Sosiaalityön tutkimuksen päivät 13. TUETUN ASUMISEN ARKI JA POLITIIKAT KÄYTÄNTÖJEN TUTKIMUKSEN KOHTEENA Puheenjohtajat: Riitta Granfelt, Kirsi Juhila ja Suvi Raitakari riitta.granfelt@hel.fi, kirsi.juhila@uta.fi, suvi.raitakari@uta.fi Torstai 16.2.2012 klo 16.15 18 16:15 Riitta Granfelt: Naisten parissa toteutuva asumissosiaalinen työ asunto ensin periaatteella toimivassa asumisyksikössä 16:40 Kirsi Nousiainen: Metodologisia pohdintoja pitkäaikaisasunnottomina eläneiden miesten ja naisten paikkakokemusten tutkimisesta 17:05 Tarja Juvonen: Se oli ihan ku mä olin unohtanu itteni sinne neljän seinän sisälle. Itsenäinen asumisen haasteet osana nuorten aikuisten toimijuutta. 17.30 Suvi Raitakari: Asunto ensin ja portaikkomallin jännitteet ja kriittiset kohdat niiden soveltamisessa + Jari Kanerva: kommenttipuheenvuoro käytännön kuntoutustyön näkökulmasta Perjantai 17.2.2012 klo 9.30 11 9.30 Kirsi Günther: Arvioinnin äänet loppulausunnoissa: asiakkaan tulevaisuuden kehitystehtävät ja haasteet 10:00 Sirpa Saario: Rajatyö nuorten asiakkaiden asumisjärjestelyjä ja arjen taitoja koskevissa neuvotteluissa 10:30 Kirsi Juhila: Palveluvalintojen tekeminen ja vastuullistaminen tuetun asumisen suunnittelupalavereissa
Torstai 16.2.2012 13. Tuetun asumisen arki ja politiikat käytäntöjen tutkimuksen kohteena Naisten parissa toteutuva asumissosiaalinen työ asunto ensin periaatteella toimivassa asumisyksikössä Riitta Granfelt Socca, Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus riitta.granfelt@hel.fi Kyseessä on pienoistutkimus naisille suunnatussa asunto ensin mallin mukaisia periaatteita toteuttavassa asumisyksikössä. Tutkimus on osa pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaan kuuluvaa Nimi ovessa hanketta ja se kiinnittyy hankkeen aikana kertyneeseen ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden tuottamaan asumissosiaalista työtä koskevaan kokemustietoon. Nimi ovessa hankkeessa asumissosiaalisella työllä tarkoitetaan kaikkea sitä sosiaali ja terveydenhuollon, rikosseuraamusalan ja päihdehuollon, asuntotoimen ja työvoimapalvelujen tekemää työtä, jonka ensisijainen tavoite on asumisen turvaaminen ja asunnottomuuden poistaminen. Tavoitteeni on tuoda asumissosiaalityötä naisten parissa tekevien työntekijöiden näkökulma osaksi hankkeen kokemustiedon kokonaisuutta. Löytyykö asunto ensin mallin mukaisesti toteutettavasta asumissosiaalisesta työstä naiserityisyys siten, että se on määriteltävissä ja sisällöllisesti kuvattavissa? Mitä päihteiden käytön salliva asuminen vaikuttaa asumisyksikön arkeen ja ennen kaikkea työntekijöiden työhön? Miten työntekijät kokevat oman turvallisuutensa ja jaksamisensa? Mitä erityisosaamista tarvitaan? Mistä kaikesta asumissosiaalinen työ naisten asumisyhteisöissä koostuu ja miten matalan kynnyksen kuntoutus konkretisoituu erilaisissa työkäytännöissä, toiminnoissa ja vuorovaikutuksessa? Tutkimuskysymykset: 1. Miten asunto ensin periaatteella toimiva asumissosiaalinen työ toteutuu työntekijöiden näkökulmasta ja miten siinä näkyy naiserityisyys?
