Inarin kunta Esityslista 2/ Kunnanhallitus. Kokousaika klo 18:00. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Samankaltaiset tiedostot
Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Nivasalo Meeri jäsen

Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 10 / 2012 sekä hallintojohtajan viranhaltijapäätös

INARIN KUNTA Tiedote 1 (8) Tiedote on epävirallinen. Käsittely: Pöydälle jaettiin verotulojen toteutuminen lokakuulta 2012.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Asia Otsikko Sivu 76 Toimintakertomus / Inarin koulu, Ivalon alaasteen

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Harri Markku varajäsen Hannola Janne jäsen Yliluoma Satu jäsen, poistui klo Fofonoff Sergei Kp jäsen

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen. Kurvinen Anne-Maaria ELY-keskus

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Inarin kunta Esityslista 4/ Valtuusto. Kokousaika klo 14:00. Käsiteltävät asiat (asialista)

PÖYTÄKIRJA. Perjantai klo Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie TERVO. Perjantai

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

Fofonoff Sergei Kp jäsen, poistui Hannola Janne jäsen Kemppainen Tiitu jäsen Nieminen Emilia jäsen, poistui klo

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Timo Väisänen jäsen Tiitu Kemppainen varajäsen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

EPÄVIRALLINEN, ALUSTAVA PÄÄTÖSLUETTELO. Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Jari Huotari kunnanhallituksen puheeenjohtaja

Teknisen lautakunnan valvontajaosto

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Muonion kunta Esityslista / 3/

Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1

Nieminen Emilia jäsen

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 1/ Rakennuslautakunta. Aika klo 17:00-17:10. Kunnantalon kahvio. Käsitellyt asiat

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Maanantai klo

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

Pöytäkirja 15/ (10)

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Tiedote Tiedote on epävirallinen Inarin kunnanhallituksen kokouksien päätösluettelot

Toimeksi: sosiaali- ja terveysjohtaja Lisätietoja: hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Pentti Malinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Jarmo Heikkinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy

Muut saapuvilla olleet Seppänen Jaakko vs. toimialajohtaja, esittelijä Kukkala Susanna hallintosihteeri, pöytäkirjan pitäjä

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 6/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN. Taipale Kari Witas Oy X

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto. Yliopiston tutkimusasema. 1 varavaltuutettu

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Pöytäkirja 14/ (10)

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Ruoveden kunta Pöytäkirja 1/2019 1

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 8/ (9) Tarkastuslautakunta. Aika klo 17:15-19:31. kaupunginhallituksen kokoushuone.

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 8/2015 1

Transkriptio:

Inarin kunta Esityslista 2/2017 1 Kunnanhallitus Kokousaika 23.01.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 26 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat 3 27 Hallintosäännön uudistaminen / toimikunnan asettaminen 4 28 Kutsuja tilaisuuksiin 6 29 Lausunto koneellisesta kullankaivuusta: Rinnekulta 1 ja 2, Kuninkaitten laakso ja Diggi-Vaidalus 7 30 Valtuustoaloite Nellimin kylän asemakaavoittamiseksi 9 31 Aloite Inarin kirkonkylän asemakaavamuutoksesta 12 32 Muut keskusteltavat asiat 13

Inarin kunta Esityslista 2/2017 2 Kunnanhallitus Kokousaika 23.01.2017 klo 18:12-19:10. Kokouspaikka Jäsenet Muut Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Jäsen Jari Huotari, puheenjohtaja Kari Akujärvi, I varapuheenjohtaja Veikko Väänänen, II varapuheenjohtaja Valtteri Huhtamella Heli Portti Ilkka Kuuva Tanja Sanila Timo Väisänen Anu Avaskari, valtuuston puheenjoh taja Toini Sanila, valtuuston I varapuheenjohtaja Pentti Tarvainen, vs. kunnanjohtaja, esitteli jä Anne-Marie Kalla, pöytäkirjan pitäjä Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 26-32 Pöytäkirjan tarkastustapa Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalolla. Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Tanja Sanila ja Timo Väisänen. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Jari Huotari puheenjohtaja Anne-Marie Kalla pöytäkirjan pitäjä Pöytäkirjan tarkastusaika 6.2.2017 Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Kunnantalolla arkistosihteerin virkahuoneessa 7.2.2017. Pentti Tarvainen hallintojohtaja

