Media-alan perustutkinto, voimassa alkaen

Samankaltaiset tiedostot
Media-alan perustutkinto

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto

Opinnollistaminen. TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen 16. elokuuta 2018 YRITYS:

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto

OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen

Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa

Oppimisympäristön tunnistamisraportti

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

Medialan perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET. 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja

Lausuntopyyntö Media-alan perustutkinnon, kuvallisen ilmaisun osaamisalan perusteluonnoksesta

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Puh

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

LIITE NAYTTO Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.

Tutkinnon muodostuminen

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi KIRJANPITO KIPI 30 osp

Liiketalouden perustutkinto

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi PALKANLASKENTA PALA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp

Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten alkaen

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA

Muutokset alkaen

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET

TUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015)

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon perusteiden muutokset ja

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp

Perustetyön valmistelun taustat, aikataulu ja perusteiden valmistelutapa Minna Bálint

VAASAN AMMATTIOPISTO

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa saakka

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

Audiovisuaalisen viestinnän ammatillinen perustutkinto

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

Muovi- ja kumitekniikan perustutkinnon perusteiden muutokset

Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

Prosessiteollisuuden perustutkinto

Opetussuunnitelma alkaen

Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida ohjelmiston.

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet:

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet:

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa saakka

1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Puutarhatalouden perustutkinto Määräys 75/011/2014. Marjatta Säisä

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinnon perusteet

Teknisen suunnittelun perustutkinnon uudistus ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen. yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.

Kuvallisen ilmaisun perustutkinto 2014

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa.

VAASAN AMMATTIOPISTO

Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivä Tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden uudistaminen

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

Yhteiset tutkinnon osat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET

Transkriptio:

Media-alan perustutkinto, voimassa 1.8.2017 alkaen

Media-alan perustutkinto, voimassa 1.8.2017 alkaen Media-alan työtehtävissä tarvitaan sekä ammatillisia moniosaajia että erityisosaajia. Mediaalan perustutkinnossa on kolme osaamisalaa: audiovisuaalisen viestinnän, julkaisutuotannon ja painotuotannon osaamisalat. Media-alalla toimivat soveltavat tietojaan ja taitojaan monipuolisesti alan erilaisissa työtehtävissä ja muuttuvissa työtilanteissa. Media-alalla toimivat ovat usein myös itsenäisiä yrittäjiä. Perusteen nimi Media-alan perustutkinto, voimassa 1.8.2017 alkaen Määräyksen diaarinumero 51/011/2016 Korvattavat määräykset 38/011/2014 71/011/2014 Koulutuskoodit Media-alan perustutkinto (321603) Osaamisalat Julkaisutuotannon osaamisala (1658) Painotuotannon osaamisala (1659) Audiovisuaalisen viestinnän osaamisala (1657) Tutkintonimikkeet Mediapalvelujen toteuttaja (10152) Voimaantulo 01.08.2017

SISÄLTÖ 1. Tutkinnon muodostuminen................................ 1 2......................................... 8 2.1. Media-alalla toimiminen, 15 osp.......................... 8 2.2. Mediamateriaalien tekeminen, 15 osp..................... 13 2.3. Audiovisuaalinen tuotanto, 15 osp....................... 19 2.4. Julkaisutuotannossa toimiminen, 15 osp................... 23 2.5. Painotuotannossa toimiminen, 30 osp..................... 28 2.6. Animaatio- ja tehostetuotannossa työskentely, 30 osp........... 33 2.7. Animoinnin ja liikegrafiikan toteuttaminen, 15 osp............. 38 2.8. Dokumentaarinen tuotanto, 15 osp....................... 42 2.9. Julkaisugrafiikan tuotanto, 30 osp........................ 48 2.10. Mainos- ja ajoneuvoteippauksien toteuttaminen, 15 osp......... 53 2.11. Media-alalla työskentely, 30 osp........................ 57 2.12. Media-alan 3D-mallintaminen, 15 osp.................... 61 2.13. Media-alan 3D-tulostaminen, 15 osp..................... 65 2.14. Media-alan äänituotanto, 30 osp........................ 70 2.15. Media-alan äänityössä toimiminen, 15 osp................. 75 2.16. Mediamateriaalien tuottaminen markkinointiin, 15 osp.......... 81 2.17. Monikameratuotannossa työskentely, 15 osp................ 87 2.18. Painaminen ja tulostaminen, 15 osp..................... 92 2.19. Painamista edeltävien työvaiheiden toteuttaminen, 15 osp....... 96 2.20. Painotuotantolaitteiden huolto, 15 osp................... 102 2.21. Painotuotteiden painaminen, 15 osp.................... 106 2.22. Painotuotteiden tulostaminen, 15 osp.................... 112 2.23. Painotuotteiden viimeistely, 15 osp..................... 117 2.24. Pakkaustuotanto, 15 osp............................ 122 2.25. Pelituotannossa työskentely, 30 osp.................... 126 2.26. Pelituotteen tekeminen, 15 osp........................ 131 2.27. Pientuotannon viimeistelylaitteiden käyttö, 15 osp............ 137 2.28. Rakennetun valokuvan toteuttaminen, 15 osp.............. 141 2.29. Tallennetuotannossa työskentely, 30 osp................. 145 2.30. Tapahtuma- ja saliäänen toteuttaminen, 30 osp............. 149 2.31. Tapahtumatuotannossa työskentely, 30 osp................ 154 2.32. Valaisutuotannossa työskentely, 30 osp.................. 159 2.33. Valokuvatuotanto, 15 osp........................... 164 2.34. Verkkojulkaisutuotanto, 30 osp........................ 168