2. Mitä kehittämishaasteita työntekijät asettavat naisten parissa tehtävälle asumissosiaaliselle työlle? Asumissosiaalista työtä tehdään niin yksilötason asiakastyönä, yhteisöllisinä toimintoina kuin ylisektoraalisena moniammatillisena verkostotyönä. Asumissosiaalisen työn toteutuminen voidaan hankkeessa tähän mennessä kertyneen kokemustiedon pohjalta jäsentää karkeasti kolmeen pääluokkaan: kotiin annettava tuki, asumisyksiköiden sisällä toteutuva kuntouttava toiminta ja yhteiskuntaan integroiva toiminta. Tutkimuksen kohteena oleva asumisyksikkö toteuttaa kaikkia kolme asumissosiaalisen työn ulottuvuutta. Naiset asuvat yksiöissä, joissa heillä on oikeus käyttää kaikenlaisia päihteitä. Heille on tarjolla yhteisöllistä kuntouttavaa toimintaa ja yksilökohtaista tukea, mutta toimintoihin osallistuminen ei ole asumisen edellytys. Asumisyksikköä ylläpitävä organisaatio on kehittänyt erilaisia työ ja matalan kynnyksen opiskelumahdollisuuksia asukkaille ja pyrkii tukemaan heidän integroitumistaan asuinalueen muihin toimintoihin. Teoreettiselta lähestymistavaltaan pienoistutkimus sijoittuu asunto ensin periaatteen toteutuksesta käytävään eurooppalaiseen ja yhdysvaltalaiseen keskusteluun ja sen pohjalta kirjoitettuihin artikkeleihin. Tämän lisäksi hyödynnän aiempaa tutkimustyötäni asunnottomien naisten ja naisvankien parissa. Aineiston keruu toteutetaan kevään 2012 aikana siten, että se sijoittuu 1.1. 30.6.2012 väliselle ajanjaksolle. Aineisto kerätään työntekijöiden kanssa toteutettavien fokusryhmä ja yksilöhaastattelujen avulla.
Metodologisia pohdintoja pitkäaikaisasunnottomina eläneiden miesten ja naisten paikkakokemusten tutkimisesta Kirsi Nousiainen Tampereen yliopisto kirsi.nousiainen@uta.fi Esitykseni perustuu alkuvaiheessa olevaan tutkimukseen. Tehtäväni on tutkia pitkäaikaisasunnottomina eläneiden miesten ja naisten paikkakokemuksia asumisesta, kodista, yhteisöstä ja kaupunkiympäristöstä. Aineiston kerään Asunto ensin periaatteella toimivassa asumisyksikössä. Aineistona ovat minun ja informantin yhdessä tuottamat elämäkerralliset kertomukset eli narratiivit, joita valokuvat osin kuvittavat. Aineisto kertyy eri tavoin tehtyjen keskustelunomaisten haastattelujen myötä. Yksi käyttämistäni metodeista on elämäkertahaastattelu, jossa haastateltava kertoo elämästään melko vapaasti ja minä teen täydentäviä kysymyksiä. Toiseksi teen kaikkien haastateltavien kanssa kävelyhaastattelut. Niiden aikana liikutaan joko kävellen tai jollain kulkuvälineellä katsomaan sellaisia paikkoja, jotka haastateltava on itse nimennyt itselleen merkitykselliseksi. Kävelyhaastattelujen aikana syntyy keskustelunomaista kerrontaa ja otetaan valokuvia kertojan haluamista paikoista. Kolmas metodi on valokuvahaastattelu, jossa haastateltava ja minä käymme keskustelua otetuista valokuvista. Kävelyhaastattelun ja valokuvahaastattelun on tarkoitus toimia muistia stimuloivana ja mahdollisesti uutta ja tihentyvää kerrontaa tuottavana välineenä. Keskeisinä käsitteinä ja analyyttisinä välineinä tutkimuksessa toimivat paikka, tila ja identiteetti. Näiden avulla pyrin ymmärtämään asunnottomina eläneiden ihmisten paikkakokemuksen ja identiteetin