Inarin kunta Esityslista 2/2017 3 26 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat Ohessa on luettelo kunnanhallituksen päätösvallan siirto-oikeuden perusteella tehdyistä viranhaltijapäätöksistä. Päätökset ja asiakirjat ovat näh tä vil lä päätöksen tehneillä ja il moi tus asiat kokoushuoneessa. Johtoryhmän muistio 13.1.2017. Saamelaiskäräjien 15.1.2017 kuntaan lähettämä Saamelaisten las tenkult tuu ri kes kus MÁNNUn toimintasuunnitelma 2017. Pohjoisimman Lapin Leader ry:n toimittama selvitys Lapin ka la ta louden toimintaryhmän toiminnasta vuosina 2015-2016. (nähtävänä kokouk sen asiakirjoissa) Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi 1. viranhaltijain tekemät päätökset ja päättää, että se ei KuntaL 51 :n mukaisessa tarkoituksessa käytä otto-oikeuttaan 2. muut luetellut asiat. Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viranhaltijapäätös 19.1.2017 3; Täyttölupamenettely / teknisen osaston kunnossapitotyöntekijän teh täväs tä ja hallintojohajan viranhaltijapäätös 23.1.2017 1:Tilapäislainan anta mi nen Saariselän Siula Oy:lle. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu vs. kunnanjohtaja Pentti Tarvainen, puh 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 2/2017 4 27 Hallintosäännön uudistaminen / toimikunnan asettaminen 19/00.01.01.00/2017 Hallintojohtaja Uusi kuntalaki tulee voimaan 1.5.2017, mutta suurelta osin sitä sovelletaan vas ta 1.6.2017 lukien. Suomen kuntaliitossa on valmisteltu hallintosäännön mal li, jossa on otettu huomioon uuden kuntalain säädökset. Malli on luet tavis sa Kuntaliiton nettisivuilla osoitteessa http://www.kunnat.net/fi. Hal linto sään tö mal li löytyy myös sähköiseen kokousjärjestelmään laitetun linkin kaut ta. Ohessa on ko pio Kuntaliiton hallintosääntömallin sisällysluettelosta se kä kunnan nykyinen voi mas sa oleva hallintosääntö. Hallintosäännön uudistus tulisi toteuttaa niin, että uusi hallintosääntö tulee voi maan kuluvan vuoden kesäkuun alussa. Uudistuksessa on otettava huomi oon vuonna 2016 tehty strategiatyö. Olisi hyvä, että uusi kunnanjohtaja eh ti si olla uudistustyössä mukana. Hallintosäännön uudistus on ollut esillä johtoryhmässä 13.1.2017. Joh to ryhmä esittää, että uudistustyötä varten kunnanhallitus asettaisi toimikunnan. Joh to ryh mä on todennut, että sisäisen valvonnan ohje tulisi uudistaa sa massa yhteydessä. Kunnanhallitus päättää 1. asettaa viisijäsenisen hallintosäännön uudistustoimikunnan 2. nimetä sille puheenjohtajan 3. määrätä sen valmistelijaksi, esittelijäksi ja sihteeriksi hallintojohtajan 4. antaa toimikunnan tehtäväksi tehdä esityksen Inarin kunnan hal lin tosään nös tä huhtikuun 2017 loppuun mennessä. Kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää 1) asettaa seitsemänjäsenisen hallintosäännön uudistustoimikunnan 2) nimetä sille puheenjohtajan 3) määrätä sen valmistelijaksi, esittelijäksi ja sihteeriksi hallintojohtajan 4) antaa toimikunnan tehtäväksi tehdä esityksen Inarin kunnan hallintosäännöstä huhtikuun 2017 loppuun mennessä. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen ja asetti seitsemänjäsenisen hallintosäännön uudistustoimikunnan jäseniksi: Jari Huotarin (kok.), Kari Akujärven(kesk.), Valtteri Huhtamellan (sdp), Timo Väisäsen (vas.), Eila Kallioisen (perussuom.), Maire Puikon ( vihr.) ja Anu Avaskarin ( valtuuston pj) ja nimesi puheenjohtajaksi Jari Huotarin

