Lapin maanmittaustoimisto Ivalon toimipiste Kaamostie 6 99800 Ivalo Asia: Vaatimus jo yli 60 vuotta kestäneen Kuodniljokka Rno 44:ä koskevan kiinteistönmuodostusprosessin viipymättä loppuun saattamiseksi 1. Vaatimuksen oikeutus EY-tuomioistuimeen kiinteistönmääritystoimituksesta 2008 274377 tekemäni valituksen jättämisen jälkeen olen Oulun maakunta-arkistosta saanut kopiot alkuperäisistä Qvadniljokka nybyggeä koskevista asiakirjoista (liitteet 1-3). Näistä asiakirjoista käyvät yksiselitteisesti ja kiistattomasti ilmi kyseistä uudistilaa (nybygge) koskeva kiinteistönmuodostus ja kiinteistön asukkaiden nykyiseen omistajanhallintaan rinnastuva oikeus eli omistusoikeus uudistilalle rajoin määritettyyn perintö- ja veromaahan. Kiistämättä Qvadniljokka nybygge on yksinäistilaksi (enstaka) lohkottu kiinteistö, koska siihen kuuluvaksi rajattu alue, erityiseen käyttöön otetut maa- ja vesialueet sekä rasitteet on yksiselitteisesti määritetty uudistilan perustamista koskevassa toimituskirjassa 26.9.1860 (Liite 1). Juhani Wirilander, Lausunto maanomistusoloista ja niiden kehityksestä saamelaisten kotiseutualueella, 8.8.2001 Oikeusministeriön selvitysmies Juhani Wirilanderin tekemistä johtopäätöksistä käy ilmi, että lapinkylien perheillä on ollut nykyiseen omistajanhallintaan rinnastuva oikeus eli omistusoikeus veromaihinsa. Qvadniljokka nybygge sijaitsee entisen Tenon lapinkylän (Deanu siida) alueella, on Lapinveroa koskevan katselmuspöytäkirjan 6.7.1853 (Liite 4) perusteella Juhani Wirilanderin tarkoittamaa veromaata ja toimituskirjan 26.9.1860 (Liite 1) perusteella perintömaata.
Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan toimesta 26.9.1860 suoritetusta kiinteistönmuodostuksesta piittaamatta on Suomen valtio aloittanut yli 60 vuotta sitten uuden kiinteistönmuodostusprosessin, jonka yhteydessä jo olemassa olevaa, maakirjaan tunnuksilla Qvadniljok nro 19 tai Kuodniljok nro 19 merkittyä kiinteistöä Qvadniljokka nybygge ollaan valtion viranomaisten toimesta korvaamassa Kuodniljokka Rno 44 kiinteistöllä. Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa Suomen perustuslaki, 22 Kun Suomen valtion aloittama Kuodniljokka Rno 44:n kiinteistönmuodostusprosessi on kestänyt jo yli 60 vuotta, niin tätä keskeneräistä kiinteistönmuodostusprosessia ei voida pitää enää missään suhteessa perustuslain 22 :n tarkoittamana asianmukaisena ja ilman aiheetonta viivytystä käsiteltävänä asiana maanmittausviranomaisessa. Aiheetonta viivytystä asian käsittelyssä ei muuksi muuta se, että Qvadniljok nybyggeä koskeva muutoskiinteistönmuodostusprosessi on käynnistetty Suomen valtion aloitteesta eikä Qvadniljokka nybyggen asukkaiden hakemuksesta. Uuden kiinteistönmuodostuksen epäasianmukaisuutta osoittaa se, että keskeneräisessä kiinteistönmuodostusprosessissa Suomen suuriruhtinaskunnan viranomaisten toimittamaa kiinteistönmuodostusta, jolla toimituksella Qvadniljokka nybyggelle on määritetty rajat ja erityiseen käyttöön otetut maa- ja vesialueet, ei ole Kuodniljokka Rno 44:n kiinteistönmuodostusta määräävänä perusteena otettu huomioon. Sen sijaan kiinteistönmuodostusta määräävänä perusteena on ollut vuoden 1925 isojakosäännös, joka on laadittu vasta Qvadniljokka nybyggen muodostamisen ja maarekisteriin merkitsemisen jälkeen, mistä syystä isojakosäännös ei voi olla ensisijainen peruste Kuodniljokka Rno 44:n kiinteistönmuodostuksessa. Qvadniljokka nybyggen kiinteistönmuodostusta koskeva katselmuspöytäkirja eli toimituskirja 26.9.1860 (liite 1) on käsitelty Utsjoen käräjäoikeudessa (Härads rätt) 6.3.1861 (liite 2) ja päätöksen (betänkande) mukaan kiinteistö on vahvistettu ilmoitetun katselmuksen mukaisesti ( enligt förmälda ytsyning ). Käräjäoikeuden käsittely laillistaa kiistatta Qvadniljokka nybyggelle määritetyt rajat sekä erityiseen käyttöön niittyinä määritetyt maa-alueet ja kalavesinä määritetyt vesialueet. Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan toimesta suoritettua Qvadniljokka nybyggen kiinteistönmuodostusta ei ole koskaan Suomen valtion taholta kiistetty eikä mitätöity. Qvadniljokka nybyggen kiinteistönmuodostuksen saatua lain voiman toimivaltainen kuvernööri on vielä tehnyt asukkaille myönteisen kiinteistön haltuunottoa koskevan päätöksen 31.12.1862 (liite 3). Tästä päätöksestä käy ilmi, että Anders Andersson Helander ja Pehr Andersson Helander ovat saaneet Qvadniljokka nimiselle uudistilalle hakemansa vahvistuksen ja haltijakiinnityksen ( stadfästelse och immission uti Qvadniljokka tillnämnade nybygge ). Ahlman-Forsman, Ruotsalais-suomalainen sanakirja (1885) Päätöskonseptin ilmaisema vahvistus ja haltijakiinne (Huom. juridinen merkitys) tarkoittavat kiistämättä nykyistä omistajanhallintaan rinnastuvaa oikeutta eli omistusoikeutta. Oikeusministeriön Lapin maaoikeudet-tutkimuksen perusteella Helanderin veljeksiltä ei otettu Qvadniljokka nybyggen kiinteistönmuodostuksen 26.9.1860 yhteydessä pois omistajanhallintaan rinnastuvaa oikeutta, kun perinnön luontoinen Qvadniljokka fiskare läge mukautettiin kruunun uudistilakäytäntöön. Saamelaisten oikeusaseman kannalta oli keskeistä, ettei veromaita heiltä otettu pois, vain niiden status muuttui kun ne mukautettiin kruunun uudistilakäytäntöön. Oikeusministeriö 24.10.2006 Yhteenveto ja tiivistelmä Lapin maaoikeudet-tutkimuksesta
Perinnön luontoiseksi Helanderin veljesten Qvadniljokka nybyggeä koskevan nykyiseen omistajanhallintaan rinnastuvan oikeuden paljastaa kiinteistönmuodostusta koskevan toimituskirjan 26.9.1860 kirjaus, jonka mukaan Pehr Andersson Helander ja Anders Andersson Helander toivat esiin kuinka heidän edesmenneet vanhempansa olivat elinaikanaan ottaneet hallintaansa useita tiluksia ja kalavesiä, joita veljekset Helander sittemmin vanhan hyödyntämisoikeuden (nyttjorätt) perusteella olivat siihen asti käyttäneet ( Pehr Andersson Helander och Anders Andersson Helander anförde hurusom deras aflidne föräldrar i lifstiden här upptagit åtskilliga ägor och fiskevatten, hvilka bröderna Helander sedermera på grund af gammal nyttjorätt härtill begagnat ). Kun veljekset Helander ovat hyödyntäneet tiluksia ja kalavesiä vanhempiensa jälkeen, niin heidän Qvadniljokka nybyggeä koskeva saantonsa on kiistämättä perintö. Isojaoissa mukana olleista tiloista huomattava osa oli kruununluontoisia (kruununtiloja). Isojaon suorittamisen kannalta asialla ei ollut suurta merkitystä, mutta tilan asukkaan kannalta oli. Kruununluontoisen tilan asukkaalla oli tilaan omistusoikeuden sijaan niin sanottu vakaa hallintaoikeus, josta osoituksena hänellä oli asukasoikeuspäätös ja sijoituskirja. Tilaa ei voinut saada perintönä hallintaansa, eikä se ollut kiinnityskelpoinen. Asukasoikeuden siirtäminen ja perinnöksi osto olivat monimutkaisia ja aikaa vieviä oikeustoimia. Järjestelmä johti myös sekaluontoisten tilojen syntymiseen. Niissä vain joku osa tilasta oli ostettu perinnöksi. Lopulta asia ratkaistiinniin, että vuonna 1965 annetulla lailla muutettiin Enontekiön ja Utsjoen kruununluontoiset tilat perintöluontoisiksi. (Laki eräiden kruununluontoisten tilojen ja tilanosien järjestelystä 598/65; Pohjola 1995, s. 34-35). Jouko Sillanpää, Ylä-Lapin isojaot ja saamelaisten maaoikeudet, Maanmittaus 81: 1-2 (2006) Maakirjaan kruununluontoisena merkityn kiinteistön käsittely isojaon yhteydessä kruununtilana ja omistajanhallintaan rinnastuvan oikeuden tulkitseminen niin sanottuna vakaana hallintaoikeutena johti selvitysten mukaan juridisiin ongelmiin, jotka ratkaistiin myös Qvadniljokka kiinteistön osalta palauttamalla vuonna 1965 kiinteistön omistusoikeus perintöön perustuvaksi omistusoikeudeksi, jollainen se oli faktisesti ollut kiinteistöä muodostettaessa 26.9.1860. Kuodniljokka Rno 44 kiinteistönmuodostuksen loppuun saattamista koskeva vaatimus koskee toisaalta kohtuutonta käsittelyn viivytystä maanmittausviranomaisessa ja toisaalta oikeudenloukkauksia, joita ainakin Qvadniljokka nybyggen osalta on tapahtunut isojaon ja vesipiirirajankäynnin yhteydessä. Hyvärinen lienee oikeassa siinä, että joidenkin saamelaisten maahan liittyviä oikeuksia loukattiin uudisasutuksen ja erilaisten väliaikaisten järjestelyjen toteuttamisella ja ehkä vielä isojakojen toimeenpanollakin. Nämä mahdolliset oikeudenloukkaukset tapahtuivat vähitellen ja inhimillisestä näkökulmasta katsottuna varsin pitkän ajan kuluessa. Uudisasutuksen alkamisesta isojakojen lainvoimaiseksi tuloon ehti kulua aikaa noin 200 vuotta. Mahdolliset oikeudenloukkaukset kohdistuivat niin vähäväkiseen väestönosaan, ettei niitä ilmeisesti edes tiedostettu. Jouko Sillanpää, Ylä-Lapin isojaot ja saamelaisten maaoikeudet, Maanmittaus 81: 1-2 (2006) Jouko Sillanpään tarkoittamat mahdolliset oikeudenloukkaukset kohdistuivat vähäväkiseen väestönosaan eli lapinkylien saamelaisiin eli lappalaisiin asukkaisiin ja siitä todistavat saamelaisten maaoikeuksia koskevat selvitykset ja tutkimukset. Näiden saamelaisten maaoikeuksia koskevien selvitysten ja tutkimusten perusteella voidaan helposti todeta oikeudenloukkausten koskevan nimenomaan lapinkylien saamelaisten ja lappalaisten odaalin perintömaan omistusoikeutta.
