VUOROASUMINEN Vanhempien ajatuksia vuoroasumisen valinnasta ja sen sujumisesta

VUOROASUMINEN Vanhempien ajatuksia vuoroasumisen valinnasta ja sen sujumisesta Tanja Pulliainen pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Helmikuu 2017

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos TIIVISTELMÄ PULLIAINEN, TANJA: Vuoroasuminen Vanhempien ajatuksia vuoroasumisen valinnasta ja sen sujumisesta Pro Gradu -tutkielma, 63 sivua, 2 liitettä (2 sivua) Tutkielman ohjaajat: Professori Riitta Vornanen ja Yliopistonlehtori Aini Pehkonen Helmikuu 2017 Avainsanat: Vuoroasuminen, lapsen etu, lapsen tapaamisoikeus (YSA), perhe, vanhemman etu Sosiaalityön pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli kuvata niitä seikkoja, millä perusteella vanhemmat olivat päätyneet valitsemaan lastensa asumismuodoksi vuoroasumisen oman eronsa jälkeen ja millaisten seikkojen he olivat kokeneet vaikuttavan vuoroasumisen onnistumiseen. Halusin lisäksi saada tietoa siitä, miten lapsen etu oli näkynyt vanhempien valinnoissa. Toteutin tutkimuksen haastattelututkimuksena. Haastattelin kuutta vanhempaa, joiden lapset olivat vuoroasumista toteuttaneet. Haastateltavat löytyivät lumipallotekniikalla tuttavapiirin kautta. Vanhempien perustelut vuoroasumisen valintaan liittyivät pääosin siihen, ettei kumpikaan vanhemmista halunnut luopua lapsesta ja halusivat lapsen saavan viettää aikaa kummankin vanhemman kanssa. Lisäksi päätökseen vaikuttivat käytännön järjestelyt ja vanhemman mahdollisuus saada omaa aikaa. Päätös oli usein vanhempien yhteinen vaikka osassa perheistä oli harkittu myös muita vaihtoehtoja. Siihen miten vuoroasuminen onnistui, vaikutti vanhempien mielestä eniten kotien läheisyys ja vanhempien keskinäiset välit. Vanhemmat ajattelivat, että jatkuva muuttaminen voi olla lapsille raskasta ja muuttovälin pituus voi vaikuttaa asumisen sujumiseen. Lasten kannalta tärkeää oli sukulaisten ja kaverien tapaaminen sekä vanhempien yhtenevät kasvatustavat. Lisäksi vanhemmat pitivät tärkeänä omaa asennettaan ja tukiverkon läheisyyttä. Kurjalle tuntui niin lapsista kuin aikuisista, jos lapsi ajatteli vain toisen kodin olevan hänen oikea koti. Vanhemmat toivat esille omiin tarpeisiinsa ja elämäntilanteeseen liittyviä syitä vuoroasumisen valintaan, mutta painottivat myös lapsen oikeutta säilyttää läheinen suhde kumpaankin vanhempaansa. Kaikki vanhemmat pohtivat järjestelyn sopivuutta lapselle ja tätä kautta lapsen etua. Lapsen etu tuli esille myös vanhempien pohtiessa millaiset seikat vaikuttavat vuoroasumisen onnistumiseen. Vanhemmat pohtivat järjestelyn raskautta lapsille ja sitä, voisiko jokin muu asumismuoto olla parempi. Vaikka vanhemmat eivät kaikilta osin olleet yksimielisiä lasten asumiseen liittyen, eivät vanhemmat halunneet toimia vastoin lapsen parasta. Pääosin vanhemmat pitivät vuoroasumista hyvänä vaihtoehtona lapsilleen ja halusivat sitä jatkaa elleivät lapset halua siihen muutosta.

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty on Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences ABSTRACT PULLIAINEN, TANJA: Joint physical custody Parents thoughts of choosing joint physical custody and its success Maters Thesis, 63 pages, 2 appendices (2 pages) Advisors: Professor Vornanen and Senior Lecturer Aini Pehkonen February 2017 Keywords: Joint Physical custody, Childs best interest, Child visitation rights, Family, Parents Best interest The purpose of this master`s thesis was to describe why parents chose joint physical custody for their children after their divorce and what sort of things made this arrangement work. I wanted to draw attention to how child s best interest is reflected parents choices. I implemented the study by interviewing six parents whose children were in joint physical custody and lived with both residences in turn. The interviews I carried out as theme interviews and the interviewees were found with the snowball technique through acquaintances. Reasons for choosing joint physical custody related mainly to the fact that either of the parents didn t want to give up the child and they wanted the child to spend time with both parents. In addition, the decision was based on practical arrangements and parents opportunity to get their own time. It was often parent s common decision even though parents had also considered other options. Closeness of both homes and parent s mutual relations affected how joint physical custody succeeded. Parents thought that constant moving can be hard for children and the length between moving days can affect how well arrangement works. Important for the children was closeness of friends and relatives and parent s identical breeding methods. In addition, parents considered their own attitude and closeness of support network to be important. It felt bad for the children and parents, if child experienced only one home to be the real home. Parents expressed their own needs and life situation being the reasons for choosing joint physical custody, but also child s right to maintain a close relationship with both parents. All parents consider the suitability of this arrangement for the child and the child's best interests. Best interests of the child, was also highlighted by the parents pondering what kind of factors influence the success of the living arrangement. Parents considered the difficulty of the arrangement for children and whether some other form of housing had been better. Even if parents did not fully agree children's living arrangements, parents did not want to go against the child's best interest. Mainly parents found shared physical custody to be a good alternative for their children and wanted it to continue if children didn t wish change.

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 PERHE, VUOROASUMINEN JA LAPSEN ETU... 5 2.1 Tutkimuksen keskeiset käsitteet... 5 2.2 Lapsen huolto, asuminen ja tapaamisoikeus... 6 2.3 Perhe ja vanhemmuus... 9 2.4 Vuoroasuminen... 11 2.5 Lapsen etu ja vanhemman etu vuoroasumisessa... 14 2.6 Aikaisempia tutkimuksia vuoroasumisesta... 18 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 22 3.1 Tutkimuskysymykset... 22 3.2 Aineiston keruu... 23 3.3 Aineiston analyysimenetelmänä teemoittelu... 25 4 TUTKIMUSTULOKSET... 33 4.1 Vuoroasumisen toteutuminen... 33 4.2 Vanhempien perusteet vuoroasumiseen päädyttäessä... 34 4.3 Vuoroasumisen onnistumiseen vaikuttavat seikat... 40 4.4 Tulosten yhteenveto... 48 5 POHDINTA... 54 LÄHTEET... 57 KUVAT JA TAULUKOT Kuvio 1 Luokittelu ja teemoittelu... 27 Kuvio 2 Esimerkki teemaan kuuluvista lausahduksista... 28 Taulukko 1. Vanhempien mainitsemat syyt vuoroasumisen valintaan... 35 Taulukko 2. Vuoroasumisen onnistumiseen vaikuttaneet seikat... 41 LIITTEET LIITE 1 Tietoa osallistumisesta vuoroasumista koskevaan tutkimukseen LIITE 2 Suostumuslomake