2.35. Verkkosivuston tekeminen, 15 osp...................... 173 2.36. Videon esituotannossa ja tuotannossa työskentely, 15 osp...... 178 2.37. Videon jälkituotannossa työskentely, 15 osp............... 182 2.38. Huippuosaajana toimiminen, 15 osp.................... 186 2.39. Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp........... 190 2.40. Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp............... 197 2.41. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp.............. 206 2.42. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp.............. 208 2.43. Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp..... 241 2.44. Yrityksessä toimiminen, 15 osp........................ 255 2.45. Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp..................... 260 3. Ammattialan arvoperusta................................ 266 4. Ammattialan kuvaus................................... 267 5. Tutkinnon tavoitteet................................... 268 6. Elinikäisen oppimisen avaintaitojen kuvaus.................... 269

1. Tutkinnon muodostuminen Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettava perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (135 osaamispistettä), yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä) ja vapaasti valittavista tutkinnon osista (10 osaamispistettä). Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelija voi yksilöllisesti sisällyttää perustutkintoonsa enemmän tutkinnon osia, jos se on tarpeellista työelämän alakohtaisten tai paikallisten ammattitaitovaatimusten tai opiskelijan ammattitaidon syventämisen kannalta. Media-alan perustutkinto sisältää kolme osaamisalaa, jotka ovat audiovisuaalisen viestinnän osaamisala, julkaisutuotannon osaamisala ja painotuotannon osaamisala.tutkintonimeke on Mediapalvelujen toteuttaja. 1 Tutkinnon muodostuminen

AMMATILLISET TUTKINNON OSAT Pakollinen tutkinnon osa 15 osp Media-alalla toimiminen, 15 osp, P AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN OSAAMISALA Pakolliset tutkinnon osat 30 osp Mediamateriaalien tekeminen, 15 osp, P Audiovisuaalinen tuotanto, 15 osp, P Valinnaiset tutkinnon osat 90 osp Animaatio- ja tehostetuotannossa työskentely, 30 osp Animoinnin ja liikegrafiikan toteuttaminen, 15 osp Dokumentaarinen tuotanto, 15 osp Julkaisugrafiikan tuotanto, 30 osp Julkaisutuotannossa toimiminen, 15 osp Mainos- ja ajoneuvoteippauksien toteuttaminen, 15 osp Media-alan 3D-mallintaminen, 15 osp Media-alan 3D-tulostaminen, 15 osp Media-alalla työskentely, 30 osp Media-alan äänityössä toimiminen, 15 osp Mediamateriaalien tuottaminen markkinointiin, 15 osp Media-alan äänituotanto, 30 osp Monikameratuotannossa työskentely, 15 osp Painaminen ja tulostaminen, 15 osp Painamista edeltävien työvaiheiden toteuttaminen, 15 osp Painotuotantolaitteiden huolto, 15 osp Painotuotannossa toimiminen, 30 osp Painotuotteiden viimeistely, 15 osp Painotuotteiden painaminen, 15 osp Painotuotteiden tulostaminen, 15 osp Pakkaustuotanto, 15 osp Pelituotannossa työskentely, 30 osp Pelituotteen tekeminen, 15 osp Tutkinnon muodostuminen 2 Pientuotannon viimeistelylaitteiden käyttö, 15 osp Rakennetun valokuvan toteuttaminen, 15 osp Tallennetuotannossa työskentely, 30 osp Tapahtuma- ja saliäänen toteuttaminen, 30 osp Tapahtumatuotannossa työskentely, 30 osp Valaisutuotannossa työskentely, 30 osp Valokuvatuotanto, 15 osp

Verkkojulkaisutuotanto, 30 osp Verkkosivuston tekeminen, 15 osp Videon esituotannossa ja tuotannossa työskentely, 15 osp Videon jälkituotannossa työskentely, 15 osp Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta 10-15 osp Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erkoisammattitutkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp Tutkinnon osa ammattikorkeakoulututkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp Yrityksessä toimiminen, 15 osp Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 5-15 osp Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä (5-15 osp). Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista 5-15 osp Pakolliset tutkinnon osat 30 osp Mediamateriaalien tekeminen, 15 osp, P JULKAISUTUOTANNON OSAAMISALA Julkaisutuotannossa toimiminen, 15 osp, P Valinnaiset tutkinnon osat 90 osp Animoinnin ja liikegrafiikan toteuttaminen, 15 osp Animaatio- ja tehostetuotannossa työskentely, 30 osp Audiovisuaalinen tuotanto, 15 osp Dokumentaarinen tuotanto, 15 osp Julkaisugrafiikan tuotanto, 30 osp Mainos- ja ajoneuvoteippauksien toteuttaminen, 15 osp Media-alan 3D-mallintaminen, 15 osp Media-alan 3D-tulostaminen, 15 osp Media-alalla työskentely, 30 osp Media-alan äänituotanto, 30 osp Media-alan äänityössä toimiminen, 15 osp Mediamateriaalien tuottaminen markkinointiin, 15 osp 3 Tutkinnon muodostuminen

Monikameratuotannossa työskentely, 15 osp Painaminen ja tulostaminen, 15 osp Painamista edeltävien työvaiheiden toteuttaminen, 15 osp Painotuotantolaitteiden huolto, 15 osp Painotuotannossa toimiminen, 30 osp Painotuotteiden tulostaminen, 15 osp Painotuotteiden viimeistely, 15 osp Painotuotteiden painaminen, 15 osp Pakkaustuotanto, 15 osp Pelituotannossa työskentely, 30 osp Pelituotteen tekeminen, 15 osp Pientuotannon viimeistelylaitteiden käyttö, 15 osp Rakennetun valokuvan toteuttaminen, 15 osp Tallennetuotannossa työskentely, 30 osp Tapahtuma- ja saliäänen toteuttaminen, 30 osp Tapahtumatuotannossa työskentely, 30 osp Valaisutuotannossa työskentely, 30 osp Valokuvatuotanto, 15 osp Verkkosivuston tekeminen, 15 osp Verkkojulkaisutuotanto, 30 osp Videon esituotannossa ja tuotannossa työskentely, 15 osp Videon jälkituotannossa työskentely, 15 osp Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta 10-15 osp Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erkoisammattitutkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp Tutkinnon osa ammattikorkeakoulututkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp Yrityksessä toimiminen, 15 osp Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Tutkinnon muodostuminen 4 Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 5-15 osp Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä (5-15 osp). Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti.

Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista 5-15 osp PAINOTUOTANNON OSAAMISALA Pakollinen tutkinnon osa 30 osp Painotuotannossa toimiminen, 30 osp, P Valinnaiset tutkinnon osat 90 osp Audiovisuaalinen tuotanto, 15 osp Animoinnin ja liikegrafiikan toteuttaminen, 15 osp Animaatio- ja tehostetuotannossa työskentely, 30 osp Dokumentaarinen tuotanto, 15 osp Julkaisugrafiikan tuotanto, 30 osp Julkaisutuotannossa toimiminen, 15 osp Mainos- ja ajoneuvoteippauksien toteuttaminen, 15 osp Media-alan 3D-mallintaminen, 15 osp Media-alan 3D-tulostaminen, 15 osp Media-alalla työskentely, 30 osp Mediamateriaalien tekeminen, 15 osp Mediamateriaalien tuottaminen markkinointiin, 15 osp Media-alan äänituotanto, 30 osp Media-alan äänityössä toimiminen, 15 osp Monikameratuotannossa työskentely, 15 osp Painaminen ja tulostaminen, 15 osp Painamista edeltävien työvaiheiden toteuttaminen, 15 osp Painotuotantolaitteiden huolto, 15 osp Painotuotteiden viimeistely, 15 osp Painotuotteiden painaminen, 15 osp Pakkaustuotanto, 15 osp Pelituotannossa työskentely, 30 osp Pientuotannon viimeistelylaitteiden käyttö, 15 osp Pelituotteen tekeminen, 15 osp Painotuotteiden tulostaminen, 15 osp Rakennetun valokuvan toteuttaminen, 15 osp Tallennetuotannossa työskentely, 30 osp Tapahtuma- ja saliäänen toteuttaminen, 30 osp Tapahtumatuotannossa työskentely, 30 osp Valaisutuotannossa työskentely, 30 osp Valokuvatuotanto, 15 osp Verkkosivuston tekeminen, 15 osp Verkkojulkaisutuotanto, 30 osp 5 Tutkinnon muodostuminen

Videon esituotannossa ja tuotannossa työskentely, 15 osp Videon jälkituotannossa työskentely, 15 osp Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta 10-15 osp Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erkoisammattitutkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp Tutkinnon osa ammattikorkeakoulututkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp Yrityksessä toimiminen, 15 osp Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 5-15 osp Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä (5-15 osp). Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista 5-15 osp YHTEISET TUTKINNON OSAT 35 OSP Tutkinnon perusteissa määrättyjen osa-alueiden valinnaisten osaamistavoitteiden lisäksi tai niiden sijaan koulutuksen järjestäjä voi päättää erilaajuisia muita valinnaisia osaamistavoitteita. Koulutuksen järjestäjän itse päättämille valinnaisille osaamistavoitteille määritellään osaamisen arviointi ja laajuus osaamispisteinä. Tutkinnon osien valinnaiset osaamistavoitteet voivat olla myös opiskelijan aikaisemmin hankkimaa osaamista, joka tukee kyseisen tutkinnon osan ja sen osa-alueiden osaamistavoitteita. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp, P Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp, P Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp, P Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp, P VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT 10 OSP Tutkinnon muodostuminen 6 Vapaasti valittavat tutkinnon osat (10 osp) tukevat tutkinnon ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita ja ne voivat koostua yhdestä tai useammasta tutkinnon osasta. voivat olla seuraavia: Ammatillisia tutkinnon osia 10 osp Tämä voi sisältää ammatillisia tutkinnon osia oman tai jonkin muun koulutusalan ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista tai erikoisammattitutkinnoista. Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden

pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja Tämä voi sisältää ammatillisen perustutkinnon yhteisiä tutkinnon osia tai niiden osa-alueita tai lukio-opintoja, jotka toteutetaan lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia opintoja Tämä voi sisältää jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia tutkinnon osia. Nämä tutkinnon osat nimetään ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi voidaan määritellä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat. Osaaminen voidaan koulutuksen järjestäjän päätöksellä arvioida asteikolla hyväksytty/hylätty. Mikäli käytetään arviointiasteikkoa T1-K3, määrittelyssä voidaan hyödyntää Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevaa arviointitaulukkoa. Työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvia yksilöllisiä tutkinno Työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvat yksilölliset tutkinnon osat voivat olla oman tai muiden alojen työssä, itsenäisessä ammatin harjoittamisessa tai yrittämisessä hankittua osaamista. Nämä tutkinnon osat nimetään ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi voidaan määritellä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat. Osaaminen voidaan koulutuksen järjestäjän päätöksellä arvioida asteikolla hyväksytty/hylätty. Mikäli käytetään arviointiasteikkoa T1-K3, määrittelyssä voidaan hyödyntää Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevaa arviointitaulukkoa. TUTKINTOA YKSILÖLLISESTI LAAJENTAVAT TUTKINNON OSAT Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelija voi yksilöllisesti sisällyttää perustutkintoonsa enemmän tutkinnon osia, jos se on tarpeellista työelämän alakohtaisten tai paikallisten ammattitaitovaatimusten tai opiskelijan ammattitaidon syventämisen kannalta. Ne voivat olla ammatillisia tutkinnon osia tai paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia. 7 Tutkinnon muodostuminen

