KIRJALLINEN KYSYMYS 269/2008 vp Puolison suostumus kiinteistökaupassa Eduskunnan puhemiehelle Kun naimisissa oleva henkilö myy puolisoiden asumiseen tarkoitetun kiinteistön, sen myyntiin tarvitaan puolison suostumus. Suostumuksen vaatiminen perustuu avioliittolain (234/1929) 38 :ään. Suostumus kiinteistön myyntiin tarvitaan, mikäli kyseessä on asunto, joka on pääasiallisesti tarkoitettu käytettäväksi aviopuolisoiden yhteisenä kotina. Pykälä ei koske vain asuntoa, vaan myös rakentamatonta tonttia tai muuta kiinteistöä, jolle on suunniteltu rakennettavaksi yhteinen koti. Suostumusta ei tarvita, jos luovutettava omaisuus on tarkoitettu käytettäväksi pääasiallisesti muuhun tarkoitukseen. Pykälän tavoitteena on alun perin ollut suojata puolison asuminen. Lainkohdan soveltaminen on osoittautunut käytännössä hankalaksi ja aikaa vieväksi. Kirjaamistehtävää hoitavat käräjäoikeuden kiinteistösihteerit joutuvat jatkuvasti tulkitsemaan kiinteistön käyttötarkoitusta miettiessään, tarvitaanko puolison suostumus vai ei. Toisinaan joudutaan käytännössä tunkeutumaan ihmisten yksityiselämän puolelle selviteltäessä, onko kiinteistöä ollut tarkoitus käyttää yhteisenä kotina. Joskus asiassa joudutaan selvittämään, onko tontille haettu rakennuslupaa tai onko olemassa piirustuksia asuinkiinteistölle. Avioliittolain pykälillä pyritään suojaamaan myös perillistä. Avioliittolain 86 :n 2 momentin mukaan suostumus on pyydettävä kuolleen puolison perillisiltä, ellei ositusta ole tehty. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esim. 60- vuotiaana avioitunut voi leskeksi jäätyään joutua pyytämään itse maksamansa oman talonsa myyntiin lupaa kuolleen puolisonsa aikaisemmasta avioliitosta olevilta lapsilta, joita hän ei ehkä edes tunne tai jotka eivät ole hyväksyneet vanhempansa uutta liittoa, tai lupa voidaan joutua pyytämään esim. kuolleen puolison aviottomalta lapselta, johon ei käytännössä ole oltu missään yhteydessä koskaan. Kirjaamisviranomaisille asian perinpohjainen selvittäminen teettää ylimääräistä työtä. Lain tulisi olla niin selkeä, ettei tulkinta jää käytännön kirjaamis- ja ratkaisutyötä tekeville sihteereille. Lain selkiyttämisen kannalta olisi järkevää, että suostumus tarvittaisiin vain rakennettuun kiinteistöön, jossa todella asutaan tai johon ollaan muuttamassa juuri kauppaa tehdessä. Toinen keino selkiyttää lakia olisi vaatia kaikkeen kiinteän omaisuuden myyntiin puolison suostumus. Kiinteistökirjauksia tekevien viranomaisten rooli lain tulkitsijana tulee joka tapauksessa purkaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo selkiyttää avioliittolain kiinteistön myyntiä koskevia säännöksiä? Versio 2.0
Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2008 Sari Palm /kd 2
Ministerin vastaus KK 269/2008 vp Sari Palm /kd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Sari Palmin /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 269/2008 vp: Miten hallitus aikoo selkiyttää avioliittolain kiinteistön myyntiä koskevia säännöksiä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Avioliittolain säännökset omaisuuden vallintaoikeuden rajoituksista saivat asiallisesti nykyisen sisältönsä avioliittolakiin vuonna 1987 tehdyssä laajassa osittaisuudistuksessa. Rajoitusten tavoitteeksi asetettiin tuolloin perheen yhteisen asunnon ja asuntoirtaimiston sekä toisen puolison työvälineiden hallinnan ja tosiasiallisen käytön suojaaminen. Kiinteää omaisuutta koskevista vallintaoikeuden rajoituksista säädettiin avioliittolain 38 :ssä. Sen mukaan puoliso ei saanut ilman toisen puolison kirjallista suostumusta luovuttaa tai antaa vuokralle taikka luovuttaa oikeutta käyttää tai hallita kiinteää omaisuutta, joka on yksinomaan tai pääasiallisesti tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina. Vuonna 1995 säännöksen yksityiskohtia muutettiin maakaaren säätämisen yhteydessä, mutta sen pääsisältö säilyi entisenä. Vallintaoikeuden rajoitus kytkettiin omaisuuden käyttötarkoitukseen sen tosiasiallisen käytön asemesta, jotta sääntelyn tavoite toteutuisi mahdollisimman aukottomasti. Säännöksen tarjoama suoja ulottuu näin myös tilanteisiin, joissa omaisuutta ei ole ehditty käyttää suunniteltuun tarkoitukseen. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi asunnon vaihdon yhteydessä siten, että perheen käyttöön on hankittu uusi asunto, mutta siihen ei ole vielä voitu muuttaa. Toinen tyypillinen tilanne on tontin tai määräalan ostaminen rakennettavaa omakotitaloa varten. Se, että lainhuutoa haettaessa joudutaan joskus selvittämään kiinteistön suunniteltua käyttötarkoitusta, lisää jossakin määrin viranomaisten työtä ja tulkintakysymysten määrää. Säännöksen onnistuneisuutta ei kuitenkaan voida arvioida pelkästään viranomaisten työn näkökulmasta. Säännökset sosiaaliset tarkoitusperät ovat tärkeitä ja arvokkaita. Olisi ongelmallista, jos asunnon käytön suoja katkeaisi asunnonvaihdostilanteissa. Rajatapaukset, joissa on tulkinnanvaraista, mihin tarkoitukseen kiinteistöä on pääasiallisesti tarkoitettu käyttää, saavat usein yksinkertaisella