Kainuun kehittämisraha 2008

Samankaltaiset tiedostot
Kainuun kehittämisraha

Erillinen liite MH II , MV KAINUUN KEHITTÄMISRAHAN TULOSSOPIMUKSET VUODELLE 2011

Erillinen liite nro 1/MH II KAINUUN KEHITTÄMISRAHAESITYS VUODELLE 2009

KAINUUN KEHITTÄMISRAHAN KOHDENTAMINEN VUODELLE 2010 Esitys MV Esitys hyväksytty MH II Päätös vuosi 2005.

Kainuun kehittämisrahan kokonaistarve vuodelle 2012 yht ja myöntövaltuus

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

Päätös vuosi Päätös vuosi 2006

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille

KAINUUN KEHITTÄMISRAHAESITYS VUODEKSI

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

KAINUUN KEHITTÄMISRAHAESITYS VUODEKSI

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Työmarkkinaneuvos Raija Saastamoinen

LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2015

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2015

Työttömien määrä väheni Kainuussa

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015

Lapin maakunnan yhteistyöasiakirja 2009 lisäresurssit

Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2014

Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014

Maakuntaohjelman

RAPORTTI KAINUUN KEHITTÄMISRAHAN TOTEUTUMISESTA VUODELTA 2009

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät

Satakunnan ELY-keskuksen monivuotinen tulossopimus

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2013

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin

TE-palvelut ja validointi

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014

Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä elokuu 2017

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Ojitettujen soiden ennallistaminen

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta /2011 Laki. kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2014

Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös elokuussa

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Kirsti Haapa-aho

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Kasvupalvelu-uudistus

Tienpito Kainuun hallintokokeilualueella

Transkriptio:

KAINUUN KEHITTÄMISRAHAN TULOSSOPIMUKSET VUODELLE 2010 KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ, määrärahaesitys yht. 10 011 000 1) aiemman alueiden kehittämislain (602/2002) 6 :n 2 momentin mukaiseen alueen elinkeinotoiminnan omatoimiseen tukemiseen; vuoden vaihteessa voimaan tulevat uudet lait nimeltään laki alueiden kehittämisestä ja laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta Yleinen kehittäminen Uuden maakuntaohjelman mukaisesti innovaatioketjujen toimintaa kehitettään siten, että ne palvelevat entistä yrityslähtöisemmin kainuulaisten yritysten uudistuvia ja erilaistuvia tarpeita. Maakuntaohjelman mukaisesti eri alojen yritysryhmien kehittämistä jatketaan samalla uusia tapoja etsien, niin että yrityksille löydetään nykyisessä vaikeassa suhdannevaiheessakin uusia toimintamahdollisuuksia ja yritysverkostot kykenevät entistä laajemmin toimimaan kansainvälisillä markkinoilla. Talvivaaran kaivoshankkeesta haetaan edelleen mahdollisimman paljon kerrannaisvaikutuksia maakuntaan, jo kertynyttä kokemusta voidaan käyttää aiempaa paremmin hyväksi toiminnassa niin maakunnan sisällä kuin ulkopuolellakin. Yritysten toimintaympäristön kehittäminen koko maakunnan laajuisesti polisverkkoa hyödyntäen on keskeistä Kainuun kehityksen vauhdittamiseksi. Elinympäristön kehittämisen merkitys tulee entisestään korostumaan, kun työpaikkoja saadaan lisää notkahduksen jälkeen. Olennaista on, että tänne töihin tulevat ihmiset saadaan myös asumaan Kainuussa. Rahoitusta käytetään lisäksi uuden rahoituslain mukaiseen muuhun alueiden kehittämiseen, elinkeinorakenteen uudistamiseen kasvumahdollisuuksien hakemiseksi ja hyödyntämiseksi, tarvittavaan nopeaan reagointiin uusiin tilanteisiin sekä esiselvitystyyppisten hankkeiden rahoittamiseen. Rahoitettavia erillisiä ministeriölähtöisiä ohjelmia on ensi vuoden alusta kaksi: osaamiskeskusohjelma sekä koheesio- ja kilpailukykyohjelma. Muut nyt tiedossa olevat merkittävimmät hankesuunnitelmat kohdistuvat ajoneuvotietojärjestelmien kehittämisohjelmaan, yrittäjyyden edistämiseen ja kaivannaistoimialan, metallialan sekä palvelualan laajentamiseen. Esimerkkeinä yli 200 000 euron hankkeet vuosina 2008 ja 2009 rahoitetuista ja varaukset vuodelle 2010 Kainuun maakunta kuntayhtymän rahoittamista hankkeista: Hankkeen nimi Kainuun kehittämisraha 2008 Kainuun kehittämisraha 2009 Kainuun kehittämisraha 2010 Kainuun kehittämisraha yht. Measurepolis mittaustekniikan tutkimustoiminnan kehittämisohjelma 530 960 579 267 506 100 1 616 327 Ajoneuvotietojärjestelmät (ATJ) kehittämisohjelma 112 232 560 000 560 000 1 232 232 Kainuun kivi ja kaivannaisteollisuuden teemaohjelma 143 500 136 500 137 200 417 200 Terveyttä edistävä liikunta- ja ravitsemusneuvontamalli 110 000 150 600 150 000 410 600 Measurepolis -mittaustekniiikan osaamiskeskus 169 135 100 086 101 000 370 221 NetinPro (metallialan kehittäminen) 80 532 114 127 114 127 308 786 Senioripolis koordinaatio -hanke 101 045 101 045 101 045 303 135 Kehittyvä puuhuolto Kainuussa 75 083 114 528 93 130 282 741 Kainuun luonnonkiviesiintymien hyötykäytön 134 820 136 220 271 040 kehittäminen Prima Network 55 583 88 608 77 688 221 879 Invest In Kainuu 32 070 69 791 82 600 219 791 Asiantuntijapalvelut yritysten kehitys- ja 32 084 87 105 83 954 203 143 investointihankkeille

