Joulukuu 2005 TAPOLA LEHTI

TAPOLA L E H T I Joulukuu 2005

Rakkaat Tapolan ystävät, vuosi 2005 on pian lopuillaan ja on aika tehdä katsaus niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteen. Menneisyydessä näemme paljon ihmisiä, joita opimme tuntemaan ja kohtaamaan. Näemme myös ihmisiä, jotka olivat meille läheisiä ja rakkaita, heidät hyvästelimme. Ajattelemme tämän vuoden edistysaskeleita, jotka kävimme läpi sekä yhteisönä että yksilöinä, niin ylä- ja alamäet ja paljon enemmän. Nyt, tänä pimeänä vuodenaikana, koemme tarvetta pohtia näitä tapahtumia ja asettaa erilaisia kysymyksiä. Ne voisivat olla seuraavanlaisia: Miten olen kokenut kohtaamiset uusien ihmisten kanssa? Mitä se merkitsi minulle/hänelle? Käyttäydyinkö häntä kohtaan oikein omassa ihmisyydessäni? Näenkö tehtäviä, joita voisimme ensi vuonna toteuttaa yhdessä tai toisillemme? Voiko minulle tämän kohtaamisen kautta näyttäytyä uusi tie tai ajatuskulku? Onko tämän kohtaamisen kautta mahdollista, että minulle näyttäytyy uusi tie tai ajatuskulku? Toisenlaisia kysymyksiä voisi muotoilla seuraavasti: Miten olen kokenut uuden taloyhteisön muodostumisen? Miten kyläyhteisön luonne on tämän kautta muuttunut? Minkälaisen vaikutuksen se on saanut aikaan ympäristössäni? Olemmeko tämän kautta saaneet uusia sosiaalisia tehtäviä ja haasteita? Näyttääkö uuden talon luonne ja sijainti yhteisössämme uusia tehtäviä, joita emme ole osanneet ajatellakaan? Miten kyläyhteisö voisi kantaa uuden taloyhteisön roolia? Miten käsittelen tätä asiaa vuonna 2006? Näin voimme esimerkiksi käydä läpi viime vuoden kulkua. Pystymme harvoin näkemään suuria tehtäviä ja muutoksia, mutta pieniä askelia voimme harkitusti ottaa. Kaikilla, vuonna 2005 meitä kohdanneilla tapahtumilla, oli omat askeleensa tapahtumien edellä. Ja niiden edellä kulki valmistelevat ja suunnittelevat askeleet. Näin voimme myös tunnistaa hennon kuvitteellisen langan, joka johdattelee meitä yksinkertaisissa asioissa elämässämme. Jos vielä tarkastelemme niitä monia tosiasioita, jotka vaikuttavat tapahtumiin, on meillä olemassa paljon työkaluja työskennelläksemme Ihmisenä. Tehtävänä on, että yhdessä kohtaisimme tulevaisuuden tietoisesti ja vastuuntuntoisesti. Toivotan jokaiselle meidän kyläyhteisömme puolesta siunattua Joulua ja hyvää Uutta Vuotta. Ludwig Kraus Maalaus: Kerttu Heikkinen Sisällysluettelo Pääkirjoitus Rakkaat Tapolan ystävät 2 Tapolan resurssit ja mahdollisuudet kehittyä vielä paremmaksi 3 Kaukamoinen 4 Hyvä elämä projekti 5 Tieni Camphilliin 6-7 Niilas, uusi ystävä 8 Lapsen maailmasta aikuisuuteen 9 Sosiaaliterapeuttisen yhteisön alkuajat 10-12 Moi 13 Aira Tirronen (ystävä ja työtoveri) 14-15 Siljan syntymäpäivät 16 Sirpa nomen est omen 17 Hei olen Tytti 18 Tapolan ilmoitus 18 Tukholma retki 19 Tapolan kyläyhteisö Raikkolantie 40 16350 Niinikoski Puh: (03) 882 450 Fax (03) 882 4528 @mail: tapolan@kolumbus.fi www.kolumbus.fi /tapolan Lahjoitukset: Merita Orimattila 109030-102932 Kirjapaino ja taitto: Päijät-Paino Oy, Lahti 2005 Painos: 450 kpl Paperi: kloorivapaa paperi, ynpäristöystävällinen Kuvat: Pekka K., Beate, Raimo H., Jani, Geertje, Silja. Etukannen maalaus: Tommi Manninen 2

Tapolan resurssit ja mahdollisuudet kehittyä vielä paremmaksi elämän- ja työyhteisöksi Viime aikoina on julkisuudessa eri yhteyksissä käyty paljon keskusteluja siitä, miten monilla työpaikoilla on yhä vähemmän resursseja eli voimavaroja käytössä. Julkisella sektorilla joudutaan jatkuvasti supistamaan toimintoja, varsinkin hoito- ja hoivatyössä. Tämä sai minut ajattelemaan Tapolaa, työ- ja asuinyhteisöämme. Olemmekin suuren haasteen edessä, jotta kykenemme ottamaan käyttöön ja suuntaamaan kaikki voimavaramme ja mahdollisuutemme sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Mitä kaikkea resurssit sitten pitävät sisällään? On olemassa aineellisia, eli fyysisiä resursseja, kuten rakennukset, koneet, laitteet ja muutenkin koko se fyysinen ympäristö, jossa osa meistä asuu ja kaikki työskentelemme päivittäin. Fyysisiin resursseihin kuuluvat olennaisena osana kaikki ihmiset, jotka tekevät työtä Tapolassa tai muuten päivätyönsä tehtyään osallistuvat yhteisön yhteiseen elämään. Meillä jokaisella on oma paikkamme ja tärkeä tehtävä yhteisön rakentamisessa ja kehittämisessä. Samanaikaisesti kun monissa työpaikoissa väki ja sen mukana resurssit vähenevät, ovat Tapolan voimavarat lisääntyneet monilla uusilla henkilöillä. Nämä uudet henkilöt tuovat mukanaan omat voimavaransa ja työpanoksensa. On kuitenkin muistettava, että työn määrä lisääntyy myös jossain määrin, kun yhä useampi ikääntyvä siirtyy vähitellen syrjään päivittäisestä työstä ja tarvitsee enemmän apua selviytyäkseen jokapäiväisestä elämästä. Tapolan voimavaroja ovat yhteisö ja yhteisöllisyys. Yhteisö puolestaan koostuu ihmisistä, eli kaikista meistä, jotka asumme tai teemme työtä Tapolassa. Eri ihmisten voimavarat muodostuvat terveydestä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta kyvystä tehdä työtä, toimia ja elää yhdessä. Jokaisen ominaisuudet, taidot, osaaminen, motivaatio ja sitoutuminen voidaan myös nähdä voimavaroina. Yhteisön voimavaroja lisää se, että sen kaikki jäsenet pitävät hyvää huolta henkisestä ja fyysisestä terveydestään ja toisistaan; yhteisö voi hyvin, kun kaikki sen jäsenet voivat hyvin ja kun yhteisö voi hyvin, voivat kaikki sen jäsenet hyvin. Yhteistyö, yhteistoiminnallisuus ja luottamus yhteisön jäsenten kesken saavat aikaan sosiaalista pääomaa, joka on sekä yhteisön että yksilön ominaisuus. Sosiaalinen ja inhimillinen pääoma kytkeytyvät toisiinsa ja tukevat yhteisön menestymistä ja hyvinvointia. Hyvinvoinnin perustana on tasa-arvoinen yhteisö, jossa toteutuu oikeudenmukaisuus, osallistuminen, syrjimättömyys, työn ja elämän yhteensovittaminen, eri-ikäisten huomioon ottaminen sekä monikulttuurisuus. Yhteisöön ja työhön sitoutumisen kannalta on tärkeää, että yhteiset arvot ja niiden merkitys on määritelty ja kaikilla yhteisön piirissä työskentelevillä on yhteinen päämäärä ja tavoite. Olemme pyrkineet kuluneen vuoden aikana työskentelemään yhdessä saadaksemme aukikirjoitettua johtolauseen Tapolalle. Johtolauseen on tarkoitus olla sellainen Tapolan punainen lanka, joka lyhyesti, muutamalla lauseella kuvastaa toimintamme arvopohjaa ja päämärää. Johtolauseemme hakee vielä muotoaan ja se elää yhteisössä tapahtuvien muutosten mukana säilyttäen ydinajatuksensa. Toivomme, että voimme tarkastella asioita uusista näkökulmista, yhteisömme tulevaisuuden visiot ja tehtävät tiedostaen hyödyntäen ja käyttäen jokaisen yhteisömme jäsenen osaamista ja voimavaroja. Tärkeintä on, että pyrimme kaikki yhdessä kehittämään yhteisöämme sen punaista lankaa hukkaamatta. Anne Kärkelä Maalaus: Eila Taavila 3

