Suuntaviivojen valmistelu tilannekatsaus Valvontamenetelmät 2016 2023 Johtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 2.9.2014
Yleistä hankkeen etenemisestä Valvontajaksojen 2016-2019 ja 2020-2023 valvontamenetelmiä ennakoivien suuntaviivojen valmistelu on aloitettu vuodenvaihteessa 2013-14 Suuntaviivat valmistuvat julkiselle lausuntokierrokselle vuoden 2014 lopussa Työ etenee aikataulussaan Valvontamenetelmät laaditaan seuraavaan muottiin Vahvistuspäätös --- juridiset perusteet päätökselle Vahvistuspäätöksen liite 1. Valvontamenetelmät --- tiivis dokumentti Vahvistuspäätöksen liite 2. Valvontamenetelmien perustelut --- laaja dokumentti Liitteet 1. ja 2. laaditaan vuonna 2014 valmisteltavien suuntaviivojen pohjalta Valvontamenetelmät yhdenmukaistetaan mahdollisimman pitkälle kaikkien verkkotoimintojen kesken eroavaisuudet perustellaan Sähkön jakeluverkkotoiminta, Sähkön kantaverkkotoiminta, Maakaasun jakeluverkkotoiminta, Maakaasun siirtoverkkotoiminta Aiempaa laajempi ja myös kohdistetumpi kuuleminen Verkkopäivä 4.11.2014 Kalastajatorpalla Helsingissä 2
Keskeiset kehityskohteet Oikaistu sähköverkkotoimintaan sitoutunut pääoma Kohtuullisen tuottoaste Laatukannustin Tehostamiskannustin Innovaatiokannustin Toimitusvarmuuskannustin Asiakaspalvelun laatukannustin 3
Sähkön jakeluverkonhaltijoiden valvontamenetelmät 1.1.2014 - lyhyesti Kohtuullisen tuoton laskenta Oikaistu sähköverkkotoimintaan sitoutunut pääoma Toteutuneen oikaistun tuloksen laskenta Oikaistu liikevoitto (-tappio) x Kohtuullinen tuottoaste = Kannustimet: Investointikannustin Laatukannustin Tehostamiskannustin Innovaatiokannustin Toimitusvarmuuskannustin = Kohtuullinen tuotto Toteutunut oikaistu tulos = + Alijäämä tai ylijäämä 4
Oikaistu sähköverkkotoimintaan sitoutunut pääoma Sähkön jakeluverkkotoiminta, Sähkön kantaverkkotoiminta, Maakaasun jakeluverkkotoiminta, Maakaasun siirtoverkkotoiminta Selvityksen tekijä: Energiavirasto Selvityksen aloitusajankohta: toukokuu 2014 Selvityksen valmistumisajankohta: joulukuu 2014 Verkonhaltijoiden rooli selvityksessä: Yksiköiden ja niiden kuvausten kommentointi syyskuussa 2014 sekä yksikköhintatietojen toimittaminen lokamarraskuussa 2014 Keskeiset selvitettävät asiat: Vuonna 2014 tehdään viraston omana työnä kehittyneet versiot nykyisistä yksikköhintapohjaisista verkko-omaisuuden määritystavoista yksiköt ja yksikköhinnat Selvityksessä ilmenneitä asioita: Maakaasun ja sähköverkon verkonarvon määritysperiaatteita tullaan harmonisoimaan. Verkkopääoman määrityksestä on tarkoituksena tehdä entistä tasapuolisempi ja selkeämpi, huomioiden eri toimintaympäristöjen eroavat rakenneratkaisut ja yksikköhinnat entistä paremmin 5
Kohtuullisen tuottoaste Sähkön jakeluverkkotoiminta, Sähkön kantaverkkotoiminta, Maakaasun jakeluverkkotoiminta, Maakaasun siirtoverkkotoiminta Selvityksen tekijä: EY (Ernst & Young) Selvityksen aloitusajankohta: toukokuu 2014 Selvityksen valmistumisajankohta: lokakuu 2014 Keskeiset selvitettävät asiat: Oman pääoman ja vieraan pääoman kohtuullisen kustannuksen (eli käytännössä reaalisen riskittömän korkokannan) päivitystiheys, reaalisen riskittömän korkokannan määrittämisessä käytettävä viitekorko, inflaatiokomponentin määritystapa, WACC-prosentin laskennassa käytettävät muut parametrit sekä miten näiden parametrien arvot määritetään, verovaikutus WACC-menetelmässä ja toteutuneen oikaistun tuloksen laskennassa Selvityksessä ilmenneitä asioita: Selvitetään kaksi vaihtoehtoehtoista WACC mallia, joista toisessa riskitön korko vaihtuu vuosittain, kuten nykyään. Toisessa vaihtoehdossa ainakin oman pääoman kustannus pysyy kiinteänä pidemmän, esim. valvontajakson ajan 6