Keskeisimmistä jo meneillään olevista hankkeista on luonnehdinnat ohessa: 2 Polisverkostoon liittyy edelleen ainakin kolme hanketta. Measurepolisin perusrahoitus (osaamiskeskusohjelma) ja tutkimustoiminnan kehittämisen rahoitus. Henkilöstövahvuus on yhteensä 12-16 henkeä ja runsaasti asiantuntijapalveluiden ostoa. Seniorpolisiin liittyen rahoitetaan koordinaatiohanketta, jonka avulla haetaan aiempaa laajemmin sidosryhmiä viemään toimintaa vaikuttavammin eteenpäin. Henkilöstövahvuus on puolitoista henkeä. Ajoneuvotietojärjestelmien kehittämisohjelmassa jatketaan uuden kärkialan luomista mittaustekniikan rinnalle, perusteena alueen ja lähiympäristön vahva yrityskanta ja sen kasvunäkymät. Henkilöstövahvuus on noin 5 henkeä ja erittäin runsaasti asiantuntujapalveluiden ostoa. Kaivannaistoimialalla keskeistä on syyskuussa hyväksytyn alan kehittämisohjelman toteutus eri hankkeiden avulla. Tunnettujen esiintymien inventointeja on täydennettävä nykyaikaisin menetelmin, niin että esiintymien käyttökelpoisuudesta saadaan riittävät tiedot. Näissä hankkeissa tähdätään siis uusien kaivosten ja louhosten avaamiseen sekä siihen liittyvän jalostustoimintaan eri puolilla Kainuuta. Puuhuollon kehittämistä viedään eteenpäin tehostamalla puun korjuun ja kuljetuksen yhteistyötä ja uusia toimintamalleja, joiden avulla kustannuksia voidaan alentaa ja alan kilpailukykyä parantaa. Terveyttä edistävää liikunta- ja ravitsemusneuvontamallin tavoitteena on luoda järjestöjen ja julkisen palvelujärjestelmän yhteinen toimintamalli elämäntapa- ja terveyserojen kaventamiseksi. Metallialalla keskeistä on yritysryhmähanke, johon osallistuvat yritykset tehostavat uusin toimenpitein yhteistoimintaansa kyetäkseen pääsemään paremmin kansainvälisille markkinoille. Kansainvälisiä kauppoja tavoitellessaan ryhmä on liittoutunut myös laajemman yritysjoukon kanssa, jota mm Lapin kauppakamari on ollut tahollaan organisoimassa. Kainuun Prima nimeä markkinoinnissa käyttävä ryhmä koostuu lähinnä rakennusalan, kuljetuksen, metallialan sekä palvelualan yrityksistä. Uudet Suomeen perustettavaksi suunnitellut kaivokset tarjoavat omat markkinansa, lisäksi Kainuuseen avattaneen lähimpien vuosien aikana kolme kaivosta/louhosta. Kohteiksi haetaan tiiviisti myös muita suuria rakennuskohteita etenkin Suomesta ja lähinaapureista. Kaikkeen edellä mainittuun kuntayhtymä esittää 2 877 000 euroa. Työllisyyskokeilu Kuntayhtymä esittää määrärahaa Paltamon työllisyyskokeiluun liittyen 7 134 000. Ensi vuosi on kokeilun toinen vuosi ja silloin kokeilu toimii koko vuoden täydellä tehollaan. Kokeilun piirissä arvioidaan olevan vuonna 2010 suunnilleen 300 henkilöä. Yhteensä Yleinen kehittäminen 2 877 000, Paltamon työllisyyskokeilu 7 134 000 tekee yhteensä 10 011 000. KAINUUN METSÄKESKUS, määräraha yht. 270 000 2) Metsäluonnon hoidon edistäminen Tämän momentin varoista hallintokokeilun piiriin kuuluu Kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996, muut. 1286/1997) 19 :ssä tarkoitettu metsätalouden ympäristötuki. Tällä tuella voidaan korvata yksityiselle metsänomistajalle ne vähäistä suuremmat lisäkustannukset tai taloudelliset menetykset, jotka aiheutuvat joko metsälain 10 3 momentin tarkoittaman velvoitteen täyttämisestä tai siitä, että metsien hoidossa otetaan huomioon metsäluonnon biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen laajemmin kuin metsälaissa säädetään metsänomistajan velvollisuudeksi. Ympäristötuen vaihtoehtona on poikkeusluvan myöntäminen metsien käsittelyyn ao. kohteissa. Ympäristötukikohteiden kohdevalikoima laajenee Kainuussa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman käynnistyttyä, minkä vuoksi määrärahaesitys on kaksinkertainen edellisten vuosien