Kaukamoinen Aloitimme elämäntaipaleemme täällä Tapolassa 28. joulukuuta v. 2005 astuessamme Kaukamoisen taloon matkalaukkujen ja kassien kanssa. Olimme jättäneet taaksemme Berliinin miljoonakaupungin ja saapuneet suomalaisen maalaiskylän rauhaan. Asukkaina talossa olivat tuolloin Sirkka-Liisa, Rauno, Kerttu, Ulla, Leena, Reetta-Liisa ja Saana. Lisäksi talon väkeen kuuluivat espanjalainen vapaaehtoistyöntekijä Elena ja saksalainen Sebastian. Outi oli suurena apuna keittiössä kolmena päivänä viikossa. Tullessamme taloon oli vain Rauno kotona, kaikki muut olivat viettämässä joululomaa perheidensä parissa. Hän oli minulle korvaamaton apu tutustuessani keittiöön ja talon tapoihin. Pikkuhiljaa alkoi elämä sujua ja loppiaisen jälkeen aloimme viettää talvista arkea täysilukuisena. Sirkka-Liisa ja Rauno ovat jo jättäneet aktiivisen työelämän taakseen ja auttelevat talossa voimiensa mukaan. Lisäksi Rauno hoitelee Vilmaa, Outin ja Tomin vilkasta tytärtä. He ovat kaikille tuttu näky aamupäivisin ulkona milloin missäkin askareissa. Kerttu ahkeroi kutomossa, kyläläisille tärkeässä työpajassa, jossa Riitta monen vuoden kokemuksella ja ammattitaidolla opastaa ja auttaa käsityöläisiä. Kerttu on nuoruudestaan lähtien kutonut toinen toistaan kauniimpia kankaita. Hän on todellinen kankaankudonnan ammattilainen ja tuntee myös ylpeyttä ammatistaan. Kuulemme päivittäin Kertun uutisia työpaikaltaan ja näin hän tuo raikkaan tuulahduksen kutomon elämästä taloomme. Ulla ja Saana kävelevät aamupiirin jälkeen kaukaiseen Kallio-taloon. Pieni, kodikas talo sijaitseekin kalliolla, korkealla, avoimella paikalla, josta avautuvat lehmien laidunmaat. He ahertavat Kalliossa talouden hoidossa ja kesäisin myös puutarhassa ollen näin tärkeä apu talon asukkaille. Iltapäivisin on silitysrauta ahkerassa käytössä Seppolassa kun Ulla tomeraan tapaansa laittaa siellä tuulemaan ja järjestelee talon pyykit. Reetta-Liisa ahertaa Taavetissa ja syksystä alkaen myös juustolassa Hän lahjoittaa työpaikalleen rauhallisen ja ystävällisen olemuksensa, joka on työelämässä tärkeä ominaisuus. Leena on korvaamaton apu Vipusessa ja iltapäivisin syntyy Leenan käsien kautta kauniita kankaita kutomossa. Näin tyhjenee joka arkiaamu Kaukamoisen talo omasta väestä, mutta onneksi saamme mekin apua, kaksi uskollista työntekijää; Sirpa ja Aini. Sirpan apu keittiössä takaa 12-14 henkilölle lounaan päivisin. Hän kuorii ja pilkkoo juureksia, kattaa pöydän valmiiksi ja pitää keittiön siistinä. Aini siivoaa ja silittää ahkerasti voimiaan säästämättä ja aina yhtä iloisena, leikkiä laskien. Päivän arjen lomassa toimivat maalausterapiat, eurytmia, laulukuoro ja kyläkokous. Iltaisin istuskelemme olohuoneessa rupatellen ja muistellen menneitä Välillä puikot heiluvat, kun ahkerana kudomme kaulaliinoja yms. Välillä kuuntelemme klassista tai myös kevyempää musiikkia. On myös harrastusryhmiä, joihin jokainen ottaa osaa kiinnostuksen mukaan. On peliiltoja, musiikki-, tanssi ja elokuva-iltoja. Talvi vaihtui kevääksi, päivät pitenivät. Juhlimme karnevaaleja helmikuussa iloisissa merkeissä ja pääsiäisenä hiljennyimme Jeesuksen ristinkuolemaa muistellen ja mietiskellen. Seurasimme kevään tuloa malttamattomana, ja niin kuin joka kevät ihmettelimme luonnon heräämistä ja nautimme auringon lämmöstä. Lampaat tulivat eräänä aamuna juosten ja määkien Kaukamoisen takaiseen aitaukseen ja tuntuivat ikään kuin siitä olisi kesä alkanut. Talo eli muutoksien aikaa. Sebastian oli muuttanut talosta pois, Sarah tuli jo ennestään tuttuun Tapolaan ja Kaukamoiseen auttamaan muutamaksi kuukaudeksi. Kutomo suljettiin kesän ajaksi. Yrttipaja ja puutarha alkoivat toimia. Ahkerat ihmiset istuttivat Pirjo-puutarhurin opastuksella taimia ja yrttien keruu oli keväällä jo täydessä vauhdissa. Juhannuksen tienoilla alkoivat kesälomat ja yksi toisensa jälkeen pakkasi laukkunsa ja lähti jo pitkään odottamalleen lomalle. syyskesällä tulimme taas koko suuri perhe yhteen paitsi Leena, joka muutti kesällä uuteen Kotikunnakseen. Sadonkorjuu oli jo täydessä vauhdissa, ja saimmekin tänä vuonna erittäin runsaan sadon, jonka säilömiseen menikin koko syksy. Tänään sytytimme jo adventin ensimmäisen kynttilän, ensimmäiset piparkakut on jo paistettu. Pirjo, Essi ja Kerstin kuuluvat perheeseen ja kuljemme kohti Joulua. Vuoden aikana on tapahtunut paljon. Ihmisiä on mennyt ja uusia tullut. Olemme saaneet nauraa ja olemme myös itkeneet yhdessä Kaukamoinen on talo, jossa aistii kypsän elämänkokemuksen tuoman viisauden ja rauhan. Olen kiitollinen teille Kaukamoisen väki siitä, että otitte meidät avoimesti vastaan. Viivi, Sebastian ja minä olemme alusta asti voineet sydämestämme tuntea tulleemme kotiin, jossa jokainen hyväksytään ja jossa yhdessä työtä tehden ja pyhäpäivän hetkiä kokien olemme ihan oikea perhe. Rauhallista Joulua kaikille toivovat Viivi 9 v. Sebastian 12 v. ja Päivi 4

