ESITTÄVÄN TAITEEN LINJA KURSSISISÄLLÖT JA KURSSIEN SUOSITELTU AIKATAULUTUS LUKIO-OPINTOJEN AJALLE

Samankaltaiset tiedostot
Opetuksen tavoitteet

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet

6.16 Musiikki. Opetuksen tavoitteet

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Musiikki (OPS2018) Seudullinen opetussuunnitelma: Opiskeluympäristö ja -menetelmät

Pakolliset kurssit. Musiikki ja mina (MU01)

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Musiikki MU ( )

5.19 Musiikki. Opetuksen tavoitteet. Musiikinopetuksen tavoitteena on, että opiskelija. Musiikin merkitys ja hyvinvointi

RAUMAN LUKION MUSIIKIN KURSSITARJONTA

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma

Kurssien suorittamisen ajoitus

MUSIIKIN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:6a

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Valinnaisopas Lukuvuosi

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

7.16. Musiikki. MU1 Musiikki ja minä. pakollinen

ILMAISUN (TAIDEVIESTINNÄN) KURSSISUUNNITELMA TEATTERITIETO

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Musiikkilinjan kurssit

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

LIITE 2. Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma

LUKIODIPLOMIT. Kuvataide. K i rjallisuus. Media Musiikki Liikunta.

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Huittisten musiikkiopiston opetussuunnitelma Liite 1

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Piirros Mika Kolehmainen

TAITO- JA TAIDEAINEET KUVATAIDE (KU)

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L X ISSN (verkkojulkaisu)

- harjaantuu tavoitteelliseen prosessinomaiseen työskentelyyn ja itsearviointiin

Yleisten osien valmistelu

6.24 Urheilulinja. Johdanto. Arvoperusta

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

Teoriasisältöinä kurssilla käsitellään mediatalojen ja -konsernien kehitystä ja niiden omistussuhteita, viestinnän sääntöjä ja mainontaa.

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Kurssimaksu määräytyy kurssilla käytetyn materiaalin perusteella.

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Musiikki luokat 3-4. luokat. Tavoitteet

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

Ensimmäiselle lukiovuodelle suunniteltujen SYVENTÄVIEN ja SOVELTAVIEN KURSSIEN LYHYET KUVAUKSET. lukuvuodelle

TEATTERIN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:8a

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

(Luonnos Ulvilan lukion musiikin erityisen koulutustehtävän opetussuunnitelmaksi)

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kuvataide. Tavoitteet ja sisältö

MUSIIKKI PÄÄAINEENA MUSIIKIN JA ILMAISUN LINJALLA OPISKELLAAN

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Kurssien suorittamisen ajoitus

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta

MUSIIKIN YKSILÖLLISTETTY OPETUS TASO 1. Sisällön kuvaus:

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Kurssien suorittamisen ajoitus

OPISKELIJAN MUISTILISTA

Valinnaisopas Lukuvuosi

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Uusi e-oppimateriaali lukiodiplomin tueksi

ILMAJOEN TANSSIKOULU

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

Musiikin lukiodiplomin sisältöä

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Osaavat luovat MAAILMOJA

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Transkriptio:

ESITTÄVÄN TAITEEN LINJA KURSSISISÄLLÖT JA KURSSIEN SUOSITELTU AIKATAULUTUS LUKIO-OPINTOJEN AJALLE

ESITTÄVÄN TAITEEN PAINOTUKSEN VALINTAKRITEERIT JA KURSSISUUNNITELMA ENSIMMÄINEN KURSSI: 5-6 kurssia esittävää taidetta Yhteiset pakolliset kurssit: Orientaatio esittävään taiteeseen (ESIT1) Minuus taiteessa (ESIT2) Taidetta kaikilla aisteilla (TA3) olisi hyvä ottaa Edellä mainittujen lisäksi opiskelijat valitsevat 3 kurssia oman taideaineensa / omien kiinnostustensa mukaisia valinnaisia kursseja: Musiikki ja kuvataide: nuorten lukiokoulutuksen yleisen opsin syventäviä kursseja Tanssi ja draama: koulukohtaisia soveltavia kursseja, koska näistä ei ole valtakunnallista opsia TOINEN KURSSI: 4 5 kurssia esittävää taidetta Yhteinen pakollinen kurssi: Monitaiteellinen musiikkiprojekti (TA1) Tämä kurssi on ensisijaisesti esittävän taiteen opiskelijoille, mutta kaikki opiskelijat ovat tervetulleita kurssille osoitettuaan motivaationsa ja sitoutuneisuutensa projektiin. Muut kurssit ovat syventäviä ja koulukohtaisia soveltavia kursseja, jotka esitellään taidemuotojen omissa opetussuunnitelmissa. KOLMAS KURSSI: 1 3 kurssia esittävää taidetta Yhteinen pakollinen kurssi: Nykytaiteen keinoin (TA2) Lisäksi lukiodiplomit ja tai koulukohtaiset soveltavat kurssit täydentävät esittävän taiteen painotuksen kokonaisuudeksi.