3 1 JOHDANTO Avioerojen määrä on Suomessa vuosittain nykyään hieman yli 13 000. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 avioeroja otettiin Suomessa noin 13 939, mikä on reilusti yli puolet solmittujen avioliittojen määrästä. Samana vuonna avioliittoja solmittiin 24 708. (Suomen virallinen tilasto 1.) Avoliitot päättyvät eroon useammin, kun avioliitot (Castrén 2009, 24). Yhä edelleen suurin osa lapsista asuu kuitenkin kahden vanhemman perheissä. Vuonna 2015 lapsiperheistä 60 prosenttia oli avioparin perheitä ja 19 prosenttia avoparin perheitä, 18 prosenttia oli äidin ja lapsen perheitä ja 3 prosenttia isän ja lapsen perheitä (Suomen virallinen tilasto 2). Tilastoissa avio- tai avopari ei kuitenkaan osoita sitä, ovatko kyseessä lapsen biologiset vanhemmat vai uusperhe. Vuonna 2015, oli uusperheissä asuvia lapsia 109 224, mikä on noin 10 prosenttia kaikista lapsista (Suomen virallinen tilasto 3). Suomessa edelleen noin 80 prosenttia lapsen asumissopimuksista tehdään äidin luo. Vuonna 2013 tehtiin sopimus 2118 vuoroviikoin vanhempiensa luona asuvalle lapselle. (Keskinen & Högnappa 2014, 2.) Kun vanhemmat eroavat, heille tulee pohdittavaksi monen muun asian ohella se, miten lasten asuminen ja tapaaminen jatkossa järjestetään. Lainsäädäntö antaa puitteet asumisten ja tapaamisten sopimiseen, mutta vanhempien on yhdessä päätettävä miten he konkreettisesti haluavat lastensa asiat järjestää. Perinteisessä mallissa lapset ovat usein asuneet äidin kanssa ja tavanneet isää, esimerkiksi joka toinen viikonloppu ja loma-aikoina. Perinteisen mallin rinnalle on tullut vuoroasumismalli, joka on vähitellen lisääntynyt lasten asumismuotona Suomessa ja muissa länsimaissa (Bergström et. al. 2013). Vuoroasumismallissa lapset asuvat suunnilleen yhtä paljon kummankin vanhempansa luona. Lapset muuttavat esimerkiksi viikon välein vanhemman luota toisen luo ja asuvat vuorotellen kahdessa eri kodissa. Tutkielmani aihe on lasten vuoroasuminen ja ne syyt millä perusteella vanhemmat ovat vuoroasumisen lastensa asumismuodoksi eron jälkeen valinneet. Vuoroasuminen on pikkuhiljaa lisääntyvä asumismuoto ja halusin tutkia sitä, mikä saa vanhemmat valitsemaan vuoroasumisen perinteisen lähivanhempi etävanhempi asumismuodon sijaan.

4 Toisaalta olen kiinnostunut myös siitä, miten vuoroasuminen on sujunut ja onko se ollut sellaista, kun vanhemmat ajattelivat ja toivoivat sen olevan. Vuoroasuminen voidaan vahvistaa lastenvalvojalla esimerkiksi niin, että lapset asuvat virallisesti toisen vanhemman luona ja toiselle vanhemmalle vahvistetaan niin laajat tapaamiset, että lapset ovat käytännössä puolet ajasta tapaaja vanhemman luona. Kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan käy vahvistamassa sopimusta lastenvalvojalla. Näin ollen vuoroasuvista lapsista ei Suomessa ole tilastotietoa, eikä vuoroasuvien lasten tarkkaa määrää voida tietää. Ruotsissa eroperheiden lapsista noin 30 prosenttia asuu vuorotellen molempien vanhempien kanssa. Ruotsissa vuoroasuvien lasten määrä on suurempi, kuin muissa länsimaissa. Esimerkiksi Tanskassa ja Alankomaissa vuoroasuvia lapsia on noin 20 prosenttia eroperheiden lapsista (Bergström et. al. 2013.) Yhdysvalloissa vuoroasuvia lapsia on alueesta riippuen jopa 35 prosenttia eroperheiden lapsista, mutta paikoitellen luku on paljon pienempi (Nielsen 2014). Suomessa vuonna 2013 oli lastenvalvojalla vahvistettuja vuoroasumissopimuksia laajoilla tapaamisilla 15 prosenttia asumissopimuksista. Vuoroasumissopimuksia vahvistettiin 2727 lapselle. (Forss & Säkkinen 2016, 3.) Tutkimuksessani olen halunnut haastatella vanhempia, joiden lapset ovat vuoroasumista toteuttaneet. Haastattelut olen toteuttanut teemahaastatteluina, jotta saisin mahdollisimman hyvin vanhempien oman äänen ja omat ajatukset vuoroasumisesta kuuluville. Koska vuoroasuminen voi aiheena olla tunteita herättävä, toteutettiin haastattelut pääosin haastateltavien kotona, mahdollisimman rennossa ja turvallisessa ilmapiirissä.

5 2 PERHE, VUOROASUMINEN JA LAPSEN ETU 2.1 Tutkimuksen keskeiset käsitteet Tutkimuksen viitekehys nojaa pitkälti lapsen etuun ja lainsäädäntöön vuoroasumisessa. Vuoroasuminen voidaan ajatella parhaimmillaan olevan lapsen tapa pitää molemmat vanhemmat ja ajatus omasta perheestä vanhempien eron jälkeen. Tutkimukseni keskeisiä käsitteitä ovat vuoroasuminen, huolto- ja tapaamissopimus, perhe ja lapsen sekä vanhemman etu. Vuoroasumisella tarkoitetaan lapsen asumismuotoa, jossa lapsi asuu vuorotellen suunnilleen yhtä paljon kummankin vanhempansa luona. Kyseessä on siis tosiasiallinen yhteishuoltajuus vanhempien eron jälkeen. Lapsi muuttaa vanhempiensa kotien väliä asuen suunnilleen yhtä pitkään kummankin vanhempansa luona. (ks. esim. Linnavuori 2007, Panttila 2005.) Usein lapsi on kummankin vanhempansa luona viikon kerrallaan, mutta vuoroasumisen muotoja on erilaisia ja jokainen perhe voi luoda itselleen sopivan vaihteluvälin. Huolto- ja tapaamissopimus tehdään vanhempien erottua. Huoltosopimuksessa sovitaan lapsen huollosta. Ensisijainen on vanhempien yhteishuolto. Tapaamissopimuksessa sovitaan se, kumman vanhemman luona lapsi pääasiallisesti asuu ja miten lapsi tapaa toista vanhempaansa. (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 361/1983.) Vuoroasumisessa asuminen sovitaan toisen vanhemman luo, mutta toiselle vanhemmalle voidaan vahvistaa niin laajat tapaamiset, että käytännössä lapsi asuu yhtä paljon kummankin vanhemman luona. Huolto- ja tapaamissopimuksia ei ole pakko vahvistaa lastenvalvojalla, vaan vanhemmat voivat sopia asioista myös keskenään. Perhe on perinteisesti tarkoittanut ydinperhettä, johon kuuluu isä, äiti, lapset ja mahdollisesti isovanhemmat tai muita samassa taloudessa asuvia sukulaisia (Tietoa tilastoista 1). Nykyään isovanhempien harvemmin katsotaan kuuluvan perheeseen, mutta perheen käsite on muuten laajentunut käsittämään erilaisia perhemuotoja kuten uusperheitä ja

6 samaa sukupuolta olevien pariskuntien perheitä (Forsberg 2003, 10). Vuoroasuvalla lapsella on katsantokannan mukaan yksi tai kaksi perhettä, jotka voivat olla hyvin monimuotoisia. Lapsen etu on hankalasti määriteltävä termi ja se voi eri tilanteissa tarkoittaa eri asioita. Lapsen etu pohjaa lainsäädäntöön, mutta sitä ei ole missään laissa määritelty tarkemmin (kts. esim. Lastensuojelulaki 417/2007 ja Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 1983/361). Sitä, mikä vuoroasumisessa on lapsen etu, on myös hankala määritellä. Asiantuntijatkin ovat erimielisiä vuoroasumisen hyödyllisyydestä lapselle. Vanhempien pitäisi kuitenkin pyrkiä toimimaan huoltajina niin, että lapsen etu toteutuu (Gottberg 2010, 174). Vanhemman etu on käsitteenä vielä hankalampi määritellä. Vanhemman etu ei ole lapsen edun kanssa vastakkainen käsite, vaan pikemminkin sen rinnalla kulkeva käsite. Vuoroasumisessa voidaan pohtia onko vuoroasuminen lapsen vai vanhemman etu ja millä perusteella vuoroasumiseen on päädytty. Toisaalta vuoroasuminen voidaan nähdä olevan sekä lapsen että vanhemman etu samanaikaisesti. 2.2 Lapsen huolto, asuminen ja tapaamisoikeus Perheelle eroaminen on kriisi, josta toipuminen vie aina aikaa. Lasten vuoksi vanhempien tulisi pystyä toimimaan yhteisymmärryksessä, vaikka he eivät välttämättä haluaisi tavata toisiaan. Vanhempien pitäisi pystyä tekemään järkeviä päätöksiä lapsen huollosta ja tapaamisesta samaan aikaan, kun he hoitavat myös muut eroon liittyvät käytännön asiat kuten omaisuuden jaon. (Taskinen 2001, 15.) Eron jälkeen lapsen hyvinvoinnille on tärkeää vanhempien oma sopeutuminen tilanteeseen ja yhteistyökyky toisen vanhemman kanssa. Haitallisinta lapselle on vanhempien jatkuvat riidat. Lapselle on jopa parempi, että riitaisat tai väkivaltaiset vanhemmat eroavat yhdessä pysymisen sijaan. Lapselle ei vahingollinen ole niinkään vanhempien ero, vaan konflikti vanhempien välillä. Lasten sopeutuminen eroon onnistuu parhaiten, jos vanhemmat tekevät yhteistyötä. Kun vanhemmat riitelevät lasten asioista, he yleensä samalla riitelevät myös liittonsa loppumisesta. Vanhemmat heijastavat omia tunteita lapsiin ja kuvittelevat lapsen tuntevan samalla tavoin kuin he. Lapset pystyvät hallitsemaan eron jälkeisiä muutoksia, jos vanhemmat ovat riidattomia. (Linnavuori 2007, 22 24.) Voidaan siis pohtia, onko lap-

