TU-53.1150 Filosofia ja systeemiajattelu reflektioessee Esseen otsikko: Pohdintoja elämääni liittyen pohjana Esa Saarisen opit Luento-osallistumiseni kertaa: 5 Oma arvio reflektioesseestäni asteikolla 0-5: 5 Mitä opin kurssilla: Opin olemaan vähemmän tavoitehakuinen ja enemmän nykyhetkestä nauttiva. Opin paneutumaan täysin siihen mitä teen ja siten saada nautintoa siitä.
Johdanto Itse olen perehtynyt itämaisiin filosofioihin, Zen-ajatteluun ym. Mielestäni on hienoa tämän kurssin kautta päästä perehtymään länsimaiseen filosofiaan. Kurssi oli siinä mielessä mielenkiintoinen että olen itse harrastanut oman toimintani tutkimista fyysisellä, mentaalisella ja tunteellisella tasolla jo jonkin aikaa ja täten luonut tietoisuutta itselleni. Aloitin 25 viikkoa sitten luomaan tietoisuutta elämääni tekemällä erästä hengitysmeditaatioharjoitusta aamuin ja illoin 15 minuutin ajan. Täten pääsin kuuntelemaan oman kehoni tunteita ja pohtimaan mistä lapsuuteni tapahtumasta ne ovat lähtöisin. Tästä kurssista saan uusia oivalluksen jyviä ja ehkä rutinoituneeseen pääväylääni uusia sivupöytiä, jotka auttavat minua pääsemään eteenpäin, saamaan uusia läpimurtoja. Pidin Esa Saarisen luennoista siinä mielessä, että niissä painotettiin elämän parantamista tämän hetken kannalta juuri nyt. Yleiset länsimaalaiset itsensäkehitystuotteet painottavat tulevaisuuden parantamista, jolloin elämästä tulee enemmänkin valmistautumista tulevaisuuteen kuin nykyisen elämän nauttimista. Samoin voi usein tapahtua, kun vietetään monta vuotta kouluissa ja yliopistoissa. Sen takia arvostan itämaalaista filosofiaa, jossa pyritään saamaan ihminen enemmän läsnä olevaksi esimerkiksi meditaatiolla. Sokrateen lause Sokrateen lause, jossa hän toteaa, että viisain on se, joka ymmärtää, ettei oikeastaan ole ollenkaan viisas, kolahti minuun tuntuvasti. Seuraessani omaa toimintaani elämässäni, olen huomannut, että usein mieleni yrittää liittää identiteettiini jonkin taidon, jota muilta ei löydy. Esimerkiksi nyt kun olen meditoinut ja yrittänyt käsitellä tunteitani jonkin aikaa, niin mieleni yrittää väittää minulle sosiaalisissa tilanteissa, että olen muita kokeneempi ja parempi tunteiden hallinnassa, jotta tuntisin itseni arvokkaaksi. Toinen esimerkki on, että kun kävin laskuvarjojääkärikoulutuksen varusmiespalveluksessani, niin mieleni yrittää väittää, että olen muita vahvempi. Tämä ego antaa minulle kuitenkin samalla semmoisen olon, että olen ulkopuolinen toisiin ihmisiin verrattuna ja tämä vieraannuttaa minut omasta sielustani. Heti kun kuulin Sokrateen lauseen ja sanoin itselleni, etten osaa yhtään mitään, niin tuntui kuin iso lasti olisi tipahtanut harteiltani ja olisin tullut läheisemmäksi omaa viatonta sisäosaani. Sokrateen lause muistuttaa minulle, että hieno asenne elämässä on pysyä nöyrässä oppilaan näkökulmassa, jossa aina pyritään oppimaan muilta ja
jakamaan tietoa muiden kanssa. Näin vältytään pyrkimästä olemaan muita parempia tai sekaantumaan turhaan muiden elämiin yrittämällä turhaan opettaa muita ihmisiä. Katsellessani Matti Alahuhtaa luennoimassa, ihailin hänestä huokuvaa oppimisen halun asennetta. Hän on selvästi asennoitunut sillä tavalla, että hän voi oppia jokaikiselta ihmiseltä jotakin uutta ja täten kuuntelee jokaista ihmistä vilpittömästi. Saarinen selittää siitä että ihmiset eivät kykene näkemään tiettyjä tilanteita miten ne oikeasti tapahtuu, koska niillä on erilaisia mentaalisia malleja joita he uskovat ja joiden kautta he näkevät asiat. Tämä on sama kuin meditaation tarkoitus, eli yritettään hiljentää mieli, jotta nähdään maailma juuri niin kuin se oikeasti on. Eräs hieno idea, jonka sain luennolta oli, että ehkä en tiedä mitään tästä