LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee sinua. Jos huuhkaja saa sinut kiinni, sinustakin tulee huuhkaja. Ensin ilman palloja, sitten pallojen kanssa. 1) Muilla paitsi kiinniottajalla on pallo, joka yrittää potkia muiden palloja pois alueelta. Jos sinun pallo saadaan yli alueen, sinustakin tulee huuhkaja. 2) Huuhkajalla pallo käsissä, muut kuljettavat. Huuhkaja yrittää osua heittämällä muiden palloihin. Jos pallo osuu, sinusta tulee myös huuhkaja.
KUNINKAAN PALLOVAJAN TYHJENNYS (Kuvassa on tehty yksi yhteinen pallovaja kahdelle eri vartijalle, mutta paras on yksi vaja ja yksi valmentaja. Jos paljon porukkaa, kuvan yhteistä vajaa on helpompi kontrolloida jos vain yksi valmentaja) Leikin kulku: Tehdään pallovaja, jonne pistetään kaikki pallot. Pallovajaa vartioi vartija. 2-3 jonoa, joista aina jonojen ensimmäiset lähtevät kerrallaan liikkeelle. Vartija yrittää koskea kädellä juoksijoihin ja estää heidän pääsynsä kuninkaan pallovajaan. Jos pelaaja pääsee vartijan ohi pallovajaan, ottaa hän pallon jalallaan mukaan ja pujottelee oman sivunsa pujotteluradan läpi ja vie pallon oman jonon taakse. Niin kauan pelataan, kunnes pallovaja on tyhjä! Sitten katsotaan, mikä jono sai kerättyä eniten palloja! Vartijoita voi hyvin olla myös kaksi. valm valm
PALLOHIPPA Valitaan kaksi (-3) hippaa, jotka ottavat pallon käsiinsä. Muilla pallo on jaloissa. Hipat yrittävät pallolla koskettamalla saada muita kiinni. Jos sinut saadaan kiiinni, otat pallon maasta käsiisi ja rupeat jahtaamaan taas muita kuljettelijoita. Kun hippa saa jonkun kiinni, pudottaa hän pallon maahan ja rupeaa kuljettamaan.
MUTAMONSTERIHIPPA Muta-Monsteri -hippa : Yksi alue, yksi Muta-Monsteri, joka on ilman palloa. Muilla on pallot. Monsteri yrittää ottaa kiinni koskettamalla kädellään muita ja näin saamaan lapset kiinni mutaan. Kun jäät kiinni, otat pallon käsiisi, nostat sen suoraksi ylös ja laitat jalat haralleen. (Nyt lapsi on kiinni mudassa) Lasta voi kannustaa kutsumaan apua huutamalla Apua! Olen kiinni mudassa!. Pelastus tapahtuu niin, että palloa vielä kuljettava tulee lähelle ja syöttää mudassa olevan jalkojen välistä pallon toiselle puolelle ja jatkaen kuljettamista. (katso, että pelastusta tehdessä pelaajat eivät potkaise liian pitkälle omaa palloaan, vaan pallo on siinäkin kohtaa hallinnassa) ÄLÄ TÖRMÄÄ AUTOLLASI! Kuljettelu alueella, valmentajalla vihreä liivi, oranssi/keltainen liivi/tötsä ja punainen tötsä/liivi Vihreä: Kuljeta alueella Punainen: Pysähdy Keltainen: jalkapohjakosketuksia paikallaan pallon päälle (liikkeellelähtö) Valmentaja lisää seuraavia elementtejä: 1.Kun valmentaja sanoo nyt saa tööttäillä! lapset istuvat pallon päälle ja sanovat tööt 2. Auto tarvitsee bensaa kulmatötsälle kuljetus ja siellä pysäyty ja jalkapohjakosketukset pallon päälle, mutta painetaan palloa kunnolla alaspäin. 3. Pitää pyyhkiä tuulilasi! sisäsyrjä-ulkosyrjä yhdellä jalalla paikallaan (vaikeuta: yhdellä jalalla pomppien eteenpäin) 4. Saavuttiin moottoritielle.. kovavauhtinen kuljetus! Vastapainoksi peltipoliisit. kaikki kävelee ja kuljettaa. SIIVOA HUONEESI! Pelaajat kuljettelevat pallolla alueella vapaasti, sitten päästetään Lakaisijat irti! Lakaisijat yrittävät tyhjentää alueen (huoneensa) palloista potkaisemalla kaikki mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman kauas. Koska aina, kun pelaajan pallo potkaistaan pois alueelta, hän juoksee nopeasti hakemaan pallon takaisin alueelle. Lakaisijat yrittävät saada potkittua niin nopeasti palloja pois, ettei alueella ole jossain kohtaa yhtään palloa. Variaatio: Lisää lakaisijoita!