7 selle hyväksi pitää yllä suhteita molempiin vanhempiinsa, jos se aiheuttaa jatkuvia riitatilanteita vanhempien välillä. Ero on prosessi, johon lapsen on sopeuduttava. Aino Kääriäinen (2008, 86 87) kirjoittaa, että parisuhteen päättyminen voi luoda myös mahdollisuuden vanhemmuuden jakamiseen ja selkiytymiseen. Kun huonosti toimivaa parisuhdetta ei tarvitse enää hoitaa, voi vapautua energiaa vanhemmuuteen. Vanhemmuus voi nousta yhteiseksi nimittäjäksi vanhempien välillä. Vanhemmat, jotka ovat joutuneet ottamaan vastuun perheen arjesta saattavat huomata, että eron jälkeen vanhemmuuden jakaminen tuntuu helpottavalle aikaisemman yksinäisen vanhemmuuden sijasta. Varsinkin silloin, kun vanhemmuus koetaan uhatuksi voi passiivinen vanhempi muuttua aktiiviseksi ja epävarma vastuulliseksi. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983, 1 ) määrittää, että lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi yksilöllisten tarpeiden mukaisesti sekä turvata myönteiset läheiset ihmissuhteet erityisesti hänen vanhempiinsa. Lapselle on turvattava hyvä hoito, kasvatus ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito, virikkeitä tarjoava kasvuympäristö ja lapsen toivomuksia vastaava koulutus. Lapsen on kasvatuksessa saatava osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa tai kohdella muutenkaan loukkaavasti. Suomessa lapsen on asuttava virallisesti jommankumman vanhemman luona, vaikka huolto olisi molemmilla vanhemmilla. Lapsen asuinpaikan mukaan ratkaistaan muun muassa koulupaikka. (Gottberg 2010, 175.) Nykyään päivähoitopaikka voi kuitenkin vaihtua sen mukaan, kumman vanhemman luona lapsi kulloinkin on, esimerkiksi vuoroviikoin. On kuitenkin syytä pohtia, onko päivähoitopaikan vaihtelu lapsen edun mukaista. Lapsen elämään tulee vanhempien eron myötä paljon muutoksia ja kenties uusia perheenjäseniä. Hoitopaikan pysyvyys voi luoda lapselle turvallisuutta muiden muutosten keskellä. Eva Gottberg (2010, 175) painottaa, että jos kahden perheen lisäksi, lapsella on myös kaksi hoitopaikkaa, on se omiaan hidastamaan lapsen sopeutumista ja lisäämään turvattomuuden tunnetta. Laki määrittää, että lapsella on oikeus pitää yhteyttä ja tavata sitä vanhempaansa, jonka luona hän ei asu (HTL 2 ). Vanhempien on yhteisymmärryksessä lapsen etua noudattaen pyrittävä siihen, että tapaamisoikeus toteutuu. Laissa ei ole kuitenkaan määritelty

8 mallia tai rajoituksia tapaamisten sopimiselle. Tapaamisoikeus voidaan vahvistaa jopa niin laajaksi, että lapsi asuu yhtä paljon kummankin vanhempansa kanssa (Gottberg 2010, 175). Suomalainen järjestelmä ei kuitenkaan tunne lapsella virallisesti kahta kotia, vaan lapsen on oltava kirjoilla yhdessä paikassa. Yhteiskunnan myöntämät tuet määrittyvät tämän osoitteen mukaan. Tukien jakaminen on kuitenkin mahdollista vaihtamalla lapsen osoitetta vuorotellen kummankin vanhemman luo esimerkiksi vuoden välein. Asumis- ja tapaamisjärjestelyjen on perustuttava lapsen etuun, ei pelkästään vanhempien intresseihin. Tapaamisoikeus on laissa määritelty nimenomaan lapsen oikeudeksi. Lapsen kanssa asuva vanhempi voidaan sakon uhalla velvoittaa luovuttamaan lapsi tapaamisiin, mutta lasta, joka jo ikänsä puolesta kykenee päättämään asioista, ei voida pakottaa menemään tapaamisiin. (Gottberg 2010, 175 177.) Lapsen mielipide on kehitystasoon nähden otettava huomioon jo huoltoa ja tapaamisia sovittaessa (HTL 11 ). Lapsen mielipide olisi tärkeää kuulla myös siinä tilanteessa, kun lapsi itse toivoo muutoksia jo sovittuun asumisjärjestelyyn. Jos lapsen huoltajat eivät asu yhdessä, päättää lapsen arkeen liittyvistä asioista se vanhempi, jonka luona lapsi kulloinkin on. Tärkeitä päätöksiä, kuten lapsen uskontokunnan vaihtaminen tai terveyden- ja sairaudenhoitoon liittyvät päätökset, ei toinen vanhemmista voi kuitenkaan päättää yksin. Niihin tarvitaan kummankin huoltajan suostumus. (HTL 5.) Koska huoltajilla on laaja yhteistoimintavelvollisuus, on heidän kyettävä toimimaan ainakin sen verran yhdessä, että he voivat päättää lasta koskevista asioista. Vanhempien yhteishuolto on aina tavoite, mutta sen edelle menee lapsen etu. Jos vanhemmat eivät kykene päättämään lasta koskevista asioista yhteisymmärryksessä, voi toisen vanhemman yksinhuoltajuus olla lapsen kannalta paras ratkaisu. (Gottberg 2010, 172 174.) Laki mahdollistaa myös sen, että vanhemmat ovat yhteisesti lapsensa huoltajia, mutta tuomioistuin määrää työnjaosta huoltajien kesken (HTL 9.) Tuomioistuin voi siis päättää miten vanhemmat jakavat lapsensa asioiden hoidon. Selkeä työnjako voi riitaisilla vanhemmilla auttaa toimimaan lapsen parhaaksi.