3 käyttöön nähden. Metso-ohjelma edistää metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvan metsien suojelun toteuttamista. Tavoitteet määrärahan (270 000 ) käytölle: - ympäristötuen käyttö on ensisijainen, poikkeuslupa toissijainen menettely - ympäristötukipäätökset kohdistetaan luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävimpiin kohteisiin, joita ovat pienvesien lähiympäristöt ja rehevät kasvupaikat - kohteista pyritään rakentamaan usean eri elinympäristön keskittymiä, joka voivat liittyä lakisääteisiin suojelualueisiin - ympäristötuen suuntaamiseen vaikutetaan siten, että metsäorganisaatiot tuovat yllä mainitut tavoitteet ja periaatteet esille metsänomistajien neuvonnassa ja viestinnässä - metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvan metsien suojelun edistäminen OULUN LÄÄNINHALLITUS, määräraha yht. 1 480 000 3 ) Alueellisen liikenteen palvelujen osto Tavoitteet Joukkoliikenne tarjoaa liikkumisen peruspalvelut ja maaseudulla näiden palvelujen turvaaminen on ollut päätavoite. Joukkoliikenne tarjoaa asukkaille mahdollisuudet hakea erilaisia kunnallisia ja alueellisia palveluja, mm koulutus, sosiaali- ja terveyden huolto, asiointi ja erilaiset vapaa-ajan palvelut. Joukkoliikennepalveluilla on keskeinen merkitys autottomille henkilöille liikkumisen peruspalvelujen turvaamisessa. Joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet on määritelty Kainuun runkoliikenteen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2009-2012, joka on hyväksytty maakuntavaltuustossa 28.9.2009. Joukkoliikenteen tavoitteena Kainuussa on: turvata riittävän kattava linja-autojen runkoliikenneverkon säilyminen ja kattava taksiverkko koko maakunnassa. varmistaa, ettei kenenkään tarvitse muuttaa pois kotoaan julkisen liikenteen peruspalvelujen puuttumisen takia. turvata kuntien välillä riittävät työ-, opiskelu- ja liityntämatkojen tarpeita palvelevat yhteydet ja asiointimahdollisuudet kuntakeskuksista ja merkittävimmistä taajamista Kajaaniin. turvata sisäisessä liikenteessä koululaisten kuljetukset ja riittävät asiointiyhteydet myös autottomille. Joukkoliikenteen toimintaympäristössä tulee tapahtumaan suuria muutoksia. Nykyistä lainsäädäntöä ollaan uudistamassa vastaamaan EU:n säätämän palvelusopimusasetuksen (PSA) mukaisia vaatimuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa linjaliikennelupiin perustuvan, yritysvetoisen toimintamallin poistumista siirtymäajan kuluessa. Vuoden 2010 alusta nykyiset liikenneluvat korvataan siirtymäajan liikennöintisopimuksilla. Uuden lainsäädännön mukanaan tuomien muutoksien toteuttaminen tulee saattaa päätökseen kymmenen vuoden määräajan puitteissa, eli vuoteen 2020 mennessä. Lakiuudistuksen lisäksi toteutumassa on myös valtion aluehallinnon uudistus. Lääninhallitusten liikenneosastot ovat sulautumassa osaksi ELYjä, joita muodostetaan kaikkiaan 15 kappaletta. Liikennesektorin osalta Kainuu tulee asettumaan Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan ELYn alaisuuteen. Perustelut Vuodelle 2009 on osoitettu 1 303 000 euroa, josta oleviin sopimuksiin on sidottu n. 1 290 000 euroa. Vuodelle 2010 on sidottu olevin liikenteen ostosopimuksin 1 204 000 + marraskuun 2009 kustannusindeksin vaikutus. Kesäkuun lopussa päättyvien sopimusten uusimisen osalta kustannukseksi vuodelle 2010 arvioidaan 230 000 euroa. Tämän hetken arvion mukaan tarve vuodelle 2010 olisi 1 480 000. Edelliseen viitaten 1 400 000 euroa ei riitä, vaan ostoja joudutaan joltain osin karsimaan tai esittämään lisärahoituksen myöntämistä. Tänä syksynä hyväksytyn Kainuun joukkoliikennesuunnitelman (=Kainuun

