4 Artikkeli Kosti Laitinen Sotakorvausvenäjää ajettiin Suomen kouluihin Jatkosodan jälkeen venäjästä tehtiin viiteentoista oppikouluun pakollinen ensimmäinen vieras kieli. Miten tämä kielipakko syntyi?? Heti toisen maailmansodan jälkeen suuri määrä maamme oppikoululaisia joutui nielemään sotakorvausvenäjäksi kutsumani pakon opiskella venäjän kieltä oppikoulussa ensimmäisenä vieraana kielenä. Poliittisia tai muita vastustajia hankkeelle ei silloin ilmaantunut. Mutta kenen aloitteesta sodan jälkeen moniin oppikouluihimme määrättiin pakolliseksi ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi venäjä? Perustutkimusta tai yleiskuvausta aiheesta ei ole, ja varsinaista aloitteentekijää on vaikea löytää. Arkistolähteistä selviää, miten hanketta valmisteltiin ja pantiin täytäntöön vuosina 1944-1946. J.K. Paasikiven hallitus päätti istunnossaan 21.12.1944 asettaa venäjänkielen komitean, jonka tehtävänä pöytäkirjan mukaan oli ryhtyä harkitsemaan, kuinka elpyvä venäjänkielen harrastus olisi ohjattava suunnitelmallisesti. Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian professorin Jalo Kaliman puheenjohdolla toiminut kahdeksanhenkinen komitea sai tehtäväkseen selvittää esimerkiksi oppikirjakysymystä ja opetusoloja. Paasikiven hallitus lähti nopeasti liikkeelle. Vasta kolme kuukautta oli kulunut Suomen ja Neuvostoliiton välillä 19.9.1944 solmitusta välirauhasta. Venäjän kielen opettamistarve otettiin esille poikkeuksellisen korkealla poliittisella tasolla, sillä oppikoulujen lukusuunnitelmista annetun asetuksen mukaan valtion oppikouluissa Kosti Laitinen.indd 4 16.5.2013 17:02:17
Artikkeli 5 vieraiden kielten opetuksessa noudatettavasta järjestyksestä päättäminen kuului opetusministeriön toimivaltaan. Asettaessaan komitean valtioneuvosto ryhtyi siis ehkä hieman arkaluontoiseksi koetun ratkaisun poliittiseksi selkänojaksi. Menettely vaikuttaa enemmän poliittiselta tarkoituksenmukaisuudelta kuin virallisena perusteena mainitun elpyvän venäjän kielen harrastuksen tarpeista huolehtimiselta. Missä ajatus venäjän kielen opettamisesta syntyi? Pakkovenäjää on yleisesti liikkeellä olleissa käsityksissä perusteltu välirauhansopimuksella. Välirauhan sopimukseenhan kuului kohta, että muutamissa Suomen kouluissa piti olla ensimmäisenä vieraana kielenä venäjä, totesi esimerkiksi Lappeenrannan lyseon, jossa venäjää opetettiin, aikaisempi rehtori Matti Strengell koulun pitkäaikaisen venäjän lehtorin Anna Wolkoff-Nissisen elämää käsittelevässä muistelokirjassa. Itse välirauhansopimuksessa eikä myöskään sen liitteissä ole asiasta mainintaa. Tietysti valvontakomission suunnalta oli saatettu vapaissa keskusteluissa kertoa venäjän opettamisen hyödyllisyydestä kansojen välisen ystävyyden edistäjänä, mutta tästä ei ole jäänyt mainintoja suomalaisiin arkistolähteisiin. Suomessa välirauhan jälkeisessä tilanteessa oli varmasti herkkyyttä miellyttää Neuvostoliittoa ja osoittaa, että politiikan suunta oli kääntynyt. Ajatus pakkovenäjän opettamisesta saattoi olla myös sisäsyntyistä suomalaista perää. Tälloin luontevia aloitteentekijöitä olisivat olleet Suomi Neuvostoliitto-Seura sekä äärivasemmiston SKP ja SKDL. Suomi Neuvostoliitto-Seuran keskusjohtokunta käsittelikin venäjän kielen opetusta ensimmäisen