KURSSISISÄLLÖT YHTEISET OPINNOT YHTEISET OPINNOT Esittävän taiteen soveltavat ESIT1 ESIT2 ESIT1 Orientaatio esittävään taiteeseen painotuksen eri taidemuodot haastaa opiskelijan kokeilemaan myös itselleen vieraita taidemuotoja tutustumis- ja ryhmäytymisharjoituksia osallistavaa pienryhmätyöskentelyä ESIT2 Minuus taiteessa tutkitaan ja ihmetellään minuuden representaatioita taiteessa esimerkiksi minun elämäntarinani, minuuden maisema, itselle merkityksellinen paikka, minuuden ääriviivat, muuttuva minäkuva keskeisenä työtapana projektimainen, toiminnallinen pienryhmätyöskentely DRAAMA DRAAMA TELD8 Koulukohtaiset soveltavat DRA01 DRA05 DRA04 DRA02 DRA03 Esittävän taiteen soveltavat DRA06 DRA09 DRA07 DRA08 DRA01 Ilmaisun perusteet antaa opiskelijalle avaimia itsetuntemukseen ja rohkeutta arkipäivän esiintymisti-lanteisiin toiminnallisia ilmaisu-, kontaktinotto-, tarkkailu-, matkimis- ja tunnetilaharjoituk-sia soveltuu kaikille opiskelijoille DRA02 Minä esiintyjänä tavoitteena on hioa opiskelijan esiintymis-taitoja ja antaa valmiuksia roolityöskentelyyn toiminnallisia yksilö- ja ryhmäharjoitteita, tutustutaan prosessidraaman avulla erilaisiin teatterin työtapoihin sekä perehdytään kohtaustyöskentelyyn lopputyö: yksilötyönä monologi tai parityönä dialogi soveltuu kaikille opiskelijoille