2. 2.1. Media-alalla toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset tunnistaa media-alan toimintaympäristöjä valmistaa julkaisukelpoista mediamateriaalia pienimuotoisten julkaisujen tarpeisiin tarkoituksenmukaisilla välineillä julkaista mediamateriaalia verkkojulkaisualustan/digitaalisen julkaisualustan ja yleisten sosiaalisen median kanavien avulla suunnitella ja toteuttaa sekä tulostaa ja viimeistellä pienimuotoisen painotuotteen käyttää viestintään liittyviä ilmaisukeinoja sekä yleisiä periaatteita noudattaa media-alan lainsäädäntöä, tekijänoikeuskäytäntöjä sekä eettisiä ohjeistoja viestiä suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla toimia vastuullisesti, yhteistyökykyisesti, oma-aloitteisesti ja päivittää ammattiosaamistaan Arviointi OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TUNNISTAA MEDIA-ALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖJÄ. osaa Tyydyttävä T1 tunnistaa media-alan yrityksiä, toimintatapoja ja toimijoita, mutta tarvitsee siihen ajoittain tunnistaa journalistisen ja markkinointiviestinnän eron mediamateriaaleissa ja julkaisuissa, mutta tarvitsee siihen ajoittain ymmärtää työssään asiakas- ja tilaajalähtöisen tuotannon periaatteita, mutta tarvitsee toimintaansa ajoittain Hyvä H2 tunnistaa eri tyyppisiä media-alan yrityksiä, toimintatapoja ja toimijoita tunnistaa journalistisen ja markkinointiviestinnän eron mediamateriaaleissa ja julkaisuissa ymmärtää työssään asiakas- ja tilaajalähtöisen tuotannon periaatteita Kiitettävä K3 tunnistaa monipuolisesti eri tyyppisiä media-alan yrityksiä, toimintatapoja ja toimijoita tuntee journalistisen ja markkinointiviestinnän eron mediamateriaaleissa ja julkaisuissa ymmärtää ja soveltaa työssään asiakas- ja tilaajalähtöisen tuotannon periaatteita 8

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA JULKAISUKELPOISTA MEDIAMATERIAALIA PIENIMUOTOISTEN JULKAISUJEN TARPEISIIN TARKOITUKSENMUKAISILLA VÄLINEILLÄ. osaa Tyydyttävä T1 suunnittelee ja toteuttaa osin ohjatusti seuraavat mediamateriaalit: kirjoittaa lyhyttä tekstiä, toteuttaa digitaalista grafiikkaa, kuvaa ja käsittelee valokuvia sekä kuvaa ja editoi videoita tunnistaa julkaisukanavaan liittyviä vaatimuksia ja huomioi ne mediamateriaalissaan, mutta tarvitsee osin valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 suunnittelee ja toteuttaa seuraavat mediamateriaalit: kirjoittaa lyhyttä tekstiä, toteuttaa digitaalista grafiikkaa, kuvaa ja käsittelee valokuvia sekä kuvaa ja editoi videoita tunnistaa julkaisukanavaan liittyviä vaatimuksia ja huomioi ne mediamateriaalissaan valitsee ja käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja Kiitettävä K3 suunnittelee ja toteuttaa itsenäisesti seuraavat mediamateriaalit: kirjoittaa lyhyttä tekstiä, toteuttaa digitaalista grafiikkaa, kuvaa ja käsittelee valokuvia sekä kuvaa ja editoi videoita tunnistaa julkaisukanavaan liittyvät vaatimukset ja huomioi ne mediamateriaalissaan valitsee tarkoituksenmukaiset työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA JULKAISEE MEDIAMATERIAALIA VERKKOJULKAISUALUSTAN/ DIGITAALISEN JULKAISUALUSTAN JA YLEISTEN SOSIAALISEN MEDIAN KANAVIEN AVULLA. Tyydyttävä T1 julkaisee mediamateriaalin valitun kanavan ja sosiaalisen median kautta mutta tarvitsee osin käyttää toistuvissa työtilanteissa keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja, mutta tarvitsee osin Hyvä H2 julkaisee mediamateriaalin valitun kanavan ja sosiaalisen median kautta käyttää toistuvissa työtilanteissa keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja Kiitettävä K3 julkaisee mediamateriaalin itsenäisesti valitun kanavan ja sosiaalisen median kautta valitsee työhönsä sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa 9

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE JA TOTEUTTAA SEKÄ TULOSTAA JA VIIMEISTELEE PIENIMUOTOISEN PAINOTUOTTEEN. Tyydyttävä T1 suunnittelee ja toteuttaa sekä tulostaa ja viimeistelee pienimuotoisen painotuotteen, mutta tarvitsee ajoittain käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja, mutta tarvitsee ajoittain käyttää julkaisussaan teknisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 suunnittelee ja toteuttaa sekä tulostaa ja viimeistelee pienimuotoisen painotuotteen käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja käyttää julkaisussaan teknisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia Kiitettävä K3 suunnittelee ja toteuttaa sekä tulostaa ja viimeistelee itsenäisesti pienimuotoisen painotuotteen valitsee työhönsä tarkoituksenmukaiset työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa käyttää ja soveltaa julkaisussaan teknisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ VIESTINTÄÄN LIITTYVIÄ ILMAISUKEINOJA SEKÄ YLEISIÄ PERIAATTEITA. Tyydyttävä T1 käyttää työssään media-alan yleisiä ilmaisukeinoja kuten värejä, typografiaa, sommittelua ja kuvakerrontaa, mutta tarvitsee ajoittain käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 käyttää työssään media-alan yleisiä ilmaisukeinoja kuten värejä, typografiaa, sommittelua ja kuvakerrontaa käyttää tarkoituksenmukaisia työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja Kiitettävä K3 käyttää ja soveltaa työssään media-alan yleisiä ilmaisukeinoja kuten värejä, typografiaa, sommittelua ja kuvakerrontaa valitsee työhönsä tarkoituksenmukaiset työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa 10