Qvadniljokka nybyggen osalta omistusoikeuden loukkaaminen on tapahtunut isojaon ja vesipiirirajankäynnin yhteydessä. Suomen suuriruhtinaskunnan toimesta suoritettua Qvadniljokka nybyggen kiinteistönmuodostusta koskevaa toimituskirjaa 26.9.1860 ei ole otettu huomioon isojaon yhteydessä ensisijaisena perusteena Kuodniljokka Rno 44:n osalta, vaan isojaon yhteydessä on Qvadniljokka nybyggeen kohdistettu kiinteistötoimia, jotka ovat ristiriidassa saamelaisten maaoikeuksien kanssa niitä koskevien selvitysten ja tutkimusten perusteella. Samalla tavalla omistusoikeutta loukaten Suomen valtio on menetellyt myös vesiapiirirajankäynnin yhteydessä. Jouko Sillanpään mukaan Pohjoismaiden neuvosto käynnisti vuonna 1995 yhteispohjoismaisen saamelaissopimuksen valmistelun. Sillanpään mukaan asiaa valmistellut asiantuntijaryhmä sai 16.11.2005 valmiiksi ehdotuksensa, jonka mukaan pohjoismaisessa saamelaissopimuksessa todettaisiin, että saamelaisilla on oikeuksia sellaisiin maa- ja vesialueisiin, joita he ovat perinteisesti käyttäneet. Tältä osin ehdotus vastaa pääosin kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansoja koskevaa sopimusta n:o 169. Valtioilla olisi velvollisuus määritellä ne maa-alueet, joihin saamelaisilla on omistus- tai käyttöoikeus. Kansallisessa oikeudessa tulisi olla sopivia menettelyjä saamelaisten maahan ja veteen kohdistuvia oikeuksia koskevien vaatimusten käsittelemiseksi. Jouko Sillanpää, Ylä-Lapin isojaot ja saamelaisten maaoikeudet, Maanmittaus 81: 1-2 (2006) Qvadniljokka nybyggen osalta kiinteistönmuodostusta koskevassa toimituskirjassa 26.9.1860 on määritelty (määritetty) se alue, jonka suhteen saamelaisilla on omistus- ja käyttöoikeus. Voiko Suomen valtio määritellä saamelaisten omistusoikeuden Qvadniljokka nybyggen osalta toisin kuin se on maahan ja veteen kohdistuvien oikeuksien osalta toimituskirjassa määritetty? 1.1. Kansainvälisten sopimusten oikeuttamat perustelut Qvadniljokka nybyggeen kuuluvaksi määritetyn kiinteän omaisuuden omistusoikeuden sitovalle ja riittävälle turvaamiselle Kuodniljokka Rno 44:n kiinteistönmuodostusprosessin yhteydessä Oikeusministeriö asetti 22.11.2000 toimikunnan valmistelemaan ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 169 ratifioinnin esteiden poistamista. Asetetulle toimikunnalle annettiin tehtäväksi valmistella ehdotus maahan, veteen, luonnonvaroihin ja perinteisiin luontaiselinkeinoihin liittyvien oikeuksien järjestämisestä saamelaisten kotiseutualueen valtionmailla. Toimikunta julkaisi työnsä tulokset 3.12.2001 saamelaistoimikunnan mietintönä. Toimikunta selvitti myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamisalaa ja totesi, että saamelaistenkin yksityisluontoiset omistusoikeudet ovat turvattuja kyseisen sopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 1. artiklan nojalla. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisen luonnollisen tai oikeushenkilön yksityisluontoiset omistusoikeudet on valtioiden turvattava riippumatta siitä onko henkilö alkuperäiskansan jäsen vai ei. Yksityisluontoinen omaisuudensuoja on kirjattuna Suomen kansalliseen perustuslakiin (15 ) niin kuin myös saamelaisten oikeus harjoittaa alkuperäistä kulttuuriaan (17 ), elinkeinokulttuurin harjoittamisen oikeutta pois sulkematta.
Euroopan ihmisoikeussopimus, Ulkoministeriö 63/1999 Lapinkylän saamelaisen tai lappalaisen alkuperäisasukkaan jälkeläiselle Euroopan ihmisoikeussopimus ja ILO:n alkuperäiskansasopimus muodostavat yhdessä turvaverkon kiinteän omaisuuden omistusoikeuden turvaamisen ja saamelaiselinkeinojen harjoittamista koskevan maa- ja vesialueen käyttöoikeuden turvaamisen suhteen saamelaisten perinteisesti käyttämillä alueilla, sillä 1) Jos saamelaisen alkuperäisasukkaan kiinteän omaisuuden omistusoikeus on jo turvattu Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämällä tavalla, niin ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 169 nojalla turvattavat oikeudet koskevat alkuperäiseen asumiseen perustuvia yksityisluontoisia maa- ja vesialueen käyttöoikeuksia saamelaisalueen valtionmaalla, jotka käyttöoikeudet tulee turvata saamelaisen kiinteistölle ILO:n alkuperäiskansasopimuksen perusteella suoritettavilla kiinteistötoimituksilla. 2) Jos saamelaisen alkuperäisasukkaan kiinteän omaisuuden omistusoikeutta ei ole vielä turvattu johtuen keskeneräisestä kiinteistönmuodostuksesta, niin kiinteää omaisuutta koskeva omistusoikeus tulee turvata saamelaisen kiinteistölle Euroopan ihmisoikeussopimuksen nojalla suoritettavilla kiinteistötoimituksilla ja yksityisluontoiset maa- ja vesialueen käyttöoikeudet saamelaisalueen valtionmaalla ILO:n alkuperäiskansasopimuksen perusteella suoritettavilla kiinteistötoimituksilla. 3) Jos saamelaisen alkuperäisasukkaan kiinteän omaisuuden omistusoikeutta ei ole turvattu Euroopan ihmisoikeussopimuksen nojalla, niin silloin myös yksityisluontoinen kiinteää omaisuutta koskeva omistusoikeus on turvattava saamelaisen kiinteistölle ILO:n alkuperäiskansasopimuksen perusteella suoritettavilla kiinteistötoimituksilla. Saamelaiseen alkuperäiskansaan kuuluvan henkilön hallinnassa olevan kiinteistön osalta edellä mainittujen kansainvälisten sopimusten soveltaminen edellyttää sen selvittämistä, mikä on se historiallinen kiinteän omaisuuden määrittämisen ajankohta, jolloin vallinneiden maa- ja vesialueiden omistussuhteiden mukaisesti kiinteän omaisuuden omistusoikeus on turvattava, ja mikä on turvattavaan kiinteään omaisuuteen kuuluva alue ja mitkä ovat turvattavaan kiinteään omaisuuteen kuuluvat maa- ja vesialueet. Jos kiinteän omaisuuden määrittämisestä ja omistussuhteista on olemassa kirjallista näyttöä, niin sen tulee olla riittävä todistus kiinteistökohtaisen kiinteän omaisuuden omistusoikeuden turvaamiseksi kiinteistön saamelaiselle asukkaalle Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Suomen perustuslain 15 :n määräysten perusteella. Kuodniljokka Rno 44 kiinteistön omistussuhteisen kiinteän omaisuuden turvaamisen kannalta oleellinen kysymys on: Onko jo 60 vuotta kestäneen ja vielä keskeneräisen kiinteistönmuodostuksen yhteydessä kiinteä omaisuus ja sitä koskeva omistusoikeus turvattava sen mukaan, - kun saamelainen on ryhtynyt vakinaisesti asumaan kiinteistöä (Koadniljock, Qvadniljok fiskare läge), sopinut muiden lapinkylän (Deanu siida) asukkaiden kanssa kiinteistön rajoista ja pystyttänyt asianmukaiset kiinteistön rajamerkit (urra) vai sen mukaan, - kun Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan viranomaisten toimesta 26.9.1860 saamelaisen kiinteistö (Qvadniljokka nybygge) on muodostettu ja merkitty maakirjaan nimellä Qvadniljok nro 19 tai Kuodniljok nro 19 vai sen mukaan, - kun Suomen valtion viranomaiset ovat vuoden 1925 isojakolain nojalla, Suomen suuriruhtinaskunnan 26.9.1860 toimittamasta kiinteistönmuodostuksesta