DRA03 Improvisaatiosta ideoita ilmaisuun tavoitteena on hioa opiskelijan esiintymistaitoja ja perehtyä improvisaatioon teatterillisen ilmaisun muotona harjoitellaan improvisaatiota, tarjousten hyväksymistä, kanssanäyttelijöiden kuuntelemista sekä rohkeaa heittäytymistä tutustutaan statuksiin, tarinankerrontaan ja improvisaation pelisääntöihin sekä tutkitaan improvisoidun kohtauksen rakennetta soveltuu kaikille opiskelijoille DRA04 Teatteri ennen ja nyt perehdytään teatteritaiteen historiaan ja suuntauksiin luetaan keskeisten tyylikausien lyhyitä tekstinäytteitä ja eläydytään niiden maailmaan draaman keinoin yksi tai kaksi kurssin sisältöihin sopivaa teatteriesitystä pienryhmissä valmistetaan yksi laajempi harjoituskokonaisuus soveltuu kaikille opiskelijoille DRA05 Käsikirjoittamisen perusteet draaman ja elokuvan peruskäsitteet opiskelija tuottaa prosessina oman lyhyt-näytelmän käsikirjoituksen tai muun kurs-silla oppimansa soveltavan tuotoksen soveltuu kaikille opiskelijoille DRA06 Esityksen suunnittelu perehdytään teatteriesityksen suunnitteluun ja esityksessä tarvittavaan keskustelukulttuuriin pakollinen kaikille DRA8- ja DRA9 -kurssin osallistujille työtapa on paitsi toiminnallinen myös keskusteleva soveltuu kaikille opiskelijoille, mutta suositellaan DRA1- ja DRA2-kursseille osallistu-mista ennen tätä kurssia DRA07 Esityksen harjoittelu pakollinen niille DRA6- ja Dra8-kurssin osallistujille, jotka harjoittelevat roolityötä tai ohjaamista. Muut DRA6-kurssilla nimetyt vastuuhenkilöt osallistuvat kurssille tarpeen mukaan, koska he voivat hajauttaa kurssisuorituksensa DRA6- ja DRA8 -kursseille kontaktiharjoituksia, roolityö- ja kohtausharjoituksia sekä läpimenoja tehdään ääni- ja valotekniikka-, lavastus-, puvustus-, markkinointi ym. suunnitelmat valmiiksi ja toteutetaan ne soveltuu kaikille opiskelijoille, mutta suositellaan DRA1, DRA2- ja DRA6- kursseille osallistumista ennen tätä kurssia DRA08 Esitys ja yleisö tavoitteena on esittää DRA6- ja DRA7 -kursseilla valmistettu tuotos yleisölle viimeistellään roolityö ja saatetaan ääni- ja valotekniikka, lavastus ja puvustus valmiiksi kurssi sisältää kenraaliharjoitukset, näytökset, näyttämötekniikan, lavasteiden ja rooliasujen kasaamisen ja purkamisen edellyttää pohjalle DRA6- ja DRA7-kurssien suorittamista DRA09 Teatteri ottaa kantaa perehdytään kantaa ottavan taiteen suuntauksiin, tutustutaan osallistavan taiteen suuntauksiin ja työtapoihin ja tehdään toiminnallisia harjoituksia suunnitellaan pienryhmissä osallistavan taiteen projekti kurssi kannattaa valita opintojen loppuvaiheessa eikä sitä suositella valittavaksi ainoaksi draamakurssiksi TELD8 Teatterin lukiodiplomi opiskelija antaa erityisen näytön lukioaikaisesta osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan teatterissa tavoitteena on vahvistaa draamallisia ja teatteri-ilmaisullisia taitoja sekä kartuttaa vuorovaikutuksen ja itsearvioinnin taitoja teatterin lukiodiplomi on esityksen ja portfolion muodostama kokonaisuus

MUSIIKKI MUSIIKKI Pakolliset MU01 MU02 Valtakunnalliset syventävät MU03 MU04 MULD6 Koulukohtaiset soveltavat MU08 MU05 MU11 MU09 MU06 MU12 MU13 MU15 Esittävän taiteen soveltavat MU07 MU14 MU10 MU01 Musiikki ja minä saadaan kokemuksia musisoinnista, syvennetään omaa osaamista ja pohditaan omaa asemaa musiikin kuuntelijana, tulkitsijana, tekijänä ja kulttuuripalvelujen käyttäjänä kehitetään äänenkäyttöä ja soittotaitoa musiikillisen ajattelun ja ilmaisun välineenä opitaan tarkkailemaan ääniympäristöä ja perehdytään kuulonhuoltoon MU02 Moniääninen Suomi opitaan tuntemaan suomalaista musiikkia ja vahvistamaan omaa kulttuurista identiteettiä tutkitaan erilaisia Suomessa esiintyviä musiikkikulttuureja ja niiden sisäisiä osakulttuureja sekä opitaan ymmärtämään niiden taustatekijöitä, kehitystä ja olennaisia piirteitä musiikkiohjelmistoon valitaan eri musiikin lajeja populaari- ja taidemusiikista perinnemusiikkiin MU03 Ovet auki musiikille tavoitteena on oppia tuntemaan itselle uusia musiikinlajeja, musiikkityylejä ja -kulttuureja sekä ymmärtää musiikin kulttuurisidonnaisuutta kehitetään kunkin musisointitaitoja sekä taitoja hankkia ja käsitellä tietoa kurssin voi suorittaa myös projektina MU04 Musiikki viestii ja vaikuttaa tutustutaan musiikin käyttöön ja vaikutusmahdollisuuksiin eri taidemuodoissa, monimediaisissa tieto- ja viestintäympäristöissä sekä yhteiskunnassa tutkitaan musiikin yhteyttä tekstiin, kuvaan ja liikkeeseen ja perehdytään musiikin käyttötapoihin elokuvassa, näyttämöllä, joukkoviestimissä tai verkkoympäristöissä kurssin voi suorittaa myös taiteidenvälisenä tai monialaisena projektina MU05 Musiikkiproduktio opitaan suunnittelemaan ja toteuttamaan ryhmässä tai itsenäisesti musiikillinen kokonaisuus kyseessä voi olla esimerkiksi pienimuotoinen konsertti koululla tai koulun ulkopuolella, ohjelmaa koulun juhliin, äänite, musikaali tai taiteiden välinen projekti eri vuosina voi olla eri teemoja MU06 Akustisen kitaran soittokurssi perussoinnut sekä barrésointujen periaate helppojen melodioiden soitto nuoteista ja tabulatuureista komppaustyylit ja näppäily kitaran perushuolto, kielen vaihtaminen ja kitaran virittäminen