tavalla ratkaisun siten, että puolisolta pyydetään varmuuden vuoksi suostumus oikeustoimeen. Jos suostumusta ei saada, oikeustoimi tulee avioliittolain 38 :n 2 momentin mukaan siitä huolimatta päteväksi, jollei puoliso nosta asiasta kannetta kolmessa kuukaudessa saatuaan oikeustoimesta tiedon. Lainhuuto voidaan tämän jälkeen myöntää. Kuten kysymyksen perusteluissa todetaan, säännöstä voitaisiin periaatteessa selkeyttää säätämällä puolison omistaman kaiken kiinteän omaisuuden luovutus luvanvaraiseksi. Puolison suostumus vaadittaisiin tällöin sellaiseenkin luovutukseen, jossa toinen puoliso luovuttaa yrityksessä käyttämäänsä kiinteää omaisuuttaan. Tällainen muutos olisi ongelmallinen, sillä vaatimus puolison suostumuksesta ulottuisi laajemmalle kuin yhteisen kodin suojaamisen tavoite edellyttää. Se olisi myös vastoin avioliittolaissa omaksuttua omaisuuden erillisyyden periaatetta (34 ) sekä periaatetta, jonka mukaan kumpikin vallitsee itse omaisuuttaan. 3
Ministerin vastaus Hallituksella ei ole suunnitelmia vallintaoikeuden rajoitusten sisällön muuttamiseksi. Hallitus ei myöskään suunnittele muutoksia siihen avioliittolain 86 :ssä olevaan sääntelyyn, että vallintaoikeuden rajoitukset ulottuvat myös avioliiton purkautumisen jälkeiseen aikaan ja lakkaavat vasta, kun ositus on toimitettu. Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2008 Oikeusministeri Tuija Brax 4
Ministerns svar KK 269/2008 vp Sari Palm /kd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 269/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Sari Palm /kd: Hur tänker regeringen förtydliga äktenskapslagens bestämmelser om försäljning av fastighet? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Bestämmelserna i äktenskapslagen om inskränkningar i rätten att råda över egendom fick i sak sitt nuvarande innehåll i samband med 1987 års omfattande delreform av äktenskaplagen. Syftet var då att skydda besittningsrätt till och faktisk användning av familjens gemensamma bostad och lösegendom i bostaden och den andra makens arbetsredskap. Bestämmelserna om inskränkningar i rätten att råda över fast egendom skrevs in i 38 i äktenskapslagen. Enligt den fick en make inte utan den andra makens skriftliga samtycke överlåta, hyra ut eller upplåta rätt att nyttja eller besitta fast egendom som är avsedd att enbart eller huvudsakligen användas som makarnas gemensamma hem. År 1995 ändrades detaljer i bestämmelsen i samband med tillkomsten av jordabalken, men det huvudsakliga innehållet var fortfarande detsamma. Inskränkningen i rätten att råda över egendom kopplades samman med användningsändamålet i stället för med den faktiska användningen för att syftet med bestämmelsen skulle förverkligas så komplett som möjligt. Det skydd som bestämmelsen ger gäller sålunda också situationer där man inte har hunnit använda egendomen för det planerade ändamålet. En sådan situation kan uppkomma t.ex. i samband med bostadsbyte när familjen skaffat en ny bostad för sig men inte ännu kunnat flytta in i den. En annan typisk situation är att man köpt en tomt eller ett obrutet område för att uppföra ett egnahemshus. Myndigheternas arbete och antalet tolkningsbara frågor ökar något på grund av att man ibland måste reda ut den planerade användningen för en fastighet i samband med att lagfart söks. Bestämmelsen kan dock inte bedömas enbart i ett myndighetsperspektiv. Bestämmelsens sociala syften är viktiga och värdefulla. Det vore problematiskt om skyddet i fråga om bostadens användning skulle upphöra vid bostadsbyte. De gränsfall där den huvudsakliga planerade användningen av fastigheten är beroende av tolkning kan ofta avgöras på ett enkelt sätt genom att man för säkerhets skull begär den andra makens samtycke till rättshandlingen. Om samtycke inte går att få blir rättshandlingen i alla fall giltig enligt 38 2 mom. i äktenskapslagen, om maken inte väcker talan inom tre månader från det att han fick vetskap om rättshandlingen. Efter detta kan lagfart beviljas. Som det påpekas i spörsmålets motivering kunde bestämmelsen i princip förtydligas genom att föreskriva att överlåtelse av en makes samtliga fasta egendom ska vara beroende av tillstånd. I sådana fall skulle den andra makens samtycke krävas även för överlåtelse som gäller fast egendom som en make använt i ett företag. En sådan ändring blir problematisk eftersom kravet på den andra makens samtycke skulle sträcka sig utöver det som avsikten med skyddet av det gemensamma hemmet förutsätter. Det skulle också strida mot äktenskapslagens princip om separata förmögenheter (34 ) och principen om att var och en råder över sin egendom. 5
Ministerns svar Regeringen planerar inte att ändra innehållet i inskränkningarna i rätten att råda över egendom. Regeringen planerar inte heller ändringar av bestämmelserna i 86 i äktenskapslagen enligt vilken inskränkningarna av rätten att råda över egendom fortsätter efter det att äktenskapet upplösts och upphör att gälla först sedan avvittring skett. Helsingfors den 24 april 2008 Justitieminister Tuija Brax 6