piittaamatta, määrittäneet yksityiseen käyttöön tarkoitetut maa-alueet 24.4.1948 ja rekisteröineet ne Kuodniljokka Rno 44 kruununtilaan kuuluvina 30.6.1953. Mikä edellä mainituista toimituksista, saamelaisten odaali kiinteistönmuodostus, Suomen suuriruhtinaskunnan viranomaisten toimittama kiinteistönmuodostus vaiko Suomen valtion viranomaisten yli 60 vuotta sitten aloittama, mutta vielä keskeneräinen kiinteistönmuodostus on se auktoriteetti, jonka pohjalta Kuodniljokka Rno 44 kiinteistölle määritettävä kiinteä omaisuus ja sen omistusoikeus on turvattava Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksen perusteella? Liitteinä olevien asiakirjojen mukaan kyseistä kiinteistöä koskeva loppuun suoritettu kiinteistönmuodostus on Suomen suuriruhtinaskunnan viranomaisten toimesta 26.9.1860 suoritettu kiinteistönmuodostus, jolla toimituksella on muodollisesti vahvistettu ja laillistettu saamelaisten odaali kiinteistönmuodostus. Tämän vastineen liitteenä olevan Qvadniljokka nybyggen kiinteistönmuodostusta koskevan toimituskirjan (liite 1) perusteella Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamisalaan kuuluvan yksityisluontoisen kiinteän omaisuuden omistusoikeuden turvaaminen koskee epäilemättä Qvadniljokka nybyggeen rajoin määritetyn, saamelaisten perinteisesti käyttämän alueen ja erityiseen tarkoitukseen otettujen maa- ja vesialueiden omistusoikeuden turvaamista. Saamelaistoimikunnan mietintö, 3.12.2001 Kun Euroopan ihmisoikeussopimuksen syrjintäkielto koskee sopimuksessa muutoin turvattuja oikeuksia, kuten yksityisluontoisen omistusoikeuden turvaamista, niin se ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että saamelaisten odaali kiinteistönmuodostus (saamelaisten perinteisesti käyttämä alue) on otettava huomioon saamelaisten kiinteän omaisuuden määrittämisessä. Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan viranomaisten 26.9.1860 suorittamassa kiinteistötoimituksessa, jolla toimituksella Qvadniljokka nybyggen rajat ja erityiseen käyttöön tarkoitetut maa- ja vesialueet on määritetty, on otettu huomioon saamelaisten odaali kiinteistönmuodostus. Sen sijaan vielä keskeneräisen Kuodniljokka Rno 44:ä koskevan kiinteistönmuodostusprosessin yhteydessä ei ole otettu huomioon saamelaisten odaalia kiinteistönmuodostusta eikä edes Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan viranomaistenkaan toimittamaa kiinteistönmuodostusta. Niinpä Qvadniljokka nybyggeen määritetyn kiinteän omaisuuden omistusoikeutta (saamelaisten perinteisesti käyttämään alueeseen) ei ole vielä turvattu sitovalla ja riittävällä tavalla keskeneräisen jo yli 60 vuotta kestäneen Kuodniljokka Rno 44:ää koskevan kiinteistönmuodostusprosessin yhteydessä. Saamelaistoimikunnan mietinnön mukaan Euroopan ihmissoikeussopimus saattaisi tulla sovellettavaksi esimerkiksi saamelaisten maaoikeuksien osalta. Kun saamelaisten maaoikeudet ovat yksityisluontoisia ja kiinteän omaisuuden osalta omistussuhteisia, niin keskeneräisen kiinteistönmuodostuksen takia Euroopan ihmisoikeussopimuksen tarkoittamia soveltamisen kohteita ovat tietysti Kuodniljokka Rno 44:ää koskevat jo suoritetut, keskeneräiset ja vielä suorittamatta olevat kiinteistötoimitukset, joilla toimituksilla 26.9.1860 muodostettu Qvadniljokka nybygge Suomen valtion toimesta tullaan korvaamaan Kuodniljokka Rno 44 kiinteistöllä. Koska isojakolain 1925 yksityiseen käyttöön tarkoitettujen maa-alueiden määrääminen (24.4.1948) ja valituksenalainen kiinteistönmääritys (2008-274377) eivät ole olleet sellaisia kiinteistötoimituksia, joilla Qvadniljokka nybyggeen määritetyn kiinteän omaisuuden omistusoikeus olisi turvattu kiinteistön saamelaisille omistajille heidän perinteisesti käyttämien alueiden osalta sitovalla ja riittävällä, niin Suomen valtion tulee Kuodniljokka Rno 44:n kiinteistönmuodostusta koskevilla kiinteistötoimituksilla turvata
1) kiinteän omaisuuden omistusoikeus Qvadniljokka nybyggen kiinteistönmuodostusta koskevan toimituskirjan 26.9.1860 määritysten mukaisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Suomen perustuslain 15 :n ja 17 :n perusteella 2) yksityisluontoiset käyttöoikeudet maahan, veteen, luonnonvaroihin ja perinteisiin luontaiselinkeinoihin Paistunturin erämaa-alueella ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ja Suomen perustuslain 17 :n perusteella. Saamelaisten maa- ja vesialueen omistusoikeudet, jotka oikeusministeriön selvitysmies Juhani Wirilanderin mukaan ovat yksityisluontoisia oikeuksia, on mainitunlaisen kiinteän omaisuuden suhteen selvitetty kiinteistönmuodostusta koskevassa toimituskirjassa 26.9.1860 Qvadniljokka nybyggen osalta. Kyseisessä toimituskirjassa on kiinteistölle määritetty rajat sekä ne erityiseen käyttöön otetut maa- ja vesialueet, joiden käyttöön kiinteistön asukkailla on muut poissulkeva yksinomainen käyttöoikeus. Saamelaistoimikunnan mietintö, Eriävä mielipide, 3.12.2001 Kun saamelaisilla perheillä on ollut yksinomainen käyttöoikeus heidän perinteisesti käyttämiinsä alueisiin, niin oikeusministeriön saamelaistoimikunnalle antama tehtävä oikeuksien järjestämisestä saamelaisten kotiseutualueen valtionmailla on kollektiivisluontoisesti tulkittuna ristiriidassa saamelaisten maaoikeuksien kanssa, jotka oikeudet ovat luonteeltaan yksityisiä oikeuksia, niin kuin oikeusministeriön selvitysmies Juhani Wirilander on todennut ja tuonut julki Lapin maanomistusoloja koskevassa lausunnossaan. Kyseisestä lausunnosta käy ilmi, että selvityksen kohteina ovat lapinkylien alkuperäisten saamelaisten ja lappalaisten yksityisluontoiset maaoikeudet eivätkä vaeltavien paimentolaissaamelaisten kollektiivisluontoiset talvi- ja kesälaidunalueiden käyttöoikeudet. Siksi oikeusministeriön saamelaistoimikunnalle antaman tehtävän olisi kuulunut olla muodossa yksityisluontoisten oikeuksien järjestämisestä saamelaisten kotiseutualueen valtionmailla. Selvitysmies Juhani Wirilanderin johtopäätös Ei ole riidatonta näyttöä siitä, että lapinkylä olisi omistanut alueensa. viittaa siihen, että saamelaisille hallinnollinen yhteisö siida ei ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen tarkoittama oikeushenkilö. Siitä syystä saamelaisilla kansana ei ollut kollektiivista omistusoikeutta eikä kollektiivista alueen käyttöoikeutta, vaikka lapinkylän (siida) hallinnointi tapahtuikin kollektiivisesti. Lapinkylän rajojen sisällä oleviin ei kenenkään -maihin oli yhteinen käyttöoikeus (pyynti, niityt ym.) vain oman lapinkylän asukkailla. Oikeusministeriö, 24.10.2006 Yhteenveto ja tiivistelmä Lapin maaoikeudet-tutkimuksesta Lapinkylien (siida) yhteisiä ei kenenkään alueita koskevia maa- ja vesialueen käyttöoikeuksia ovat luonnollisesti lapinkylän perheiden yksityisluontoiset oikeudet, metsästysoikeus, kalastusoikeus ja kiinteään asumiseen perustuva poronhoito-oikeus, jotka eivät siis lapinkylien alkuperäisten saamelaisten ja lappalaisten osalta kuulu yhteisen käyttöoikeuden piiriin, toisin kuin vaeltavien paimentolaissaamelaisten osalta maankäyttöoikeuden voidaan perustellusti todeta olleen. Todistettavasti Tenon lapinkylän (Deanu siida) alueella ainoa, saamelaisten perinteisesti käyttämän alueen yhteinen käyttöoikeus on koskenut Outakosken poikkipatoa, joka on asiakirjojen mukaan ollut jaettuna yhtä suurina osuuksina kiinteistöille (En lott i Outakoski tvärpata ).