MU07 Soitinyhtye yhteissoittotaitojen kehittäminen monipuolisin kokoonpanoin syvennetään yhden tai useamman instrumentin soittotaitoa yhdessä musisoiden tutustutaan vaihtelevasti musiikkityyleihin, esim. rock/pop, latin, jazz, etnomu-siikki, kamarimusiikki sekä vapaavalintaiset genret omien kappaleiden yhtyesovitukset kurssin suorittaminen edellyttää konsertin tai muun pienimuotoisen esiintymistilaisuuden järjestämistä MU08 Kuorokurssi harjoitellaan moniäänisyyttä ja hyvää yhteismusisointia toisten kanssa laulaen käyttämällä mahdollisimman monipuolista lauluohjelmistoa harjoitellaan äänenmuodostusta, rentoutusta, hengitystekniikkaa, artikulaatioita sekä säveltason puhtautta laulamalla moniäänisesti yhdessä kehitetään esiintymis- ja ilmaisutaitoa edellytyksenä on halu laulaa ja tehdä tavoitteellisesti työtä yhdessä toisten kanssa MU09 Wanhojen tanssi -yhtye opiskelijoista muodostetaan orkesteri, jonka kunniatehtävänä on säestää Keravan lukion vanhojen tansseja ohjelmisto muodostuu sekä perinteisistä että uudemmista tansseista MU10 Lauluklubi harjoitellaan pienissä lauluyhtyeissä stemmalaulua, soololaulamista ja muodostetaan yhtyesoittokurssin tai muiden kurssien yhtyeiden kanssa lauluklubi-tapahtumia klubimaisessa, intiimissä ympäristössä. yhteistyötä draamaryhmien kanssa, jolloin konserteissa yhdistetään laulua ja monologeja MU11 Ääni- ja valoteknologia opitaan äänentoistossa, äänityksessä ja valotyöskentelyssä tarvittavia tekniikoita, terminologiaa ja käytäntöä hallitaan yhtyeäänentoistolaitteiston ja valopöydän peruskäyttö opitaan käyttämään koulun opetusluokkien musiikkivälineistöä sekä äänentoistolaitteistoa itsenäisesti tehdään pienimuotoisia tallenteita digitaalisissa stereoääniformaateissa MU12 Teoria ja säveltapailu käydään läpi 1/3-3/3 teoria- ja säveltapailun materiaalia MU13 Musiikkitieto hahmotetaan länsimaisen taidemusiikin historiaa sekä teoriassa että käytännössä antiikista nykyaikaan: antiikki, keskiaika, renessanssi, barokki, klassismi, romantiikka, 1900-luvun eri tyylisuunnat MU14 Sävellys / sovitustyöpaja sävelletään ja sovitetaan materiaalia joko valmiisiin teksteihin tai omiin sanoituksiin sanoitukset, kappaleiden säveltäminen ja sovittaminen tapahtuu sekä itsenäisesti että ryhmässä omat sävellykset ja sovitukset harjoitellaan ja esitetään mahdollisuuksien mukaan koulun tapahtumissa tai omassa konsertissa valmiit sävellykset voidaan myös äänittää koululla, jolloin kurssista jää opiskelijalle tallenne MU15 Musiikkiterapia rentoutta ja elinvoimaa musiikista kuunnellaan musiikkia ja rentoudutaan musiikin avulla tutustutaan musiikkiterapian eri muotoihin ja kokeillaan niitä monipuolisesti, mietitään musiikin vaikutusmahdollisuuksia tunne-elämään ja mielentilaan