Hyvä elämä projekti Kun elää yhteisössä, siis esim. Tapolan kyläyhteisössä, pidemmän aikaa, olemiseen voi tulla merkillinen suhde. Samalla kertaa aikaulottuvuus on miltei kasinkosketeltava, ja suhde toisiin asukkaisiin ja koko elämään voi selkiytyä ja tulla merkityksellisemmäksi. Usein muistellaan yhdessä, mitä vuosien varrella on tapahtunut, miten itse kukin on niitä tapahtumia kokemus.. Tällöin voi käydä ilmi esimerkiksi, että jo Tapolan kyläyhteisöön saapuminen on ollut pitkän tapahtumaketjun tulos, henkilö on askel askeleelta tullut johdatetuksi kyläyhteisöön. Kuitenkin sitten miltei äkkiarvaamatta on voinut tajuta olevansa yhteisössä, ja koko elämä alkaa suuntautua toisten tarpeiden mukaan. Kun esim. navetassa tarvitaan apua, vastatullut pääsee sinne auttamaan. Jos taas taloasiat ovat rempallaan, pari lisäkäsiä voi olla huomattava apu. Jos sitten tällainen kohdalle sattunut työtehtävä alkaa jotenkin sujua, sen parissa saattaakin helposti vierähtää jopa muutama vuosikymmen. Näin on meillä muutamille käynyt, mikä on jossain mielessä todella kunnioitettava asia. Usein on myös niin, että kun jokin tehtävä on löytänyt tekijänsä, se vaan tulee hoidetuksi, ilman että tekijää edes huomataan. Näitä tehtäviä ovat mm. fyysisesti raskaat tehtävät, siisteyteen ja järjestykseen liittyvät asiat. Maalaus: Saana Juntunen Entä sitten? Onko kaikki hyvin, jatkuuko kaikki samalla tavalla? Tai tarvitsemmeko jotain selventämistä tai peräti muutosta. Elämän luonteeseen kuuluu, että se kaikessa vääjäämättömyydessään auttaa meitä tarkastelemaan asioita uudestaan. Kun joku ei syystä tai toisesta, esim. voimien ehtymisen vuoksi, enää voikaan hoitaa tehtäväänsä, olemme tosi haasteen edessä. Tämä haaste on kaksipuolinen. On ensinnäkin löydettävä tehtävälle uusi tekijä. Tämän lisäksi edellinen tehtävän hoitaja tarvitsee elämäänsä uutta toimintaa. Useimmille ihmisille myös muutos ei ole hetkestä toiseen tapahtuva tosiasia, vaan se voi vaatia vähittäistä kasvamista, uusien kykyjen esiintuomista. Tapolan kyläyhteisön ikärakenne vaatii monenlaisia toimenpiteitä, sekä ulkoisia että sisäisiä. Sisäisiin kuulunee entistä aktiivisempi kuuntelun harjoittelu, että oppisimme havaitsemaan, mitkä ovat oikeita, todellisia ja tarpeellisia muutoksia. Hyvä elämä projekti nimellä käyvä kuuntelemisen harjoitustapahtuma on tarkoitettu auttamaan meitä tulemaan tietoisemmiksi toisistamme, heräämään toiseen ihmiseen. Jokaisella jos hän sitä tahtoo on mahdollisuus pienessä ihmispiirissä tuoda esiin sekä tähänastisen elämänsä kulkuun liittyviä asioita että ajatuksiaan ja toivomuksiaan tulevaisuuden suhteen. Oikeastaan pyrkimyksenä on oppia havaitsemaan syvempiä kohtalonlankoja, jotka olennaisesti kuuluvat kuultavan henkilön elämään, ei pelkästään kuunnella vain toivomuksia, joiden hän haluaa toteutuvan. Joskus tästä voi ehkä kehkeytyä suuri suunnanmuutos, joskus ehkä vain pieniä, huomaamattomia asioita, jotka kuitenkin saattavat ratkaisevasti vaikuttaa elämänlaatuun. Jotta kuuleminen voisi olla aidompaa, emme ko. tilanteessa tee mitään järjestelyjä tulevaisuuteen. Ehkä palaset hiljalleen alkavat löytää paikkansa, ehkä jonkun kohdalla tarvitsemme enemmänkin kuuntelu- ja keskusteluharjoitusta. 5

Vuosien kuluessa olemme eri yhteisöjen välillä joskus useammin, joskus harvemmin pitäneet retriittejä. Ne ovat suurelta osin elämänkerta- ja taiteellista työskentelyä, ja toimintana tukevat hyvä elämä projektia. Nämä molemmat toivottavasti auttavat meitä uuteen näkemykseen siitä, miten meidän on yhä uudestaan arvioitava suhdettamme itseemme ja omaan ja toistemme elämään, jotta kehitys olisi mahdollista niin kauan kuin täällä maan päällä olemme. Ihmisenä oloon kuuluu kehitys, ja yhteisöelämä suo siihen erikoislaatuisen mahdollisuuden. Silja Penttonen Maalaus: Esko Hietala Tieni Camphilliin Kolme-neljä vuotta sitten ystäväni Anna sanoi minulle, kun tuskailin tulevaisuudensuunnitemieni kanssa, että sinun kannattaisi kyllä harkita tutustumista steinerpedagogiikkaan ja antroposofiaan, se voisi todella olla jotain sinua varten. Ajatus vaikutti kiinnostavalta, mutta asia jäi silloin sikseen. Poikani Vincentin synnyttyä jouduin kuitenkin todella perustavasti miettimään maailmaa, maailmanmenoa, elämää sisäistäni ja ulkoista. Miten haluan kasvattaa lapseni, mitä arvoja haluan että hän näkee ja kokee, ja oppii arvostamaan, millaisen maailman- ja ihmiskuvan haluan antaa hänelle. Silloin aloin etsiä tietoa steinerpedagogiikasta. Löysin Snellman-korkeakoulun ja sen kautta antroposofian, ja minulle oli alusta saakka selvää että olin löytänyt oikean paikan, että olin ottanut askeleen kohti jotain, joka tulisi perustavanlaastuisesti vaikuttamaan elämääni. Snellman-korkeakoulussa yleisopintovuodella tutustuin mm. eurytmiaan, muovailuun, fenomenologiseen luonnontarkastelunn, Werbeck-lauluun, 7-vuotis rytmeihin, ihmisen kolmijäsennykseen, Goethen värioppiin, ja myös Rudolf Steineriin, J.W von Goetheen, J.V Snellmaniin ynnä muihin arvon herroihin. Loppusyksystä 2004, meidän tuli tehdä tutkielma antroposofisesta ihmiskäsityksestä. Tutkielmassa tuli ilmetä ihmisen neljä olemuspuolta (fyysinen ruumis, eetteriruumis, astraaliruumis ja minuus), ja syventyä niihin jonkun tietyn aspektin kautta. Pohdiskellessani aiheita tutkielmalleni mieleeni muodostui eräs sana. Olin kuullut sen joskus aiemmin. Voisiko se liittyä tutkielmaani jotenkin? Sana oli: CAMPHILL. Hain oitis tietoa tästä asias- Kallion talonäiti Bettina ja Vinzent 6 ta, ja kyllä vain, olin löytänyt aiheen tutkielmalleni. Silloin en vielä tiennyt, ettei Camphill olisi minulle vain tutkielman aihe, vaan seuraava askel elämänpolullani. Syventyessäni antroposofiseen ihmiskäsitykseen ja lukiessani erityistä huolenpitoa tarvitsevista lapsista ja aikuisista, ja etenkin Camphillistä, koin tosituvasti saman ajatuksen lyövän minua: onko todella totta että tällaisia paikkoja on olemassa ja minä en ole tiennyt asiasta mitään!? Jottei tutkielmani olisi vain kirjoista luetun materiaalin esilletuomista, toivoin saavani mahdollisuuden tutustua johonkin yhteisöön. Jotain viikkoja myöhemmin seisoimme sitten kumisaappaat jalassa Vincentin kanssa Tapolan Kyläyhteisössä. Tutustumisvii-

