudet () 1,1 17,9 1, 1, 1, 1, Teollisuus () 7 1 1 1 1 19 Rakentaminen () 9 7 1 Palvelut () 7 1 9 HINNAT, muutos p.a () vuositieto joulu marras joulu tammi helmi maalis Kuluttajahinnat 1,,1,,,, Rakennuskustannukset 11,9,,, 7, 7, Tukkuhinnat,9,,9,,,,7 Vientihinnat,1,,,,,, Tuontihinnat 7, 9,9,, 1,,, TYÖLLISYYS (TK) vuositieto joulu marras joulu tammi helmi maalis Työlliset (1 ) 99 19 7 17 Työttömät (1 ) 19 1 11 Työttömyysaste () 7,7 7,,7, 7, 7, 7,7 VALTIONTALOUS, mrd. euroa joulu marras joulu tammi helmi maalis Valtion velka,,,9,,, Valtion tulot,,, Valtion menot,,, 11
Kansainvälinen talous, kuukausitietoja TEOLLISUUSTUOTANTO vuosimuutos, 7 vuositieto joulu joulu tammi helmi maalis huhti USA,,,,,, 1,,,7,,1 Saksa,,,9 7, 7, Ranska, -,, -,, Iso-Britannia -1,9 -,,,, Ruotsi,, 1,,,9 Japani 1,,9,,, TEOLLISUUDEN LUOTTAMUS joulu joulu tammi helmi maalis huhti USA (ISM), 1, 9,,,9 Saksa (IFO) 99, 1,7 17,9 17, 17,7 1, (saldoluku) - Saksa (saldoluku) -7 11 9 9 Ranska (saldoluku) - -1 1 Iso-Britannia (saldoluku) -1 - Ruotsi (saldoluku) - Japani (saldoluku) KOTITALOUKSIEN LUOTTAMUS joulu joulu tammi helmi maalis huhti USA (indeksi 19=1) 1, 11, 11, 111, 1, 1, (saldoluku) -11 - -7 - - Saksa (saldoluku) - - - -1 Ranska (saldoluku) -1-11 -11 - -9 Iso-Britannia (saldoluku) - - -7 - - Ruotsi (saldoluku) 1 1 1 19 Japani (saldoluku) 7, 7,,7 KULUTTAJAHINNAT vuosimuutos, vuositieto joulu joulu tammi helmi maalis huhti USA,,,,1,,,, 1,9 1, 1, 1,9 Saksa 1,7,1 1, 1, 1, 1,9 Ranska 1,7 1, 1, 1, 1, 1, Iso-Britannia,,,,,, Ruotsi 1,,9 1, 1,9, 1,9 Japani -,,, -, TYÖTTÖMYYSASTE, vuositieto joulu joulu tammi helmi maalis huhti USA,,9,,,, 7,9, 7, 7, 7, Saksa 1, 11, 9, 9, 9, 9, Ranska 9, 9,,,, Iso-Britannia,,9,,9,9,9 Ruotsi,,,,,, Japani,1,,,, 1
Kansainvälinen talous, neljännesvuositietoja BRUTTOKANSANTUOTE määrän muutos, (kt) IV II III IV I II III IV USA ( hinnoin),,1,,1,7,,,1 (9 hinnoin) 1, 1, 1,7 1,,,,7, Saksa (9 hinnoin)(ps),9 1,7 1, 1,1, 1,,, Ranska (9 hinnoin),, 1, 1, 1,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin), 1,7 1,9 1,9,,7,9, Ruotsi (=1) (ps),,,9,,9,,, Japani (9 hinnoin) (ps), 1,,1,7,9,1 1,, YKSITYISET KULUTUSMENOT määrän muutos, (kt) IV II III IV I II III IV USA ( hinnoin),,,,9,,,7, (9 hinnoin) 1,7 1,, 1, 1, 1,7 1,7,1 Saksa (9 hinnoin)(ps), 1, 1,1 -, 1, -,, 1, Ranska (9 hinnoin),7 1,, 1,9,,,7, Iso-Britannia (9 hinnoin), 1,1 1, 1, 1,1,,1,7 Ruotsi (=1) (ps),,,,,,,,7 Japani (9 hinnoin) (ps), 1, 1,, 1,9 1, -,, INVESTOINNNIT määrän muutos, (kt) IV II III IV I II III IV USA ( hinnoin),,,,, 7,,9 -,1 (9 hinnoin),, 1,,,,,, Saksa (9 hinnoin)(ps),, 1, 1,,,9,, Ranska (9 hinnoin),,,,,,7,, Iso-Britannia (9 hinnoin), 1,,,7,,,, Ruotsi (=1) (ps) 11, 9,7 9,,9 1,,,, Japani (9 hinnoin) (ps) -1,,9,9,,9, 1,9, VIENTI määrän muutos, (kt) IV II III IV I II III IV USA ( hinnoin) 7, 7,,,7 9,, 9,1 9, (9 hinnoin),,,,7, 7,,7 9, Saksa (9 hinnoin)(ps) 9,, 9,, 1,,9 1, 1,9 Ranska (9 hinnoin),1 1,,, 7,7,9,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,9 9, 1,1, 1,,9-1, Ruotsi (=1) (ps) 11,1,1, 7, 1,,7, 9, Japani (9 hinnoin) (ps) 1,,9 7,7 1, 1, 1, 9,, TUONTI määrän muutos, (kt) IV II III IV I II III IV USA ( hinnoin) 1,,,9,,, 7,, (9 hinnoin) 7,,,,,7, 7, 7, Saksa (9 hinnoin)(ps),7 7, 7,7 7, 1,1, 1, 1, Ranska (9 hinnoin),,9,9 7, 7, 1,,,7 Iso-Britannia (9 hinnoin) 7,,1, 9, 1,,,, Ruotsi (=1) (ps) 9, 7,,7 7, 1,1, 7,, Japani (9 hinnoin) (ps) 9,,9 7,,,7,7,, 1