9 2.3 Perhe ja vanhemmuus Perhe on ollut vaikea käsite lainsäätäjien kannalta. Lainsäädäntöä muotoillessa on tyyppitapauksena pidetty avioparin ja heidän yhteisten lastensa ydinperhettä, jonka mukaan lakinormit on muotoiltu. Ongelmalliseksi muodostuvat avoliitot, samaa sukupuolta olevien parisuhteet, keinoalkuiset lapset ja erilaiset uusperheet. (Jaakkola & Säntti 2000, 2, 11.) Esimerkiksi avopari tai uusperhe ei ole samassa asemassa aviopariin ja heidän ydinperheeseen verrattuna, jos vanhemmat eroavat. Uusperheellä voi ongelmaksi muodostua esimerkiksi se, että vanhempien erotessa isä- tai äitipuolella, joka ei ole lapsen huoltaja, ei ole lain mukaan oikeutta vaatia lapsen tapaamisia. Perhe käsitteenä onkin laajenemassa käsittämään erilaisia perhekokonaisuuksia kuten uusperhe ja samaa sukupuolta olevien vanhempien perhe (Forsberg 2003, 10). Sukupuolineutraali avioliitto on hyväksytty myös laissa ja muutokset astuvat voimaan vuonna 2017 (Avioliittolaki 234/1929). Lainsäädännössä perhekäsite määräytyy yksityisoikeudellisesti biologisten suhteiden varaan, kun taas julkisoikeudellisesti perhe määrittyy ruokakunta-ajattelun perusteella. Yksityisoikeudellisesta näkökulmasta psykologinen tai sosiaalinen vanhempi, ei ole lapsen vanhempi, eikä hänellä ole erotessa juridisia oikeuksia lapseen. Julkisoikeudellisesti ajatellen psykologisen tai sosiaalisen vanhemman kuitenkin oletetaan osallistuvan perheen yhteisiin menoihin, vaikka elatusvelvollisuutta lapsen suhteen ei ole. Joidenkin etuuksien myöntämiseen vaikuttavat myös samassa taloudessa asuvan psykologisen vanhemman tulot riippumatta siitä, osallistuuko vanhempi tosiasiallisesti perheen talouteen. (Valjakka 2002, 37 38.) Psykologisella vanhemmuudella tarkoitetaan lapsen omaan kiintymykseen perustuvaa kokemusta siitä, ketä hän pitää vanhempinaan. Sosiaalinen vanhemmuus on puolestaan käytännöllistä vanhemmuutta eli arjen huolenpitoa ja vastuunkantamista. (Kuronen 2003, 118.) Juridinen vanhemmuus syntyy lapsen syntyessä äidille ja jos vanhemmat ovat avioliitossa, myös isälle (HTL 6, isyyslaki 11/2015 2 ). Avioliiton ulkopuolella syntyvien lasten kohdalla isyys vahvistetaan maistraatissa tai käräjäoikeuden päätöksellä. Sosiaalinen tai psykologinen vanhemmuus voi olla kuitenkin sekä lapselle että vanhemmalle tärkeämpi ja läheisempi suhde kuin lapsen suhde biologiseen, juridiseen vanhempaan.

10 Lainsäädännöllä on turvattu vanhemmuussuhteen jatkuminen eron jälkeen. Tavoite on, ettei lapsen suhde vanhempaan päättyisi vanhempien erotessa. (Hakovirta & Rantalaiho 2009, 40). Lapsen suhde voidaan turvata kuitenkin vain hänen ja hänen biologisen vanhempansa tai adoptiovanhempansa välillä. Psykologinen tai sosiaalinen vanhemmuus ei suo samoja oikeuksia. (Gottberg 2010, 182.) Perheeksi voidaan ajatella niin lapseton pariskunta kuin perinteinen ydinperhe, uusperhe tai yhden vanhemman perhe. Perheeseen voi kuulua isä-, äiti- ja sisarpuolia tai vaikkapa isovanhemmat voidaan mieltää osaksi perhettä. Perheen määritelmä riippuu kontekstista sekä siitä, kenen mielipiteestä on kyse. Tilastokeskus määrittelee perheen avio- tai avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävän parin sekä heidän lastensa kautta. Perheitä ovat myös yhden vanhemman ja lasten perhe. Perheeseen eivät kuitenkaan kuulu muut samassa asuntokunnassa asuvat sukulaiset tai esimerkiksi isovanhemmat. (Tietoa tilastoista 1.) Eron jälkeen perhe muuttuu ja lapsi voi ajatella kuuluvansa kahteen eri perheeseen tai mieltää vanhempansa edelleen yhdeksi perheeksi, joka asuu vain kahdessa eri kodissa (Linnavuori 2007, 146). Vuoroasuvalla lapsella perheen käsitys voi olla hyvin sekava ja siihen voi kuulua äidin ja isän lisäksi paljon muitakin perheen jäseniä. Lapsella voi olla niin isän kuin äidinkin luona uusperhe, johon voi heidän lisäkseen kuulua puolisisaruksia sekä vanhemman uuden kumppanin lapsia. Vuoroasuvien lasten perherakenteet voivat olla hyvin moninaiset ja aiheuttaa monenlaisia ajatuksia ja tunteita niin lasten kuin aikuistenkin elämässä. Aino Ritala-Koskisen (2003, 126) mukaan lapsi kokee perheensä uusperhetilanteessa harvoin samoin, kun aikuinen. Aikuisen ajatuksessa uusperheeseen kuuluu yleensä hänen uusi puolisonsa ja lapset, kun taas lapsen näkökulmasta hänen perheeseensä kuuluu lisäksi myös toinen biologinen vanhempi ja mahdollisesti tämän uusi perhe. Nykyperheessä myös äidit käyvät töissä ja vanhemmuus on yhä useammin jaettua vanhemmuutta. Äitiys ja isyys nähdään samanarvoisena ja isät osallistuvat lasten elämään jo varhaisista vaiheista lähtien. Yksi merkittävä perheroolien jakaja lienee raha ja se kummanko vanhemman työssäkäynti on tärkeämpää. (Huttunen 2001, 94 96.) Äidin jääminen kotiin lapsen ollessa pieni, voi olla taloudellisesti paljon kannattavampaa kuin isän.

11 Kun vanhemmat eroavat, voi myös julkisella vallalla olla tärkeä rooli lapsen asioista päätettäessä. Tavoitteena on turvata lapsen tärkeät ihmissuhteet, mutta aina kaikki perheenjäsenten väliset suhteet eivät ole rakentavia ja tue lapsen elämää. Tällöin viranomainen joutuu arvioimaan tilannetta ja voi joutua tekemään päätöksiä. (Valjakka 2002, 41.) Perinteinen malli vanhempien erottua, on ollut lasten vierailut isän luona joka toinen viikonloppu ja lapset ovat pääsääntöisesti asuneet äidin luona. Tällöin voidaan puhua esimerkiksi etä- ja lähivanhemmasta. Usein vanhemmat ovat yhdessä päättäneet lasten pääasialliseksi asuinpaikaksi äidin kodin, vaikka isä mahdollisesti haluaisikin olla lastensa kanssa enemmän. Aikaisemmin myös asiantuntijat ovat ajatelleet tämän ratkaisun olevan paras vaihtoehto lapsille. Monet etäisät, jotka ovat tähän malliin taipuneet äidin tai lasten vuoksi, haluaisivat kuitenkin pitää lapsia enemmän luonaan ja uskovat olevansa siihen myös kykeneviä (Huttunen 2001, 105). Ruotsin sosiaalihallituksen selvityksessä on todettu, että sosiaalitoimen ja tuomioistuimen henkilökuntaa tulisi kouluttaa lisää, jotta lapsen etu voisi aina huoltajuusriidoissa toteutua (Växelvis boende 2004, 22). 2.4 Vuoroasuminen Vuoroasuminen ei ole vielä Suomen kielessä vakiintunut käsite, vaikkakin vaikuttaa, että käsite on vakiintumassa vähitellen. Vuoroasumista kuvataan myös käsitteillä vuorotteleva asuminen, vuorotteluasuminen, vuoroviikko asuminen, jaettu vanhemmuus, fyysinen tai jaettu yhteishuolto, tosiasiallinen tai todellinen yhteishuolto, kahdessa kodissa asuminen, 50:50-malli, viikko-viikko asuminen, laajat tapaamiset ja tasapuolisesti jaettu vanhemmuus. (ks. esim. Linnavuori 2007; Panttila 2005.) Kääriäinen, Hämäläinen ja Pölkki (2009, 12) kertovat arkikielessä yhteishuollon tarkoittavan usein juuri lapsen asumisen jakamista tasan, mistä omassa tutkimuksessani käytän termiä vuoroasuminen. Yksinhuolto puolestaan on arkikielessä käsitetty niin, että lapsi asuu pääsääntöisesti toisen vanhemman luona, joka on tällöin yksinhuoltaja. Hakovirran ja Rantalaihon (2009, 38) mukaan käsitteellä jaettu vanhemmuus tarkoitetaan molempien vanhempien vahvaa osallistumista ja sitoutumista vanhemmuuteen. Samalla käsitteellä tarkoitetaan kuitenkin myös eron jälkeistä vanhemmuutta, jossa lapsista huolehtiminen on jaettu tasan molemmille vanhemmille.