Tutkimustietoon nojautuvien historiallisten tosiasioiden perusteella oikeusministeriön saamelaistoimikunnalle antama tehtävä koskee metsästys-, kalastus- ja poronhoito-oikeuden eli saamelaiselinkeinojen määrittämistä saamelaisten kiinteistöille yksityisluontoisena eli kiinteistökohtaisena maa- ja vesialueen käyttöoikeutena eikä kollektiivisena yhteisenä käyttöoikeutena, niin kuin sen paimentolaisporonhoidon osalta kuuluu olla. Vaeltamiseen perustuvan paimentolaisporonhoidon osalta yhteinen käyttöoikeus on jo ilmi selvästi vahvistettu sitovalla ja riittävällä tavalla poronhoitolain kautta eikä paimentolaissaamelaisten jälkeläisten osalta käyttöoikeutta ole mahdollista sen sitovammin ja riittävämmin enää vahvistaa. Kuodniljokka Rno 44 kiinteistön suhteen saamelaisten oikeus heidän perinteisesti käyttämiinsä alueisiin lapinkylän yhteiskäytössä olevien alueiden osalta merkitsee sitä, että kyseiselle kiinteistölle tulee määrittää metsästystä, kalastusta ja poronhoitoa koskeva käyttöoikeus ei kenenkään -maihin kiinteistökohtaisena käyttöoikeutena. Kyseinen oikeus ei kuitenkaan voi koskea kokonaisuudessaan laissa määriteltyä saamelaisten kotiseutualuetta, vaan sitä lapinkylän aluetta eli sitä nimenomaista yksilöityjen saamelaisten perinteisesti käyttämää aluetta, jolla Qvadniljokka nybygge sijaitsee. Sen mukaan Kuodniljokka Rno 44 kiinteistölle tulee määrittää metsästystä, kalastusta ja kiinteään asumiseen perustuvaa poronhoitoa koskeva kiinteistökohtainen käyttöoikeus Paistunturin erämaa-alueelle, joka vastaa Tenon lapinkylän (Deanu siida) alkuperäisten saamelaisten perinteisesti käyttämää ei kenenkään aluetta. Saamelaistoimikunnalle annetun tehtävän sisältö viittaa siihen, että oikeusministeriö on tehtävää antaessaan jättänyt saamelaisten yksityisluontoiset maa- ja vesialueen omistus- ja käyttöoikeudet ILO:n alkuperäiskansasopimuksen nro 169 soveltamisen ulkopuolelle ikään kuin saamelaisten yksityisluontoiset oikeudet eivät kuuluisi alkuperäiskansasopimuksen piiriin, tai että ikään kuin lapinkylien saamelaisten yksityisluontoiset maa- ja vesialueen omistus- ja käyttöoikeudet olisi jo selvitetty ja ratkaistu jollakin salaisella ja määrittelemättömällä tavalla isojakotoimituksen ja vesipiirirajankäynnin yhteydessä. Isojakotoimitusta ja vesipiirirajankäyntiä koskevista asiakirjoista eivät paljastu edes implisiittisesti ne julkituomattomat saannot ja kiinteistötoimitukset, joilla saamelaisten yksityisluontoisen omistusoikeuden piiriin kuuluvat maa- ja vesialueet (veromaat) olisivat isojaon ja vesipiirirajankäynnin yhteydessä siirtyneet valtion ja lohkokuntien omistukseen. Suomen valtio ei ole ottanut huomioon isojaon ja vesipiirirajankäynnin yhteydessä Kuodniljokka Rno 44:n osalta saamelaisten yksityisluontoisen omistusoikeuden piiriin kuuluvaa perintömaata, joka 1690- luvulta lähtien on ollut veromaata, ja joka on laillisesti Suomen suuriruhtinaskunnan viranomaisten toimesta Qvadniljokka nybyggeen kuuluvaksi 26.9.1860 määritetty. Kyseisen kiinteistön osalta Saamelaisten oikeutta heidän perinteisesti käyttämiinsä alueisiin heikentäisi entisestään oikeusministeri Leena Luhtasen 24.10.2006 kaavailema ratkaisumalli, jossa saamelaisten maankäyttö perustuisi käyttöoikeusratkaisulle ja yhteishallinnolle. Kaavailtu ratkaisumalli loukkaisi perustuslain 15 :n turvaamaa omaisuudensuojaa Qvadniljokka nybyggelle rajoin määritetyn alueen osalta ja perustuslain 17 :n tarkoittamaa yksityisluontoista käyttöoikeutta yhteiskäytössä olevan alueen osalta. Niinpä ILO-sopimuksen ratifioimista varten laadittu ratkaisumalli, joka perustuisi käyttöoikeusratkaisulle ja yhteishallinnolle, ei voi olla kansainvälisen valvontaelimen tarkoittama sitova ja riittävä tapa vahvistaa saamelaisten oikeuksia heidän perinteisesti käyttämiinsä alueisiin sen enempää nykyiseen omistajanhallintaan rinnastuvien oikeuksien osalta kuin myöskään lapinkylän yhteisen alueen käyttöoikeuksien osalta. Asian lainsäädännölliseksi järjestämiseksi on Vihervuoren selvityksestä lähtien kehitelty ratkaisumallia, jossa saamelaisten maankäyttö ja erityisesti poronhoito perustuisivat käyttöoikeusratkaisuille ja yhteishallinnolle, kun taas veromaita tai Lapinkyliä koskevat yksityisoikeudelliset vaatimukset tulisivat erikseen selvitettäviksi muussa menettelyssä. Oikeusministeri Leena Luhtanen, 24.10.2006 Puheenvuoro Lapin maaoikeustutkimuksen julkistamistilaisuudessa
Saamelaisten yhteiskäytössä olevan alueen osalta yhteishallintomalli on ristiriidassa metsästystä, kalastusta ja kiinteään asumiseen perustuvaa poronhoitoa harjoittaneiden lapinkylän saamelaisten maankäyttöoikeuksien suhteen, koska lapinkylien saamelaisten perheiden oikeudet ovat olleet yksityisluontoisia oikeuksia, mutta eivät kollektiivisia oikeuksia, jollaisia vaeltavien paimentolaissaamelaisten maankäyttöoikeudet ovat historiallisesti olleet. Lapinkylien saamelaisten oikeuksien yksityisluontoisuus edellyttää oikeuksien kiinteistökohtaisuutta. Saamelaisten kiinteistökohtaisen maankäyttöoikeuden eriyttäminen yhteishallinnolle ja käyttöoikeuksien erottaminen kiinteistöjen sisällöistä ei voi siksi olla kansainvälisen valvontaelimen tarkoittama sitova ja riittävä tapa vahvistaa saamelaisten oikeuksia heidän perinteisesti käyttämiinsä alueisiin. Kun Suomen valtio ei ole kiistänyt eikä mitätöinyt Qvadniljokka nybyggeen kiinteistönmuodostuksessa 26.9.1860 määritettyjä rajoja eikä erityiseen käyttöön määritettyjä maa- ja vesialueita, on kyseisen kiinteistön osalta saamelaisten perinteisesti käyttämiä alueita koskevan käyttöoikeuden selvittäminen erikseen muussa menettelyssä tarpeeton toimitus. Mikä edes voisi olla sellainen kiinteistönmäärityksestä poikkeava yksityisoikeudellisia vaatimuksia koskeva muu menettely, jolla lapinkylien alkuperäisten saamelaisten veromaiden omistusoikeus ja lapinkylien yhteisiä alueita koskeva maankäyttöoikeus voitaisiin selvittää ja ratkaista? Kun Qvadniljokka nybyggeen rajoin määritetyn alueen omistusta ei ole vielä turvattu isojakotoimituksen (24.4.1948) yhteydessä, niin kyseisen alueen omistusoikeus tulee turvata Kuodniljokka Rno 44 kiinteistölle Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja Suomen perustuslain 15 :ään perustuvalla kiinteistötoimituksella, jolla Kuodniljokka Rno 44 kiinteistön rajat määritetään vastaamaan Qvadniljokka nybyggelle kiinteistönmuodostusta koskevassa toimituksessa 26.9.1860 määritettyjä rajoja. Ja kun Qvadniljokka nybyggeen määritettyjen vesialueiden omistusta ja hallintaa koskevia yksityisluontoisia oikeuksia ei ole vielä turvattu vesipiirirajankäyntiin liittyvän kiinteistönmäärityksen yhteydessä, niin vesialueita koskeva omistusoikeus tulee turvata Kuodniljokka Rno 44 kiinteistölle Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Suomen perustuslain 15 :n nojalla - kumoamalla valituksenalainen kiinteistönmääritystoimitus 2008 274377 muiden vesialueiden paitsi Korkeimman oikeuden 14.11.1996 vahvistaman Vardojärven (Vardoaijärvi) osalta, - suorittamalla kiinteistönmääritystoimitus, jolla Qvadniljokka nybyggelle määritetyt kalavedet määritetään Kuodniljokka Rno 44 kiinteistöön kuuluviksi vesialueiksi sitovalla ja riittävällä tavalla, - suorittamalla kiinteistönmääritys, jolla kalastusoikeus määritetään Kuodniljokka Rno 44 kiinteistöön kuuluvaksi oikeudeksi sitovalla ja riittävällä tavalla sille vesialueelle Tenojoessa, johon 26.9.1860 muodostettu Qvadniljokka nybygge rajoittuu, sekä - merkitsemällä kiinteistörekisteriin Qvadniljokka nybyggelle määritetyt kalavedet ja kalastusoikeus kyseisen kiinteistön rantaan rajoittuvalla Suogisjalvin ja Paadus fiskelägen välisellä Tenojoen vesialueella Kuodniljokka Rno 44 kiinteistöön kuuluvina oikeuksina sitovalla ja riittävällä tavalla. Qvadniljokka nybyggelle kiinteistönmuodostusta koskevassa toimituskirjassa 26.9.1860 määritetyt rajat ja erityiseen käyttöön tarkoitetut maa- ja vesialueet voidaan turvata Euroopan ihmissoikeussopimuksen tarkoittamana omistusoikeudellisena kiinteänä omaisuutena Kuodniljokka Rno 44 kiinteistölle sitovalla ja riittävällä tavalla vain siten, että - Suomen valtion toimesta suoritetaan loppuun keskeneräinen Kuodniljokka Rno 44:n kiinteistönmuodostus ja - suoritettavissa kiinteistötoimituksissa otetaan huomioon Qvadniljokka nybyggen kiinteistönmuodostusta koskevassa toimituskirjassa 26.9.1860 määritetty kiinteä omaisuus täysimääräisenä. Kiinteistön rajat ja erityiseen käyttöön tarkoitetut maa- ja vesialueet tulee silloin merkitä kiinteistörekisteriin siten, että ne vastaavat täysin Qvadniljokka nybyggeä koskevan toimituskirjan 26.9.1860 sisältöä. Vain mainituilla toimenpiteillä Suomen valtio voi osoittaa konkreettisesti