kerran jo 8.12.1944. Silloin keskusjohtokunta lähetti hallituksen asettamassa venäjänkielen komiteassakin istuneen maisteri H. J. Viherjuuren muistion venäjän opiskelun suunnitelmallisesta järjestämisestä seuran omalle toimikunnalle, joka valmisteli Neuvostoliittoa tutkivaa, siitä tiedottavaa ja venäjän kielen asiaa edistävää instituuttia. Tämän jälkeen SN-seuran keskusjohtokunta ei käsitellyt venäjän kielen opettamista ennen kuin helmikuussa 1947, jolloin aiheena oli seuran oma kielikurssitoiminta. Samalla todettiin, että venäjän kielen opiskelun lisäämiseksi oppikouluissa olisi seuran ensi syksyksi kehitettävä erikoinen propagandakampanja. Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) ja Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) keskeisten elimien pöytäkirjoista ei vuosilta 1944 1946 löydy asiaan liittyvää mainintaa. Heti välirauhan jälkeen nimitetyssä Urho Castrénin hallituksessa (21.9. 17.11.1944) ei vielä ollut yhtään SKDL:n ministeriä. Ja seuraavassa, J.K. Paasikiven hallituksessa (17.11.1944 17.4.1945) oli vain yksi SKDL:n ministeri, Yrjö Leino sosiaaliministeriössä. Huolimatta hallituksensa joulussa 1944 asettamasta komiteasta, pääministeri J. K. Paasikivi ei päiväkirjassaan mainitse mitään venäjän opettamisesta. Keväällä 1945 hallituksen muodostamisvaiheessa Paasikivi kuitenkin pohdiskeli päiväkirjassaan, miksi kommunistit halusivat opetusministerin paikan. Selitykseksi hän totesi, että olisi saatava toinen henki nimenomaan ajattelutavassa Neuvostoliittoon nähden. Nykyisin on meillä vihamielinen henki Venäjään nähden jo lapsuudesta alkaen. Siihen olisi saatava muutos. Maaliskuun 1945 eduskuntavaalien jälkeen huhtikuussa muodostetun Paasikiven johtaman uuden hallituksen opetusministeriksi tuli SKDL: n Johan Helo, ja samasta puolueesta tuli neljä muuta ministeriä. komitea esittää opettajien pikavalmistusta Professori Kaliman johtama venäjänkielen komitea lähetti 21.2.1945 opetusministeriölle venäjän opettajapulaa käsittelleen mietinnöksi nimetyn kirjelmän. Komitean mielestä venäjän taito oli tullut välttämättömäksi valtiollisten olosuhteitten muututtua, ja harrastus venäjän opiskeluun oli herännyt sangen laajoissa Kosti Laitinen.indd 5 16.5.2013 17:02:17
6 Artikkeli kansalaispiireissä. Mutta opetustarpeen tyydyttämisen esteenä oli opettajapula. Kirjelmä sisältää suunnitelman venäjän opettajien pikavalmistuskurssista. Mahdolliset opettajiksi pikavalmistettavat voisivat olla esimerkiksi vain lukiokurssin suorittaneita venäjänkieltä käytännöllisesti osaavia henkilöitä. Kurssin ohjelmassa olisi luentoja ja harjoituksia yhteensä 68 tuntia. Kurssin kustannusarvio oli 150.000 markkaa, ja kurssin toimeenpanijoiksi ehdotettiin komitean puheenjohtajaa prof. Jalo Kalimaa sekä neljää muuta komitean jäsentä. kohteena suuret kaupungit ja itäraja Vain pari päivää komitean kirjelmän jälkeen helmikuun lopulla 1945 kouluhallitus lähetti opetusministeriölle suunnitelmansa Muutoksia vieraiden kielten asemaan oppikoulujen lukusuunnitelmissa. Kouluhallituksenkin mielestä suurimman vaikeuden oppikoulujen kieliohjelman muuttamiseen aiheutti venäjän kielen opettajapula. Kouluhallitus esitti, että venäjä tulisi muutamissa oppikouluissa olemaan pakollinen ensimmäinen vieras