runkoliikennnesuunnitelma vuosille 2009-2012) mukaan nykyinen joukkoliikenne tarjoaa lähinnä välttämättömät joukkoliikenteen peruspalvelut kuntakeskusten välisessä liikenteessä maakunnan alueella. Leikkaukset rahoituksessa vaikuttaisivat suoraan hyväksytyn palvelutason toteuttamiseen. TE-KESKUS, määräraha yht. 21 640 000 Kohta 4. Alueellinen kuljetustuki 940 000 Käyttö perustuu valtioneuvoston asetukseen alueellisesta kuljetustuesta (21/2009) Kehittämisrahalla arvioidaan käsiteltävän noin 40 kuljetustukihakemusta Kuljetustuki on uudistunut vuonna 2009. Voimassa olevan asetuksen mukaan kuljetustukeen oikeutettujen yritysten ja tuotteiden määrä on hieman laajentunut. Kohta 5. Yritysten investointi ja kehittämishankkeiden tukeminen 500 000 Käyttökohteena ovat yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain (1336/2006) sekä siihen liittyvä valtioneuvoston asetuksen (675/2007) ja TEM:in täytäntöönpano-ohjeen (dnro 1949/051/2008) mukaiset yrityshankkeet. Kehittämisrahalla arvioidaan tehtävän noin 20-30 yksinyrittäjän- ja kyläkauppatukipäätöstä sekä 1-2 sellaista toimintaympäristötukihanketta, joihin ei voida myöntää EAKR-osarahoitteista tukea. Kohta 6. Koulutushankinnat ja palkkatuki 18 700 000, valtuus 2 000 000 Käyttökohteena ovat työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankinnat ja palkkatuen käyttö työllistymisen edistäjänä (laki julkisesta työvoimapalvelusta 1295/2002) Yhdistetyn työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikan tavoitteena on parantaa työnhakijain ja työpaikkojen kohtaantoa, edistää uusien työpaikkojen ja yritysten syntymistä sekä vähentää työttömyyttä ja osaltaan estää syrjäytymistä. Tavoitteen toteuttamiseksi työllisyysmäärärahat suunnataan siten, että niillä entistä vahvemmin tuetaan työttömän henkilön työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikan toimeenpanossa keskeistä on osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen, johon pyritään muun muassa täyttämällä työpaikat nopeasti, pienentämällä virtaa pitkittyvään työttömyyteen ja ottamalla työvoimavarat tehokkaasti käyttöön. Työllisyysmäärärahojen käytön painopistettä siirretään aikaisemmasta enemmän ammatilliseen työvoimakoulutukseen sekä yrityksissä tapahtuvaan palkkatuettuun työhön. Tavoitteena on, että aktiivisen työvoimapolitiikan toimenpiteiden jälkeinen työllistyminen toimenpiteen päättäneistä pysyisi hyvällä tasolla taantumasta huolimatta. Perustelut työvoimapoliittiselle aikuiskoulutukselle 7 500 000 Työllisyys- ja yrittäjyysstrategian mukaisesti nk. kaksoishaasteeseen vastaamisessa keskeisintä on yritysten ja työvoiman kehittäminen osaamista parantamalla. Osaavan työvoiman saatavuusongelmat nousevat yritysten kehittymisen ja kasvun esteiksi talouskasvun alkaessa uudelleen. Mikäli työmarkkinoilla vallitsee kohtaanto-ongelma, talouden ja työllisyyden kasvupotentiaalista osa jää hyödyntämättä. Työvoimapoliittisella aikuiskoulutuksella vaikutetaan siihen, että työmarkkinoille tuotetaan ammattitaitoista työvoimaa. Koulutusta kohdennetaan erityisesti työvoimaa rekrytoiville aloille. Koulutuksen vaikuttavuutta on parannettu mm. tehostamalla opiskelijavalintaprosessia, työssä oppimisen laatua sekä koulutuksen päättövaiheen toimintatapoja. Työvoimakoulutusta räätälöidään yritysten tarpeisiin niin sisällön kuin ryhmäkokojen osalta. Yhteishankintana yritysten kanssa toteutettavaa koulutusta lisätään ja tarjotaan myös mahdollisuus yksittäisten työntekijöiden koulutukseen. 4

5 Painopistettä työvoimakoulutuksen sisällä siirretään ammatilliseen koulutukseen siten, että valmentavan koulutuksen osuus pienenee. Valmentavasta koulutuksesta runsas kolmasosa arvioidaan käytettävän maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen. Työvoimapolitiikan painopisteen siirtyminen osaamisen kehittämiseen edellyttää lisäresursseja. Siksi esitys on, että koulutuksen määrärahatasoa nostetaan aikaisemmasta. Perustelut palkkatuella työllistämiselle 11 200 000 Palkkatuella järjestettävän työn tarkoituksena on parantaa työttömän ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille. Palkkatukea pyritään suuntaamaan nykyistä enemmän yrityksiin. Palkkatukea käytetään myös laajemmin ammatillista koulutusta vailla olevien työttömien oppisopimuskoulutukseen. Välityömarkkinat tarjoavat ensisijassa mahdollisuuden edetä avointen työmarkkinoiden työpaikkoihin. Keskeinen haaste on vaikeasti työllistyville räätälöityjen matalan kynnyksen tuettujen työpaikkojen luominen ja niiden vaikuttavuuden parantaminen luomalla järjestelmällisemmin avoimille työmarkkinoille johtavia tuettuja työllistymispolkuja. Starttirahayrittäjyyden mahdollisuuksia vahvistetaan TE-keskuksen ja työvoimatoimistojen neuvonnan, koulutuksen, asiantuntijapalvelun avulla. Starttirahauudistuksen myötä, kun starttirahaa ovat työttömien lisäksi voineet saada myös palkka- tai kotityöstä yrittäjäksi ryhtyvät ja opintonsa päättäneet, on starttirahan käyttö tuplaantunut. Työvoiman kysynnän lasku näkyy sekä yrityksiin suunnatun palkkatuen vähenemisenä ja edelleen palkkatukityöllistämisen vaikuttavuuden pysymisenä hieman tavoitetta huonommalla tasolla. Kysynnän lisäksi palkkatuen käyttöä yrityksiin työllistämiseen on ollut vähentämässä yritysten lomautukset ja irtisanomiset, mitkä estävät palkkatuen käytön lomautettujen tai irtisanottujen tehtäviin. Tämän vuoksi esitys on, että palkkatuen määrää hieman alennetaan aikaisemmasta. Määrälliset tavoitteet Tavoitteena on, että toimenpiteillä sijoitettujen määrä keskimäärin 2 300 henkilöä ympäri vuoden. Tulos Tulos Tulos Tavoite Tavoite 2006 2007 2008 2009 2010 Vaikeasti työllistyvien määrä enintään 4 000 3 381 2 997 2 800 3 100 Täyttyneiden työpaikkojen avoinnaolon kesto 18 22 19 14 enintään (vrk) Virta yli 3 kuukauden työttömyyteen enintään, % 25,3 24,8 24,0 35,0 3 kk ammatillisen työvoimakoulutuksen jälkeen työttömäksi jääneiden osuus enintään, % 3 kk palkkatuen jälkeen työttömäksi jääneiden osuus enintään, % 39,3 31,4 29,6 30,0, tilanne elok. 34,5 57,8 53,6 55,1 53,0, tilanne elok. 56,8 39,0 56,0 Kohta 7. Investoinnit, työllisyystyöohjelma, työllisyyspoliittinen avustus 1 500 000, valtuus 500 000 Käyttökohteena ovat työllisyysperusteiset investoinnit, työllisyystyöohjelma valtion investointeihin ja työllisyyspoliittinen avustus työllistymistä edistäviin hankkeisiin (valtioneuvoston asetus eräiden työllisyysmäärärahojen käytöstä 1345/2002) Perustelut työllisyysperusteisille investoinneille 0