maailmasta ja itsestäni, eikä minun tarvitse ylläpitää tiettyjä mentaalisia selitysmalleja maailmasta. Matti Alahuhdasta Eräs asia, jonka olen oppinut elämässä virheiden kautta on, että en anna itsestäni 100% siihen mitä olen tekemässä juuri kyseisellä hetkellä. En laita itseäni likoon esim. koulun kursseilla, ryhmätöissä, harrastuksissani. En laittanut armeijassakaan itseäni likoon. Tästä elämänotteestani on jäänyt huono maku suuhun ja se kaduttaa minua. Matti Alahuhtaa seuraessani ymmärsin, miten elämästä pääsee nauttimaan laittamalla itsensä täysin likoon. Kokeilin eilen paneutua täysin matematiikan laskuharjoitustunnilla annettuihin tehtäviin ja minussa syttyi heti tekemisen meininki. Päätteeksi huomasin, että minulle tuli sellainen hyvä olo, jota harvoin olen tuntenut viime vuosina. Pidin myös Matin asenteesta elää mahdollisuuksien kautta. Viimeisenä vuonna olen ihmetellyt, miten minulle ilmestyy jatkuvasti ongelmia. Ensin oli tinnitus, sitten oli naisseuran puute. Sen jälkeen harmitti koulutehtävien kasaantuminen. Sitten alko harmittaa nenän murtuminen. Tästä kierteestä ei pääse pois ellei ala muuttamaan omaa ajatusmaailmaa. Tämmöisissä tilanteissa auttaa kysyä itseltään, että mitäs minä voisin tehdä juuri nyt? Idean idea On tärkeää huomata minkä ideoiden perusteella elää elämää, ettei jää ideoiden vangiksi. Itselläni on tällä hetkellä tyttöystävä ja kavereillani ei ole. Tunnen painetta
elämässäni, koska kaverini saavat monipuolisempaa kokemusta sinkkuina naisista, kuin mitä minä saan yhdestä naisesta. Tarkastellessani omaa elämää huomaan, että olen jäänyt sen idean vangiksi, että mitä useamman naisen kanssa mies on maannut, niin sitä kovempi ja kunnioitetumpi hän on. Minun tulisi pohtia uusia ideoita tämän tilalle. Varusmiespalvelusta suorittaessani minulla oli eräänlainen idea maailmasta, jonka kautta toimin. Tämä idea perustui jonkin verran Matrix-elokuvaan. Tämän idean mukaan ihmiset olivat aivopestyjä toimimaan yhteiskunnan hyväksi ja viisainta, jos haluttiin nauttia elämästä, oli että yksilö keskittyy omien intressien maksimoimiseen muista piittaamatta. Tämän idean olin saanut internetistä noina aikoina, ja se tuotti minussa vihamielisyyttä kouluttajiani kohtaan armeijassa. Sen lisäksi tämän idean vaikutuksesta minulle tuli syrjäytynyt olo varusmiestovereideni läheisyydessäni. Nykyään olen vaihtanut tämän idean toiseen, jonka sain itämaalaisesta filosofiasta. Tämän idean mukaan se, miten toiset ihmiset kohtelevat itseäni, on reflektio siitä, miten itse kohtelen itseäni. Tämän takia minun tulee kohdella itseäni ja muita ihmisiä niin kuin haluan minua kohdeltavan. Ehkä Pääväylän ja sivupöytien filosofia voidaan hyvin liittää opiskeluun. Itse opiskelen tuotantotaloutta ja jouduin valitsemaan tekniseksi sivuaineeksi TKK:n listalta kaikista vähiten turhimmalta tuntuvan aineen, viestintätekniikan. Kaikki kurssit, jotka eivät liity tuotantotaloudelliseen uraani ovat tuntuneet minusta turhilta ja olen välttänyt niitä viimeiseen asti. Esa Saarisen luento sai minut pohtimaan, etten ole antanut itselleni mahdollisuutta istahtaa hetkeksi sivupöytiin. En ole luonut itselleni mahdollisuuksia tarttua tilanteisiin, joista minulle voisi tulevaisuudessa olla suunnattoman paljon hyötyä, vaikkei se hyöty ole selvä juuri nykyhetkellä. Olen huomannut keskustellessani ihmisten kanssa, että saatan pitää itseäni toisia viisaampana varsinkin, jos itse olen perehtynyt enemmän johonkin kirjallisuuteen. Täten kun kaverini pyrkivät kertomaan mielipiteensä, joka on lukemaani kirjallisuutta vastaan, niin pidän heidän mielipiteitään virheellisinä. En siis anna itselleni mahdollisuutta, jota Esa Saarinen antaa itselleen sanalla ehkä.