kieli. Lisäksi mahdollisuus venäjän opiskeluun tulisi olla kaikissa täysiluokkaisissa valtion poika-, tyttö- ja yhteislyseoissa. Kouluhallituksen ilmoituksen mukaan venäjää opetettiin jo silloin, siis lukuvuonna 1944 1945, ensimmäisenä vieraana kielenä Helsinkiin evakuoidussa Viipurin kaksoisyhteislyseossa, Haminan yhteislyseossa ja Joensuun lyseossa. Kouluhallitus totesi myös, että muillekin kouluille voidaan myöntää oikeus vaihtaa saksa tai englanti venäjään. Venäjänkielen komitea otti kantaa kouluhallituksen esitykseen toukokuussa 1945 ja ilmoitti haluavansa lisätä niiden koulujen lukumäärää, Pikakurssit eivät tuoneet päteviä venäjän opettajia. joissa venäjä tulisi pakolliseksi ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi. Tällaisiksi kouluiksi komitea halusi valittaviksi Helsingin suomalaisen ja ruotsalaisen normaalilyseon sekä noin kymmenen muuta maan oppikoulua, jolloin tulisivat kysymykseen maan suurimmat ja itärajan läheisyydessä olevat kaupungit. Komitean suunnittelema venäjän opettajien pikakurssittaminen toteutettiin, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Kouluhallitus joutui vuoden 1945 lopulla ilmoittamaan opetusministeriölle, ettei pikakurssilta oltu saatu vähänkään päteviä henkilöitä opettamaan venäjää, ainakaan pääkielenä. Komitean työn konkreettiset tulokset jäivät vähäisiksi, mutta komitean asettamisen tarkoitus saattoikin ennen kaikkea olla hallituksen arvovaltainen tuki venäjän opetuksen laajentamiselle. OpetusministerI paimentaa kouluja uuteen suuntaan Kevään 1945 eduskuntavaalien jälkeen nimitetty uusi Paasikiven kansanrintamahallitus osoitti uusien poliittisten tuulten puhaltavan. Opetusministeriössä pidettiin oppikoulujen oikeistolaista ilmapiiriä ongelmallisena. SKDL:n Johan Helon johtama ministeriö huomautti toukokuussa 1945 kouluhallitukselle, että eduskunnan yksimielisesti hyväksymä hallitusohjelma ja sen vaatimukset uudesta politiikasta pitäisi ottaa huomioon myös kouluissa. Ohjelmansa mukaan tulee muun muassa tekemään voitavansa suhteemme kehittämiseksi ja lujittamiseksi Neuvostoliittoon vilpittömän, molemminpuolisen luottamuksen ja keskinäisen kanssakäymisen ja kestävän ystävyyden pohjalla. Ministeriön mukaan kouluopetuksessa poliittisen orientoitumisen aikaisempia asenteita pitäisi tarkistaa. Ministeri Jo- Kosti Laitinen.indd 6 16.5.2013 17:02:18
Artikkeli 7 han Helo kirjoitti, että allekirjoittaneen ministerin tietoon on kuitenkin tullut, että entinen väärään suuntaan orientoitunut mieliala näyttää jatkuvan osassa opettajistoa ja aiheuttavan eräissä kouluissa toimintaa, joka huonosti soveltuu edellä mainittuun hallituksen omaksumaan ulkopoliittiseen ohjelmaan. Ministeriö kehottikin kouluhallitusta sopivaksi katsomallaan tavalla kiinnittämään opettajien vakavaa huomiota asiaan ja vaatimaan heitä vastaisuudessa opetustyössään välttämään toimintaa, joka on ristiriidassa alussa mainitun poliittisen suuntauksen kanssa. Paimenkirje ei ollut ministeriön saamien tietojen mukaan kuitenkaan tehonnut halutulla tavalla. Tämän vuoksi ministeriö lähetti jo kolmen kuukauden kuluttua kouluhallitukselle uuden, entistä tiukemman kehotuksen kiinnittää huomiota uuden politiikan noudattamiseen. Venäjän kielen oppiennätykset uusiksi Tällaiseen