TE-keskus ei esitä osoitettavaksi työllisyysperusteisille investoinneille määrärahoja. Perustelu: yleinen taloudellinen tilanne on heikentänyt julkisten toimijoiden mahdollisuuksia tehdä työllisyysperusteisia investointeja. Aikaisempia määrärahoja on sitomatta. 6 Perustelut työllisyystyöohjelmalle 500 000 Määrärahaa osoitetaan osarahoituksena kuntien, kuntayhtymien ja muiden yhteisöjen työllisyysperusteisiin investointeihin (investointiavustus) ja valtion rakennuttaville virastoille (työllisyystyöohjelma). Investointiavustuksilla pyritään edistämään uusien työpaikkojen syntymistä. Määrärahalla pyritään myös lieventämään äkillisten rakennemuutosten aiheuttamia ongelmia. Työllisyystyöohjelmaa käytetään virastojen ja laitosten investointihankkeiden osarahoitukseen ja sillä pyritään aientamaan työllisyyden hoidon kannalta merkittäviä hankkeita. Perustelut työllisyyspoliittiselle avustukselle 1 000 000 Määrärahaa käytetään eräiden työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1345/2002) mukaisesti työllisyyspoliittisena avustuksena kunnalle, kuntayhtymälle ja muulle yhteisölle, säätiölle sekä sosiaaliselle yritykselle hankkeisiin, joiden tarkoituksena on; (1) selvittää työttömien työnhakijoiden työ- ja toimintakykyä sekä työllistymisedellytyksiä; (2) parantaa työttömien työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksia järjestämällä heille työmarkkinatoimenpiteitä ja työmahdollisuuksia sekä muita työllistymistä edistäviä toimenpiteitä; (3) kehittää työttömille työnhakijoille uusia palveluja; (4) muulla vastaavalla tavalla edistää työllisyyttä ja työvoiman kehittämistä. Avustusta käytetään lisäksi sosiaalisista yrityksistä annetussa laissa (1351/2003) säädetyssä tarkoituksessa tukena sosiaalisen yrityksen perustamiseen sekä lisäksi tukena uusosuuskunnan perustamiseen. KAINUUN YMPÄRISTÖKESKUS, määräraha yht. 1 100 00 Kohta 9. Yhdyskuntien vesihuoltotyöt (mom. 32.50.63.08) yht. 400 000 Vesihuoltohankkeet ovat sellaisia vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) tarkoittamia hankkeita, joille tukea voidaan myöntää. Lain 3 :n mukaan tukea voidaan myöntää mm. vesihuoltolaitokselle, vesihuoltoa varten perustetulle yhtymälle ja kunnalle vesihuoltotoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on mm. 1) vesihuollon turvaaminen eritystilanteissa 2) vesihuollon aikaansaaminen maaseutuyhdyskunnissa ja haja-asutusalueilla sekä 3) pinta- ja pohjavesien pilaantumisen ehkäiseminen taikka niiden tilan parantaminen. Vesihuoltoavustusta voidaan lisäksi myöntää rakennetun kiinteistön omistajalle tai haltijalle siten kuin lain 6 :ssä säädetään. Kainuun ympäristökeskukseen on toimitettu (30.10.2009) mennessä 9 kpl vesihuoltoavustushakemusta, jotka koskevat vesihuolto-osuuskuntien vedenhankinta- ja viemäröintihankkeita sekä kuntien taajamien lievealueille toteutettavia hankkeita. Alla esitetyt hankkeet eivät ole prioriteettijärjestyksessä. 1. Juholankylän vesiosuuskunta viemäröintihanke (Sotkamo), 54 000. Rakennettavan viemäriverkoston pituus on noin 3,5 km. Hankkeeseen liittyvien kiinteistöjen lukumäärä on tässä vaiheessa 11 kpl, joita käytetään pysyvään asumiseen. 2. Niemelänrannan viemäröintiyhtymä viemäröintihanke (Kajaani), 39 000. Rakennettavan viemäriverkoston pituus on noin 1 km. Hankkeeseen liittyvien kiinteistöjen lukumäärä on tässä vaiheessa 13 kpl, joista 11 kiinteistöä käytetään pysyvään asumiseen ja 2 kiinteistöä vapaa-ajan asumiseen.