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA NOUDATTAA MEDIA-ALAN LAINSÄÄDÄNTÖÄ, TEKIJÄNOIKEUSKÄYTÄNTÖJÄ SEKÄ EETTISIÄ OHJEISTOJA. Tyydyttävä T1 noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee ajoittain huomioi työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot Kiitettävä K3 noudattaa tekijänoikeuksia itsenäisesti luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi järjestelmällisesti työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA VIESTII SUOMEN TAI RUOTSIN KIELELLÄ JA TARVITTAESSA YHDELLÄ VIERAALLA KIELELLÄ TEHTÄVÄNSÄ EDELLYTTÄMÄLLÄ TAVALLA. Tyydyttävä T1 viestii suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla käyttää ohjatusti työtehtäviinsä liittyvää ammattisanastoa Hyvä H2 viestii kirjallisesti ja suullisesti suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla käyttää työtehtäviinsä liittyvää ammattisanastoa Kiitettävä K3 viestii sujuvasti kirjallisesti ja suullisesti suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla käyttää sujuvasti työtehtäviinsä liittyvää ammattisanastoa 11

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII VASTUULLISESTI, YHTEISTYÖKYKYISESTI, OMA-ALOITTEISESTI JA PÄIVITTÄÄ AMMATTIOSAAMISTAAN. Tyydyttävä T1 tarvitsee yhteistyötaitoihinsa ajoittain tekee vastuullaan olevat tehtävät, mutta tarvitsee ajoittain noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee niissä ajoittain tunnistaa työssään tilanteet, joissa tulee huomioida lainsäädäntöön ja alan eettisiin ohjeisiin liittyviä asioita hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin, mutta tarvitsee tähän ajoittain arvioi osittain ohjatusti omaa työskentelyään ja oppimiskykyään tunnistaa tilanteita, joissa tulisi soveltaa ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista, mutta tarvitsee näihin ajoittain huomioi työssään tietoturvallisuuden, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 toimii yhteistyökykyisesti tekee vastuullaan olevat tehtävät sekä kysyy tarvittaessa neuvoa noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti arvioi omia työskentelyään ja oppimiskykyään huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista huomioi työssään tietoturvallisuuden Kiitettävä K3 toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja oma-aloitteisesti hyödyntää tarvittaessa muiden asiantuntemusta ratkaistessaan työtehtäviensä erityiskysymyksiä noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi järjestelmällisesti työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti ja järjestelmällisesti arvioi omaa työskentelyään ja oppimiskykyään realistisesti ja monipuolisesti toimii ammattialan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista itsenäisesti huomioi työssään tietoturvallisuuden itsenäisesti Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla media-alan toimintaympäristössä tekemällä alan työtehtäviä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. 12

Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.2. Mediamateriaalien tekeminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset osaa käyttää erilaisia menetelmiä mediamateriaalien tuottamiseen suoratoistaa videomateriaalia internetin kautta suunnitella työnsä ja käyttää alan yleisiä suunnitteludokumentteja työtehtäviensä edellyttämässä laajuudessa. käyttää mediamateriaalien valmistuksessa erilaisia ilmaisukeinoja työskennellä tilaajalähtöisesti ja huomioida toimintansa vaikutukset tuotannon kustannusten muodostumiseen dokumentoida työnsä keskeisiä vaiheita ja perustella tekemiään ratkaisuja toimia vastuullisesti, oma-aloitteisesti ja päivittää ammattiosaamistaan 13

Arviointi OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ ERILAISIA MENETELMIÄ MEDIAMATERIAALIEN TUOTTAMISEEN. Tyydyttävä T1 tuottaa osin ohjattuna mediamateriaaleja eri menetelmillä; kuvaa järjestelmäkameralla valokuvia ja käsittelee niitä, tallentaa videokuvauksessa kuvaa ja ääntä sekä koostaa videomateriaalista kuva- ja äänikerronnallisen kokonaisuuden, toteuttaa digitaalisia graafisia elementtejä, animoi niitä ja yhdistää grafiikkaa ja typografiaa videomateriaaliin huomioi kuvaustilanteessa valaistuksen ja käyttää tarvittaessa lisävalaisua, mutta tarvitsee ajoittain toteuttaa tarkoituksenmukaiset työnkulut, mutta tarvitsee ajoittain huomioi työn kulussa värinhallinnan sekä kuvan ja äänen teknisen julkaisukelpoisuuden, mutta tarvitsee ajoittain huomioi julkaisukanavien tekniset ja ilmaisulliset vaatimukset, mutta tarvitsee ajoittain tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 tuottaa mediamateriaaleja eri menetelmillä; kuvaa järjestelmäkameralla valokuvia ja käsittelee niitä, tallentaa videokuvauksessa kuvaa ja ääntä sekä koostaa videomateriaalista kuva- ja äänikerronnallisen kokonaisuuden, toteuttaa digitaalisia graafisia elementtejä, animoi niitä ja yhdistää grafiikkaa ja typografiaa videomateriaaliin huomioi kuvaustilanteessa valaistuksen ja käyttää tarvittaessa lisävalaisua toteuttaa tarkoituksenmukaiset työnkulut huomioi työnkulussa värinhallinnan sekä kuvan ja äänen teknisen julkaisukelpoisuuden huomioi julkaisukanavien tekniset ja ilmaisulliset vaatimukset tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin Kiitettävä K3 tuottaa monipuolisesti mediamateriaaleja eri menetelmillä; kuvaa järjestelmäkameralla valokuvia ja käsittelee niitä, tallentaa videokuvauksessa kuvaa ja ääntä sekä koostaa videomateriaalista kuva- ja äänikerronnallisen kokonaisuuden, toteuttaa digitaalisia graafisia elementtejä, animoi niitä ja yhdistää grafiikkaa ja typografiaa videomateriaaliin huomioi järjestelmällisesti kuvaustilanteessa valaistuksen ja käyttää tarvittaessa lisävalaisua toteuttaa sujuvasti tarkoituksenmukaiset työnkulut huomioi työnkulussa järjestelmällisesti värinhallinnan sekä kuvan ja äänen teknisen julkaisukelpoisuuden huomioi järjestelmällisesti julkaisukanavien tekniset ja ilmaisulliset vaatimukset tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin sujuvasti 14