Tämä ehkä -ajattelutapa muistuttaa vähän aikaa sitten katsomaani elokuvaa Yes man, jossa eräs henkilö päättää vastata myönteisesti jokaiseen hänelle esitettyyn kysymykseen elämässään. Elokuvassa hahmo joutui positiivisuudellaan mitä seikkailullisimpiin tilanteisiin ja avarsi arkielämäänsä huomattavasti. Omat arvoni Itselläni murtui nenä muutama kuukausi sitten harrastaessani nyrkkeilyä ja arvomaailmani muuttui järkyttävästi sen jälkeen. Ennen sitä jälkeenpäin mietittynä minulla ei ollut paljoa tietoisia arvoja elämässäni. Panostin omaan puoleenivetävyyteen naisien suhteen. Tapaturmani jälkeen ensisijaiseksi arvokseni on muodostunut terveys ja mielenrauha. Sen lisäksi olen alkanut arvostamaan antamista saamisen sijaan. Aikaisemmin elämässäni, kun joku kaveri pyysi apuani, yritin usein keksiä erilaisia tekosyitä päästä eroon ilmenevistä nakeista. Nykyään pyrin auttamaan kavereitani ihan vaan sen takia, että antaminen tuntuu hyvältä. Vietän itseni kanssa liikaa aikaa, jossa on vaarana se että rajoitun omiin ajatuksiini. Kurssin seurauksena minussa heräsi arvostus muiden mielipiteisiin. Arvostan enemmän nykyään tiimissä toimimista. Täytyy laittaa korvan taakse Esan lause salli itsesi kohdata muita ihmisiä siinä mitä tekisit itse yksin. Subjektien maailma vs objektien maailma Saarisen esittämä subjektien ja objektien maailmojen ero loi liikettä ajatuksissani. Rupesin näkemään, kuinka olin kohdellut tähän asti elämässäni läheisiäni ihmisiä objekteina, kun ihmiset ovat subjekteja. Esimerkiksi, kun suunnittelin juuri kertovani muutaman kuukauden tapaamalleni naisystävälle, että haluan viettää sinkkuelämää seurustelusuhteen sijaan, ensin ajattelin suorittaa tämän ilmoituksen tekstiviestillä tai sähköpostilla. Ajattelin, että näin olisin välttynyt suurelta tunteiden purskaukselta, joka olisi tapahtunut, jos olisin ilmoittanut tämän kesken kahdenkeskeisen mukavan illanvieton. Saarisen luennon jälkeen rupesin tajuamaan, että se naisystävä onkin subjekti eikä objekti. Rupesin näkemään, että subjekteillakin on omat tunteet, ja subjektien kanssa tulee toimia eri säännöin. Tämän takia olen päättänyt puhua kasvokkain rehellisesti naisystävälleni ja luoda syvempi toisiemme
ymmärrys. En ole vielä ilmoittanut hänelle kyseistä asiaa, mutta toivon, että hän arvostaa minua enemmän sen takia, että teen asian rehelliseltä pohjalta. Rupesin myös pohtimaan, että kun olen yrittänyt viime aikoina parantaa omaa masennustani, niin olen saattanut kohdella omaa tunnekehoani liian objektimaisesti. Olen tehnyt masennuksesta paketin, jonka olen halunnut heittää mahdollisimman nopeasti roskikseen. Täten olen reagoinut tähän tunteeseeni vihaisesti, surullisesti tai turhautuneesti. Olen nyt alkanut näkemään masennuksen enemmänkin osana minua, subjektia. Jos masennus olisi pienessä lapsessa ja haluaisin parantaa tämän lapsen, niin sen lapsen kehottamista heittää masennus pois kutsuisin manipuloinniksi enkä parantamiseksi. Jos haluaisin kohdella masennusta subjektina, vastaisin siihen rakkaudella ja myötätuntoisuudella. Viettäisin enemmän aikaa sen kanssa hyväksyvästi, ilman että