rakentumisen yhteyttä. Tätä yhteyttä tulkitsen niistä merkityksistä, joita kertojat tuottavat kertoessaan elämästään minulle. Esityksessäni pohdin käyttämiäni metodisia välineitä sekä tutkimustehtäväni että yleisemminkin sosiaalityön tutkimuksen näkökulmasta. Asunnottomien kokemuksen tutkimukseen liittyy monia haasteita. Tutkijan pitäisi löytää sellaiset metodiset välineet, jotka tavoittavat parhaiten pitkään vaikeissa elämänolosuhteissa eläneiden ihmisten kokemuksia ja avaavat mahdollisuuden
ymmärtää ja tulkita niitä. Toisaalta haasteena on tutkimusprosessin läpi vieminen siten, että se on eettisesti kestävää ja kohdettaan kunnioittavaa. Se oli ihan ku mä olin unohtanu itteni sinne neljän seinän sisälle. Itsenäinen asumisen haasteet osana nuorten aikuisten toimijuutta. Tarja Juvonen,VTL, Yliopisto opettaja Helsingin yliopisto tarja.juvonen@helsinki.fi Esitykseni perustuu sosiaalityön väitöskirjatutkimukseen tekeillä olevaan artikkeliin, jossa käsitellään pääkaupunkiseudulla toteutettavan etsivän työn asiakasnuorten asumisen kysymyksiä osana toimijuutta. Etsivän työn kohtaamilla nuorilla on laaja alaisia ja pitkittyneitä vaikeuksia elämässään ja elämänkulun siirtymissä, kuten irrottautumisessa lapsuudenkodista ja vanhemmista, itsenäisessä asumisessa, taloudellisessa riippumattomuudessa, koulu ja/tai työurien aukenemisessa sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä. Tutkimuksen kohteena olevaan etsivään työhön kuuluu nuorten tilanteen selvittäminen yhdessä nuoren kanssa sekä myös asumisen järjestämisessä auttaminen ja asumisen tukeminen. Etsivän työn avulla asunnon saatuaan nuoren on sitouduttava työntekijöiden tukeen, joka määritellään tilannekohtaisesti. Työskentelyn alkuvaiheessa nuoren kanssa työskennellään intensiivisesti; useita kertoja viikossa, useita tunteja kerrallaan. Kun nuori on saanut asunnon, häntä tavataan tunnista kolmeen tuntiin yhdestä kahteen kertaan viikossa. Tapaamisten keskeisiä sisältöjä ovat talouteen, koulutukseen tai työhön ja asumiseen liittyvät kysymykset. Kun nuori alkaa pärjätä arjessaan, tapaamisia harvennetaan, jos nuorella puolestaan on vaikeuksia tai kriisi, tapaamisia tiivistetään. Väitöskirjatutkimukseni keskeisiä käsitteitä ovat nuori aikuisuus (emerging adulthood), relationaalisuus, toimijuus (agency) sekä autonomia, esityksen pohjana olevassa artikkelissa lisäksi asuminen. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla etsivän työn asiakasnuoria, nauhoittamalla nuorten ja työntekijöiden keskinäisiä keskusteluja sekä nuorten asiointia eri viranomaiskontakteissa, kuten työvoiman palvelukeskuksessa, edunvalvonnassa tai aikuissosiaalityössä. Aineiston analyysissä käytän narratiivistä menetelmää (Voice centered