konlopun jälkeen yhteisössä näkemäni asiat ja varsinkin kokemani tunteet eivät jättäneet minua rauhaan. Joten kun tuli kahden viikon mittaisen työharjoittelun aika, oli minulle selvä että teen sen Camphillissä. Suunnitelmassa oli lähteä Camphill Svetlanaan, Venäjälle. Se ei ilmeisesti ollut tarkoitus, sillä asia ei millään ottanut onnistuakseen ja päätin lopulta tehdä harjoitteluni Tapolassa. Päätös olikin varsin hyvä, sillä päädyin lomittamaan Kallion talon talonäitiä, ja pääsin toden teolla kokemaan ja elämään elämää yhteisössä. Ihastuin taloon oitis. Silloin ensimmäisen kerran mieleeni juolahti ajatus mahdollisuudesta muuttaa Tapolaan. Harjoittelun jälkeen pidin yhteyttä tutustumiini ihmisiin, ja palasin vielä pari kertaa lyhyille vierailuille Tapolaan. Yleisopintovuosi Snellman-korkeakoulussa alkoikin sitten olla loppusuoralla. Seisoin suurten kysymysten edessä. Mitä teen tämän vuoden jälkeen? Jatkanko Snellman-korkeakuolussa Steinerpedagogisella luokanopettajalinjalla vai lähdenkö Camphilliin Ajatus Etelä-Afrikkaan Camphilliin lähtemisestä kiehtoi minua. Se tosin olisi kovin kaukana, ja lapsen kanssa lähteminen vaatisi minulta paljon sisäistä voimaa. Toisaalta opiskelu taas olisi järkevää ja tärkeää, toisaalta Camphillin minuun tekemä vaikutus oli voimakas. Puntariodessani eri vaihtoehtoja mieleeni tuli ensimmäisellä Tapolan tutustumiskäynnillä Beate Krausin sanat: Tapolassa kasvaminen- maalla, luonnossa, eläinten keskellä, vapaana- on lapselle kuin paratiisi. Päätin antaa kohtaloni näyttää mihin se minut haluaa viedä. Minulla oli monella elämänalueella ratkaisemattomia kysymyksiä. Yht äkkiä elämäni palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen. Kaikki osoitti siiihen suuntaan että Tapolaan lähteminen olisi oikea ratkaisu. Tein päätöksen, ja heinäkuussa aloitimme Vincentin kanssa elämän Tapolassa. Camphillin hienoimpiin puoliin kuuluu mielestäni se että elämme täällä kyläläisten kanssa, emme heidän vuokseen. Antroposofinen näkemys kehitysvammaisuudesta on myös koskettanut minua. Kehitysvammaisuus ei ole sairaus, vaan kaikissa meissä minuus on aina ehjä. Minuuden ilmentäjät, instumentit, vain ilmentävät eri tavoilla. Joku osa voi ilmentää itseään voimakkaammin ja joku puoli taas ei ehkä ilmene ollenkaan. Tällä jokainen kyläläinen kuin työntekijä saa mahdollisuuden toteuttaa omaa kohtaloaan. Ajatus joka sai minut pysähtymään (ja saisi minun puolestani saada monet muut maailmalla myös pysähtymään, jos haluamme kohti tasa-arvoisempaa, oikudenmukaisempaa ja ystävällisempää maailmaa) oli Rudolf Steinerin antama ohje sosiaalisesta peruslaista: Yhdessä työskentelevän ihmisyhteisön hyvinvointi on sitä suurempi, mitä vähemmän henkilö vaatii itselleen suorituksensa tuloksesta, ja mitä enemmän hänen tarpeensa tulevat tyydytetyiksi, ei hänen omista suorituksistaan, vaan toisten suorituksista. Rungon elämäämme yhteisössä luo vuoden kulku ja siihen liitttyvät kristilliset juhlat. Alkaa jo tuntua kliseeltä kirjoittaa aikamme ongelmasta, siitä että ihmiset tuntevat olevansa kadoksissa ja eksyksissä. Ennen usko ja perinteet määrittelivät elämän kulkua ja suuntaa. Nyt ihmisillä on vapautta. Voi valita uskonnon tai ei uskontoa, perheen tai ei perhettä, hyppääkö markkinatalouden pyörään, muuttuuko harmaaksi massaksi. Ei vapautta ilman vastuuta. Ja siinä että on vastuussa itsestään piilee suuri egoismin riski. Kirjoitan tämän, koska tämä on taas asia joka minua on täällä kyläyhteisössä koskettanut. Jo pelkästään em. sosiaalinen peruslaki on vastalääkettä aikamme syndroomalle. Vielä siihen lisättynä vakaa pohja jonka kristillisyys yhteisössämme ja vuodenaikojen juhlistaminen luo, antaa minulle henkilökohtaisesti vakaan pohjan ja raamit, joiden turvassa voin toteuttaa itseäni, auttaa ja tulla autetuksi, tukea ja tulla tuetuksi. Tärkeää minulle Tapolan kyläyhteisössä on myös biodynaaminen viljely. Eettisyys ravinnontuotannossa on perustava asia. Omien biodynaamisesti tuotettujen tuotteiden käyttö, luomutuotteiden ostaminen sekä reilun kaupan tuotteiden kannattaminen vastaa arvojani. Elämällä on hauskoja yllätyksiä piilossa meitä varten. Esimerkiksi se, kun tein työharjoittelun Tapolassa, Kallion talossa, johon ihastuin, ja jossa ensimmäisen kerran mietin mahdollisuutta kyläyhteisöön tulemisesta ja tätä kirjoittaessani olen Kallion talonäiti! Taloomme kuuluu minun lisäkseni, talonisä Jani, Vincent-poika, Raimo, Pertti, Pekka, Klaus, Noli-koira ja kissat. Elämä yhteisössä ei aina ole helppoa, mutta en päivääkään ole katunut päätöstäni tulla tänne. Etsintäni on, ainakin tältä erää, päättynyt. Kaikki tarvittava löytyy ympäriltäni. -Bettina Bertula Maalaus: Sirkka-Liisa Kaskinen 7

Niilas, uusi ystävä Olen Tapolan uusin ja nuorin asukas. Luonteeltani olen innokas ja tarmokas, tarkka ja nopea oppimaan sekä toisinaan voimakasluonteinen ja mietiskelevä. Olen kotoisin Tampereelta ja vietin lapsuuteni sekä nuoruuteni Sylvia-kodissa, missä kävin koulua ja työskentelin mm. leipomossa. Aikuistumiseni myötä katsottiin, että uudenlainen ympäristö olisi tarpeen. Niinpä muutin loppukesästä Väinälän taloon ja olen saanut rauhassa tutustua kyläyhteisön elämään. Olen löytänyt uusia ystäviä täältä ja tunnen olevani osaa yhteisöä. Vaikka käytänkin viittomia kommunikoidessani, se ei ole ollut esteenä. En anna helposti periksi ja siksi olen innokas opettamaan muille kieltäni, jotta yhteisymmärrystä löytyisi. Tässä haastattelussa jokaisella lukijalla on mahdollisuus oppia muutama viittomamerkki. Niilas ja Sabine keskustelevat saunomisesta. Missä työskentelet ja mitä teet työpaikallasi? Olen koko päivän töissä Seppolassa Arin, Maija C:n, Riston, Klausin, Marja-Liisan, Ullan, Alinen ja Lucien kanssa. Askareisiini kuuluu pöydän kattaus, tiskikoneen tyhjennys, mattojen tamppaus sekä kompostiastian tyhjennys. Erilaiset ulkotyöt, kuten haravointi ja kukkapenkkien siistiminen ovat työllistäneet minua syksyn aikana. Mitä harrastat esim. iltaisin ja viikonloppuisin? Odotan aina innoissani lauantaita, sillä silloin käyn uintiryhmän kanssa Orimattilassa uimassa. Musiikki on lähellä sydäntäni ja siksi kuuntelenkin paljon radiota ja levyjä talossa. Sunnuntaisin käyn joko salilla tanssimassa vauhdikkaan musiikin tahdissa tai elokuvaryhmässä. Liityin syksyllä kävelyryhmään ja otan aina kävelysauvat mukaan. Vierailen myös mielelläni Tapolan kahvilassa maistelemassa herkkuja ja tapaamassa ihmisiä. Judoharrastusta en ole unohtanut ja odotankin, että pääsen taas harjoittelemaan sitä. pääsyt käymään muun muassa Aurinkorannalla, elokuvissa, ravintolassa, Ruotsin risteilyllä ja Sibelius-talon konserteissa. Erilaiset juhlat ja niihin liittyvät asiat ovat myös olleet mieluisia. Tuorein muistoni on se, kun lokakuisen illan hämärtyessä laulettiin suuren kokon ääressä Martinpäivän lauluja. Mistä pidät? Saunominen on mukavaa ja Väinälän puusaunassa saa hyvät löylyt. Erilaiset ruuat ovat myös mieleeni, erityisesti liharuuat. Mitä haluaisit tulevaisuudessa tehdä? Haluan olla aikuinen mies ja tavata tyttöystävääni ja muita ystäviä. Pidän myös matkustamisesta ja haaveenani on päästä tulevaisuudessa koko Väinälän väen kanssa jonnekin lämpimään, vaikka lentokoneen nousu hieman jännittääkin. Niilas Elo-Rauta ja Sabine Kraus Mitä mukavaa olet tehnyt ja kokenut Tapolassa ollessasi? Pidän työstäni paljon, mutta erilaiset tapahtumat niin Tapolassa kuin muuallakin ovat piristäneet syksyä. Olen 8