minulla on minkäänlaisia odotuksia sitä kohtaan. Aivan kuten pieni lapsikin haluaisi häntä kohdeltavan. Esa Saarisen neuvot Mielestäni Esa Saarisen neuvo tehdä jotain, mikä ei liity mihinkään, mutta mistä itse on kiinnostunut, on hyvin merkittävä. Huomaan itse kuinka korkeakouluopintoni aloittaessani, lopetin kaikki epäaikuismaiset harrastukseni ja rupesin tekemään vain niitä asioita, jotka hyödyntävät tavoitteitani. Joskus pienempänä rakastin ja harrastin rullalautailua. Kun isäni katsoi minua rullalauta kädessä hän saarnasi aina minulle, että minä en yhtään pidä tuosta harrastuksesta, siitä ei ole mihinkään hyötä. Pelaa mieluummin tennistä. Sitten aina vastasin hänelle, että en minä sitä tee kuntoni takia, vaan sen takia että se on elämäntapa ja se on hauskaa. Olen nykyään unohtanut täysin tuon mentaliteetin. Ennen vietettiin perjantai-illat kavereiden kanssa rullalautaillen; nykyään rullalautailu on jäänyt kuntosalilla käymiseen, jotta näytettäisiin seksikkäämmiltä naisten edessä ja perjantai-illat ovat jääneet baareissa pyörimiseen naisten metsästyksen tavoitteena. Elämästä on tullut vain tavoitteiden eteen työtä tekemistä. Pienenä rakastin piirtämistä suuresti. Veljeni kanssa kilpailimme siitä, kuka piirtää hienoimmat sarjakuvat. Lukiossa sain melkein kaikista kuvaamataidon kursseista arvosanaksi 10. Silti en ole korkeakouluun astumiseni jälkeen piirtänyt yhtään mitään.
Minusta tuntuu, että kaikki luovuus elämästäni on muuttunut muiden kirjoittamien kirjojen lukemiseen ja elämiseen sillä tyylillä, mitä muut ohjeistavat. Ihme kyllä törmäsin eilen J. Krishnamurtin videoon, jossa hän selitti samoja asioita pienille lapsille. Hän ohjeisti heitä löytämään omat taitonsa, joita he rakastavat, ja pysymään niissä kiinni unohtamatta niitä yhteiskunnan vaatimusten syöverissä. Tämän mentaliteetin voisi viedä syvemmälle elämässä siinä mielessä, että jokainen hetki ei tulisi olla valmistelua jollekin tulevaisuuden hetkelle, vaan meidän tulisi nauttia juuri tästä hetkestä, koska se on juuri nyt tässä. Viimeiset sanat Juuri tällä hetkellä elämässäni on menossa ihmeellinen vaihe, koska nenämurtumani jälkeen olen jäänyt vailla harrastusta, jota rakastaisin. Kokeilin vähän aikaa joogaamista, mutta nyt näen selvästi, että aloitin sen vain sen takia, että terveyteni kohenisi, enkä sen takia että se olisi hauskaa. Luulen, että uudeksi arvoksi elämässäni laitan niiden asioiden tekemisen, jotka ovat hauskoja riippumatta siitä onko niistä hyötyä. Esa Saarisen luennot saivat minut pohtimaan hyvin tarkkaan, että mihin kohtaan olen laittanut elämäni katon, tai ylärajan. Tätä en ole ennen elämässäni tehnyt koskaan. Viimeisimmät vuoteni ovat olleet hyvin rutiininomaisia, ja tarkastellessani syitä tähän, tiedän, että rajoitan elämääni omien tunteideni takia. Luennot saivat minut virittymään. Huvittavaa on, että olen varmasti ymmärtänyt väärin monta asiaa Esa Saarisen luennoista. En ole esimerkiksi tähänkään päivään asti ihan täysin varma, mitä Saarinen yritti kertoa subjektien ja objektien maailmojen välisistä eroista. Silti olen saanut uusia älyn väläyksiä itselleni.