oikeusministeriön asettaman Suomen perustuslain toimivuutta tarkastelleen työryhmän mietinnössään tarkoittamien ihmisoikeuksien toteutuneen ja oikeuksien tulleen vahvistetuksi saamelaisten perinteisesti käyttämiin alueisiin sitovalla ja riittävällä tavalla Kuodniljokka Rno 44 kiinteistön osalta. Vesa Puuronen, Huomioita saamelaisiin kohdistuvasta rasismista/ Saamenmaa, toimittanut Veli-Pekka Lehtola et al., 2012 Koska Suomen valtion suorittaman isojakotoimituksen 24.4.1948 myötä Kuodniljokka Rno 44 kiinteistölle Lapin lääninhallituksen päätöksellä määrätyt maa-alueet eivät vastaa Qvadniljokka nybyggen osalta saamelaisten asukkaiden perinteisesti käyttämää aluetta, joka on kyseisen kiinteistön muodostamista koskevassa toimituskirjassa 26.9.1860 määritetty selkein rajoin, niin Euroopan ihmisoikeussopimuksen tarkoittamat yksityisen omaisuuden suojelua koskevat ihmisoikeudet ovat selvästikin vielä toteutumatta Kuodniljokka Rno 44 kiinteistön osalta. Suomen perustuslain toimivuutta tarkastelleen työryhmän tarkoittama saamelaisten oikeuden turvaaminen heidän perinteisesti käyttämiinsä lapinkylien alueisiin sitovalla ja riittävällä tavalla ei voi tarkoittaa Kuodniljokka Rno 44 kiinteistön osalta muuta kuin sitä, että ILO:n alkuperäiskansasopimuksen nojalla suoritetaan kiinteistötoimitus, jolla kyseiselle kiinteistölle määritetään Paistunturin erämaa-aluetta koskeva kiinteistökohtainen saamelaisten elinkeinokulttuurin eli metsästystä, kalastusta ja kiinteään asumiseen perustuvaa poronhoitoa koskeva elinkeinonharjoittamisoikeus. Oikeusministeriön selvitysmies Juhani Wirilanderin lausunnosta ja Lapin maaoikeustutkimuksesta käy ilmi, että Suomen lainsäädännössä lapinkylien alkuperäisten saamelaisten ja lappalaisten jälkeläiset on asetettu eriarvoiseen asemaan vaeltavien paimentolaissaamelaisten jälkeläisten kanssa. Kun Suomi on riistänyt isojakolain ja vesipiirirajankäynnin kautta lapinkylien alkuperäisiltä saamelaisilta ja lappalaisilta maaoikeuksia (sekä maanomistukseen että maankäyttöön liittyviä oikeuksia), niin vaeltavien paimentolaissaamelaisten jälkeläisille Suomi on vahvistanut sitovalla ja riittävällä tavalla ne oikeudet, jotka ovat historiallisia lapinkylien saamelaisten ja lappalaisten perintö- ja veromaan omistusoikeuksia sekä lapinkylien perheiden yksityisluontoisia eli kiinteistökohtaisia lapinkylän ei kenenkään alueen maankäyttöoikeuksia. Kun vaeltavat paimentolaissaamelaiset eivät todistettavasti ole olleet saamelaisalueen alkuperäisiä asukkaita, vaan vasta vuoden 1852 rajasulun jälkeen lapinkylien alueille asettuneita jutaavia saamelaisia, niin millä perusteella Suomen valtio on tulkinnut juuri näiden paimentolaissaamelaisten olevan Lapin alkuperäisasukkaita? Ja millä laillisella perusteella Suomen valtio on asettanut vaeltavien paimentolaissaamelaisten jälkeläiset etuoikeutettuun asemaan maaoikeuksien (maanomistus ja maankäyttö) suhteen ja syrjinyt lapinkylien alkuperäisten saamelaisten ja lappalaisten jälkeläisiä? Sitä vastoin valtio on, siten kuten tässä on selitetty, päinvastoin suosinut maahan muuttaneita porolappalaisia, jopa siihen asti samoilla alueilla kiinteästi asuneiden lappalaisten kustannuksella. Gunnar Pettersson, Tukeeko RKP epäilyttävää saamelaispolitiikkaa?, 20.6.2012
Yksittäisen Qvadniljokka nybyggen osalta voidaan eittämättä kysyä: Onko Suomen valtio tunnustanut omistus- ja hallintaoikeuden niihin Qvadniljokka nybyggelle 26.9.1860 määritettyihin alueisiin, joilla Qvadniljokka nybyggen saamelaiset (saamelainen perhe) ovat perinteisesti asuneet? Yksiselitteinen vastaus on: Ei ole. Kun omistus- ja hallintaoikeus edellyttää oikeushenkilöä, niin ILO:n alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen nro 169:n 14 artiklan tarkoittama omistusoikeus ei voi tarkoittaa saamien kansaa kollektiivina, sillä kansalle ei ole mahdollista muodostaa omistusoikeudellista kiinteistöä toisen kansan hallinnoiman alueen sisälle. Mahdollinen yhteishallintoelin taas ei voi olla lapinkylien alkuperäiset saamelaiset ja lappalaiset päätöksenteossa syrjäyttävä elin, koska lapinkylien alkuperäisten saamelaisten ja lappalaisten omistus- ja maankäyttöoikeudet ovat kiinteistökohtaisia oikeuksia. Onko Suomen valtio vahvistanut lapinkylien alkuperäisten saamelaisten ja lappalaisten omistusoikeuden heidän käyttämiinsä alueisiin (perintö- ja veromaihin) sitovalla ja riittävällä tavalla? Onko Suomen valtio vahvistanut lapinkylien alkuperäisten saamelaisten ja lappalaisten maankäyttöoikeudet lapinkylien yhteisiin alueisiin sitovalla ja riittävällä tavalla? Qvadniljokka nybyggen osalta yksiselitteinen vastaus molempiin kysymyksiin on: Ei ole. Ainoat asianmukaiset toimenpiteet ja menettelyt, joilla vahvistetaan ILO-sopimuksen tarkoittamien näiden kansojen eli lapinkylien alkuperäisten saamelaisten ja lappalaisten oikeudet veromaihinsa ja oikeudet käyttää lapinkylien hallintoalueeseen kuuluneita yhteisiä alueita, on Suomen suuriruhtinaskunnan toimesta muodostettujen kiinteistöjen aineellisen sisällön omistusoikeuden vahvistaminen asianmukaisin kiinteistötoimituksin ja käyttöoikeuden määrittäminen yhteisten alueiden kiinteistökohtaisena oikeutena niin kuin se on lapinkylienkin hallintoaikana ollut. Tänä päivänä Suomeen vuoden 1852 jälkeen muuttaneiden poronomistajaperheiden jälkeläiset ovat hyvin edustettuina Saamelaiskäräjien johdossa. Sen sijaan, että he vetoaisivat maakirjoihin, he nojautuvat alkuperäiskansan ominaisuudessaan yleisiin etnisiin oikeuksiin, vaatien että maa, joka on otettu saamelaisilta, on palautettava heille. Gunnar Pettersson, Tukeeko RKP epäilyttävää saamelaispolitiikkaa?, 20.6.2012 Kollektiivi vaeltavien paimentolaissaamelaisten jälkeläiset, joiden maanomistus- ja käyttöoikeudet Suomen valtio on jo vahvistanut sitovalla ja riittävällä tavalla lapinkylien alkuperäisten saamelaisten ja lappalaisten perinteisesti käyttämälle alueelle, ei voi olla ILO-sopimuksen tarkoittama tämä kansa, jonka omistus- ja hallintaoikeuden edellytetään perustuvan alkuperäiseen asumiseen. Lapinkylien alkuperäisten kiinteästi asuneiden saamelaisten ja lappalaisten jälkeläisten maaoikeudet perustuvat maakirjoihin, joiden laillisuutta Suomen taholta ei ole kiistetty, mutta joista piittaamatta Suomen valtio on maaoikeuksia saamelaisalueella vaeltavien paimentolaissaamelaisten jälkeläisten eduksi järjestellyt. Ei voida missään tapauksessa pitää oikeudenmukaisena sitä, että Suomen valtio on isojaon yhteydessä ottanut lapinkylien (siida) kiinteästi asuneilta alkuperäisiltä saamelaisilta ja lappalaisilta hallintaansa veromaita tai osia veromaista. Ei voida pitää oikeudenmukaisena myöskään sitä, että isojaon yhteydessä lapinkylien alkuperäisilta saamelaisilta ja lappalaisilta otettu maa palautettaisiin vaeltavien paimentolaissaamelaisten jälkeläisille yleisten etnisten oikeuksien nojalla, jollaiseen oikeusministeri Leena Luhtasen ratkaisumalli viittaa ilmauksellaan erityisesti poronhoito, mutta josta Gunnar Pettersson varoittelee kirjoituksessaan Tukeeko RKP epäilyttävää saamelaispolitiikkaa. Ei voida myöskään pitää oikeudenmukaisena sitä, että Suomen valtio on lapinkylien alkuperäisiä saamelaisia ja lappalaisia kuulematta salamyhkäisesti muodostanut uusia kiinteistöjä, kuten Suomen valtio ja lohkokunnat, jollakin julkituomattomalla kiinteistötoimituksella muodostaen nämä kiinteistöt lapinkylien alkuperäisiltä saamelaisilta ja lappalaisilta otetuista veromaista ja lapinkylien perheiden yhteiskäytössä olevista ei kenenkään alueista.