Inarin kunta Esityslista 2/2017 5 Toimeksi: hallintojohtaja toimikuntaan nimetyt vs. kunnanjohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 2/2017 6 28 Kutsuja tilaisuuksiin 8/07.02.02.00/2017 Hallintojohtaja Metsähallitus järjestää lupametsästyksen sidosryhmätilaisuuden 1.2.2017 Sii das sa. Lapin Yrittäjät järjestää kunnissa viikoilla 6-14 yrittäjätilaisuuksia aihee na Eloa ja yrittämistä Lapin kunnissa. Inarin tilaisuus on sovittu järjes tet tä väk si valtuustopäivänä 16.3.2017, jotta uusi kun nan joh ta ja pääsee tilaisuuteen osallistumaan. Suomen Yrittäjät järjestää Kunnallisjohdon seminaarin 7. - 8.6.2017 Oulussa. Kutsut ja tilaisuuksien ohjelmat ovat ohessa. Kunnanhallitus päättää 1. valita luottamushenkilöedustajan lupametsästyksen si dos ryh mä ti lai suuteen 2. esittää Lapin Yrittäjät ry:lle järjestettäväksi Ivalossa valtuustosalissa Eloa ja yrittämistä Lapin kunnista -tilaisuuden 16.3.2017 3. valita Kunnallisjohdon seminaariin valtuuston puheenjohtajan, kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Lupametsästyksen sidosryhmätilaisuuteen valittiin Veikko Väänänen. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu valitut, Lapin Yrittäjät ry vs. kunnanjohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 2/2017 7 Kunnanhallitus 155 20.04.2015 29 Lausunto koneellisesta kullankaivuusta: Rinnekulta 1 ja 2, Kuninkaitten laakso ja Diggi-Vaidalus 142/11.01.00.05/2015 155 Liite 1 Tekninen johtaja Aluehallintovirasto pyytää Inarin kunnan lausuntoa ym pä ris tö lu pa ha ke muksen johdosta, joka koskee koneellista kullankaivuuta Selperinojan varrella alueil la Rinnekulta 1 ja 2, Kuninkaitten laakso ja Diggi-Vaidalus. Kartta liit tee nä 1. Hakemuksen kohteena olevat alueet sijoittuvat Ivalon alueen yleiskaavan mu kai sel le erämaa-alueelle. Lisäksi Rinnekulta 1 ja Kuninkaitten laakso sijoit tu vat osittain Hammatunturin erämaan natura-alueelle. Kartta liitteenä 1. Hakemuksen mukainen kaivuumäärä on 20.000 m³ vuodessa. Kullankaivua har joi te taan vuosittain touko-lokakuussa. Kulta erotetaan painovoimaisesti rän nit tä mäl lä. Prosessin vesi on kokonaan kierrätysvettä. Poikkeuksellisissa ti lan teis sa Selperinojasta otetaan lisävettä enintään 500 l / min. Toiminnassa käytetään enintään 10.000 litraa polttoöljyä vuodessa ja 200 lit raa bensiiniä. Polttoöljy säilytetään 400 litran ja bensiini 200 litran erissä. Kunnanhallitus päättää esittää lausuntonaan, että sillä ei ole hakemuksesta mi tään huomautettavaa. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363 Tekninen johtaja Saamelaiskäräjät on valittanut Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ym päris tö- ja vesitalousluparatkaisusta koskien Heikki Kallio-Mannilalle myönnet tyä ympäristölupaa koneellisen kullankaivuun suorittamiseksi Sel perinojan varrella sijaitsevilla valtauksilla Rinnekulta 1 ja 2, Kuninkaitten laak so sekä Diggi-Vaidalus, dno: PSAVI/4013/2014. Valitus ohessa ja kartta alueesta ohessa.