7 3. Naapurinvaaran vesiosuuskunnan vesi- ja viemäröintihanke (Sotkamo), 135 960. Alueella on rakennettu vesijohtoverkosto ja osalle aluetta myös viemäriverkosto (vuonna 2009) aikaisemmin. Hankkeeseen liittyvien kiinteistöjen lukumäärä on tässä vaiheessa noin 15 kpl. 4. Aittokylän vesiosuuskunnan vedenhankintahanke (Puolanka), 10 000. Uuden vedenottamon rakentaminen on tarkoitus toteuttaa vuonna 2010. 5. Puolangan kunta, 9 000 Vesijohto- ja viemäriverkoston sekä varavedenottamon suunnittelu Kivarinjärven alueelle. 6. Kaitainsalmen vesiosuuskunta vesi- ja viemäröintihanke (Sotkamo), 36 000. Vesi- ja viemäriverkoston rakentaminen on tarkoitus toteuttaa vuonna 2010. Hankkeeseen liittyvien kiinteistöjen lukumäärä on tässä vaiheessa noin 5 kpl. 7. Karjokankaan vesihuolto (Hyrynsalmi), 16 200. Vesi- ja viemäriverkoston rakentaminen on tarkoitus toteuttaa vuonna 2010. Rakennettavan vesi- ja viemäriverkoston pituus on noin 1,1 km. Hankkeeseen liittyvien kiinteistöjen lukumäärä on tässä vaiheessa 6 kpl, joista kaikkia käytetään pysyvään asumiseen. 8. Pohjavaaran vesiosuuskunta, Yhdysvesijohdon ja desinfiointivalmiuden suunnittelu (Sotkamo). 3 000. Kainuun ympäristökeskukseen toimitettujen vesihuoltohakemusten kustannusarviot ovat yhteensä noin 1.000.000. Hankkeiden avustusprosentti on maksimissaan 30 %, joten kyseisten hankkeiden toteutukseen tarvittava määräraha vuonna 2010 on 300.000. Hankkeiden toteutus varmistuu sen jälkeen, kun lopullinen urakkahinta tarjouskilpailun jälkeen on selvinnyt. Lisäksi haja-asutusalueen jätevesiasetuksen voimaantulon myötä kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien uusiminen haja-asutusalueella on toteutettava asetuksen edellyttämällä tavalla vuoden 2013 loppuun mennessä. Avustusten kohdentamista myös kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien toteuttamiseen jatkossa pidetään tärkeänä sellaisilla alueilla, joihin ei ole mahdollista toteuttaa yhteistä viemäriverkostoa. Kiinteistökohtaisten vesihuoltohankkeiden toteuttamiseen varataan vuodelle 2010 Kainuun kehittämisrahasta noin 100.000 euroa. Kainuun kehittämisrahatarve vuodelle 2010 on 300.000 + kiinteistökohtaiset hankkeet 100.000 eli yhteensä 400.000 euroa. Kohta 10. Ympäristötyöt (mom. 32.50.63.09) yht. 700 000 Perinnemaisemahanke 70 000 Kainuun perinnebiotoopit ovat osa elinvoimaista maaseudun kulttuurimaisemaa. Ne ovat paitsi tärkeä vetovoimatekijä luonto- ja maatilamatkailussa myös maatilatalouden voimavara laidunmaana ja lisätulojen lähteenä. Aikaisemmissa perinnebiotooppi-inventoinneissa Kainuusta on löydetty 249 arvokkaaksi todettua koh- Toisaalta maatalouden ympäristötuen erityistuen piirissä on tätä kolmannesta vastaava määrä uusia detta, joiden kokonaispinta-ala on 1239 hehtaaria. Hoidon piirissä näistä kohteista on enää kolmannes. inventoimattomia kohteita, joiden merkityksestä maisemalle ja monimuotoisuudelle ei ole vertailukelpois- ta tietoa. Tavoitteena on saattaa ympäristöhallinnon paikkatietoaineisto kohdetietoineen perinnebiotoop- pien osalta ajan tasalle ja kartoittaa merkittävien kohteiden tämänhetkinen tila ja käyttökelpoisuus erityis- maatalouden erityistuen ja siihen liittyvän suunnittelun ja neuvonnan kohdentamiseen ja optimointiin se- tukeen. Ajantasaista aineistoa voidaan käyttää kaavoitukseen ja muuhun maankäytön suunnitteluun, kä maatilamatkailun kehittämiseen. Perinnebiotooppikohteiden arviointiin ja aineiston päivitykseen käyte- tään uusimpia seuranta- ja päivitysohjeita.