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA SUORATOISTAA VIDEOMATERIAALIA INTERNETIN KAUTTA. Tyydyttävä T1 tekee osittain ohjattuna suunnitelman suoratoiston toteuttamisesta huomioiden jakelukanavan vaatimukset testaa ja varmistaa osittain ohjattuna suoratoiston toiminnan ja laadun eri laiteympäristöissä suoratoistaa videomateriaalia, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 tekee suunnitelman suoratoiston toteuttamisesta huomioiden jakelukanavan vaatimukset testaa ja varmistaa suoratoiston toiminnan ja laadun eri laiteympäristöissä suoratoistaa videomateriaalia Kiitettävä K3 tekee itsenäisesti suunnitelman suoratoiston toteuttamisesta huomioiden jakelukanavan vaatimukset testaa ja varmistaa itsenäisesti suoratoiston toiminnan ja laadun eri laiteympäristöissä suoratoistaa videomateriaalia sujuvasti OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE TYÖNSÄ JA KÄYTTÄÄ ALAN YLEISIÄ SUUNNITTELUDOKUMENTTEJA TYÖTEHTÄVIENSÄ EDELLYTTÄMÄSSÄ LAAJUUDESSA. Tyydyttävä T1 suunnittelee työtehtäviänsä etukäteen, mutta tarvitsee ajoittain käyttää alan yleisiä suunnitteludokumentteja, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 suunnittelee työtehtäviänsä etukäteen käyttää alan yleisiä suunnitteludokumentteja Kiitettävä K3 suunnittelee järjestelmällisesti ja tarkoituksenmukaisesti työtehtävänsä etukäteen käyttää tarkoituksenmukaisesti alan yleisiä suunnitteludokumentteja 15

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ MEDIAMATERIAALIEN VALMISTUKSESSA ERILAISIA ILMAISUKEINOJA. Tyydyttävä T1 käyttää mediamateriaalien valmistuksessa audiovisuaalisen kerronnan ja välineiden ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain käyttää mediamateriaalien valmistuksessa värin, sommittelun sekä typografian ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 käyttää mediamateriaalien valmistuksessa audiovisuaalisen kerronnan ja välineiden ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti käyttää mediamateriaalien valmistuksessa värin, sommittelun sekä typografian ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti Kiitettävä K3 käyttää mediamateriaalien valmistuksessa audiovisuaalisen kerronnan ja välineiden ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti ja sujuvasti käyttää mediamateriaalien valmistuksessa värin, sommittelun sekä typografian ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti ja sujuvasti OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TYÖSKENTELEE TILAAJALÄHTÖISESTI JA HUOMIOI TOIMINTANSA VAIKUTUKSET TUOTANNON KUSTANNUSTEN MUODOSTUMISEEN. Tyydyttävä T1 työskentelee tilaajalähtöisesti, mutta tarvitsee ajoittain huomioi työssään ajan ja materiaalien käytön vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannuksiin, mutta tarvitsee ajoittain toimii ja kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 työskentelee tilaajalähtöisesti huomioi työssään ajan ja materiaalien käytön vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannuksiin toimii ja kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa Kiitettävä K3 työskentelee järjestelmällisesti tilaajalähtöisesti huomioi työssään järjestelmällisesti ajan ja materiaalien käytön vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannuksiin toimii ja kommunikoi sujuvasti tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa 16

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA DOKUMENTOI TYÖNSÄ KESKEISIÄ VAIHEITA JA PERUSTELEE TEKEMIÄÄN RATKAISUJA. Tyydyttävä T1 dokumentoi työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan, mutta tarvitsee näihin ajoittain käyttää ammattisanastoa, mutta tarvitsee siihen ajoittain kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan, mutta tarvitsee siihen ajoittain Hyvä H2 dokumentoi työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan käyttää ammattisanastoa kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan Kiitettävä K3 dokumentoi järjestelmällisesti työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan sujuvasti käyttää sujuvasti ammattisanastoa kokoaa työnäytteitä keskeisestä ammatillisesta osaamisestaan 17

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII VASTUULLISESTI, YHTEISTYÖKYKYISESTI, OMA-ALOITTEISESTI JA PÄIVITTÄÄ AMMATTIOSAAMISTAAN. Tyydyttävä T1 tarvitsee yhteistyötaitoihinsa ajoittain tekee vastuullaan olevat tehtävät, mutta tarvitsee ajoittain noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee niissä ajoittain tunnistaa työssään tilanteet, joissa tulee huomioida lainsäädäntöön ja alan eettisiin ohjeisiin liittyviä asioita hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin, mutta tarvitsee tähän ajoittain arvioi osittain ohjatusti omaa työskentelyään ja oppimiskykyään tunnistaa tilanteita, joissa tulisi soveltaa ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista, mutta tarvitsee näihin ajoittain huomioi työssään tietoturvallisuuden, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 toimii yhteistyökykyisesti tekee vastuullaan olevat tehtävät sekä kysyy tarvittaessa neuvoa noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti arvioi omia työskentelyään ja oppimiskykyään huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista huomioi työssään tietoturvallisuuden Kiitettävä K3 toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja oma-aloitteisesti hyödyntää tarvittaessa muiden asiantuntemusta ratkaistessaan työtehtäviensä erityiskysymyksiä noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi järjestelmällisesti työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti ja järjestelmällisesti arvioi omaa työskentelyään ja oppimiskykyään realistisesti ja monipuolisesti toimii ammattialan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista itsenäisesti huomioi työssään tietoturvallisuuden itsenäisesti Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla media-alan toimintaympäristössä tekemällä alan työtehtäviä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. 18

Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.3. Audiovisuaalinen tuotanto, 15 osp Ammattitaitovaatimukset osaa työskennellä moniammatillisessa työryhmässä tuotannon eri vaiheissa audiovisuaalisen alan tuotannossa kommunikoida moniammatillisessa työryhmässä työskennellä tilaajalähtöisesti ja huomioida toimintansa vaikutukset tuotannon kustannusten muodostumiseen dokumentoida työnsä keskeisiä vaiheita ja perustella tekemiään ratkaisuja toimia vastuullisesti, oma-aloitteisesti ja päivittää ammattiosaamistaan 19

Arviointi OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TYÖSKENTELEE MONIAMMATILLISESSA TYÖRYHMÄSSÄ TUOTANNON ERI VAIHEISSA AUDIOVISUAALISEN ALAN TUOTANNOSSA. Tyydyttävä T1 tunnistaa tuotantoprosessin eri vaiheet ja hahmottaa työnsä koko tuotantoprosessia, mutta tarvitsee osin tunnistaa ja osaa kuvailla tuotantoprosessin keskeiset työroolit ja tehtävät, mutta tarvitsee osin työskentelee useammassa eri tehtävässä tai työroolissa tuotannon eri vaiheissa, mutta tarvitsee ajoittain käyttää tuotannon suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja, mutta tarvitsee ajoittain noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 tunnistaa tuotantoprosessin eri vaiheet ja hahmottaa työnsä osana koko tuotantoprosessia tunnistaa ja osaa kuvailla tuotantoprosessin keskeiset työroolit ja tehtävät työskentelee useammassa eri tehtävässä tai työroolissa tuotannon eri vaiheissa käyttää tuotannon suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään Kiitettävä K3 tunnistaa tuotantoprosessin eri vaiheet ja hahmottaa työnsä ja sen laatutason osana koko tuotantoprosessia tunnistaa ja osaa kuvailla sujuvasti tuotantoprosessin keskeiset työroolit ja tehtävät työskentelee sujuvasti useammassa eri tehtävässä tai työroolissa tuotannon eri vaiheissa käyttää sujuvasti tuotannon suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään sekä ymmärtää aikatauluun vaikuttavia tekijöitä OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KOMMUNIKOI MONIAMMATILLISESSA TYÖRYHMÄSSÄ. Tyydyttävä T1 kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla työryhmän muiden jäsenten kanssa, mutta tarvitsee tähän ajoittain kuvailee tekemiään ratkaisuja muulle työryhmälle sekä huomioi heiltä saamansa tietoa omissa työtehtävissään, mutta tarvitsee tähän ajoittain Hyvä H2 kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla työryhmän muiden jäsenten kanssa kuvailee tekemiään ratkaisuja muulle työryhmälle sekä huomioi heiltä saamansa tietoa omissa työtehtävissään Kiitettävä K3 kommunikoi sujuvasti tilanteen edellyttämällä tavalla työryhmän muiden jäsenten kanssa kuvailee ja perustelee tekemiään ratkaisuja muulle työryhmälle sekä huomioi heiltä saamansa tietoa järjestelmällisesti omissa työtehtävissään 20

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TYÖSKENTELEE TILAAJALÄHTÖISESTI JA HUOMIOI TOIMINTANSA VAIKUTUKSET TUOTANNON KUSTANNUSTEN MUODOSTUMISEEN. Tyydyttävä T1 työskentelee tilaajalähtöisesti, mutta tarvitsee ajoittain huomioi työssään ajan ja materiaalien käytön vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannuksiin, mutta tarvitsee ajoittain toimii ja kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 työskentelee tilaajalähtöisesti huomioi työssään ajan ja materiaalien käytön vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannuksiin toimii ja kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa Kiitettävä K3 työskentelee järjestelmällisesti tilaajalähtöisesti huomioi työssään järjestelmällisesti ajan ja materiaalien käytön vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannuksiin toimii ja kommunikoi sujuvasti tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA DOKUMENTOI TYÖNSÄ KESKEISIÄ VAIHEITA JA PERUSTELEE TEKEMIÄÄN RATKAISUJA. Tyydyttävä T1 dokumentoi työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan, mutta tarvitsee näihin ajoittain käyttää ammattisanastoa, mutta tarvitsee siihen ajoittain kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan, mutta tarvitsee siihen ajoittain Hyvä H2 dokumentoi työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan käyttää ammattisanastoa kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan Kiitettävä K3 dokumentoi järjestelmällisesti työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan sujuvasti käyttää sujuvasti ammattisanastoa kokoaa työnäytteitä keskeisestä ammatillisesta osaamisestaan 21

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII VASTUULLISESTI, YHTEISTYÖKYKYISESTI, OMA-ALOITTEISESTI JA PÄIVITTÄÄ AMMATTIOSAAMISTAAN. Tyydyttävä T1 tarvitsee yhteistyötaitoihinsa ajoittain tekee vastuullaan olevat tehtävät, mutta tarvitsee ajoittain noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee niissä ajoittain tunnistaa työssään tilanteet, joissa tulee huomioida lainsäädäntöön ja alan eettisiin ohjeisiin liittyviä asioita hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin, mutta tarvitsee tähän ajoittain arvioi osittain ohjatusti omaa työskentelyään ja oppimiskykyään tunnistaa tilanteita, joissa tulisi soveltaa ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista, mutta tarvitsee näihin ajoittain huomioi työssään tietoturvallisuuden, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 toimii yhteistyökykyisesti tekee vastuullaan olevat tehtävät sekä kysyy tarvittaessa neuvoa noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti arvioi omia työskentelyään ja oppimiskykyään huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista huomioi työssään tietoturvallisuuden Kiitettävä K3 toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja oma-aloitteisesti hyödyntää tarvittaessa muiden asiantuntemusta ratkaistessaan työtehtäviensä erityiskysymyksiä noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi järjestelmällisesti työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti ja järjestelmällisesti arvioi omaa työskentelyään ja oppimiskykyään realistisesti ja monipuolisesti toimii ammattialan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä, työergonomiaa ja työssä jaksamista itsenäisesti huomioi työssään tietoturvallisuuden itsenäisesti Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla media-alan toimintaympäristössä tekemällä alan työtehtäviä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. 22

Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.4. Julkaisutuotannossa toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset osaa tunnistaa julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, menetelmät ja käyttöalueet tuottaa julkaisuvalmiin aineiston sekä digitaaliseen että painettavaan tai tulostettavaan julkaisuun julkaista tuottamaansa materiaalia sekä tulostettuna tai painettuna että digitaalisia julkaisukanavia hyödyntäen toteuttaa käytettävyydeltään toimivan verkkosivuston työskennellä tilaajalähtöisesti ja huomioida toimintansa vaikutukset tuotannon kustannusten muodostumiseen dokumentoida työnsä keskeisiä vaiheita ja perustella tekemiään ratkaisuja toimia vastuullisesti, oma-aloitteisesti ja päivittää ammattiosaamistaan Arviointi OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TUNNISTAA JULKAISUTUOTANNON YLEISIMMÄT TUOTANTOPROSESSIT, MENETELMÄT JA KÄYTTÖALUEET. Tyydyttävä T1 tunnistaa digitaalisesti julkaistun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, mutta tarvitsee ajoittain tunnistaa yleisimpien tulostus- ja painomenetelmien perusteet, menetelmät ja käyttöalueet osaa soveltaa niitä, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 tunnistaa digitaalisesti julkaistun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit tunnistaa yleisimpien tulostus- ja painomenetelmien perusteet, menetelmät ja käyttöalueet osaa soveltaa niitä Kiitettävä K3 tuntee digitaalisesti julkaistun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, menetelmät ja käyttöalueet tuntee yleisimpien tulostus- ja painomenetelmien perusteet, menetelmät ja käyttöalueet osaa soveltaa niitä itsenäisesti 23

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TUOTTAA JULKAISUVALMIIN AINEISTON SEKÄ DIGITAALISEEN ETTÄ PAINETTAVAAN TAI TULOSTETTAVAAN JULKAISUUN. Tyydyttävä T1 tuottaa monipuolisen julkaisuvalmiin aineiston sekä digitaaliseen että painettavaan tai tulostettavaan julkaisuun, mutta tarvitsee ajoittain käyttää työhönsä liittyviä keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja, mutta tarvitsee joidenkin osalta tekee työhönsä liittyvän tiedostonhallinnan, mutta tarvitsee ajoittain käyttää toteuttamissaan julkaisussa sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 tuottaa monipuolisen julkaisuvalmiin aineiston sekä digitaaliseen että painettavaan tai tulostettavaan julkaisuun käyttää työhönsä liittyviä keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja tekee työhönsä liittyvän tiedostonhallinnan käyttää toteuttamissaan julkaisussa sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisesti Kiitettävä K3 tuottaa itsenäisesti monipuolisen julkaisuvalmiin aineiston sekä digitaaliseen että painettavaan tai tulostettavaan julkaisuun valitsee työhönsä sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa tekee sujuvasti työhönsä liittyvän tiedostonhallinnan käyttää toteuttamissaan julkaisussa sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisesti ja luontevasti OPISKELIJA TAI TUTKINNON JULKAISEE TUOTTAMAANSA MATERIAALIA SEKÄ TULOSTETTUNA TAI PAINETTUNA ETTÄ DIGITAALISIA JULKAISUKANAVIA HYÖDYNTÄEN. Tyydyttävä T1 julkaisee tuottamaansa materiaalia sekä tulostettuna tai painettuna että digitaalisia julkaisukanavia hyödyntäen, mutta tarvitsee ajoittain käyttää työhönsä liittyviä keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja, mutta tarvitsee joidenkin osalta Hyvä H2 julkaisee tuottamaansa materiaalia sekä tulostettuna tai painettuna että digitaalisia julkaisukanavia hyödyntäen käyttää työhönsä keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja Kiitettävä K3 julkaisee itsenäisesti tuottamaansa materiaalia sekä tulostettuna tai painettuna että digitaalisia julkaisukanavia hyödyntäen valitsee työhönsä sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa 24

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TOTEUTTAA KÄYTETTÄVYYDELTÄÄN TOIMIVAN VERKKOSIVUSTON. Tyydyttävä T1 toteuttaa käytettävyydeltään toimivan verkkosivuston, mutta tarvitsee siihen ajoittain valitsee työhönsä tarkoituksenmukaiset työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit, mutta tarvitsee siihen ajoittain tekee työhönsä liittyvän tiedostonhallinnan, mutta tarvitsee ajoittain hyödyntää ohjelmoinnin perusteita työtehtäviensä edellyttämässä laajuudessa, mutta tarvitsee tähän ajoittain käyttää toteuttamassaan verkkosivustossa sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 toteuttaa käytettävyydeltään toimivan verkkosivuston valitsee työhönsä tarkoituksenmukaiset työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit tekee työhönsä liittyvän tiedostonhallinnan hyödyntää ohjelmoinnin perusteita työtehtäviensä edellyttämässä laajuudessa käyttää toteuttamassaan verkkosivustossa sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisesti Kiitettävä K3 toteuttaa käytettävyydeltään toimivan verkkosivuston itsenäisesti valitsee työhönsä tarkoituksenmukaiset työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa tekee työhönsä liittyvän tiedostonhallinnan sujuvasti hyödyntää itsenäisesti ohjelmoinnin perusteita työtehtäviensä edellyttämässä laajuudessa käyttää toteuttamassaan verkkosivustossa sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisesti ja luontevasti 25