MULD6 Musiikin lukiodiplomi lähtökohtana lukion musiikinopetus ja sen tavoitteet ja sisällöt sekä koulun ulkopuolinen musiikin harrastustoiminta musiikin lukiodiplomin suorittamisen edellytyksenä on vähintään neljän musiikin lukiokurssin suorittaminen lukiodiplomi arvioidaan sekä numeroarvosanalla että sanallisesti ja siitä saa erillisen todistuksen arvioinnin suorittavat koulun oma musiikinopettaja sekä ulkopuolinen arvioitsija KUVATAIDE KUVATAIDE Pakolliset KU01 KU02 Valtakunnalliset syventävät KU03 KU04 KULD2 Koulukohtaiset soveltavat KU05 KU06 KU09 KU10 Esittävän taiteen soveltavat KU07 KU08 KU01 Kuvat ja kulttuurit omat kuvat identiteettien rakentajina, kulttuurisen moninaisuuden ilmentäjinä ja kulttuuriperinnön uudistajina vaikuttaminen omissa ja muiden kuvissa, taiteessa, mediassa ja muissa ympäristöissä taiteen, median ja muun visuaalisen kulttuurin ajankohtaiset ilmiöt KU02 Muotoillut ja rakennetut ympäristöt ympäristön kuvakulttuurit identiteettien rakentajina ja kulttuuriperinnön uudistajina luonto, rakennettu ympäristö, muotoilu, tuotteistaminen, palvelut, mediaympäristöt ja virtuaalimaailmat kuvallisen tuottamisen lähtökohtana ympäristön suunnittelun ja muotoilun käsitteistö ja kuvastot ympäristön kuvakulttuurien tulkinnan keinot luonnon, arkkitehtuurin ja muotoilun ajankohtaiset ilmiöt KU03 Osallisena mediassa mediakulttuurit identiteettien rakentajina ja kulttuuriperinnön uudistajina median sisällöt, tuotteet, palvelut, ilmiöt ja ympäristöt kuvallisen tuottamisen lähtökohtana median käsitteistö, kuvatyypit ja kuvastot mediaesitysten tulkinnan keinot median ajankohtaiset ilmiöt ja kysymykset KU04 Taiteen monet maailmat taiteen maailmat identiteettien rakentajina, kulttuurisen moninaisuuden ilmentäjinä ja kulttuuriperinnön uudistajina eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotettu kuvataide kuvataiteen käsitteistö, kuvatyypit ja kuvastot kuvalliset, sanalliset ja muut taiteen tulkinnan keinot taiteen ajankohtaiset ilmiöt ja kysymykset

KU05 Valokuvaus valokuvauksen historian ja hyvän valokuvan perusteiden tunteminen omakohtaisen työskentelyn avulla itsevarmuuden saavuttaminen valokuvaajana eli hetken vangitsijana sekä kuvauksellisen tilannetajun oivaltajana opitaan ymmärtämään kuvatun hetken ja todellisen hetken välistä eroa KU06 Keramiikka keraamisten esineiden historian ja valmistustapojen tunteminen käsillä tekemisen kautta syntyvä ilo muotoilun merkitys esineen käyttö- sekä katseluarvossa. KU07 Taideteoksen valmistaminen KU08 Muoto ja Muotoilu esineen, toiminnon, ajatuksen näkyvä osa pitkäjänteisen työskentelyprosessin hallinta oman mielikuvan, taiteellisen ongelman tai kysymyksen ratkaiseminen ja kehittely kuvataiteen keinoin vastuun kantaminen itsenäisestä suunnittelusta ja toteutuksesta omien taitojen haastaminen ja tutkiminen tutustutaan muotoilun moniulotteisuuteen sekä muotoilun käsitteen ja mahdollisuuksien ymmärtäminen tutustuminen design-museoon sekä mahdollisuuksien mukaan muotoilua työkseen tekeviin ammattilaisiin sekä heidän työhönsä antaa opiskelijoille valmiuksia jatko-opintoihin taideteollisilla aloilla KU09 Abi-kuvis abiturienteille tarkoitettu kurssi, joka kokoaa lukiovuosien kuvataidekurssien kokemukset positiivisella tavalla tutustutaan omaan kuvaperintöön ja sen vaikutusten ymmärtämiseen omassa elämässä käsillä tekemisen vaikutuksen ymmärtäminen ihmisen henkiselle hyvinvoinnille KU10 KULD2 Graafisen suunnittelun alkeet Kuvataiteen lukiodiplomi digikameralla kuvaaminen alkeet taitto-ohjelman käytöstä: käytetään kuvataidekoulun koneita ja niissä olevia ohjelmia kokonaisnäkemys painotuotteen tekemisestä kuvankäsittelyn alkeet piirrosten viimeistely tietokoneella opiskelija antaa erityisen näytön lukioaikaisesta osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan kuvataiteessa kuvataiteen lukiodiplomin tavoitteena on, että opiskelija osoittaa kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin laaja-alaista osaamistaan tuottamalla, tulkitsemalla ja arvottamalla monipuolisesti erilaisia kuvia