koulujen asenneilmastoon pakkovenäjän ajaminen ei ollut helppoa, mutta valmistelut jatkuivat ja tuloksia haluttiin nopeasti. Opetusministeriö reagoi kouluhallituksen suunnitelmiin kehottamalla sitä toukokuussa 1945 ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin, että vieraiden kielten opetuksen uudistus oppikouluissa voitaisiin toimeenpanna jo seuraavan lukuvuoden alusta, mikäli suinkin mahdollista. Tavoitteena oli siis päästä laajalla rintamalla alkuun syksyllä 1945. Ensin ministeriö listasi ne kymmenen oppikoulua, joissa saadaan opettaa saksan sijaan myös englantia ensimmäisenä vieraana kielenä. Venäjän opettamisesta todetaan: Niin ikään saadaan Helsingin kaksoisyhteislyseossa, Haminan yhteislyseossa ja Joensuun lyseossa opettaa venäjää ensimmäisenä vieraana kielenä toisella kaksoisluokalla tai rinnakkaisluokalla, sitä mukaa kuin opettajia voidaan saada. Muissakin kuin edellä mainituissa kouluissa saadaan opetusministeriön annettua siihen suostumuksensa tarpeen vaatiessa ja jos opettajavoimia on saatavissa vaihtaa saksa ensimmäisenä vieraana kielenä englantiin tai venäjään. Joulukuussa 1945 kouluhallitus toimitti opetusministeriölle aloitteensa Venäjän kielen oppiennätykset valtion oppikouluissa ja totesi siinä, että venäjän kieli oli muutamissa kouluissa saatettu ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi. Lopulliset venäjän opettamiseen liittyvät, myös ulkopoliittiset tavoitteet hahmottuvat kouluhallituksen kirjeessä opetusministeriölle aivan vuoden 1945 lopulla. Kouluhallituksen uusi, SKDL:oon liittynyt pääjohtaja Yrjö Ruutu kirjoitti, että toisen maailmansodan jälkeen muuttuneilla ulkopoliittisilla suhteilla oli vaikutuksensa vieraiden kielten opetukseen. Kouluhallitus oli tullut siihen käsitykseen, että muuttuneiden valtiollisten olojen johdosta saksan kieli ei jatkuvasti voi pysyä oppikoulun lukusuunnitelmissa siinä valta-asemassa, joka sillä maamme itsenäisyyden aikana on ollut. Kouluhallitus joutui jälleen toteamaan venäjän opettajatilanteen vaikeaksi. Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian professori Jalo Kalima oli kertonut, että tulevaisuus voi tarjota varsin vähän päteviä venäjän kielen opettajia, mitä lähivuosiin tulee. Edelleen kouluhallitus totesi, että venäjän kielen opiskelu tulee mahdolliseksi kaikissa täysiluokkaisissa oppikouluissa ja sitä paitsi useissa suorastaan ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi. pakkovenäjä viiteentoista kouluun Kouluhallitus esitti opetusministeriön vahvistettavaksi myös valmistelemansa ohjelman Vieraiden kielten opetuksen uudelleen järjestäminen valtion oppikouluissa. Ministeriö vahvisti ohjelman toukokuussa 1946. Oppikoulussa toinen kotimainen kieli ja ensimmäinen vieras kieli olivat pakollisia. Seuraavaksi tarkastellaan vain venäjän asemaa vahvistetussa ohjelmassa ensimmäisenä vieraana kielenä. Venäjän opiskelun pakollisuus liittyi nimenomaan tähän. Opetusministeriön vahvistama vieraiden kielten opetusjärjestys koski vain valtion oppikouluja. Koulut, joissa yhden alkavan luokan tuli ol- Kosti Laitinen.indd 7 16.5.2013 17:02:18