Lapsen maailmasta aikuisuuteen Niinikosken kyläkoulun pihapiirin ja tenniskentän välissä kasvaa koivuja ja lehtikuusia. Ollessani ala-asteella istutimme koulun kanssa nuo puut, jotka olivat silloin vain muutaman kymmenen senttimetrin mittaisia. Tänä syksynä kävelin puiden ohi ja huomasin niiden kasvaneen jo melko suuriksi. Aloin miettimään elämääni, sitä kaikkea mitä näiden kasvuvuosien väliin on mahtunut sekä omaa suhdettani Tapolaan. Lapsena tuntui siltä, kuin asuisin paikassa, missä vuodenajat seuraavat toisiaan tuoden mukanaan muun muassa karitsat keväällä, juhannusjuhlan ja heinätyöt kesällä, lyhtykulkueen syksyllä ja tunnelmallisen joulun sekä suuret lumikinokset talvella. Toisinaan ajattelin, että elämäni on kuin Astrid Lindgrenin Melukylän lapsilla, täynnä jännittäviä, kummastuttavia ja hauskoja asioita. Näen, että minulla oli ja on edelleen todella suuri joukko turvallisia ja ystävällisiä ihmisiä lähelläni ja voisi ajatella, että nyt on minun vuoroni luoda turvallisuuden tunnetta yhdessä muiden kanssa. Kypsyteltyäni asioita, minun ei ollut ammatinvalinnan edessä vaikea tehdä päätöstä, ja olen ollut todella tyytyväinen valintaani. Sosionomiopintojen aikana ajatus sosiaalialalla työskentelystä vahvistui entisestään etenkin erilaisten työharjoittelujen kautta. Minulla oli mahdollisuus nähdä tällä sektorilla toimivia erilaisia paikkoja, niiden toimintatapoja ja mahdollisuuksia. Koen, että opintoni antoivat minulle tilaisuuden nähdä asioita erilaisten silmälasien kautta, ja tämän tilaisuuden käytin hyvin rikastuttamaan ja vahvistamaan itseäni ja omaa ammatillisuuttani. Myös Koivupuun suojassa isosisko veljien kanssa. muutaman kuukauden työ mielenterveysasiakkaiden kanssa antoi minulle kokemusta ja varmuutta siitä, että pystyn kohtaamaan erilaisia ihmisiä sekä tukemaan ja saattamaan heitä omissa valinnoissaan. Toivoisin, että ääneen ihmettely, asioihin paneutuminen ja aito kiinnostus eivät häviäisi koskaan minusta, sillä nämä ominaisuudet ovat antaneet minulle paljon. Vaikka en ole enää asunut Tapolassa, on suhteeni tänne säilynyt vahvana. Oma suhtautuminen kylän asukkaisiin ja asukkaiden suhtautuminen minuun ei kuitenkaan ole samanlaista kuin silloin, kun olin lettipäinen pieni tyttö. Vuosien kuluessa olen alkanut näkemään asioita eri tavalla, mikä on ollut hyvin mielenkiintoista, mutta toisinaan myös paljon ajatuksia herättävää. On tullut enemmän todeksi erilaiset tarpeet ja toiveet sekä mahdollisuudet ja rajat, joita jokaisella ihmisellä täällä on. Vastuunkanto sekä ihmisten vanheneminen ja siihen liittyvät asiat ovat puhuttaneet minua. Vastuuseen liittyy myös tietynlainen vapaus tehdä ja toteuttaa asioita, mikä on saanut minut pohtimaan omaa työtäni, sen tarkoitusta ja merkityksellisyyttä itseni ja koko yhteisön kannalta. Me elämme täällä monisäikeistä elämää ja ns. arjen pyörittämisen takana on hyvin monta asiaa kannettavana, jotka pikku hiljaa ovat avautumassa ja näyttäytymässä. Vaikka olenkin pitkään kuulunut Tapolaan jollakin lailla, minulla on paljon opittavaa, nähtävää ja koettavaa. Siksi odotan aina mielenkiintoisena ihmisten kohtaamista, seuraavaa päivää, viikkoa tai juhlaa. Olen tämän syksyn aikana pyrkinyt punomaan omasta elämästäni langan, joka toimisi tasapainottavana ja johtavana elimenä niin, että elämäni sisältö, niin työ kuin vapaa-aika, olisi merkityksellinen ja harmoninen. Tässä isosisko vastuullisessa kuljetustehtävässä. Sabine Kraus 9

SOSIAALITERAPEUTTISEN YHTEISÖN ALKUAJAT 1.osa Hyvin kehittyneen yhteisöllisyydentunteen avulla me pystymme kokemaan stressin ei vain sairaaksitekevänä tunteena vaan myös asiana, joka voi tervehdyttää meidät ja antaa meille voimia ottamaan vastaan aktiivisesti elämän meille jakamat kokemukset. König kehitti työtovereittensa kanssa Camphill-liikkeessä sosiaaliterapeuttisen yhteisön idean 1950- luvun alussa. Päämääränä oli luoda elämäntapa yhdessä sellaisten aikuisten kanssa, jotka tarvitsisivat erikoisapua heidän kanssaan, ei heitä varten. Ensimmäinen esimerkki tällaisesta elämäntavasta oli Botton Village Englannissa. Ensimmäisestä päivästä alkaen oli selvää, että kyläläisten (jotka tarvitsivat erikoisapua) elämä ei ollut mitään epätavallista eikä puutteellista. Se oli heidän elämäänsä ja ensimmäisten kyläläisten tuli itse kehittää sitä. He elivät ja tekivät työtä taloissa, puutarhassa, työpajoissa, kappelissa ja klinikalla samalla kun tietoisuus ja vastuu kasvoi heissä. Joka päivä heidän velvollisuudentunteensa kasvoi ja ylitti kaikki odotukset. Huomattavinta kuitenkin oli heidän sosiaalisen oikeudentunteensa, heidän toisiaan kohtaan osoittamansa ymmärryksen kasvu. Heissä ilmeni ihmeellistä moraalisuutta heidän auttaessaan heikompiaan ja antaessaan tilaa toinen toisilleen. Vaikkakin me sillointällöin ohjasimme heitä ja heidän aikomuksiaan kyläläiset itse kehittivät tahdonvoiman, kunnioituksen ja kestävyyden. Näin tohtori König kuvasi elämää täysikasvuisille ihmisille tarkoitetussa yhteisössä, jonka oli tarkoitus olla erilainen kuin lasten hoito ja kasvatus ja toisaalta erilainen kuin laitosmaistunut erikoishuoltoa vaativien aikuisten hoito, joka oli ominaista kahdennenkymmenennen vuosisadan puolivälissä. Tämän työn tarkoitus oli luoda elämäntapa, jossa asukkaat olisivat vapaita kehittämään omaa elämäänsä. Meidän on luotava sellaiset olosuhteet, missä kehitysvammainen ihminen pystyy luomaan sellaisen työn ja elämän, mikä on hänelle sopivaa. Emme voi odottaa, että me tiedämme häntä paremmin, mitä hän tarvitsee. Tästä on alkuperäinen idea kehittynyt, ei toistensa kaltaisista instituutioista. Siihen sisältyy taloudenhoidonmuoto, joka soveltuu erikoisapua tarvitsevalle ihmiselle hänen eläessään yhdessä työntekijöiden kanssa. On myös kehittynyt vielä yksilöllisempiä elintapoja, joihin valvottu elämä sisältyy. Tämä on tehnyt mahdolliseksi, että on luotu esteettisen kauniita tuotteita, joilla on käytännön arvoa. Tähän käytetään näille ihmisille soveltuvia materiaaleja, jotka tuotteita valmistavat. Tästä alkuperäisestä impulssista on kasvanut rikas kulttuurielämä ja se antaa ihmisille terapeuttista ja lääketieteellistä apua. Eräs esimerkki yhteisöelämästä ovat säännölliset kyläkokoukset, joihin jokainen voi osallistua ja missä hänellä on äänioikeus. Tätä ideata ei toteuteta ainoastaan maaseudulla asuttaessa, myös kaupungeissa on olemassa suurempia ja pienempiä yhteisöjä. On olemassa maanviljelyä harjoittavia yhteisöjä, terapeuttisia yhteisöjä, tuottamiseen erikoistuneita yhteisöjä ja ne kaikki pohjautuvat yksilöitten tarpeisiin. Näitä yhteisöjä on monissa maissa. Toisissa on vallalla korkea elintaso, toiset taas työskentelevät taloudellisesti vaativammissa olosuhteissa. Mitä ovat sosiaaliterapeuttisten yhteisöjen vaikuttavat voimat? Mitä ovat johtavat periaatteet ja tekijät, jotka auttavat tällaista keskusta kehittymään ja kohtaamaan asukkaiden tarpeet? SOSIAALITERAPIA JA NORMALISOINTI Viime vuosikymmenten aikana normalisoinnin periaate saavutti yleistä huomiota ja sen tärkeyttä korostettiin puhuttaessa työstä erikoistukea vaativien ihmisten kanssa. Nämä Bengt Nirjen muotoilemat periaatteet oli tarkoitettu voittamaan laitostuminen silloin kun työskenneltiin erikoistukea tarvitsevien ihmisten kanssa niin, että heidän elämästään muodostuisi mahdollisimman normaalia. Heidän elämänsä piti muodostua tavallisista päivä-, viikko ja vuosirytmeistä, tavallisista elämänkokemuksista. Ihmisten ja heidän tarpeittensa kunnioittamisesta, elämästä meidän yhteisessä maailmassamme, tavallisista olosuhteista, jotka perustuvat ympäristön tilanteeseen. Tätä normalisoimisperiaatetta kehitti edelleen Wolfensbergerin ajatus yleisestä suuntauksesta ja se johti yhä yksilöidympiin integraatioajatuksiin, yhdistymiseen ja yksilöllistymiseen. Kaikkien näiden perusajatusten päämääränä on, ettei erikoistukea tarvitsevien ihmisten pidä olla riippuvaisia yhteisön hyväntahtoisuudesta ja sympatiasta, vaan heille piti taata tavallisen ihmisen oikeudet ja mahdollisuudet. Jotta tähän päästäisiin, tuli instituutioiden muuntua ja kehittyä. Antroposofi sissa sosiaaliterapeuttisissa yhteisöissä, jotka on perustettu erikoistukea tarvitseville ihmisille, toteutuu suuri osa näistä periaatteista, mitkä tulivat esille normalisointi-ihanteissa. Kurt Jacobs kuvailee tätä mielenkiintoisessa tutkimuksessaan, jossa selvitetään erikoiskasvatuksen saavutuksia. Ajatus aikuisten ihmisten yhteisöstä sai tietoisesti alkunsa sellaisesta sosiaalisesta muodosta, joka mahdollistaisi normaalin elämän. Vaikkakin vanha kylän sosiaalinen muoto on suurelta osin hävinnyt, on se kuva elämänyhteyksistä inhimillisenä muotona, jossa sen asukkaat tuntevat hyvin toisensa, missä on muodostettu hallittu yhteisö, joka tarjoaa yhteiselämälle perheenomaisia muotoja, missä keskinäinen 10