Erinomaisen mielenkiintoinen tosiasia on, että Metsähallituksen alueet Lapissa on kaikessa hiljaisuudessa muodostettu kiinteistöiksi vasta aivan viime vuosien aikana, todennäköisesti osana valmistautumista ILO-sopimuksen ratifiointiin ja toteuttamiseen käytännön tasolla. Gunnar Pettersson, Tukeeko RKP epäilyttävää saamelaispolitiikkaa?, 20.6.2012 Asiantuntijoiden maaoikeusselvitysten ja tutkimusten perusteella Suomen valtio on riistänyt lapinkylien alkuperäisten saamelaisten ja lappalaisten maanomistusoikeudet niihin alueisiin, joita he ovat perinteisesti käyttäneet. Edellä olevasta selvityksestä käy ilmi, että maa- ja vesialueiden riistäminen on tapahtunut Suomen valtion laatimien säännösten nojalla suoritetuilla kiinteistötoimituksilla. Säännökset on annettu sen jälkeen, kun saamelaisten kiinteistöt, joiden suhteen heillä on omistajanhallintaan rinnastuva oikeus, on perustettu ja laillisesti vahvistettu. Isojakotoimituksella ja vesipiirirajankäyntiin liittyvällä kiinteistönmäärityksellä on toimittu vastoin oikeudellista periaatetta, jonka mukaan kiinteistöä koskeva vanhempi laillinen omistussuhde on ensisijainen peruste uudessa kiinteistönmuodostuksessa. 1.2. Historialliset alkuperäisen asumisen oikeuttamat perustelut kiinteän omaisuuden yksityisluontoiselle omistusoikeudelle Qvadniljokka nybyggen osalta Lapinkylien alkuperäisten saamelaisten kiinteän omaisuuden yksityisluontoinen omistusoikeus hyödyntämiinsä maa- ja vesialueisiin perustuu odaaliin eli omaperäiseen maanomistukseen, mikä tarkoittaa sitä, että saamelaiset perheet ovat jo muinoin jakaneet keskenään maa- ja vesialueet lapinkyliensä (siida) sopimiskokouksissa. Sopimiskokouksien pitopaikasta on jäänyt muistoksi paikannimi Sohpparjohka historiallisen Tenon lapinkylän (Deanu siida, Tenoby) alueelle, jolla alueella Qvadniljokka nybygge sijaitsee. Muinainen hauta Gumpe ohkkan rinteellä Lapinkylien saamelaisten maa- ja vesialueen käyttöoikeus perustuu historialliseen asumiseen, mitä on jatkunut niin kaukaa menneisyydestä asti, ettei kenelläkään ole sen vanhempaa asumishistoriaa koskevaa tietoa. Qvadniljokka nybyggen osalta muinaisuuteen ulottuvasta asumishistoriasta kertovat kiinteistölle 26.9.1860 määritettyjen aluerajojen sisällä, Gumpe ohkka vaaran rinteellä olevat kaksi hautaa, joiden olemassaolosta ei kukaan ollut edes kuullut kerrottavankaan ennen niiden löytymistä 1980-luvulla. Epäilemättä muinaiset asukkaat, jotka kiistämättä ovat olleet kiinteästi asuneita saamelaisia, ovat olleet jo siinä määrin sivistyneitä, että ovat haudanneet vainajansa, eivätkä jättäneet niitä haaskoiksi petoeläimille.
Peurakuoppa Lassiniemessä Kotapaikka Lassiniemessä Qvadniljokka nybyggen osalta alkuperäisen asumisen suhteen ei ole epäilystäkään, sillä sen osoittavat kiinteästä asumisesta jääneet historialliset todisteet, joita ovat Qvadniljokka nybyggelle määritettyjen rajojen sisällä olevat asumusten jäänteet, kuten kotapaikka Lassiniemessä (Lássenjárga) ja kiinteiden pyydysten jäänteet, kuten peuranpyyntikuopat samalla alueella. Kyseinen paikka sijaitsee 200-300 metrin päässä nykyisestä kiinteistön varsinaisesta pääasiallisesta asuinpaikasta, jota kutsutaan nimellä Kostejoki (Goatneljohka). Epäilemättä Lassiniemen kota-asukas on ollut nimeltään Lassi (Lásse) ja paikka on nimetty sen mukaisesti. Monet saamelaisten tarinat ja muistelukset kertovat henkilöistä kuten mm. Biitoš ja Bávoš-Niillas. Tarinan henkilöt ovat nimenomaan historiallisen Deanu Siidan (Tenoby) asukkaita ja heidän jälkeläisensä ovat vielä tänäkin päivänä tunnistettavissa tarinoiden, sukujen ja paikannimien kautta. Muhtumin leigga sihke Biitoš ahte Bávoš- Niillas Lágesvuonas. Muhtun sotnabeaivvi vulge Lágesvuona olbmot girkui, ja Bávoš- Niillas maiddái vulggii sin mielde. Go sii ledje borjjasteamen muhtun bávtti vuoli, de cuigot eará olbmot: Hei, mo bárgu boaimmáš dán bávttis! Muhto Bávoš-Niillas ii jietnat maidege. Olbmot ain cuigot: Hei, mo bárgu boaimmáš dán bávttis! De geahcastii Bávoš-Niillas dohko ja celkkii: vuoi, vuoi lea juo dan Biitoš datte! De boaimmá- in manai báktái bárgut, ja jos mon in livccii geahcastan dohko, de livccii son min rihpastan gopmut. Muitalusat, máidnasat ja cuksasat, doaimmaheaddji Thorleif Berg, Sámi oahpahusrá i, 1986 Mainituista henkilöistä, Biitoš ja Bávoš-Niillas on lukuisia kertomuksia, jotka kertovat näiden henkilöiden välisistä ristiriidoista. Epäilemättä nämä tarinoiden henkilöt ovat historiallisia henkilöitä, koska heidän jälkeläisiään on todistettavasti olemassa. Lars Levi Laestadius, Katkelmia lappalaisten mythologiasta, toimittanut Nilla Outakoski, 1994
Edellä olevan tarinan mukaan Deanu siidan kanta-asukkaita Pavus Nilas (Bávoš-Niillas) ja Piittus (Bihtoš, Biitoš) pidettiin noitina. Näin tehtiin ilmeisesti sen takia, että heillä oli eräiden tarinoiden mukaan taito pyydystää peuroja juovattamalla (juovssahit), eli houkuttelemalla niitä mm. peuraaitauksiin. Kun rajanaapurukset Pavus Nilas ja Piittus taistelivat keskenään, niin mistäpä muusta he olisivat taistelleet kuin peuranpyyntimaiden muut poissulkevasta käyttöoikeudesta. Tarinan kolmas noitamies Pola Vuola Jouna oli epäilemättä siidan poliisi (pola). Aage Solbakk, Ávjovári Kárášjoga historjá I, 2000 Vakinaista asumista koskevaa kirjallista tietoa Tenojokilaaksosta on vasta 1500-luvulta, jolloin Tanska- Norjan toimesta pohjoisilla alueilla alettiin laatia luetteloita verovelvollisista. Kun verovelvollisten nimistä käy ilmi vain henkilön etunimi ja hänen isänsä nimi, niin täsmällistä kiinteistökohtaista asukashistoriaa veroluettelojen varaan ei ole mahdollista rakentaa. Veroluetteloista ei käy myöskään ilmi, mitä vero koski, mutta epäilemättä vero koski kiinteistöä eli asumista kiinteistössä, koska veroa perittiin yhtä paljon, kolme peurantaljaa ja yksi peuranruho (3 gotteduolji, 1 gottegorut), kaikilta perheiltä (bearaš), jotka asuivat lapinkylän (siida) alueella vakinaisesti. Asukkaiden vähäinen määrä viittaa siihen, että tarinoiden historialliseen aikaan noin tuhat vuotta sitten Deanu siidan alueella asuivat vain Pavus Nilaksen ja Piittuksen perheet tai suvut. Edellä olevan Aage Solbakkin kirjan otteen mukaan Deanu siidan (Deanus, Theno Lappeby, Juxby, Juovssa siida, Eskildby, Eskilsby) alueella asui vain neljä perhettä (4 bearraša) vuoden 1553 veroluettelon (vearrogirjjiin jagi 1553) perusteella. Aage Solbakkin selvityksen mukaan Tenon lapinkylä (Deanu siida) kuului Tanska- Norjan hallinnon alaisuuteen vuonna 1553 ja ilmeisesti aina 1700-luvun vaihteeseen asti, jolloin Ruotsi- Suomen ja Tanska-Norjan välillä suoritetun rajankäynnin myötä Utsjoki (Deanu siidan suomenpuolinen osa ja Arrisby) liitettiin Ruotsi-Suomeen. Maiden ja vesien käyttöä ja omistusta voidaan seurata lähinnä kruunun hallinnon ja oikeudenhoidon yhteydessä syntyneen asiakirja-aineiston avulla 1500-luvun puolivälistä lähtien. Kemin ja Tornion lapinmaat olivat tuolloin Ruotsin valtakunnan, sen lain ja sen kuninkaan vallan ja hallinnon alaisia. Oikeusministeriö, 24.10.2006 Yhteenveto ja tiivistelmä Lapin maaoikeudet-tutkimuksesta Saamelaisten vanhimmat kertomukset, kuten edellä olevat Pavus Nilaksesta ja Piittuksesta kertovat tarinatkin, sijoittuvat aikaan, jolloin jäämeren rannikon ja Tenojoen laakson alueella asui vain