8 Hydrologisen havaintoverkon kunnossapito 20 000 Kainuun ympäristökeskuksen tehtäviin kuuluu valtakunnallisen hydrologisen havaintoasemaverkoston seuranta, ylläpito ja kehittäminen. Vuonna 2010 määräraha käytetään vuotuiseen kunnossapitoon ja kahden vedenkorkeus- ja virtaama-aseman automatisointiin. Sisävesien syvyyskartoitus 70 000 Ympäristökeskus huolehtii sisävesien syvyyskartoituksesta. Kainuussa kartoitustyötä on tehty pääosin työllisyysrahoituksen turvin. Maastokartoitusta on tekemättä noin 1% yli 50 ha kokoisista järvistä. Karttojen valmistamiseen käytetään konsulttipalveluja. Jättiputken kartoitus- ja torjuntahanke 30 000 Jättiputkien torjuntatyötä jatketaan tunnetuilla esiintymillä Kainuussa ja aloitetaan torjunta aiemmin tuntemattomilla esiintymillä. Önkköri-Käkilahden alueen kunnostussuunnitelma, Kajaani 10 000 Vuolijoen alueella sijaitsevan Önkkörin-Käkilahden vesialueen kunnostussuunnitelman tekeminen yhteistyössä Kajaanin kaupungin kanssa. Nivun alueen vanhan kaatopaikan Pima-kunnostus, Sotkamo 61 000 Nivun alueen vanhan kaatopaikan kunnostus Sotkamossa valtion jätehuoltotyönä. Maaperä puhdistetaan pilaantuneista/likaantuneista maa-aineksista. Kaatopaikka-alue sijaitsee asemakaavassa virkistysalueelle. Hanke toteutetaan Kainuun ympäristökeskuksen ja Sotkamon kunnan yhteistyönä. Kuluntalahden uimarannan Pima-kunnostus, Kajaani 36 000 Kuluntalahden uimarannan kohdalla on ollut aikoinaan kyllästämö. Maaperä puhdistetaan pilaantuneista maa-aineksista. Hanke toteutetaan Kainuun ympäristökeskuksen, Kajaanin kaupungin ja Metsähallituksen yhteistyönä. Reittirakentaminen, Katinkulta-Vuokatti 244 000 Katinkullan ja Vuokatin rinnealueita yhdistävän ulkoilureitin ja siihen liittyvän Jäätiönlammen reittisillan rakentaminen. Ulkoilureitti luo selkeän maisemallisen ulkoilureitin hyvin keskeiselle paikalle Vuokatin asuin- ja matkailukeskittymää. Reittiä käytetään kesäisin kävelyyn, juoksuun, polkupyöräilyyn, patikointiin jne. Talvella reittiä käytetään latupohjana, jota pitkin on mahdollista myös kävellä ja juosta. Työllistämistöiden oheisrahoitus, Kainuun kunnat 40 000 Kainuun ympäristökeskus toteuttaa Kainuun alueella ympäristötöitä (yty-työt) TE-toimistojen myöntämillä henkilötyökuukausikiintiöillä. Osittainen oheisrahoitus materiaali- ym. hankintoihin sekä ytytyöntekijöiden matka- ym. kuluihin. Vesistökunnostuskohteiden suunnittelu 40 000 Tehdään kunnostussuunnitelmia Kainuun alueen vesistöjen tilan parantamiseksi, kohteina mm. Vuolijoki-Ryynäsjoki. Varautuminen muuhun 79 000 OULUN TIEPIIRI, määräraha yht. 24 453 000 11) perustienpitoon ja tieverkon kehittämiseen; Yleiset tienpidon periaatteet Kainuun hallintokokeilualueen maanteitä hoidetaan ja ylläpidetään samojen yhtenäisten valtakunnallisten toimintalinjojen mukaisesti. Hoidon ja ylläpidon toimenpitein aikaansaadaan yllätyksettömät ajo-olosuhteet ja varmistetaan tiestön päivittäinen liikennekelpoisuus.

Hoidon taso mitoitetaan niin, että tieolosuhteet vastaavat tienkäyttäjien odotuksia ja kuljetusten täsmällisyys sekä toimintavaatimukset voivat toteutua. Ylläpidon osalta tavoitteena on liikennöitävyyden lisäksi turvata tiestön ja siltojen pääoma-arvo panostamalla erityisesti päällystetyn tiestön ja siltojen kunnon ylläpitämiseen. Sorateiden kelirikko alttiita tieosia korjataan. Valtakunnallista puuhuollon teemaohjelmaa toteutetaan sekä tarkoitukseen saatavalla erillisrahoituksella että tienpidon Kainuun kehittämisrahan kehyksestä korvamerkityllä osuudella yhteisesti koko maassa sovituilla periaatteilla. Varusteet ja laitteet pidetään toimintakunnossa. Sorateiden parantamisia päällystetyiksi teiksi voidaan tehdä Kainuun kehittämisrahalla vain poikkeustapauksissa tien liikenteellisen merkityksen muuttuessa huomattavasti esimerkiksi elinkeinoelämän kuljetustarpeiden lisääntyessä. Muutamia vähäliikenteisiä maanteitä muutetaan sorateiksi ja eräitä yleisen tien merkityksen menettäneitä maanteitä lakkautetaan yleisinä teinä. Alueellisia investointeja pystytään normaalin peruskehyksen puitteissa tekemään rajoitetusti. Suuria investointeja voidaan tehdä ainoastaan erillisillä elvytys- ja rakennemuutosperusteisilla määrärahoilla. 9 Kainuun tienpidon 2010 painopisteitä tuoteryhmittäin Tiestön talvihoidon laatutasoa on myös Kainuussa nostettu talvikaudelle 2009-2010 valtakunnallisten periaatteiden mukaisesti. Muutoksen lisäkustannusvaikutus Kainuun hallintokokeilualueen osalta on vuositasolla n. 200 000 euroa. Tievalaistusten elohopealamppujen nelivuotista poistamisohjelmaa toteutetaan valtakunnallisten periaatteiden mukaisesti. Nämä lisäkustannukset joudutaan kattamaan Kainuun kehittämisrahan peruskehyksestä. Ylläpidon toimia päällysteiden, teiden rakenteenparantamisien ja siltojen korjausten osalta tehdään aiempien vuosien tapaan. Sillankorjausohjelma sisältää yhden suurehkon sillan (Kirnukoski, vt. 5 Ristijärvi) korjaamisen. Tienvarsilaitteiden ylläpidon ja korjaamisen puitesopimusten kustannukset ovat nousseet selvästi aiemmasta. Investoinneista jatkuvat kaksivuotisina hankkeina vuona 2010 vielä mt. 912 Tönölänsalmen hanke ja mt. 888 Ristijärven hankkeet. Uutena investointihankkeena on varauduttu aloittamaan pienellä aloitusrahalla kaksivuotisena hankkeena mt. 899 Härkökivenkatu - Pekkiläntie hanke Sotkamossa. Kehyksessä on varauduttu lisäksi toteuttamaan (vain Kainuun kehittämisrahaosuus) myös mt. 19045 Kivimäki työllisyysperusteinen parantamis- ja päällystämishanke, mikäli se saa TE -keskukselta myönteisen rahoituspäätöksen ns. ulkopuoliseen rahoitusosuuteen. Jos Kivimäen TE -hanke ei toteudu, voidaan Sotkamon hankkeen aloitusrahoitusta vastaavasti suurentaa. Esisuunnitteluun ja tie- ja rakennussuunnitteluun käytetään sen verran määrärahoja, että tulevien investointihankkeiden suunnitelmavalmius saadaan riittäväksi. Kehysesitys 2010 Tiepiiri esittää saavansa käyttöönsä peruskehyksensä 21,681 milj. verran vuoden 2010 Kainuun kehittämisrahaa, jotta myös maakunnan toteuttamissuunnitelmassa TOTSUssa ohjelmoituja uusia investointeja saataisiin sovitulla priorisoinnilla vuosittain käyntiin. Tienpidon hoidosta ja ylläpidosta ei voida tinkiä. Kehysesityksessä on uusille investoinneille vuonna 2010 varattu rahoitusta seuraavasti: Mt. 899 Härönkivenkatu - Pekkiläntie n. 0,350 milj. Mt. 19045 Kivimäki n. 0,450 milj. Yhteensä n. 0,800 milj. Oulujärven maisematien selvitystyötä varten tienpitoon tarvitaan 0,122 milj. lisärahoitus tiepiirin peruskehyksen päälle. Tienpitoon tarvitaan vuoden 2010 Kainuun kehittämisrahan kehykseen lisäksi puuhuollolle erikseen tulevan valtakunnallisen erillismäärärahan osuus 1,474 milj. (alustava Tiehallinnon pääkonttorin kehysja-