avunanto on jokapäiväistä. Ennen kaikkea se kuitenkin tekee tilaa erikoistumiselle työelämässä ja luo keskinäisen kulttuurin, missä jokainen voi löytää oman paikkansa. Näin yhteisöelämän laatu tulee näkyville ja siihen sisältyy yksilöitynyt kokonaisuus. ELÄMÄ Perheenomaisiin taloyhteisöihin kuuluvat tavallisesti vastaavat työntekijät perheineen. He tarjoavat elämänlaatua, joka tekee oikeutta jokaisen yksilön tarpeille ja jokaisen mahdollisuuksille. Vaikkakin menetelmät osittain periytyvät isäjohtoisesta tavasta, tarkoittaa perheenomaisuus tässä vaaliperheessä sitä, että elämänlaatua luodaan ihmisläheisesti. Sen lisäksi yhteiselämässä on yksilöityjä tilanteita, jotka sallivat yksilölle suurempaa itsemääräämisoikeutta silloin, kun se sopii hänen tarpeisiinsa ja mahdollisuuksiinsa. Sekä perhemuodot että yksilöllistynyt elämä sisältävät mahdollisuuden poistaa rajoituksia tarpeen mukaan ja laajempi itsenäisyys käy mahdolliseksi. TYÖ Työ sisältyy elämään sekä työpajoissa että työyhteisöissä, missä valmistetaan tuotteita tyydyttämään sekä oman yhteisön että myös laajemman ympäristön tarpeita. Tähän sisältyvät jokapäiväiset tarvikkeet maataloudesta ja puutarhasta sekä pidemmälle jalostetut tuotteet, kuten käsityöt ja teollisuustuotteet. Se mitä tuotetaan on tärkeätä, mutta myös tuottamismenetelmät on järjestetty niin, että kokemus täyttää työntekijän tarpeen olla tarkoituksenmukainen tekijä yhteisön elämässä. SIVISTYSELÄMÄ JA HENKINEN ELÄMÄ Sivistyselämän jakaminen tarkoittaa sitä, että itse kukin on tällä saralla aktiivinen, ei riitä, että passiivisesti kokee vapaaajan ja sivistyselämän tarjontaa. Kaikilla meillä on taito omalla hyvin itsenäisellä tavallamme ilmaista itseämme taiteen, musiikin, teatterin, maalauksen jms. alalla. Sivistyselämä tarkoittaa, että meillä on kulturellissa kokemuksia yhdessä toisten kanssa, voimme viettää juhlia yhdessä, mutta tähän sisältyy myös mahdollisuus oppia koko elämämme ajan. Me voimme luoda tilaisuuksia, joissa ihmiset tulevat yhteen näihin erikoistapahtumiin samalla kun heillä on mahdollisuus viettää yksityistä elämää. SOSIAALINEN ELÄMÄ Elämä, työ ja sivistyselämä tekevät meille mahdolliseksi sen, että meillä on yhteisöelämää toisten ihmisten kanssa, ja se auttaa selviämään yksinäisyydestä ja elämän vaatimuksista. Sosiaalinen elämä yhdistää yksilön yhteisöön, missä hänen ei tarvitse jäädä passiiviseksi, vaan se voi auttaa häntä luovasti määrittelemään oman elämänsä. Tällä tavoin yksilö luo toisten ihmisten kanssa tärkeitä rytmejä sosiaaliseen elämään. Nämä rytmit ovat oleellinen perusta sosiaalisen yhteisön suhteissa laajempaan yhteisöön. Normalisointiperiaatteeseen suhtaudutaan kriittisesti sen vuoksi, että nähdään vaara siinä, että yksilön on hyväksyttävä yhteisön normit, ja ne vaativat liian paljon sellaiselta henkilöltä, joka tarvitsee erikoistukea. Sen vuoksi normalisaation voidaan katsoa olevan ainoastaan innostamassa meitä kehittämään ja suojelemaan tukea tarvitsevan ihmisen oikeuksia yhteisössä. Se täytyy käsittää periaatteeksi normalisaation rajojen ulkopuolella ja sen tulee auttaa luomaan elämäntapoja, jotka parhaiten soveltuvat yksilölle ja jotka voivat johtaa erikoistukea tarvitsevat ihmiset kokemaan täyteläistä elämää. Rüdiger Grimm (jatkuu seuraavassa lehdessä) Notes 1 Karl König quoted by Müller-Wiedermann, H,: Karl König, Eine Mitteleuropäische Biographie im 20. Jahrhundert. Stuttgart: Freies Geistesleben 1992. S 300 2 Eisenberg, J., Hahn, M., Hall, C., Koepp, A., Krueger, C. (Hrsg): Das Normalisierungsprinzip vier Jahrzehnte danach. Veränderungsprozesse stationärer Einrichtungen für Menschen mit geistiger Behinderung. Reutlingen: Diakonie-Verlag 1999 3 Wacker, E,: Lebenswelt Heim. Wege zur Sicherung von Lebensqualität und individidueller Lebenserfahrung. Zeitsschrift Seelenpfl ege 15 Jg Heft 4, 1996, S. 230-239. 4 Jacobs, K.: Die Dorfgemeinschaft auf anthroposophischer Grundlage in Blickwinkel von Normalisierung und Integration. In: Dener, J, (Hrsg): Lebensformen in der sozialtherapeutischen Arbeit. Stuttgart: Freies Geisyesleben 1995. 5 Dackweiler, H.: Gedanken zum Wesen handwerklicher Arbeit, Erführungen eines Sozialtherapeuten. Stuttgart: Freies Geistesleben 1996 und von H. Kistmer: Recht auf Arbeit (erscheint 2004) 6 Antonvosky, A.: Salutogenese. Zur Entmystifi zierung der Gesundheit. Tuebingen: dgvt-verlag 1997 7 Vgl. Schnoor, H.: Salutogenetische: Perspektiven. Förderung subjektiver Bewältigungsstrategien als heilpädagogische Aufgabe. Heilpädagogik, 51 Jg. 2000 Heft 12, S. 486-491 11

8 Vgl. Wydler, H., Kolip, P, Abel, Th.: Salutogenese und Kohärenzgefühl. Grundlagen, Empirie und Praxis eines gesundheitswissenschaftlichen Konzepts. 9 See 86 9 10 Leber, Stefan: Selbstverwirklichung, Mündigkeit, Sozialität. Eine Einführung in die Idee der Dreigliederung de sozialen Organismus. Stuttgart; Freies Geistesleben 1978, S 32. 11 Hentik, H. von: Die Schule neu denken. Eine Übung in praktischer Vernunft. Wien Hanser 1993. 12 This point of view led in the 1970`s to the so-called paradigm change in special education and to the acceptance of the much acclaimed inter-actionist model which replaced the individual-theoretical model. In this paradigm, the handicap is no longer seen as a quality of the person concerned, but as attributed by society. 13 One-sidedness and difficulties belong to every person, not only to those with handicaps. However, the people with handicaps are entrusted to the colleagues in a centre, are dependent on those care givers, need their protection to be helped forward in their development. 14 Vgl. S.B. Kuhse, H, und Singer, P. Muss dieses Kind am Leben bleiben? Das Problem schwerstgeschädigter Neugeborener. Erlangen: Harald Fischer 1993 15 Vgl. Frankl V.: Der Wille zum Sinn. Ausgewählte Aufsätze zur Logotherapie. München: Piper 1991 16 Vgl. Steiner, R. Heilpädagogischer Kurs. (1924) Dornach 17 Vgl. S.B.Feuerstack. W.: Behinderung als Begabung. Zeitschrift, Seelenpflege, 19. Jhg 2000, Heft 1, S 2-7 Bottonin kyläyhteisön laakso Englannissa. 12