MESSIT JA RONALDOT Lapset jaetaan kahteen joukkueeseen, messit ja ronaldot. Keltaiset ovat messejä ja vihreät Ronaldoja. Joukkueet asettuvat viivan molemmin puolin kasvot toisiaan päin. Valmentaja huutaa Jomman kumman nimen Messi! tai Ronaldo! jolloin huudettu joukkue pyrkii kääntymään ja Juoksemaan omalle kotiviivalle ilman että vastustaja kerkeää koskettamaan sinua. Jos saat vastustajan kiinni, vastustaja jää paikoilleen ja kiinniottajan joukkue saa pisteen. Sitten palataan taas keskiviivalle vastakkain. Variaatio: Sama pallojen kanssa; nyt pelaajat vähän kauemmas viivasta (molemmat noin 1,5m). Jos valmentaja huutaa messi!, messit kääntyvät nopeasti pallon kanssa ja kuljettavat nopeasti Omalle kotiviivalle Ronaldot perässään. Taas, jos vastustaja saa kiinni, joukkue saa pisteen.
TIMANTINRYÖSTÖ Kuva: Timantinryöstö, pallot ovat timantteja, joita valmentaja laittaa molemmille puolille 4-5kpl. Porukka jaetaan puoliksi, jolloin saadaan kaksi joukkuetta. Pelaajat pyrkivät hakemaan timantin vastustajan puolelta ja tuomaan sen omalle puolelleen. (ensin käsin, sitten kuljettamalla) Pelaaja on turvassa omalla puolellaan, mutta vastustajan kenttäpuoliskolla häntä voidaan ottaa kiinni kädellä koskettamalla. Jos vastustaja osuu kädellään, pelaaja jähmettyy paikoilleen. Pelastus tapahtuu niin ikään koskettamalla. Jos olet saanut timantin jo itselleen ja sinut saadaan kiinni, pallo pysyy sinulla siitä huolimatta. Pelastuksen jälkeen voit lähteä juoksemaan kohti omaa kenttäpuoliskoa. Valmentajat keräävät timantit ja pitävät kirjaa montako timanttia jäljellä. HUOM: tarpeeksi iso alue!
INTIAANIT JA COWBOYT Päätyviivalla ovat intiaanit ja reunoilla pallojen kanssa ovat cowboyt, jotka yrittävät osua palloilla intiaaneihin vyötäröstä alaspäin ja näin saada heitä cowboyden joukkoon mukaan. Aluksi on 1-2 cowboyta reunoilla, ja loput viivalla intiaaneina. Ensin valitaan intiaanipäällikkö seuraavasti: kaikki huutavat intiaanihuutoa ja valmentaja valitsee heistä aina kovaäänisimmän (ei tarvitse kuitenkaan kiljua..), joka lähtee yksin juoksemaan toiseen päähän. Jos intiaanipäällikkö pääsee toiseen päähän ilman, että yksikään pallo osuu häntä, hän kutsuu muut intiaanit toiseen päähän jälleen intiaanien sotahuutoa käyttäen! Tämän jälkeen loput lähtevät juoksemaan intiaanipäällikön luo toiseen päähän väistellen parhaan mukaan cowboyden pommittamia palloja! Jos pallo osuu vyötäröstä alaspäin niin sinusta tulee cowboy. Niin kauan mennään, että ei ole jäljellä yhtään intiaania.
HIIRET JA PÖLLÖT Lapset asettuvat sekaisin alueelle pallojen kanssa. 1)Valmentaja nostaa keltaisen tötsän ylös = aurinko nousee ylös. Tällöin on päivä ja hiiret voivat kulkea rauhassa pellolla. 2)Kun valmentaja laskee auringon alas, tulee yö ja pöllö lähtee liikkeelle. Tällöin hiiret ovat hiirenhiljaa liikkumatta paikallaan, jottei pöllö huomaa heitä. Jos pöllö näkee jonkun liikkuvan, hän käy koskettamassa hiirtä. Myöhemmin voidaan vaihtaa pöllöä siten, että se lapsi joka liikkuu pöllön lähdettyä liikkeelle, vaihtuu pöllöksi.