relational method). Menetelmässä aineistoa luetaan erilaisten näkökulmien kautta, joita ovat: haastatteluissa ja asiakastilanteissa muodostuvat juonelliset kertomukset (the plot) tutkijan omat reaktiot ja olettamukset suhteessa aineistoon (responses to the narrative) narratiivien kertojan ääni (the voice for the I `) narratiiveissä esiintyvien henkilöiden väliset suhteet (relationships) sekä kulttuurinen kontekstointi ja sosiaaliset rakenteet (placing people within cultural contexts and social structures). Käsittelen esityksessäni yllä mainittujen näkökulmien kautta nuorten kertomuksia asumiseen liittyvistä ongelmista osana nuoren toimijuutta, nuoren itsemääräämisen ja annettavan tuen jännitteitä asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Asunto ensin ja portaikkomallin jännitteet ja kriittiset kohdat niiden soveltamisessa Suvi Raitakari Tampereen yliopisto suvi.raitakari (at)uta.fi Asunto ensin mallia pidetään tämän päivän poliittisena vastauksena pitkäaikaisasunnottomuuden ratkaisemiseksi. Malli on esimerkiksi Suomen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmien PAAVO I ja PAAVO II taustalla. Se on levinnyt Euroopassa nopeasti ja usein Suomi mainitaan mallin edelläkävijämaana. Puhutaan jopa asunnottomuuden hoidon paradigmamuutoksesta; siirtymisestä portaikkomallista Asunto ensin malliin. Portaikkomallissa asunnoton kuntoutetaan askel kerrallaan erilaisten asuntoloiden ja tukiasuntojen kautta omaan asuntoon. (oman asunnon ansainta ). Asunto ensin mallissa asumista ja kuntoutumista lähestytään erillisinä kokonaisuuksina. Tärkeänä pidetään asukkaan valinnanvapautta, ihmisen tulee voida valita asuinpaikkansa ja hoito, tuki ja kuntoutuspalvelunsa. Mallissa asunnoton saa heti oman asunnon. Esitelmässä lähden siitä, että vanha ja uusi paradigma sekoittuvat ja elävät rinnakkain paikallisissa palvelujärjestelmissä. Molemmissa paradigmoissa ovat omat vahvuutensa,
jännitteensä ja ongelmansa, jotka tulisi huomioida, kun haetaan paikallisia, tilannekohtaisia ja kullekin mielenterveys ja/tai päihdeongelmista sekä psykososiaalisista ongelmista kärsivälle soveltuvaa asumisratkaisuja. Tarkastelen paradigmoja kirjallisuuskatsaukseen ja alustaviin tutkimushavaintoihini perustuen viiden jännitteen valossa: 1) yksilön (valinnan)vapaus vs. osallisuus yhteiskunnassa 2) haittojen vähentäminen vs. kuntoutumisen odotus 3) yksilön vs. yhteiskunnan vastuut/vaatimukset 4) yksin (yksinäisyydessä) asuminen vs. yhteisössä asuminen 5) asumisen pysyvyys vs. elämän tilapäisyys ja kaoottisuus. Tavoitteena on purkaa kriittisesti auki paradigmojen merkitysulottuvuuksia, ja näin pohtia sekä asunto ensin että portaikkomallin mahdollisuuksia ja rajoja ratkaista pitkäaikaisasunnottomuutta.
Perjantai 17.2.2012 Työryhmä 13. Tuetun asumisen arki ja politiikat käytäntöjen tutkimuksen kohteena Arvioinnin äänet loppulausunnoissa: asiakkaan tulevaisuuden kehitystehtävät ja haasteet Kirsi Günther Tampereen yliopisto kirsi.gunther(at)uta.fi Nykyisin asiakaskirjaaminen ja arviointi ovat yhä keskeisempi osa mielenterveystyötä. Tutkimuksessa tarkastelen mielenterveystyön kontekstissa kirjattuja loppulausuntoja. Niitä tutkimalla pyrin tekemään näkyväksi mielenterveystyön kulttuuria ja kielenkäyttötapoja. Kysyn, millaisista äänistä loppulausunto muodostuu ja millaista asiakkaan tulevaisuuden identiteettiä tuotetaan näiden äänien avulla. Analyysi tuo esille ensinnäkin, kuinka erilaiset äänet kiedotaan loppulausunnoissa arvioinnin tekemiseen. Toiseksi näkyviin tulee, miten lausunnoissa eri äänet arvioivat asiakkaiden edistymistä ja millaisia tulevaisuuden