saamelaisia. Mainittakoon, että allekirjoittanut on todistettavasti kertomuksen Piittus (Bihtoš, Biitoš) jälkeläinen ties kuinka monennessa polvessa. Suvun historian tutkimiseksi, säilyttämiseksi ja perinteiden vaalimiseksi perustettiin yhdistys, sukuseura Bihto at, vuonna 2003. Yhdistys hyväksyttiin yhdistysrekisteriin patentti- ja rekisterihallinnon päätöksellä 16.1.2004. Bihto at-suvun historian tutkimus on vielä kesken. Lapinkylien alkuperäisten saamelaisten historiallisesta maa- ja vesialueen omistusoikeudesta ovat kiistattomia kirjallisia todisteita 1600-luvulta peräisin olevat käräjätuomiot, joihin mm. tutkija Kaisa Korpijaakko-Labba viittaa kirjassaan Om samernas rättsliga ställning i Sverige-Finland (1994). a. Om rättsskyddet för fiske Vid tiundet i Koutokeino år 1655 hade Nils Pederson besvärat sig över Peder Olufson för att denne hade gjord olovligt intrång på hans fiskevatten. Detta blev också bevisat. Det beslöts att Peder vid vite måste avstå från dyligt. I tingsprotokollen från år 1656 ser man å sin sida följande anteckning Oluf Aggieson i Somby hafver dragit Noot i annars fiskevatn(,) ble Saak efter det 25. Cap: i BygB tre mark. 4 Vid tinget i Avjovara år 1658 berättäde Enarebon Clemet Joxson, at Avjovarabon Mårttenson gjort honom intrång på hans fiskevatten ock brukat hans träsk utan lov. Det beslöts, att vardera häefter vid vite skull bruka sina egna egos. 5 Jukkasjärvibon Lars Olufson hade han också år 1660 gjort sig skyldig till notdragning i annars fiskevatten. Straffet var tre mark enligt BygB, kap. 25. 6-4 Tinget i Enare 21.2.1656 FRA FR 652 f. 345v. 5 Tinget i Avjovara 10.2.1658 FRA FR 652 f. 336v. 6 Tinget i Jukkasjärvi 26.1.1660 FRA FR 652 f. 333. Kaisa Korpijaakko-Labba (1994), Om samernas rättsliga ställning i Sverige-Finland Otteesta voi päätellä, että lapinkylien alkuperäisillä saamelaisilla oli omistuksessaan yksityisiä vesialueita, joiden luvattomasta käytöstä rangaistiin. Tuomioiden mukaan kaikkien tuli käyttää omia kalavesiään. Sen mukaan kalavedet eli kalastukseen käytettävät vesialueet ovat olleet lapinkylien alkuperäisten saamelaisten kiinteää omaisuutta, jonka käyttöön muilla ei ollut oikeutta. Tuomiot osoittavat, että yksityisillä saamelaisilla on ollut muut poissulkeva yksinomainen käyttöoikeus odaalisti jakamiinsa maa- ja vesialueisiin. Muut poissulkeva maa- ja vesialueiden yksinomainen käyttöoikeus ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että saamelaiset ovat omistaneet hyödyntämänsä maaalueen (kiinteään pyyntitapaan perustunut peurojen metsästysalue ja porojen laiduntamisalue) ja kalaveden (kiinteään pyyntitapaan perustunut vesialue), vaikka kirjallisia maanomistuksen muodollisesti vahvistavia kiinteistöjen asiakirjoja ei vielä ollutkaan käytössä. Ei siis ole epäilystäkään siitä, etteikö myös Qvadniljokka nybyggen asukkailla olisi jo ammoisista ajoista lähtien ollut muut poissulkeva yksinomainen käyttöoikeus Qvadniljokka nybyggelle määritettyjen rajojen sisällä oleviin maa-alueisiin ja kalavesiin. Giuseppe Acerbi (1963), Matka Lapissa vuonna 1799 Saamelaisten maanomistusoikeudesta antaa kirjallisen todistuksen myös italialainen juristi Giuseppe Acerbi, joka teki Lapinmatkan vuonna 1799. Juristin antamaa todistusta on tuskin syytä asettaa kyseenalaiseksi.
Tutkija Kaisa Korpijaakon ja oikeusministeriön asettaman selvitysmiehen Juhani Wirilanderin mukaan saamelaisten yksityiset maanomistusoikeudet ovat kiistattomat toisin kuin lapinkylien (siida) maanomistusoikeudet. Siidan hallinnoima alue, muodostui perheiden yksityisistä maa- ja vesialueista ja perheiden yhteiskäytössä olevasta ei kenenkään -alueesta. Sen enempää Kaisa Korpijaakko kuin Juhani Wirilanderkaan eivät todenneet saamelaisilla olleen kollektiivisluontoista omistusoikeutta. Siltä osin kuin maa- ja vesialueiden yhteisomistusta oli, oli se jakaantunut yksityisluontoisesti perheiden ja sukujen omistusosuuksiin, niin kuin Tenojoessa sijaitsevan Outakosken poikkipadon osalta asiakirjat osoittavat. Saamelaistoimikunnan mietintö, 3.12.2001 (Eriävä mielipide) Perhemaiden ulkopuolisen maa-alueen eli siidan perheiden yhteiskäytössä olevan asumattoman maan oli Kustaa Vaasa vuonna 1542 julistanut kuuluvaksi jumalalle, kuninkaalle ja Ruotsin kruunulle. Näihin asumattomiin maihin ja niillä sijaitseviin vesialueisiin siidan perheillä oli kuitenkin kiistämätön alkuperäiseen asumiseen perustuva metsästystä, kalastusta ja poronhoitoa koskeva käyttöoikeus. Julistuksen perusteella Kustaa Vaasa ei selvästikään puuttunut saamelaisten odaaliin maanomistusjärjestelmään, josta saamelaisten kesken oli suullisesti sovittu (sohppar). Oikeuskäytännössä saamelaisten odaalit kiinteistöt olivat ensin saamelaisten perintömaita ja myöhemmin 1690-luvulta lähtien lapinveromaita. Asumattomat ei-kenenkään maat säädettiin Ruotsin valtiolle vuoden 1685 metsälailla. Utsjoella asumattomat ei-kenenkään maat olivat autioita tuntureita (öde fjellar), mikä käy ilmi Qvadniljokka nybyggen kiinteistönmuodostamista koskevasta toimituskirjasta 26.9.1860. Ruotsi-Suomessa uudistettiin 1700-luvulla maanomistusjärjestelmää isojakotoimituksella, jolla oli tarkoitus koota tilojen maat yhtenäisiksi lohkoiksi. Näyttää kuitenkin siltä, että edellä mainitun Giuseppe Acerbin matkan aikoihin vuonna 1799 maanomistusjärjestelmä perustui vielä saamelaisten odaaliin kiinteistöjärjestelmään, sillä Ruotsi-Suomen toimesta ei oltu vielä muodollista kiinteistönmuodostusta Tenojokilaaksossa suoritettu, eikä ilmeisesti ehditty suorittaa, koska Suomi joutui Venäjän vallan alaisuuteen vuonna 1809. Matti J. Kankaanpää (1999), Sukututkimus
Kun saamelaisten odaaliin maanomistusjärjestelmään ei Ruotsi-Suomen toimesta mitenkään puututtu, niin saamelaisten odaalin maanomistusjärjestelmän mukaisesti nimetyin rajoin ja kiintein rajamerkein erotettu saamelainen odaali Koadniljock kiinteistö säilyi muuttumattomana. Lapinveromaat jäivät 1740-luvulta lähtien pois oikeuskäytännöstä, hallinnosta ja lainsäädännöstä lukuun ottamatta Inaria ja Utsjokea, joissa lapinveromaita muutettiin kalastus- ja uudistiloiksi pitkälle 1800-luvulle. Saamelaisten oikeusaseman kannalta oli keskeistä, ettei veromaita heiltä otettu pois, vain niiden status muuttui kun ne mukautettiin kruunun uudistilakäytäntöön. Uudistiloja muodostettiin myös muodostuvasta kruunun liikamaasta, näin erityisesti 1800- luvulla. Oikeusministeriö 24.10.2006 Yhteenveto ja tiivistelmä Lapin maaoikeudet-tutkimuksesta Saamelaisten odaalit kiinteistöt muutettiin Lapin maaoikeustutkimuksen mukaan Utsjoella kalastus- ja uudistiloiksi. Kyseisen tutkimuksen mukaan saamelaisten veromaita ei otettu heiltä pois, vain muodostettujen kiinteistöjen status muuttui, kun ne mukautettiin kruunun uudistilakäytäntöön. Katselmus 16.6.1840 Ennen Qvadniljokka nybyggen kiinteistönmuodostusta laaditusta varhaisimmasta katselmuspöytäkirjasta 16.6.1840 ei käy ilmi, että Anders Andersson Helanderin odaalisti omistama maaomaisuus olisi muodostanut kirjallisten muotoseikkojen mukaisen kiinteistön. Helanderin kiinteään maaomaisuuteen kuului useampia kesäpaikkoja, tiluksia ja kalavesiä. Epäilemättä Koadniljock oli kuitenkin odaalisti muodostettu kiinteistö, koska sillä oli selkein paikannimin nimetyt rajat ja rajamerkit autioita tuntureita vastaan Qvadniljokka nybyggen muodostamista koskevan katselmuspöytäkirjasta 26.9.1860 päätellen. Autiot tunturit ja Qvadniljokka nybyggeen kuuluvat alueet on erotettu toisistaan rajamerkein (urra). Suomen jouduttua Venäjän vallan alaisuuteen saamelaiset alkuperäisasukkaat hyödynsivät siidajärjestelmän aikana odaalisti muodostettuja kiinteistöjään kuten ennenkin. Qvadniljokka nybyggen liittyvä ensimmäinen katselmus on suoritettu (laga syn) koskien tiluksia (ägor) ja tiloja (lägenheter). Katselmuspöytäkirjasta käy ilmi, että kiinteistöön kuuluvia tiloja ovat olleet Kuodniljock, Tansjoki ja Sparasuollonniemi, joista kaksi viimeistä ovat olleet kiinteistöön kuuluvia kesäpaikkoja.