8 Artikkeli la venäjän ryhmä, oli jaettu kahteen ryhmään siten, että toisessa rinnakkaisluokka opiskeli saksaa ja toisessa englantia. Näin pakollisen, ensimmäisenä vieraana kielenä opiskeltavan venäjän kouluryhmittely oli seuraava: Venäjä ja saksa: Helsingin (entinen Viipurin) kaksoisyhteislyseo, Tampereen toinen lyseo, Joensuun lyseo, Lappeenrannan lyseo, Nurmeksen yhteislyseo., Kannaksen (entinen Terijoen) yhteislyseo Lahdessa yhteensä kuusi koulua Venäjä ja englanti: Helsingin koelyseo, Turun suomalainen lyseo, Kotkan lyseo, Kuopion lyseo, Vaasan lyseo, Oulun lyseo, Turun yhteislyseo, Haminan yhteislyseo, Andra svenska lyceum i Helsingfors yhteensä yhdeksän koulua. Ensi vaiheessa pakollisen pitkän venäjän kouluiksi nimettiin siis viisitoista koulua. Tyttölyseoita ei ollut yhtään. Mutta ministeriön tavoite oli korkeammalla. Ohjelmassa määrättiin, että niistä kouluista, joissa saksa oli ensimmäisenä vieraana kielenä, siirtyy, mikäli päteviä venäjän opettajia oli saatavana, kouluhallituksen harkinnan mukaan joka toinen vuosi yksi koulu venäjä + saksa -ryhmään tai venäjä + englanti -ryhmään, kunnes näitä pitkän venäjän kouluja olisi yhteensä kaksikymmentä. Tavoitteet olivat kunnianhimoisia, mutta toinen kysymys on, kuinka ministeriön määräämä pakkovenäjän aloittaminen ja opettaminen toteutuivat niissä kouluissa, joihin se määrättiin. Ja toteutuiko se kaikissa kouluissa? Monissa yhteyksissä ministeriö liitti venäjän opettamista koskeviin päätöksiinsä maininnan mikäli päteviä opettajia on saatavana. Kuinka aktiivisia kaikki nimetyt koulut olivat venäjän opettajan etsimisessä? Erikseen selvitettävä aihe olisi myös, milloin eri kouluissa pakkovenäjä lopetettiin. Pakkovenäjän lukijoista poikia oli noin 80 % ja tyttöjä noin 20 % Maaseudun lapsille venäjä, kaupunkilaislapsille saksa Opetusryhmien järjestellyissä ja venäjän opiskelijoiden valitsemissa on varmasti ollut erilaisia käytäntöjä eri kouluissa. Yksi omakohtaisiin kokemuksiin perustava esimerkkitapaus on kerrottavissa Lappeenrannan lyseosta. Syksystä 1945 lähtien lyseon ensiluokkalaisista, nuorimmat 11-vuotiaita, muodostettiin kaksi rinnakkaisluokkaa. A-luokalle sijoitettiin ne oppilaat, joiden vakituinen kotipaikka oli silloista Lappeenrantaa ympäröineellä maaseudulla. B-luokka muodostui kaupunkilaisista, joiden joukossa olivat myös lyseon opettajien ja vanhempainneuvoston jäsenten oppikouluun tulleet lapset. Toisen oppikouluvuoden alkaessa syksyllä 1946 maaseudulta tulleiden oppilaiden A-luokka alkoi lukea venäjää ja kaupunkilaisoppilaiden B-luokka saksaa. Tapasin myöhemmin Lappeenrannan lyseon entisen rehtorin, Mannerheim-ristin ritari Kaarlo Kajatsalon. Puhetta tuli myös koulun pakkovenäjästä, luokka- ja kielijaosta sekä venäjän opettajasta. Rehtorin mukaan ensiluokkalaisten lukujärjestyksen laadinnassa otettiin huomioon kaupungin ulkopuolelta päivittäin koulumatkat tehneiden oppilaiden linja-auto- ja junamatkojen aikataulut heille ei siis esimerkiksi annettu niin sanottuja hyppytunteja. Näin siis maalaiset sijoitettiin A- luokkaan, myös ne, jotka asuivat viikot kaupungissa kouluasunnoissaan. Lappeenrannan lyseossa tämä kieliryhmäjako muuttui syksyllä 1961. Vanhempien toivomukset ja vanhempainneuvoston anomukset johtivat tulokseen, ja kouluhallitus myönsi luvan englannin opetuksen aloittamisen II luokalta lähtien saksan ja venäjän rinnalla. Ensimmäisen vieraan kielen valintatoiveista kertovat aloittavan II:n luokan oppilasmäärät Kosti Laitinen.indd 8 16.5.2013 17:02:18