tehtäviä ja haasteita asiakkailla asetetaan. Tutkimani loppulausunnot on kirjattu kuntoutusjaksolla, joka keskittyy nuorten 18 30 vuotiaiden skitsofreniaa sairastavien kuntoutukseen ja heidän kuntoutustarpeidensa arviointiin. Loppulausunto on omaohjaajan kuntoutusjakson päätteeksi kirjaama asiakirja. Tarkastelen loppulausuntoja tekstintutkimuksen keinoin, jolloin olennaista on, että lausunnot ovat sidoksissa tekstin tuottamisen ehtoihin ja niitä ympäröivään kulttuuriin. Lähtökohtanani on ajatus siitä, kun puhumme tai kirjoitamme, käytämme aiemmin käytettyjä sanoja ja ilmauksia. Siten jokainen kielenkäyttötilanne on täynnä lainauksia toisen puheista tai kirjoittamista teksteistä eli toisin sanoen ne sisältävät erilaisia ääniä. Yllättäen loppulausunnoissa kirjoitetaan melko vähän asiakkaan tulevaisuuden kehitystehtävistä ja haasteista. Enemmän kuvataan asiakkaan menneisyyttä ja nykytilannetta. Pääsääntöisesti lausunnot perustuvat asiantuntijoiden, instituution ja asiakkaan ääniin. Marginaalisemmassa
asemassa ovat kirjoittajan ja omaisten ääni. Mainitut äänet tuottavat kahdella tavalla kehitystehtäviä ja haasteita asiakkaalle. Enimmäkseen lausunnossa käytetyt äänet puhuvat samantahtisesti. Usein asiakkaan, instituution, asiantuntijan taikka omaisen äänellä vahvistetaan loppulausuntoon kirjatun kehitystehtävän tärkeyttä. Kuitenkin tästä poiketen, lausuntoihin tuodaan, vaikkakin harvoin, äänien riitasointu. Tällöin kaksi tai useampi ääni määrittää asiakkaan kehitystehtäviä ja haasteita ristiriitaisesti. Esityksessäni avaan tarkemmin näitä kahta tapaa tuottaa asiakkaalle kehitystehtäviä ja tulevaisuuden identiteettejä. Rajatyö nuorten asiakkaiden asumisjärjestelyjä ja arjen taitoja koskevissa neuvotteluissa Sirpa Saario Yhteiskunta ja kulttuuritieteiden yksikkö/ sosiaalityö 33014 Tampereen yliopisto sirpa.saario@uta.fi Mielenterveyskuntoutujille tarkoitettua tuettua asumista koordinoidaan ja tarjotaan yhä useampien ammattilaisten ja organisaatioiden toimesta. Tuetun asumisen moninaistuminen on johtanut siihen, että asiakkaiden siirtäminen palvelusta toiseen on noussut yhdeksi ammattilaisten olennaiseksi vastuuksi. Tällöin ammattilaisille asettuu erityisiä vaatimuksia: heidän on arvioitava mikä paikka olisi sopivin kullekin asiakkaalle ja samaan aikaan heidän on toimittava yhteistyössä useiden muiden organisaatioiden kanssa, jotta asiakkaiden siirtymiset onnistuisivat parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkin nuorten asiakkaiden asumisjärjestelyihin liittyvää, eri organisaatioiden välistä yhteistyötä rajatyön (boundary work) käsitteen avulla. Rajatyö kuvaa niitä tapoja, joilla ammattilaiset määrittelevät oman asiantuntijuutensa ja toimivaltansa suhteessa työnsä tiettyyn osa alueeseen, tässä tapauksessa asumisjärjestelyiden suunnitteluun. Kysyn, miten ammattilaiset puoltavat omaa näkemystään neuvotteluissa, joissa eri organisaatioiden edustajat suunnittelevat asiakkaiden tulevia asumisjärjestelyjä ja arvioivat heidän arjen taitojaan. Tarkastelen erityisesti sitä, miten ammattilaiset hyödyntävät vastakkainasettelua (contrast structures) retorisena keinona oikeuttaakseen omaa näkemystään.