Juhani Wirilander, Lausunto maanomistusoloista ja niiden kehityksestä saamelaisten kotiseutualueella, 8.8.2001 Perheiden omistuksessa olevien maa- ja vesialueiden erottaminen nimetyin paikoin muiden perheiden maista ja rajamerkein (urra) siidan yhteiskäytössä olevasta nautintamaasta todistaa kiistatta, että saamelaiset ovat muodostaneet kiinteistöjä jo siidajärjestelmän aikana eli jo ennen kuin Tanska-Norjaa tai Ruotsi-Suomea oli edes olemassakaan. Maastossa kiinteistöt erotetaan toisistaan vieläkin rajamerkein, joten siinä suhteessa nykyinen kiinteistöjärjestelmä ei eroa saamelaisten historiallisesta odaalista kiinteistöjärjestelmästä. Várdoaivin rajamerkki (urra) Bádošoaivin rajamerkki (urra) Saamelaisten perheiden omistamien alueiden rajamerkit (urra), jotka ovat kivikasoja, rakennettiin tunturien tai vaarojen huipuille siten, että huipulta huipulle oli hyvä näköyhteys. Qvadniljokka kiinteistön historiallisten rajamerkkien (urra) paikat ovat Kistusskáidi, Garvinoaivi, Várdoaivi, Bádošoaivi, Juohkkoaivi, Rodjánoaivi ja Luossagoatnelvárre. (Vrt. Kaisa Korpijaakko-Labba, 1994, Om samernas rättsliga ställning i Sverige-Finland, 164-165) Edellä olevissa kuvissa ovat Várdoaivin rajamerkki (Várdoaivvi urra) ja Bádošoaivin rajamerkki (Bádošoaivvi urra). Bádošoaivin rajamerkin kuvasta näkyy, että historiallinen saamelaisten rakentama rajamerkki on purettu ja kartoittajat ovat asettaneet tilalle oman lautarakennelmansa nähtävästi ilmakuvausta varten. Joka tapauksessa rajamerkit (urra) osoittavat, että saamelaisilla on todellakin ollut jo siidajärjestelmän aikana odaali kiinteistöjärjestelmä. Odaalin kiinteistöjärjestelmän mukaiset lapinkylien alkuperäisten saamelaisten kiinteistöt erotettiin selkeästi määritetyin rajoin paikannimien avulla muiden perheiden omistamista alueista ja rajapyykein (urra) lapinkylän yhteiskäytössä olevasta alueesta. Epäilemättä odaalin kiinteistöjärjestelmän mukaisesti nimettynä Koadniljock kiinteistön rajana on ollut nimestä päätellen Suohpajohka (Soahpajohka, Sopujoki). Kun saamelaisten maa- ja vesialueen hyödyntäminen on koskenut nimenomaan saamelaiselinkeinojen, metsästyksen, kalastuksen ja kiinteään asumiseen perustuvan poronhoidon harjoittamista, niin siihen liittyen Qvadniljokka nybyggen rajoin määritetyllä alueella on todisteita. Epäilemättä myös metsästys ja kiinteään asumiseen perustunut poronhoito ovat saamelaisen odaalin kiinteistön Koadniljockan
asukkaille olleet välttämättömiä toimeentulon lähteitä, vaikka kiinteistö on tunnettu 1800-luvun puolivälissä nimellä Qvadniljok fiskare läge, sillä kalastus on tuonut toimeentulon vain kesäaikana. Syksyisin peuran metsästys on ollut kiinteistön asukkaiden toimeentulon lähde ja talvisydämellä kiinteään asumiseen perustunut poronhoito. Várdoaivin kivipurnu (geadgebora) Bádošoaivin kivikaarre (gárdi) Osoituksena metsästyksen harjoittamisesta on muistoksi jäänyt Qvadniljokka nybyggelle määritettyjen rajojen sisälle Várdoaivin rinteelle kivipurnu (geadgebora), jossa peuran lihoja on säilytetty turvassa pedoilta syyspyynnin yhteydessä. Kiinteään asumiseen perustuneen poronhoidon harjoittamisesta kertoo puolestaan kivistä rakennettu aitaus (gárdi) Bádošoaivin rinteellä, joka niin ikään on Qvadniljokka nybyggelle määritettyjen rajojen sisällä. Yli valtakunnan rajojen vaeltamiseen perustunut paimentolaisporonhoito ei käyttänyt kiinteitä aitauksia. Kiinteiden rakennelmien perusteella on kiistämätön tosiasia se, että Qvadniljokka nybyggen rajoin määritetty alue on saamelaisten perinteisesti käyttämää aluetta, jonka suhteen kyseisen kiinteistön asukkailla on ollut nykyiseen omistajanhallintaan rinnastuva oikeus eli omistusoikeus. Kuten on jo käynyt ilmi, ei tanskalaisten laatimista veroluetteloista voi täsmällisesti päätellä saamelaisten kiinteistöjen asukkaiden henkilöllisyyttä suhteessa nykyisiin asukkaisiin, mutta sen jälkeen kun kirkon toimesta alettiin pitää kirkonkirjoja seurakunnan jäsenistä, niin kiinteistöjen omistajat on voitu selvittää yksiselitteisesti. Niinpä Qvadniljokka nybyggen osalta 1800-luvun alussa avioliiton kautta tapahtunut sukukohtainen omistajanvaihdos on selvästi pääteltävissä. Erik Schytte Blix (1989), Karasjokslekter
Ennen Qvadniljokka nybyggen muodollista kiinteistönmuodostusta on saamelaisten odaalin kiinteistöjärjestelmän mukaisen Kuodniljockan omistanut Pehr Pehrsson Outakoski (Guttorm), joka on syntynyt 1.11.1689. Hänen jälkeensä Kuodniljockan on omistanut Pehr Pehrsson Outakoski (Guttorm), joka on syntynyt 2.2.1725 ja saanut tämän saamelaisen kiinteistön omistukseensa perinnön kautta. Häneltä kiinteistö on siirtynyt edelleen perintönä Pehr Pehrsson Outakoskelle, joka on syntynyt 30.12.1752. Kirkonkirjoista käy ilmi, että Pehr Pehrsson Outakoski muutti Norjaan vuonna 1797 ja kun hänellä oli vain yksi perillinen Ingrid Pehrsdatter, joka on syntynyt 8.8.1789, niin epäilemättä kiinteistö siirtyi Ingrid Pehrdatterin ja hänen miehensä Anders Andersson Helanderin, joka oli kotoisin Utsjoelta, omistukseen, kun he avioituivat 27.3.1814. Ingrid (Inger) Pehrdatterin avioitumista koskevassa tiedossa on mainittu lapinkylä (Joxbye), josta hän oli kotoisin. Mainittu Joxbye on ollut Tenon lapinkylän (Deanu siida) nimenä silloin, kun lapinkylän isäntänä on ollut Joks-niminen (Juoksa, Jux, Juks) henkilö. Aage Solbakk (2001), Deanuleahkki sogat historjá, Tanadalen slekter historie Anders Andersson Helanderilla ja Ingrid Pehrsdatter Outakoskella oli kirkonkirjojen mukaan kolme poikaa, Anders, Petter (Pehr) ja Clemet sekä tytär Ella. Kun Ingrid Pehrdatter oli kuollut 14.4.1842, niin Anders Andersson Helander avioitui Anna Matsdotter Guttormin kanssa 11.8.1844. Anders Andersson Helander kuoli 21.7.1846 ja niin Koadniljock jäi hänen pojilleen Anders Andersson Helanderille, Pehr Andersson Helanderille ja Clemet Andersson Helanderille, mikä käy ilmi Lapinveroa koskevasta pöytäkirjasta 6.7.1853. Anders Andersson Helanderin leski Anna Matsdotter Guttorm oli odaalin kiinteistön Koadniljockan naapurikiinteistön Aittijokkan perillisiä, mistä syystä osa odaalista Koadniljock (Qvadniljok fiskare läge) kiinteistöstä siirtyi Aittijokka kiinteistölle. Ilmeisesti Aittijokka sai leski Anna Matsdotter Guttormin jako-osuutena ainakin käyttöoikeuden Koadniljockan kalaveteen (Itselassis) ja maata Suohpajoen ja Paadus fiekelägen väliltä. Edellä mainitun kalaveden käyttöoikeutta on sittemmin asiakirjoista päätellen hyödyntänyt vesialueella olevan Itsekiveksi nimetyn pyyntipaikan osalta Pokkaniminen kiinteistö, joka on muodostettu odaalin Aittijokka kiinteistön maa-alueelle.