Artikkeli 9 syyslukukauden alussa 1961: II A venäjä 28, II B sakssa 42 ja II C englanti 41 oppilasta. Venäjän osuus oli jopa hämmästyttävän suuri. Tosin saksan ja englannin ryhmiin ei olisi yhtään enempää oppilaita mahtunut. Venäjän oppikirjoista alkeiskirja oli, sodanjälkeisen tilanteen huomioon ottaen, kohtalainen. Mutta lukioluokkien Venäjän kielen lukukirja oli heikko. Kirjassa ei ollut kielioppiosaa, ei myöskään sanastoa. Oppilaiden piti itse etsiä sanakirjasta sanat. Sanastoista kertyi lukion aikana muutama paksu vihko. Kirjan tekstit olivat pääosin katkelmia venäläisten klassikoiden teoksista. Lappeenrannan lyseossa venäjää opetti osaava, mutta ei muodollisesti pätevä venäjän opettaja, lehtori Anna Wolkoff-Nissinen. Tämä syntyperältään venäläinen, jo valmis saksan ja englannin lehtori, auskultoi venäjälehtoraatin ilmeisen nopeasti. Opettajana hän oli erittäin vaativa, kunnianhimoinen ja ankarakin. Tällaisena häntä muistelevat lukuisat oppilaat. Nelosia ropisi kevättodistuksiin varsinkin keskikoululuokilla. Monien venäjän lukijoiden kohdalla oppikoulutie päättyi jo tuolloin juuri venäjän vuoksi. Omassa ikäryhmässäni toisella luokalla pakkovenäjän aloittaneista noin 40 luokkatoveristani ylioppilaskirjoituksiin osallistui seitsemän oppilasta. tavoitteiden täyttyminen olisi luonut lähes 8 000 kieli-invalidia Opetusministeriön tavoitteiden täyttyminen olisi koskettanut voimakkaasti näiden viidentoista valitun oppikoulun oppilasta. Kahdeksanvuotinen oppikoulu koostui viiden vuoden keskikoulusta ja kolmen vuoden lukiosta. Oppikoulun ensimmäisellä luokalla aloitettiin kahdeksanvuotinen toisen kotimaisen kielen opiskelu ja toisella luokalla seitsemänvuotinen pakollisen ensimmäisen vieraan kielen opiskelu. Muu kieliohjelma riippui koulusta ja valitusta opintolinjasta. Kuinka paljon maassamme oli niitä oppikoululaisia, jotka joutuivat opiskelemaan pakollisena ensimmäisenä vieraana kielenä venäjää? Vain hyvin karkea arvio on esitettävissä. Jos venäjän aloittavia luokkia olisi ollut ministeriön tavoitteiden mukaisesti yksi viidessätoista koulussa joka vuosi ja jokaisella luokalla olisi ollut tavanomaiset 35 oppilasta, olisi näitä pakkovenäjän aloittavia ollut 525 oppilasta vuosittain. Viidentoista vuoden aikana pakkovenäjän olisi ehtinyt aloittaa kaikkiaan lähes kahdeksan tuhatta koululaista. Pakkovenäjäkouluista opetusministeriön päätöksen mukaan oli lyseoita eli poikakouluja 9 ja sekä pojille että tytöille tarkoitettuja yhteislyseoita 6. Tyttölyseoita ei mukana ollut lainkaan. Jos oletetaan, että yhteislyseoiden alkavilla luokilla oli tyttöjä ja poikia sama määrä, oli pakkovenäjän lukijoista poikia noin 80 % ja tyttöjä noin 20 %. Mikähän strategia liittyi näin selkeään poikanemmistöön? Oliko ylioppilaskirjoituksissa kirjoitetusta pakkovenäjästä hyötyä? Toki se avasi mahdollisuuksia erikoistua esimerkiksi tekniikan ja kaupallisen alan jatko-opinnoin Neuvostoliiton suuntaan. Mutta suurimmalle osalle pakkovenäjäluokalle joutuneista se merkitsi jatkoopintoja ajatellen lähinnä kieli-invaliditeettia ja tarvetta hankkia muuta kielitaitoa. Kosti Laitinen.indd 9 16.5.2013 17:02:18