Inarin kunta Esityslista 2/2017 8 Kunnanhallitus 155 20.04.2015 Valituksen perusteena on hakemuksen mukaisen toiminnan vaikutukset saame lais kult tuu riin, koneellisen kullankaivuun vaikutukset saamelaiseen poron hoi toon ja koneellisen kullankaivuun vaikutukset saamelaiseen ka las tuspe rin tee seen. Kunnanhallitus esittää vastineenaan, että sillä ei ole mitään lisättävää ai kaisem min lausumaansa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 2/2017 9 Tekninen lautakunta 82 13.12.2016 Kunnanhallitus 16 09.01.2017 30 Valtuustoaloite Nellimin kylän asemakaavoittamiseksi 449/10.02.03/2016 TEKLTK 82 Tekninen johtaja Inarin kunnanvaltuuston kokouksessa 10.11.2016 jätettiin usean henkilön allekirjoittama valtuustoaloite Nellimin kylän asemakaavoittamisen käynnistämiseksi. Valtuustoaloite ohessa. Tekninen johtaja on laatinut asiasta oheisen selvityksen. Selvitys ohessa. Asemakaavan laatimisprosessi on huomattavasti laajempi tehtävä kuin lopullisessa muodossaan hyväksyttävä kaavaehdotus. Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n mukaan Kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. Laki edellyttää suunnitteluprosessissa laajoja selvityksiä, joiden pohjalta kaavaehdotus lopulta syntyy. Asemakaavan piirtäminen sinällään ei ole merkittävä tehtävä. Asemakaava antaa mm. kunnalle oikeuden lunastaa toisen omaisuutta, mikäli alue on osoitettu kunnan tarpeisiin. Asemakaava muodostaa myös kunnalle velvoitteita, mm katualueiden ja yleisten alueiden toteuttaminen ja kunnossapito. Teknisen johtajan laatima selvitys on suuntaa antava, mutta selvityksestä käynee selville, että asemakaavoitus on laajempi ja pitkäkestoisempi prosessi kuin kartan piirtäminen. Asemakaavan oikeusvaikutukset yksityiseen omaisuuteen ovat merkittävät ja vastavuoroisesti asemakaavan oikeusvaikutukset kuntaa kohtaan ovat myös merkittävät. Nellimin alueella ei ole tällä hetkellä sellaista rakennusmaan tarvetta, mikä edellyttäisi laajojen alueiden asemakaavoittamista. Maapoliittisesti yksityisen maan kaavoittaminen rakennusmaaksi ei edellytä maanomistajilta alueiden luovuttamista rakennuskäyttöön. Pakkokaavoittaminen ei edistä alueellista yhdenvertaisuutta sen vuoksi, että kunta on määrännyt rakentamattomalle asumiseen tarkoitetulle tontille korotetun kiinteistöveron. Asemakaavoitukseen liittyy myös velvollisuus asemakaavan toteuttamiseen. Asemakaavoitus, jossa ei muodostu merkittävästi uutta rakennusoikeutta ei tuo kunnalle maankäyttösopimuksin asemakaavan toteuttamiskustannuksia takaisin.