12 Vuoroasumisesta on englanninkielisissä tutkimuksissa käytetty useita eri käsitteitä kuten shared residence (puolitettu asuminen) ja dual residence (kahdessa paikassa asuminen) (Kelly 2006, 37). Lisäksi Iso-Britanniassa käytetään käsitteitä cross-household parenting (kahden talouden vanhemmuus), co parenting (yhteishuoltajuus), Amerikassa käytetään käsitteitä shared physical custody (jaettu fyysinen huolto), shared legal custody (jaettu päätöksenteko), shifted recidence (jaettu asuminen), dual household system (kahden talouden systeemi) ja Australiassa käsitteitä shared care (jaettu huolto), equal time parenting (puolitettu vanhemmuus). (kts. esim. Linnavuori 2007 ja Nielsen 2014.) Ruotsinkielisessä tutkimuksessa on käytetty käsitteitä växelvis boende (vuorotteleva asuminen), delad vårdnad (jaettu huolto) ja häftenboende (puolitettu asuminen). (Växelvis boende 2004, 17 ja Linnavuori 2007, 27.) Englanninkielisiä käsitteitä on paljon ja ne kuvaavat sekä yhteishuoltoa että vuoroasumista. Käsitteestä ei pysty suoraan päättelemään onko kyseessä vuoroasuminen vai yhteishuolto. Vuoroasumiselle ei siis ole olemassa omaa vakiintunutta käsitettä myöskään englanninkielisessä kirjallisuudessa. Vuoroasuminen tarkoittaa vanhempien eron jälkeistä tilannetta, jossa vanhemmista kumpikin asuu omassa kodissaan ja lapset asuvat vuorotellen kummankin vanhemman luona suurin piirtein yhtä paljon, esimerkiksi viikon kerrallaan. Vuoroasumisesta on olemassa myös malli, jossa lapsi asuu yhdessä kodissa ja vanhemmat asuvat kyseisessä kodissa vuorotellen. Mallia on kutsuttu muun muassa lintukotomalliksi. Vanhemmat siis muuttavat edestakaisin, kun lapset pysyvät paikoillaan. Lintukotomalli on käytännössä vaikea ja yleensä kestää vain vuoden tai kaksi eron jälkeen. (Wallerstein & Blakeslee 1991, 323.) Yleensä tämä ratkaisu puretaan viimeistään siinä vaiheessa, kun jompikumpi vanhemmista löytää uuden kumppanin. Lintukotomalli on myös kallis, koska se käytännössä edellyttää kolmen asunnon pitämistä: äidin, isän ja yhteinen. Lintukoto malli on lapsille melko helppo ratkaisu, mutta vaatii vanhemmilta paljon joustavuutta ja erittäin hyvää keskinäistä suhdetta. Tässä mallissa lasten päivähoito ja koulu on vaivattominta järjestää. Vuoroasuminen edellyttää, että kummassakin kodissa on lapselle tarvittavat varusteet (Wallerstein & Blakeslee 1991, 325). Molemmilla vanhemmilla täytyy olla riittävän iso asunto, jossa lapselle on riittävästi tilaa. Lisäksi vanhempien asuntojen olisi hyvä sijaita lähellä toisiaan, jotta lapsen päivähoito tai koulumatkat eivät veny pitkiksi. (Taskinen 2001, 30 31.) Lapsille tärkeitä ovat myös kaverit, jotka usein asuvat lähellä kotia. Jos

13 vanhempien kodit sijaitsevat lähekkäin, on samoja kavereita mahdollista tavata kummankin vanhemman luota. Ruotsissa vuoroasuminen on myös viranomaisen tunnustama asumismuoto toisin kuin Suomessa, jossa lapsen on oltava kirjoilla yhdessä paikassa vuoroasumisjärjestelystä huolimatta. Ruotsissa viranomaisen on mahdollista vahvistaa vuoroasumisjärjestely silloinkin, kun toinen vanhemmista sitä vastustaa (Växelvis boende 2004, 7). Ruotsissa on mahdollista jakaa myös lapsilisä puoliksi kummallekin vanhemmalle. Edellytyksenä on, että vanhemmat ovat sopineet lapsilisän jakamisesta, heillä on yhteishuolto ja lapsi asuu yhtä paljon kummankin vanhemman luona. (Sarasoja & Rantala 2015, 30.) Suomessa lapsilisää ei ole mahdollista jakaa vaikka lapsen asuminen olisi jaettu tasan vanhempien kesken. Vuoroasumisen puolesta on esitetty monenlaisia argumentteja. Positiivisena puolena esitetään, että isät voivat tulla enemmän sinuiksi isyytensä kanssa, kun he hoitavat myös lastenhoidon käytännön seikkoja. Äitien jaksamista tukee se, että heillä on vähemmän lastenhoidollista kuormitusta ja enemmän aikaa omille tavoitteilleen. (Hokkanen 2002, 124.) Vuoroasumisessa lapsella säilyy läheiset suhteet kumpaankin vanhempaansa ja lapsi voi elää normaalia arkea kummankin vanhemman kanssa. Vuoroasumisjärjestelyllä voidaan myös helpottaa lapsen hoitojärjestelyjä. (Taskinen 2001, 31.) Vuoroasumisen eduiksi voidaan lukea se, että lapsen on helpompi ymmärtää molempien vanhempien olevan sitoutuneita häneen eivätkä he poistu hänen elämästään, vaikka eroavat toisistaan. (Wallerstein & Blakeslee 1991, 324.) Hokkanen (2002, 124) painottaa, että kun vanhempien keskinäinen yhteistyö on toimivaa, voi yhteishuolto vähentää vanhempien riitoja siitä, kumpi saa lasten huoltajuuden. Lisäksi yhteishuolto ja vuoroasuminen voi tarjota lapsille jatkuvan suhteen kummankin vanhemman kanssa. Vuoroasumisen varjopuolina voivat olla lapsen kokemukset juurettomuudesta. Jatkuva muuttaminen on rasittavaa ja tavarat ovat aina väärässä paikassa (Taskinen 2001, 31). Lapsen on vaikea sopeutua kahteen kotiin ja kaksiin sääntöihin, varsinkin jos ne ovat ristiriidassa keskenään (Öberg & Öberg 1978, 83). Vuorotellen vanhempien luona asuessa vaihtopäivät voivat olla raskaita sekä lapsille, että vanhemmille. Erityisesti, jos lapset ovat olleet pitkään poissa, he kaipaavat vanhemman huomiota. Vuoroasumisen ongelmaksi muodostuu myös tavaroiden kuljettelu (Panttila 2005, 19). Kumpaankin kotiin