Laatukannustin Sähkön jakeluverkkotoiminta, Sähkön kantaverkkotoiminta, Maakaasun siirtoverkkotoiminta Selvityksen tekijä: Gaia Consulting Oy Selvityksen aloitusajankohta: kesäkuu 2014 Selvityksen valmistumisajankohta: lokakuu 2014 Verkonhaltijoiden rooli selvityksessä: Selvityksen tekijä haastattelee eri verkonhaltijoita (sähkön kantaverkkotoiminta, maakaasun siirtoverkkotoiminta) selvityksen tausta-aineistona sekä järjestää verkonhaltijoille (sähkön jakeluverkkotoiminta) työpajan Keskeiset selvitettävät asiat: KAH-vertailutason määrittäminen, Lattia- ja kattotasojen suuruuden määrittäminen, KAH-yksikköhinnat ja niiden arvot (arviointi hintojen oikeellisuudesta ja käyttökelpoisuudesta sekä tarvittaessa muokkaaminen ja päivittäminen) Selvityksessä ilmenneitä asioita: Sähkön jakeluverkkotoiminnassa kehitetään nykyistä menetelmää, sähkön kantaverkkotoiminnan ja sähkön suurjännitteisen jakeluverkkotoiminnan sekä maakaasun siirtoverkkotoiminnan menetelmiä yhtenäistetään 7
Tehostamiskannustin Sähkön jakeluverkkotoiminta, Sähkön kantaverkkotoiminta, Maakaasun jakeluverkkotoiminta, Maakaasun siirtoverkkotoiminta Selvityksen tekijä: Sigma Hat Economics Oy Selvityksen aloitusajankohta: kesäkuu 2014 Selvityksen valmistumisajankohta: lokakuu 2014 Keskeiset selvitettävät asiat: Tehokkuusrintaman estimointi, siirtymäaika, tehokkuusmallin muuttujat (mm. KOPEX:iin kuuluvat kustannuserät esim. häviösähkö ja ennakoiva kunnossapito) ja niiden mallintaminen, yleisen tehostamistavoitteen taso Selvityksessä ilmenneitä asioita: Sähkön jakeluverkkotoiminnan tehostamiskannustimessa pyritään hyödyntämään dataa pidemmältä ajanjaksolta sekä opex:n ja pääomakustannuksen mallintamista erillisinä panosmuuttujina. Myös virhetermin ja tehottomuuden jakaumaoletuksista voidaan todennäköisesti luopua 8
Innovaatiokannustin Sähkön jakeluverkkotoiminta, Sähkön kantaverkkotoiminta, Maakaasun jakeluverkkotoiminta, Maakaasun siirtoverkkotoiminta Selvityksen tekijä: Gaia Consulting Oy Selvityksen aloitusajankohta: toukokuu 2014 Selvityksen valmistumisajankohta: lokakuu 2014 Verkonhaltijoiden rooli selvityksessä: Selvityksen tekijä haastattelee eri verkonhaltijoita selvityksen tausta-aineistona sekä järjestää työpajan aiheesta Keskeiset selvitettävät asiat: Nykyisen innovaatiokannustimen toimivuus ja vaikuttavuus, mahdolliset kehittämissuositukset innovaatiokannustimeen, miten valvontamenetelmillä voisi laajemmin edistää verkkotoiminnan älykkyyttä Selvityksessä ilmenneitä asioita: Tutkimus koostuu kirjallisuuskatsauksesta, kyselytutkimuksesta ja haastatteluista sekä asiantuntijatyöpajasta. Kyselyyn vastanneista yhtiöistä noin puolet on käyttänyt innovaatiokannustimen t&k osuutta. Neljännes vastaajista oli sitä mieltä, että innovaatiokannustimen t&k osuus on lisännyt verkkotoiminnan älykkyyttä Suomessa 9
Toimitusvarmuuskannustin Sähkön jakeluverkkotoiminta Selvityksen tekijä: Energiavirasto Selvityksen aloitusajankohta: toukokuu 2014 Selvityksen valmistumisajankohta: marraskuu 2014 Verkonhaltijoiden rooli selvityksessä: Selvityksen tekijä on tehnyt kyselyn verkonhaltijoille selvityksen tausta-aineistona Keskeiset selvitettävät asiat: Arvioidaan viraston omana työnä kannustimen toimivuutta ja selvitetään tämän perusteella kannustimen kehittämistä Selvityksessä ilmenneitä asioita: Kannustimen sisältöä arvioidaan sen jälkeen, kun on ensin ratkaistu verkonarvon määritykseen liittyvät kysymykset 10
Asiakaspalvelun laatukannustin Sähkön jakeluverkkotoiminta Selvityksen tekijä: Energiavirasto Selvityksen aloitusajankohta: kesäkuu 2014 Selvityksen valmistumisajankohta: marraskuu 2014 Verkonhaltijoiden rooli selvityksessä: Kannustimen luonnoksen kommentointi lokakuussa 2014 Keskeiset selvitettävät asiat: Mahdollisen kannustimen mittarien hahmottelu ja toteuttamiskelpoisuuden arviointi Selvityksessä ilmenneitä asioita: Mahdollinen mittari esimerkiksi laskutuksen oikeellisuus 11
Kiitos mielenkiinnostanne www.energiavirasto.fi