TANSSI TANSSI TALD7 Koulukohtaiset soveltavat TAN05 TAN04 TAN06 TAN07 Esittävän taiteen soveltavat TAN01 TAN02 TAN03 TAN08 TAN01 Baletti baletin liikkeellisten ja tyylillisten perusvalmiuksien hallitsemisen vahvistaminen opiskelijan yksilöllisyys huomioiden baletin keskeiset tankoliikkeet ja niiden oikeat suoritustavat pienet, keskisuuret ja suuret hypyt piruettitekniikka TAN02 Jazztanssi opiskellaan tanssiteknisiä taitoja ja tanssitietoutta kehitetään valmiuksia jazztanssin tyylinmukaiseen ilmaisuun harjoitellaan musiikin monipuolista käyttöä ja eri tahtilajeja sisältäviä liikesarjoja TAN03 Nykytanssi tähdätään kokonaisvaltaiseen tanssijuuteen oppimisprosessia syventäen ja laajentaen tutustutaan suuntauksiin, jotka ovat vaikuttaneet nykytanssin kehitykseen opiskellaan ja harjoitellaan nykytanssin perusliikemateriaalia harjoitellaan monipuolista tilan-, ajan- ja voimankäyttöä TAN04 Syventävät tanssitekniikat tutustutaan valinnaisesti tanssilajeihin ja ajan ilmiöihin, jotka perehdyttävät opiskelijoita muihin tanssin alueisiin tanssilajeina voivat olla esimerkiksi showtanssi ja sen muunnelmat, etniset- ja kansantanssit tai eri katutanssilajit tähdätään opiskelijan liikevalmiuksien lisäämiseen erityisesti sellaisilla fyysisillä ja liikelaadullisilla osa-alueilla, joita tanssitekniikan kursseilla ei opiskella monipuolistetaan tanssillista ajattelua TAN05 Kehonhuolto erilaiset kehonhuolto ja hallintamenetelmät venyttelyn eri tekniikat ja niiden hyödyntäminen omassa harjoittelussa tietoa tanssijoiden yleisimmistä vammoista ja niiden ensiavusta vammojen ennaltaehkäisy ja kuntoutus erilaiset rentoutusmenetelmät TAN06 Improvisaatio ja koreografia liikemielikuvituksen, itseilmaisun ja ryhmätyökykyjen vahvistaminen improvisaatio erilaiset liikkeelliset ja koreografiset inspiraation lähteet kuten kuva, teksti ja musiikki liikeaiheiden kehittely ja rytmitys koreografian valmistaminen TAN07 Tanssitieto opitaan hahmottamaan tanssin erilaisia il-menemismuotoja ja kehitystä tutustutaan länsimaiseen taidetanssiin ja tarkastellaan sitä myös osana maailman tanssiperinnettä tanssiteoksen analysointi ja arviointi

TAN08 Liikelaboratorio mitä on liike tai valmius liikkeeseen erilaiset hengitys- ja ääniharjoitukset, mielikuva- ja rentoutusharjoitukset, liikeaistimukseen keskittyminen, liikesarjojen pelkistäminen ja sanallinen ohjaaminen kosketuksen kanssa erilaiset improvisaatioharjoitukset yksilö-, pari- ja ryhmätehtävien avulla TALD7 Tanssin lukiodiplomi opiskelija antaa erityisen näytön lukioaikaisesta osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan tanssissa tanssin lukiodiplomin suorittamisen tavoitteena on tukea ja kuvata opiskelijan pitkäaikaista tanssin opiskelua lukion aikana kurssin keskeinen sisältö on opiskelijan valitsema tanssillinen tehtävä, sen valmistelu ja kirjallinen työ