14 on yleensä hankittu lapselle mahdollisuuksien mukaan tarvittavat asiat. Kaikkea ei kuitenkaan voi ostaa tuplaten, kuten kalliita harrastusvälineitä tai koulukirjoja. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama isätoimikunta totesi 1999 mietinnössään, että vanhemmat haluavat jakaa vastuun lapsesta myös eron jälkeen. Isätoimikunnan mukaan yhteiskunnan tulisi tukea vanhempien pyrkimystä jaettuun vanhemmuuteen käytettävissä olevin keinoin. Isätoimikunta ehdotti käynnistettäväksi selvitystyötä siitä, miten lapsen oikeudelle kahteen arkivanhempaan voitaisiin luoda reaaliset olosuhteet silloin, kun lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Tässä tulisi ottaa huomioon esimerkiksi kohonneet elin- ja matkakustannukset, jotka johtuvat kahdesta asuinpaikasta. Lisäksi tulisi selvittää yhteiskunnallisen tukijärjestelmän mahdollisuuksia, jolla helpotettaisiin pitkistä välimatkoista johtuvia vaikeuksia, kun lapsen tapaajavanhempi asuu etäällä. (Isätoimikunnan mietintö 1999.) Vuoroasumisen onnistumiselle on tietyt edellytykset eikä se sovi kaikille perheille eikä kaikille lapsille. Vuoroasumista ei voida pitää yksistään hyvänä tai pahana. Toisaalta mikään asumismuoto ei ole ongelmaton. Vanhempien tehtävä on etsiä lapsen ja oman perheen kannalta paras asumismuoto. Eron jälkeen tämä on varmasti vaikea ja haastava tehtävä ja edellyttää kykyä ja halua asettaa lapsen etu ja tarpeet etusijalle. Lisäksi lapset ovat yksilöitä ja se mikä sopii yhdelle sisarukselle, ei välttämättä sovi niin hyvin toiselle. Tämä vaikeuttaa vanhempien tehtävää entisestään. 2.5 Lapsen etu ja vanhemman etu vuoroasumisessa Sitä, mitä lapsen etu tarkoittaa ei ole missään laissa suoraan määritelty. Sekä lastensuojelulaissa (417/2007) että laissa lapsen huollosta ja tapaamisesta (361/1983), painotetaan kuitenkin lapsen edun toteutumista. Lapsen edun tulisi olla etusijalla kaikissa lapsen asioita koskevissa päätöksissä. Yleispätevästi lapsen etua ei varmasti voida määritellä, vaan se on huomioitava yksilöllisesti jokaisessa tapauksessa. Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että vuoroasuminen vaikuttaa lapsen emotionaalisiin ja käytöshäiriöihin, jos vanhempien välillä on paljon ristiriitoja. Häiriöiden syihin vaikuttivat osaltaan vanhempien riidat. Kun vanhempien ristiriidat ovat vähäisiä ja lapsi

15 tapaa paljon myös toista vanhempaansa, vaikuttaa se puolestaan positiivisesti lapsen itsekunnioitukseen. (Panttila 2005, 21.) Vanhempien erotessa ja lapsen asioista sopiessa voidaan lapsen edun ajatella tarkoittavan esimerkiksi sitä, etteivät vanhemmat käytä lasta välikappaleena riidoissaan, lasta kuullaan häntä koskevissa asioissa ikätason mukaisesti, vanhemmat kykenevät sopimaan lasta koskevista asioista mahdollisista riidoistaan huolimatta ja vanhemmat antavat lapsen kasvaa oman kehitysvaiheensa mukaisesti sekä turvaavat kehitysvaiheen mukaisesti psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin. (Pöllänen 2008, 18 19.) Lapsen kehitysvaiheen huomioiminen lapsen asumista suunniteltaessa on tärkeä seikka muistaa varsinkin, jos vanhemmat suunnittelevat vuoroasumista, kun lapsi on vielä pieni. Pienen lapsen kiintymyssuhteen muodostumiselle ei vuoroasuminen ole välttämättä hyväksi. Liisa Keltikangas-Järvisen (2008, 26 35) mukaan lapsi kehittyy kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana nopeammin, kuin koskaan muulloin. Kiintymyssuhteen luominen tunnetasolla tärkeimpiin aikuisiin on pienen lapsen tärkein kehitystehtävä. Minuuden rakentuminen on toisen ihmisen ja hoivakokemusten varassa. Liian suuria puutteita varhaisissa hoivakokemuksissa on vaikea myöhemmin korjata. Pienen lapsen kiintymyssuhteet kohdistuvat aina tiettyyn ihmiseen tai ihmisiin. Kiintymyssuhteen varhaisessa vaiheessa lapsen on vaikea sietää eroa ensisijaisesta hoitajasta. Pienen lapsen muistikuva ensisijaisesta hoitajasta ei riitä pitkälle, vaan kiintymyssuhde katkeaa. Jos lapsen ihmissuhteet katkeavat jatkuvasti kahden ensimmäisen ikävuoden aikana, lapsi joutuu aloittamaan ihmissuhteiden luomisen monta kertaa uudelleen. Tällöin lapsi ei kykene keräämään riittävästi hyviä hoivakokemuksia. Jotkut kehityspsykologit ovat esittäneet, että ero, jonka lapsi kestää ensisijaisesta hoitajastaan, on päivissä lapsen ikä plus kaksi. Yli vuoden ikäiselle ero ensisijaisesta hoitajasta voisi olla siis kolme päivää ja kolmevuotiaalle viisi päivää. Vanhempien ei toki tarvitse kellon tarkasti noudattaa näitä ohjeita, mutta ne ovat hyvä ohjenuora siinä, millainen ero tuntuu lapsesta pitkälle. Vauvaikäisen kohdalla on erityisen tarkkaan harkittava vuoroasumisjärjestelyä ja sitä onko lapsen edun mukaista, että lähihoitaja jatkuvasti vaihtuu. Kiintymyssuhteiden muodostuminen edellyttää tiettyä pysyvyyttä. (Taskinen 2001, 31.) Tuoreemman näkemyksen mukaan lapsi kykenee rakentamaan useampia kiintymyssuhteita yhtä aikaa. Ensisijaisten kiintymyssuhteiden muodostuttua, lapsi alkaa muodostaa niitä myös perheen ulkopuolisiin aikuisiin esimerkiksi päivähoidossa. (Panttila 2005, 16.) Pieni lapsi ei silti

16 kestä pitkiä eroja ensisijaisesta hoitajastaan. Lyhyet tapaamiset ovat lapselle parempia, kuin useita päiviä tai viikon kestävät tapaamiset. Tapaamisia voi tällöin olla vaikka tiiviimmin. (Växelvis boende 2004, 15.) Yhtenä ohjenuorana on esitetty, että alle puolitoistavuotiaan lapsen tapaamiset eivät kestäisi yön yli. Pienen lapsen tulisi kuitenkin saada olla usein sen vanhemman kanssa, jonka luona hän ei asu, jotta hyvä suhde pääsisi rakentumaan. (Panttila 2005, 16.) Australialaisen tutkimuksen mukaan 2-3 -vuotiailla vuoroasuvilla lapsilla oli enemmän ongelmia kiintymyssuhteissa ja he olivat ahdistuneempia suhteessaan ensisijaiseen vanhempaan. Lapset olivat itkuisempia ja heillä oli useammin ongelmia syömisessä ja reagoimisessa kun satuttivat itsensä. Alle neljävuotiailla vuoroasuminen vaikutti aiheuttavan emotionaalisia ja käytöksen ongelmia. (McIntosch 2010, 9.) Isompien lasten kohdalla vuoroasumisen on nähty olevan jopa seuraavaksi paras vaihtoehto ydinperheen jälkeen. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan 15-vuotialla vuoroasuvilla nuorilla oli vähemmän ongelmia perheessä, ihmissuhteissa ja subjektiivisessa hyvinvoinnissa, pääsääntöisesti yhden vanhemman kanssa asuviin verrattuna. Myös 12- vuotiaiden kohdalla oli vuoroasuvien lasten hyvinvointi parempaa yhden vanhemman perheisiin verraten, mutta ero ei ollut niin suuri, kun 15-vuotiailla. (Bergström et.al. 2013.) Australialaisen tutkimuksen mukaan 4-5-vuotiaat lapset pystyivät sietämään vuoroasumista jo hyvin eikä heillä tullut pienempien lasten tavoin emotionaalisia tai käytöksellisiä ongelmia. (McIntosch 2010, 9.) Lapset, joilla säilyi vanhempien eron jälkeen kiinteä ja läheinen suhde molempiin vanhempiin, olivat emotionaalisesti sopeutuvaisempia ja kärsivät harvemmin käyttäytymisen ongelmista. (Bjarnason & Arnasson 2011, 871.) Lapsen etu mainitaan monessa ohjeessa ja laissa, kuten lastensuojelulaissa. Ja vaikka lapsen etua ei juuri ole määritelty, niin vanhemman etu on vielä epämääräisempi tai määrittelemättömämpi käsite. Tutkimuksessani vanhemman etu on kuitenkin melko keskeisellä sijalla lapsen edun ohella pohdittaessa vuoroasumisen motiiveja ja myös sen onnistumiseen vaikuttavia seikkoja. Lapsen ja vanhemman etu eivät ole vastakkaisia termejä, vaan ne kietoutuvat monessa mielessä toisiinsa. Tutkimuksen kannalta perustelut, jotka eivät vuoroasumista valittaessa liity lapsen etuun, liittyvät yleensä vanhemman etuun, joko positiivisessa merkityksessä, kuten vanhemman oma jaksaminen tai negatii-