Inarin kunta Esityslista 2/2017 10 Tekninen lautakunta 82 13.12.2016 Kunnanhallitus 16 09.01.2017 Teknisen johtajan selvitys ja yllä oleva selvitys asemakaavan oikeudellisista vaikutuksista ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Nellimin kehittämiseen ei kannata varautua. Selvitys tarkoittaa sitä, että asemakaava ei ole tässä vaiheessa oikea elementti Nellimin kylän kehittämisessä. Asemakaava on työläs ja jäykkä maankäytönsuunnitelma tilanteessa, jossa emme tiedä millaisille maankäytönmuodoille Nellimissä syntyy kysyntää. Osastopäällikön ehdotus: Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle. että: 1. asemakaavan laatiminen Nellimin kylään ei ole tällä hetkellä ajankohtainen, 2. Inarin kunta laatii yhdessä metsähallituksen kanssa väljän palstoitussuunnitelman rakennusmaan luovuttamisen mahdollistamiseksi valtion maalta. Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti osastopäällikön ehdotuksen. Osastopäällikkö Arto Leppälä, puh. 0400-692 363 16 Ohessa valtuustoaloite ja teknisen johtajan selvitys asiasta. Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan ehdotuksen. Kunnanhallitus yksimielisesti siirsi asian lisäselvityksiä varten. Asiaa käsiteltäessä kutsutaan kuultavaksi tekninen johtaja Arto Leppälä. Toimeksi: tekninen johtaja tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363 Hallintojohtaja Tekninen johtaja on antanut asiasta oheisen selvityksen ja tulee kuultavaksi ko kouk seen. Uudistan päätösehdotuksen. Käsittely:

Inarin kunta Esityslista 2/2017 11 Tekninen lautakunta 82 13.12.2016 Kunnanhallitus 16 09.01.2017 Tekninen johtaja oli paikalla asiantuntijana klo 18.00-18.11. ennen kokouksen avaamista. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: tekninen johtaja Metsähallitus, kaavoitusinsinööri tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363

Inarin kunta Esityslista 2/2017 12 31 Aloite Inarin kirkonkylän asemakaavamuutoksesta 24/10.02.03/2017 Hallintojohtaja Kari Tammela, on jättänyt kuntaan 17.1.2017 oheisen hänen, Raimo Wa seli uk sen ja Veikko Väänäsen tekemän aloitteen Inarin kirkonkylän kaa vamuu tok ses ta. Kuntalain 23 :n 1 mom. "Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhtei söl lä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asiois sa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimen pi teet". 3 mom. "Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodes sa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suo ri te tut toimenpiteet". Hallintosäännön 46 :n 2) kohdan mukaan asemakaavoitus ja ympäristön suun nit te lu kuuluvat teknisen lautakunnan toimialaan. Maankäyttö- ja raken nus lain 52 :n mukaan asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Asemakaavoitukseen liittyvien asioiden valmistelu kuuluu Inarissa teknisen lau ta kun nan toimialaan, mutta asemakaavan hyväksyminen valtuustolle. Kunnanhallitus päättää 1. lähettää asian valmistetavaksi tekniselle osastolle ja tarvittaessa tek niseen lautakuntaan 2. pyytää tekniseltä osastolta selvitystä aloitteen johdosta suoritettavista toi men pi teis tä 31.3.2017 mennessä. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: tekninen johtaja kaavoitusinsinööri, Kari Tammela vs. kunnanjohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 2/2017 13 32 Muut keskusteltavat asiat Kunnanhallituksen kokouksen 9.1.2017 pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa. Seuraava kunnanhallituksen kokous on 6.2. klo 16:00. Inarin kirkonkylällä. Kunnanhallitus osallistuu SIIDA:n järjestämään Saamelaisten kansallispäivän ja Suomen luonnon yleisöjuhlaan klo 18.00. Revontuliteatterissa. Tilaisuuteen järjestetään kuntalaisille kuljetus Ivalosta. Seuraava valtuuston kokous on 16.3. Keskusteltiin VAPO:n sahan kaupan tilanteesta. Hallintojohtaja selvittää asiaa. Kokouksen päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen päättyneeksi kello 19:07 ja antoi sivuilla --- olevan oikaisuvaatimusohjeen ja valitusosoituksen.