Aineisto on kerätty mielenterveysjärjestön intensiiviseltä ja määräaikaiselta kuntoutuskurssilta, jonka yhtenä tavoitteena on suunnitella asiakkaiden tulevia asumisjärjestelyjä. Analysoin kuntoutuskurssin työntekijöiden keskinäisiä tiimipalavereita ja fokusryhmä haastatteluja, joissa he keskenään käsittelevät asiakkaiden asumiseen liittyvää yhteistyötä. Esittelen tapoja, joilla työntekijät rakentavat vastakkainasetteluja itsensä ja muiden organisaatioiden edustajien välille ja hyödyntävät niitä retorisena keinona oikeuttaakseen oman kantansa. Analyysi havainnollistaa tuetun asumisen palvelutuotantoon yleisesti kuuluvaa prosessia, jossa ammattilaiset, tietyn palveluntuottajan edustajina, pyrkivät perustelemaan ja oikeuttamaan omaa näkemystään asiakkaidensa tulevista asumispoluista. Palveluvalintojen tekeminen ja vastuullistaminen tuetun asumisen suunnittelupalavereissa Kirsi Juhila Yhteiskunta ja kulttuuritieteiden yksikkö 33014 Tampereen yliopisto kirsi.juhila@uta.fi Palvelujärjestelmien kehittämisessä asiakkaiden oman vastuun korostaminen on viime vuosina vahvistunut erityisesti erilaisissa politiikkatason ohjelmissa ja palveluorganisaatioiden toimintasuunnitelmissa. Riippuvuuden ja holhoamisen kulttuurista halutaan päästä eroon. Oman vastuun painottaminen sisältyy tavalla tai toisella esimerkiksi seuraaviin, ensin alkuun varsin erisisältöisiltä vaikuttaviin käsitteisiin: asiakaslähtöisyys, osallisuus, valtautuminen, kuluttajuus, aktivointi ja viimeisimpänä tulokkaana henkilökohtaistaminen (personalisation). Tämä Nikolas Rosen vastuullistamisdiskurssiksi nimeämä hyvinvointivaltioiden jatkuvasti vahvistuva trendi, joka ei koske ainoastaan asiakkaita vaan myös palvelujärjestelmien ammattilaisia, on monella tapaa ristiriitainen. Vastuun korostamisen voidaan nähdä vahvistavan sellaisia yleisesti hyvinä pidettyjä tavoitteita kuin itsemäärääminen ja autonomia, mutta samalla mahdollistuu vastuuttomaksi kategorisoitujen kansalaisten syyllistäminen. Tässä esityksessä paneudun yhteen vastuullistamisdiskurssin ulottuvuuteen eli mahdollisuuteen ja velvollisuuteen tehdä
(vastuullisesti) omaan elämään ja palvelujen tarpeeseen liittyvät valinnat itse. Tässäkin suhteessa vastuullistamisdiskurssilla on kaksi ristiriitaista puolta: itse tehdyt valinnat korostavat yhtäältä itsemääräämisoikeutta ja auttavat sitoutumaan valintojen toteuttamiseen ja niiden tuottamiin elämän muutoksiin, mutta toisaalta vastuu ja sitä myötä syyllisyys mahdollisesti väärin tehdyistä valinnoista lankeaa helpommin asiakkaille itselleen. Lähestyn valinnan teemaa analysoimalla valintojen tekemistä tuetun asumisen suunnittelupalavereissa, jotka toteutetaan mielenterveystyön kontekstissa. Olen kiinnostunut siitä, onko vastuullistamisdiskurssin mukainen asiakkaiden omaa valintaa painottava työote niissä läsnä vai tukeudutaanko niissä myös toisenlaisiin, kuten dialogisiin tai ammattilaisvetoisiin valintojen tekemisen tapoihin. Valintojen teema on keskeinen suunnittelupalaveriaineistossa, sillä kaikki asiakkaat ovat jonkin uuden edessä. Osapuolten tehtävä on pohtia mitä palveluja asiakas jatkossa mahdollisesti tarvitsee asumisensa tueksi. Analysoidessani palavereita kysyn: 1) Miten asiakkaat ja työntekijät rakentavat erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja asiakkaille ja neuvottelevat niistä? 2) Miten asiakkaat osallistuvat (heidän annetaan osallistua) omiin tarpeisiinsa ja kuntoutumiseensa liittyvien palveluvalintojen tekemiseen?