17 visessa merkityksessä, kuten toisen vanhemman painostus. Toisaalta taas ne seikat, jotka liittyvät lapsen etuun, voivat liittyä myös vanhempien etuun. Lapsella on oikeus pitää yhteyttä molempiin vanhempiinsa, jotta lapsi kasvaessaan oppii tuntemaan molemmat vanhempansa (Taskinen 2001, 36). Tämä voidaan vanhemman kohdalla ajatella käänteisesti vanhemman oikeutena saada viettää aikaa lapsensa kanssa ja oppia tuntemaan oma lapsi. Lain lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) mukaan vanhemmalla ei ole kuitenkaan ole tapaamisoikeutta, vaan se on ainoastaan lapsen oikeus. Vuoroasumisessa vanhemman edun voidaan ajatella olevan se, että vanhempi saa säilyttää läheiset suhteet lapseensa ja jakaa vastuun lapsen asioissa. Vuoroasuminen voi hyvin toimiessaan johtaa siihen, että vanhemman jaksaminen on parempaa, kuin mitä se olisi lapsen pääasiallisena lähivanhempana. (Växelvis boende 2004, 18, 37.) Taskinen (2001, 43) painottaa, että ero ei saisi merkitä vanhemmalle vanhemmuuden päättymistä, mutta ei myöskään liiallista yksinkannettavaa vastuuta lapsesta. Lapsen asioista vanhempien eron jälkeen päätettäessä, vanhemmat tarvitsevat tietoa lapsen huoltoon, tapaamiseen ja asumiseen liittyen. Vanhempien olisi hyvä saada tietoa myös taloudellisista ja perhe-oikeudellisista seikoista, lapsen tarpeista sekä keskinäisten riitojen selvittelystä. Eroavat vanhemmat eivät välttämättä tiedä esimerkiksi sitä, miten heidän valintansa vaikuttavat jatkossa taloudellisesti. (Växelvis boende 2004, 9.) Perheiden ja avioparien olisi hyvä saada apua jo ennen eroa. Jos ero kaikesta huolimatta toteutuu, heidän olisi hyvä saada apua, jotta he osaisivat erota oikein ja mahdollisimman ehjinä ihmisinä. (Öberg & Öberg 1979, 140.) Asiantuntijat ovat ehdottaneet, että apua tarjottaisiin myös paikoista, jonne ei hakeuduta ongelmien jo ilmestyttyä, vaan jossa perhe asioi muutenkin, kuten lasten neuvola (Växelvis boende 2004, 35). Hyvä päätös avio- tai avoliitolle on hyvä edellytys eron jälkeiseen yhteistyöhön. Suomessa eroaville ja jo eronneille vanhemmille on kehitetty tukimuodoksi eroneuvontaa. Eroneuvontaa toteutetaan usein vertaistukiryhmissä, mutta myös perheen sisäisenä tukena esimerkiksi perheasian sovitteluna (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos). Eroneuvontaa järjestävät kunnat, seurakunnat ja järjestöt kuten ensi- ja turvakotienliitto (Ensija turvakotienliitto). Eroneuvo ja vanhempain neuvo palvelut saivat alkunsa Lastensuojelun keskusliiton järjestämästä Neuvo-projektista, jossa huomattiin miten paljon

18 vanhempien eroamisen tapa vaikuttaa eron jälkeiseen vanhemmuuteen ja lapsen selviämiseen (Lastensuojelun keskusliitto). 2.6 Aikaisempia tutkimuksia vuoroasumisesta Vanhempien ajatuksia ja mielipiteitä vuoroasumisen valinnasta on selvitetty muutamissa eri tutkimuksissa Suomessa. Raija Panttila (2005) on tehnyt katsauksen lapsen vuoroasumisesta keräämällä aiheesta aikaisempaa kirjallisuutta ja toteuttamalla kyselyn helsinkiläisille vanhemmille, joiden lapset asuivat vuorotellen kummankin vanhemman luona. Lisäksi Panttila on haastatellut yhdeksää kyselyyn osallistunutta vanhempaa. Hanna-Riikka Linnavuori (2007) on tehnyt väitöskirja tutkimuksen lasten kokemuksista vuoroasumisessa ja tullut siihen päätelmään, että lapset ovat kokeneet vuoroasumisen pääasiallisesti hyvänä asumismuotona. Vuoroasumisen sujumiseen vaikutti paljon vanhempien sujuva yhteistyö ja kotien läheinen sijainti. Leena Autonen-Vaaraniemi ja Hannele Forsberg (2015) ovat tehneet tutkimuksen vuoroasuvien nuorten kokemuksista kirjoituspyyntönä. Kaikki tutkimukseen vastanneet ovat olleet tyttöjä, jotka ovat kokeneet vuoroasumisen pääsääntöisesti onnistuneena, mutta myös ristiriitaisena ja vaikeana. Vuoroasuminen on useimmiten koettu hyväksi, mutta jatkuva muuttaminen ja vanhempien riitaisat välit hankaloittavina tekijöinä. Vuoroasumisesta on tehty myös joitakin pro gradu -tutkielmia. Mia Stigell (2008) on tehnyt pro gradu tutkielman vuoroasumisesta vanhempien kuvaamana. Stigell on tutkinut miten vanhemmat perustelevat vuoroasumisen valinnan, millaista vuoroasumisen arki on ja millaista vanhemmuus vuoroasumisessa on. Päivi Niemi (2010) on tutkinut perheenjäsenten kokemuksista lasten vuoroasumisesta. Niemi on tutkinut vuoroasumisen myönteisiä ja kielteisiä puolia perheenjäsenten kirjoituksista. Perheenjäseniksi tutkimuksessa on otettu vanhempien lisäksi mummoja ja äitipuolia. Vuoroasumisen onnistumista on käsitelty myös Katri Pölläsen (2008) oikeustieteen pro gradu -tutkielmassa. Pöllänen tarkastelee vuoroasumisen periaatteita ja käytäntöjä oikeustieteen ja lainsäädännön kannalta.