10 koesitys 2010 perustuen LTAE2 2008 päätökseen) ja Talvivaaran kaivosyhtiön saaman sopimusvaltuuden takaisin maksun ensimmäiseen erän 2,650 milj. maksuosuus. Vuoden 2009 saldot tarvitaan luonnollisesti myös täysmääräisenä käyttöön keskeneräisten kaksivuotisten elvytyshankkeiden mm. Tönölänsalmen ja Ristijärven investointien loppuun saattamiseksi. Mikäli lisäksi halutaan rahoittaa rakennemuutosperusteilla Kontinjoen kevyen liikenteen järjestelyt, niin erillisrahoitusta tarvitaan 2,5 milj.. Sama erillisrahoitustarve koskee muitakin maakunnassa keskusteluissa esillä olleita Vuoreslahden soratien päällystämisesityksiä tai mt. 9070 Iivantiira - Moisiovaara parantamishanketta. Alla olevassa taulukossa on esitetty tienpidon kehystarpeet 2010. Peruskehyksen lisäksi tarvittavat välttämättömät lisätarpeet ja muut mahdolliset erillisrahoituskohteet. Tiehallinto, Oulun tiepiiri Kehys Tienpidon tuotteet v. 2010 - talvihoito 5 900 000 - liikenneympäristön hoito ja käyttöpalvelut 2 820 000 - sorateiden hoito 2 050 000 - päällysteet 3 600 000 - tierakenteet 3 450 000 - sillat 1 453 000 - varusteet ja laitteet 240 000 - liikenneympäristön parantaminen 300 000 - alueelliset investoinnit 800 000 - esi- ja yleissuunnittelu 300 000 - tie- ja rakennussuunnittelu 350 000 - maa-alueiden hankinta ja hoito 18 000 - liikenteen operatiivinen ohjaus 400 000 Tienpidon perusrahoituskehys yhteensä 21 681 000 Oulujärven maisematieselvitys (lisättävä muualta Kainuun kehittämisrahasta) 122 000 Talvivaaran kaivosyhtiön valtuus erä 1 (valtuutus v. 2008) 2 650 000 Tienpidon rahoitus yhteensä 24 453 000 Puuhuollon erillismääräraha (perustienpidon kehyksestä Kainuuseen haettava / siirrettävä osuus) 1 474 000 Rahoitustarve yhteensä 25 927 000 Muut mahdolliset erillisrahoitettavat: Mt 870 Kontinjoen kevyen liikenteen järjestelyt (rakennemuutosperusteinen) 2 500 000 Vuoreslahti 2 300 000 Iivantiira - Moisiovaara 1 200 000 Aiempien vuosien periaatteiden ja annettavien kehysten mukaisesti PKP ELYn toimesta Kainuun tarpeisiin tullaan vuonna 2010 käyttämään määrärahoja sekä valtionapu yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen että maan ja vesialueiden hankinnan ja korvausten momenteilta kuten myös aiemmin lääninhallituksen liikenneosaton kautta tulleelta joukkoliikenteen osto ja kehittäminen momentilta. PKP ELYn toimintamenot katetaan myös omalta momentiltaan.

11 Tulostavoitteet 2010 Tiepiiri esittää PKP ELYn liikenne- ja infravastuualueen tulostavoitteiksi vuodelle 2010 kahta erillistä tavoitetta: "Tienkäyttäjien tyytyväisyys" ja "Tieverkon kunto" (esitetty osana TEM:n mittaristotaulukkoa). Tienkäyttäjien tyytyväisyys tavoite (paino 40 %) kuvaa onnistumista tienpidon hoidon toimissa ja tieverkon kunto tavoite (paino 60 %) kuvaa onnistumista ylläpidon toimissa. Tulossopimuksen allekirjoitukset Kainuun kehittämisrahaa koskeva tulossopimus on tarkoitus allekirjoittaa vuoden 2010 alussa, kun eduskunta on hyväksynyt Kainuun kehittämisrahan määrän ja uudet ELYt ovat aloittaneet toimintansa. Kukin taho allekirjoittaa sopimuksen omalta osaltaan. Päiväys Maakuntajohtaja Alpo Jokelainen Kainuun ELY Kainuun metsäkeskus Jorma Tolonen Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan ELY