Moi, olen Geertje Tietz (28), ja olen nyt Tammikuun lopusta 2005 alkaen Tapolassa. Ensimmäiset kuukaudet olin Väinälässä ja olen nyt lokakuun 5.stä Vipusessa. Elämä Tapolassa miellyttää minua suuresti. Ensimmäiset kuukaudet kamppailin Suomen kielen kanssa, useat kyläläiset auttoivat minua kielen oppimisessa ja antoivat uskoa osaamiseen. Beate auttoi minua hyvin päästäkseni työhön käsiksi ja minä tunsin oloni talossa hyväksi Tuiren, Vesa-Matin, Juhan, Pekka Krohnin, Niilaksen, Mika Arposen, Beaten ja Ludwigin ja heidän lapsiensa kanssa. Beaten lähtiessä Saksaan opiskelemaan paljastui minulle työn vakavuus. Ei ollut yksinkertaista järjestää työtä talossa mutta päivä päivältä se parani ja loppuje lopuksi tunsin oloni Väinälässä hyväksi. Lyhyellä varoitusajalla minulta kysyttiin haluanko olla talonäiti Vipusessa. Se oli helppo päätös ja aloitin 5.10. muutun Vipuseen. Vipusessa asuvat Janne, Marja-Liisa, Timo, Esko, Tommi ja Petteri. Talo on rauhallinen ja aurinkoinen ei vain tiloistaan vaan myös kyläläisistään. Vipuseen tulivat uudet työtekijät: Balàzs oli jo Vipusessa Syyskuusta alkaen, Anne, joka oli ensiksi Kalliossa ja tietysti minä. Me ymmärrämme toisiamme hyvin. Elämä Vipusessa on toisenlaista kuin Väinälässä ja kyläläiset ottivat minut hyvin vastaan, joten tunnen oloni täällä kotoiseksi. Saan Väinälästa myös usein vierailuja. Nyt iloitsemme keksin paistamisesta, lumesta ja miellyttävistä illoista takkatulen ääressä ja Adventtiajasta. Toivon kaikille vanhemmille ja sisaruksille hyvää jouluaikaa! Haluaisin vielä kiittää Sami ja Imke Sysrattia, jotka antoivat minulle Beaten ja Ludwigin osoitteen. Elämäni muuttui, kiitos teille siitä! Geertje Tietz Tässä Geertje katselee tulevaisuuteen Tuiren ja Jukan kanssa. 13

AIRA TIRRONEN 27.7.1935 12.9.2005 Aira valitsi luonteensa mukaisesti lastenhoitajan ammatin ja liittyi v. 1957 perustettuun Sylvia-kotiin jo sen varhaisessa vaiheessa. Koti toimi silloin Jorvaksessa. Carita Stenbäckin johdolla Helsingin kaupungin erityislastenkotina, mistä se muutti myöhemmin Hyvinkäälle v. 1967, jolloin vastuu Sylvia-kodista ja sen tulevaisuudesta siirtyi Freddy ja Kaarina Heimschille. Aira liittyi vahvasti siihen pieneen ryhmään joka alkoi syventää ja kehittää lääkintäpedagogian toteuttamista Suomessa yhä kokonaisvaltaisemmin. Kun Sylvia-koti v. 1971 aloitti uusimuotoisena opetus-koulu- ja työkotina toiminnan Lahden kaupungissa, oli Aira perusryhmän kantavana jäsenenä mukana. Lahdessa hän suoritti 3-vuotisen lääkintäpedagogisen seminaarin ja osallistui sen jälkeen talonäidin vastuullisten tehtävien lisäksi seminaarin opettajana peruslastenhoidon, kodinhoidon hygienian ja kotisairaanhoidon opetukseen ja kotielämän vaalimiseen Kaikkialla missä Aira toimi, hän loi ympärilleen turvallisuutta ja järjestystä. Tilanne kuin tilanne käsiteltiin rauhallisesti, asiallisesti ja inhimillisellä lämmöllä. Kyky selvittää vaikeatkin tilanteet hallitusti terveellä järjellä ja usein savolaisella huumorilla höystettynä olivat lahjoja, joita Aira antoi inhimillisen kanssakäymisen elämänsä aikana ympärillään oleville lapsille, nuorille ja aikuisille siinä yhteisöllisessä pyrkimyksessä johon kaikki edelleen kuuluvat Sylvia-kodissa ja Tapolan kyläyhteisössä Hänen sisäinen voimansa ja lujuutensa tuli esiin myös hänen valmiudessaan palvella monella eri tasolla, jotta Camphillyhteisön pyrkimys olisi läsnä parantavana voimana ja jokaisen sen piirissä olevan ihmisen tavoitettavissa. Hänen olemuksensa elää edelleen valoisana, äidillisenä ja turvallisuutta antavana keskuudessamme. Olemme syvästi kiitolliset, että olemme saaneet olla osallisena hänen elämäänsä, jonka hän itse täyspainoisesti antoi sille parantavalle työlle, jota Camphill-virike eri muodoissaan maailmassa edustaa. Kaarina Heimsch 14

Aira Tirronen 27.7.1935 12.9.2005, ystävä ja työtoveri Ensimmäinen kohtaamisemme tapahtui Tapolan alkuvuosina, kun vierailin Tapolassa. Varsinaisesti tutustuin Airaan v. 1981 lähtien, jolloin tulin Tapolaan elämään. Tuolloin elämä oli vielä suhteellisen kiireetöntä, yhteisöllisyyteen perustuvaa yksinkertaista talo- ja pajaelämää. Jokaisella oli selvä paikkansa ja tehtävänsä. Aira oli alusta saakka ollut taloelämän ja terveydenhuollon kantaja. Siihen sisältyi paljon ohjaamista, hoitamista ja vierelläolemista, siis se edellytti sanalla sanoen antaumusta. Tästä saamme vielä nytkin hedelmiä, kun niin monet ystävistämme ovat oppineet Airan opissa leipomaan, laittamaan ruokaa, silittämään pyykkiä jne. Tämä antaumus asioihin näkyi Airalla lähtöön saakka mm kiireettömyydessä ja kuuntelemis-. valmiudessa. Mitä erilaisimmat ihmiset saivat tilaisuuden oppia paremmin näkemään omaa itseään keskustellessaan Airan kanssa. Itse olin erityisen kiitollinen aina, kun hän vaatimattomasti ja inhimillisesti pyrki ymmärtämään eri ihmisten näkökantoja. Airan ohjaus ja neuvonanto oli suoraan asian ytimeen osuvaa. siksi sen vaikutus oli vahva. jos vain toinen osapuoli oli siihen valmis. Elämän perusasioihin rakentuva koulutus oli yksinkertaisia, konkreettisia ohjeita arkielämän eri tilanteisiin, ns. terveeseen järkeen perustuvia neuvoja. Rauhallisen olemuksen takaa löytyi myös koleerista temperamenttia, joka harvemmin sellaisenaan tuli näkyviin. Camphill- elämä sinänsä on hyvä luonteen kehittämisen mahdollisuus, ja tätä kautta kehittäminen voi vaikuttaa koko yhteisöön. Rauhallisuudella ja järkevyydellä on rauhoittava ja järkevöittävä vaikutus. Tämän asian Aira oli sisäistänyt. Camphill- elämään kuuluu toisaalta tiettyjen perusasioiden kantaminen ja toisaalta avoimuus uusille virikkeille. Perusasioiden sisäistäminen ja noudattaminen on tärkeä turvallisuuden tuoja, ja uudet, erilaiset asiat tuovat yhteisöön uutta elämää ja auttavat meitä muuntumaan. Airan erikoiskyky oli perusturvallisuuden luominen. Se tapahtui hiljaa, melkein olemalla. Airan ilonaihe olivat lapset. Lastenhoitajan ammattitaidolla ja kokemuksella hän vuosien kuluessa auttoi monia äitejä, jotka olivat pulassa lastensa kanssa. Vesielementti kuului vahvasti Airan elämään jo lapsuudesta lähtien, usein uinnin ja vesillä liikkumisen muodossa. Niinpä tähän saakka oli joka kesä tärkeää viettää ainakin vähän aikaa veden äärellä, joskus se oli kesämökillä, joskus taas satamassa laivoja katsellen. Elämänonni, joskus mitä merkillisimmin tavoin haettava elämänsisältö, oli Airalla tässä hetkessä, nykyisyydessä, vahvasti läsnä ja koettavissa. Olivatpa vastaantulevat asiat millaisia tahansa, hän kiihkotta, rauhallisesti otti ne keinutuolissaan käsiteltäviksi, ja jo kohta ne olivatkin kohonneet ymmärrettäviksi tosiasioiksi. Tästä läsnäolon voimasta olen saanut olla vahvasti osallinen, ja siitä haluan ystävääni kiittää. Silja Penttonen 15