19 Ruotsin sosiaalihallituksen teettämä tutkimus Växelvis boende, att bo hos både pappa och mamma fast de inte bor tillsammans on ruotsinkielinen raportti, jossa on kerätty mielipiteitä vanhemmilta, lapsilta ja asiantuntijoilta sekä kerätty yhteen aikaisempia tutkimuksia aiheesta. Tutkimuksessa on selvitetty muun muassa vuoroasumisen onnistumiseen vaikuttaneita tekijöitä, kuten kotien läheisyyttä ja vanhempien riidattomia välejä. (Växelvis boende 2004.) Malin Bergström, Emma Fransson, Bitte Modin, Marie Berlin, Per A. Gustafsson ja Anders Hjern (2013) ovat tehneet Ruotsissa laajan koulututkimuksen 12- ja 15-vuotialle peruskoululaisille. Tutkimuksessa on selvitelty vuoroasumisen vaikutuksia nuorten hyvinvointiin verraten ydinperheessä tai pääsääntöisesti yhden vanhemman kanssa asuvia lapsia. Myös Åsa Carlsund, Ulrika Eriksson, Petra Löfstedt ja Eva Sellström (2012) ovat tutkineet kouluikäisten lasten vuoroasumista Ruotsissa. Molemmissa tutkimuksissa on huomattu, että vuoroasuvilla lapsilla on ollut vähemmän ongelmia pääsääntöisesti yhden vanhemman kanssa asuviin lapsiin verrattuna. Pääsääntöisesti toisen vanhemman luona asuvilla nuorilla oli enemmän riskikäyttäytymistä, emotionaalisia ongelmia ja päihteiden käyttöä kuin vuoroasuvilla. Emma Fransson, Jani Turunen, Anders Hjern, Viveca Östberg ja Malin Bergtröm (2016) ovat myös tutkineet Ruotsalaisten lasten vuoroasumista ja vertailleet ydinperheen lasten, vuoroasuvien lasten ja yhden vanhemman kanssa asuvien lasten psyykkistä terveyttä. Tutkimuksessa on todettu, että vuoroasuvien lasten ja ydinperheen lasten psyykkinen terveys on samantasoista, kun taas yhden vanhemman kanssa asuvilla lapsilla oli useammin ongelmia psyykkisessä terveydessä. Gry Mette D. Haugen (2010) on tehnyt Norjassa tutkimuksen lasten ajatuksista vuoroasumisessa. Vuoroasumisen nähtiin olleen lapsen etu silloin, kun lapsi oli itse saanut vaikuttaa asumismuotoonsa. Tärkeänä nähtiin kuitenkin vanhempien ymmärrys eikä oikeuksien tasa-arvoisuus. Jani Turunen (2016) on tutkinut Ruotsissa vuoroasuvien lasten stressiä verrattuna pääsääntöisesti toisen vanhemman luona asuvien lasten stressiin. Tutkimuksen mukaan vuoroasuvilla lapsilla oli huomattavasti vähemmän stressiä, kuin pääsääntöisesti toisen vanhemman kanssa asuvilla lapsilla. Se, että lapsella on jatkuva kontakti molempiin vanhempiin parantaa lapsen ja vanhemman suhdetta ja sitä kautta vaikuttaa lapsen hyvinvointiin.

20 Yhdysvalloista ja Australiasta tutkimuksia löytyy enemmän. Esimerkiksi Jennifer McIntosh, Bruce Smyth, Margaret Kelaher, Yvonne Wells ja Carolinen Long (2010) ovat tehneet tiivistelmän kahdesta Australialaisesta vuoroasumisen tutkimuksesta Australian hallitusta varten. Tutkimuksessa on huomioitu muun muassa se, että perheet, joissa vuoroasuminen oli pidempi aikainen ratkaisu, omasivat psykososiaalisia resursseja tai heillä oli yksinkertaisesti oikeuden päätös vuoroasumisesta. Lisäksi vanhempaa tutkimustietoa Yhdysvalloista löytyy Wallersteinin ja Blakesleen (1991) tutkimuksesta, kun vuoroasuminen on ollut melko uusi ilmiö ja tutkimukseen osallistuneet vanhemmat ovat olleet ensimmäisten joukossa vuoroasumista toteuttamassa. Tutkimuksessa on perehdytty niihin syihin, millä vanhemmat ovat vuoroasumiseen päätyneet. Vanhemmat ovat valinneet vuoroasumisen muun muassa helpottamaan lasten asumisjärjestelyissä, mutta myös siksi, että toinen vanhemmista ei olisi halunnut eroa ja pitää kiinni entisestä puolisosta lasten kautta tai painosti toisen vanhemman suostumaan vuoroasumiseen kostaakseen eroamisen. Sonia Harris-Short (2010) varoittaa Iso Britanniassa tekemässään artikkelissa välttämään vuoroasumisen yleistymistä, koska hänen mukaansa ei ole tutkimustietoa, joka osoittaisi vuoroasumisen olevan hyväksi lapsen hyvinvoinnille. Harris-Shortin mukaan lapselle parempi, olisi asua yhden vanhemman kanssa ja saada reilusti tapaamisia toisen vanhemman kanssa. Vuoroasuminen ei takaa lapsen läheistä suhdetta kumpaankin vanhempaan ja vastuun jakamista molemmille vanhemmille. Jos vanhempien välinen suhde ei ole hyvä, ei vuoroasuminen todennäköisesti toimi hyvin. Harris-Short myöntää kuitenkin, että vuoroasuminen voi toimia, kun olosuhteet ovat oikeat. Harris-Shortin mukaan tutkimustulokset kuitenkin kehottavat harkitsemaan vuoroasumista hyvin tarkoin. Thoroddur Bjarnason ja Arsaell M. Arnasson (2011) ovat tehneet ylikansallisen tutkimuksen, johon on sisällytetty 36 länsimaata. Tutkimuksessa osoitettiin, että vuoroasuvilla lapsilla oli parempi kommunikaatioyhteys vanhempiensa kanssa, kuin yhden vanhemman kanssa asuvilla lapsilla. Linda Nielsen (2014) on koonnut yhteen neljänkymmenen vuoroasumistutkimuksen tulokset Yhdysvalloista, Kanadasta, Australiasta ja useasta Euroopan maasta. Näiden tutkimusten yhteenvetona Nielsen toteaa, että vuoroasuminen vaikuttaisi olevan parempi lasten kehitykselle niin emotionaalisesti, käytöksen ongelmien puolesta kuin myös fyysisen terveyden kannalta. Vuoroasuminen ei ollut

21 hyvä asumismuoto lapsille, jos perheessä oli ollut väkivaltaa, mutta vuoroasuvien lasten vanhemmat olivat usein muita eroperheitä sopuisampia. Rajasin aikaisempaa tutkimustietoa niin, että tutkin niitä tutkimuksia, joissa vuoroasumista oli käsitelty oman aiheeni kannalta oleellisesta näkökulmasta. Vanhempien näkökulmaa vuoroasumisen valinnasta on tutkittu melko vähän. Vuoroasumisen onnistumiseen vaikuttavia seikkoja on joissakin tutkimuksissa huomioitu, mutta suuri osa vuoroasumisen tutkimuksista liittyy lasten hyvinvointiin ja lasten mielipiteisiin. Aikaisemmassa tutkimuksessa on vuoroasumisen nähty useimmiten olevan lapsen kannalta hyvä ratkaisu. Vuoroasuvien lasten on nähty voivan paremmin, kuin pääsääntöisesti toisen vanhemman kanssa asuvien lasten. Lapset, jotka asuivat suunnilleen yhtä paljon kummankin vanhempansa kanssa, olivat läheisempiä kummankin vanhemman kanssa ja heillä oli vähemmän tunnepuolen ja käytöksen ongelmia. Vuoroasuvien lasten vointi on tutkimusten mukaan hyvin lähellä ydinperheessä asuvien lasten vointia, kun pääsääntöisesti toisen vanhemman kanssa asuvien lasten hyvinvointi oli huonompaa ja stressi suurempaa.

22 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 3.1 Tutkimuskysymykset Pro Gradu -tutkielmani tavoitteena oli selvittää miten vuoroasuminen on toteutunut. Halusin selvittää, miten vanhemmat päätyivät valitsemaan vuoroasumisen lastensa asumismuodoksi erottuaan ja miten vuoroasuminen on vanhempien mielestä onnistunut. Halusin selvittää myös miten vanhemmat perustelivat vuoroasumisen valintaa ja olivatko vanhemmat päättäneet vuoroasumisesta ensisijaisesti lapsen etua ajatellen vai vaikuttiko päätökseen ensisijaisesti käytännön järjestelyt tai vanhempien etuun ja toiveisiin liittyvät perustelut. Lisäksi halusin selvittää, millaiset seikat vaikuttivat vuoroasumisen sujumiseen ja haluaisivatko vanhemmat muuttaa jotakin vuoroasumisjärjestelyssä. Lapsen etuun liittyen halusin vielä selvittää, oliko lasten mielipidettä kuultu asumisjärjestelyä pohdittaessa ja olisivat vanhemmat valmiita muuttamaan järjestelyä, jos lapsi näin toivoisi. Tutkimuskysymykset olivat: o Miten vuoroasuminen on toteutunut? Miten vanhemmat päätyivät valitsemaan vuoroasumisen? (millaisia perusteluja vanhemmilla oli vuoroasumisen valintaan) Millaiset seikat ovat vanhempien mielestä vaikuttaneet vuoroasumisen onnistumiseen? (millaiset seikat ovat edistäneet ja mitkä estäneet vuoroasumisen sujumista)