TAITEIDEN VÄLISET KURSSIT TAITEIDEN VÄLISET KURSSIT TA01 Monitaiteellinen musiikkiprojekti tarjoaa opiskelijalle tilaisuuksia kehittää musiikillista ja muuta taiteellista luovaa ajatteluaan ja ilmaisutaitojaan taiteidenvälisessä työskentelyssä ja yhteistyössä muiden kanssa kurssin aikana opiskelija suunnittelee ja toteuttaa ryhmässä tai itsenäisesti taiteelliseen ilmaisuun liittyvän kokonaisuuden voidaan toteuttaa eri taito- ja taideaineiden yhteisenä, laajempana produktiona (esim. musikaali) tai pienempänä projektina, missä yhdistellään eri taiteen muotojen elementtejä tuotos voi olla esim konsertti, tanssiesitys tai draamaa ja musiikkia yhdistelevä performanssi TA02 Nykytaiteen keinoin tavoitteena on, että opiskelija syventää omakohtaista suhdettaan kuvataiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin nykytaiteelle ominaisin keinoin opiskelijat tuottavat nykytaiteen keinoin (musiikki, kuva-, sanataide, draama, tanssi) pienryhmissä tuotoksen, jossa he käsittelevät yhteiskunnallista vaikuttamista lisäksi kurssilla perehdytään nykytaiteeseen monipuolisesti ja tehdään harjoituksia kaikista taiteen aloista TA03 -kurssi on jaettu sisällöllisesti kahteen koulukohtaiseen toteutukseen Taidetta kaikilla aisteilla TA03SC School goes art, drama and music Koulukohtaiset soveltavat TA01 TA02 Esittävän taiteen soveltavat TA03TA TA03SC tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan ja arvioimaan eri taiteenalojen ajankohtaisia toimintatapoja ja ilmiöitä tarkastellaan taiteiden ja kulttuurien suhdetta sekä taiteen merkityksiä omassa elämässä, yhteiskunnassa ja maailmassa toteutetaan vähintään kahden taiteenalan välisenä kokonaisuutena sisältö ja rakenne suunnitellaan vuosittain opetussuunnitelmassa olevien tavoitteiden ja sisältöjen mukaisesti viikonloppukurssi, jonka sisältö ja ohjelma on rakennettu niin, että oppimisen ilo on pääosassa oppiaineiden välistä integraatiota opiskelijan persoonallisuuden monipuolinen kehittyminen taiteellisen prosessin kautta TA03TA Taidepassi-kurssi käydään katsomassa kaikkia esittävän taiteen painotuksen esityksiä (teatteri-, musiikki- ja tanssiesityksiä, taidenäyttelyitä) jokaista neljä, yhteensä 12 käyntikertaa keskustellaan esittävän taiteen keinoista ja harjoitellaan eri tulkintamahdollisuuksia opiskelijan osallistuttava kurssin aikana neljään ryhmäkeskusteluun arviointi suoritusmerkinnällä S: edellyttää täyden suorituspassin palauttamista ja yhtä opintoviikkoa vastaavan työmäärän suorittamista soveltuu kaikille opiskelijoille

AIKATAULUTUS JA SUORITUSJÄRJESTYS ESITTÄVÄN TAITEEN LINJAN KURSSIEN SUOSITELTU AIKATAULUTUS LUKIO-OPINTOJEN AJALLE Pakollisten, valtakunnallisten syventävien, valtakunnallisten soveltavien, koulukohtaisten soveltavien ja esittävän taiteen linjan soveltavien kurssien suositellut suoritusajankohdat. MUSIIKKI Pakolliset MU01 MU02 Valtakunnalliset syventävät MU03 MU04 MULD6 Koulukohtaiset soveltavat MU08 MU05 MU11 MU09 MU06 MU12 MU13 MU15 Esittävän taiteen soveltavat MU07 MU14 MU10 KUVATAIDE Pakolliset KU01 KU02 Valtakunnalliset syventävät KU03 KU04 KULD2 Koulukohtaiset soveltavat KU05 KU06 KU09 KU10 Esittävän taiteen soveltavat KU07 KU08 TANSSI TALD7 Koulukohtaiset soveltavat TAN05 TAN04 TAN06 TAN07 Esittävän taiteen soveltavat TAN01 TAN02 TAN03 TAN08 TAITEIDEN VÄLISET KURSSIT Koulukohtaiset soveltavat TA01 TA02 Esittävän taiteen soveltavat TA03TA TA03SC YHTEISET OPINNOT Esittävän taiteen soveltavat ESIT1 ESIT2 DRAAMA TELD8 Koulukohtaiset soveltavat DRA01 DRA05 DRA04 DRA02 DRA03 Esittävän taiteen soveltavat DRA06 DRA09 DRA07 DRA08