SILJAN SYNTYMÄPÄIVÄT Sunnuntaina 6.11. kokoonnuttiin Kirjokannessa viettämään Siljan 60-vuotispäiviä. Juhlaa oli valmisteltu taloissa hartaasti ja tietysti salaa. Silja on kulkenut tapolalaisten kanssa pitkän matkaa mm. talonäitinä ja nyt tällä hetkellä taideterapeuttina. Hänen roolinsa Tapolassa on näkyvä ja monelle hän on suuri tuki ja turva. Päivän kunniaksi oli salille katettu kaunis ja herkullinen kakkupöytä ja ohjelmaakin oli tarjolla runsaasti. Oli runonlausuntaa, psalttarinsoittoa, puheita ja onnittelulauluja. Tunnelma oli vapautunut ja hyvin lämmin eikä huumo- riakaan puuttunut. Syntymäpäiväsankaria muistivat puheessaan mm Ludwig Kraus, Heli Harmaala-Outakivi sekä Aimo ja Maija Kuusisto. Lahjapöytä notkui ja ruusut tuoksuivat niin kuin juhlissa pitääkin. Kerttu tiivistää juhlatunnelman kahdella sanalla; liikuttava ja antoisa. Toivoaksemme myös päivänsankari itse tämän saattoi tuntea! Kerttu Heikkinen j ja Pirjo Seppälä Tässä Silja on lahjapöydän ääressä. Adventin aika, Joulun odotuksen aika on alkanut. Sytytämme ensimmäisen kynttilän palamaan. Viimeisellä Joulun alusviikolla palavat kaikki neljä kynttilää ja Joulu on tullut. Leena 16

Sirpa - NOMEN EST OMEN Syntyi Downin-tyttö, pieni Sirpa Liisa huhtikuussa 22.04.1965 Suomen Lahteen. Siitä on nyt 40-kymmentä vuotta, kun äitinsä kysyi, miksi? Kysymykseen vastaa Sirpa yksin. Minä olen, elän hentoista, haurasta Luojan luomaa elämääni, aurinkoisena, pienen enkelin elämää. Lento siipieni on ollut tuskaa, joskus raskastakin ihmisten tähden- kun en saisi olla ihminen ihmisille kaikkien nähden. Eivät kestä peilata, tuntevat syyllisyyttä. Olen aina hiljaa, istun siellä mihin määrätään ja itken, mutta hymyilen, tuon valoa, iloa, pieniä onnen sirpaleita päälle maan. Opetukseksi koville, ilkeille. Lohdutukseksi niille, joiden tahtiin elän. Myös niille, joilla on ollut ikävää ja vaikeaa. Sylvia-koti oli minulle lämmin polku elämään. Tapola, koetinkivi aikuisen lapsen raskas koetinkivi. Voiko pieni enkeli olla onnellinen? Sisäänpäin itkee Sirpa-pieni. Kyynel poskelleen vierähtää- itkee kaikkien kuullen ja nähden. Vain yksi suuri voima näkee pienen kyyneleen. Sirpa ja äiti syntymäpäiväkahveilla. Miettii Jumala, mitä minä nyt heille teen? - Ihmisille, julmille. Suuri voima, Jumalamme, joka johtaa kaikkia pieniä enkelitänsä. Hän antaa heille voimansa-armeijansa, sotaan kun tarvitaan. Pahuutta väistellen, hiljaa rukoilevat kaikki pienet enkelinsä Sirpankin puolesta, myös niiden puolesta, jotka eivät sitä ansaitse. Rauhan kyynel poskellaan kuin äidilläänkin. Onnellista elämää enkelini, Sirpa-pieni. toivoo äitisi Leena Silvennoinen 17

HEI olen Tytti Olen Tytti Pakarinen 23 v. Minulla on kolme pikkuveljeä ja yksi pikkusisko. He asuvat Lahdessa. Olen käynyt Helsingissä Rudolf-Steiner koulun ala-asteen, sekä Helsingin keskuspuiston ammattikoulun ravintola-keittiö linjan. Kokemäellä olen käynyt 6 kk maatalous ammattikoulua. Asuin opiskeluajan myös viikot Kokemäellä. Tällä hetkellä asun Seppolan talossa ja käyn päivisin työssä Kotikunnaksessa sekä Vipusessa. Työhöni kuuluu erilaiset kodin työt siivoamisesta pöydän kattamiseen. Paras ystäväni Tapolassa on Marja-Liisa, joka asustelee Vipusessa. Helsingissä asuessani harrastin n. 6 vuoden ajan ratsastusta, fl amenco-tanssia sekä näiden lisäksi myös maalaus-terapiaa. Tämänhetkiset harrastukseni ovat kävely, uinti (josta pidän todella paljon) sekä käsitöiden teko ryhmässä Kaukamoisessa. Tulevaisuuden haaveenani on työpaikan saanti sekä mahdollinen perheen perustaminen myöhemmässä vaiheessa elämää. Nyt odotan Joulun tuloa, lunta, sekä tietenkin joululahjoja. Toivotan kaikille puolestani Hyvää Joulua sekä Iloista Uutta Vuotta Tytti T A P O L A N K Y L Ä Y H T E I S Ö on Rudolf Steinerin sosiaalisiin virikkeisiin pohjautuva, maataloutta harjoittava yhteisö, joka tarjoaa kodin ja työn erityistä huolenpitoa tarvitseville aikuisille. Etsimme yhteisöelämästä kiinnostuneita ihmisiä jakamaan vastuuta kyläyhteisön toiminnasta ja kehittämisestä pidemmäksi ajaksi. Tiedustelut puh. + ( 0) 44 7722 826/ Silja Penttonen 18

Tukholma retki Vipusen talo suunnitteli Väinälän talon kanssa viikonloppuretkeä Ruotsiin. Vihdoin se lähtöpäivä tuli. Kaikille oli jännittävä päästä ajoissa Helsinkiin! Saapuessamme laivaan hytit jaettiin, sitten katsastimme laivan ja menimme syömään iltapalaa. Oli ollut pitkä päivä ja menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavana päivänä varhain aamulla aurinko paistoi ja söimme ison aamupalan. Sen jälkeen kävimme katsomassa Skansenia. Siellä näimme monta erilaista eläimiä, hirviä, oravia ja hylkeitä. Myös talot olivat kauniita. Olimme kaikki varmoja, että haluaisimme tulla uudestaan jonain päivänä ja varata enemmän aikaa. Takaisin laivalla kapteeni näytti meille miten laivaa ohjataan komentosillalta. Se oli kaikille kiinnostavaa. sitten oli vapaa aikaa ja ostimme kaupasta tuliaiset. Illalla oli taas jättimäinen bufetti. Oli tarjolla lihaa, kalaa, vihanneksia, täytekakkua, jäätelöä ja... Sen jälkeen menimme tanssimaan ja meillä oli tosi hauska ilta. Kaikki kaikessa matka toi meidät lähemmäksi toisiamme. Meillä oli paljon hauskaa ja toivomme, että kohta tulee seuraava mahdollisuus uusille seikkailulla Geertje ja BalázsTukholma retki Vipusen talo suunnitteli Väinälän talon kanssa viikonloppuretkeä Ruotsiin. Vihdoin se lähtöpäivä tuli. Kaikille oli jännittävä päästä ajoissa Helsinkiin! Saapuessamme laivaan hytit jaettiin, sitten katsastimme laivan ja menimme syömään iltapalaa. Oli ollut pitkä päivä ja menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavana päivänä varhain aamulla aurinko paistoi ja söimme ison aamupalan. Sen jälkeen kävimme katsomassa Skansenia. Siellä näimme monta erilaista eläimiä, hirviä, oravia ja hylkeitä. Myös talot olivat kauniita. Olimme kaikki varmoja, että haluaisimme tulla uudestaan jonain päivänä ja varata enemmän aikaa. Takaisin laivalla kapteeni näytti meille miten laivaa ohjataan komentosillalta. Se oli kaikille kiinnostavaa. sitten oli vapaa aikaa ja ostimme kaupasta tuliaiset. Illalla oli taas jättimäinen bufetti. Oli tarjolla lihaa, kalaa, vihanneksia, täytekakkua, jäätelöä ja... Sen jälkeen menimme tanssimaan ja meillä oli tosi hauska ilta. Kaikki kaikessa matka toi meidät lähemmäksi toisiamme. Meillä oli paljon hauskaa ja toivomme, että kohta tulee seuraava mahdollisuus uusille seikkailulla Geertje ja Balázs 19

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta